Hymyjen maa ja kaksinaamaisuutta.

Pääartistin oman näkemyksensä mukaan hän on Buddhalaisia arvoja kunnioittava, sekä lähimmäisiään kunnioittava, jopa vaimon sukuun hyväksytty merkittävä henkilö.

Tämä merkittävä väittämässään yhteisössä luotettavana ja arvostettuna pidetty henkilö kuitenkin vaimon suvun tietämättä onkin tiedontuottaja internetissä haukkuen jopa vaimon siskon lapsineen.

Pääartisti siis hymyilee, on kohtelias, tarjoaa syntymäpäivälounaita, toimittaa ilmaisia roskapönttöjä ja muutenkin kaikin puolin käyttäytyy esimerkillisesti.

Mutta kun on ns. kahdet kasvot, niin julkaisee seuraavan kaltaista internetissä:

Vaimon siskon tytär ja poika painavat molemmat noin 110 kiloa ja ovat 15 ja 14 vuotiaita. Pituutta noin 145cm ja jalat kuin puhelinpylväät.

Heidät on kasvatettu paahtoleivällä ja hillolla.

Syynä on se että he tykkäävät paahtoleivästä ja äiti rakastaa heitä niin paljon että järjestää heille reilusti paahtoleipää joka päivä.

Nyt sitten nämä suuresti rakastetut lapset ovat koulukiusattuja, eivätkä mahdu kouluvaatteisiin, eivät jaksa pelata jalkapalloa kuten muut lapset ja väsyvät nopeasti.

He ovat usein kipeinä ja kärsivät alemmuudentunnosta ja ovat jo sortuneet päihdekokeiluihin.

Poika varasti auton ja ajoi sen päissään ojaan, toinen jalka murtui monesta kohtaan ja puoli vuotta kävelemättä kului paahtoleipää syödessä.

----------------------------------------------------------------

Tuohon edellä mainittuun viitaten totean, että pääartisti on mm. vuokrannut maata suvulta johon mainitut vaimon sisko ja lapset edustavat vuokranantajaa.

Pääartisti on erittäin kaksinaamainen ja epäluotettava edustamansa yhteisön jäsen.

Olen sanonut että kun tämä väitetty kolmas tuleva exä on oivaltanut pääartistin tosiasiallisen luonteen ja tullut mm. tietoiseksi siskonsa ja siskonsa lapsien haukkumisen internetissä, niin pääartistilla koittaa ajat kun ryhtyy etsimään neljättä exäänsä.

Näissä tähtikuvion merkeissä siis alkoi haaveilluusioeedenissä uusi thaimaalainen uusi vuosi.

23

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En nyt oikein ymmärtänyt ettäkö Kympin pitäisi kieltää vaimon siskonlapsilta paahtoleipä tai hän on kaksinaamainen...? Tiesitkö sensukka että Thaimaassa ei ole tabu sanoa toista läskiksi? He sanovat sen ihan avoimesti itselleen, toisilleen sekä falleille. Kannattaa joskus käydä Thaimaassa niin tiedät.

      • Hei rakas, yhdentekevää mitä sinä ymmärrät.
        Sinun rusinasi on niin vääristynyt, että ryhdyt bablaamaan kieltämisestä ja läskiksi nimittelystä.
        On toinen asia keskustella asianosaisten kanssa kuin haukkua heitä internetissä.
        Selvää piruilua .... suuresti rakastetut ..... äiti rakastaa heitä niin paljon .... joka päivä.

    • Anonyymi

      Jokainen joka täällä on ollut hieman pidempää ja tapaa thaikkuja ja pystyy heidään kanssaan edes jollekin tasolle kommunikoimaan, tajuaa alle viiden minuutin että maan koulutustasoa on hyvin heikkoa, jotain buddhalaisuutta opetetaan miten olen lojaali maallesi ja sotilasjuntalle, ei niin väliä osaako ihminen lukea aina tarvitaan ihmisiä halvalla tekenään työtä minun koneen hankkiminen on liian kallista, siksi thaimaa on kehitysmaa... ja sinä pysyy, jos ei se pysty ratkaisemaan yhteiskunnassa vallitsevaa omaisuuden kahtia jakoa, rikkain kansanosa omistaa maastaan 90 pros., ja heitä on muistaakseni 8 prosenttia väestöstä, jotainhan tuossa suhteessa on pahasti pielessä.

      • Anonyymi

        Aivan täyttä lerpanpaskaa. Eikö sinua hävetä yhtään?

        Koulutus on nykyään vain muutamia prosentteja jäljessä Suomen koulutustasosta ja lääkärit ja muut ammattilaiset käyvät koulunsa ulkomailla, tosin siihenkin on jo Thaimaassa kouluja.

        Thaimaassa kansa osaa myös nousta barrikadeille. Suomessa ei koskaan. Thaimaan demokratia toimii paremmin kuin Suomessa.

        Rikkaitten jakauma ei paljoa Suomesta poikkea. Suomessa rikkain suku (Herlinit) omistaa enemmän kuin seuraavat kymmenen rikkainta sukua yhteensä.

        Uudet tuulet puhaltaa Thaimaassa ja ne on kehityksen tuulet. Suomi sukeltaa kuin ankka. Thaimaalaiset ajelee paremmilla autoilla kuin suomalaiset ja syö keskimäärin terveellisemmin.

        Thaimaassa viljelijät saavat koneita lahjaksi ja ilman korkoa, taikka liisattua myös. Edellinen kuningas järjesti asiat niin ja laittoi armeijan pojat kaivelemaan ojia.

        Buddhalaisuudesta sinä et tiedä yhtään mitään, noin tyhmään kalloon siitä ei uppoa sanaakaan.

        Ja sihteerillesi terkkuja että toisten lasten kasvatuksesta viisasteleva farangi saa hyvin äkkiä lähtöpassit yhteisöstä. Minäkään en siedä sitä jos joku ulkopuolinen alkaa neuvoa miten kasvattaa minun lapsia. Mummojen ja pappojen neuvot on ok, mutta muiden ei.

        En ole eläissäni nimitellyt ketään livenä läskiksi. Minua on nimitelty Thaimaassa silloin monasti läskiksi, kun painoin 125 kiloa. Otin sen leikin kannalta, paitsi silloin kun sen teki ventovieras. Yhtä ukkelia pitelin korvasta maassa kunnes sanoi "soli".

        Olen maininnut että paahtoleipä ei ole hyväksi lapsille, mutta ei se mene perille, on sama kuin kertoisi Saarikärsälle tähtitieteestä tai Songkraanista, kun mikään ei mene perille niin ei mene perille. Pulun kanssa on aivan turha pelata shakkia.

        Saarikääkän kanssa on aivan sama lopputulos, kuin juttelisi kilon juustolle. Se on edelleen juusto keskustelun jälkeen.

        Miksi suominaisten toosa haisee miltei aina, mutta thainaisten ei koskaan? Siksi koska Thaimaassa hallitaan hygienia.

        2010

      • Anonyymi

        Hieno, tasokas ja viiltävän analyyttinen kirjoitus, jossa tarkemmin tarkasteltuna ollen myös kaunokirjallisia kukkasia.
        Kirjoittaja epäilemättä on aivan omassa kastissaan, mutta hänellähän onkin kaksi ylempää korkeakoulututkintoa filosofiasta ja matematiikasta koelentäjänuran lisäksi.
        Näin monen danin terävää kynäilijää kukaan koskaan uskalla kasvotusten kohdata, ei...
        Kung Fu Panda 62v. rules.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan täyttä lerpanpaskaa. Eikö sinua hävetä yhtään?

        Koulutus on nykyään vain muutamia prosentteja jäljessä Suomen koulutustasosta ja lääkärit ja muut ammattilaiset käyvät koulunsa ulkomailla, tosin siihenkin on jo Thaimaassa kouluja.

        Thaimaassa kansa osaa myös nousta barrikadeille. Suomessa ei koskaan. Thaimaan demokratia toimii paremmin kuin Suomessa.

        Rikkaitten jakauma ei paljoa Suomesta poikkea. Suomessa rikkain suku (Herlinit) omistaa enemmän kuin seuraavat kymmenen rikkainta sukua yhteensä.

        Uudet tuulet puhaltaa Thaimaassa ja ne on kehityksen tuulet. Suomi sukeltaa kuin ankka. Thaimaalaiset ajelee paremmilla autoilla kuin suomalaiset ja syö keskimäärin terveellisemmin.

        Thaimaassa viljelijät saavat koneita lahjaksi ja ilman korkoa, taikka liisattua myös. Edellinen kuningas järjesti asiat niin ja laittoi armeijan pojat kaivelemaan ojia.

        Buddhalaisuudesta sinä et tiedä yhtään mitään, noin tyhmään kalloon siitä ei uppoa sanaakaan.

        Ja sihteerillesi terkkuja että toisten lasten kasvatuksesta viisasteleva farangi saa hyvin äkkiä lähtöpassit yhteisöstä. Minäkään en siedä sitä jos joku ulkopuolinen alkaa neuvoa miten kasvattaa minun lapsia. Mummojen ja pappojen neuvot on ok, mutta muiden ei.

        En ole eläissäni nimitellyt ketään livenä läskiksi. Minua on nimitelty Thaimaassa silloin monasti läskiksi, kun painoin 125 kiloa. Otin sen leikin kannalta, paitsi silloin kun sen teki ventovieras. Yhtä ukkelia pitelin korvasta maassa kunnes sanoi "soli".

        Olen maininnut että paahtoleipä ei ole hyväksi lapsille, mutta ei se mene perille, on sama kuin kertoisi Saarikärsälle tähtitieteestä tai Songkraanista, kun mikään ei mene perille niin ei mene perille. Pulun kanssa on aivan turha pelata shakkia.

        Saarikääkän kanssa on aivan sama lopputulos, kuin juttelisi kilon juustolle. Se on edelleen juusto keskustelun jälkeen.

        Miksi suominaisten toosa haisee miltei aina, mutta thainaisten ei koskaan? Siksi koska Thaimaassa hallitaan hygienia.

        2010

        Kun yhteisöön pesiytyy 2010:n kaltainen joka aijailee yhteisönsä jäsenten valokuvia ja viisastelee tapahtuneen tavoin internetissä yhteisönsä selän takana, niin se on osoitus että yhteisössä on ei toivottu henkilö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun yhteisöön pesiytyy 2010:n kaltainen joka aijailee yhteisönsä jäsenten valokuvia ja viisastelee tapahtuneen tavoin internetissä yhteisönsä selän takana, niin se on osoitus että yhteisössä on ei toivottu henkilö.

        Voit sinäkin laittaa kuvia Paraisten Hoivatalo MuIkunmutkasta ja matkoista, kun käytte kesällä Tuurin kyläkaupassa tai ilmaisessa silmänpainemittauksessa.

      • Anonyymi

        Onpas kauhean pessimistinen kirjoitus, kerrankin olen lähes samaa mieltä peukaloisen kanssa, ikävä kirjoitus, häpeä, olet häpeäksi ihmiskunnalle, hyi... thaimaa on ajamassa kehityksestä suomen ohi, jo lähes joka vaihteella mitä vain löytyy, suomi on kehitysmaa...

        Mutta asiaankin eilen oli neljäs päivä radalla, alkoi väsyttämään jo puolen yön aikaan, joten pehkuihin, kyllä pattayalla on vielä paljon toipumista koronasta, vieläkin on paljon liiketiloja tyhjillään, soi 8 alue on slummiutumassa, kovaa vahtia, että eastiny hotelliketju on kaatumassa, tai kaatunut jo, kun heillä on lähes kaikki hotellit aluuelta kiinni ja autiona...
        Kävimme soi 6 muutamassa baarissa, näissä kummassakin oli ulkomaalainen omistaja, toinen oli ranskalainen tai kertoi olevan mutta likka sanoi sen olevan turkkilainen, mene ja tiedä, yhden saatanan kauniin naisen näin kertoi olevansa thaimaa - kolumbia avioliitosta, ikää 25 noin suunnillee, pitkä erittäin kaunis.

        Tosin peukaloinen on taas tapansa mukaan nähnyt minut siellä missä minä en edes ollut.

        By NumBall Pattaya 62v.

    • Anonyymi

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä... non niin ja voi voi nyyh pikku sensukkaa.

      • Anonyymi

        No nyt sensukka on poistanut jo toisen viestin.

        "Resuperseet... nyt minulla onkin rikkaasta S mese suvusta kitaranmuotoinen HD hammaslääkäri, apinat... KHIAI ! "

        Noin siinä luki, aivan varmasti, voin vakuuttaa.

    • Anonyymi

      Tuskin kukaan täyspäinen tahtoisi tuollaista internettiedottajaa lähipiiriinsä.

      • Anonyymi

        Liito-orava-ainesta ( Yhdyssana )

        T: Saippuakauppias

    • Anonyymi

      "Miksi suominaisten toosa haisee miltei aina, mutta thainaisten ei koskaan? Siksi koska Thaimaassa hallitaan hygienia. "

      Nyt tuli 100% soopaa "400-kaadon" mieheltä! Lienetkö ikinä nainut Isaanilaista?

      Isaanin likkojen tussut karvamättään alla 99%sti. jokaiselta olen joutunut ajelemaan pois mikä on OK. Käy esileikistä :-)
      Samalla pesen "takaluukun" - eivät yleensä ole kuulleetkaan sen erilaisesta käytöstä mutta oppivat nopeasti. Ovat aidosti uteliaita.... ja mukana kun oppivat.

      75%lla aina "Yeast Infection" päällä johtuen tiukoista housuista trooppisessa ilmastossa. Minulla on aina runsaasti kapseleita mukana.

      Hampaat mädät ja suu haisee. Hammasharjaa ei ole käsilaukussa kun tulevat. Maksan aina lekurin kun/jos aletaan styylaamaan ja opetan suu hygieenian.

      Vaattet kyllä pesevät usein ja ihonsa.

      Summa summarum; niistä saa ihan modernin ja kivan kumppanin kun opettaa.

      • Anonyymi

        Hekoheko. No nyt on varsinainen täydenpalvelun terveystalo matkalla. Kannattaisi ehkä siirtyä hintaluokkaa ylemmäs jos kokemuksesi ovat tuollaisia?

        Kukaan muu puhu "400-kaadon" miehestä kuin Saarilerppa lääkkeissä Puppena.

        "75%lla aina "Yeast Infection" päällä johtuen tiukoista housuista trooppisessa ilmastossa"
        Motolla kun on menty mimmien kanssa, on farkut olleet joskus mimmillä ajovaatteina, mutta Pattayalla en koskaan ole edes nähnyt mitään "Yeast infection" housuja.

        Kyllä se kuule poitsu on mekko tai hame, mikä tytöillä on päällä ja tytöt osaa käydä suihkussa ilman apua. Housutytöt on niitä jotka koettaa estää pakaroiden putoamisen polvitaipeisiin.

        "Maksan aina lekurin kun/jos aletaan styylaamaan ja opetan suu hygieenian"
        En ole moisesta perversiosta koskaan kuullut, että otat hampaattomia puliakkoja jotka ei ole käyneet edes suihkussa ja sitten huollat ne kuntoon ja alat styylaamaan.

        Paksupasanen veti kauheat koomat Suomessa viikonloppuna ja sekoilee katkeruuspäissään minkä ehtii, pelätessään että siellä se ropelikorva ruttuvaimo jakaa pesää sillä aikaa donitsilaatikon päällä.

        Ja noin voit jälleen paneutua täysipainoisesti elämäsi tarkoitukseen, eli pasaseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja noin voit jälleen paneutua täysipainoisesti elämäsi tarkoitukseen, eli pasaseen.

        Teehän sinä resuperse senssukka duuniasi ja poistele viestejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hekoheko. No nyt on varsinainen täydenpalvelun terveystalo matkalla. Kannattaisi ehkä siirtyä hintaluokkaa ylemmäs jos kokemuksesi ovat tuollaisia?

        Kukaan muu puhu "400-kaadon" miehestä kuin Saarilerppa lääkkeissä Puppena.

        "75%lla aina "Yeast Infection" päällä johtuen tiukoista housuista trooppisessa ilmastossa"
        Motolla kun on menty mimmien kanssa, on farkut olleet joskus mimmillä ajovaatteina, mutta Pattayalla en koskaan ole edes nähnyt mitään "Yeast infection" housuja.

        Kyllä se kuule poitsu on mekko tai hame, mikä tytöillä on päällä ja tytöt osaa käydä suihkussa ilman apua. Housutytöt on niitä jotka koettaa estää pakaroiden putoamisen polvitaipeisiin.

        "Maksan aina lekurin kun/jos aletaan styylaamaan ja opetan suu hygieenian"
        En ole moisesta perversiosta koskaan kuullut, että otat hampaattomia puliakkoja jotka ei ole käyneet edes suihkussa ja sitten huollat ne kuntoon ja alat styylaamaan.

        2010

        Moi moi Kymppi.

        " "Maksan aina lekurin kun/jos aletaan styylaamaan ja opetan suu hygieenian"
        En ole moisesta perversiosta koskaan kuullut, että otat hampaattomia puliakkoja jotka ei ole käyneet edes suihkussa ja sitten huollat ne kuntoon ja alat styylaamaan. "

        Luulenpa että satokauden juhlinta juili NumBallin korvien välissä niin paljon, että hänestä tuli senssu, jolla toki ollen kitaranmuotoinen hammaslääkäri vaimonaan.

        Lähetteli tuolla toisaalla terveisiä Phuketin rannaltaan.
        HD ThaiLadynsa tuskin kielikylpyyn kanssasi alkaa.
        Mielenkiintoista on tuo katkeruutensa isaanin
        kouluttamattomia tyttöjä kohtaan nyt.

        Pasanen etsi kadonnutta erektiotaan huoneessaan. Ei löytynyt, joten vika on thainaisissa, jotka on huonosti koulutettuja apinoita ja Pasasella itsellään on korkeakoulututkinnos suoritettuna.

        Mahtaneeko Pasasen hammaslääkäri vaimon hiivatasapaino ollen kunnossa?

      • Anonyymi

        Olen 62v ukkomies... panettas joka päivä mutta vaimoa ei, eikä jaksa itse jumppailla vaikka lääkäri on kehoittanut niin tekemään eturauhasen liikakasvun takia. Mikä neuvoksi kun en halua pettää vaimoani, hän ei halua hieroa eturauhasta vaikka meillä on lildot, pelit ja vermeet sitä varten. Olisi paljon helpompi saada hierontaa kotona kuin käydä neuro fysikaalisessa hoidossa, olen sen verran ujo siihen hommaan että ei tunnu kovin mukavalta ruiskutella XXXXXX hoitajan tekemän hieronnan lopuksi kun hän " lypsää " "peukaloa" niin pitkään että laukeaa ihan varmasti. Tuo toimenpide auttaa pari päivää sitten juilii taas eturauhasen tienoilta.

    • Anonyymi

      Candida albicans -hiivasienen liika nauttiminen aiheuttaa etenkin naisille Crookin teorian mukaan monia kroonisia sairauksia, kuten kroonista väsymystä, nenän sivuontelotulehdusta, ärtyneen suolen oireyhtymää, migreeniä ja PMS-oireita.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1861
    2. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      143
      1741
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1562
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1382
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1375
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      151
      1326
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1228
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1183
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1168
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1055
    Aihe