Ihmettelen, miksi niin kiivasti kiellätte hömppäviihteen. Elämä on mielestäni niin rankkaa, että joskus on kiva esimerkiksi raskaan työpäivän jälkeen vain loijua sohvalla ja katsoa jotain hömppää, ja sillä tavalla tyhjentää aivot. Iloinen rokmusiikki antaa rentoutuneen hetket, tai sitten voi naureskella vaikka Kauniiden ja rohkeiden sarjan henkilöille, jotka elävät täysin päätöntä hömppäelämää. Ilmeisesti lestat edellyttävät, että sitä tullaan kotiin ja laitetaan nenä kiinni Raamattuun, kädet ristiin ja veisata tylsiä laahaavia virsiä. Tietysti tämä kaikki suuren lapsilauman ympäröimänä. Tämäkö on hyvän ihmisen tunnus, niin sitten naapurilestatkin ovat tyytyväisiä. Eivätkä pääse juoruilemaan.
Hömppäviihde
Mitä siinä on pahaa?
161284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
"nenä kiinni Raamattuun ja veisataan laahaavia virsiä"... :-DDDDD
=> Minä olen uskovainen mutta tapaan ihan huvikseni katsella kaikenlaisia hömppäohjelmia sun muuta turhanpäiväistä enkä minä niihin kauhean vakavasti suhtaudu, kunhan nyt ovat vaan viihdettä ja "aivot narikkaan"-ajankulua... -mutta minä en olekaan lestadiolainen! :-DDDDD
Kaikilla on omat ajankulunsa; -luulenpa että tuollaisilla lapsilaumoilla ei olisi edes aikaa viettää iltoja sohvanperällä loikoillen ja hömppäviihdettä katsellen, että eiköhän se aika kulu ihan vaippoja vaihdellessa ja pukeutumis-, läksy-, harrastus-, kiljukaulojen hillitsemis-, ja sinnen tänne juoksemisten hyörinässä vl-lestadiolaisilla! Raamattua soisi heidän tosin enemmän tutkivan! ;-)
Olisin odottanut sinulta sivistyneempää kirjoitusta!
"Kiljukaulat" -nimittely ynnämuut tuntui tosi pahalta lukea aloittajan piikkeilyistä puhumattakaan.
Totta töriset. Kun on iso perhe ja lapsilauma, siinä ei jouda viihteelle ollenkaan.
Moni on sanonutkin, että voi kun se on elämä raskasta. Toinen on lohduttanut sanomalla, että eihän sitä tarvitse jaksaa kuin päivä kerrallaan iltaan asti.
Kun päästään lopulta nukkumaan, se on parasta viihdettä päivän päätteeksi.
Uusimmassa Päivämies lehdessä oli valokuva, joka esitti Piilosen veljesten 12 päistä veljessarjaa.
Kuvittele, kaksitoista veljeä. Siinä jää Aleksis Kiven seitsemän veljestä kalpeaan varjoon.
Joissakin perheissä on ollut 19 lasta ja mahtaapa löytyä jostain 20 lapsenkin perhe.
Kuvittele, millaisen urakan teet tuon joukkokunnan eteen. Olisi mielenkiintoista, jos joku kirjoittaisi kirjan suurperheen elämästä ja kertoisi sen kaunistelematta.
Vaikka itse olen kasvanut vain kahdeksan lapsisessa perheessä, oli sitä jo siinäkin melkoista säpinää.
Nyt on itsellä vain kolme lasta ja siinäkin tuntuu olevan jo ihan tarpeeksi.
Sitä jo odottaa aikaa, että sais jäädä taas eukon kanssa kahden, sillä niin paljon lapset aiheuttaa työtä, tuskaa ja vaivaa.
No, vaivaahan se elämä on. Kellään ei ole helppoa tässä maailmassa.
Mutta kyllä pitäää ihmisen päästä rentoutumaankin, olkoon kuinka suuri perhe tahansa.
Sohvalla on tavattoman mukava loikoilla ja vaikkei televisiota olekkaan, on lukemista aina käsillä riittämiin.
Kyllä sitä lukis enemmänkin, jos olis aikaa.
Televisio on vaan siitä huono, että se vie liikaa aikaa ja sitten jää niitä tärkeitä hommia tekemättä.
Jo nyt vie internetissä olo aikaa, niin mistäs ihmeestä te television omistajat löydätte aikaa hömppäviihteille.
Ja mitäs raamattua hyvejää lukia, kun sitä saa kuulla vuodesta toiseen seuroissa niin paljon, että jos itse pääsisi saarnaamaan, osaisi ulkomuistista ladella ne samat jorinat, jota seurapuheet ovat, samankaltaisia siis.
Tupakanpoltosta sais seuroissa puhua paljon enemmän, kun se nyt on minimaalista.
En edes muista, koska tupakointia olis viimeksi sivuttu seurapuheissa.
Jos minulla olis telkku, niin katsoisin niitä lännenelokuvia. Minulle on tullut Tex Willer lehti aina ja se on kuin lännenelokuvat.
Televisiosta tulee kuitenkin niitä väkivaltaohjelmia, jotka turruttaa aivot.
Vanhat suomalaiset rakkauselokuvat ovat ihan mukavia, joisa Ansa Ikonen ja Tauno Palo näyttelivät.
Kukaan ei vaan halua myöntää, että suuri perhe on rasittava. Siellä saa äiti juosta hiki hatussa aamusta iltaan ja eikä välttämättä yölläkään saa olla rauhassa.
Missähän välissä vanhemmat sitten ehtivät rakastelemaan, kun lapset tuppaa aina viereenkin.
Itselläni on noita kiljukauloja 3 kpl ja välistä nekin juoksevat pitkin seiniä taulujen korkeudella, että kyllähän siinä eppäilemättä melekoonen ravi käy jos niitä vielä enemmänkin...
Älä ole niin kauhea tosikko!
"Jo nyt vie internetissä olo aikaa, niin mistäs ihmeestä te television omistajat löydätte aikaa hömppäviihteille."
=> No itselläni se ainakin on "joko tai" eli jos olen netissä niin ei silloin kerkiä teeveetä vahtamaankaan...
"Ja mitäs raamattua hyvejää lukia, kun sitä saa kuulla vuodesta toiseen seuroissa niin paljon, että jos itse pääsisi saarnaamaan, osaisi ulkomuistista ladella ne samat jorinat,"
=> :-) ... ... :-DDDDDDDDDDDD
"Tupakanpoltosta sais seuroissa puhua paljon enemmän, kun se nyt on minimaalista.
En edes muista, koska tupakointia olis viimeksi sivuttu seurapuheissa."
=> No, äläs nyt! Ei kait se nyt niin minimaalista ole kun ainakin melkein kaikki miehetkin polttelevat! ;-)
"Jos minulla olis telkku, niin katsoisin niitä lännenelokuvia. Minulle on tullut Tex Willer lehti aina ja se on kuin lännenelokuvat."
=> Ilmestyykös se vielä nykyään? Itse olen joskus tenavana sitä lukenut... -oikein kunnon länkkäreitä ei enää paljon tulekaan, kun on vaan noita kaikenlaisia amerikkalaisia saippuasarjoja ja poliisisarjoja, mutta joskus kyllä tulee...-tosi harvoin!
70-luvulla muistan kun tuli vielä paljon hyviä mustavalkoisia länkkäreitä ja 80-luvullakin tais olla joku "kuukauden western".
"Televisiosta tulee kuitenkin niitä väkivaltaohjelmia, jotka turruttaa aivot."
=> Se on kyllä totta! Tai oikeastaan ei niitten katsomiseen tavata aivoja käyttääkään...
"Vanhat suomalaiset rakkauselokuvat ovat ihan mukavia, joisa Ansa Ikonen ja Tauno Palo näyttelivät."
=> Joo! No nehän nyt kävisivät melkein hengellisistä elokuvista! Mitä niissä nyt vähän koivun ympäri juostaan juhannusaattona ja pidetään juhannusheilaa kädestä kiinni, niin siinä on niitten "turmiollisuus"! Pääosin niissä kyllä ihan hyviä ja kestäviä elämänarvoja ihannoidaan, kuten ahkeruutta, kestävää rakkautta avioliitossa jne. Ihan kivoja aina joskus katsoa, mutta tietynlainen liika teatterimaisuus niissä joskus vähän häiritsee... 50-luvulla kun vielä näyttelijäroolit tehtiin ihan kuin jossakin teatterissa, ettei se puhetapa ja käyttäytyminen oikeaa elämää oikein hyvin varmaan vastaa...
"Kukaan ei vaan halua myöntää, että suuri perhe on rasittava. Siellä saa äiti juosta hiki hatussa aamusta iltaan ja eikä välttämättä yölläkään saa olla rauhassa."
=> Se on varmasti totta! Lapset ovat aina "rasittavia" mutta onhan niistä aina paljon enemmän iloakin, etten minä ainakaan omiani pois antaisi. Toisaalta odotellaan mekin jo aikaa että lapset olisivat (kaikki) isompia niin pääsisi vähän vapaammin vaimon kanssa joskus menemään, mutta se aika on kyllä meillä jo hyvin lähellä... Kaikkein parasta aikaa on kuitenkin loppujen lopuksi se kun ne ovat pieniä ja tuntuu joskus että se aika kului vähän liiankin nopeasti. meille kyllä riittää näissä kolmessakin (jos ei nyt sitten joku viimehetken villitys vielä iske) -mutta biologinen kello asettaa rajat ja lähtölaskenta on jo alkanut että jos meinaa lisää niin pitäis jo lujaa yrittää tehdä, mutta ei ruveta! On asia päätetty ja yhdessä keskusteltu!
"Missähän välissä vanhemmat sitten ehtivät rakastelemaan, kun lapset tuppaa aina viereenkin."
=> Sanos muuta! Ainoa mahdollisuus lienee illalla myöhään viimeisenkin jo nukahdettua, kun itse ja varsinkin vaimo on rättiväsynyt ja toinen silmä ummessa kaatua rojahtaa sänkyyn kuunneltuaan huutoa ja mekastusta 16 tuntia ja laukattuaan kaupassa ja koulussa ja tarhassa ja ruuan teossa ja vaippojen vaihdossa jne. ...revi nyt siinä sitten romantiikkaa...
-Mutta "kaiken se kestää"...-myötä- ja vastamäessä yhdessä mennen kestetään. Jumalan sana sanoo: "niinkuin päiväsi, niin on voimasi!"
Toivottavasti kaikki äidit (ja isät) jaksavat elämänsä rikkaimman ajan hyvällä mielellä ilman nurinamieltä!
Ei ollut tarkoitus olla mitenkään pisteliäs :). Tällaisia mielikuvia vain herää, kun miettii, että mikä on se vakava juttu.
Telkkari on kieltämättä jäänyt toiseksi tämän Internetin rinnalla. Ei sieltä mitään kunnollista tule.
Ja kyllä se Tex Willer vielä ilmestyy :). Olin ystävättäreni kanssa menossa teatteriin, ja pysähdyimme kahville pieneen kioskiin. Siellähän niitä Tex Willereitä oli, ja hämmästelin sitä samaa. Ilmeni, että me molemmat tytöt olimme kahlanneet aikoinaan 70-luvulla Tex Willerit läpi, koska molemmat omistivat isoveljen, joilla oli laajat kokoelmat sarjakuvia. Korkeajännityskin on tarkkaan kahlattu läpi, jo ennnen teini-ikää, mahtaako se vielä ilmestyä. Vaikka väkivalta taisi olla aikamoista niissäkin. Arggg... ja sakemanni syöksyi koneineen kuolemaan... :). No löytyyhän sitä hömppää muualtakin kuin telkkarista.
Enhän minä ainakaan mitään "pisteliäisyyttä" edes huomannut!
Joo kyllä Korkeajännitys ainakin vielä nykyäänkin näkyy löytyvän K-kaupan lehtihyllystä, mutten liioin ole ostanut kun en tiedä jaksanko alkaa lueskelemaan, sitäpaitsi ne olivat kyllä sellaisia että niitä lukiessa nälkä kasvoi syödessä että koko ajan tulivat vaan paremmiksi ja paremmiksi... -taidat olla vähän samaa ikäluokaa minun kanssani (60-luvun lapsia)? meinaan vaan kun on samat sarjikset tullut aikoinaan lueskeltua!
tulee, kun lapset lähtevät pesästä. Aika menee nopeasti ja varsinkin tyttölapsilla on kiire päästä itsenäistymään. Haikeana katselin, kun nuorempikin lähti tavaroineen...
Mutta pikkuhiljaa siihenkin tottuu, että lapset elävät omaa elämäänsä ja nyt on aikaa olla oman puolisonsa kanssa, ei ole enää sitä huushollin pyöritystä ja meteliä, on hiljaista ja katselen välillä tippa linssissä lasten valokuvia täällä kotona. Tottakai lasten kanssa nähdään usein ja on mukavaa keskustella aikuisten lasten kanssa. Nimittäin siinä välissä kun on se murrosikä, ja "napanuoraa kun katkaistaan vanhempiin" niin rajusti, ettei enää tunne niitä ihania lapsukaisiaan enää samoiksi mussukoiksi, keskustelu ei silloin aina suju.
Mutta sanoisin, että sitä en kadu, että annoin lapsilleni paljon aikaa ja jaksoin tehdä heidän kanssaan yhteisiä asioita, sillä se jos joku tulee moninkertaisena hyvänä takaisin, ja muistan kun ei aina olisi huvittanut kuunnella läksyjen lukua yms. mutta ajan antaminen lapsilleen kannattaa.
Onnellista perhe-elämää ja avioelämää kaikille onnekkaille, joille on siunattu rakas aviopuoliso ja terveitä lapsia. Se on täyttä elämää.
Vai on Korkeajännityskin vielä voimissaan. :)
Taitaa minultakin jäädä sinne hyllyyn. Ehkä sitä ei enää pääse samaan tunnelmaan, kuin silloin aikoinaan. Silloin olivat sarjakuvat voimissaan, Musta Ori telkkarissa oli viikon kohokohta, ja päivisin leikittiin lapsilauman kanssa rosvoa ja poliisia tai vaihtoehtoisesti inkkareita ja cowboyta, hyppynarut ja twistit olivat myös mukavia tyttöleikkejä :).
Mutta nyt hyvää yötä kaikille ja makoisia unia.
Mikset kirjoita reinhardina vaan?
Näit näin paljon vaivaa kommentoidessasi sanasta sanaan kirjoitustani.
Ollaan jossain määrin samanlaisella aaltopituudella ja olet jo ikäihmisiä.
Olet kirkkouskovainen ja tutkiskelet vanh.lestadiolaisuutta.
Itsekin yritin aikoinaan olla pelkkä kirkkouskovainen, mutta siellä oli liian ykstotista touhua.
Vanh.lestadiolais. on paljon värikkäämpää.
Kritiikkiä löytyy aina, mutta sen ei pidä antaa häiritä talostelua.
Pitää osata tyytyä elämässään myös siihen, ettei kaikki aina itseä miellytä.
Oletko sinä täysin tyytyväinen kirkkouskontoosi, vai kaipaisitko jotain enemmän ?
Sinä voisit vierailla ensi kesänä Perhon suviseuroissa, koska siellä on helppoa hukkua joukkoon.
Ota kamera mukaasi ja tee vaikka kuvareportaasi ja laita se tänne keskustelupalstalle.
Itse olen ajatellut samaa, mutta en ole varma, osaanko laittaa valokuvia nettiin.
Toinen kysymys on, sallitaanko kuvia tänne laitettaman, jos siellä olis joukossa raflaavia kuvia esim. kymmenvuotiaasta kessua vetävästä nuoresta tytöstä, vai pitäiskö kaikki kuvat olla vaan pelkkiä kiiltokuvia.
"Ollaan jossain määrin samanlaisella aaltopituudella ja olet jo ikäihmisiä."
=> No en minä nyt niin kauhean "ikäihminen" vielä ole (toivottavasti?) vaikken kyllä aivan nuorikaan enää... -riippuu toki mistäpäin katsoo!
"Olet kirkkouskovainen ja tutkiskelet vanh.lestadiolaisuutta."
=> Oikeastaan olen joskus tutkiNUT vl-lestadiolaisuutta ja muuta lestadiolaisuutta, varsinkin esikoisuutta ja Rauhansanaa! Tämä "tutkiminen" liittyi laajempaan harrastukseeni kirkkohistorian tutkimiseen ja tottakai suomalaiset herätysliikkeet kiinnostavat! Olen selvitellyt varsin laajasti myös esim. evankelisuuden ja varsinkin körttiläisyyden historiaa ja olemusta. Riukoilevaisuus ei ole ihan niin tuttua, mutta kyllä niistäkin jotakin sentään tiedän, -sehän on suomen vanhin herätysliike! :-)
"Itsekin yritin aikoinaan olla pelkkä kirkkouskovainen, mutta siellä oli liian ykstotista touhua.
Vanh.lestadiolais. on paljon värikkäämpää."
=> Omasta puolestani en "yritä" olla mitään! En esim. "yritä olla uskovainen", sen paremmin kuin kirkkouskovainenkaan. Olenpahan vain mikä olen! Uskon Herraan Jeesukseen Vapahtajanani ja elän Jumalan Sanasta. Se että kuulun kirkkoon, on tietenkin luonnollista koska kristittyhän kuuluu seurakuntaan, jossa saa kuulla Jumalan Sanaa ja nauttia sakramentteja.
Olen vakaasti sitä mieltä että monen usko on pilalla juuri kaikenlaisen "yrittämisen" takia; "yritetään" olla sitä ja tätä, mutta ei ihminen uskovaisenakaan muutu sen paremmaksi, uskon kautta armahdetuksi vain!
"Oletko sinä täysin tyytyväinen kirkkouskontoosi, vai kaipaisitko jotain enemmän ?"
=> Enkö olekaan sinulle tässä tasavertainen keskustelukumppani, vaan käännytyskohde?
Onko motiivisi tällä palstalla ei-vl:ien kanssa keskustelemiseen se, että koetat käännyttää heitä?
"Sinä voisit vierailla ensi kesänä Perhon suviseuroissa, koska siellä on helppoa hukkua joukkoon."
=> Kiitos ei!
Mutta tervetuloa evankeliumijuhlille, siellä saat kuulla hyvää Jumalansanaa!
Heitä joskus meilillä, kiitos. [email protected]
Terveisin Eliza.
Kiitos vastauksestasi. Vai evankeliumijuhlille.
Enpä ole sellaisilla vielä käynytkään.
Oletkin näemmä viisas mies, vaikka alussa luulimme sinua joksikin kakaraksi kirjoitustesi perustella.
Enpähän ole käännyttämässä ketään, kunhan nyt vaan mielenkiinnosta jorisen.
Eiköhän paremminkin meitä vanh.lestad. yritetä käännyttää pois tältä tieltä.
Yritätte siis osoittaa, että tämä usko on hakoteillä.
Itse en ole vielä vakuuttunut, että oltaisiin eksyksissä.
Oleellisin kysymys lienee, onko Pyhä-Henki pelkästään vain tässä joukossa ?
Miten sen todistaa, ettei ole ja taas sen, että on.Lienee pelkästään uskon asia.
Et millään voi todista tai osoittaa, että vanh.lestad. on ilman Pyhää Henkeä.
Itse olen halukas uskomaan, että Pyhä-Henki voi vaikuttaa muissakin joukoissa.
Vartiotorni sta kannattaa tsekata päätoimittaja Uuno Virtasen lokit, niissä on hupaisia lapsenteko-ohjeita!!
Runkkasin jo 50 luvulla Jane calamityn päälle.
Oli nimittäin viimeisen päälle naisen näköinen ja vielä väreissä.
Kylä lännen naiset osaa hommansa.