Mitä voi harrastaa? Tätä joutuu miettimään aika ajoin. Jos siihen vain yltää?
Palutuuko työstä kokemuksista? Mistä pitää luopua
Palutuuko työstä kokemuksista? Mistä pitää luopua
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ennen kuin aloittaa sijoittamaan, kannustaisin kaikkia pohtimaan omaa suhdettaan rahaan myös laajemmin. Herättääkö raha negatiivisia vai positiivisia tunteita? Miksi näin? Onko raha mahdollistamassa arkielämää, luomassa turvallisuuden tunnetta vai esimerkiksi väline lisätulojen hankkimiseen? neuvoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.
Vaurastumisen esteenä voivat olla lapsuudesta perityt asenteet.
Töihin pyrin kohta eläkkeelle pääsyn jälkeen oman ammattiini ja koulutukseni mukaseen paikkaan kun oli isosti haku päällä. Eivät vastanneet mitään.
Myöhemmin eri työvoimapulan valtaamalle alalle. Lupasi soittaa, ei vastannut mitään. Joten töistä on pakosti pantu luopumaan. Rakastin työtäni, en ole kokonaan henkisesti luopunut, ei kuitenkaan mitään dramaattiaa eli pärjään.
Juoksemisesta luovuin, tuntuu että ei kannata rehkiä nivleten takia, lempeämpi liikunta riittää. Salilla sarjojen suurista painoista olen luopunut, sarjojen pituus kevyemmillä riittää. Pitkien ryhmäpolkupyöräretkistä koti- ja ulkomailla luovuin, en jaksanut pysyä vauhdissa mukana, samoin vaelluksista varsinkin vuorilla. 10 km:n kävelyt kerran-pari viikossa tasaisemmalla riittävät.
Alkoholista luovuin, mielestäni vanhuus ja alkoholi eivät sovi yhteen. Pöhnässä porukassa pöllöily nuorena piristi, rentoutti ja oli hauskaa.
Pidän kutsuja, se vaatii aina vaan enemmän paneutumista, huonekalujen ja astiapinojen tilapäistä rahtaamista sekä muistamista. Harkitsen niistä luopumista. Toinen vaihtoehto on että pyydän jonkun kutsuttavista avukseni valmisteluun. Edelliset väsytti, mutta kuka käski pestä edellisenä päivänä parvelelasit. Siitä tulikin mieleen että tikkailla roikkumisesta voisi luopua.
Uskoin luopuvani seksistä kumppanin kuoleman jälkeen ja pitkään se jo pois olikin, mutta sattuma puuttui peliin.
Etkö itse ole mitään pystynyt päättelemään mihin pystyt ja mistä pitää luopua?
Tämä palsta on sitä varten.
Mitä voi harrastaa ? Kai itse parhaiten tiedät mihin pystyt ja mitä voit ?
Mistä kukaan kykysi ja kuntosi tietää?
Ai noinko te aloituksen otatte? Minä otin kehoituksena kysyä itseltäni. mistä olen joutunut luopumaan. Kun yleensä ajattelen pääasiassa tulevaa, voi joskus muistella mitä on jo mennyt. Ihan kiva aloitus minusta, kiitos siitä. Kirjoittaja 2023-04-10 07:15:12
Lisään vielä että olen joutunut luopumaan pitkistä keskusteluista kolmen rakkaan sisaren kanssa, kahden poismenon ja yhden pahan dementian takia. Olen onnistunut korvaamaan sen osittain tutustustumalla paremmin sisareen, joka on ollut vieraampi. Ovat erilaisia juttutuokioita, hän on niin mahdoton politikoimaan, mutta antoisia nekin. En halua sekoittaa aloitusta, mutta olisi mielenkiintoista tietää, onko muilla eroja sisarusten kesken, noin niinkuin itsen kannalta, sillä mikä merkitys itsellä on sisärusten välisiin suhteisiin.
Jos on niin miten vertaisit sitä omaan tilanteeseesi ?
Joko olet luopunut vihreästä farkku tojotostasi ja kolkyt luvun paksukantaisista kegistäsi?
Ei ollut farkkutoyotaa, oli taivaansininen kuplavorkkari. On luovuttu. Paksupohjaiset kengät ovat vähän erilaisina palanneet takaisin, niitä on yhdet.
Mikä normijutskasi on ? Vetää sixpäk päivässä ?
Käytkönuorison rap keikoilla,vai?
Niittiä huuleen ja nenärengas ja tukan Liehu punaiseksi. Heh
Voit kuvitella olevasi 50 kymppinen stadin ikinuori.
En ole joutunut luopumaan, vaan en viitti enää suorittaa jotta olisin "parempi ihminen". Harrastan mistä pidän, tapaan ystäviä ja lapsiani itelle tärkeitä ihmisiä. Tyytyväisyys elämään on tärkeimpiä asioita omasta mielestäni. Vanheneminen ja krempat tulee mukana ne on kuitenkin sitä omaa minua jota en saa pois, siis kulkevat mukanani. Sanoin etten ole joutunut luopumaan, mutta puutarhan hoidosta, lempparistani, jouduin luopumaan elämän muutoksen vuoksi. Hyviä vuosia kullekin meistä.
Olen 70 plus Aikuinen nainen. Asun yksin vuokralla. Pidän kinni päivärytmi, ruoka ja unirytmi. Omalla kohdallani toimii ulkoilua paljon joka säällä läpi vuoden aikojen niin uneen kuin Mielen.Moni jota houkutelut likumaan mene sen taakse yöt valvoo paikat särkee,ylättynyt naiset juo paljon viiniä,kaljaa,eläkellä yksin asuvana ja savuket on heidän tutti,turva!Minulla kyllä on polvien niverikotkuin toisen polven kierukan repetymä. Mutta periksi ei anneta. Kävelen joka pvä noin 12km. Käyn Senjori keskuksen liikunta tunneilla arkisin mitkä ilmaisia 4 eri arkipäivänä Aamupäivää.Olen myös yksin Hihtännyt Itä Helsinki Kivikon Metsässä 3 talvea. Kyllä se raskasta,mutta kiire ei minulla mihinkään Vaan idea hiihtää..Kuin Luistelut sama asia. Haka en ole, hiihto tai luistelu.Ydin tehdä asioita,Sukset ja Luistimet ovat jostain 80 luvulta. Mutta nillä todella pärjännyt,Vaikka olivat varastossa käyttämätöminä joku 30-35v? Lisäksi teen vikolla vapaaehtoistyö ruohon tasojurella. Joten jokainen voi valita miten viettää eläkepäivät.Kotona 24h / päivää? Valitetavasti paljon mentyksiä kuolemalle viimeiset 2vuotta.Ikä Lisät syövät, Ymm. Sydiksen kuoli Rakanikin. Syy yksin ulkoilut ymm.Kun en käytä Alkoholia, En Tupakoi. On Vaikea Löytää tutavia likuman kanssani tai Kahvilaan ymm.Torille sopailee tai tanssimaan.Merenrannalle uimaan ymm. Itä Helsinki on paljon meren rantaaa. Mahdolisuus onkia.Onkimiseen ei tarvitse lupia. Aina emmä jaksa, Valvoin yön.Ihminen Itse päättää Mitä Tekee eläkkellä,Toinen ei sitä voi Tehdä.ps.suonette anteksi lukihäiröni.Siksi en näe teksti virheet.Hyvää Kevättä Kaikille.
Hyvä sinulla om asennetta
Mieliala on tärkein
12 km kävelyä on paaallljjoon
Jo 5 eli 1,5 tuntia on
Uutta matoa koukkuun niin
kyä lähtee sano tamperelainen
Siitä, kun tulit tänne kirjoittamaan ja kerroit kävelytarmostasi, olen ihaillut.
Olet sisukas.
Hyvää kevättä ja kivoja lenkkeilykelejä, toivotan.
Beng
Helsinki Missio..oletko käynyt tai ylipäätään kukaan käynyt näissä Helsinki Mission keskustelutilaisuuksissa? Minkälaisia ne ovat?
""Myöhemmin eri työvoimapulan valtaamalle alalle. Lupasi soittaa, ei vastannut mitään. Joten töistä on pakosti pantu luopumaan. Rakastin työtäni, en ole kokonaan henkisesti luopunut, ei kuitenkaan mitään dramaattiaa eli pärjään.""
Näin käy vulgaarisosdemiassa
Eliittisossu luulee että kahdeksankymppinen on rollaatorissa röhnöttävä keinuttelija
Eli 1 - 3 päivää töissä vero enintään 10%
matut ulos eläkeläiset tilalle 500 000 työtöntä nyt laajatyöttömyydessä
70 000 jopa 200 000 eläkeläistä odottaa pääsevänsä töihin osa- aiksisesti marinistien kasduttua
Ohisalo eroaa johdosta tällä viikolla Marin on jo ohi
6- puolueen hallitus
Kok ps kesk kd Sipiä Vanhanen
Hätätilaosasto pelastaa Suomen kaaokselta
alotukseen :
seitkyt voi tehdä vielä töitä jos on semmonen ammatti ja koulutus että se on vielä mahdollista,
pikkuhiljaa seitenkymppinen joutuu luopumaan ihan kaikesta, mutta sitä ennen kannataa pistää hantiin vanhuudelle kykynsä mukaan,
LIIKKUMINEN on lääke se pidentää vanhanki ikää antaa elinpäiviä hien enemmän lisää,
pysyy muutenki virkeempänä ja omatoimisuuski säilyy pitempään,
valitettavasti elämä on rajallista
kaikki loppuu aikanaa ja elämästäki on lopulta luovuttava kokonaan,
siihen asti alottajalle kaikkea hyvää ja jaksamista ponnistella vielä hyvinvointisi eteen,
luoja olkoon kanssasi,
Vanhalle ihmisille raha ei tuo samaa tunnetta kuin nuorena, vaikka olisi massia, ettei voi kunnolla istua.
Turvaa tietysti, voi käydä yksityisklinikalla hoidattamassa itseään, mutta ei nuoruuden tuomaa riemua ja paloa, mitä vain nuori voi kokea.
Jos kokee sitä paloa eli sekoilua nuorena ei itsellä ole koskaa SIIS EI IKINÄ rahaa, jos on tavis
Niin sanotut vähäosaiset ovat näitä hurlumhei - tyyppejä kinusmassa valtiolta hamaan loppuun asti hyvinvointivaltiotukea
Ei kiinosta matkat mihinkään. Nuorena on tyhmä ja tuhlasi. Ei ole sen arvoista.
Vain Venäjällä ja sen monissa osissa federaatiossa lähialueilla käynti kiinnostaa maan menneisyyden vuoksi ja vanhan historian ja asutuksen vuoksi. Aikaisemmat käynnit olivat lyhyitä silloin 1970 ja 80 luvulla. Liikkuminen ja kävely kunto ei ole niin hyvä nyt. Pitäisi seisoa ja jaksaa kävellä katselemassa paikkoja. Netissä on paljon kuvia katsottavana maisemista. Kun on oleskellut viime vuodet kotona on ollut etua että aikaa on ollut saada oikeata tietoa maailmasta eikä ole median ja poliitikkojen lumoissa.
Onkohan Suomess kunnon kylpylöitä enää? 1970 luvulla vanhemmat ihmiset kävivät kylpylä matkoilla itäisissä Euroopan maissa. Se oli edullista. Vanha perinne hoitoineen.
Suomessa voisi ajatella muutaman pvn maatila matkailua tai merenranta lomailua.
Rahaa on mutta terveys esteenä metsä ja erämaa retkiin. Kun ei voi mennä syrjässä oleville mökillekään joissa ei sähköä,kasvovesi ja piha rehottaa ja löhimetsä ryteikköä petoeläimineen.
Lopetettuani työssä käymisen ryhdyin harrastamaan uutta jutskaa. Päivittäistä tissuttelua.
Olimme vaimoni kanssa vuosittain muutaman kuukauden halvemmassa ympäristössä jossa tuo uusi harrastus tuli halvemmaksi.
Kun kyllästyin tuohon harrastukseen ryhdyin hieman ennen 6-kymppiä harrastamaan ruumiinkulttuuria. Vuosikymmenien takainen harrastus mutta nyt uusi kaveripiiri.
Ensin korona ja sittemmin vaimoni terveys estivät matkustelujutskan jatkamisen vaan sen asemesta on tyydyttävä muutamaan kotimaiseen, vuosittaiseen täysihoitojutskaan.
Ruumiin kulttuuri, kehon kulttuuri kun vielä elossa kehoni vaatii lääkitystä, jotenkin tässä tulee itseni kanssa toimeen kun saa terveydellistä huoltoa.
Väliin harmittaa kun joutu jättämään niin monta mieleistä tapaa eleskellä, mökkeily ja siihen liittyvä oli pakko jättää, sekin olisi vielä menny mikäli olisi ollu kaveri. Viime kesänä en käynyt oikeen missään, Puumalassa olisi jonkin moisia täysihoito paikkoja vesistön ääressä, viikon takia en kehtoo.
Sitten kaveripiiri, on kuihtunut olemattomaksi, osa menny mullan alle osa muuttanut kaummaksi. Ihminen viihtyy yksinkin, ei päivät oo tullu pitkäveteiseksi, kesällä voi liikkua pyörällä päivittäin lähiympäristössä.
Kaveripiiri. Minun vanhat, hyvät kaverini vaihtoivat hiippakuntaa jo muutama vuosikymmen sitten. Heidän valitsemansa elämäntapa joudutti lähtöä.
Entisistä työkavereistani on hengissä yksi.
Uusi kaveripiirini muodostuu minua nuoremmista mutta eri ikäisistä hepuista ja muutamasta aktiiviliikkuja naisesta.
60-luvun opiskelukavereista on hengissä ainakin yksi. Saattaa olla joku muukin mutta kato on käynyt enkä kaikkia tiedäkään.
Minä en viihdy yksin. Kotioloissa kahden oleilu on luonnollista. Koko avioliiton aikana olimme vaimoni kanssa matkoilla yhteen laskettuna noin 18 kuukautta. Aloitimme 1970.
3:n vuoden hapatin jälkeen vaimoni hääti minut kahdeksi viikoksi Espanjan asunnollemme.
Olin sielläkin aina hoitanut mm. ruokahuollon alusta loppuun eli likaisiin astioihin saakka.
Yksin oli hiivatin hölmö olla ja ryyppäämiseksihän se ajan tappaminen meni.
Onnekseni kävelymatkaa erittäin monipuoliselle kuntosalille on noin 400m.
Saliyrittäjä on takavuosien painin kolmikertainen Suomen mestari joten yksi kuudesta salista on varustettu perinteisellä nostolavalla jolla on kaksi suorituspaikkaa. Normitankoja ja painolevyjä on riittävästi. Nuoret eivät tungeksi siihen joten hauras vanhus voi toteuttaa vanhanaikaisia, tehotavoitteellisia harkkojaan. Tosin tehot tippuvat vuosi vuodelta.
Puumalan satamassa ja lähettyvillä on kesällä vilskettä ja elämää, sekä kuppiloita ruokaan ja juomaan. Lisäksi monenlaista tarinoitsijaa , että maailmanmenon ihmettelijää.
Joo Puumala tuli tutuksi yli 50 vuoden ajalta, liki satamaa vanha pappila muutettu täyhoitolan tapaiseksi se ollu mielessä, Kesällä riittää pörinää jos jonkunlaista, sähköpyörän ottaisin matkaan tiedä vaikka innostuisi
.https://www.hostellit.fi/uusi-hostelli-puumalassa-vanha-pappila-sai-uuden-elaman-hostelli-rantapappilana/