Paljonko maksatte ennakkoveroa?

Anonyymi-ap

Olen ollut reilu parikymmentä vuotta niin mhy.n kuin yrittäjänkin palkkalistoilla ja nyt tmi suunnitteilla ja alkaisin tekemään raivuita omiin nimiin. Asiakaskin on jo tiedossa iso metsäyhtiö jolle saan kuulemma tehdä lopun ikääni hommia. Tuntevat minut ja työnjälkeni.
Olen valmistellut tmi.ä ja muita asioita hiljalleen valmiiksi ja seuraava jo hiljalleen hermoon käyvä ongelma on paljonko ennakkoveroa pitäisi maksaa kuussa/ kahdessa kuussa, kun verot tulevat maksuun?
Erikoista on se, että oikein kukaan ei osaa auttaa asiassa. Joo tiedän että verot maksetaan oletetun vuositulon mukaan, mutta eihän tällaista aloittelija osaa ja voi tietää. Yksi neuvoo, että maksa 400, toinen että maksa 900, kolmas sanoo että älä hitossa maksa liikaa ja neljäs että kunhan et maksa liian vähän tai saat kovat mätkyt.
Koko homma saati into tuntuu nyt kaatuvan tähän ennakkoveroasiaan senverran, että jo toisella silmällä olen alkanut suuntaamaan katsettani edelleen palkollisena pysymiseen.
Minulle on sanottu, että tuloni lähes tuplaantuvat omiin nimiin tehdessä ja olen muutenkin ahkera ja kova tekemään, niin yksi neuvoja sanoi kuitenkin että älä maksa 400 enempää. Kun laskin, niin 400e ennakkovero tulee noin 30 000 vuosi ansioista. Toisinsanoen mulla on palkollisenakin nyt jo tuo bruttoansio vuodessa, niin sehän tarkoittaa että eivät tulot mihinkään silloin kasva. Päinvastoin joudun maksamaan työnteosta enemmän ja verojen yms jälkeen käteeni jää silloin vähemmän eli sen mukaan yrittäjyys ei kannattaisi.
Kuulostaa sekavalta, mutta ymmärtäkää se että olen täysin ummikko tässä ennakkoverossa.
Kysymys siis kuuluu. Paljonko te yrittäjä metsurit maksatte ennakkoveroa???
Meilläpäin raivuukausi on noin huhtikuu-joulukuu. Taukoa tai hiljaisempaa tuo kolme kuukautta. Mikä siis olisi tuolta ajanjaksolta normaali yrittäjän ennakkoveromaksut per verojakso?
Yksi mitä ihmettelen on se miksi ihmeessä veroa ei voi maksaa saadusta ansiosta jolloin sen voisi tilittää verottajalle sentilleen? Nyt sä jumitat palautuksia odotellen tai mätkyjen pelossa toista vuotta kusi sukassa.

4

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuolla nyt ei ole mitään väliä. Maksat mitä maksat tai olet maksamatta, kuhan et törsää kaikkia rahojasi heti. Jos maksat 1000€/kk ja se on liikaa, saat palautuksia. Jos et maksa mitään, saat vuoden verot mätkyinä tai voit laskea loppuvuodesta oikean summan ja maksaa kerralla. Voit myös korjata summaa, jos kesken vuotta näyttää, että on tarve

      • Anonyymi

        Niin se taitaa olla. Ihmettelen vain kun maa on täynnä tmi metsureita, mutta kukaan ei tunnu tietävän paljonko ennakkoveroa maksavat. Itse olen kuitenkin todella tarkka rahoistani ja jos minulta joku sitä kysyisi ja olisin omiin nimiini tehnyt vuosia ei minulla mitään salattavaa olisi paljonko keskimääräinen ennakkovero tulee olemaan ja taatusti neuvoisin uutta aloittajaa tarkallakin esimerkillä. Kai se tässäkin niinkuin kaikissa asioissa suomessa on kateus ja toisilla katkeruus, jos joku muu tulee "heidän mailleen" yrittäjäksi kanssa kilpailemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se taitaa olla. Ihmettelen vain kun maa on täynnä tmi metsureita, mutta kukaan ei tunnu tietävän paljonko ennakkoveroa maksavat. Itse olen kuitenkin todella tarkka rahoistani ja jos minulta joku sitä kysyisi ja olisin omiin nimiini tehnyt vuosia ei minulla mitään salattavaa olisi paljonko keskimääräinen ennakkovero tulee olemaan ja taatusti neuvoisin uutta aloittajaa tarkallakin esimerkillä. Kai se tässäkin niinkuin kaikissa asioissa suomessa on kateus ja toisilla katkeruus, jos joku muu tulee "heidän mailleen" yrittäjäksi kanssa kilpailemaan.

        Mene verottajan sivuille ja kysy heiltä. Jos haluat maksaa saat takulla ja nopeasti verolaput.
        Jos haluat rahaa tilille kuluihisi maksa mätkyjä.
        Seuraavana vuotena verottaja lätkäisee ennakot tämänvuoden tienestiesi pohjalta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2480
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1930
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      998
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      65
      841
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe