Nikokin helpottui Sofian puolesta

Niko kertoi olevansa helpottunut Sofian puolesta.
Oikeus toteutui Sofian osalta, niin kuin kuuluukin.
Hän ei ole ikinä liittynyt millään tavalla näihin minun kuvioihin.
Samaa mieltä oli Sofian asianajaja Perovuo, että oikeus toteutui.
Martinan kohdalla taas rattijuopumus ja pahoinpitelyt olivat oikeutettuja, tuomio pamahti ansaitusti, niin että mätkähti ja oli ihan oikein tolle turpiin vetäjälle.
Karsee akka!
56152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Ei pidä sotkea koskaan Martina tähän huumerikoksesta tuomittiin naiseen, etkö tajua yritä edes painaa päähäsi jo vihdoinkin tämä asia.Sofia tuomittiin 40 päiväsakkoon huumeiden käytöstä ja hallussapidosta . Olet vainonnut Martina jo 20 vuotta ja sotkit taaskin tähän ketjuun hänet .

Äänestä
  • Imhoa n Martinaa.

    Äänestä

  • Juorut pitäisi kyllä olla lähiaikoina tapahtuvia asioita,jostain syystä ei taida tuoreita juoruja löytyä Martinasta. Rattiskäry 9 vuotta sitten ja Berner ainakin 19 vuotta sitten ja Sofian kans kahakka vuonna 2018 joten 🤔 uutta juoruja kehiin ja vanhoja tapahtumat on luettu tuhansia kertoja vähintäänkin .

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Imhoa n Martinaa.

    Imhoa n ? Lopeta jo juominen vai mitä aineita sitten vedät 🤣 .

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Imhoa n Martinaa.

    🤣👏.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    🤣👏.

    Onko tää kommentoija se ruisrokissa ollut toinen henkilö, jolle blörö on luovuttanut VAARALLISIA huumeita, jäänyt heti pysyvästi koukkuun "Imhoa n". Buaaahhblöröblöröblörö👏🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Imhoa n Martinaa.

    Sehän on sinun oma asia. Toiset vihaa Sofiaa. Etkä voi sille asialle mitään. Kkjaan ei välitä sinun jutuista hevon paskaakaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Imhoa n ? Lopeta jo juominen vai mitä aineita sitten vedät 🤣 .

    Kuka on vienyt jo teepusseja sille v-tukseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Imhoa n ? Lopeta jo juominen vai mitä aineita sitten vedät 🤣 .

    Sofialla ja hänen tädillä on juhlan aika, kun Sofia sai huumetuomion,. Tämä on heille ilonpäivä, luulevat raukat, että se on Sofialle kunnianosoitus.

    Äänestä

  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    🍒 ­­­N­y­m­­f­o­­­m­­­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17824491K

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Niko kuitenkin käräjäoikeudessa sanoi että Sofia oli autossa kun menivät matkalla lentokentälle hautausmaalle, josta penkiltä Niko haki rahapussukan, ja laittoi sen autossa olleeseen Sofian nimissä olevaan matkalaukkuun. Heitä seuranneet poliisit eivät kuitenkaan olleet kirjanneet raporttiin että olisivat nähneet Sofian autossa. Sofia taas oli käräjäoikeudessa täysin muistamaton tuosta hautausmaakäynnistä ja itseasiassa ei edes muistanut että millä meni lentokentälle.

Äänestä
  • Käärmeellä on valikoiva muisti.

    Äänestä

  • Ilmeisesti Niko ja Sofia ovat palanneet yhteen sen jälkeen kun Stefu heitti Sofian ulos asunnostaan. Sofia muutti Ranta-ahon siskon asuntoon ja sen jälkeen Niko perui jopa valituksensa, jonka teki saatuaan tuomion Sofian pahoinpitelystä. Tai sitten Sofia vain yksinkertaisesti tietää liikaa Nikon perheestä, koska asui Nikon siskon kanssa aikanaan ja tämä sisko saikin tuomion Katiska-jutussa rahanpesusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ilmeisesti Niko ja Sofia ovat palanneet yhteen sen jälkeen kun Stefu heitti Sofian ulos asunnostaan. Sofia muutti Ranta-ahon siskon asuntoon ja sen jälkeen Niko perui jopa valituksensa, jonka teki saatuaan tuomion Sofian pahoinpitelystä. Tai sitten Sofia vain yksinkertaisesti tietää liikaa Nikon perheestä, koska asui Nikon siskon kanssa aikanaan ja tämä sisko saikin tuomion Katiska-jutussa rahanpesusta.

    Nikolla oli yhteydenpitokielto ja hänen avustajansa toimitti salaa lappuja Nikolta tälle Nikon siskolle, jonka kanssa Sofia asui. Tästä avustajan toiminnasta tuli käräjät ja niistä uutisoitiin että tämä Nikon avustaja valitti että Sofia kerjää koko ajan lisää rahaa Nikolta. Nikon sisko sanoikin avustajalle että tuo Sofialle rahaa kun tulee käymään siellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Niko noissa lappusissa kirjoitti mm. että Sofialle 1000 euroa tilille ja 1000 euroa käteen. Lapusta oli kuva mediassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Niko noissa lappusissa kirjoitti mm. että Sofialle 1000 euroa tilille ja 1000 euroa käteen. Lapusta oli kuva mediassa.

    Samaan aikaan Sofia tapaili salaa Stefua.

    Äänestä

  • Täytyy olla aika tyhmä nainen jos puoliso ajaa auton hautausmaalle ja ei kysy miksi ajoit tänne ja olivat menossa lentokentälle . Kyllä on jutut ei voi muuta todeta .

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Täytyy olla aika tyhmä nainen jos puoliso ajaa auton hautausmaalle ja ei kysy miksi ajoit tänne ja olivat menossa lentokentälle . Kyllä on jutut ei voi muuta todeta .

    Ehkä oli nauttinut nainen muutakin kuin yhteiskunnan luottamusta, jos ei tajua tai halua tajuta mitä puoliso haki hautausmaalta .

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ehkä oli nauttinut nainen muutakin kuin yhteiskunnan luottamusta, jos ei tajua tai halua tajuta mitä puoliso haki hautausmaalta .

    Niko sanoi että ehkä Sofia oli niin uppoutunut kännykkäänsä, ettei huomannut tuota hautausmaakäyntiä. Toki hyvin uskottava selitys.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Nikolla oli yhteydenpitokielto ja hänen avustajansa toimitti salaa lappuja Nikolta tälle Nikon siskolle, jonka kanssa Sofia asui. Tästä avustajan toiminnasta tuli käräjät ja niistä uutisoitiin että tämä Nikon avustaja valitti että Sofia kerjää koko ajan lisää rahaa Nikolta. Nikon sisko sanoikin avustajalle että tuo Sofialle rahaa kun tulee käymään siellä.

    Tuon avustajan ja Nikon siskon viestittelyä julkaistiin mediassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Samaan aikaan Sofia tapaili salaa Stefua.

    Niko lähetti rahaa 1000-2000 €- joka kuukausi Sofialle ja naiskenteli Stefanin kanssa samaan aikaan .Jumalauta mikä nauta tää nainen on ollut ?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Niko lähetti rahaa 1000-2000 €- joka kuukausi Sofialle ja naiskenteli Stefanin kanssa samaan aikaan .Jumalauta mikä nauta tää nainen on ollut ?

    Miksi väität, että Niko olisi naiskennellut Stefanin kanssa? Niin tuossa lukee.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Täytyy olla aika tyhmä nainen jos puoliso ajaa auton hautausmaalle ja ei kysy miksi ajoit tänne ja olivat menossa lentokentälle . Kyllä on jutut ei voi muuta todeta .

    Onhan voinut kysyä. Eri asia mitä vastattiin.

    Äänestä

Kyllä vie Martina heittämällä voiton Sofiasta kännissä ajamisellaan, pahoinpitelyillään, ylinopudella ajamisellaan pienet LAPSET kyydissä, 80km alueella akka veteli 125km.
Siinä oli vaarassa muutkin kuin lapset.
Kuinka moni on päässyt hengestään tai vammautunut tälläisten törppöjen takia, linnaan pitäisi joutua kaikki rattijuopot miettimään tekosiaan.
JOS OTAT ET AJA.
Tuskin oli eka kerta kun promilleissa oli auton ratissa, ei vaan jäänyt kiinni.

Äänestä
  • Voimia peräkammariisi 😋

    Äänestä

  • Sara Chafak sai juuri tuomion rattijuoppoudesta. Hän on jo aikaisemmin menettänyt korttinsa määräajaksi, koska ajoi satasen alueella 157 km/h. Molemmat kauniit naiset ovat puoliksi marokkolaisia. Sofia sai juuri tuomion huumerikoksesta.

    Äänestä

  • Martinalla ei mitään muuta kuin sakkoja ,ei ehdollista ei ehdotonta ei ole ikinä pidätetty eikä ollut putkassa eikä poliisivankilassa. Ei ajanut kolaria eikä myöskään kenenkään päälle autolla.Pahoinpitelyt oli sellaiset ettei edes naisille tullut naarmuja , että olisivat joutuneet käymään vaikka sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolla .Sakkotuomiot ovat aina mitättömiä ja vastaavat mitättömiä tekoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sara Chafak sai juuri tuomion rattijuoppoudesta. Hän on jo aikaisemmin menettänyt korttinsa määräajaksi, koska ajoi satasen alueella 157 km/h. Molemmat kauniit naiset ovat puoliksi marokkolaisia. Sofia sai juuri tuomion huumerikoksesta.

    Olisiko niin että Sara on aikaisemminkin ajanut kännissä mutta ei ole jäänyt kiinni? Olisiko niin että Sofia on aikaisemminkin käyttänyt huumeita, mutta ei ole jäänyt kiinni? 20:08:27 kirjoittaja sellaisia tuolla vihjailee, että näin saattaa olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Voimia peräkammariisi 😋

    Etkö ole vieläkään päässyt pois peräkamaristasi, kun luulet muittenkin sellaisessa loisivan?
    Arvaa mitä, vain sinä yksin loisit peräkamarissa, ei kukaan muu.
    Yritä päästä sieltä pois ja laajentaa maailmankuvaasi. Aluksi vaikka keittiöön, jos sellaista on. Siitä kömmit pikkuhiljaa ulos asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Martinalla ei mitään muuta kuin sakkoja ,ei ehdollista ei ehdotonta ei ole ikinä pidätetty eikä ollut putkassa eikä poliisivankilassa. Ei ajanut kolaria eikä myöskään kenenkään päälle autolla.Pahoinpitelyt oli sellaiset ettei edes naisille tullut naarmuja , että olisivat joutuneet käymään vaikka sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolla .Sakkotuomiot ovat aina mitättömiä ja vastaavat mitättömiä tekoja.

    Totuus on jos ei Sofia olisi häirinnyt Martinan avopuolisoa baarissa ja lähettänyt törkeitä viestejä puhelimeen .Ei olisi oikeasti ollut tätäkään yhteenottoa naisten kesken.No lopulta kuitenkin portsarit pani Sofian pois baarista ja Martina jäi Stefanin ja seurueen kanssa jatkaa iltaa rauhassa .

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Martinalla ei mitään muuta kuin sakkoja ,ei ehdollista ei ehdotonta ei ole ikinä pidätetty eikä ollut putkassa eikä poliisivankilassa. Ei ajanut kolaria eikä myöskään kenenkään päälle autolla.Pahoinpitelyt oli sellaiset ettei edes naisille tullut naarmuja , että olisivat joutuneet käymään vaikka sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolla .Sakkotuomiot ovat aina mitättömiä ja vastaavat mitättömiä tekoja.

    Niin näin sanoi tää Sofiakin asianajaja kans asian .Sakkotuomiot on aina mitättömän pienistä teoista .

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Etkö ole vieläkään päässyt pois peräkamaristasi, kun luulet muittenkin sellaisessa loisivan?
    Arvaa mitä, vain sinä yksin loisit peräkamarissa, ei kukaan muu.
    Yritä päästä sieltä pois ja laajentaa maailmankuvaasi. Aluksi vaikka keittiöön, jos sellaista on. Siitä kömmit pikkuhiljaa ulos asti.

    Et ole äidinkielen opettaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Niin näin sanoi tää Sofiakin asianajaja kans asian .Sakkotuomiot on aina mitättömän pienistä teoista .

    Kyllä näin on asia ja täytyy uskoa kun näin asianajaja on kommentoinut mediassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kyllä näin on asia ja täytyy uskoa kun näin asianajaja on kommentoinut mediassa.

    Kuka jaksaa vaan jauhaa näitä samoja asioita eikö todellakaan ole elämässä mitään tärkeämpänä pidettäviä asioita näillä henkilöillä olemassa ?

    Äänestä

  • Onneksi Sofialla ei ole ajokorttia kun dokaa viikollakin ja viikonloppuna perseet ottaa olalle. Eikä edes saisi sitä ajokorttia koskaan.
    Montako kertaa olet ajellut kännissä itse. Sitä se tu tuu ainakin, että OTAT KUN AJAT.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sara Chafak sai juuri tuomion rattijuoppoudesta. Hän on jo aikaisemmin menettänyt korttinsa määräajaksi, koska ajoi satasen alueella 157 km/h. Molemmat kauniit naiset ovat puoliksi marokkolaisia. Sofia sai juuri tuomion huumerikoksesta.

    Huumerikos on pahempi. Eli nyt Sofia voitti tämän kisan. Voi, voi kuka nyt olisi kateellinen Sofialle voitosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Martinalla ei mitään muuta kuin sakkoja ,ei ehdollista ei ehdotonta ei ole ikinä pidätetty eikä ollut putkassa eikä poliisivankilassa. Ei ajanut kolaria eikä myöskään kenenkään päälle autolla.Pahoinpitelyt oli sellaiset ettei edes naisille tullut naarmuja , että olisivat joutuneet käymään vaikka sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolla .Sakkotuomiot ovat aina mitättömiä ja vastaavat mitättömiä tekoja.

    SOFIALLA ON HUUMERIKOS. ON KAIKUSTA PAHIN NÄISTÄ.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kyllä näin on asia ja täytyy uskoa kun näin asianajaja on kommentoinut mediassa.

    Eivät taineet olla. Kyllä on Sfialla maksettavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kuka jaksaa vaan jauhaa näitä samoja asioita eikö todellakaan ole elämässä mitään tärkeämpänä pidettäviä asioita näillä henkilöillä olemassa ?

    Miksi se Sofia antaa aina aihetta. Huumerikos on pahempi kuin rahanpesu. Lopettakaa, että mustaa ette saa enää valkoiseksi.

    Äänestä

  • Olet samanlainen rääpäle kuin Sofia, ei selvää päivää ja yhteiskunta elättää.

    Äänestä

  • Tuo mitä marokkolainen teki Martinan perheelle, niin olisi pitänyt potkia niin, että tekokarvat ja isopää olisi lentänyt loukkoon, sekä epämääräisillä rahoilla ostetut Legot kurkkuun. Ei vastenmielisempää otusta ole kuin marokkolainen huumeiden käyttäjä.

    Äänestä

Koittakaa nyt rauhottua. Kateus on kauhee sairaus. Joku sakko ei meinaa yhtään mitään kenenkään elämässä. Elämä jatkuu, ja hyvä niin. Martina on kanssa tuomionsa saanut ja toivottavasti opikseen ottanut, joten ei niistäkään täällä kannata vatvoa. Se on jokaisen ihmisen oma asia mitä tekee tai jättää tekemättä. Stefu kanssa käyttänyt huumeita ja jäi just kiinni hangon ratsiassa,saa tuomion aikanaan. Karalahti on saanu tuomioita huumeista. Onhan näitä.

Äänestä
  • Et ehkä nyt tajua että ylinopeudessa tai rattikännissä ei ole se sakko se pahin juttu. Näissä tilanteissa kuolee koko ajan täysin syyttömiä ja ulkopuolisia ihmisiä, ja sinä mietit vain jotain sakkoja ja niiden vaikutuksia?! Elämä ei todellakaan aina jatku.

    Äänestä

  • Miksi vedät Martinan mukaan juttuihin missä puhutaan huumetuomioista? Miksi tuolla toisaalla väitit jo sellaista että tulee kunnianloukkauksesta tuomio? Karalehden vedit sielläkin mukaan. Kukahan se oli joka aikoinaan oli valehdellut Martinasta jotain ja todettiin että valehteli. Ainakin vauvalla moni tiesikin henkilön joka oli valehdellut. Eikö tuo valehtelija ole koskaan päässyt yli siitä että valehtelunsa ei mennyt läpi? Vieläkin JOKU täällä toistaa aika usein samaa mitä tuo valehtelijaksi todettu henkilö aikoinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Et ehkä nyt tajua että ylinopeudessa tai rattikännissä ei ole se sakko se pahin juttu. Näissä tilanteissa kuolee koko ajan täysin syyttömiä ja ulkopuolisia ihmisiä, ja sinä mietit vain jotain sakkoja ja niiden vaikutuksia?! Elämä ei todellakaan aina jatku.

    Sara Chafak sai juuri tuomion rattijuoppoudesta. On myös aikaisemmin menettänyt korttinsa kun ajoi satasen alueella 157 km/t. Sara ja Sofia ovat molemmat puoliksi marokkolaisia, olisiko sitten sitä tulista verta mukana heillä kun Sara tuollaisia tuomioita saa ja Sofian huumerikoksesta sai juuri tuomion.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    ...siis Sofia sai juuri tuomion huumerikoksesta...

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Sara Chafak sai juuri tuomion rattijuoppoudesta. On myös aikaisemmin menettänyt korttinsa kun ajoi satasen alueella 157 km/t. Sara ja Sofia ovat molemmat puoliksi marokkolaisia, olisiko sitten sitä tulista verta mukana heillä kun Sara tuollaisia tuomioita saa ja Sofian huumerikoksesta sai juuri tuomion.

    Sofia sanoikin Seiskalle että "vaikka minä olen puoliksi marokkolainen niin Stefu se on joka heittelee tavaroita" eli kyllä Sofia tuolla tarkoitti että marokkolaiset ovat aikalailla ärhäkkäämpiä sitten kuin suomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Miksi vedät Martinan mukaan juttuihin missä puhutaan huumetuomioista? Miksi tuolla toisaalla väitit jo sellaista että tulee kunnianloukkauksesta tuomio? Karalehden vedit sielläkin mukaan. Kukahan se oli joka aikoinaan oli valehdellut Martinasta jotain ja todettiin että valehteli. Ainakin vauvalla moni tiesikin henkilön joka oli valehdellut. Eikö tuo valehtelija ole koskaan päässyt yli siitä että valehtelunsa ei mennyt läpi? Vieläkin JOKU täällä toistaa aika usein samaa mitä tuo valehtelijaksi todettu henkilö aikoinaan.

    Tuolla toisaalla kirjoitti Karalahdesta sellaisenkin väitteen, että siitä menee kuvakaappaus Karalahdellekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tuolla toisaalla kirjoitti Karalahdesta sellaisenkin väitteen, että siitä menee kuvakaappaus Karalahdellekin.

    Kannattaa laittaa.
    Karalahden faija on poliisi ja murhatutkija taitaa kyl ehkä olla jo eläkkeellä.
    Siell sellaiset kontaktit, että tuo valehteleva stalkkeri on kohta kiinni.

    Äänestä

Karsea on on akka joka kirjoittaa kun v-tuttaa Martinan elämä tällä hetkellä. Valitettavasti Sofia ei pääse ikinä samaan. Huumerikos on pahempi kuin rahanpesu, jos et satu tietämään, kuten täällä on jo aikaisemminkin kirjoitettu. On se hyvä ettei Sofialla ole ajokorttia kun alkoholi maistuu hyvin pitkin viikkoakin arkisin.

Äänestä

HUUMERIKOS ON PAHEMPI KUIN rahanpesu. Ota asioista selvää ja tuomio tuli siitä.

Äänestä

Kyllä on karsee akka nyt niin kateellinen. Soffi sai kovemman tuomion ja isommat sakot ja kaikki asianajopalkkiot päälle. Entä sakot? Pystyykö itse maksamaan vai meneekö veronmaksajien piikkiin. Kuinka tuollainen luksusnainenn voisi muka saada ilmaisen oikeudenkäynnin. Kannattaako sinun enää Martinasta kirjoitella. Olet aivan dille. Haluatko taas, että Soffi saa kuraa niskaansa sinun ansiosta.

Äänestä

Käykää nyt katsomas Sofian instaa, kun on ollut persehoidossa. Kauhea näköistä ja pikkuhousutkin on jossakin ihran sisällä. Kyllä on kaamea pakaroiden väli, pulloharjaa tuossa varmasti tarvitaan kun tuon välin pesee.

Äänestä

Onko sillä jotain merkitystä mitä huumekeisari sanoo entisestä avokista, kun kumpaakaan ei ole luottamista.

Äänestä

Sofia on Suomen kadehdituimpien top 3 sakissa. Se on kun joku on oikeesti kiinnostava, niin siitä puhutaan koko ajan, seurataan, stalkataan...jos ei olis kiinnostusta, ei täälläkään sekopäät tavikset nimettöminä avautuis. IHANA Sofia, anna noille entistä enemmän kadehdittavaa. Niillä raukoilla ei ole muuta kuin sinun elämä.

Äänestä

Täällä on toi yksi ja sama Sofian haukkuja joka vastaa ite itelleen. Kun ei ketään kiinnosta sen epävakaat avautumiset. On sen verran sairas ihminen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Niko kertoi olevansa helpottunut Sofian puolesta.
Oikeus toteutui Sofian osalta, niin kuin kuuluukin.
Hän ei ole ikinä liittynyt millään tavalla näihin minun kuvioihin.
Samaa mieltä oli Sofian asianajaja Perovuo, että oikeus toteutui.
Martinan kohdalla taas rattijuopumus ja pahoinpitelyt olivat oikeutettuja, tuomio pamahti ansaitusti, niin että mätkähti ja oli ihan oikein tolle turpiin vetäjälle.
Karsee akka!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu