Logistiikka alan menojen kasvu näkyy Pohjois-Suomessa rajuna piikkinä ruoan hinnassa. Pääkaupunkiseudulta tuotava jalostettu ruoka on pitkällä matkalla kallista. Kainuusta viedään ensin alkutuotanto etelään ja etelässä teollisuuden työntekijät valmistavat ruoan.
Ruoan hinnannousu jatkuu rajuna Kainuussa
Anonyymi-ap
5219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kajaanissa ongelmana on prosessoitu ruoka. Tämä on tutkitusti aiheuttavan liikalihavuutta ja terveysongelmia. Prosessoitua ruokaa tuodaan Etelä- Suomesta
Helsingissä ruoka on kalliimpaan ainakin kun vertaa Tokmannin hintoihin.
Helsingin vuokramenot ovat moninkertaiset verrattuna Kajaniin, siksi palvelut kalliinpia. siellä.
Mutta asiakkaita on ihan eru tavalla.
Palkallisia työläisiä jää kohta työttömiksi mm. postialalta.