Kertokaapa ihmiset, mistä asioista osaisin tulkita, onko rakkauteni riittävää naimisiinmenoon. Yhdessä oltu yli 7 v. Kumppanuutemme on vahva, ja yhdessä on ihan kivaa, pääosin. Seksi ei anna minulle tyydytystä, muusta en valita. Arkiset asiat päätämme enmmäkseen yhdessä, arki soljuu eteenpäin, vuodet vierivät. Mutta eikö tämän pitäisi olla jotakin enemmän?? Elämme alle 3-kymppisenä kuin 60-vuotias pariskunta!
30:n lähestyessä pitäisi jo tehdä NIITÄ päätöksiä. Ei nyt vielä niin hää- tai vauvakuumetta oo, mutta lähivuosina varmasti tulee. Jos tämä mies ei olekaan minulle se oikea? Eikö tässä sitten pitäisi jo erota, niin että ehtisi etsiä sen oikean hyvissä ajoin ennen vauvakuumetta?.....
No, eroa en tällä palstalla pohdi. Vaan sitä, että minkälaista rakkauden oikein pitäisi olla. Onko alle kolmekymppisen naisen elämä pilalla jos jää suhteeseen miehen kanssa, joka ei tyydytä sängyssä, mutta on muuten OK ja luotettava kumppani? Mistä osaan sanoa, rakastanko häntä vain ystävänä vaiko rakastettuna?...
Nämä on minulle kovin vaikeita asioita, enkä tiedä mitä ajatella! Antakaa viisaammat neuvoja!
30:n lähestyessä pitäisi jo tehdä NIITÄ päätöksiä. Ei nyt vielä niin hää- tai vauvakuumetta oo, mutta lähivuosina varmasti tulee. Jos tämä mies ei olekaan minulle se oikea? Eikö tässä sitten pitäisi jo erota, niin että ehtisi etsiä sen oikean hyvissä ajoin ennen vauvakuumetta?.....
No, eroa en tällä palstalla pohdi. Vaan sitä, että minkälaista rakkauden oikein pitäisi olla. Onko alle kolmekymppisen naisen elämä pilalla jos jää suhteeseen miehen kanssa, joka ei tyydytä sängyssä, mutta on muuten OK ja luotettava kumppani? Mistä osaan sanoa, rakastanko häntä vain ystävänä vaiko rakastettuna?...
Nämä on minulle kovin vaikeita asioita, enkä tiedä mitä ajatella! Antakaa viisaammat neuvoja!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luin kirjoituksesi ja lause "Elämme alle 3-kymppisenä kuin 60-vuotias pariskunta!" laittoi kyllä vähän ajattelemaan, että miksi näet kuuskymppisten parisuhteen tuossa valossa. Yhtähyvin voisi ajatella, että kuuskymppisenä menee todella hyvin. Voihan ne kuuskymppisetkin olla ihan rakastuneita.
Ja jos tiedät jo mikä suhteessanne on epätyydyttävää, niin hae siihen apua, ratkaisukeinoja ym.
olemassa "sitä oikeeta". Kun ihminen ihastuu toinen tuntuu ihan samanlaiselta kuin itse on. Kun pari vuotta kuluu, huomaa vain niitä erilaisuuksia ja sitten alkaa seesteinen kausi. Luulen että monet avioerot johtuvat tuosta "sen oikean" etsimisestä... kun ollaan parisuhteessa huomataan että nyt synkkaakin paremmin jonkun uuden kanssa -erotaan ja aloitetaan uusi suhde- muutaman vuoden päästä ollaan taas samanlaisessa tilanteessa.
Seksistä nauttiminen on korvien välistä kiinni. Puhukaa asioista. Menkää vaikka terapiaan jos muu ei auta. Tietysti seksillä on tärkeä osa parisuhteessa mutta monesti monet epävarmuudet, stressi, arkiutuminen yms. verottaa seksielämää... sille voi tehdä jotain.
Te olette olleet yhdessä jo niin kauan että ei se yhteiselo enää varmasti mitään suurta seikkailua ole. Tehkää siitä seikkailu! Kokeilkaa kaikkea uutta ja ihmeellistä.
Olet minusta onnekas kun sinulla on luotettava kumppani, se ei ole nykyään mikään itsestään selvyys.
Rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi eri asiaa. Rakastuminen on tunteiden vuoristorataa, sydämentykytyksiä, perhosia vatsassa, ihanaa tunnetta. Mutta se haihtuu. Rakkaus on luottamusta, turvallisuuden tunnetta, antamista, toisesta välittämistä, ystävyyttä, uhrautumishalukkuutta. Se ei haihdu.
Tässä minun ajatuksiani, en tiedä onko niistä apua.
Koska seksi on kovasti korvien välissä oleva juttu, sille ei välttämättä voi mitään. Jos esim. toinen haluaisi joka päivä, toinen vain kerran kuussa, siitä voi muodostua iso ongelma. Ketään ei voi pakottaa haluamaan tai olemaan haluamatta (käytännössä kuitenkin haluttomampi osapuoli yleensä määrää seksistä). Haluttomuus-palstalta löytyy aiheesta juttua runsaasti. Moni on puhunut kumppaninsa kanssa ummet ja lammet, mutta asiat eivät muutu.
Muutoin olen aika lailla samoilla linjoilla kanssasi. Otin asian esiin siksi, koska jos seksi on itselle kovin tärkeä elämänalue, kannattaa miettiä tarkkaan sitoutuako ihmiseen jonka kanssa se ei suju.
Nimim. kokemusta on, ja pitkästi
Nyt olen ottamassa selville onko se elämä parempaa. Ainakin sinkkuuden alkumatka on ollut tuskien taival ja sydäntä särkee. Ei voi kuin luottavaisin mielen uskoa, että tämän kasvamisen kautta löydän vielä uuden onnen. En tiedä miksi ihminen aina haikailee jotain mitä sillä ei ole. Itselleni tämä sinkkuus ei ole mikään haluttu olotila, mutta en myöskään ole ketään ensimmäistä vastaantulijaa ottamassa. Tarvitsen aikaa selvitä. Sinulle sanoisin, että ota aikalisä suhteessa. Mieti mitä voit tehdä itsellesi, koska jokainen on oman onnensa seppä. Joskus kun on otettu yksi askel liikaa, paluuta ei ole. Exää kaivaten, mutta elämässä eteenpäin sinnikkäästi edeten, N
en tiedä mikä on hyvä suhde mutta meillä menee näin: mies käy töissä nyt minä sairaslomalla ja lapset hoidossa. mies tukee minua sanoo päivittäin että rakastaa halaa suutelee kysyy kuinka minä voin sairasta (masennusta). mies hoitaa meidän paperi asiat minä raha ja ruoka / vaate ostokset. siivoamme yhdessä ja pyykkäämme. mies touhuilee lasten kanssa. minä saan joka aamu kun olen kotona nukkua pitkään ja mies vie lapset hoitoon minä haen. seksiä on kummankin tarpeiden mukaan. mies laittaa joskun mulle aterioita. olen onnellinen. :) puhumme avoimesti kaikesta.
kuin alkuperäisellä.Kaikki asiat kunnossa paitsi seksi.Ei vaan huvita eikä jaksa aloittaa sitä muuta kuin harvoin.olen ajatellut että no se on meidän suhde ja jollain se suhde taas perustuu enemmän seksiin.Kaikki suhteet ei voi olla samnalaisia.Kuitenkin huono seksi vie usein syrjähyppyihin, mutta silti ei haluaisi katkaista tätä suhdetta, koska parempaa miestä ei itselleni löydy mistään.Mitä tehdä?
täytyskö miettiä miksi ei nappaa keksiä jotain arjesta poikkeavaa!! yhdessä jotain kivaa! yrittää laittaa itselle tavoitteita että tänään teen niin ja niin että vaikka tänään otan kaulasta kiinni toisena päivä lisää siihen esim jotain...
Kerrot että teillä on yhdessä -pääosin- kivaa, arki sujuu jne. Luotat kumppaniisi, ilmeisesti arvostatkin. En tiedä, miten rakkautesi voisi olla tuon "riittävämpää".
Kirjoitin tuossa ylempänä ketjussa seksistä. Onko niin että se on joskus sujunut hyvin, mutta muuttunut, vai ollut aina jotenkin epätyydyttävää? Siinä on iso ero. Jälkimmäisessä tapauksessa ei kannata paljoa odottaa, ja on syytä miettiä miten paljosta on valmis luopumaan.
Oletteko keskustelleet asiasta, yrittäneet yhdessä löytää ratkaisuja? Käykää seksiterapeutilla, piristäkää rutinoitua arkea.
Tiedät vain itse tunteittesi syvyyden ja sen, haluatko perustaa perheen juuri tämän miehen kanssa. Hyvä rakastettu tuntuu myös ystävältä, mutta ei hänen ikään kuin veljeltä pitäisi tuntua...