Allerginen Odottaja???

Moicca!- Mä olen 30 vuotias nainen,eikä ole lapsia,ainakaan vielä.Kivahan olis.Mutta kun yksi,iso,asia vaivaa mieltäni,eikä varmasti ole yleinen vaiva.Kirjoitan tän nyt tähän Odotus-palstalle,koska tavallaanhan kertomukseni liittyy raskausaikaan.Sairastin nuorena n.12- vuotiaasta n.28-vuotiaaseen vaikeaa atopiaa.Kansankielellä siis allergista ihottumaa,maitorupea.Ihoni oli niin pahana kauttaaltaan,että en voinut suihkussakaan käydä kuin n.kerran kuukaudessa,ja sekin kauheaa tuskaa ja kyyneliä.No,hiethän pestiin muulloin tietysti vain kainaloista ja muualta,mistä saattoi hajuja tulla.=)Eli,puhdas olin,vaikka ilman suihkuakin.Tämä tarina siksi,että voisitte saada edes pienen käsityksen siitä kivusta mitä silloin kestin.Nyt olen muutaman vuoden ollut ns.parantuneena.Eli,oireettomana.Ihoni on kuin "uusi",kuin siinä ei koskaan mitään olisi ollutkaan.Myös syödä voin melkein mitä vaan,saamatta enää allergisia oireita.Olen onnellinen asiasta.MUTTA,nyt siis pääsemmekin asiaan.Lapsi voisi olla tervetullut,minulle,mutta en tiedä uskallanko.Allergiahan piilee minulla koko ajan pinnan alla,mietinkin,että raskaus saattaisi ja melko varmaan puhkaisisikin uudelleen tämän ihottumahelvetin! Asiahan on minun itseni päätettävissä,pystynkö/haluanko sitä elämää enää,mutta etsinkin täältä oikeastaan henkilöitä,joilla olisi jotakin kokemusta tilanteesta.Onko käynyt miten,samassa tilanteessa,ym,siihen liittyvää???? Lääkäriltä en vielä ole asiaa kysynyt,mutta toki sieltäkin kysyn.Eli,huhuu...onko kellään kokemusta,samanlaista???--Kiitti!-=)
2134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olen ollut allerginen (maitorupí--> atooppinen), nyt olen jo yli 30 v ja ihottuma on yleensä vaihdellut milloin vuodenajan, milloin esim. stressin puhkaisemana. Lisäksi olen siitepölyallerginen ja minulla on lievä astma.
Raskauteni on sujunut kuitenkin hyvin, ja ihonikin pysynyt ihan siistinä. Muutamia kertoja olen joutunut käyttämään kortsinonivoiteíta ja kortisonia sieraimiin ja keuhkoihin inhaloituna, mutta hyvin harvoin (nyt rv 34).
Itseasiassa olen allergian kannalta voinut koko raskausajan paremmin kuin normaalisti, ja olen joskus kuullut vastaavia kokemuksia muiltakin allergisilta odottajilta.... enpä tiedä sitten mistä johtunee?

Äänestä
  • Kiva kun viitsisit vastata.Ymmärrän että kukaanhan ei voi taata minulle asiaa,mutta olen erittäin iloinen kuullessani sinunkin kokemuksestasi,joka on ollut varsin hieno!Kuulosti jopa tuo sinun "sairaskertomuksesikin" melko samalta kuin omani.Pitää vain nyt tulevaisuudessa katsoa,uskallanko....ehkä,kun palo kasvaa niin voimakkaaksi...=)

    Oikein ihanaa odotusaikaa sinulle!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Astma kirjoitti:

Moicca!- Mä olen 30 vuotias nainen,eikä ole lapsia,ainakaan vielä.Kivahan olis.Mutta kun yksi,iso,asia vaivaa mieltäni,eikä varmasti ole yleinen vaiva.Kirjoitan tän nyt tähän Odotus-palstalle,koska tavallaanhan kertomukseni liittyy raskausaikaan.Sairastin nuorena n.12- vuotiaasta n.28-vuotiaaseen vaikeaa atopiaa.Kansankielellä siis allergista ihottumaa,maitorupea.Ihoni oli niin pahana kauttaaltaan,että en voinut suihkussakaan käydä kuin n.kerran kuukaudessa,ja sekin kauheaa tuskaa ja kyyneliä.No,hiethän pestiin muulloin tietysti vain kainaloista ja muualta,mistä saattoi hajuja tulla.=)Eli,puhdas olin,vaikka ilman suihkuakin.Tämä tarina siksi,että voisitte saada edes pienen käsityksen siitä kivusta mitä silloin kestin.Nyt olen muutaman vuoden ollut ns.parantuneena.Eli,oireettomana.Ihoni on kuin "uusi",kuin siinä ei koskaan mitään olisi ollutkaan.Myös syödä voin melkein mitä vaan,saamatta enää allergisia oireita.Olen onnellinen asiasta.MUTTA,nyt siis pääsemmekin asiaan.Lapsi voisi olla tervetullut,minulle,mutta en tiedä uskallanko.Allergiahan piilee minulla koko ajan pinnan alla,mietinkin,että raskaus saattaisi ja melko varmaan puhkaisisikin uudelleen tämän ihottumahelvetin! Asiahan on minun itseni päätettävissä,pystynkö/haluanko sitä elämää enää,mutta etsinkin täältä oikeastaan henkilöitä,joilla olisi jotakin kokemusta tilanteesta.Onko käynyt miten,samassa tilanteessa,ym,siihen liittyvää???? Lääkäriltä en vielä ole asiaa kysynyt,mutta toki sieltäkin kysyn.Eli,huhuu...onko kellään kokemusta,samanlaista???--Kiitti!-=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu