En tiedä onko tästä mitään apua mutta se että olen nyt tässä pisteessä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lapsena olin tädilläni paljon yötä hän monesti höpetteli mitä sattuu pidin hänestä hän piti veljestäni ja arvosteli minua paljon. Vanhempani kotona riitelivät koko ajan äitini antoi siskolleni aina periksi sai ottaa minun vaatteita ilman minun lupaani.
Ala ja yläaste enimmäkseen sellaista että kiusattiin. Eka poikakaveri ihastui ensin minun kaveriini se ei vaikuttanut positiivisesti itsetuntooni. Ystävät olivat ensin tosi mukavia mutta sitten tuli ero poikakaveriin niin joku levitti minusta valheen niissä ystävyys piireissä joissa olin se raunioitti mieleni. Uskon että heidän valheensa aiheutti lisää mielenterveys ongelmia. Myöhemmin tapasin mieheni jonka kanssa avioiduin hän jatkoi kiusaamista jota koin yläaste aikana hän sanoi rumasti minulle. Riitoja tuli alku aikoina mieheni kanssa hän kiusasi minua. En minäkään miestäni aina hyvin ole kohdellut
Olin koko ensimmäisen raskaus aikani yksin minulla ei ollut ystävää. Minun suvussani on mielisairautta. Nuorempana mulla oli jännitys ja ahdistus tiloja ja vielä nykyäänkin niitä joskus tulee. Välillä voitan ne ja välillä en. Olemme melkein kaikesta mieheni kanssa eri mieltä. Välillä mietin että onko minun pakko olla tälläisessä liitossa.
Monet ihmiset varmaan ajattelevat että vain minussa on vika. Kovempi ihminen ei olisi ollut tälläisista asioista moksiskaan mutta ihminen jolla on mielenterveys ongelmia niin ne vaikuttavat. Tässä oli jotain minusta. En mieti enää niitä asioita.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Okei.mielen kiintoinen tarina
Miten nii, yks miehen mirrorprovo muiden joukossa, vain itsekin satusedät diggaa
Olen oikeastaan vasta nyt myöntänyt itselleni että minulla on mielenterveys ongelmia mikä alkoi yläaste asioiden jälkeen. Ala asteella oli asioita myös mitkä vaikuttivat mieleen.
Ala asteen loppu puolella olin kotona aika yksin minulla ei käynyt kavereita en tiedä vaikuttiko se että äitini antoi joka päivä minulle karkkia että en jaksanut eikä ollut mielenkiintoa ja olin arka ja minua ei kannustettu harrastuksiin että mielenterveys ongelmia oli jo alasteella.
Hienoa trollimies, meillä pistettiin jahtaamaan näkkäripalaa auton perästä siimalla roikottaen tämä opetti mm sinnikkyyttä
Aina yks jää nutaamaan, voiko olla voiko olla, kuulkaa huumori kuuluu kaikille
Oon kyllästyny opettaan urpoi, että on meilläki oikeus monitahoisuuteen
No, eihän tossa mitään korjaamatonta ole tapahtunut. Fyysisesti ei ole kursittu?
Vali vali...