Miksi ihminen kiusaa toistaan? Lapset voivat kiusata lapsellisuuttaan, mutta miksi aikuisetkin kiusaavat? Mistä aikuisille tulee kiusaus kiusata?
Miksi ihminen kiusaa toistaan? Lapset voivat kiusata lapsellisuuttaan, mutta miksi aikuisetkin kiusaavat? Mistä aikuisille tulee kiusaus kiusata?
Kukaan aikuinen ei kiusaa vain siksi, että on ajattelematon. Kiusaaminen vaatii suunnitelmallisuutta, sosiaalisia taitoja ja ilkeyttä, sanoo psykologi Pasi Nevalainen.
Useimmin kuitenkin vahvempi kiusaa heikompaansa, joten onhan kiusaajan sosiaalisissa taidoissa toki pahoja puutteitakin.
Kätkettyä kiusaamista tapahtuu lukemattomin eri tavoin ja kaikkialla; koulussa, työpaikoilla, politiikassa, hallinnossa, kaikissa ihmisyhteisöissä, perheissäkin.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kiusaajille turpaan vain..Siitä oppivat.Turha lässytys ja pehmoilu pois..Hammas hampaasta.
Parempi keino kiertää kaukaa. Jos ne on sukua niin radiohiljaisuus. Mielellään muuttaa kauas.
Maksan sinulle jos teet tuon,minua musta maalattu ymp pielksämäkeä jo vuosia ja sama saatanan sairas narsisti.Ite on kusessa taloudellisesti ja kaikin puolin ja jatkuvasti tekee vain työt pimeästi,ja toisista jauhaa paskaa.MIES LAITTANUT AIKOINAAN KOKO SUVUN KONKURSSIIN JA vielä puhuu.
Semmosia ne on. Narsistit. Kostavat ja kuvittelvat olevansa kauniita ja rohkeita. Moni narsisti on ruma. Mitä kuoleman hetkellä aivoissa tapahtuu?
Aivot kelaavat tapahtumia
30 sekuntia ennen kuolemaa ja sen jälkeen aivoissa näkyi samanlaista aktiivista toimintaa kuin esimerkiksi keskittyessä, unia nähdessä ja menneitä tapahtumia muistellessa. – Aivot saattavat viimeistä kertaa toistaa tärkeitä elämäntapahtumia juuri ennen kuin kuolemme.4.3.2022
Pieksämäellä riittää mustamaalaajia,katkeria ym paskoja. Sanoisin enemmistö on tuota sakkia. Voin pahoin lähelläkään Pieksämäkeä. Olen muuttanut aikoja sitten paremmille seuduille;)
Kyllä ne kiusaajatkin kuolee joskus.
Kyllä jos konttarin Narsisti jää etsijöitten käsiin.ON sitä kyselty.mutta on ikkunat niin pimeinä jne.
Niin on alkanut pelottaa vissiin.
Yrittävät esittää hienompaa,mut sieltä paljastuu luottotiedottomia, toimeentulotuella eläviä,alkoholisteja🤣
Totta. Kaikki kuolemme. Itse toivon pian itse kuolevani.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178181796
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/97451026-5c0e-4a82-9356-9b9a4e311049 onnettomia liittoja Pieksämäelläkin.
Elämän kouluun pitää valmistautua nuoruudessa. Elämän koulu on se kovin koulu ja se ei muuttu, koska ihmiset kilpailevat keskenään milloin mistäkin. Heikon itsetunnon omaavana ja vähäisillä sosiaalisilla taidoilla ei pärjää.