Pilvikö

PILVEN POLTTO AIHEUTTAA KOGNITIIVISTEN KYKYJEN HEIKKENEMISTÄ JA TUHOAA AIVOSOLUJA ERITYISESTI NÄILTÄ ALUEILTA. Ottakaa ihmiset selville asioista. Pilvi eli kannabis ja hasis ovat HUUMEITA ja myrkkyä elimistölle monessa mielessä. Uusimmat tutkimukset viittaa siihen, että kannabis vie ennenaikaiseen dementiaan. Äskettäin julkaistiin myös tutkimus, jossa kannabiksen todettiin liittyvän pedofilian kehittymiseen. Varmaa on, että tämä aine sekoittaa aivotoiminnat ja aiheuttaa tuhoja niillä alueilla, jotka ovat tiedollisen toiminnan kannalta elintärkeitä.
Lisäksi aine selvästi aiheuttaa sulkeutuneisuutta, vieraantumista ja oman minäkuvan vääristymistä.
Ja sitten omia kokemuksia: Ystäväni tuhosi elämänsä kannabiksen pitkällä käytöllä. Ja tämä kaveri oli fiksu ja koulumaailmassa kyvykäs. Lopulta jäljellä oli sulkeutunut ihmisraunio, jolle alkeellisemmat arjentoiminnotkin tuottivat vaikeuksia.

Yhteikunnalliset lääkkeet: Kannabikseen pitäisi ottaa nykyistä paljon kovempi linja. Lääketieteessä tajutaan tänään aineen vaarat. Tarvitaan paljon valistusta, että tutkimustieto kannabiksesta menee perille.
4600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tupakkakin aiheuttaa keuhkosyövän jos sitä tarpeeksi kauan polttaa, ja niin alkoholihan ei tuhoa mitään.. Vai?! Ehkä kannattaa miettiä että kuinka paljon on kannattaa poltaa, ennekuin alkaa polttaan.

Äänestä
  • taas toi!!Vertaatte kannabista alkoholiin!!
    VOI VOI vaik alkoholi tuhoaisi enemmän..
    ei se tee kannabiksesta hyvää silti!

    Äänestä

Monenlaisesta tutkimuksesta pauhaat, mutta missä on esim. tutkimus jossa kannabiksen todetaan liittyvän pedofilian kehittymiseen?

Miksihän itse olen saanut sen käsityksen, että lääketieteessä tunnutaan faktat tuntien, kannatettavan liberaalimpaa politiikkaa?

---

"Puolan terveysministeri suositti 6. tammikuuta huumeiden henkilökohtaisen käytön dekriminalisointia analysoituaan vuonna 2000 tehdyn kriminalisointipäätöksen aiheuttamia suuria yhteiskunnallisia ja terveyskustannuksia."

http://stopthedrugwar.org/chronicle/370/poland.shtml

"Kanadan lääkäriliitto, The Canadian Medical Association ( CMA ), liittyy siihen kasvavaan järjestöjen joukkoon, joka vaatii kannabiksen dekriminalisointia. Se huomauttaa, että noin 400 000 kanadalaista käyttää kannabista lääkinnällisiin tarkoituksiin."

http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1614/a03.html

Äänestä

"Ottakaa ihmiset selville asioista."

Mistäs sinä otit tietosi selville? Se helpottaisi huomattavasti tiedonetsintää, kas kun nämä THC:n "polttamat" aivot tuottavat nyt hakusanoja jotka googlessa tuottavat ennenkaikkea tieteellisiä tutkimuksia jotka antavat ymmärtää että kannabis ei tuhoa aivoja. Niin, ja sen uskon & urhihhuloinnin sivun jossa alkoholihaitoiksi ostaan mainita mm. "maksa ja aivot". Mitä mitä, kasvaako alkoholinkäyttäjille maksa ja aivot vai mitä ne U&U:ssa oiken haluaa viestittää?

Linkit kehiin että päästään argumentoimaan eli testaamaan onko ne aivot tuhoutuneet vaiko eikö?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaaratonta? kirjoitti:

PILVEN POLTTO AIHEUTTAA KOGNITIIVISTEN KYKYJEN HEIKKENEMISTÄ JA TUHOAA AIVOSOLUJA ERITYISESTI NÄILTÄ ALUEILTA. Ottakaa ihmiset selville asioista. Pilvi eli kannabis ja hasis ovat HUUMEITA ja myrkkyä elimistölle monessa mielessä. Uusimmat tutkimukset viittaa siihen, että kannabis vie ennenaikaiseen dementiaan. Äskettäin julkaistiin myös tutkimus, jossa kannabiksen todettiin liittyvän pedofilian kehittymiseen. Varmaa on, että tämä aine sekoittaa aivotoiminnat ja aiheuttaa tuhoja niillä alueilla, jotka ovat tiedollisen toiminnan kannalta elintärkeitä.
Lisäksi aine selvästi aiheuttaa sulkeutuneisuutta, vieraantumista ja oman minäkuvan vääristymistä.
Ja sitten omia kokemuksia: Ystäväni tuhosi elämänsä kannabiksen pitkällä käytöllä. Ja tämä kaveri oli fiksu ja koulumaailmassa kyvykäs. Lopulta jäljellä oli sulkeutunut ihmisraunio, jolle alkeellisemmat arjentoiminnotkin tuottivat vaikeuksia.

Yhteikunnalliset lääkkeet: Kannabikseen pitäisi ottaa nykyistä paljon kovempi linja. Lääketieteessä tajutaan tänään aineen vaarat. Tarvitaan paljon valistusta, että tutkimustieto kannabiksesta menee perille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu