Perustuslaki, Laki, Asetus ?

Anonyymi-ap

On Perustuslaki

On Lakeja

On Asetuksia

Mutta:

Entä, kun eri lainsäädännön osat ovat ristiriidassa keskenään?

Mitä tehdä, kun tilanne muodostuu sellaiseksi, että noudattamalla yhtä säädöstä, rikotaan samalla toista.

Miksi joitakin lakeja säädetään kansan etuja vastaan (ja samalle eräiden suuryritysten puolesta) ?

Samaan aikaan pienyritykset saatetaan kohtuuttoman vaikeaan asemaan.

Onko eri lainsäädäntömuodoilla (Perustuslaki, Laki, Asetus) jokin keskinäinen etusijajärjestys, eli mitä säädöstä noudatetaan, jos 2 tai useampi säädös ovat ristiriidassa keskenään ?

Varsinkin:
Miksi hintamerkintäasetuksen toteutumisen valvonta Suomessa on tehotonta / riittämätöntä.

Hintamerkintäasetus on säädetty ostajaosapuolen suojaksi myyjäosapuolen kohtuuttomia käytäntöjä vastaan. Mutta jos hintamerkintäasetuksen toteutumista eivät viranomaiset riittävästi ja tehokkaasti valvo, niin silloin kuluttajan hintamerkintäasetuksen mukaiset oikeudet eivät toteudu.

hintamerkintäasetus lähtee siitä, että ostajalla on aina ennen ostopäätöstä oikeus tietää hinta.

Tämä koskee myös sähköä, vaikka sähkö hyödykkeenä onkin tietyiltä osiltaan muista hyödykkeistä poikkeava.

Laitteen kytkeminen päälle on siis sähkön ostopäätös.

Joissain tapauksissa ihminen antaa tuon ostopäätöksen teknisen laitteen tehtäväksi.

Kun jääkaapin tai pakastimen termostaatti kytkee kompressorin päälle, niin se termostaatti tekee puolestasi sähkön ostopäätöksen.

Tämän kirjoitushetkellä (PE 14.4.2023 klo 21:21) sähkönmyyjät rikkovat hintamerkintäasetusta vastaan (tämä ei koske niitä asiakkaita, joilla on täysin kiinteähintainen sähkösopimus).

https://entsoe.eu/

-palvelussa on koko iltapäivän ollut tietotekniikassa häiriö, joka estää huomisen lauantain 15.4.2023 pörssisähkön hintatietojen lataamisen.

Tämän saman tietotekniikan häiriötilanteen takia
esim. Fingridin tuntihintasovellus ei näytä huomisen lauantain tietoja.
Lisäksi:
Huonon ohjelmointityön takia kyseinen sovellus ei myöskään näytä tänään perjantaina voimassaolevia hintoja.

Lauantain osalta syy tähän on siis häiriö entsoe.eu -palvelimella, mutta perjantain osalta kyseessä on Fingridin tuntihintasovelluksen heikkolaatuinen ohjelmointityö.

Käytän itse omatekoista vastaavaa sovellusta, joka myös noutaa hintatiedot entsoe.eu -palvelimelta. Oma sovellukseni ei saa noudettua lauantain hintatietoja, mutta perjantain hintatiedot se sitävastoin saa noudettua täysin normaalisti, tässä perjantain illan jäljelläolevien tuntien hinnat, sekä lauantain ensimmäisen tunnin hinta:

2023-04-14 21:00 3.181 3.499 (sis. ALV) ; FI kesäaikaa
2023-04-14 22:00 2.949 3.244 (sis. ALV) ; FI kesäaikaa
2023-04-14 23:00 2.837 3.121 (sis. ALV) ; FI kesäaikaa
2023-04-15 00:00 2.682 2.950 (sis. ALV) ; FI kesäaikaa

Hinnat eivät sisällä sähkönmyyjän provisiopalkkiota.

Hinnat on mainittu tässä sitaattioikeudella.

4

299

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No minkä lain tai perustuslain säännöksen kanssa se hintamerkintäasetus nyt sitten on ristiriidassa?

    • Anonyymi

      Jääkaappi ei tee sähkösopimusta. Sinä teet. Etkö sopimushetkellä tiennyt, että sinulla on jääkaappi??

      • Anonyymi

        Mutta jääkaappipa lakkaa toimimasta, jos se on mökissä talven käyttämättä. Sen pitäisi olla normaaliin tapaan kytkettynä koko ajan, muuten termostaatti lakkaa toimimasta ja vähemmän tietävä ostaa uuden jääkaapin. Tämä koskee ammtillisia oppilaitoksiakin, isoja koneita vaihdetaan syksyisin vaikka termostaatin vaihto riittäisi. Tässä teollisuus on kehittänyt hyvän tulolähteen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe