Saarikiukura väitti että "noista ravintoloista ei koskaan saa kuittia", kun postitteli kuvia vaimostaan, jolla oli hakattu pärstä kun olivat vanhaa ruokaa syömässä.
Ravintoloista saa aina kuitin ja jos ei saa, se kannattaa pyytää. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun on ollut väärinkäsitys että laskua ei ole maksettu, jos on vaikka työvuoro vaihtunut ja jäät istumaan vielä toviksi ravintolaan laskun maksun jälkeen.
Kerran jouduttiin maksamaan Chumphonissa 1200 bahtin lasku uudelleen, kun raivotar tarjoilija ampautui peräämme. Ei viitsitty mokoman takia alkaa riitelemään.
Siitä lähtien olen aina pyytänyt kuitin. Myös bensa-asemalta otan aina kuitin mukaan
https://ibb.co/2M417D0
2010
Missä Saarikikkareen kuitit?
101
763
Vastaukset
- Anonyymi
Mens nyt taasen kasvattamaan niitä sun Korealaisia kakaroitas oppimaan sun ajatusmaailmaas ja käytöstäsi.
- Anonyymi
Alle kahden minuutin päivystys on loistava tulos kiireiseltä karatemestarilta.
- Anonyymi
Taas yksi kuva kahdesta kuvaajan istuen vaihdetapin päällä.
- Anonyymi
Lapsellisia virityksiä että viitsiikin, siis nyt ovi on valkoinen kuten sormien välistä näkyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Arvasin että alat keksimään taas olemattomia selityksiä. Sormien välistä näkyy keskikonsoli, tollo.
Meinaatko että kävin tänään tankkaamassa Buriramin Savossa Ladan ja lisäsin kuitin sitten autokaupan Mersuun? Et ole ihan järjissäsi. Järkytyit kateudesta taas, reppana ex ladamies.
2010 - Anonyymi

2010Hieman hymyilyttää tuo järjenjuoksusi että ovi sijaitsee keskellä autoa lattialla... Mutta hätä selitykset keksii. Minulla ei ole edes kehyssoftaa joka lisää palan tabletta kuvaan.
2010 - Anonyymi
Unohditko jo Pasasen sihteeri että Thaimaassa ratti on oikealla puolella...? Taitaa olla aika pitkä aika kun kävit Thaimaassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohditko jo Pasasen sihteeri että Thaimaassa ratti on oikealla puolella...? Taitaa olla aika pitkä aika kun kävit Thaimaassa?
Paniikissa Saarikuono heittää yhdeksän eri selitystä tunnissa ja noin viikon päästä hän valitsee niistä mieleisensä.
Allaskuvan kehyksestään hän keksi neljä eri selitystä ja kyseessä oli kuitenkin hänen oma kuvansa...
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvasin että alat keksimään taas olemattomia selityksiä. Sormien välistä näkyy keskikonsoli, tollo.
Meinaatko että kävin tänään tankkaamassa Buriramin Savossa Ladan ja lisäsin kuitin sitten autokaupan Mersuun? Et ole ihan järjissäsi. Järkytyit kateudesta taas, reppana ex ladamies.
2010Ja taas villalanka toimii.
Laitappa kuittikuva uudelleen nojatessasi haaveilluusiomersuusi eedenissä taustalla tolppatalo hotellin uima-altaan kera ja Korelaiset lapset iloisesti vilkuttaen sinun sylissäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taas villalanka toimii.
Laitappa kuittikuva uudelleen nojatessasi haaveilluusiomersuusi eedenissä taustalla tolppatalo hotellin uima-altaan kera ja Korelaiset lapset iloisesti vilkuttaen sinun sylissäsi.Ja seuraavana on lisävaatimukset, kuten kaavaan kuuluu.
Onko sinulla käsitystä paljonko kello on Thaimaassa?
Pari kertaa olet jo mokannut Thaimaan kellonajat, kun et huomioinut talviaikaan siirtymistä ja lisäsit Suomen aikaan vain neljä tuntia. Sattuuhan sellaista kun on Savonlinnassa hoivakodissa.
2010
PS: Hyvää yötä ja voimahalit hoitsuille ja koitahan saada se yksi kuva Thaimaasta joskus otettua, joka ei ole kuvaruudulta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja seuraavana on lisävaatimukset, kuten kaavaan kuuluu.
Onko sinulla käsitystä paljonko kello on Thaimaassa?
Pari kertaa olet jo mokannut Thaimaan kellonajat, kun et huomioinut talviaikaan siirtymistä ja lisäsit Suomen aikaan vain neljä tuntia. Sattuuhan sellaista kun on Savonlinnassa hoivakodissa.
2010
PS: Hyvää yötä ja voimahalit hoitsuille ja koitahan saada se yksi kuva Thaimaasta joskus otettua, joka ei ole kuvaruudulta.Ja kenelle koet oireilevasi?
- Anonyymi
Paljonko mahtoi ostaa DIESELIÄ mersuun, kun ei ilmene väitetystä tankkauskuitista?
- Anonyymi
Menehän Pasanen sinäkin nukkumaan. PT on huoltoasemaketju Thaimaassa ja C63 AMG mersuja ei ole diesel-koneella. Huomenna on kiva päivä siellä savossa ja aamupuuro tulee kuin nakutettuna vuoteeseen heti herätyksen ja aamupisun jälkeen, ellei pisu tule taas ennen herätystä.

PT ei ole bensanjakelu ketju thaimaassa sen nimi on PTT, eli thaikut sanovat sitä potatoksi.
Mä ajattelin että nämä digikuitit riittää. Käytiin emännän kanssa syömässä vähän paremmin, ei kaluttu luita ja nahkoja
https://aijaa.com/UJljSm- Anonyymi
Zumba ja Bumba hiljeni molemmat ja alkoivat puhumaan kalasta. Kysymys aloituksessa kuitenkin kuului että missä ne on ne aktiivisen liikkujan ja hyvinsyöneen huahinin miehen kuitit? Varmaankin vaimolla, joka jäi Thaimaahan kun havumetsän tuoksuinen sankar jylhän kuusiston lähti Suomeen.
Toinen erikoisuus tässä ketjussa on että huahinin mies ei itse vastannut tähän laisinkaan numballina, vaan ainoastaan assistenttinsa oli herjoineen äänessä unohtaen todellakin että Thaimaassa on ratti oikealla ja kello eri ajassa kuin Suomessa.
Tuo ukkeli elää jonkun toisen elämää kuin omaansa. "Kummankin" Thaimaa on googlessa.- Anonyymi
Kannattaa katsoa Maken uusin video reissusta hua hiniin, mitä Make on mieltä hua hinistä.
- Anonyymi
Huu haa, tuolla hua hinin chang marketissa ruuat maksetaan kun ne toimitetaan pöytään, ei siinä mitään kuitteja tarvita mihinkään tilaat ruuan odotat maksat ja vedät safkan naamaan. Kuten tuhanssissa muissakin ravintoloilla kautta maan, hienoa oletko ostanut bensaa väi löpöö, vaiko ihan paloöljyä...
- Anonyymi
Ja muuten tämä on ensimmäinen viestini tälle palstalla eilen ne kirjoittanut mitään, joten keskustelet taas itsesi kanssa, itsellesi. Tiiätkö mäkin tankkasin eilen autoni, jätät muuten avausessa kertomatta että potato ppt asemalla maksetaan kortilla kuitti tulee maksusta, miten on kun tankkaat lukuisat moposi, niin pyydätkä 100 kuitin, jos ne vaikka nyt pysäyttävät sinut, ja vaativat maksun uudelleen kun sinulla ei ole kuittia, olet sinä reppana omalaatuinen...Auton kun tankkaat saat tietysti aina kuitin.... 5555
- Anonyymi
Tuhansissa ravintoloissa kautta maan olet käynyt ilman kuittia? Se oli noin 2014 kun sotilasjuntta heitti kovan ukaasin että kuitti pitää saada kaikkialta. Sitä toteltiin aika kauan.
Eikös Chang Market ole alue, jossa on useita ravintoloita? Siispä Chang Marketin kuittia ei voi saada, mutta alueen ravintoloiden kuitteja kyllä. Kertoo kaiken ravintolasta, jos lasku pitää maksaa etukäteen kuin nakkikioskilla. Onko tuolla edes tarjoilijoita ollenkaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja muuten tämä on ensimmäinen viestini tälle palstalla eilen ne kirjoittanut mitään, joten keskustelet taas itsesi kanssa, itsellesi. Tiiätkö mäkin tankkasin eilen autoni, jätät muuten avausessa kertomatta että potato ppt asemalla maksetaan kortilla kuitti tulee maksusta, miten on kun tankkaat lukuisat moposi, niin pyydätkä 100 kuitin, jos ne vaikka nyt pysäyttävät sinut, ja vaativat maksun uudelleen kun sinulla ei ole kuittia, olet sinä reppana omalaatuinen...Auton kun tankkaat saat tietysti aina kuitin.... 5555
Meinaatko Pasanen että käteinen ei kelpaa huoltoasemalla Thaimaassa? Onko tämä uusin väitteesi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuhansissa ravintoloissa kautta maan olet käynyt ilman kuittia? Se oli noin 2014 kun sotilasjuntta heitti kovan ukaasin että kuitti pitää saada kaikkialta. Sitä toteltiin aika kauan.
Eikös Chang Market ole alue, jossa on useita ravintoloita? Siispä Chang Marketin kuittia ei voi saada, mutta alueen ravintoloiden kuitteja kyllä. Kertoo kaiken ravintolasta, jos lasku pitää maksaa etukäteen kuin nakkikioskilla. Onko tuolla edes tarjoilijoita ollenkaan?joo kyllä olen ja olen edelleenkin monessa käynyt ja tankannut moponkin ilman kuittia, satoja kertoja, jopa PTT, Shell ja essoissa samoi, tuo kuitti jutusta itkeminen on naurettavaa...
Kai sinä kuvasta näit miten tuolla chang marketissa ruoat tarjoillaan, valmistaja tuo ne pöytääm, valmistajia on kolmisenkymmentä, yhdeltä ostat juomat, toiselta safkat mitä haluat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo kyllä olen ja olen edelleenkin monessa käynyt ja tankannut moponkin ilman kuittia, satoja kertoja, jopa PTT, Shell ja essoissa samoi, tuo kuitti jutusta itkeminen on naurettavaa...
Kai sinä kuvasta näit miten tuolla chang marketissa ruoat tarjoillaan, valmistaja tuo ne pöytääm, valmistajia on kolmisenkymmentä, yhdeltä ostat juomat, toiselta safkat mitä haluat.Satoja kertoja ilman kuittia? Eilen kävit tankkaamassa? Et käynyt, koska sinä et omista autoa etkä aja autoa ja et myöskään saanut kuittia.
On erikoinen ravintola kyllä tuo Chang market että käydään tilaamassa ensin ja sitten tarjoilijalle maksetaan samalla kun hän tuo ruoat. En ole koskaan törmännyt moiseen ja sitten ei jää asiakkaalle edes kuittia.
Tuo Chang Marketin alue on niin laaja että siinä on tarjoilijalla hommaa etsiä minne viedään sapuskat ja ketä laskutellaan. Annokset on jo vanhoja kun ne saapuu pöytään?
Meilläpäin kyllä saa kuitin aina kun tankkaa. Tänään oli vuorossa vaimon auto https://ibb.co/qpcZL72
Mitähän sinäkin resupersaus millään autolla tekisit, kun et missään käy?
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satoja kertoja ilman kuittia? Eilen kävit tankkaamassa? Et käynyt, koska sinä et omista autoa etkä aja autoa ja et myöskään saanut kuittia.
On erikoinen ravintola kyllä tuo Chang market että käydään tilaamassa ensin ja sitten tarjoilijalle maksetaan samalla kun hän tuo ruoat. En ole koskaan törmännyt moiseen ja sitten ei jää asiakkaalle edes kuittia.
Tuo Chang Marketin alue on niin laaja että siinä on tarjoilijalla hommaa etsiä minne viedään sapuskat ja ketä laskutellaan. Annokset on jo vanhoja kun ne saapuu pöytään?
Meilläpäin kyllä saa kuitin aina kun tankkaa. Tänään oli vuorossa vaimon auto https://ibb.co/qpcZL72
Mitähän sinäkin resupersaus millään autolla tekisit, kun et missään käy?
2010Tuota marssijärjestystä minäkin ihmettelin kun Pasanen sanoi
"Huu haa, tuolla hua hinin chang marketissa ruuat maksetaan kun ne toimitetaan pöytään, ei siinä mitään kuitteja tarvita mihinkään tilaat ruuan odotat maksat ja vedät safkan naamaan. Kuten tuhanssissa muissakin ravintoloilla kautta maan"
Niissä Thaimaan ravintoloissa joissa minä olen käynyt, maksetaan joko tilatessa taikka sitten ruokailun jälkeen. Ei koskaan ruokaa pöytään toimitettaessa. Kuitti saatetaan tuoda pöytään kupissa tai nahkavihkon välissä, mutta sitä ei makseta ennenkuin on syöty ja jälkiruoat tilattu ja oltu valmiita. Se olisi hemmetin huonoa bisnestä häätää asiakas veks ja hänen pitää itse palata tiskille jos tekee jotakin mieli lisää. Ei sellaista ravintolaa ole olemassakaan. Ei edes ABC:n tai Mäkkärin myyntipisteissä.
Pasanen puhuu taas pasasta. Ei ole rahju Thaimaassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota marssijärjestystä minäkin ihmettelin kun Pasanen sanoi

Pasanen puhuu taas pasasta. Ei ole rahju Thaimaassa.Pasaselle pikku kyssäri. Kun se thaitarjoilija tuo ne ruoat pöytään ilman kuittia, niin millä kielellä hän ilmoittaa hinnan, joka sinun tulee maksaa ja sisältääkö se hinta jo tipit vai ei?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota marssijärjestystä minäkin ihmettelin kun Pasanen sanoi
"Huu haa, tuolla hua hinin chang marketissa ruuat maksetaan kun ne toimitetaan pöytään, ei siinä mitään kuitteja tarvita mihinkään tilaat ruuan odotat maksat ja vedät safkan naamaan. Kuten tuhanssissa muissakin ravintoloilla kautta maan"
Niissä Thaimaan ravintoloissa joissa minä olen käynyt, maksetaan joko tilatessa taikka sitten ruokailun jälkeen. Ei koskaan ruokaa pöytään toimitettaessa. Kuitti saatetaan tuoda pöytään kupissa tai nahkavihkon välissä, mutta sitä ei makseta ennenkuin on syöty ja jälkiruoat tilattu ja oltu valmiita. Se olisi hemmetin huonoa bisnestä häätää asiakas veks ja hänen pitää itse palata tiskille jos tekee jotakin mieli lisää. Ei sellaista ravintolaa ole olemassakaan. Ei edes ABC:n tai Mäkkärin myyntipisteissä.
Pasanen puhuu taas pasasta. Ei ole rahju Thaimaassa.Asian laita on juuri kuten sanoin, etsit sopivan pöydän, ruuan mitä haluat syödä, tilaat sen, kerrot pöydän numeron, odotat että joku tuo sen pöytääsi maksat sen ja vedät naamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pasaselle pikku kyssäri. Kun se thaitarjoilija tuo ne ruoat pöytään ilman kuittia, niin millä kielellä hän ilmoittaa hinnan, joka sinun tulee maksaa ja sisältääkö se hinta jo tipit vai ei?
Joskus vuosia sitten ruoka jäi toimittamatta niin muutettiin että ruuat maksetaan vasta toimitettessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus vuosia sitten ruoka jäi toimittamatta niin muutettiin että ruuat maksetaan vasta toimitettessa.
Okei. Ilmeisesti ollaan syöty sitten ihan erilaisissa ravintoloissa kun yksikään noista mainitsemistasi tuhansista ravintoloista ei ole osunut kohdalle Thaimaassa.
laiffila - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus vuosia sitten ruoka jäi toimittamatta niin muutettiin että ruuat maksetaan vasta toimitettessa.
Jäi vielä avoimeksi se kysymys että millä tavoin tarjoilija ilmoittaa sen hinnan, jos sitä ei ole kuitilla? Englanniksi vai thaiksi ja sisältääkö se tipin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Okei. Ilmeisesti ollaan syöty sitten ihan erilaisissa ravintoloissa kun yksikään noista mainitsemistasi tuhansista ravintoloista ei ole osunut kohdalle Thaimaassa.
laiffilaSinähän maksatkin Raxiin jo sisälle mennessäsi ja saat lautasen ja muovikipon jädelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän maksatkin Raxiin jo sisälle mennessäsi ja saat lautasen ja muovikipon jädelle.
Okei. Jäi kuitenkin vielä avoimeksi se kysymys että millä tavoin tarjoilija ilmoittaa sen hinnan, jos sitä ei ole kuitilla? Englanniksi vai thaiksi ja sisältääkö se tipin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Okei. Jäi kuitenkin vielä avoimeksi se kysymys että millä tavoin tarjoilija ilmoittaa sen hinnan, jos sitä ei ole kuitilla? Englanniksi vai thaiksi ja sisältääkö se tipin?
Annatko tippiä Raxissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annatko tippiä Raxissa?
Hän vastaa kysymyksellä vaan ei kysy vastauksella vaan uudella kysymyksellä.
Raxissa maksetaan joo ennakkoon mutta Pasasen tuhansissa ravintoloissa tilataan ensin ja sitten tarjoilija tulee laskun kanssa pöytään. Sellaista en ole koskaan kokenut. Suomessa tippikulttuuria on vain paremmissa ravintoloissa, ei missään Raxeissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän vastaa kysymyksellä vaan ei kysy vastauksella vaan uudella kysymyksellä.
Raxissa maksetaan joo ennakkoon mutta Pasasen tuhansissa ravintoloissa tilataan ensin ja sitten tarjoilija tulee laskun kanssa pöytään. Sellaista en ole koskaan kokenut. Suomessa tippikulttuuria on vain paremmissa ravintoloissa, ei missään Raxeissa.Käytkö useinkin Raxissa, en usko, laita valokuvaa annoksestasi.
Laita kuvaa myös lihavasta ja ryppyisestä vaimostasi.
- Anonyymi
Ruokatoreilla ruuat ostetaan haluamastasi kojusta, maksetaan samantien ja kannetaan itse pöytään. Ei ruokatoreilla mitään tarjoilijoita ole.
- Anonyymi
Koska olet viimeksi käynyt "Ruokatorilla", entä minkä tasoinen kamera on sinun puhelimessasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska olet viimeksi käynyt "Ruokatorilla", entä minkä tasoinen kamera on sinun puhelimessasi?
Miksi kierrät kysymystä? Sinä nimenomaan sanoit että tarjoilija tuo sekä ruoan että laskun pöytään tuhansissa Thaimaan ravintoloissa. Nyt et suostu enää kertomaan että miten se tapahtuu ja miten lasku sinulle esitetään, jos ei kerta ole kuittia tai laskua saatavilla?

En minä kierrä kysymystä vaan kiusaan sinua idiootti.
En ole Numbasi.
Kyllä minä ruokani olen aina maksanut jotain lappua vastaan tavalla tai toisella.
Sinä vaan Hukkapala olet niin kertakaikkisen idiootti että palaute paikallaan.
Jostain pikku kuiteista kyse, tiliotteita aijataan, mutta kun talovuokrasta kyse, niin ei lipunlappua aiheesta.
Olet pelkkä feikki ja sairastunut trollaukseesi jota olet harjoittanut todella monta vuotta.
Kysy esikuvaltasi Namista mitä maksoi hella Eedenissä ja pyydä kuitti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minä kierrä kysymystä vaan kiusaan sinua idiootti.
En ole Numbasi.
Kyllä minä ruokani olen aina maksanut jotain lappua vastaan tavalla tai toisella.
Sinä vaan Hukkapala olet niin kertakaikkisen idiootti että palaute paikallaan.
Jostain pikku kuiteista kyse, tiliotteita aijataan, mutta kun talovuokrasta kyse, niin ei lipunlappua aiheesta.
Olet pelkkä feikki ja sairastunut trollaukseesi jota olet harjoittanut todella monta vuotta.
Kysy esikuvaltasi Namista mitä maksoi hella Eedenissä ja pyydä kuitti....Öö... et siis ole numba, mutta vastaat hänelle esitettyyn kysymykseen että "Kyllä minä ruokani olen aina maksanut jotain lappua vastaan tavalla tai toisella"
Tuo nyt ei selventänyt numballe esitettyä kysymystä laisinkaan. Miten talovuokraamisen kuitit liittyy siihen että numeromies kertoo tuhansissa ravintoloissa Thaimaassa tarjoilijan tuovan pöytään ruoan ja ottaa samantien siinä sitten rahat. Miten se tapahtuu? Älä sinä vastaa vaan anna numbasi vastata.
Kiinnostaa vastaus, koska omalle kohdalle ei koskaan ole sattunut sellaista ravintolaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Öö... et siis ole numba, mutta vastaat hänelle esitettyyn kysymykseen että "Kyllä minä ruokani olen aina maksanut jotain lappua vastaan tavalla tai toisella"
Tuo nyt ei selventänyt numballe esitettyä kysymystä laisinkaan. Miten talovuokraamisen kuitit liittyy siihen että numeromies kertoo tuhansissa ravintoloissa Thaimaassa tarjoilijan tuovan pöytään ruoan ja ottaa samantien siinä sitten rahat. Miten se tapahtuu? Älä sinä vastaa vaan anna numbasi vastata.
Kiinnostaa vastaus, koska omalle kohdalle ei koskaan ole sattunut sellaista ravintolaa.Liittyy siten että Numba syö Thaimaassa ja sinä et ole vuokrannut taloa Thaimaasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Öö... et siis ole numba, mutta vastaat hänelle esitettyyn kysymykseen että "Kyllä minä ruokani olen aina maksanut jotain lappua vastaan tavalla tai toisella"
Tuo nyt ei selventänyt numballe esitettyä kysymystä laisinkaan. Miten talovuokraamisen kuitit liittyy siihen että numeromies kertoo tuhansissa ravintoloissa Thaimaassa tarjoilijan tuovan pöytään ruoan ja ottaa samantien siinä sitten rahat. Miten se tapahtuu? Älä sinä vastaa vaan anna numbasi vastata.
Kiinnostaa vastaus, koska omalle kohdalle ei koskaan ole sattunut sellaista ravintolaa.Tässäkin taas huomataan että Pattayan poika ei ole täällä juurikaan aikaansa viettänyt, jos ruuanlaittaja myy Maks kuutta ruokaa... Hinnan muistaminen ei ole edes thaikulle ihan mahdotonta, yleensä kuitenkin on vain pari hinta ryhmää, vaikka pizza vain 99 bahtia, joskus hinta voi olla lapulla, mutta ei se mikään lasku ole, ja kyse oli siitä saatko kuitin ei saa, kuin harvoissa paikoissa, esim mopon tankkauksessa kukaan sinulle kuittia anna, koskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässäkin taas huomataan että Pattayan poika ei ole täällä juurikaan aikaansa viettänyt, jos ruuanlaittaja myy Maks kuutta ruokaa... Hinnan muistaminen ei ole edes thaikulle ihan mahdotonta, yleensä kuitenkin on vain pari hinta ryhmää, vaikka pizza vain 99 bahtia, joskus hinta voi olla lapulla, mutta ei se mikään lasku ole, ja kyse oli siitä saatko kuitin ei saa, kuin harvoissa paikoissa, esim mopon tankkauksessa kukaan sinulle kuittia anna, koskaan.
Voiko mopo tankata pankkitorttilla?

Olen lukenut että jalkapallotapahtumien ja motokisojen aikaan parkkipaikalla on syöttölät, joissa tuotetaan annoksia ennätysmäärin pitopalvelusta, varmaankin heillä ihan vain kuitinkirjoittaja työporukassaan.
Myyvät makeita hodareita ja tuhkapöllytettyjä grillattuja punaisia ahvenia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko mopo tankata pankkitorttilla?
En tiedä ei ole koskaan maksanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen lukenut että jalkapallotapahtumien ja motokisojen aikaan parkkipaikalla on syöttölät, joissa tuotetaan annoksia ennätysmäärin pitopalvelusta, varmaankin heillä ihan vain kuitinkirjoittaja työporukassaan.
Myyvät makeita hodareita ja tuhkapöllytettyjä grillattuja punaisia ahvenia.Olet lukenut väärin.
Ne eivät ole punaisia ahvenia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet lukenut väärin.
Ne eivät ole punaisia ahvenia.Postitoimistoa valitettavasti ei onnistu. Nouto vain kaupassa.
https://eestinelintarvikkeet.fi/product/punainen-ahven-kg-200-g/
https://www.youtube.com/watch?v=XQ0Pja0_Jls
- Anonyymi
Pasanen maksaa aina käteisellä - siksi ei kuittia.
Miksi niin? No, kun ei ole olemassa "Pankkikortteja".... tai hän ei niitä saa.
Eläke rahat tulee kuukausittain "Ryzzelistä", ei ole Thai pankissa hilloa katteeksi.- Anonyymi
Heppu joka asuu Hua Hinissa ja ei ole suomalaista pankkikorttia, pankkitiliä, puhelinnumeroa eikä osoitetta, ei thai-id:tä, ei tabien baania, ei omaa autoa, ei omaa asuntoa ja on hankkiutunut sairaseläkkeelle reilut nelikymppisenä, ei ole puhtaat jauhot pussissa. Kertoi mielenterveyden menneen taistellessa kelaa ja vakuutusyhtiötä vastaan. Ei niitä vastaan tarvi kenenkään taistella, joilla on oikea syy päästä sairaseläkkeelle. Ulosotossa oleva sossulusmu menetti vain järkensä eikä jaksanut tehdä enää töitä. Ei mitenkään epänormaalia, mutta miksi siitä pitää valehdella? Se on hämärän peitossa. Minulla on parikin kaveria, jotka burnoutin vuoksi jäivät pois työelämästä jo alle nelikymppisinä. Ei he häpeä sitä tunnustaa.

Teillä näyttää aina olevan nämä elämän kokemukset kertomasi mukaan tapahtunut jollekin toiselle, yhteistähän teikäläisillä tikunussuttelijan luonne, valtava omaisuus sekä mittavat mielenterveysongelmat, ainoa työpaikka kuntouttava sekä kokemusasiamtuntijuus, huomaa että en puhun mitään palsta vaikuttamisesta, enkä osakaslainoista tälläkään kertaa, olen olemme pattayalla, hyvää songkrania... Pattayan Savoon.

Tuossa kuva Bangkokista https://aijaa.com/d8uZH9

https://aijaa.com/VOWZvK kallein kahvi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://aijaa.com/VOWZvK kallein kahvi
Joo ja minulla ei tosiaan ole pankkitiliä Suomessa,ei pankkikorttia Suomesta, ei osoitetta Suomessa mitä minä niillä teen kun olen täällä asunnut pysyvästi jo vuosia, mulla on arvoosuus tyyppinen tili ja tavallinen pankkitili Belgiassa, johon saan minkälaisen luotto tai minkä tahansa kortin minkä haluan jos sellaista katson tarvitsevani. Terkkuja vaikkapa laiffilalle, laitaan parit kuvat tulemaan, resupekka.

Hyvin menee kun vaimosi itkee nälkäänsa facebookissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://aijaa.com/VOWZvK kallein kahvi
Fat White... lihava valkoinen, siirapilla.... sperm whalen "kermaa"... kikkelis kokkelis... varmaan hyvvää... katteeks käy.
T Puppe
- Anonyymi
Juoksukaljasta ja juoksu ruuasta ei saa kuittia.
- Anonyymi
Nyt on oikea meininki kun se hanuri on saatu ylös sohvalta ja käyty moikkaamassa vaimon vanhoja työkavereita baarissa!
Hyvää Songkrania! Mutta kuittiasiassa puhut kyllä edelleen soopaa.
Jokaisesta tankkauksesta tulostetaan kuitti ja mopoilijatkin ottavat kuitin monista eri syistä. Verovähennys on yksi syy.
En ole minäkään syönyt paikoissa joissa ruoan tuomisen yhteydessä maksetaan ja kuittivelvoölisuus koskee myös torialueiden ravintoloita, vai miten meinaat että he hoitaa kirjanpitonsa?
Kuitit on numeroituja ja jos kassasta puuttuu välistä numeroita ja sitä vastaavaa rahaa, niin se on veropetos.
Tietenkin jos ei lyödä ollenkaan koneelle, niin silloin voi vetää liiviin mutta ei kaikkea voi tehdä niin. Viranomaiset ja valepoliisit testaa ahkeraan epäollyttäviä paikkoja.
Suomiravintoloitsijalle esittelivät nipun zoomilla otettuja valokuvia joissa ilman työlupaa tarjoili pöytiin bisse ja kuittikippoon ei laittanut mitään.
En muista sakon summaa enää, mutta se oli luokkaa 8000 euroa.
Mainitsemallasi systeemillä tulisi riitaa vaan asiakkaan ja tarjoilijan välillä ja siksi se ei ole totta mutta jääränä et luovu höpinöistäsi.
2010- Anonyymi
Se on aika pitkälle se ja sama miten sinä ruokasi syöt tai sen maksat, et sinä ole Thaimaassa, bensaa en ole ostanut kuitilla koskaan, autoon naftaa kortilla silloin tulee kuitti ja maksutosite, luulenpa että Thaimaan verotuskäytännöstä, tosin en minäkään, muuta kuin sen että kuitteja on turha kerätä täällä kun alv siis se mistä sinä et tiedä mitään...

Tuossa on taas yksi syy väittää että et ole Thaimaassa koskaan edes käynyt väitti ettei thaimaassa ole spaketti ruokia, kyllä vaan on tuossa kuva https://aijaa.com/x7Ts39
By NumBall pattaya - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa on taas yksi syy väittää että et ole Thaimaassa koskaan edes käynyt väitti ettei thaimaassa ole spaketti ruokia, kyllä vaan on tuossa kuva https://aijaa.com/x7Ts39
By NumBall pattayaTäällähän se näyttää saarikyrvån sonkran menevän suomi24 palstalla, kuten ennenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällähän se näyttää saarikyrvån sonkran menevän suomi24 palstalla, kuten ennenkin.
Eipä taida laiffila mennä, sitä paitsi satokauden juhla alkaa huomenna, aamulla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa on taas yksi syy väittää että et ole Thaimaassa koskaan edes käynyt väitti ettei thaimaassa ole spaketti ruokia, kyllä vaan on tuossa kuva https://aijaa.com/x7Ts39
By NumBall pattayaOlet palstalla taas minuuttien päivystyksellä kuten olet ollut jo monta viikkoa. Vanhoihin kuviin laitat päiväykset ja loput tulee joltakin kaverilta.
Vai ei saa koskaan kuittia tankatessa...? Älä Herra Jumala tule tuommoista soopaa heittämään. Minä olen ajanut Thaimaassa noin 100000k autolla ja olen saanut aina kuitin, paitsi landen käsipumpuista. Niistäkin saisi jos vaatii.
Asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa oli se löpöä vai bensaa. Ei ole yhtään päivää ettet heitä uutta älyvapaata väitettä ilmoille ja sitten sihteerisi tulee kertomaan sen olleen "villalankaa".
Spagetti on halvinta paskaa mitä on olemassa, siksi se on sinulle yleistä. Taas peltipöytä, katuravintola, peltihaarukka ja 80 bahtin annos. Olet ihan oikeassa, en ole koskaan syönyt tuollaista punkeroiden paskaa Thaimaassa.
On mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea vielä keksit viettäessäsi koneen ääressä yksin Songkraniasi. Kuullaanko uusi versio kuiteista ja pankkikorteista, jää nähtäväksi.
Sinullehan se on satokauden juhla, muille thaimaalainen uusivuosi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet palstalla taas minuuttien päivystyksellä kuten olet ollut jo monta viikkoa. Vanhoihin kuviin laitat päiväykset ja loput tulee joltakin kaverilta.

Sinullehan se on satokauden juhla, muille thaimaalainen uusivuosi.Ei poika tuo on Pattaya centralin pohjakerroksessa
Hiltonin vierestä... Siis tuo ruoka - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei poika tuo on Pattaya centralin pohjakerroksessa
Hiltonin vierestä... Siis tuo ruokaSiis hiltonin vierestä? Mitä ihmettä oikein horiset. Sama rakennus. Et siis ole koskaan käynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis hiltonin vierestä? Mitä ihmettä oikein horiset. Sama rakennus. Et siis ole koskaan käynyt.
No justhan minä siellä söin, tarkalleen ottaen se ei ole sama rakennus, mutta kaksi rakennusta on sillalla yhdistetty, eli siis hiltonista pääsee sinne sisäkautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No justhan minä siellä söin, tarkalleen ottaen se ei ole sama rakennus, mutta kaksi rakennusta on sillalla yhdistetty, eli siis hiltonista pääsee sinne sisäkautta.
Lisäksi tuo kahvilan kuitti on siitä Hiltonin edestä 170 bahtia kuppi kahvia, sairaan kallista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No justhan minä siellä söin, tarkalleen ottaen se ei ole sama rakennus, mutta kaksi rakennusta on sillalla yhdistetty, eli siis hiltonista pääsee sinne sisäkautta.
Ihan tarkalleen ottaen on ihan sama rakennus. Olet täysi urpå
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan tarkalleen ottaen on ihan sama rakennus. Olet täysi urpå
Mikä siinä on kallista? 170 bahtia ei ole mitään, tosin köyhälle kaikki maksaa paljon kun on kuponkiruokalassa tottunut syömään.

luulin niin aikaisennin, että ne on sama rakennus, eivät kuitenkaan näin ole hilton on rakennettu paljon aikaisemmin, kuten sanoin sillat kulkevat rakennuksesta toiseen.

Sama rakennus. Ota kuva ulkoa kun kerran siellä olet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä siinä on kallista? 170 bahtia ei ole mitään, tosin köyhälle kaikki maksaa paljon kun on kuponkiruokalassa tottunut syömään.
huvittavaa, siis todella muista laiffila että perusthaikun palkka on 360 baht 10 tunnin työpäivästä, tuskin silloin kahvia noilla hinnoilla ostellaan... laiffila olet palstan ainoa varma kokemusasiantuntija.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet palstalla taas minuuttien päivystyksellä kuten olet ollut jo monta viikkoa. Vanhoihin kuviin laitat päiväykset ja loput tulee joltakin kaverilta.
Vai ei saa koskaan kuittia tankatessa...? Älä Herra Jumala tule tuommoista soopaa heittämään. Minä olen ajanut Thaimaassa noin 100000k autolla ja olen saanut aina kuitin, paitsi landen käsipumpuista. Niistäkin saisi jos vaatii.
Asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa oli se löpöä vai bensaa. Ei ole yhtään päivää ettet heitä uutta älyvapaata väitettä ilmoille ja sitten sihteerisi tulee kertomaan sen olleen "villalankaa".
Spagetti on halvinta paskaa mitä on olemassa, siksi se on sinulle yleistä. Taas peltipöytä, katuravintola, peltihaarukka ja 80 bahtin annos. Olet ihan oikeassa, en ole koskaan syönyt tuollaista punkeroiden paskaa Thaimaassa.
On mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea vielä keksit viettäessäsi koneen ääressä yksin Songkraniasi. Kuullaanko uusi versio kuiteista ja pankkikorteista, jää nähtäväksi.
Sinullehan se on satokauden juhla, muille thaimaalainen uusivuosi.Juurikaan minä sanoin että en ole koskaan saanut kuittia mopon tankkaisesta, naftaa kun tankkaan ja maksan kortilla tulee kuitti ja maksutosite, pienemmillä tankkauspaikkoissa ei ole edes kassa konetta, lisäksi kun ostat bensaa mopoon lasipullosta, ei näissäkään mitään kuittia annetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikaan minä sanoin että en ole koskaan saanut kuittia mopon tankkaisesta, naftaa kun tankkaan ja maksan kortilla tulee kuitti ja maksutosite, pienemmillä tankkauspaikkoissa ei ole edes kassa konetta, lisäksi kun ostat bensaa mopoon lasipullosta, ei näissäkään mitään kuittia annetta.
Eikö siitä central festivalista saa kuvaa otettua? Aha....ok.... selvä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö siitä central festivalista saa kuvaa otettua? Aha....ok.... selvä.
Miksi ei saisi tuossa hieman toinen kuvakulma...
https://aijaa.com/x7Ts39 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei saisi tuossa hieman toinen kuvakulma...
https://aijaa.com/x7Ts39Siis tuossa toinen kuvakulma.. https://aijaa.com/MpTJ31
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis tuossa toinen kuvakulma.. https://aijaa.com/MpTJ31
Missä ensimmäinen kuvakulma?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä ensimmäinen kuvakulma?
tuo varmaan riittää, terkkuja savoon..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuo varmaan riittää, terkkuja savoon..
Voin auttaa kun olet urpåakin urpåmpi. Kuseessä on sama rakennus, hilton ja central festival.https://aijaa.com/DCbmiA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voin auttaa kun olet urpåakin urpåmpi. Kuseessä on sama rakennus, hilton ja central festival.https://aijaa.com/DCbmiA
ei ole se on erirakennus maatasolla kulkee jopa useita jalkakäytäviä rakennuksesta toiseen, sorry vaan poika, olet taas tapasi mukaan väärässä kuten aina ennenkin niissä on jopa eri osoite... jos se olisi samatalo osoitekin olisi sama, ei ole katso poika netistä, ja käy pattayalla niin ei tarvitse keksiä päästään valheita. Terkkuja Savoon

Hehheh.. Tuo kujalla sijaitseva airbnb talo ei liity Hiltoniin millään tavalla.
Tuo on se sama torppa josta valehtelit joku vuosi sitten olleesi 260 neliön kattohuoneistossa hintaan 260 patia neljään pekkaan kavereiden kanssa ja oli mukanas 80 tuuman televisio ja jakuzzi. Taas tenuamassa yksinään jossakin koirankopissa haaveillen leidareista.
Silloin aiemminkin laitoit kuvia alakerroksista, kun väitit olevasi katolla. Ei ole mitään asiaa josta ei Pasanen heitä lapinlisää. - Anonyymi
Olet suomikaksnelosella ollut jo kahdeksan vuotta ja myös tänään koko päivän, joten en tiedä missä välissä ehdit edes syödä ja käydä vessassa kun olet aina täällä.
Aina sisätiloissa netissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet suomikaksnelosella ollut jo kahdeksan vuotta ja myös tänään koko päivän, joten en tiedä missä välissä ehdit edes syödä ja käydä vessassa kun olet aina täällä.
Aina sisätiloissa netissä.nytkin olen ulkona, mutta on varsin lämmin, miten pattayan savossa joko plus asteita,,,
- Anonyymi
Olet Soi 8 slummissa, joka ei ole rantakadun Soiden alkupäätä, koska se alkupää on Pattaya Nuan luona yli kahden kilometrin päässä.
View Talai kirjoitetaan View Talay ja se on siisti talo. Yksityisomistuksessa olevat asunnot voi olla missä kunnossa vaan ja mistä sinä petteri tiedät mikä missäkin kunnossa on?
"Yksi kaveri"... sitä ja tätä. Sinulla ei ole kavereita muita kuin mielikuvituksessa.
Juttelet "pelipaikoista" samoin kuin mielikuvituskaverisikin, mutta mitä sinä niillä pelipaikoilla teet? Kyvytön ja varaton naimisissa oleva punkero. Soi kutoselle on tuosta lyhyt matka kävellen, vaan mitäpä sinä resu sielläkään teet? Et yhtään mitään.
Taas kännäät yksinään muutaman päivän halvimmassa vuokrakopissa mikä löytyi netistä.
Vaimosi ei ilmeisesti siedä kännäilyäsi ja joudut lähtemään pakosalle aina juoppoputkien aikana.
Katso nyt edes kartasta missä olet, kun et tunnu tietävän ja käy hyvä mies ulkona edes kerran.

2010Thaimaassa on näissä konsolissa se ongelma osa pitää asuntonsa kunnossa osa taas ei,ntuo viewnä talay on juuri käynyt niin, sen on rapistumassa ja pahasti juuri sen takia että osa korjaa osa ei, käjoo kyllä asun soi 8 pienessä mutta ihan hyvässä huoneessa vaimoni kanssa, vielä muutaman päivän, sitten palaamme Bangkokiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Thaimaassa on näissä konsolissa se ongelma osa pitää asuntonsa kunnossa osa taas ei,ntuo viewnä talay on juuri käynyt niin, sen on rapistumassa ja pahasti juuri sen takia että osa korjaa osa ei, käjoo kyllä asun soi 8 pienessä mutta ihan hyvässä huoneessa vaimoni kanssa, vielä muutaman päivän, sitten palaamme Bangkokiin.
Viisi minsaa ulkona läpimärkä. https://aijaa.com/KebOdo
By numball - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viisi minsaa ulkona läpimärkä. https://aijaa.com/KebOdo
By numballOnko tää nyt joku v###un päiväkirja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tää nyt joku v###un päiväkirja?
Ei lähetän vain viestejä ja terkkuja Pattayan Savoon korkojen kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet Soi 8 slummissa, joka ei ole rantakadun Soiden alkupäätä, koska se alkupää on Pattaya Nuan luona yli kahden kilometrin päässä.
View Talai kirjoitetaan View Talay ja se on siisti talo. Yksityisomistuksessa olevat asunnot voi olla missä kunnossa vaan ja mistä sinä petteri tiedät mikä missäkin kunnossa on?
"Yksi kaveri"... sitä ja tätä. Sinulla ei ole kavereita muita kuin mielikuvituksessa.
Juttelet "pelipaikoista" samoin kuin mielikuvituskaverisikin, mutta mitä sinä niillä pelipaikoilla teet? Kyvytön ja varaton naimisissa oleva punkero. Soi kutoselle on tuosta lyhyt matka kävellen, vaan mitäpä sinä resu sielläkään teet? Et yhtään mitään.
Taas kännäät yksinään muutaman päivän halvimmassa vuokrakopissa mikä löytyi netistä.
Vaimosi ei ilmeisesti siedä kännäilyäsi ja joudut lähtemään pakosalle aina juoppoputkien aikana.
Katso nyt edes kartasta missä olet, kun et tunnu tietävän ja käy hyvä mies ulkona edes kerran.
2010Ei ole 2010:n Iphone tallentamassa pelipaikkoja kun kaunis perhe ulkoilee yhdessä perheenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viisi minsaa ulkona läpimärkä. https://aijaa.com/KebOdo
By numballJumankekka Nimba... toihan on Densel Washington... sä siis todellakin oot savusaunonut sen kanssa, tääl Chiang Maissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viisi minsaa ulkona läpimärkä. https://aijaa.com/KebOdo
By numballOnko Saarikärsä laihtunut? Nenäkarvatkin ajeltu ja kaikki. Komia ukkeli! Kuvakin näyttää ihan oikealta kuvalta, eikä omituiselta sarjakuvalta.
Silmänvalkuaiset kyllä kielii huonokuntoisista munuaisista ja ihonväri siitä että ulkoilu ei ole oikein kiinnostanut.
Meillä rauhallinen meininki, huomenna musiikki- ja ruokatapahtuma pellonlaidalla parin kilsan päässä.
Perjantaina on Wan Nao, uudenvuodenaatto, kansallinen perhepäivä, jolloin kaikkia vieteään laatuaikaa perheiden kanssa.
Aattoiltana kännit päälle vaimon sukulaismiesten kanssa ja tehdään kokon tapainen lammen rantaan johon jokainen tuo poltettavaa, kuormalavoja yms. Ei käsiteltyä puuta.
Minun idea. On kokemusta kuormalavoista tehdyistä kokoista. Palaa voimalla kun saa ilmaa lautojen raosta. Mökillä joskus liekit riehui yli kymmenen metrin korkeudessa niin että piti alkaa hillitä vesiletkulla.
Hyvää Songkrania kaikella kansalle!
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan tarkalleen ottaen on ihan sama rakennus. Olet täysi urpå
Pattayalla kaikki on pasasta paitsi kusi... KHIAI!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Saarikärsä laihtunut? Nenäkarvatkin ajeltu ja kaikki. Komia ukkeli! Kuvakin näyttää ihan oikealta kuvalta, eikä omituiselta sarjakuvalta.
Silmänvalkuaiset kyllä kielii huonokuntoisista munuaisista ja ihonväri siitä että ulkoilu ei ole oikein kiinnostanut.
Meillä rauhallinen meininki, huomenna musiikki- ja ruokatapahtuma pellonlaidalla parin kilsan päässä.
Perjantaina on Wan Nao, uudenvuodenaatto, kansallinen perhepäivä, jolloin kaikkia vieteään laatuaikaa perheiden kanssa.
Aattoiltana kännit päälle vaimon sukulaismiesten kanssa ja tehdään kokon tapainen lammen rantaan johon jokainen tuo poltettavaa, kuormalavoja yms. Ei käsiteltyä puuta.
Minun idea. On kokemusta kuormalavoista tehdyistä kokoista. Palaa voimalla kun saa ilmaa lautojen raosta. Mökillä joskus liekit riehui yli kymmenen metrin korkeudessa niin että piti alkaa hillitä vesiletkulla.
Hyvää Songkrania kaikella kansalle!
2010En ole ollut lihavakaan, kokemuksesi tasoa on taas helppo arvioda kommenteistasi, silmät eivät viestitä alkoholinkäytöstä, sillä juon vettä tuossa kuvassa, toinen huomio tuosta silmävalkuisista on taas pielessä, toisiasiassa munuaiset ja maksa on kunnossa, silmien väri johtuu tuosta tähnästä, jota joku tunki naamaani, ja se kirvelee silmissä... terkkuja pattayan savoon, nautihan vaimon sukulaisten seurasta. Toivotaan että seuraavasta satokaudesta tulee parempi, paljon parempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole ollut lihavakaan, kokemuksesi tasoa on taas helppo arvioda kommenteistasi, silmät eivät viestitä alkoholinkäytöstä, sillä juon vettä tuossa kuvassa, toinen huomio tuosta silmävalkuisista on taas pielessä, toisiasiassa munuaiset ja maksa on kunnossa, silmien väri johtuu tuosta tähnästä, jota joku tunki naamaani, ja se kirvelee silmissä... terkkuja pattayan savoon, nautihan vaimon sukulaisten seurasta. Toivotaan että seuraavasta satokaudesta tulee parempi, paljon parempi.
"En ole ollut lihavakaan" ;) Bumba pläjäytti huumoria kehiin. Ilmoitithan sinä aiemmin että rasvaprosenttisi on noin kymmenen. Keskivertomäkihyppääjien ja pitkänmatkanjuoksijoiden rasvaprosentti on luokkaa kymmenen.
Vaimoni perhetuttava Tove asustelee puoliksi Thaimaassa ja on hyvätasoinen thainyrkkeilijä. https://aijaa.com/cuHKnM (vasemmalla)
Hänen rasvaprosenttinsa on noin 15%.
- Anonyymi
Juoksu rtuuasta ei saas kuittia.
- Anonyymi
Pattayan Central Festival'issa on erittäin edullista ja laadukasta ruokaa alakerran ravintoloissa!
Ja yläkerrassa V**maisin Bangkok Bank.... - Anonyymi
https://aijaa.com/KebOdo
Minusta näyttää että sai kakun naamaansa... Ei olo ilme kovin leppoisa vaikka lomalla.
Syy?- Anonyymi
No ei saanut tuo on kalkki tabletteja veteen sekotettuna, lisäksi jotan vilentävää ainetta, todennäköisesti, minttua tai eukalyptystä, tuota läikitään naamaan, ketä vastaan sattuu tulemaan, et siis tiedä että se on vain yksi juhlallisuus, et ole sitten käynyt songkranina täällä,,, terkkuja pattaya savoon laiffila.

Painoindeksisi osoittaa vakavaa ylipainoa, mutta ei sairaalloista enää.
Sah-wah-dee pee mai- tarkoittaa hyvää uutta vuotta ja siinä toivotaan hyvää uutta vuotta, pestään edellisen vuoden murheet pois.
Satokautta siinä toivotaan yhtä vähän kuin suomalainen perunanviljelijä uutenavuotena, eli ei ollenkaan.
Hyvää karmaa ja iloa elämään toivotaan sen sijaan.
Vesiliukoista väriä tai pulveria sekoitetaan veteen tai pulveria paiskataan veden perään, tulee paras efekti. Pyyhi suu ettei tule ripuli, paitsi sinulla se taitaa olla krooninen 8)
Kukkapaita päälle, se on Songkran paita sillä Songkran on ilon ja värin juhla, eikä musta paita.
Nyt se kuuluisa "villalanka" käyttöön ja ranteeseen. Se on nimeltään "sai sin" jos haluat tietää. Sinun ranteessasi Pattayalla se tarkoittaa "saisinpa" ja mahdollisimman suurta patukkaa 8)
Sah waa dee pee mai!

2010Tuossa sedät näyttää mallia millainen paita on Songkraniin sopiva https://ibb.co/2S8L9Jd
(Kuva ei ole uusi, me lähdetään pojan päikkärien jälkeen liikkeelle kohta)
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa sedät näyttää mallia millainen paita on Songkraniin sopiva https://ibb.co/2S8L9Jd
(Kuva ei ole uusi, me lähdetään pojan päikkärien jälkeen liikkeelle kohta)
2010Hyvää uuttavuotta teille! Huomaa että kun Pasanen on oikeasti jossakin liikkeellä, niin myös hänen "pohjoisen" pillipiiparinsa on aivan hiljaa. Selvä osoitus siitä missä tuo pohjoisen mies asuu. Vihjeenä on että se on höyrykattila jota Pasanen käyttää päähineenä.
Anonyymi kirjoitti:
Hyvää uuttavuotta teille! Huomaa että kun Pasanen on oikeasti jossakin liikkeellä, niin myös hänen "pohjoisen" pillipiiparinsa on aivan hiljaa. Selvä osoitus siitä missä tuo pohjoisen mies asuu. Vihjeenä on että se on höyrykattila jota Pasanen käyttää päähineenä.
Kiitos että ajattelet minua, mutta sorry, ei kiinnosta sun juttus.
- Anonyymi
" et ole sitten käynyt songkranina täällä,,, "
En, ja ei kiinnosta hullujen "vesikortonkien heittely ohi ajavien mopomiesten ja naisten naamalle aiheuttaen kuolonkolareita".
YouTubesta voi katsella hullujen "ilottelua...."
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171039124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102488Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2212058Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231873- 721110
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491094Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59939Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?76918En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43862- 164858