osaanko ennustaa

Olen nyt muutamia satoja kertoja nähnyt unessani tapahtumia. jotka sitten ovat myöhemmin tapahtuneet. Esim. kuukausi sitten näin unta kuinka kaaduin kisoissa. Siitä kaksi päivää myöhemmin tajusin kisoissani, että olin kaatunut aivan samalla tavalla. Olen miettinyt, että olisinko voinut estää kaatumisen sen "enne"unen avulla. Toisena esimerkkinä, kun olin 15 vuotias olin alkanut seurustelemaan erään ihmisen kanssa. Näin yhtenä yönä unta, että pussasimme. Pyörittelin koko päivän tätä mielessäni, kunnes poikaystäväni kysyi haluisinko tulla rannalle ja siellä sitten pussasimme.
Haluaisin tietää olenko vain hullu vai pystynkö oikeasti näkemään tulevaisuuteen?
4380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin. Pelot ja toiveet tulevat uniimme ja sattumalla on iso rooli ihmisen mielessä.

Äänestä

Ehkä ei nyt ihan tuon pohjalta voi sanoa, useimmilla ihmisillä on vastaavanlaisia unikokemuksia.

Äänestä

Sinussa voi olla piilevä kyky.
Itselllä oli nuorena kyky ennakoida tulevaa unien ja näkyjen kautta. Näillä tarkoitan esimerkiksi sitä, että katsoin taivaalle ja kuvittelun kahden lentokoneen törmäävän. Seuraavana päivänä uutisissa oli otsikko, jossa kerrottiin kahden lentokoneen törmänneen. Muitakin vastaavia tilanteita on ollut. Enneunia näin paljon.

Kyky uinui 20-40 ikävuosien ajan. Nyt ne taas aktivoitui reilu vuosi sitten. Koitan nyt kanavoida korttien avulla itseäni. Tuntuu, että räjähdän jos en saa toteuttaa itseäni. Eli voithan kokeilla herätellä sitä taitoa jotenkin. Jos kortit ei ole sinun juttu, niin ilmaise taiteen kautta tai kanavoi musiikkiin. Mikä sinua kiinnostaa, missä olet luova?

Äänestä
  • Mielikuvitus ei ole selvänäkemistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen nyt muutamia satoja kertoja nähnyt unessani tapahtumia. jotka sitten ovat myöhemmin tapahtuneet. Esim. kuukausi sitten näin unta kuinka kaaduin kisoissa. Siitä kaksi päivää myöhemmin tajusin kisoissani, että olin kaatunut aivan samalla tavalla. Olen miettinyt, että olisinko voinut estää kaatumisen sen "enne"unen avulla. Toisena esimerkkinä, kun olin 15 vuotias olin alkanut seurustelemaan erään ihmisen kanssa. Näin yhtenä yönä unta, että pussasimme. Pyörittelin koko päivän tätä mielessäni, kunnes poikaystäväni kysyi haluisinko tulla rannalle ja siellä sitten pussasimme.
Haluaisin tietää olenko vain hullu vai pystynkö oikeasti näkemään tulevaisuuteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu