Salametsästystä
Anonyymi-ap
2636304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 263
Vanhimmat
Lieksan susimyrkkycasessa muisti hävisi mystisesti.
Ei näy sinullakaan häävi muisti olevan kun tuota samaa tuubaat samoilla sanoilla tunget joka päivä, jokaiseen keskusteluun. Näköjään mömmöt tehneet päänupissa tehtävänsä.
Itä-Suomen poliisi on tutkinut epäiltyjä rikoksia yhdessä Kainuun rajavartioston kanssa.
Pointsit Kainuun rajavartiostolle joka tutki myös Lieksan susimyrkytyksiä.
Lieksan rajan porukka pidettävä erillään kaikista metsästysrikos tutkimuksista.
"Keskusteltiin SusiLife-toiminnasta. Ihmiset eivät halua tehdä Tassu kirjauksia, koska kirjaukset johtavat virkavallan pyörimiseen alueelle."
Ei virkavallan pyöriminen alueella ole haitaksi kuin rikollisille.
On hämmästyttävää, että tuollainen lausunto on annettu reviiriryhmään kuuluvien taholta. Lakien tuntemus pitäisi olla hallussa ja oikean ja väärän erottaminen jo selkäytimessä. Samoin petoyhdyshenkilöt, jotka kirjauksia tekevät, vaadittava ehdotonta lainkuuliaisuutta.
Se virkavallan pyöriminen alueella on haitallista juuri niille paikallisille petovahingoista kärsineille.
Tuosta mahdollisesta hirvien salakaadosta, parempihan se on jos joku hengenpitimikseen sen hirven riihen nurkalta kellistää, kuin kokotalven soskusta toimeentulotukea nostaisi.
Petovahingot - ei oikeuta metsästysrikoksiin.
Ja hirven salakaatokin on rikos. Metsästyskortin suorittaneiden pitäisi nämä asiat tietää. Rhy:n Raassina sinulle on töitä, kertoa jäsenille lakipykälät ja vielä varmistaa, että ovat ymmärtäneet.
Viherhörhö on puhunut UK.
Se virkavallan pyöriminen alueella on haitallista juuri niille paikallisille petovahingoista kärsineille.
Munattomat ei osaa tai jaksa suojautua!
Vittu mitä luusereita koko sakki!
Tiedän asiasta ja osaan suojautua laillisesti!
Nyt keräämään paskaturkin paskoja Nurmekseen paskaturkki tappoi taas koiran, missä on pörhinen ja jörninen?
Kyllä oli susien paskoja hiihdin melekosen lenkin löytyi yli kaksikymmentä paskoo otin reppuun.
👍👍👍👍👍
Iltalehdessä tarkemmin
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6a9fc927-94e5-4819-bb36-94bd655c75d8
Kaikki lyijyhaulit ja kuulat pitää pamautella jorpakkoon 9€
Kirjoitat LIEKSA-palstalla asioista, jotka ovat tapahtuneet LAPINLAHDEN KUNNAN eri alueilla POHJOIS-SAVOSSA.
Et taida olla ihan kunnossa?
Lieksan ja Ilomantsin salametsästys on tuoreessa muistissa ja tämä uutinen on jatkumo metsästysseuroihin pesiytyneestä rikollisuudesta.
Summa summarum, kuka kerran keksitään, sitä aina epäillään ja uskokaa tai älkää, virkakuntaa pyörii enemmän alueilla.
Sepä onkin todella tärkeätä saada virkavalta ajelemaan syrjäseutujen pimeitä ja autioita metsäteitä, niin eivät suotta sitten ole häiritsemässä kaupunkikeskustojen huumekauppaa, katujengien tappeluita ym. ryöstelyjä ja varasteluja.
Vaikuttaa olevan arka aihe Lieksan rhy:n porukalle.
Valvontaa tehdään muullakin tavalla kuin metsäteitä ajelemalla.
Eikö tuo Ilomantsin casekin kytkeytynyt Lieksaan erään henkilön taholta. Ja olipa Lieksasta myrkkyjä toimitettu muuallekin, oliko juuri Savon alueelle?
Yläsavolainen mies hankki myrkkysyöttejä pantasuden tappamiseksi
-poliisi paljasti, että susien tappamiseksi jaettiin vinkkejä metsästäjien kesken.
Poliisi takavarikoi keiteleläismiehen kotoa strykniini-myrkyn purkin. Aine aiheuttaa susille tuskallisen kuoleman.
Savon Sanomat uutisoi taannoin.
Onko joku muuta väittänyt?
Kannattaisi vain kiihkosuojelijoidenkin edes pikkuisen miettiä, minne niitä viranomaisten vähiä resursseja kohdentaa.
Susihan ei todellisuudessa edes ole millään muotoa uhanalainen, toisin kuin metsäpeura, jota ei taida suojella oikein kukaan.
Suojelijat eivät kohdista Poliisin resursseja mihinkään. Poliisi osaa itsenäisesti organisoida väkensä liikkumisen.
Oliko mono syönnillä tänään?
Yritätkö väittää, että valvonta hoituu ilman resursseja?
Huumeisiin kuollaan ns. oman käden kautta, mutta luvatta tapetut karhut, sudet, ahmat, joutsenet ja riistaeläimet menettävät henkensä rikollisryhmien toimesta joko luoteihin tai myrkkyihin. Virkavalta ajelemaan vaan metsäteitä niin saadaan tällaiset veijarit kiinni ja vadtuuseen teoistaan.
Niinpä niin.
Huumeet, niiden kauppa, välitys ym. alaan liittyvät rikoksethan eivät ole mikään merkittävä ongelma nykypäivän Suomessa.
Käy katsomassa ketä siellä toiminnassa mukana.
En omista monoja, mutta maiharit löytyy.
Onko lieksassa sellaistakin, että ihan katujengien tappeluita ja ryöstelyä?
Taitaa ne mettiintyneet juntit olla pahin ongelma, sama porukka, joiden asettelemat petoraudat kulkee karhujen susien jaloissa pitkin korpia. Olette lieksalaiset ihmisjätettä, surkea maine kiirii ympäri suomen.
Lieksan ja Ilomantsin metsästysrikollisethan tuon pohjois-savon koetun susiongelman ovat aiheuttaneet. Sekä täysin pelleilyksi mennyt ns kannanhoidollinen metsästys taannoin. Hajottakaa vaan laumoja lisää ja saatte aikaan lisää yksin vaeltavia, ravintoa ihmisasutuksen läheltä hakevia yksilöitä. Missä on Ilomantsissa vielä 2018 vaikuttaneet kolme laumaa? Aivan, vaeltavina yksilöinä pitkin savokarjalaa, mm Tohmajärvellä, Liperissä ja Varpaisjärvellä. Siis ne mitä ei onnistuttu lahtaamaan.
Missä on panjan lauma?
Ensin tapettiin uro laumastaan Rautavaaralla ja kas, lauma hajosi, jonka jälkeen unnasta tuli seuraavaksi ongelma Lapinlahdella.
Voi jumal*uta näitä tunareita! Teidän takia saa pelätä koiran kanssa mm täällä polvijärvellä ja juuassa metsästellessään. Eipä ollut yksinäisiä kylän liepeillä pyöriviä susia vielä toistakymmentä v sitten. Nyt on!
Lieksassa ovat olovinaan niin tietäjää, niin asiantuntijaa ja muutamat ihan susien genetiikan taitajia pelkän valokuvan perusteella. Haittaa vain ovat saaneet aikaan ihmisille.
Joo mutta nämä sudenpaskan kerääjät/maistelijat se vasta on oma rotu.
Susien paskojen kerääjät ja maistelijat,ovat asiantuntijoita.
Joo nuotiolla makkaranpaistossa.
Meillä Lieksassa riittää paskaturkkien kiihkosuojelijoita näitä keloapinoita.
Hiihdin rivakasti pitkän lenkin keräsin paskoja reppuun.
Missä on panjan lauma missä riken lauma kerrotko sen.
Olen kerännyt paskaturkin paskoja kesät talvet Olen todella kova viherhöperö.
Mikä on riken lauma
Corepylleröille kävi kalliiksi! Tyhmiä kun ovat🤣🤣🤣
Onneksi kerkisin piilottaa susimyrkyt ja nyt ne on varmassa tallessa tulevia aikoja varten, kun tilanne rauhoittuu, tai ituhipit lähinnä. Ituhipit repisi pelihousunsa jos tietäisivät myrkkypurkkien määrän. Niitä on ympäri Suomen jemmassa.
Ai ympäri suomea piilotellut🤣. Oot sinä tyhmä! Miksi et vaan pidä kaapissa vaan piilottelet ympäri suomea? Ei ihme että tuolla älynjuoksulla jää kiinni🤣
Idiootti ituhippi! Eikös se ole nokkelampaa jos ne aineet on jo valmiiksi siellä missä niitä tarvitaan, ei tarvitse kuljetella, snkun vaan porukka jakaa niitä. Pysy vaan sinä siellä sateenkaari kaapissasi.
Sinä varmaan onkimadotkin käyt jemmaamassa eri lampien läheisyyteen niin ovat valmiina, pässi kun olet🤣🤣👌
Viherhinttari ei osaa edes kirjoittaa, mutta mitäpä idiootilta voisi muutakaan odottaa. Vinkiksi voin vihjata että Gore-Tex ei kirjoiteta c-kirjaimella. Kun osaaminen on tuolla tasolla (eli alle ekaluokkaisen tason) niin eipä ihme että hukkien halailu kiinnostaa.
Olet lapsellinen. Täällä monikin muuttaa kirjoitustyyliä tahallaan. Itse olen kirjoittanut coreteksi corepyllerä koreteks... 🤣
Keskustelu alkaa vähitellen taas kuumumaan kuin näätä pakkasella.
Viherhinttari yrittää selitellä umpityhmyyttään. Turha selitellä. Saman sisällön toistaminen jokaiseen väliin kirjoitusvirheineen, kertoo kaiken tämän henkilön rajoittuneesta ja vajaasta ymmärryksen tasosta sekä pakkomielteisestä oireyhtymästään.
Miten ja miksi näätä kuumuu?
Pakkasella sen luulisi enemmänkin jäähtyvän?
Edustaako anonyymi tyypillistä lieksalaista? En aiemmin ole aivan purematta niellyt kertomuksia sisäsiittoisuuden degeneroimasta rajaseutujen väestöstä, mutta joutunen tarkistamaan uudelleen käsityksiäni..
Sinähän pöselö olet sulla ois kaikki munat samassa korissa.
En ole vielä jäänyt kiinni.
Olen pannut salametsästäjiä paljaalla ahnukseen laavulla 🤠
Ja äitäsi ja siskoasi myös samalla reissulla.
Ja mummoa.
Sekä harjoittanut kansantanhuja nuotion ympärillä.
Todella perverssi yksilö!
Ei ole mitään sellaista olemassa kuin "salametsästys".
Korjataanpa sitten, että metsästysrikos!
Onko se entinen opettaja siellä taas vauhdissa
Vai nykyinen opettaja? Kaikki mahdollisuudet on olemassa.
Mistä arvasit.
Saatanan tymiä kun jäävät kiinni.Tyhmyydestä max rangaistus ja aseet ja luvat pois loppuelämäksi.
Urpot saa mitä tilaa.
Vain tyhminnät jää kiinni ja viisaimmat jatkaa hommaa.
Kunnes jäävät kiinni. Tutkintaa kun tehdään nykyään aika pitkäkestoisella otteella ja usean tahon yhteistyöllä.
Luuletko jotta paskaturkkien lahtuu loppuu,jos aseet viedään😂Ne ei viemällä lopu savon tuvista.
Luulisi että käppänä olisi jo opiksi ottanut.
Olipa hyvä keli hiihdellä aamuyöstä ruokintaa tekemässä.
Joihin rivakasti ja keräsin repullisen paskaturkin jätöksiä
Tuskin hiihtelit muualle kuin vessaan reistailevan eturauhasesi kanssa.
Lapinlahden kunnassa puhuvat nyt huonosta maineesta ja häpeästä minkä rikoksia tehneet ovat aiheuttaneet kunnanjohtajalle ja kuntalaisille. Odottavat nimiä ja vaativat erottamista kaikista luottamustehtävistä,erottamista metsästys seuroista, omaisuuden haltuunottoa valtiolle...
Siellä on porukassa metsästysseurojen johtoa, ainakin yksi kunnanvaltuutettu ja muissa luottamustoimissa olevia henkilöitä.
Huonoa mainetta tuli lieksalaisillekin. Kaupunginjohtaja Määttäselle pitäisi paljastaa tämän tarinan henkilöt avustajineen ja tiedonantajineen. Lyön vetoa, että Määttänen ei tiedä koko totuutta ja missä kyynpesässä on tietämättään.
Syötti
Voit kuunnella myös ääniversiona.
https://suomenkuvalehti.fi/paajutut/syotti/
Apu -lehden numerosta 15/2023 poimittua:
Ulkomaalainen turisti tuli ensimmäistä kertaa Suomeen kaverinsa vieraaksi. Heti kärkeen vieras kiidätettiin katsomaan hirvenmetsästystä. Seuraavana aamuna suomalainen uteli vieraan tunnelmia:
- No, mitä sinä pidät Suomesta?
- Täällä on niin puhdas ja kaunis luonto, toisin kuin meillä. Ja erityisesti pidän siitä, että täällä humalaiset on merkitty oransseilla liiveillä.
Minä kutsuin HS toimittajan.
Niin juttusi oli Hesarissa kova poeka valittaa.
Hyvä vaan että joku pitää tarpeettomat pedot kurissa kun valtio kerran sitä ei osaa kunnialla hoitaa. Suomessa tehdään ihan oikeitakin rikoksia kuten väkivalta- ja talousrikoksia. Rattijuoppoja ja huumehörhöjä kurvailee liikenteessä nousevalla käyrällä. Eiköhän nuo poliisin resurssit kuuluisi ohjata tuon tyyppiseen tutkintaan ja selvittelyyn niin niistä olisi hyötyäkin yhteiskunnalle. Naurettavaa pelleilyä ja verovarojen haaskausta tuollainen tyhjääkin tyhjempi touhottaminen jonkin hukanrääpäleiden perässä.
"oikeitakin rikoksia kuten väkivalta- ja talousrikoksia. Rattijuoppoja ja huumehörhöjä kurvailee liikenteessä nousevalla käyrällä"
Jos penkaistaan menneisyyttä, metsästysrikosiin syyllistyvät ovat samaa hörhöporukkaa.
Sulla varmaan on tuohon jotakin faktaa näihin tapauksiin liittyen? Onko tuosta epäiltyjen porukasta moneltakin takavarikoitu ajoneuvoja aiempien "rikosten" seurauksena jne? Ettei vain olisi taas viherhörhön tuulen huuhtoman pääkopan tuotteita.
Metsästysrikolliset ovat rikollisia muiden rikollisten joukossa !!!
Luonnehäiriöisiä monella tapaa !!!
Nää varmaan tumputtaa porukassa kaatojen ympärillä
Suomessa tämä poliisin perseily menee yli terveen järjenkäytön. Täällä ei autoja takavarikoida sen enempää ihmisten murhaajilta, väkivallantekijöiltä kuin rattijuopoiltakaan. Mutta annas olla jos kaadat vaarallisen ja tarpeettoman, luontoon kuulumattoman sekulihukan niin kyllä lähtee! Karpokin sanoisi että terveisiä hölmölästä!
Aww, kuinka sielua lämmittävää kun metsästyksen kanssaharrastajat rientävät oikein joukolla puolustamaan hirvien salakaatajia <3 On kuin onkin kunnia roistojen kesken!
Olen itse niin lapsellisen mustasukkainen lintukannoista, ettei laitonta kanalintusaalista saa silmissäni kuitattua edes yhtä laittomalla suden kaadolla, joten teidän syväjokisten periksiantamaton kollegiaalisuus petovihassa suorastaan koskettaa. "Viis siitä, että varastitte yhteisestä hirvikannasta, kun panitte sentään yhden valtion rakin monttuun, oi te suuret taantuvien maaseutukuntien yksinäisten, alkoholisoituneiden, vähäväkisten puolustajat"
On muuten metsästäjät hölmöjä.Jäävät kiinni rikoksista ja säilyttävät todisteet syytteitä varten.Onee onnelliset urpot älkää iniskö kun mämmit on tenassa.
Tyhmimmät jää ja loput ei jää kiinni, vaan ne harventaa susikantaa.
Olen hiihtana kesät talvet variksia kerännyt reppuun.
Mitaleja kavereille tulisi jakaa rangaistuksien sijasta. Suomen petopolitiikka vihervasemmistolaisten johdosta aivan perseestä se suorastaan pakottaa ottamaan lain omiin käsiin. Toivottavasti perinne jatkuu jotkut särmä kaverit myös jatkossa hoitavat petokantaa kohtuullisemmaksi. Toivoisi löytyvän myös joku tili jonne petotilanteeseen kyllästyneet voisivat lahjoittaa edes muutamia euroja kavereiden sanktioista selviämiseksi.
Lieksan "särmä kaverit" ovat itseasiassa roskasakkia, yhdenlaisia "elämäm kolulaisia" koulutustaustastaan huolimatta.
Menikö "liian tieteelliseksi" ylläoleva viesti? 😂
Vastuuton, vilpillinen ja valehteleva, ei omaatuntoa eikä katumusta.
Joka kerran yhtä hupaisa kommentti. Metsästäjäryhmässä Facebookissa jo pari sosiaalituista leipänsä kuittaavaa ehti luvata muiden maksamista etuuksistaan kymmenykset osallistuakseen näiden hirven salakaatajien sakkojen maksuun. Kuinka jaloa!
Kirjoitit... *voisivat lahjoittaa edes muutamia euroja kavereiden sanktioista selviämiseksi*
Lieksalaisten sakkoihin helppo lahjoittaa, Facebookin mukaan pyöritte jopa samoissa lakanoissa. 😂
Pitäkää vaan pylleröt mitalin jako tilaisuuksia. Ottakaa myös kuvia niin saa nauraa pyllerön persvaolle🤣
Se on sama sitten kun nauraisi sinun naamalle, ihan samanäköinen.🤣🤣🤣
Muistinsa menettäneiltä aseluvat veks. Ovat uhka muille metsästäjille ja marjametsässä liikkuville.
Me metsästäjät olemme itse pilanneet maineemme.Turha ihmetellä jos somessa ja muuallakin meille vittuillaan.
Ei haukku haavaa tee, kuten sanotaan.
Sinä ressukka et ole metsästäjää edes nähnyt. Ei ne siellä kerrostalon parvekkeella pyöri 😂
Näin on. Rehellisten mehtuumiesten maineenkin pilasivat nämä venkulat joita seuroihin on pesiytynyt.
Tekee se metsästysoikeuteen.Itse peruin vuokrasopimuksen.
Sulla ei ole maita kuin kynsien alla.
Eihän ituhipillä voi maata olla, kuin sitten vasta kun se kuolee ja sekin maa on naaman päällä.
Etelä savon ja itä suomen alueilla useamman kunnan alueella.Kaiken lisäksi metsästän myös tulevaisuudessa pelkästään omilla mailla sekä hanhia elyn laskuun.
Urpoilla on maata vain esinahan alla et sillee teillä kelan eläteillä.
Sinun kannattaa osallistua valehtelun SM kilpailuun, voittaisit varmasti.😁
Etelä-Suomessa on huppari jengiläisiä, täällä maastopuku. Molemmat kantaa luvattomia aseita. Pitääkö kaikki kopioida muualta?
Milloinkahan Pohjois-Karjalan corepykeröt taas uutisissa? Nyt jänskättää.
Laitappa kokkelia ja hashista anorakin taskuun ja mene ulos luontoon, josko seillä olisi salametsästäjiä.😂
Haluaisin kuulla yhden järkevän perustelun tälle tappamiselle. Ei mitään uhoamista mistään kehäkolmosesta tai lattemukeista. Miksi? Älä selitä susista koulubussipysäkillä tai muuta paskaa. Mitä uhkaa tai haittaa aiheutti se haukka tai joutsen tai mikä tahansa, mikä liikkui? Haluat, että oma kotimaasi, kotiseutusi on tyhjä, asumaton, autio. Jos joku lintu erehtyy laskeutumaan kotimaasi kamaralle, ammu. Yksin sä olet typerä tappaja. Ja yksin jäät.
Itupelleltä jäänyt päivän lääkkeet tai kannabis annos ottamatta?
Tuo lapsien linja-auto pysäkille laittaminen kyllä melko loppuun kulutettu fraasi suden metsästykseen. Ehkä se viiskytävuotta sitten syyksi käynyt mutta nykyään ei niin korvessa yhtään lapsiperhettä asu.
50v sitten susikanta oli minimissään. Tolkun luvuissa.
Pohjolainen toivoo, että ilmitullut herättää uusia kansanedustajia keskustelemaan salametsästyksestä.
— Tämä on ilmiö, joka tulisi kammata perusteellisesti. Kysymys ei ole yksittäisten ihmisten yksittäisistä teoista, vaan salametsästystä on ollut Suomessa kautta historian.
— Kyse on piilorikollisuudesta, josta vain pieni osa tulee viranomaisten tietoon. Pitäisi tunnistaa ja tunnustaa tämä ongelma, johon on monenlaisia syitä. Niihin pitäisi pystyä pureutumaan, että tällaista toimintaa jatkossa tapahtuisi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6abbc403-4660-4883-9be0-ef0c643451b1
Lieksassa on susiviha politisoitunut. Valtuuston jäseniä ja rhyn porukkaa aktiivisesti susi somekeskusteluissa.
Kyllä siihen liittyy olennaisena osana näiden pienempien ja syrjäisten paikkojen sisäsiittoisuus, eli näin kansankielellä sanottuna ei voi kauhalla vaatia kun on pipetillä annettu.
Ei osata ajatella asioiden haitta ja hyöty suhdetta, puuttuu laajempi näkemys.
Näille asioille vain ei voi oikeastaan mitään, vain aika ja luonnollinen poistuma
hoitaa pitkässä juoksussa.
Nyt voi vain seurata uutisointia ja katsella jaettuja tuomioita sekä tuomittujen
kasvoja sosiaalisessa mediassa.
Kritiikki rikollisille on aivan turhaa, viranomaiset ja oikeuslaitos antaa santiot
ja krematorio aikanaan loput.
Lapinlahdellakin
"Vangittuna olleiden joukossa on muun muassa pitkään kunnallisissa luottamustehtävissä toiminut mies. Hän on ollut vastuutehtävissä metsästystoiminnassa aivan viime aikoihin asti."
Reviiriryhmässä on Lieksan kaupungin edustajana rajavartija joka tunnetaan susi vastaisena henkilönä. Ei hyvää mainosta kaupungille, eikä rajavartiolaitokselle. Henkilön pitäisi olla neutraali ja objektiivinen kannanotoissaan somessa.
Ps. Mikä on Lieksan kaupungin kanta "virkavallan pyörimiseen alueella"?
Tämä nyt kaikille metättäjille, Rhy:n toimijoille, metätysseurojen jäsenille, työnantajille, yrittäjille etc. etc.
Kyllä ihminen nimenomaan on työpaikkansa käyntikortti. Fiksu ihminen tietää kyllä mitä siellä somessa voi jakaa ja mitä ei. Muutenkin fiksu ihminen käyttäytyy ammattinsa vaativalla tavalla myös yksityiselämässä.
Tyhmähän semmoinen työnantaja on joka pitää kaiken maailman kusipäitä duunissa. Eli voimme päätellä tästä, että firma on juuri niin hyvä kuin sen palkkaamat työntekijät.
Täytyypä lähteä Lieksaan vähän tutkimusmatkalle. Salametsästäjät saa olla varuillaan kun sheriffi pölähtää böndelle.
Ei täällä idiootteja tarvita ja sinut voidaan vahingossa vaikka ampua jos tulet kekelle jahtia, tai syöttää väkisin myrkkyä.
Aseet, kelkat, autot yms valtiolle ja metästysluvan purku. + linnatuomiota. Kyllä se ainaki vähentää näitten sekojen touhua. Onneksi nuo riistakamerat kerää hyvin dataa myös näistä hiippareista
Rangaistuksia on kovennettava.
Riistahallinnolta rahoitusta pois jos eivät saa puhdistusta aikaan. Asenteet ovat ihan perseestä Riistanhoitoyhdistyksissä.
Ei asenteissa ole sen enempää vikaa, kuin suojelijoiden asenteissa. Kun kiista koskee omia, mitä tahansa intressejä, puolin ja toisin, niin tilanne tulehtuu ja eskaloituu siksi, että ei osata ajatella järjen valolla. Eikä yhtään auta, jos laillista rataa hyvin toimiva petopolitiikkaa torpedoidaan, kaikin mahdollisin keinoin. Suojelukiilto silmissä on jo silmänvalkuaisetkin hiussuonilla värjäävä. Punaista, pirun itsensä silmäinkiiltoa hämärän, kauniinvihreän metsän laidalla se on. Pahinta, että siitä syntyy poliittinen viherhörhöpopulismiharha, kuten monesta muusta. Hei tää on nyt niin uutta ja radikaalia, että tätä on pakko kannattaa. Sitten kun ihminen harhaunestaan herää, hän miettii, olinpa aika typerys. Luojan kiitos, että nämä teinit ja puolikypsät, raakileajattelijat ja vihreät kärsivät vaaleissa äsken rökäletappion.
"Rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen toivoo, että ilmitullut herättää uusia kansanedustajia keskustelemaan salametsästyksestä.
— Tämä on ilmiö, joka tulisi kammata perusteellisesti."
Juuri näin! Lieksan vökkelöt voi lopettaa sen paskanjauhamisen susista. Ei teitä usko enää kukaan.
Ei pitäisi kiivastua ja käyttää termiä, kukaan. Olet kokematon väittelemään, tai inttelemään edes itsesi kanssa tosiasioista. Mutta se sinulle suotakoon. Annan anteeksi.
Relevanttia ja oleellista tulevassa keskustelussa on se, että miten se jossakin muualla käydään, kuin täällä. Toki täälläkin jaksetaan epäoleellista pikkupentujen kera jauhaa, mutta tulevat päätökset ja teot tehdään muualla.
Lieksan rehdit metsästäjät ja kurvarit,onko niitä?Jokunen voi olla.
Kuinka paljon rajavartijoissa virassa ja eläkeläisissä on heitä, jotka ovat jakaneet tietoa susien liikkeistä metsästyskavereilleen, tai jopa itse osallistuneet salapyyntiin? Vaikka rikokset olisivat vanhentuneet, kannattaa RVL:n tehdä sisäistä tutkintaa ja kuulla sellaisia ulkopuolisiakin henkilöitä joilla tietoa.
Tiedän ainakin yhden. Kyseinen henkilö yrittää näyttää toteen sen, että koko Lieksassa ei ole yhtään sutta. Väärän tiedon tarkoituksellinen levittäminen on epäeettistä, moraalitonta ja ristiriitoja lisäävää.
Ei Lieksassa ole susia kun kaikki on salametsästetty, mutta silti sudenpaskoja on kerätty ennätysmäärä. Onkohan siinä monivuotisia paskoja mukana, mitkä ei ole maatuneet vuosien mittaan? Vaikuttaa siltä.
Pysy totuudessa. Väitteesi ei pidä paikkaansa.
Tällä palstan hinttivihreällä ruikuttajalla on vaan kova tarve käydä jatkuvasti rajavartiolaitoksen edustajien kimppuun. Sisäministeriö voisi pikkuhiljaa pistää tuon ääliön jo kalterien taakse (tai pakkohoitoon) rajavartioiden työn häiritsemisestä ja tarpeettomasta mustamaalaamisesta. Ilmoa kehiin!
Hah. Taidan tuntea tapauksen. Jäi Kai...siis tossun alle??
Siinäpä pyllerölle pähkinä.
Josta voimme todeta ituhippien pystyvän vain paskanpuhumiseen ja valehtelemiseen. Varmaan johtuu ituhippien liiallisesta hashiksen ja kokaiinin käytöstä, joka sekoittaa todellistuudentajun täysin.
Suen taposta isompi tuomio kuin ihmisen murhasta.
Otahan ituhippi kokkelia välillä, että susikiima säilyy.😁
On ihan Liperissä myös ,moni tietää ihmiset.
Tutkinta ois paikallaan ja pakastimien kotitutkinta !
Takaan, että keskustelu jatkuu, monin eri muodoin. Suden luonto voittaa aina lopuksi. Miksi? Mitä susi tekee luontaisesti? Tappaa, raatelee. Ihmiset joskus toisilleen, vaikka yrittävät olla parempia. Sitä ihmettelen, miksi kukaan puolustaa petoa. Jos joku jokunen joskus minulle väittää, että ihminen ei ole eläin, todistakoon. Ihmistä puolustaa vain toinen ihminen. Sutta vain lauma, tai tyhmä ihminen. Ei ole helppoa olla reilu, kun laajasti asioita tahtoo ymmärtää. Silti en ymmärrä mitään. Haistakaa! Nuuhkikaa! Olkaa! On elämässä kohta paljon muuta, kuin pelkkä petojen suojelu. Missä ovat Putinin suojelijat, kun se on niin uhanalainen? Jonkun on syytä olla poissa, että elo on ihmiselolle inhimillistä.
Nyt kun vaalit ovat takana ja hutisalon poliittinen ura on onneksi historiaa vaalitappio myötä, ehkä vihdoinkin saamme ympäristöministerin jolla järjenjuoksu riittää ratkaisemaan tämä suurpeto-ongelma. Vaalitappiota korostaa se ettei varapuheenjohtaja mennyt läpi edes vaaleista. Kansa on nähnyt tämän vihreän hapatuksen vaikutuksen ja silmät on vihdoin auenneet.
Tällä vaalikaudella suden ja karhun luokitus tulee muuttumaan ja metsästys saadaan näille taas käyntiin, siitä olen täysin varma kun tuleva hallituspohja alkaa näköjään hahmottua. Työsarkaa tulee olemaan koska nykyisiä järkyttävästi paisuneita petokantoja ei enää ihan hetkessä saada järkevälle tasolle. Kaikkien etu on että kannat pidetään järkevinä, se kitkee myös nämä lieveilmiöt kun kantojen hoito voidaan suorittaa laillisesti, silloin ei kenelläkään ole tarvetta alkaa sooloilemaan. Äärivihreilyn aika on ohi, nyt mennään kohti parempaa ja normaalimpaa huomista.
1. Suden arvo alk. 4500 euroa - ihmisen arvo 0 euroa.
2. Suden taposta auto valtiolle - ihmisen taposta ei, korkeintaan vähän nuhdellaan mutta edes autoon ei kosketa.
3. Suden tappoa epäillessä poliisi, metsähallitus, rajavartiolaitos ja tulli käynnistävät mittavan operaation ja sidotaan valtavasti resursseja ja valtion velkarahaa tutkintaan - ihmisen henkirikos: tutkitaan kun jaksetaan ja resurssit sitä mukaa kun muilta tehtäviltä ehtii
Voisi väittää että nyt ei ole poliisi, eikä koko oikeuslaitos enää tilanteen tasalla. Tähänkö on oikeasti tultu että ihmisten turvallisuus ja hyvinvointi ovat toisarvoisia asiota?
Ja huumeet vapaaksi, niinkuin vihreät eli ituhipit vaatii, ja kommarit on samassa vaatimuksessa.
Lieksalaiset uhriutuu. Metsästysrikolliset vaikuttaa olevan Lieksan kunniakansalaisia.
Sinä idiootti et näytä edes tietävän mitä tuollainen hieno sana kuin "uhrituminen" tarkoittaa. Jospa jätät sivistyssanojen käytön ihmisille jotka edes vähän ymmärtävät niiden merkitystä.
uhriutuminen ei ole sivistyssana 😂
Ituhipeille se selvästi näkyy olevan 😂
Montako ihmistä susi on tappanut 100:n vuoteen Lieksassa?Montako ihmistä on ihminen tappanut 100:n vuoteen Lieksassa?
Susipelossahan niitä susia tapetaan niinkö ihmisiäkin vai miksi?
En ole vihree enkä tykkää susista.Pihasudet joutaa hävittää.
Varmaan Lieksaan jotenkin kytköksissä tämäkin salametsästys
Montakos ihmistä Suomessa on kuollut huumeisiin viimeisen 100 vuoden aikana? Ituhipit ei siitä välitä, vaan vaativat huumeita vapaaksi, että saavat pössytellä ja piikittää nahkaansa huumetta.
Tarkoitit varmaan metsästysrikosten tekemistä?
Huumekuolemia lähinnä, joita anorakkiporukka kannattaa vaatimalla huumeita vapaaksi.
Turhaa lässytystä. Sudet eikä karhut kuulu kenenkään pihapiireihin, ei maalla eikä kaupungissa. Joutavat napsia pois aina kun lähettyville tulevat tai vahinkoa aiheuttavat. Oikein hoidetulla petopoliikilla kannat pysyisivät sopivina. Valtio, asiaa hoitavat virkamiehet ja viranomaiset voivat katsoa peiliin kun etsivät syyllistä villiintyneeseen ja tulehtuneeseen nykytilanteeseen. Kansan sietokyky on ylitetty ja vastakkainasettelu vain kärjistyy siihen asti kunnes petokantoja leikataan taas rajusti.
Ei hyvä heilu mehtämiehille.
Mitä enemmän selitätte, sitä enemmän maalaatte itsenne nurkkaan. Mutta jäädäänpä kuulolle...
Keskity sinä vain huumeiden vapauttamis taisteluun ja jätä toisille asiat joista et ymmärrä.
Koitahan rauhoittua. Onko sinulla itsellä huumeongelma kun tuot sitä kokoajan esille? Katsos, siitä puhe mistä puute.
Se huummehomma on ituhippien heniä, tehän sitä vaaditte huumeita vapaseen käyttöön.
Ja sitten tekeydytte maailmanparantajiksi petokiimassa.
Oliko nämä korpit, joutsenet, haukat ja mitä kaikkea tää yksi porukka tässä viime vuosien aikana muun muassa oli tappanut siis osa noita pihapiiriin kommenttien mukaan jatkuvasti tulevia suurpetoja? Kyse taitaa olla jostain ihan muusta. Tapetaan kaikkea elävää, kun ei muuta osata. Kyllä se ihminen se pahin ja alhaisin peto on. Ja kohta tähän tulee yksi kommentoija selittämään jotain jostain huumeista tai lääkkeistä tai jostain, mikä ei liity asiaan nyt yhtään mitenkään.
Onneksi ei tarvitse sinulta kysyä miten petojen kanssa pitää toimia. Märise yksinäsi mitä huvittaa 😂
Eikö corepylleröiltä löydy " viisasta " vastausta, häh? Vai alkaako ituhippi ininä🤣🤣
Ei tarvitse aloittaa kun itse otit jo puheeksi. Hyvä että alat pikkuhiljaa tajuta mihin katehoriaan kaltaisesi kuuluvat niin ei tarvitse muistuttaa 😂
Mitä katehoria tarkoittaa? Liittyykö se lukihäiriöön vai suppeaan geeniperimään?
Susihatuilla on kierrätys oivallettu. On yhteiset kierrätettävät 'katehoriat'. 🤭
Ituhipin horo on kovassa kierrätyksessä.😁😂🤣
Menehän poika maate.
Ituhippihoroissa vaan se paha ongelma että vaikka kuinka näyttää naiselta niin housut kun heittää niin ei tiedä minkälaiset värkit sieltä löytyykään. Parempi jättää suosiolla väliin nuo.
Eihän Lieksassa ole yhtään heteromiestä.Kaikki karvakämmeniä.
Ituhipeistähän ei tosiaan tiedä mitä vakaumus tuo tullessaan ja sukupuoli voi olla vaikka hybridi.
Oletpa odotettavan nokkela. Säälittävä niin kuin serkkusi.
Jaahah, ituhippi pahoitti mielensä jälleen. Mutta ei niistä ituhipeistä tiedä, vaikka niillä ei ole suskupuolta ollenkaan, ei olisi yllätys.
S.tanan säälittäviä uhomiehiä koko metsästäjäkaarti. Onko se niin helvetin hienoa pakoilla viranomaisia ja vaivihkaa säilyttää pakastimessaan laittomasti ammuttuja eläimiä ja niiden osia? Jotkut akat näitä vielä palvovat ja koettavat olla mieliksi noille cromagnon -tasoisille pelkureille. Kyllä kotona osataan kirota ja lyödä nyrkkiä pöytään, mutta annas olla, kun pitäisi olla periaatteellinen ja kunniakas ihminen, pidetään turvat tukossa metsänhoito- ja metsästysporukoissa ja valtuustossa. Oikein sylettää tuommoiset tyypit!
Nössykkä viherhomolla jäänyt taas päivän mielialalääkkee nauttimatta? 😂
Emeritusprofessori penää seuroilta tiukempaa suhtautumista salametsästykseen – jäsenen rikostuomioon ei välttämättä reagoida mitenkään
https://yle.fi/a/74-20026996
Mitä on tehnyt Lieksan Rhy?
Myös sakkotuomion saaneet ovat rikollisia.
Lapinlahden, Lieksan ja Ilomantsin tapaukset Brysselissä.
Mitä corepylleröt huumeista olevinaan tietää? Pöytäviina ja emännän pieksäminen lienee vahvin ala.
Ylämyllyllä on myös pakastin täynnä laitonta,pitää ilmoittaa !
Itä-Suomen poliisilaitos palkkaa päätoimisen rikostutkijan tutkimaan metsästysrikoksia.
Rikostutkijan työaluetta ovat Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo ja Etelä-Savo.
Yle Uutiset
Yhdenkö tutkijan vain? Tässä tilanteessa pitää olla vähintään 20 tutkijaa ja samanverran uusia perässähiihtäjiä, sekä 10 maastomönkijöillä liikkuvaa ja myös 30 veneellä toimivaa kovan salakalastuksen takia. Myös apulaiset olisi oltava kaikille etteivät tukehdu rikospöytäkrjojen tekemiseen. Tutkijat ja apulaiset voisi olla mieluiten vihreän puolueen jäsenkirjan omaavia henkilöitä.
"Keskusteltiin SusiLife-toiminnasta. Ihmiset eivät halua tehdä Tassu kirjauksia, koska kirjaukset johtavat virkavallan pyörimiseen alueelle." (Lieksan susireviirityöryhmä)
Sitä saa mitä tilaa ja tehän tilasitte, jok'ikinen enempi tai vähempi.
Syötti
Voit kuunnella myös ääniversiona.
https://suomenkuvalehti.fi/paajutut/syotti/
Höpö höpö..suden paskaa keräsivät kiitettävästi, tai sen yhden suden kun kaikki toiset ovat salametsästetty sukupuuttoon. Sitä saivat mitä tilasivat, eli paskaa.
Valitettavasti et saa nyt ääni, etkä hajuversiota pierustani.
Huh, onneksi yksikään tuohon susikeissiin liittyvä henkilö ei ole minun kaveripiiriä.
Metsästysrikolliset, jännänaiset ja - miehet ovat rikollisia siinä missä kaikki muutkin rikolliset. Osa toteuttaa teot ja toisten rooli on salata ja peitellä tekoja, näinhän se menee kaikilla rikollisilla (väkivalta, omaisuus, huumerikollisilla). Nämä tuntevat tiettyä yhteenkuuluvuutta ja hakeutuvat siksi toistensa seuraan, arvomaailma on yhteinen. Lieksan tapaus laajuudessaan on samanlainen, kuin Ilomantsin ja Lapinlahden tapaukset.
Hohhoijaa taas 😴
Höehöpskalla ollut taas huonosti kukuttu yö takana 😂😂
hörhö
Aamun uutisissa oli, että Lapinlahden tapausta tutkii joka päivä kymmenen poliisia. Tuo uutinen osoittaa, että metsästysrikollisuus on rikollisuutta muiden rikosten joukossa.
Lieksan keissin myös muualla Suomessa metsästävät voi poikia esiin mielenkiintoisia asioita.
"Jotenkin ihmiset ei pysty uskomaan ja mieltämään sitä tosiasiaa että ihan naisissakin on paljon umpirikollisella mielenlaadulla varustettuja ihmisenkuvatuksia kuin miehissäkin.
Se miksi ihmisten on tätä niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä, on se, että se naisten rikollinen persoona ilmenee niin eri tavalla kuin miesten. Se voi olla kovin huomaamatonta pitkään, mutta yksi selvä merkki on tämä rikollisesti käyttäytyvien seuraan hakeutuminen, eivät he sinne vahingossa ajaudu, eivätkä vahingossa ala seurustelemaan. Ihan vakaa tahto tähän kaikkeen on, pitkän ajan kuluessa."
Mediassa odottelevat malttamattomina sarjan seuraavaa jaksoa.
Ennen kuin kukko kolmasti kiekuu....
Onko Lieksan alueella karhuille laitettu haaskoja tai viety kalanroippeita metsiin?
"Osa toteuttaa teot ja toisten rooli on salata ja peitellä tekoja"
Lisätäänpä tuohon listaan myös nämä, jotka ilmoittelevat susien liikkeistä.
Totta helevetissä elukoita pitää ruokkia kun on lumet maassa ja ne ei vielä itse saa ruokaa. Lähinnä siellä on ruokittava missä asuu ituhippiporukkaa, koska ne tykää petoelukoista ja sanoo ettei ne ole vaarallisia ihmisille. Saavat kuvata sitten petoja ihan läheltä.
Ituhipit on myös rikollisia. Estävät liikennettä, töhrivät seiniä ja jopa ihmisten vaatteia, istuvat kaduilla, pössyttävät kannabista, estävät metsän hakkuita, vaikka niihin on lupa.
Tuomiot noista koviksi, niin loppuu hörhöily vähemmäksi.
Justiisa niin, Pielisentiellä ja apsin risteyksessä ihan kauhia jokapäiväinen ongelma. 😂
Illu on ainakin yhteinen
Onko suden tai hirven tappaminen rikos? Nehän on haittaeläimiä molemmat.
Toivottavasti on kumminkin salakaatajat jotain metsästysseura-aktiivija tmv. paskantärkeitä kekkuleita eikä rehellisiä erämiehiä.
Operaatio Savukukko
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/5873088
"Tutkinnassa on otettu takavarikkoon rikoksentekovälineinä ampuma-aseita, mönkijöitä ja autoja.
Lisäksi poliisi on ottanut hallinnolliseen aselupamenettelyyn jo ainakin yli 120 ampuma-asetta. Se on tiettävästi suurin koskaan aselupamenettelyyn kerralla joutunut asemäärä metsästysrikosasioissa."
Avatkaa Lieksan tapaus kaikkien esitutkinnassa olevien osalta uudestaan!
Ymmärtääkö lieksalaiset vieläkään, että metsästysrikokset ovat oikeaa rikollisuutta?
En usko. Paskantärkeänä vöyhkänneet susista vuosikausia ja jo on ollut vaikka minkälaista "asiantuntijaa" liikkeellä pelottelemassa heikkohermoisia, nurkissa ja hiihtoladuilla pyörivistä susista.
Lieksalaiset on ns ulkopuolisia sivystyksestä.Kyllä Liperissä salametsäsätetään,tiedän niniä ja annan ilmi.Täällä on muutama kaheli ja olevinaa niin mahtavia apinoita.
Nyt Liperin apinat pakastimet tyhjäksi,totuus tullee kohta viranomaisille.
(ite olette kertoneet naama väärällä)
Eikä ammmuta autosta ,kuin se yksi perkele tekee Liperissä.
Eikö se nini voi itse ilmoittaa poliisille, että häntä salametsästetään? Vai eikö hän olevinaa viitsi ilmoittaa?
Minkä nimisestä kaivuriukosta Lieksan ukot puhuu? Menikö susi syvälle monttuun?
Metsästysrikos on jättää susi ampumatta tavattaessa.
Rehellisten metsästäjien maine kärsii näistä rikollisista apinanperseistä. Nyt ryhtiä Lieksan metsästäjät ja ilmiantakaa jokainen. Rikollisuutta ei pidä suosia salaamalla, ei vaikka samassa seurassa on ja kaveri. Lieksan Riistanhoitoyhdistys rivit suoriksi ja asennevammaiset ulos, niinkuin rehellinen yhdistys tekee.
Katohan ketä Rhyn hallituksessa istuu? Tuolla porukalla ei onnistu rivien suoristaminen. 😂
Raassinakin on vain tämän sakin renki.
Oon miettiny miksi pitää salaa metsästää?Jokaisellahan on mahdollisuus harrastaa sitä laillisesti.
Salametsästys on vapautta. Toisin kuin yhdistysten väkisin väännetty yhteisöllisyys ja ME -henkiset talkoot.
Myös Afrikassa salametsästetään norsuja ja sarvikuonoja? Eikö Suomi voisi perustaa sinne poliisjoukkoja, jotka valvoisi myös Afrikan salametsästystä? Siellä olisi helpompi valvoa metsästäjiä, kun siellä ei ole lunta. Voisihan sinne videä suksia jos haluavat poliisit hiihtää savanneilla ja moottorikelkkoja myös, kun ovat niillä tottuneet liikkumaan.
Ps. ituhipit, siellä saa halvemmalla hashistakin.
Salametsätys tuo sulle sakot ja toivottavsti jäät kiinni pakasti hörö.
Heti ilmoitetaan mitä kuullaan ja nyt on jo ensimmäiset ihmiset ilmoitettu.
Tosin yx on ilmoitettu jo monta kertaa,katsotaan miten käy..Aseet pois rotta ihmiseltä kankaalta..niin mikä kangas.
Salametsästys on vapautta.
Rotta olet! Aseet pois sinulta. Kuvittelet olevasi jotain ihmettä,et edes pystyisi rintamalle,olet heikko ihminen.
Myös Afrikassa salametsästetään norsuja ja sarvikuonoja?
Tässä se varsin munapää onkin,afrikan mies:)
Nää vitun salapaskat...
Nämä kotelopäät ei ymmärrä lakia !
Liperin kotelopäät,tiedän osin ketä olette ja moni tietää teistä..
Kotelöpäät näkyy ja vaimon hakkaajat samalla!
Oispa pylleröitten hyvä salametsästää savannilla kun ei tarvii edes autosta nousta, möhötät vaan läskinesi ja ajat lähelle elukkaa, vähän niin kuin lintumetällä.
Kannattaisi sinunkin ithippinä muuttaa Afrikkaan, koska siellä on halvempi pössytellä.
Samaa paskaa oon nähnyt,löhnykät ei nouse autosta.
Nou autot pitäis kumota ojaan,rotat!
Miksi pitää olla rikollinen sika?
Afrikka onkin ituhippien paratiisi. Siellä myydään khattia ja muuta mukavaa pössyteltävää yleisesti teiden varsilla. Ilmankos ne niitä paikallisia tänne haalii niin on kanavat auki maihin josta ne noita diilaavat. Siinä on sitten hyvä leikkiä maailman pelastajaa taas pienessä khattipöhinässä.
Älähän pykelö lämpiä. Lähtee vielä kolesteroli mälli suonesta liikkeelle ja jumittaa päänuppiin.
Ai että käy samoin kuin sinulla, vai?
Olette te susihatut vain säälittäviä, ei voi muuta sanoa. Juttusille kun pyritte virkakunnan kanssa niin rehellistä naamaa näytetään edessäpäin ja leikitään niin asiallista, niin asiallista. Luuletteko, että menevät lankaan. 😂
Susien tahallinen houkuttelu tai ajaminen ihmisasutuksen läheisyyteen on myös poliisin tiedossa. Lisäksi laumoja pyritään hajottamaan ja pitämään liikkeellä. Tarkoituksena on saada riittävän monta suden pihahavaintoa lyhyen ajan sisällä ja sitä kautta kaatolupia.
Susita viis kunhan pääsisi jenkkilään hanhjahtiin! Siellä on menoa ja meininkiä kun kilpaillaan hanhien metsätyksessä. Eikä ole ituhipit nipottamassa.
https://www.youtube.com/watch?v=-oIhj8sAs_0
Laumoja on saatava kaikkialle maahamme, eikä pelkästään näille syrjäseuduille. Ruokaa niille pitää olla, muuten näkevät nälkää.
Lapinlahden rötöstelijät persuja ja kepulaisia, muutama kokkare. samoista puolueista kuin Lieksassa.
Muuallahan niitä puolueita ei olekkaan.😂
Corepyllerölle pride pyllerö alakylältä.
Oi kamalaa salametsästystä Lieksassa, nyt virkavaltaa salot täyteen tutkimaan mitä hirveyksiä on tapahtunut,toivottavasti ovat riittävän virkaintosia että tutkivat jokaikisen marjastahan ja sienestäjän.
Kannattaa tutkia vain
turn off corepykeröitä ja näätiä, rehellisiä kansalaisia ei tarvitse seurata tai järjestää teleseurantaa.
"Metsästäjäliitto on yrittänyt peitellä salametsästyksen yhteyttä metsästyskulttuuriin. Se on sanonut, että kunnialliset metsästäjät eivät sitä tee. Aineistomme kuitenkin osoittaa, että sitä (salametsästystä) tehdään laillisen metsästysharrastuksen puitteissa ja raja on häilyvä."
Savossa on tapahtunut kummia nyt poliiseja lisää pönnisen jä jörnisen kaveriksi Lieksan saloille.
Ylikosylikomissario Harri-Pekka Pohjolaisen haastattelu 22.04.2023
https://areena.yle.fi/podcastit/1-65707172?fbclid=IwAR2IrB8w1A9eJH7jw4UR-8RXiYbkIh9-gBoGVng_7tLHPRlDB7MAstsb3zA
*
Rikosylikomissario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista
KANNATTA MESÄSTÄÄ SUTTA 16500€ JA AHMAA 9100€, JOS SAA TAPPURAHAA.
OLEN KUULLUT, ETTÄ KARHUSTAKIN SAA 10000€.
POIS VAAN KAIKKI HAITTA ELÄIMET.
ON SE HYVÄ, ETTÄ MAKSETAAN TAPPURAHAA VAARALLISISTA JA HAITALLISISTA ELÄIMISTÄ. IHMISET SAAVA RAHAA JA PÄÄSEE EROON HAITTA ELÄIMISTÄ. NOLLA TOLERANSSI TULEE OLLA.
Tappurainenko se maksaa?
Suurin osa metsästäjistä täällä tarvitsee jo rollaattorin nuotiolle pääsemiseen
Ja sitten vielä syytetään salametsästyksestä, aika naurettavaa. Mutta ituhipit on katkeria kun hävisivät vaalit, mikä oli aivan oikein. Se oli palkkio liasta kunnianhimosta ja ihmisten elämän hankaloittamisesta.
Eikö lieksalaisia rikollisia saa syyttää?
Rikolliset on jo olleet tuomiolla salmetsästyksestä, mutta ituhippien mielestä kaikki metsästäjät ovat rikollisia. Rikollisia saa syyttää, sitä ei kukaan kiellä.
Ei voi enää luottaa, sisäpiiri kertoo, että asenteissa ei ole muutosta tapahtunut.
Sama juttu kuin ituhippi piireissä, luotto on mennyt kun huumeita käyttävät ja vaativat niitä vapaaksi. Ennen oli siivompaa porukkaa, olivat vain kylttien kanssa mieltään osoittamassa.
Nykyisin rikkovat metsäkoneita ja rakentavat barrikadeja leireistään metsäautoteille.
Aiheuttavat eläimille kärsimystä tarhaiskuillaan, kaikki ovat samanlaisia rikollisia.
Erästely ja metsästys on hieno harrastus. Nyt vaan muutama mätäomena pilaa mainetta.
Ei jäänyt vain muutamaan, oli avunantajaa myrkynvälittäjää ja tietojen jakajaa susien liikkumisesta niiden metsästämistä varten.
Esitutkinnassa paljastui myös ampuma-aserikoksia, ampuma-aserikkomuksia sekä räjähderikos, jotka on tutkittu erillisinä rikosasioina.
Myrkkysyöttien käytöllä on aiheutettu vakavaa ja pitkäaikaista vaaraa myös muille metsäneläimille sekä metsästyskoirille.
Tuosta löytyy syykin miksi Suomen riistakeskus erotti henkilöt PYH-tehtävistä metsästyksenvalvonnasta ja reviiriryhmästä. Raassinan puhui puuta heinää kun antoi Ylelle lausunnon
"Lieksan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajan Seppo Raassinan mukaan henkilöt eivät liity konkreettisesti myrkytyksiin, vaan he ovat olleet aktiivisesti mukana niihin liittyvissä somekeskusteluissa."
Lieksa Ilomantsi Lapinlahti ja jokaisessa on mukana porukkaa luottamusta edellyttävistä tehtävistä. Siinä on ollut ja on edelleen pukki kaalimaan vartijana. Kaikki Poliisin työ ja tutkinta on ollut pois muiden rikosten selvittämisestä kun näitäkin tutkittu.
Jos Suomessa olisi vähänkään järkevästi hoidettu suurpetopolitiikka ja kannanhoidollinen metsästys voimissaan niin eipä näitäkään ongelmia ja keskusteluja olisi tarvetta käydä. Sitä saa mitä tilaa. Kansa keinot löytää ja käyttää kun lainsäädäntö toimii ihmisten turvallisuutta ja hyvinvointia vastaan.
Vaarallisimpia ovat koirat. Sudet eivät ole hyökänneet ihmisten kimppuun.
Kyllä on reippaammin enemmän kuin muutama mätä omena. Niin sisäänpäinkääntyvää porukkaa metsästäjät on monessa pitäjässä. Ei uskalleta ja haluta antaa ilmi toista
Eipä taida kavaltaa ituhipitkään toisiaan tarhaiskuista ja huumemyynnistä. Ei uskalleta antaa ilmi toisia.
"Jos Suomessa olisi vähänkään järkevästi hoidettu suurpetopolitiikka..."
Lakeja ei muuteta järjestäytyneen rikollisuuden ja - rikollisryhmien mielen mukaan. Sitähän te olette.
Miksi huumelakia pitäisi muuttaa ituhippien takia? Samanlaisia rikollisia tekin olettte, rikollisuuden laji vaan on toinen.
Koiranvihaaja ituhipit ja puunhalaajatko lienee taas kylväneet myrkkysyöttejä partsikan ympäristöön koirien nieltäväksi? Nuo tekopyhät sontiaiset syyttää metsästäjiä samalla kun itse kylvävät myrkkyjä katujen varsille ja julistavat koiravihaansa.
Ilmoitit varmaan poliisille?
Muistutan, että joihinkin ammatteihin kuuluu ilmoitusvelvollisuus! Ja jos ei ole ymmärtänyt asiaa, tai kuulemiaan tekoja, silloin ei ole ammattiinsa soveltuva. Mutta ehkäpä tähän palataan vielä tuonnempana.
Sama koskee ituhippejäkin.
Tämä IL- juttu ei vielä Lieksasta vielä, mutta tähän ollaan näköjään menossa meilläkin. Mielipuolet hukkien suojelijat ja koirien vihaajat alkavat toimia terroristien metodeilla. Valvontakamerat ja liiketunnistimet alkaa olemaan välttämättömyys, ei vain pelkästään susien vaan myös susiensuojelijoiden vuoksi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b041fefc-6de6-4c5a-8936-f6763f77df83?fbclid=IwAR28vruJCmA-Ca1H-2V-QysI37KpmtUyX125qLdz2kDpV8fKPgOsuw6fgwI
Eiköhän tuo syöttien kylväminen liene corepylleröitten hommia, on varmaan nyssäkkä jäänyt Subarun katolle ja pudonnut🤣.
Koirien myrkytys on ituhiooeuíne hommia ja niille on syötettävä myrkyt jo kiinii saatte.
Jos on näyttöä, mene tekemään ilmoitus Poliisille. Kiitos.
Luulotautisten puheet ei riitä näytöksi.
Tiedänhän nyt ainakin mistä en miestä nai tai muuta asumaan kun tuli julki nämä metsästys, eläinsuojelu- ja aserikokset. Kylä täynnä murhanhimoisia äijiä joilla ei ota eteen muuten kuin kiduttamalla eläimiä. Kunnanjohtajan toimet asian suhteen myös tutkittava. Vaikea uskoa, ettei pienellä paikkakunnalla olisi tiennyt mitään. Aseet ikuisesti pois ja pitkät tuomiot joka iikalle. Pilasivat asuinpaikkansa maineen ehkä lopullisesti.
Siis oikeesti! Ampuneet joutseniakin ja luvattomasti muitakin lailla suojeltuja metsän eläimiä, pöyristyttävää. Kaikenlaisia ketkuja sitä maa päällään kantaa!
Susihalaajahoriskoko se taas on aktivoitunut somessa ja mediassa. Säälittävä tapaus.
Lapinlahden/Leppälahden salakaato urhot taas aloittaneet toiminnan. Pimeän tullen ympäri valaistut maastoautot ajavat pitkinteitä.
Vaihda lehteä ja kuse päälle.
Olen hiihtänyt kesät/talvet, ei ole näkynyt salametsäsräjiä.
Nuo myrkyt voisi syöttää noille salametsästäjille kiinni jäätyään.
Sama teille ituhippi keloapina kokkelinokat, kun teidän käyttämänne kokaiinit ja muut huumeet kerralla syötettävä ja sitten vielä teippi suun eteen, että pyysyy ne huumeet siellä.
Tänä aamuna susi kävi pihassa kello 8;30 - 9:00 välisen aikana. Harmi kun ei ole riistakameraa pihassa, mutta otin todisteeksi kännykällä kuvia jäljistä. En sano missä oli, ilmoituksesta ei ole hyötyä kenellekkään. Varmaan haistoi koirat, käytin niitä ulkona noin kello 8:00 Koirat on aina ulkona käytettäessä hihnassa. Näköjään pitänee ruveta pitämään torrakko mukana, jos tulee joku susiatakki.
Oletko miettinyt mistä susipelkosi johtuu? Mikä on perimmäinen syy pelkoosi?
Näitkö oletetun suden? Erään naapurikunnan peto vastaava sanoi, että kokeneet petoyhdyshenkilö toki ovat tehneet virheellisiä päätelmiä jäljistä. On jopa koiran jälkiä väitetty ja merkattu sudeksi.
Jospa se on teistä tarttunut, kun kaikki on koiran jälkiä ja susia ei ole olemassakaan.