Olin jo luovuttanut. En uskonut enää että tunteeni voisivat lämmetä kehenkään. Ne ovat silti lämmenneet sinuun. Tykästyin sinuun jo silloin kun ensimmäisen kerran tapasimme. Nimiemme alkukirjaimet ovat aakkosissa peräkkäin. Siinä tunnisteeni. Tunnen uupumuksen ja haluan sinut viereeni. En halua olla enää elämässäni yksin.
Rehellisyyden nimissä
Anonyymi-ap
15168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olipas mukava viesti jollekin. 😊
Ethä sinä ole yksin.
Mitäs vaimos siihen sanoo? Tai ei sille tarvi kertoa, eikä sun tarvi erota. Voin silti olla sulle läheinen.
Hienoa tunteesi heränneet.Mutta hienoa vain siinä tapauksessa TUNTEITESI KOHDE TUNTEE SAMOIN, TUNTEEKO? Muussa tapauksessa eli jos ei? JÄTÄ HÄNET RAUHAAN HYVÄ IHMINEN!t: helsingistä
Päättelen vain että tunne on molemminpuolinen. Vaikka aikuisia tässä ollaan niin kommunikaation vaikeus on tositilanne. Se on aina ennenkin ollut ongelmani. Oloni on parempi hänen seurassaan ja tunnen voivani luottaa häneen. Epäluuloisuus muita kohtaan on leimallista itselleni, eli hän on jotenkin hyvällä tavalla spesiaali minun silmissäni. -ap.
Tuo kuulostaa tosi hyvältä. Toivottavasti saatte toisenne!
Minustakin kuulostaa hyvälle. Yritä vain puhua tai muuten olla yhteydessä kaivattuusi. Kyllä se siitä.
Joku hommatkaa tälle aloittajalle se aakkosnaapuri omaksi nyt. Tämä on mun suosikkipariskunta tällä palstalla jo tässä vaiheessa. I'm invested!
No todellakin olen samaa mieltä. Kyllä tämän pitää toteutua. Ja mun on aika mennä. Nyt täytyy yrittää liikkua ja hankkia jotain maistuvaa ruokaa.
Kumman kirjain on ensin?
Tiekkö ei se haittaa, hienoo että oot rehellinen.
En tiedä kuvittelinko vain sen vai mikä siinä oli mutta joskus tuntui siltä että hän olisi pelännyt minua tai pitänyt jopa vastenmielisenä. Usein on sellainen fiilis että ihmisiä on helppoa lukea. Ehkä silloin se vaikeutuu kun on omia, suuria tunteita pelissä. Sopivan ihmisen löytyessä pitäisi aina pistää itsensä likoon. On parempi tehdä edes jotakin kuin ettei tekisi mitään. Pakeneminen paikalta lasketaan viimeksi mainittuun oman kategoriani mukaan. Ap.
Pakeneminen paikalta, ei tarkoita sitä etteikö pidä toisesta. Mutta joillekin se ensimmäinen tapaaminen jne.. On aina se hankalin, itsestäni on jauhettu täällä kohta viikko, ja joku esiintyy "minuna" täällä. No antaa palaa vaan, viestin kirjoittaja vaikuttaa kirjoitustyyliltään taas kovin tutulta. Kun tapaa, ja tapaa, ja tapaa. itsevarmuus kasvaa kerta kerralta,kun huomaa ettei tässä olekaan hätää. Ja kyllä, olen käynyt treffeillä 2022 vuoden jälkeen. Ei kaikilla ole loputonta itsetuntoa/itseluottamusta. En tiedä, kenelle tarkoitit viestin.. Ja olen itse jo pihalla kaikesta. Viesti pommitus on osittain onnistunut. Mutta liikun normaalin tapaan kun tytär tulee ensiviikolla. Tulee joku vastaan tai ei.
täällä esiintyy yks jos toinen jonain muuna mitä onkaan. tullut huomattua sekin. jotkut heittelee sekaan mitä sattuu ilmeisesti ihan vain kiusatakseen. näköjään minunkin juttuja matkittu ja heitelty mitä sattuu tänne. pelkkää kiusantekoo ja provoo se vain on. en tiedä, mistä johtuu. tää ainakin laittaa koneen ihan kohta kiinni ja jatkaa iltaa ja yötä ilman palstaa. en ees oo kerenny lukee kaikkia juttuja täällä, on tullut tehtyä muutakin ja jotkut päivät oon ollu kokonaan poissa täältä ja siksikään en tiedä kaikkien juttujen taustoja, kun häthätää oon lukaissut läpi. selvää kuitenkin on, että joku tai jotkut yrittää esiintyä muina henkilöinä. ei mulla muuta. moi.
Meidän koira jäi auton alle sekunnista satasen kiihdytys kisassa, eiku autolle...
Misä se koira....
https://m.youtube.com/watch?v=8SK8LiAncyE