Eli harkinnassa olis että teettäisin mun sakemanni/belkkarilla ja kaverin sakemanni/belkkari/rotikalla pennut.vanhemmat terveitä ja hyväluonteisia.eli etsin siis pennuista kiinnostuneita?hp tulisi varmaan 50e ja siihen sisältyy että koirat ovat madotetut ja käyneet eläinlääkärillä.2pennulle saattaa olla jo koti mutta jos niitä tulee enemmän.tänne siis vastaile!
Koiranpennuista kiinnostuneita?
pennut
984319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 98
Vanhimmat
miten meinaat varmistaa sen, että ihmiset todella myös ottavat ne pennut? Huono homma ilmoittaa näin. Paremmin menisi ehkä näin: Tutkitut ja tervelonkkaiset sakemanni/belkkari ja sakemanni/belkkari/rotikka aikovat lyödä hynttyyt yhteen ja perustaa perheen. Riittäisikö kiinnostuneita adoptoimaan mahdollisesti tulevat pennut hintaan 50 euroa ja ovat madoitetut ja eläinlääkärin tarkastamat. Lisäksi mukaan saa vanhempien lonkkalausunnoista kopion. Myös vanhempien kyynär tutkimuksista ja silmä tutkimuksista lausunnot mukaan jotka ovat OK:t
Joo eli ihan siis kyselin vaan..
ei siis edes etukäteen. Tämä on keskustelupalsta.
tehtailet sekarotuisia pentuja???!!
Kun, lueskelet lehtiä tai ilmoituksia eri
ilmoituspalstoilta, niin myytäviä löytyy
joka lähtöön.
Ja onko se yhdistelmä maailman paras ja olethan
sitten vastuussa myydystä tuotteesta.
Koskee myös laki sekundoja.
Mietippä myssy päässä uudestaan yhdistelmää,
jota olet tekemässä.
Äläs nyt enää jaksa riidellä. Tästä on puhuttu palstalla, miun mielestä ainakin, ihan riittämiin. Tai paremminkin riidelty.
Joten stoppia tuolle meuhkaamiselle ja anna toisen tehdä ne pennut.
Voi vittu pidä ny se pääs kiinni!!! Ei tota taistelua jaksa enää kuunnella!
enpä ole tainnut olla täällä teidän kanssanne
keskustelemassa sekundojen tuottamisesta.
Ja kysyn kaikella lempeällä lämmöllä
kuka täällä on riidellyt?
Saa tottakai teettää pennut,mutta miksi kyselee
täällä ostajia.
Eikös tänä päivänä kysyntä ja tarjonta pitäisi
kohdata toisensa jo suunnittelu vaiheessa ko-
to nurkissa.
Milla hyvä, ostappa tai käy katsomassa koneelta
keltaisenpörssilehden eläin osaston myytävänä koiria.
Sääliksi käy niitä, jotka jo aikuis iässä
etsivät itsellen rakasta omistajaa.
Että laitappa mietintä myssy vaan päähän ja nää
monien koirien hätä.
En vihaa koiria, pois se minusta vaan vastuuta.
Täällä on todella monia keskusteluja jouduttu poistamaan jo sen takia, etteivät ihmiset osaa KESKUSTELLA vaan asiat menevät riitelemiseksi. Itse en henk. koht. jaksaisi enää lueskella näitä keskusteluita, kun ei ne asiat tai mielipiteet mihinkään muutu.
En siis tarkoittanut mitenkään juuri vain sinua, ajattelin kirjoittaa sen vain sen takia ettei tästäkin tule riitaa.
Tiedän kyllä hyvin koiratilanteen, itsekin sekarotuisen otin ja juuri keltaisessa pörssissä ilmoitus oli.
Tällainen ei kuitenkaan hyödytä asiaa millään lailla. Tästäkin voisi tulla hyvin riita, jos tänne nämä "tulisielut" tulisivat.
suurin syy noiden seropien pennuttamiseen silkka uteliaisuus siitä millasia koiria saavat aikaseksi.
Onhan ne pennut söpöjä ihan rotuun katsomatta,mutta kannattais mietiä sitä että jospa noita palleroita tuleekin 8-10.Jos kahdelle on EHKÄ ottaja,entäs loput.Niitä kun sitten hoitaa,ruokkii,madottaa,rokottaa ja yrittää epätoivoisesti etsiä jonkun joka haluaa 10-15 vuotta viettää koiran kanssa saattaapi tulla kalliiksi.
Mulla vaan pisti silmään tuo että niitä pentuja tarjotaan näin netin kautta,eli ajatus on se että kuka hyvänsä sais pennun.
Vastuuntuntoinen pennuttaja ei missään tapauksessa anna pentua kenelle hyvänsä.Harkintaa peliin,koira on elävä olento,ei mikään lelu.
Ja miksi ei sekaroitusia saisi teetättää???
Puhdasrotuisia yritetään myydä väkisin, kun kaikille ei ole läheskään kiinnostuneita ostajia, kun taas sekarotuisille aika usein on enemmän ostajia kuin pentuja olisi.
Itse en ostaisi edes puhdasrotuista koiraa, koska sekarotuisessa saa useamman rodun kerralla :) Ja muutenkin omakohtaiset kokemukset kertovat, että seropit (ja niiden omistajat) ovat monesti mukavampia kuin rotukoirat ja näiden välillä niin kaikki tietävät omistajat. En kyllä yleistä, koska poikkeuksia löytyy joka suhteessa. Itseltäni löytyy kaksi seropia kotoa...
En nää mitään estettä teettää seropeilla pentuja, jos vanhempien rodut sopivat yhteen, kumpikin on ystävällinen ja hyvä luonteinen ja terve. Eipä tarvitse ostajienkaan maksaa älyttömiä summia koirista, joita kasvattajat pyytävät puhdasrotuisista. Pienemmälläkin summalla kattaa pennuista koituvat kulut ja saa ihan hyvän perheen pennulle omistajaksi.
miten se halpa hinta takaa sen hyvän isäntäperheen?
Hinta ei kuule todellakaan sano ostajaperheen laadusta mitään.
Minä tiedän kumminkin sen että oon noita mielijohteesta otettuja seropin pentuja 30 vuoden aikana joutunut pelastamaan,ja hoitamaan taas eläjiksi huonon hoidon takia sairastuneita ja alipainoisia koiria.
en sanonut, että halpa hinta TAKAA hyvän isäntäperheen, vaan että PIENEMMÄLLÄKIN summalla SAA ihan hyvän perheen. Tarkoitin, että se hinta ei sitä katso saako hyvän vai huonon perheen. Hinta ei siis katso ostajaperheen laatua. Kuten meillä eläimet ovat saaneet hyvän kodin, jossa niitä rakastetaan ja hoidetaan parhaan kykymme mukaan ja eläinlääkäriin pääsee maksoi mitä maksoi. Silti maksoimme koirista alle 100 euroa. Tiedän myös tapauksia joissa ollaan maksettu lähemmäs 900 euroa ja koiria ei ole hoidettu oikein.
On niitä rotukoirikin huonosti kohdeltuja ja yksi sellainen löytyy alakerrastamme.
alakerran naapurisi koiran huonoon hoitoon?Jos et niin miksi et?
yksi kysymys:Miksi teettää niitä pentuja kun on paljon kotia vailla olevia koiria.Miksi just nuo pennut on silti teetettävä?
On erään toisen talolaisen kanssa keskusteltu asiasta... Tämä keroi soittaneensa eläinsuojeluun ja kysyneensä mitä voisi tehdä, mutta mitään ei oikein ole tehtävissä, kun koira saa ruokaa (on jopa hiukan ylipainoinen) ja ulos pääsee ainakin kerran päivässä. Milläs oikeastaan sen todistat, että koiraa lyödään? Omistajille en mene puhumaan, koska eräs on joutunut hakatuksi heidän toimesta. Poliisit siellä ovat käyneet isäntäväen takia aina välillä...
Valitettavasti emme ole ainakaan vielä keksineet mitä tehdä asialle, mutta mietitty on ja mietitään edelleen...
Miksi sitten teettää puhdasrotuisia, jotta joku saisi kotikoiraksi puhdasrotuisen, kun on niitä kotia vaillekin olevia. Ihmiset yleensä haluavat pennun, johon voi tutustua alusta asti ja jonka voi opettaa omille tavoilleen ja niin kuin haluaa.
Kodittomat koirat ovat siitä hankalia ottaa, kun niistä ei ikinä tiedä, että tulevatko ne toimeen kenen kanssa ja miten he suhtautuvat mihinkin.
En sano että nua pennut on teetettävä...jokainen on vapaa teettämään pentuja ihan sellaisilla koirilla, kuin sopivaksi näkee katsomatta siihen tuleeko koirista seka- vai puhdarotuisia.
Toinen koiristamma oli koditon pentu ja toinen otettiin vuoden vanhana... Emme siis ole ostaneet koiriamme joltain joka on ehdoin tahdoin teettänyt seropi pennut, mutta voisin ihan hyvin kuvitella ostavani tällaiselta, koska tietäisin että pennut ovat suunniteltuja ja mietittijä, eikä vain joku tuntematon uros ole käynyt vierasilla...
keltaisenpörssilehden koirat saisivat ensiksi
kodin, jossa nauttia sen suomasta onnesta.
Meidän täytyisi miettiä myös yhdistelmää.
Mitkä periytymis mahdollisuudet kummastakin
rodusta on?
Kysyn, onko mietitty?
Ja yksi asia on koirien kasvattajien on muistettava me vastaamme
koko koiran eliniän siitä "ihanasta
karvapallosta." Hoidat uuden kodin tai otat itse
sen. Se on kasvattajan vastuu jos jotakin
takuu varmasta kodista koira lentää ulos.
No, kattaisiko 50 ?uroa kaiken?
Voin sanoa, ettei todellakaan.
Jos epäonni on mukana joudut sextiolla ottaa
pennut ulos ja se jo maksaa paikasta riippuen
maltaita. Siihen sirutus, rokotus ja passi
jonka kasvattaja ja jos on tunnollinen maksaa mukisematta. Ruoka ja kaikki muu mukava ei ole
ilmaista, joten mietintä myssyä
vaan syvemmälle päähän.
Kaikella rakkaudella koiria kohtaan.
sinun mielestäsi annetaan alle 12-viikkoiselle pennulle? Pennuthan luovutetaan jo aikoja ennen ensimmäisiäkään rokotuksia.
Nämä Keltaisen Pörssin seropit ovat useasti metsästyskoirien jälkeläisiä ja silloin on ymmärrettävää, ettei kodit löydy hyvin helposti. Tainen ääripää Pörssin seropeissa on useita satoja euroja maksavat seropit, jotka kuitenkin melko helposti saadaan uusiin koteihin look-a-like puhtaiksi myytyä.
Mistä passista mahdat puhua? Jos seropin haluaa siruttaa tai tatuoida, saa se puhtaan koiran papereita vastaavat rekisteripaperit, jotka voi sitten pentua myytäessä lisätä hintaan (n. 35 € n. 20 €).
Tämä coctail, jota aloittaja on teettämässä ei mielestäni kuulosta hullummalta. Kaikki rodut ovat PK-rotuja eli mielyttämishaluisia ja oppivaisia kun koulutukseen satsataan tarpeeksi (normaali koiran koulutusmäärä riittää).
Syitä, jonka takia aloittaja pentueen teettää en voi minä tietää, mutta tuo sinun jokseenkin hyökkäävä suhtautumisesi asiaan tuskin ainakaan saa ketään kääntämään kelkkaansa.
Itse toivotan pennut ilomielin tervetulleeksi maailmaan =)
molemmat oikeassa olette, niin puhdasrotuisten kuin Seropienkin puolestapuhujat.
Se vain löytyykö todella koti kaikille pennuille, ja jos löytyy niin pystyykö Seropi pentujen myyjä välttämättä valikoimaan ostajan. Ellei sitä kysyntää ole ja joutuu ilmoittamaan vaikkapa siellä keltaisessa pörssissä.
Te ette voi kuvitella minkälaisia soittoja sieltä tulee. Olin viime vuonna vähän liian kiireinen pääsemään pennuista eroon ja en malttanut odottaa kesälomien loppumista. Ei meillä vapaana ollut kuin ainoastaan yksi pentu. Ystäväni laittoivat ilmoituksen keltaiseen pörssiin nimppari lahjakseni ja silloin alkoi puhelin soida. Olin aivan kauhuissani. Päivän saldo monista puheluista, yksi asiallinen rouvas henkilö ja hänkin erehtyi rodusta. Tuli pubi puheluja jossa humalaiset ihmiset halusivat keskustella ja ostaa koiran. Tuli uhkaavia puheluita jne.
Meillä onneksi kääpiöitä ja oman rodun pentuvälitys, jonka kautta sitten pentu sai kodin.
Jo silloin mietin mitä ollenkaan tekeekään ihminen joka joutuu itse myymään pentunsa ja ellei kysyntää ole kuin jo mainitsemani.
Onhan meilläkin kaksi ns. "ulospotkittua" koiraa. Toisesta jouduttiin luopumaan siksi kun rouva ei leikkauksen vuoksi enää pystynyt lenkeille ja toinen oli todella kaltoin kohdeltu pieni Fanny. Näistäkin molemmista oli maksettu täysi hinta ja omistajat tuntuivat ihan kunnollisilta. No toisen omistaja olikin. Kumpikaan ei ole oma kasvattini.
Ketjun aloittajalle harkitse kannattaako. Maailma on pahoja ihmisiä täynnä.
eikä aloittaja myy vaan kyselee, että onko kiinnostuneita ostajia :) jos tarkkoja ollaan...
Niin juuri..siis en ollut niitä myymässä vaan kyselemässä onko tälläiselle sekoitukselle ostajia ylipäätänsä ja tottakai yrittäisin hyvät kodit löytää!nämä koirien "vanhemmat" vaan ovat niin kilttejä,terveitä ja muutenkin "suloisia" niin haluisin että jollain muullakin olisi ilo saada sellainen koira.vaikka ei sitä tiedäkkään millaisia pennuista tulee.mutta mietitäänhän puhdasrotuistenkin kohdalla kellä kannattaa niitä pentuja teettää.turhaa minusta tuollainen valitus kun tuskin se päätäni kääntää.tiedän mitä olen tekemässä.ihan turhaa tuollainen että entäs jos pentuja tulee 10 tai tulee eläinlääkäri kuluja!kun kerta olen pentuja teettämässä niin tottakai olen perillä asioista.en siis kysynyt kannattaako minun teettää niitä pentuja vaan olisiko niillä ostajia ylipäätänsä..
hyökkäävä asenne.Jos koet niin, se on sun asiasi
ei minun.
En ole kasvattaja eikä kennel nimelläni
ole koskaan pentuja ollut.
Eikös el.tarkastus suoriteta ennen luovutusta ja
jos pentu jää käsiin, niin siinä rokotat ja
hoidat kulut.
Tietääkseni ei rokotuskirjoja enää käytetä
vaan tuli passit tilalle.
Kyllä mä tiedän miten ihania pienet koiran-
pennut on mutta, mutta..
Olen koira maailmassa ollut 70- luvulta lähtiin
ja kokemusta on tarttunut mukaan matkan varrella.
Kuten jo mä aikaisemmin kirjoitin.
Eikös pentuja tehdä kysynnän mukaan, eikä
täältä keskustelu palstalta etsitä jos
onni lykkäisi ostajia tai ottajia.
Ja sitä vasuuta mikä tänä päivänä on pentueen
kasvattajalla rotuun ja sukupuoleen katsomatta.
Jokainen kantaa vastuun tekemästään.
Ja saa pennuttaa ihan rauhassa millä perustein.
Vaan tuli katsottua paljonko on kotia kaipaavia,
josta heräsi, että miksi ja miksi.
saada vastaukseksi että ei oo kiinnostusta.
Ainakaan mun lukutaidollani en löytänyt ketään joka innosta uhkuen olis sulta pentua varaamassa.
Nyt sitten suutut kun sait erilaisen vastaanoton kuin odotit.
Olisin todella kiinnostunut, jos koiraa olisin etsimässä. Oikein varteenotettava vaihtoehto, mutta minulle yksi koira riittää ihan hyvin, ainakin vähäksi aikaa. :)
jos joudut ilmoittelemman niitä tulevia pentujasi noissa pörsseissä. Niistä kyllä harvenmmin nappaa kunnon ihminen, näin ainakin meille kävi, ja ne soitot sitä yhtä lukuunottamatta, oli usko minua karmeita.
Eli siis kyselin vaan edelleen että kukaan kiinnostunut tuollaisesta sekoituksesta.kyllä uskon että niille hyvät kodit löytäisin..tulee niistä niin suloisia.ja tietenkin "tenttaan" ostajia ja saatan mennä katsomaan paikan päälle minkälaiseen taloon pennut muuttaa.uskon myös että moni tuttuni tahtoo pennun (monilla koirakuume) kun pennut niin ihanista vanhemmista.että tuskin saatan joutua niitä pörssissä myymään vaikka eihän sitä tiedä jos niitä tulee niin paljon että en löydä koteja.sen takia kyselinkin ja olen aikaisin liikkeellä!!HUOM!!mitään ei ole siis vielä yhdistetty joten asia voi myös peruuntua mutta tuskin se tuon haukkumisen takia ainakaan peruuntuisi!
toisten morkkaamisista.. Mun 13 v koira lopetettiin viime viikon keskiviikkona ja päätettiin avokin kanssa, että tehdään ens talvena nuoremmalle pennut! On seropi ja muutamalle pennulle on koti jo tiedossa! Olen jättänyt toisten morkkaamiset ja tivaamiset omaan arvoonsa..
enkä haukkuakkaan. Kerroin vain mitä pahimmassa tapauksessa voi tulla eteen.
Myös silloin ei hymyilytä jos luovutusiän jälkeen niitä pentuja on vielä monta kotona odottamassa sïtä oikeaa kotia. Ne saa uskomattoman paljon toimeksi, kun niitä on muutama samanikäinen yhtä aikaa.
Mieti todella tarkkaan kannattaako se pennuttaminen tehdä.
Jos kuitenkin päädyt siihen, niin se on sellainen kokemus, jonka muistaa aina. Aika menee tosi nopeaan. Ensin synnytys ja kun se on onnellisesti ohitse alkaa odottamaan silmien aukeamista. Sitten on ihanaa katsella kun ne rupeavat seisomaan omilla jaloillaan ja kävelemään ryömimisen sijaan. Ja yks kaks pentulaatikosta mätkähtää eka kaveri ulos killittämään maailmaa pentulaatikon ympärillä ja sitten se kupista opettaminen ja siitä pystyminen syömään pystyssä on yksi taiteen laji. Ja sen jälkeen HEI HULINAA, ja sitten jos hyvin käy ,pennut lähtevät,kotona on niin hiljaista , niin hiljaista, että sitä pystyy koskemaan.
Tuo lause:
"kyllä uskon että niille hyvät kodit löytäisin..tulee niistä niin suloisia."
Siis jos kodit koirille löytyy siksi, että ne on niin suloisia, kannattaa jättää teettämättä. Sekoitus, missä on saksanpaimenkoiraa, belggaria ja rottweileriä, ei olekkaan hetken päätä enää mikään suloinen tapaus.
Kuinka paljon sinulla on ikää? Ei pahalla mutta ei kovin aikuiselta vaikuta tuo kirjoituksesi. Tuntuu että syy pentjjen teettämiseen on se vanhempien kiltti luonne ja pentujen suloisuus...
Onko suunnitelluilla vanhemmilla lonkat ja kyynärpäät kuvattu? Millaiset tulokset? Tiesithän että näistä jokainen rotu kuuluu pevisaan ja puhdasrotuiset, jalostukseen käytettävät yksilöt tutkitaan aina. Se, että koia on sekoitus, ei yhtään minimoi luustomuutoksien riskiä, kun kaikilla roduilla on lonkissa ongelmaa niin syytä olisi kuvauttaa.
Itse en ole kasvattaja mutta oma narttuni astutetaan seuraavasta juoksusta. Koska rotu on palveluskoira, on molemmilla vanhemmilla käyttötulos, molemmilla tulos voittajaluokasta ja toisessa lajissa avoimessa luokassa. Myös näyttelytulos löytyy molemmilta vanhemmilta, samoin terveystutkimukset on tehty. Koira lähtee eräälle kasvattajaystävälleni pennut tekemään koska itse en siihen ruljanssiin halua alkaa - on niin kova vastuu.
Olen sitä mieltä että kannattaa jättää pennut teettämättä. Tosiaan kyseessä olisi palveluskoirasekoitus, okei pennut olisi todennäköisesti helposti koulutettavissa, kovaluonteisia jne. Ikävä totuus vaan on se, että sellainen henkilö, joka koiria osaa kouluttaa ja noin vaativan sekoituksen kanssa pärjää, hankkii takuulla puhdasrotuisen koiran. Ikävä kyllä näille sekarotuisille löytyy sitten se koti, ihan hyvä ehkä mutta missä ei tiedetä/ymmärretä mitään koiran kouluttamisesta.
Onko tulevien vanhempien kanssa harrastettu mitään? Esimeekiski pelastuskoirapuolelle pääsee harrastamaan sekarotuisten kanssa sekä pääsee kokeisiin. Olisi näyttöä vanhempien koulutettavuudesta. Vai eikö sillä ole mitään väliä?
Vielä kun keksisi sen että miksi ihmiset tettämällä teettävät näitä sekarotuisia, ja vielä suht vaativia sellaisia. tämäkään sekoitus ei todellakaan ole mistään helpoimmasta päästä, pwennun koulutuksen tulee olla määrätietoista. Kuinka moni sekarotuisen, todennäköisesti ensimmäisen koiransa hankkiva osaa? Ei kovin moni.
ja täyttä asiaa ilman mitään kiihkoilua. Enemmän tällaisia tänne.
Minua hämää aina tämä, että onko vanhemmat kuvattu ja testattu...??? kun teetetään pentuja. Hankkivathan ihmisetkin lapsia, vaikka tiedetään, että lapsille periytyy jokin sairaus ja yhtä rakas se pentu olisi minulle kuin lapsikin.
Mielestäni, jos koira on ollut terve, eikä lääkärikään ole huomannut mitään vikaa koirassa, niin miksi ei pentuja voisi teettää ilman kuvauksia sun muita? Tiedän, että tämä on varmaan kierosti ajateltua, koska tietenkin kaikki haluaisivat terveen pennun. Mutta ei ne kokeet vanhemmilla takaa kuitenkaan tervettä pentua (vaikka todennäköisyys olisi suurempi). Perjaatteessa jokaisen pennun (seka- tai rotukoiran) osto on kuin ostaisi sikaa säkissä. Ikinä ei voi tietää mitä siitä tulee ja mikä sille tulee.
Eräs ystäväni on todella hyvä koirien kouluttaja ja hänellä itsellään on kolme sekarotuista palveluskoirarotuja omaavaa koiraa. Enkä itsekkään ollut peukalo keskellä kämmentä, kun ensimmäistä seropia hankin aikoinaan.
Tarvitaanko jotkin todisteet paperilla, koiran koulutettavuudesta, jotta niillä voisi pentuja teettää? No ei minua ainakaan kiinnosta nuo paperilla todisteet, vaan se millainen koira on kun se on ihmisten seurassa. Kyllä minä huomaan vaikka lenkillä, että onko koira millainen. Ja mielestäni koiran kuin koiran saa koulutettua aika hyvin, jos halua riittää ja jaksaa yrittää. Mahdotonta tapausta tässä asiassa ei ole. Neuvoa voi hakea koirakouluista tai muiden koirien omistajilta...
teamD: "Koira lähtee eräälle kasvattajaystävälleni pennut tekemään koska itse en siihen ruljanssiin halua alkaa - on niin kova vastuu." Herää kysymys, että kannattaako sinun teettää pentuja koirallasi, jos se kerran on niin kova vastuu, etkä SINÄ ole sitä valmis ottamaan???
mutta on täysin edesvastuutonta lähteä teettämään pentuja tutkituttamatta vanhempia. Nykyään on niin paljon kaikkea sairautta, jotta ei sitä pitäisi enää lisätä tieten tahtoen.
Sairaalla koiralla ei pitäisi koskaan edes ajatella suvunjatkoa, vaan aina pitäisi pyrkiä mahdollisimman terveisiin vanhempiin.
teamD: "Koira lähtee eräälle kasvattajaystävälleni pennut tekemään koska itse en siihen ruljanssiin halua alkaa - on niin kova vastuu." Herää kysymys, että kannattaako sinun teettää pentuja koirallasi, jos se kerran on niin kova vastuu, etkä SINÄ ole sitä valmis ottamaan??? "
Eli siis koirani pennut rekisteröidään kasvattajaystäväni kennelnimen alle. Voisin kyllä muuten itsekkin pentueen hoitaa mutta minulla ei ole tilaa (asunnossa ei ole pennuille turvallista, tarpeeksi isoa paikkaa), minulla ei ole mahdollisuutta ottaa töistä vapaata. Itseasiassa ei voida puhua että MINÄ pennut teettäisin, liisaan koirani (vuokraan) ystävälleni. Koko pennutus oli ystäväni ajatus, hän jo pari vuotta sitten sanoi että haluaa mahdollisesti käyttää narttuani mikäli sillä on rodulle jotakin annettavaa.
Pitäisikö mielestäsi jättää astuttamatta sen takia että itse en halua ottaa pennuista hoitovastuuta (en tosiaan pysty olemaan poissa töistä ja asuntoon ei kertakaikkiaan mahdu), vaikka rotua kasvattanut ihminen on valmis ruljanssiin? Ei ole eka kerta kun narttua liisataan, onhan niitä sijoituskoiriakin jne. Itselläni on tarkoitus ottaa tästä pentueesta (liisauspalkka) yksi pentu jonka laitan sijoitukseen - mahdollisesti sitten itse alan kasvattamaan kunhan olosuhteet paranevat parin-kolmen vuoden kuluessa.
Narttuni on nyt siinä iässä että pennut on teetettävä, jos ei nyt teetä niin parin vuoden päästä on myöhäistä. Mielelläni annan käyttää sitä jalostukseen koska sillä on rodulleen paljon annettavaa - upea ulkonäkö, terveys, hyvä luonne (luonnetestattukin on), hyvä koulutettavuus (kisaa yhdessä lajissa 3-luokassa, toisessa 2-luokassa). Tässä rodussa on tänä päivänä suomessa aika harvinaista että koiralla on käyttötuloksia. Vaikka palveluskoira onkin niin suurin osa kasvattajista painottaa vaan näyttelyihin ja kasvattaa näyttelykoiria. Uskon, että koirani periyttää hyviä jälkeläisiä, hyviä harrastuskoiria niin käyttöön kun näyttöön.
Olipa varsin ILKEÄSTI esitetty tuo asiasi. Kuten täällä aina.
olisin kiinnostunut pennuista... haluaisin uroksen... voisitteko ottaa yhteyttä jos pentuja tulee lisää ja uroksia :)
En halua mitenkään syytellä tai loukata, mutta onkohan nyt ajateltu asia loppuun asti?
Maailmassa ja jo Suomessakin on niiiin monta koditonta, hyljättyä koiraa ja niin moni joutuu lopetettavaksi vain sen takia, että ei löydy kotia... Itse olen jo heitteillejätettyjä/kuolemaantuomittuja koiria ottanut eläessäni muutaman (ja ovat parhaita:).
Tietysti oma koira on aina paras ja ihanin ja kaikkea, mutta se ei takaa, tuleeko pennuista sellaisia... Vaikka tulisikin, miksette voisi silti ennemmin antaa jollekkin hyljätylle ja kotia kaipaavalle pikku pennulle/täysikasvuiselle aikuiselle sitä kotia, minkä ajattelitte täyttää niillä pennuilla, joita olette teettämässä?
Vaikka teidän pennuillelöytyisi hyvä koti, saattaa se koti olla joltain muulta (jo syntyneeltä) hauvelilta pois... :/
IHAN TAJUTONTA! Tarjotaan pentuja, kysellään koteja ym. Ja aina sikiää karmee moraalikeskustelu! Noi jutut on kuultu jo moneen kertaan. Älkää jaksako!
Se ei ole minun asiani jos joku on teettänyt koirallaan pennut ja ei ole löytänyt niille kotia!!koska tuollaiset asiat pitää ottaa huomioon..ja sinä joka olit kiinnostunut pennuista niin laita vaikka sähköposti osote?ja kerro lisää itsestäsi..
Niin, en halunnut syytellä, moralisoida.
Halusin vaan kertoa tälläisen surullisen asian, ja varmistaa onko hanke loppuunajateltu. Meitä on moneen junaan.
saako jo tehdyt pennut menemään vai joutaako ne piikille. Tuntuu itsekkäältä sinun kommenttisi, varsinkin kun sinulla ei ole tarjota yhtään perusteltua syytä lisätä harkitsettomasti koirakantaa tänne. Ei ole mikään syy ,että itse haluaa ,tai ehkä kaveri haluaa. Siinä pitäisi olla syytä jos tulevat pennut ovat parempia kuin omasi ja että niillä olisi annettavanaan terveyttä ja joitain piirteitä itsestään jälkipolville. Ei niitä pentuja sydämmellä tehdä vaan järjellä. Eikä myöskään ahneuttaan tai itsekkyyttään. Tuo sinun viestisi tuntui aika itsekkäältä ja ilmaisi sinusta ihmisenä tietämättäsi jo paljon.
Miten suhtaudut jos pentusi menisi vieraalle ja siinä olisikin perinnölliseksi luokiteltava vika, tai koira oli huonompi kuin ostajalla oli syytä olettaa kaupanteko hetkellä? Pystyykö sinun kanssasi neuvottelemaan sellaisessa tapauksessa korvauksista??????
Olen hankkimassa toista koiraa kohtapuolin,joten saattaisi kiinnostaa.
Kerrotko milloinka pentujen olisi tarkoitus syntyä?
Kiitos
Tarkkaa syntymä ajan kohtaa en osaa sanoa!tulevien pentujen vanhemmilla ei ole ollut vikoja tai muita juttuja että olisi pitänyt ravata eläinlääkärillä ja rokotukset on kunnossa ja käytänhän pennut eläinlääkärillä ennen luovutusta..
Miksi en astuttaisi koiraani kun hänellä on niin paljon annettavaa.samanlaista se on kouluttaa puhdasrotuistakin ja nämä "vanhemmat" ovat olleet todella helppoja kouluttaa niin että miksi en?
Kirjoituksesi perusteella saan nyt sen käsityksen että vanhemmille ei ole tehty mitään rodunomaisia terveystutkimuksia.
Onko eettisesti oikein ja fiksua teettää pentuja sellaisesta yhdistelmästä, millä ei ole edes lonkat kuvattu vaikka vanhemmissa olevat rodut ovat todella alttiita lonkkanivelen kasvuhäiriöille? Lonkkavika ei näy päällepäin, voi olla että koirallasi siis on jonkunasteinen lonkkavika mikä alkaa oireilemaan vasta sitte kun koiralla on ikää enemmän.
Mielestäni on todella arveluttavaa ja ennenkaikkia TYPERÄÄ teettää pentuja koirilla, mitä ei ole tutkittu perinnöllisten sairauksien osalta. Vaikka kyse onkni sekarotuisesta.
En usko että pennunostaja on kovin kiitollinen mikäli huomaakin parin vuoden päästä omistavansa nivelrikkoisen koiran.
Ok, eihän se lonkkakuvaus mitään varmaa sano mutta antaisi edes suuntaa. Samoin pitäisi kyllä olla tutkimustulokset koiriesi sisaruksista sekä niiden vanhemmista. Epäilen että ei löydy.
"Miksi en astuttaisi koiraani kun hänellä on niin paljon annettavaa."
Mitä sillä on annettavana? Se on sekarotuinen, sillä ei ole mitään annettavaa millekkään rodulle. Okei, saahan sen pennuttamalla seropien määrää lisättyä mutta onko se tarpeen? Epäilen että ei ole.
Itseäni surettaa tämä ihmisten itsekkyys. Teetetään koiralla pennut koska se on niin kiva ja kiltti. Viis mistään lonkkakuvauksista yms, sehän on sekarotuinen.....
Ja muuten, rotukoirakasvattajahan palauttaa kauppahinnasta 1/3 takaisin mikäli pennulla ilmenee perinnöllinen sairaus. Oletko sinä valmis palauttamaan? Tuskin...
Kyllä minä voin antaa sen 1/3 osan siitä 50e takaisin!!joo lisää vaa seropeja.ne ovat paljon terveempiä kuin puhdasrotuiset jota vaan jalostetaan ja jalostetaan..
mikä on se peruste, millä voit väittää seropien olevan terveempiä kuin puhdasrotuiset!?
Olettamus ei milloinkaan ole sama asia kuin tieto, eli useimpien seropien kohdalla OLETETAAN niiden olevan terveempiä juuri siistä syystä, että niille ei ole tehty minkään valtakunnan tutkimuksia. Pelkkä ell. käynti ja silmämääräinen katselmus terveeksi toteamiselle ei todellakaan riitä, eikä sillä ole mitään tekemistä sen todellisen terveyden kanssa!!
Lopullinen terveys pystytään toteamaan vasta sitten, kun on tutkittu lonkat, kyynärnivelet, silmät, sydän, polvet jne. riippuen siitä, mitä rotuja niissä koirissa on. Lähes jokaisella rodulla joita seropeissa on, on omat pevisansa!!
Ja ennenkuin alat puhua jalostamisesta ja jalostamisesta, niin ota nyt hyvä ihminen ensin selvää, mitä kaikkea puhtaiden jalostamiseen oikeasti kuuluu!!!
sinulla on ihan samat oikeudet tehdä pentuja kuin muillakin! vaikka sinun haukkusi olisi sekarotuinen. oikein vihaksi käy tämä ainainen keskustelu että sekarotuisella ei saisi tehdä pentuja ja tai sitten muuten vaan haukutaan ihan tohjoksi toinen! yhtälailla sekarotuiset ovat koiria kuin rotu koiratkin!! minulla itsellä on sekarotuinen ja sakemanni ne on molemmat mulle yhtä rakkaita! ja kyllä se joka niitä pentuja on teettämässä huolehtii emosta kuin myös pennuista että niillä olisi kaikki hyvin... tämä "pennut" nimimerkki sanoi juuri että hän vie ne eläinlääkäriin ennen luovutusta. lopettakaa nyt tuo toisen mollaaminen ja antakaa hänen tehdä pentunsa jos hän niin haluaa! te ette voi mitenkään siiheen puuttua vaikka kuinka paljon täällä rääkyisitte ja mollaisitte toista!! paljon on sellasia ihmisiä että haluavat sekarotuisen koiran mielellään kuin rotu koiran, että näin! onnea sinulle "pennut"
Väkivaltaista huutomerkkien käyttöä... Liittyy yleensä kirjoittajan hyvin nuoreen ikään.
Totta kai ihmiselle hänen omat koiransa ovat rakkaita, oli ne sitten sekarotuisia tai ei. Seropiomistajilla on kummallinen tarve aina korostaa sitä kuinka he rakastavat seropiaan.
"-- hän vie ne eläinlääkäriin ennen luovutusta."
Pentutarkistus tehdään vain päällisin puolin. Tarkistetaan suurin piirtein että on 4 jalkaa, näkö ja kuulo. Lonkkavikaa tms ei näe pennulla, vaan vasta aikuisena.
No minkä takia pitäisi olla "aikuinen" teettäessä koiranpentuja?eikö täysi-ikäisyys riitä?alkaa vaa menee vähän yli tuo morkkaaminen.kun ei se auta mitään.no eihän puhdasrotuisistakaan pennuista tiedä mitä vikoja niillä on vaikka niitten vanhemmat olisi tarkastettu?hei haloo jo!ei niissä seropeissa sen enempää vikaa ole kuin puhdasrotuisissa.ja kaikki eivät halua puhdasrotuisia..hinnan ja sen takia että niissä on paljon vikoja.
joita puhtaissa on, niin nekö ei sitten laisinkaan periydy seropeille?
Johan on merkillinen katsantokanta, sillä mitä sairaampia seropissa olevat puhtaat ovat, niin sitä sairaampia ovat ne seropin pennut, kuin myöskin se seropi, jolle niitä pentuja teetetään vain teettämisen ilosta! Siitä on moraali ja eettisyys hirvittävän kaukana!
ja taas on oikein issu vauhdissa täällä keskusteluissa! mahtaako yhtään sellasta keskustelua olla missä et olisi ollut mukana!? en usko kyllä että on! ettekö ymmärrä kaikki ihmiset että vaikka kuinka mollaisitte tuota "pennut" nimistä niin ei se silti muuta mitään. hän tekee pennut jos haluaa, ja te ette voi sille yhtään mitään! että antakaa nyt olla jo toinen rauhassa.... menkää mollaamaan nyt jotain toista jo muutamat täällä osaa sen kyllä tosi hyvin, tästäkin keskustelu jonosta! jatkoja sinulle pennut!
En niinku ymmärrä tätä touhua...
Eikö teillä hyvät immeiset ole muuta tekemistä kun vaivata päätänne näinkin tyhmällä asialla.
Vaikka kuinka täällä käytäisi sotaa seropien ja rotukoirien kesken,niin mitä se ketään oikeasti hyödyttää?
Kukin tekee niinkuin tahtoo,eikö vain?
Menkää parantamaan vaikka maailmaan mielummin kuin täällä riitelette nuinkin pinnallisesta asiasta.
Kesää kaikille.
Sinun mielestäsi on pinnallista, kun tänne maailmaan (Suomeen) tulee taas uusia, melko varmasti tulevaisuudessa kodittomia koiria lisää? Joo-o, no meitä on monenlaisia tietysti, mutta mielestäni "kukin saa tehdä mitä haluaa" ei oikein ole hyvä motto elämälle, koska jos kaikki tekee mitä haluaa, niin mitä muuta siitä syntyy kuin kaaos...
>>_Mielipiteeni_
No pinnallisella en ihan sitä tarkoittanut,mutta mielestäni maailmassa on paljon muitakin vakavempia asioita kuin tapella täällä seropeista ja rotukoirista.
Vaikka täällä kuinka kiisteltäisi niin mikään ei tule silti muuttumaan..mutta asioistahan ei voi kun väitellä,täälläkin varmaan väitelty ko.asiasta vuosikausia,mutta missä se näkyy?- ei missään.
No aika pitkälle ihminen saa tehdä kuin haluaa,ennekuin laki tai jokin muu sen estää.
Tarkoitin,että jokainen saa esim.teetättää pennut seropillaan jos siltä tuntuu,ei mun maailmaa ainakaan kaada,enkä saa siitä vihantunteita.
Mutta kukin omalla tavallaan.
Aina voi toivoa, että jonkun mieli muuttuu jos antaa tarpeeksi hyvät perustelut! Mistä tiedät, ettei niin olisi käynytkin...Joskus (ainakin toivon että olisi...:). Ja vakavat ongelmathan yleensä johtuu monista paisuneista _pienistä_ ongelmista ja teoista...Yhden seropipentueen tahallaan teettäminen saattaa lisätä esy:n asukaslukua paljonkin. Enpä minäkään vihantunteita saa, mutta voin vaan ihmetellä tätä meininkiä täällä maalimassa. Wuf.
Sinua siunatkoon isolla pentueella.
Kaikella luomakunnan rakkaudella.
Miksi otta herneitä, kun totuus on,
että " rotukoirissa" tutkitaan suvut ja lasketaa
sisäsiittoisuudet ja linjat.
Katsotaan luonteet ja rakenteet.Jos toisella on
jokin huonompi, niin toisella ei saa olla.
Lonkat ja kyynäpäät kuvataa, jos häikkää vedetään
koira pois jalostuksesta.
Mikään maailmassa ei ole vaikeampaa, kuin
olla oikeuden mukainen kaikkia kohtaan.
Mutta tekeekö kaikki näin, minä ainakin.
esittämiini yksinkertaisiin kysymyksiin?
Sinä täällä taas. :)
Minä en usko sinun olevan yhtään kiinnostunut ostamaan pentua, joten mitäpä sinä noilla tiedoilla tekisit?
Tämän lisäksi olet todella taipuvainen asiattomaan keskusteluun, joka luultavasti karkottaa suurimman osan keskustelukumppaneista pois.
Etkö sinäkin voisi jo lopettaa? Tuolla paasaamisella ja kolmannen asteen kuulustelulla et saa mitään aikaan, korkeintaan riitaa joka on lapsellista, varsinkin sinun ikäiseltäsi.
Ei pahalla.
kannattaa miettiä,mitä tuosta linkistä voi päätellä.
Saattaa olla inhottavaa viedä lopetettavaksi pentue vastaavassa tilanteessa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000007&conference=4500000000000794&posting=22000000008652351
Tietenkin pentujen teettämistä pitää miettiä, mutta mielestäni asiasta on ihan turha alkaa tänne paasaamaan ja morkkaamaan kys. ihmisiä.
Se ei auta mitään, aloittaa vain riitaa joka ei ole järkevää.
Jos asiatonta keskustelua on se, että tuo niitä valitettavia totuuksia esille, niin johan on kumma!
Sitäpaitsi kuka tahansa voi mennä Kennelliiton sivuilta lueskelemaan eri rotujen pevisoista ja kyllähän se niin on, että seropeissa on noita puhtaita joilla niitä eri sairauksia valitettavasti on. Vai onko niin, että seropi on vain putkahtanut maailmaan "eimistään"?
kun me rotukoirapuolella toimivat kasvattajat joudumme oleman tosi kriittisiä juuri nartun suhteen, eli me joudumme jo itse harkitsemaan seuraavia kysymyksiä pitkään: onko narttu jalostukseen sopiva ulkomuotonsa, luonteensa ja terveytensä puolesta. Jos vastaus yhteenkin kysymykseen on ei pitäisi jättää narttu jalostuksen ulkopuolelle. Kasvatus työn onnistuminen on enemmän kiinni nartusta ja narttulinjasta, koska niitä ei voi vaihtaa.
Toki sopivan uroksenkin valinta on vaikeaa. Pahimmat mokat tekee jos valitsee sen naapurin koiran, koska on niin lähellä, tai vastaavasti uroksen jolla on mieletön tittelirivi, vain saadakseen pennut paremmin kaupaksi, sillä ei ole kirkossa kuulutettua että voittaja uros jättää hyvää jälkeä.
Asioita on niin monia ja siksi varmasti niin herkästi kysymme täällä miksi niitä pentuja pitää tehdä ja ovatko vanhemmat terveitä oikein virallisilla eläinlääkärin lausunnoilla, ja mitä tuleva pennuttaja tietää koiransa taustoista.
Mielestäni sanoin, että olet taipuvainen asiattomaan keskusteluun, niinkuin oletkin. Vain minun mielipiteeni. Lisäksi tekstistäsi saa usein todella negatiivisen ja vihamielisen kuvan, tiedä sitten onko täällä päässä se vika. :P
Miksi kenenkään pitäisi sinulle niitä totuuksia kertoa, kysynpä vaan?
Se on ihan totta, ettei näitä taisteluita enää jaksaisi, vai jaksatko sinä? Ilmeisesti puhtia riittäisi. :) Näitä tulee aina ja niistä tulee ilmeisesti aina "kiivasta keskustelua", niin miksi ei-kiinnostuneet eivät vain jätä tällaisia keskusteluita lukematta tai niihin vastaamatta?
Tottakai tästä aina tulee keskustelua ja riitaa. Sitä ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä, sillä tämä ei muuta mitään.
Olen itsekin sitä mieltä, että eihän jollain tapaa "sairasta" koiraa pitäisi jalostaa, mutta siitä asiasta täällä keskusteleminen ja riitely ei auta mitään.
"Olen itsekin sitä mieltä, että eihän jollain tapaa "sairasta" koiraa pitäisi jalostaa, mutta siitä asiasta täällä keskusteleminen ja riitely ei auta mitään."
Kyllä voi auttaa. Keskustelu antaa monesti ajattelemisen aihetta ihmisille ja joskus jopa korjaa virheellisiä käsityksiä ja täten edesauttaa eläinten hyvinvointia. Esimerkiksi eivät kaikki välttämättä tiedä, että narttua ei ole hyvä pennuttaa jokaisesta juoksusta, mutta luettuaan tiedon palstalta, ottavat ehkä asiasta enemmänkin selvää.
Tietenkin täytyy muistaa pitää suodatin päällä ja tarkastella informaatiota kriittisesti, mutta silloin tällöin palstoilta voi jopa oppia jotain.
Enpä usko että kovin moni täällä palstalla kävijöistä pennuttavat koiriaan koko ajan. Usein on ollut ensimmäisistä(kenties viimeisistäkin?) pennuista kyse, johon nämä ihmiset ovat sitten alkaneet kirjoittaakin mielipiteitään ja jopa riitelemään. Tottakai asioista voi keskustella, mielestäni tällä palstalla vaan tämä keskustelun taso heittelee aika rajusti ääripäästä toiseen.
Sinänsä kuitenkin jos toinen kysyy, että olisivatko kiinnostuneet tällaisesta yhdistelmästä, ei ole kaikkien seropien pennuttamista vastaan olevien asia tulla sitten tästä morkkaamaan. Itse pitäisin ainakin mielipidekyselyt mielipidekyselyinä (eli nämä riitelyt) ja muut niinä muina.
Ja taas mennään..
Ensiksi, tee mitä haluat, mutta tässä minun mielipiteitäni! (huom! Kaikki ei ole tarkoitettu "pennut"-kirjoittajalle!)
Mietin tässä vaan, että miten tuollaisesta yhdistelmästä saa pentuja myytyä, kun eikös pk-harrastajat yleensä halua puhdasrotuisia koiria? Koska silloin tietää varmemmin mitä saa. Ihan kokemattoman käsiin tuo yhdistelmä ei mielestäni sovi.
Miksei issu saisi osallistua keskusteluihin samallatavalla kuin muutkin?
Sekarotuiset ovat terveempiä, kuin puhdasrotuiset? Millä perusteella? No, sillä kun ei niille ole saatu lonkkatuloksena c:tä ja d:tä, koska niitä ei ole tutkittu!
Rotukoirakasvattajat pennuttavat koiriaan silloin, kun on kysyntää. Sekarotuisille käy aina näin; mulla on tulossa se-rotu x se-rotu pentuja, haluisko joku ostaa?
Kyllä niitä x-rotusia löytyy mielestäni muutenkin ihan tarpeeksi. Sitten, kun juuri tuolta keltaisestapörssistä, yms. ei enää löydy seropeja, niin sitten tehkää vaan pentuja!
"Pennut"! Kehoittaisin vielä miettimään!
Eikö tätä tosiaan voisi jo lopettaa?
Kaikkien ei tarvitse uudestaan ja uudestaan ja taas uudestaan jauhaa näitä samoja asioita.
Kyllä minusta tuntuu, että tämä "pennut" on miettinyt asiaa.
Mielestäni kenenkään täällä ei tarvitsisi alkaa moralisoimaan saati riitelemään, sillä näitä keskusteluita on käyty jo niin monta kertaa, että aihe alkaa jo kulua. Toiset ovat toista mieltä ja toiset toista, eikö se riitä? Pitää niitä omia mielipiteitään tunkea koko ajan joka keskusteluun kun koko ajan näitä tällaisia keskusteluja tulee? Näitä keskusteluita voisi jo rajoittaa ja laittaa myynti- ilmoitukset silloin kun koiria on sinne minne ne kuuluvat ettei tule koko ajan turhaa jupinaa.
Ja tottakai, pentujen teettämistä pitää tosiaan miettiä tarkkaan. Kirjoittaja "pennut" on jo ilmoittanut, ettei hänen mielipidettään käännä ainakaan teidän mielipiteenne.
Oma mielipiteeni taasen on se, että jokainen sekarotuinen pitäisi kunnolla tarkastaa jos sillä pentuja teettää, mutten tosiaankaan enää jaksaisi täällä tuoda esille omaa näkemystäni saati lukea niiden näkemystä, jotka eivät osaa sitä normaalilla keskustelulla esille tuoda.
Sekö ja vainko se on sun mielestäsi sitä oikeanlaista keskustelua, että jokaisessa asiassa ollaan samaa mieltä ja vain nyökyteltäisiin hyväksyvästi kaikille typerimmillekin ajatuksille?
Ja sitten jos ja kun uskalletaan tuoda asioista esiin se toinenkin puoli, joka hyvin monasti on kuitenkin lähempänä totuuttaa, niin se on sitten riitelyä ja mollaamista niinkö? Ehei tyttöseni, ei tässä matosessa maailmassa päästä missään asiassa eteenpäin vieteriniskaisena. Ja minkäänlaista kypsyyttä ei osoita se, ettei ymmärretä mitä joku (vaikka nyt sitten minä) kirjoittaa, vaan luetaan se niinkuin se halutaan lukea, eikä niinkuin mitä on kirjoitettu!
Koiristahan tässä on kysymys, eikö vain? Ja kyllä mua ihan oikeasti huolettaa ajatus, että mahdollisesti hyvinkin sairaslonkkaista narttua rasitetaan entisestään teettämällä sille ehdoin tahdoin pentuja. Kuvittele asia vaikka niin, että itselläsi olisi erittäin pahasti nivelrikkoiset polvet ja nilkatkin ihan tuusan nuuskana. Sinulta kuitenkin vaaditaan se vauva, eikä sulla ole siihen mitään sanomista. Rullatuolia ja muita apuvälineitä et saisi liikkumiseesi käyttää. Sulla olisi liikkuminen jo ennestään tuskien taivalta, mutta kun lisäät vielä raskauden mukanaantuoman ylimääräisen painon, niin mimmoistahan se liikkuminen olisi sitten? Vaan kun sun olisi kuitenkin liikuttava vaikka sitten tippa silmässä. Ja huomioi myöskin se, ettei vikojasi tosiaankaan näkyisi ulospäin! Tämä vain nyt yhtenä esimerkkinä sairaasta koirasta!
Terve.
Oletko miettinyt, että joku täällä saattaa lueskella/kirjoitella ihan vaikka ensimmäistä kertaa ja että tämä saattaa olla ihan ensimmäinen ketju jonka lukee... Eli hänelle nämä asiat voivat olla ihan uusia.
Mistä tiedät, että "pennut" on miettinyt asiaa. Tai että onko hän miettinyt asian _loppuun_ asti. Sitähän tässä moni yrittää kysellä?
Totta on, että riitely on yleensä turhaa ja pistää toiset puolustuskannalle ja siitä saattaa tulla rumaakin jälkeä. Mutta. Täällä on mielestäni aivan asiallisia keskustelujakin, riitelyn sävy saattaa tulla välillä väärinkäsityksistä, kun ei niitä eleitä ja ilmeitä ole mukana näissä. Riitelijät ja provosoijat ovat tietysti asia aivan erikseen, niitä en tähän ala edes sen kummemmin kommentoimaan ja toivoisin, että sellaiset jätettäisiin huomioimatta muutenkin.
Tässä koko aiheessa ei ollut tarkoitus keskustella siitä, onko oikein vai väärin tehdä pentuja kyseisellä sekoituksella vaan siitä, onko kukaan kys. pennuista kiinnostunut, tätä tarkoitin.
Ymmärrän pointtisi ja niinkuin sanoin, mielestäni kaikki koirat joilla ollaan pentuja teettämässä pitäisi tarkastuttaa. En myös tarkoittanut sitä, että olisin eri mieltä.
Eri mieltä olen kuitenkin siitä, että näitä keskusteluja tarvitsisi enää käydä. Oletko sattunut huomaamaan, että niistä kovin usein tulee riitaa? Ei siitä, että on eriävät mielipiteet vaan siitä, miten asia esitetään. Minusta on hyväkin, että ihmisillä on omat mielipiteensä asioista, on vain puuduttavaa huomata tämänkin palstan taso. Heti kun edellinen aihe: sekarotuisten pentujen teettämisestä kuluu loppuun, alkaa uusi tälläinen ja tämä meno on jatkunut palstalla jo pitkään. Aika jo lopettaa?
Onhan se niinkin, jos joku kirjoittelee ensimmäistä kertaa niin löytää kyllä todella monta "riitaa" täältä palstalta, niitä ei tarvitsisi aina tehdä niin montaa. :) Itse olen vain tätä mieltä.
En sanonut missään vaiheessa, että hän olisi miettinyt asiaa loppuun asti. Sanoin vain mitä "pennut" itsekin sanoi: Hänen mielipidettään ei tämä keskustelu muuta.
Enhän toki voi tietää, mitä hänen päässään tapahtuu.
Tarkoitan tällä vain sitä, että näitä tällaisia "keskusteluja" tulee aivan liikaa. On asiallisiakin keskustelijoita, mutta joiltain palaa proppu ja sitten se vihamielisyys alkaa.
Minä nyt sen verran kommentoin tuota seropien terveysjuttua että mulla on ollut seropeja ja paperikoiria,tällä hetkellä vain paperillisia,ja olen noita sekoituksia joutunut pelastamaan tappotuomiolta kun niistä on haluttu päästä eroon.Niillä on ollut lonkkavikoja,hammasvikoja,kuuroutta,on ollut syöpää,sairauksia joka lähtöön.Nyt kun noiden paperillisten kanssa on todella paljon puuhannut,niin joudun sulle sanomaan että terveempää porukkaa ovat.Karsinta on vastuullisessa jalostuksessa niin tarkka että huonoja periyttäjiä ei yksinkertaisesti kannata käyttää koska koko linja kärsii myöhemmin siitä.
Mulla ei ole ollut niin hyvää narttua nyt 5 vuoteen että kannattaisi pennuttaa.
Kun vanhin koirani joudutaan lopettamaan niin alan vasta sitten etsimään hyvät taustat omaavaa narttua,josta on rodulle hyötyä myös jatkossa.
En ole tietääkseni missään vaiheessa sanonut seropien olevan terveempiä? Sanoin kannattavani kaikkien pentuja tekevien koirien terveydentilan luustoineen kaikkineen. Niin tekisin itse jos olisin seropillani pentuja tekemässä. :) Muiden tekemisistä en voikaan olla vastuussa.
Olen miettinyt loppuun asti ja aikomus teettää pennut on noin puolen vuoden päästä.Jos silloinkaan.vanhemmat ovat nyt tutkitut.Tätä asiaa en täällä enää keskustele..
mutta saitko tulokset kirjallisesti eläinlääkärin allekirjoituksella varustettuna?
sait nuo koirat tutkituiksi,ihmeen nopeasti tosiaan.
Tulikos kuinka kalliiksi?
Miten ne nyt onkin yhtäkkiä tutkittuja kun toissapäivänä ei vielä ollut ollenkaan tarpeellista.
Luulen että valehtelet nyt.
Jos ne koirat on tutkittu,niin kerro mitä tutkittiin,mitä toimenpiteitä tehtiin,ja mitä maksoi.
Jos pystyt kertomaan niin saatan ehkä uskoa,siihen asti oletan että puhut p...aa.
Tuo, ettö onko seka- vai puhdasrotuinen terveempi, riippuu myöskin rodusta (ja x:än roduista). Jos rotukoira on esim. shar pei, en yhtään ihmettele, vaikka olisi sairaampi kuin joku melko terveiden rotujen sekoitus.
Kuka käskee lukemaan ja keskustelemaan (tai riitelemään, kuten monet asian ilmaisevat) täällä palstoilla? Skipatkaa ne tekstit, joita ette jaksa/halua lukea tai kommentoida!
Kylläpäs oletkin nopeasti saanut tutkitettua koirasi, ihmettelen että missä eläinlääkäriasemalla saa päivän varoitusajalla tutkimusaikaa hankittua. Se lonkkakuvauskaan kun ei ole mikään viiden minuutin juttu ja se tehdään narkoosissa joten en usko että kukaan eläinlääkäri on koiriasi tutkinut.
Niin joo ja tuskmpa niitä on nyt viikonlopun aikanakaan tunkittu.
Miksi puhua paskaa noin törkeästi?
Sitäpaitsi, kun meillä kävi seropi lonkka- ja kyynärkuvauksissa, lääkäri sanoi että ei ihan heti osaa kertoa arviotaan (seropin kohdallahan se on lääkäri joka arvioi, puhdasrotuisen kuvat lähetetään arvioitavaksi johonkin) mutta hän laittaa postissa tulemaan näkemyksensä tuloksista kunhan on ehtivyt rauhassa perehtyä kuviin.
Kaksi viikkoa kesti ennen kun postiluukusta tipahti.
Aihe pyörii yleistä koirista-palstalla ja samaa jauhetaan ja jankutetaan päivästä toiseen...
Miksi aikuisten (?) ihmisten pitää hetkeksi alentua lapsen tasolle riitelemään tällaisesta asiasta josta ei järkeä ole riidellä?
Eipä olis yhtään ihme että aloittaja puhuis paskaa vain päästäkseen eroon teistä. Ja mitä,jollekin pitäis vielä 'todistaa' missä koirat tutkittiin? Tää on kyllä niin ihme foorumi. Tai foorumissa ei vikaa,mut nää ihmiset... Aloittaja on saanu vain pari aiheeseen liittyvää vastausta. Te ihme valittajat pilaatte ja poljette alas kaikki keskustelut mitkä eivät omaa päätä miellytä. Miksi? Kun niin tunnette olevanne vanhempia ja viisaampia,miksi ette käyttäydy niin? Ottaisitte osaa juttuihin mihin teillä vois oikeesti olla jotain osaa. Tai aloittakaa oma keskustelu missä te kaikki puudelimummot voitte lyödä hynttyyt yhteen ja kitistä rauhassa muita häiritsemättä. Tollanen vaan lopulta tappaa kaiken juttelun ja pilaa ilmapiirin. Kuka täällä edes uskaltaa kohta neuvoakaan kysyä,kun nää haukat on kurkussa kiinni? Ja mulle saa jauhaa alle niin monta riviä paskaa kun jaksatte,ei oikeesti vois vähempää kiinnostaa. Enkä vaivaudu vastaamaan. Antaa sataa vaan. Senhän te osaatte. Ehkä mitään muuta ette. Te,jotka oikeesti haluatte jutella asioista rauhassa,vaihtakaa foorumia.
Eipä se kenellekään kuulu onko hän tutkituttanu koirat vai ei! Ette te niitä pentuja olisi ostamassakaan, joten turhaa mollaatte. Ehkä se pennun ostaja sitten varmistaa ne tutkimus tulokset, jos haluaa...ei niitä teille tarvitse alkaa esittämään.
Eikä sitä tiedä vaikka olisikin saanut jostain hiljaisemmalta asemalta ajan päivänkin varoitusajalla ja voihan olla että hän on käynyt lääkärissä vaikka jo viikon loppupuolelle (esim. perjantaina) tai vaikka lauantaina!
Ja ties vaikka teillä olisi ollut eri lääkäri :P joka toimii eri tavalla. Ei sen heti tarvitse olla kusetusta, jos teille tuli parin viikon päästä tulokset ja joku on ehkä saanut tulokset nopeammin.
Hyvästä kirjoituksestasi!
Kyllä todellakin nämä "vanhemmat ja viisaammat" voisivat pysyä edes jostakin aloituksesta pois!
Todella mautonta,aina esittäytyä kasvattajana niin ja niin monen vuosikymmenen kokemuksella ja plää-plää...
tämä puudelimummo nyt vain sattuu ihan oikeasti olemaan huolissaan niillä mahdollisesti sairailla nartuilla pennuttamisista! Ja jos itse yhtäänkään nenääsi pidemmälle asioita osaat ajattella, niin ymmärrät mistä on kyse!
Vaan onhan se toisaalta ihan ymmärrettävää nuo nimittelyt ja hermoilut siitä, että meitä puudelimummoja on tänne ilmaantunut kertomaan aiheesta mahdollisesti sairas narttu, lonkka,- silmä,- kyynärnivel,- sydän,- maksa ym. tutkimuksista, sillä mehän emme valita, vaan valittajia ovat tosiasiallisesti muut tahot, kuten nyt esim. sinä itse.
Onhan se niin, että harva mahdollinen ostaja harvoin tulee ajatelleeksi niitä mahdollisia sairauksia, vaan luottaa sokeasti pennuttajan sanaan, että pennun vanhemmat ovat terveitä. Ja nyt sitten kun niitä tutkimuksia onkin alettu peräänkuuluttamaan, niin se sitten onkin perin kamala juttu ja monelle varsinainen päänsäryn aihe....vaan miksiköhän?
Olenko muka maininnut että en aio käyttää vanhempia tarkastuksessa?En muistaakseni.Tuttuni on eläinlääkäri joten sain ajan häneltä.En rupea tätä asiaa enään täällä vehkaamaan niistä tuloksista ja muista,koska se ei kuulu kenellekkään muulle kuin pentujen ostajille.
Aika omalaatuinen ilmaus kyllä, sillä kyllä oletetaan saavan terve koira myöskin siitä seropista, eikö vain? Vaan mitä mollaamista on niiden tutkimusten peräänkuuluttaminen? Ei siis pienimmässäkään määrin minkäänlaista mollaamista todellakaan! Ymmärrätköhän nyt sitäkään, ettei ihan jokaisella ell. ole mahdollisuuksia tehdä niitä tutkimuksia, sillä jokaisella klinikalla ei ole niihin tarvittavia laitteita, esim. rtg, joka on aivan ehdoton!! Ja niin hiljaista klinikkaa ei kyllä ole olemassakaan, jonne esim. päivän varoitusajalla pääsisi niihin virallisiin/puolivirallisiin tutkimuksiin, joissa selviää esim. lonkkien, kyynärnivelien ja polvien tilanne!
Toivotaan, että mahdollisen pentueen mahdolliset ostaja olisivat sen verran valveutuneita, että ymmärtäisivät olla ostamatta "sikaa säkissä"!
sulla on mahdollisesti tuttu lääkäri,niin miksi ihmeessä sitten aluksi tyrmäsit ajatuksen tutkimuksista?
Mulla on myös tuttu tohtori,joka on mun koirieni hovilääkäri,enkä usko että silti pääsisin päivän varoitusajalla noihin testeihin.Yleensä lääkärini säästää noi akuutti-ajat sairastuneille ja loukkaantuneille eläimille.Sen verran on aikaa vieviä noi tutkimukset.
Itsehän aloit pennun ottajia täältä etsimään,ja silti et ole valmis jakamaan vanhempien terveydestä asiallista tietoa.
eihän voi jakaa sellaista, jota ei jaettavissa ole.
se ei kuulu niille ihmisille jotka niiden tutkimusten perään täällä kuuluttavat, vaan pentujen vanhempien omistajille ja pentujen ostajille eli VAIN asianomaisille.
TIEDÄN kyllä, että jokaisella eläinlääkärillä ei ole mahdollisuutta tutkimuksiin, mutta oletko selvittänyt kaikkien, jotka voivat tehdä tutkimuksen, asiakastilanteen? Ja se eläinlääkäri mihin olemme vieneet kissammekin leikattavaksi ja saaneet ajan päivän varoitusajalla, ON tarvittavat laitteet näiden tutkimusten tekoon. Eikä se mielestäni ole mitenkään kauhean vilkas paikka.
Ja kuten aloittaja sanoi, että hänen tuttavansa on eläinlääkäri ja sai ajan häneltä.
Aloittaja ei ole missään vaiheessa kysynyt kenenkään mielipidettä siitä, että tulisiko hänen teettää sekarotuisia pentuja. Mutta jostain syystä tähän tulee enemmänkin vastauksia. Ja tästä tutkituttamisesta myös, vaikka hän EI ole maininnutkaan siitä ettei aikoisi tutkituttaa, on sadellut kommentteja.
Luulenpa, että kaikki jotka ovat näitä sekarotuisia vastaan ja vaatimalla vaativat tutkimuksia, olettavat että yksikään sekarotuisilla pentuja teettävä ei aio tutkituttaa vanhempia. Ainakin sellaisen kuvan saa näistä kommenteista. Ihmiset lukevat mitä tahtovat ja vääntävät asiat niin, että niistä saisi riidellä :(
Tämä pentujen myyjä mielestäni ihan asiallisesti sanoi, että ne eivät kuulu muille kuin pentujen ostajille.
Mielestäni kovin moni ei täällä ole pentujen perään kysellyt, vain alkanut kyselemään kolmannen asteen kuulustelua. Kappas, niin käy aina.
Itse ymmärrän kokeiden tärkeyden, mutta ne jotka eivät ymmärrä, eivät vain ymmärrä.
Etkö ole itse ymmärtänyt, ettet saa tällä muuta kuin eripuraa aikaan? Kyllä tuo sinunkin kirjoittelusi aikamoiseksi paasaamiseksi hyvinkin usein menee, tai siltä se aina vaikuttaa. Joko et osaa kirjoittaa asiallisesti tai sitten tosiaan kirjoitat savut korvissa. Who knows?
Mutta uskoisin monen olevan sitä mieltä, ettei näillä tällaisilla "keskusteluilla" ole muuta aikaansannosta kuin eripuraa ja riitaa. Kuka enää jaksaa niin monen jälkeen? Valitettavasti sinä ja muutama muukin näköjään.
Voi yhren kerran tai vaikka kaksikin!!
Tämän keskustelun joillekin kirjoittajille suosittelisin pikaisia tutkimuksia (siis lääkärin tekemiä). Mitä pikemin, sen parempi. Tullaan sitten kyselemään, että mitä tutkimuksia on tehty ja epäilemään aikataulutusta. Kyllä on hölmöä hommaa.
Toivottelen sulle Pennut oikein hyvää ja onnistunutta odotusta. Äläkä välitä, meitä on niin moneen junaan...;)
Hei! Olisi myös kiva tietää mistä päin pennut ovat?! mahdollinen syntymäaika jne.. Siis koska aiot astuttaa..
Nyt meni kyllä hermot!!! Mitä tuo puudelimummot oli tarkoittavinaan? Tämäkin taas todistaa, miten paljon ihmiset koirista tietävät. Luulisi nyt koiraihmisten tietävän edes JOTAIN muistakin roduista kuin omistaan! Ja villakoira vielä niin yleinen!
VILLAKOIRAT EIVÄT OLE MITÄÄN HIENOHELMOJA, JOITA ULKOILUTETAAN VIISI MINUUTTIA PÄIVÄSSÄ JA NUKKUVAT SAMETTITYYNYLLÄ! Sellaisen kuvan nimittäin saa teidän käsityksistänne...
Luetun sisäistäminen 10 ;) Hehe heee
Todellakin,Hekotius,tää porukka ei voi olla todellista... Aivan,arvoisa Ennen-Hekotiusta-Kirjoittanut,tosiaan luetunymmärtäminen ei taida olla vahvoja puoliasi. Kuten ei kovin monen muunkaan täällä... V mä en voi muuta tehdä kun nauraa..
Ei tod ollu tarkotus haukkua ketään,päinvastoin,haluaisin koko negatiivisen ja vihamielisen ilmapiirin (tai sen aiheuttajat) poistuvan. Mutta...seura tekee kaltaisekseen,kuten oon kuullu.. Eli lipsahti jutussani 'puudelimummot'. Sori vaan suuresti. Mutta...-kuten myös olemme varmasti jokainen kuulleet joskus- se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.