KIITOS VIISAALLE MIEHELLE.
On ihan uskomatonta että löytyy hänen kaltaisiaan oikein ajattelevia persoonia, jotka huomaa todellisuuden, vaikka ovat kasvaneet kieroutuneessa ympäristössä. Hyvä näin.
Ikänäni en ole käsittänyt Lestadiolaista uskoa.
Lahkot pois kirkon piiristä.
Kirkko on suojatyöpaikka Lestadiolaisille täälläkin Haapavedellä ollut jo pitkään .
He pitäkööt kokouksiaan ja aivopesujaan omissa hausseissaan.
JOHANNES ALARANTA
70
1949
Vastaukset
- Anonyymi
Olet niin oikeassa jokaisessa kohdassa.
- Anonyymi
Tällaisia rehellisiä suoraselkäisiä henkilöitä tarvittaisiin kaikkialle, mutta erityisen tärkeää olisi, että heitä olisi enemmän päättäjissä ja kaikissa yhteisten asioiden hoitajissa!
- Anonyymi
Mitä eikö homo pääse päättämään?
- Anonyymi
Et sinä pääse.
- Anonyymi
Kun moni ei varmaan tiedä, mistä on kyse, niin asia selviää vilkaisemakka Haapavesi-lehden netti uutisia!
- Anonyymi
Olispa hänkin ehdokkaana täälläpäin, niin olisi hyvä ja rehellinen edustaja lestoille ja muillekin!
- Anonyymi
Olisi todella hyvä ja sopiva perussuomalaisten ehdokkaaksi!
- Anonyymi
Ei helevetti. Vieläkö tuo rakkikoira jaksaa räksyttää. Eikö hän voisi jättää jo meitä vanhoillislestadiolaisia rauhaan? Tosi ikävää, että hän on juuttunut pilkkaamaan meitä ja jotku sitten lähtevät seuraamaan tällaista harhaanjohtajaa :(
Todella surullista!!! Eikö hän voi säästä edes viimeisiä uskovaisia, vai pitääkö se raadella tämä ihana lammasjoukko ihan viimeiseen mieheen ja naiseen?- Anonyymi
Mitä hän on sanonut?
Tähän asti vain asiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hän on sanonut?
Tähän asti vain asiaa.Johannes liioittelee ja kärjistää asioita. Hän käyttää värikynää jutuissa saatanasti. En ymmärrä, miksi hän ei voisi jättää jo meitä rauhaan.
- Anonyymi
Se ei ole räksyttämistä, jos hän kertoo tosi asioita ja pyrkii saamaan epäkohtia ja vääryyksiä korjattua sekä vakavia rikoksia estetyksi!!
- Anonyymi
Niin milloin hän aloittaa niiden kertomisen?
- Anonyymi
Liioittelu ja kärjistäminen ei ole asiallista. Toimisi edes yhtä korrektisti, kuin esim Eero Salin, joka käsittelee kipukohtia yms asiallisesti ja saa siksi toimia yhä sananpalvelijana. Salinin Eero ei ole sortunut turhaan vittuiluun ja räksyttämiseen, vaan hän on puuttunut ongelmakohtiin rakentavassa mielessä. Hän toimii Ylivieskan Ryllä sananpalvelijana.
- Anonyymi
Alaranta on asettunut Jumalan asemaan muita tuomitessaan.
- Anonyymi
Asiat pitää sanoa suoraan.
Hyssyttely on perseestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiat pitää sanoa suoraan.
Hyssyttely on perseestä.Tietyistä asioista pitääkin. Onhan se perseestä, jos joku käyttää rippiä rikoksen peitteenä. Sellaiset kuuluukin käsitellä. Mutta sitten että näkee vikoja kaikessa muussakin, niin kuin Johannes tuntuu näkevän. Hän ihan ivaten pilkkaa meidän Jumalan lasten joukkoa ja tuntuu saavan siitä suurta nautintoa. Mun mielestä sellainen ei ole rakentavaa, vaan hajoittavaa ja siihen kai Johannes pyrkiikin. Hajoittamaan Jumalan lasten joukon ja sekin on perseestä! Uskallan sanoa tämän suoraan, koska kuten sanoit, hyssyttely on perseestä.
- Anonyymi
Lessuthan ei ole tekopyhiä ja kieroja? Eihän?😉
- Anonyymi
Alaranta on onneksi vielä hengissä.
Se on ihme, sillä kun saa tällaisen todella kivikovan koneiston ,
joka ei siedä juuri minkäänlaista arvostelua tai arviointia, vastaansa, on yksin jätetty ja vääränlaiseksi todettu, ihminen todella on maanpäällisessä helvetissä. Hän sanookin kärsineensä posttraumaattisesta stressistä, kuten rintamasotilaat.
Mutta asia on niin, että vain totuus kestää .Totuus on tämän kriitikon puolella. Yhteiskunnassa ei pitäisi olla tällaisia pimeitä / hämäriä saarekkeita, jotka käyttävät isoa valtaa jäsenistöönsä, jonka kuuliaisuus varmistetaan hylkäämisen , tuomion , erottamisen ja leimaamisen uhalla ja samalla syöttäen epäraamatullista oppia oman joukon ainutlaatuisuudesta.
" Ainoa Jumalan valtakunta" koki kovan kolauksen , kun liikkeen pohjamudat alkoivat nousta pintaan ja päivänvaloon . Ulkopuolisille se ei ehkä ollut niinkään suuri yllätys kuin osalle sisäpiiriä.Haapaveden seurakunnan työntekijäkin sanoi Kalevan haastattelussa, että ilmitullut pedofilia koskee aivan toista liikettä kuin SRK:ta.
Niin suuremmoinen käsitys voi olla itsestä ja omasta ryhmästä, ettei edes lainvoimainen tuomio avaa silmiä?
Humoristinen piirrekin Alarannan kokemuksissa on, että lehtitiedon mukaan hänen käyttämänsä ruma nimitys SRK:n johtajista poiki valitukseen tuomiokapituliin. Valitus hylättiin.
Tässä ei käytetä tuota sanaa, ehkä puhutaan vain Lullukkamiehistä, koska sellaista tapahtuu, että liikkeen nokkamiehet, eivät uskalla asettua oikeuden puolelle silloinkaan, kun varmasti tietävät lakia rikotun.
Pestään omat kädet, siirretään vastuut ja suojellaan oma itsensä.
Niin. Mitä pahaa siinä on? - Anonyymi
Älä yleistä. Jotku käyttää uskoaan vääriin tarkotusperiin ja he ovat usein luikureita. Todellinen uskovainen, eli Jumalan lapsi ei vilppiä harrasta. Tekolessuja on turhankin paljon, mutta se ei tarkoita todellakaan sitä, että kaikki lestadiolaiset olisi epärehellisiä. Kyllä siinä joukossa on myös suuri Jumalan lasten joukko, jotka elää vilpittömässä uskossa ja ovat täysin rehellisiä.

Kukaan ei ole täydellinen eikä täysin vilpitön, ei lessukaan.
Kukaan ei ole hyvä, paitsi Jumala yksin.
Lessut voisivat lukea enemmän Raamattuaan, eikä tyytyä vain saarnojen kuunteluun, niin kristinuskon todellinen sisältö kirkastuisi entisestään.
Alarantahan puhui kauniisti enemmistölestadiolaisista.
Mutta jokaisen kannattaa muistaa, ettei ole sen parempi kuin kuka tahansa vastaantulija.
Tämä totuus löytyy Raamatusta.
- Anonyymi
Hänen isänsäkin oli rehellinen, ei kulkenut muiden kansanedustajien mukana valtion varoilla ulkomailla ryyppäämässä ja örveltämässä, kuten aiemmin oli vielä enemmän käytäntönä!
- Anonyymi
Siihen aikaan kun hänen isä Juhani Alaranta oli kansanedustajana, kepun politiikkakin oli järkevää ja aivan päinvastaista kuin nykyään!
- Anonyymi
Kyllä.
Täytyy olla kotoa hyvät ja rehelliset eväät, kun on kasvanut näin kyvykäs vaikuttaja ja laajasti sivistynyt vaikuttaja. Rohkeutta on tarvittu.
Äidin osuuttakaan ei varmaan kannata unohtaa. - Anonyymi
Juhani Alaranta on jopa pohtinut sukunimensä vaihtamista poikansa vuoksi. Hän ei yksinkertaisesti enää kehtaa kantaa tuota sukunimeä harteillaan. Johannes on pahemman kerran häpäissyt isänsä ja jopa koko sukunsa... sekä tietysti koko Jumalan lasten joukon. Surullista!
- Anonyymi
Tosi surullista, että Johannes on juuttunut jatkuvaksi räkyttäjäksi. Väittää, että hänellä on kaikki hyvin. Eipä siltä näytä. Mistä muusta se ammentaa loputtoman voiman tuohon järjettömään räkyttämiseen, jos ei katkeruudesta? Moni uskovainen katsoo surehtien tätä menetettyä lammasta. Toivottavasti saisi palaamisen armon.
- Anonyymi
Täällä lestat paniikissaan yrittää esittää täysin keksittyjä valheita, joissa ei ole totuuden siementäkään!
- Anonyymi
Puhu vaan itestäs, luopio! Nää et tiiä, millasta oikia Jumalan lapsen elämä on. Se on vapautta, iloa ja rauhaa Jeesuksessa Kristuksessa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhu vaan itestäs, luopio! Nää et tiiä, millasta oikia Jumalan lapsen elämä on. Se on vapautta, iloa ja rauhaa Jeesuksessa Kristuksessa!
Jos on, ei tarvitsisi haukkua muita luopioiksi.
- Anonyymi
Kyllä Johannes on enempi mies kuin kymmenen lestanilviäistä yhteensä.
- Anonyymi
Kyllä.
- Anonyymi
Vitut oo. Tai no mieshän se tietysti biologisesti on, mutta hengen tasolla jäänyt lapsipuolen asemaan sillä erotuksella, että lapset ovat pelastuskelposia aina. Johannes on syvästi pimeydessä.

Kyllä ainakin näiden kommenttien perusteella ns. "Jumalan lasten" elämä näyttää olevan yhtä helvettiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ainakin näiden kommenttien perusteella ns. "Jumalan lasten" elämä näyttää olevan yhtä helvettiä.
He ovat erittäin huonoa mainosta hyvälle aatteelle, näm ä fariseukset, jotka uskovat enemmän lahkoonsa kuin Jumalaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He ovat erittäin huonoa mainosta hyvälle aatteelle, näm ä fariseukset, jotka uskovat enemmän lahkoonsa kuin Jumalaan.
"Jos se valo, joka teissä on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!"
Ne ovat Jeesuksen sanat uskonnollista ulkokuorta pitäville ja yläpuolelle asettujille.
Kyllä se on kuulkaa rakkaat sisaret ja veljet sillälailla, että Pyhän Jumalan edessä ja lähimmäisten edessä on paras pysyä nöyränä.
Siinä ei lessunkaan mopo voi keulia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vitut oo. Tai no mieshän se tietysti biologisesti on, mutta hengen tasolla jäänyt lapsipuolen asemaan sillä erotuksella, että lapset ovat pelastuskelposia aina. Johannes on syvästi pimeydessä.
Johanneksella on ensimmäisen lapsen synrooma joka ei ole outoa uskonnollisissa perheissä. se korostuu minä aina oikiassa, ei nöyryyttä kun saanut kasvatuksen jossa lapsi ei koskaan epäonnistu. Isäsä luonne ei katso tulevaisuuteen vai elää paustapeiliin tuijottamalla. Olen joskus kuunnellut niin Juhanin puhetta ja toivonut että olis ees pikkusen toivonnäkökulmaa. Sama epätoivo on Johanneksen puheessa. Ei uskois pappismiehen koulutuksen menneen nuin hukkaan, ajatus on aina te olette pahoja minä vain oikiassa.

"Ajatus on aina te olette pahoja minä vain oikeassa"
Sitähän se lestadiolaisuus on aina ollut. - Anonyymi

Keittiöpsykologia ei nyt taida auttaa näiden kaksilahkeisten kanssa:)))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ajatus on aina te olette pahoja minä vain oikeassa"
Sitähän se lestadiolaisuus on aina ollut.Juuri näin.Fiksaatio . Uusiutumisesta ei jälkeäkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanneksella on ensimmäisen lapsen synrooma joka ei ole outoa uskonnollisissa perheissä. se korostuu minä aina oikiassa, ei nöyryyttä kun saanut kasvatuksen jossa lapsi ei koskaan epäonnistu. Isäsä luonne ei katso tulevaisuuteen vai elää paustapeiliin tuijottamalla. Olen joskus kuunnellut niin Juhanin puhetta ja toivonut että olis ees pikkusen toivonnäkökulmaa. Sama epätoivo on Johanneksen puheessa. Ei uskois pappismiehen koulutuksen menneen nuin hukkaan, ajatus on aina te olette pahoja minä vain oikiassa.
Juhanin saarnoissa sentään kaikuu muuntelematon evankeliumi. Johannes ravistelee perinteitä ja uskon syvimpiä dogmeja, eli oppeja. Hän haluaisi uudistaa kirkon mieleisekseen, eikä päästä edes kaikkia liberaaleja helpolla. Kirkon pitäisi tanssia Johanneksen pillin tahtiin, niin se vain kelpaisi. Mutta kirkko ei tule koskaan tanssimaan yksittäisen henkilön tahtiin, sillä kirkkolaiva on todella iso ja käsittää laajan joukon erilaisia näkemyksiä ja maailmankatsomuksiakin. Kaikki kirkon jäsenethän ei ole edes uskonnollisia, saatikka usko koko Raamattuun. Ovat kirkossa mukana muista syistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ainakin näiden kommenttien perusteella ns. "Jumalan lasten" elämä näyttää olevan yhtä helvettiä.
Mun elämä ainaski on iloa, rauhaa ja vapautta Kristuksessa! Tunnen, kuinka sydämelläni on rauha. Mehän olemme rauhan lapsia!
- Anonyymi
Ottakaa Johanneksesta esimerkkiä!
- Anonyymi
Ai missä mielessä. Ite en jaksais lähteä tollaiseen räksyttämiseen ja loputtomaan vittuiluun. En tiedä, mitä siitä edes hyötyisin. Katkeruus tuhoaa vain itsensä sisältä. Johannes väittää, ettei muka olisi katkera. Mistä helvetistä sitten hänen lestadiolaisvihansa oikein kumpuaa? Hän vihaa jopa kaikkia konservatiivikristittyjä, ei vain meitä vanhoillislestadiolaisia. Konservatiivien suuntaan hän jatkuvasti osoittaa kritiikkiä, eikä päästä edes omaa työpaikkaansa, Perniön seurakuntaa helpolla.

Kylläpä sinulla ottaa lujille.
Alaranta on mies paikallaan. - Anonyymi

Lestadiolaisten kannanotoissa näyttää vittu ja helvetti olevan keskeisiä asioita niin kuin varmaan onkin heidän elämässään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä sinulla ottaa lujille.
Alaranta on mies paikallaan.Alaranta on ihan jees mies, mutta ihan ymmärrettävistä syistä monia uskovaisia hänen toiminta sapettaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lestadiolaisten kannanotoissa näyttää vittu ja helvetti olevan keskeisiä asioita niin kuin varmaan onkin heidän elämässään.
Me uskovaiset emme perinteisesti kiroile. Jotku tosin ovat viime vuosina sortuneet kiroiluun ja jopa Päivämiehen Kapsäkkiosiossa on todettu, että etenkin uskovaiset nuoretkin saattavat nykyisin kiroilla. Olen huomannut, että jotku aikuisetkin, eli ei se pelkästään nuorisoa koske. Nää ajat eivät ole päästäneet meitä Jumalan lapsia helpolla.
- Anonyymi
Ei sitä pidä vihaksi väittää, kun Alaranta yrittää estää vakavia rikoksia sekä tuo esille todellisia vakavia väärinkäytöksiä ja rikoksia!
- Anonyymi
Asiallinen kirjoitus näin vanhoillislestadiolaisin silminikin. Johannes totesi, että vanhoillislestadiolaiset ovat usein varsin sivistynyttä väkeä. Ja että hän ei ymmärrä, miksi hänen isänsä on joutunut ryöpytyksen kohteeksi pojan vuoksi. Tätä Johannes pitää raukkamaisena ja sitähän se onkin. Eniten kuitenkin huolestuttaa Johanneksen toiminnassa se, että hän on saanut todella monia luopumaan uskostaan. Uskon kieltäjiä on ollut todella paljon ja se on surullista.
- Anonyymi
Johannes Alaranta on rohkea mies: uskaltaa olla itselleen rehellinen.
Lestadiolaisuuden taikapiiristä luopuminen ei ole uskosta luopumista vaan uuden rehellisemmän elämän alku. - Anonyymi
Mistä sinä kenenkään uskomiset ja uskon kieltämiset tiedät! Jo on puppua ja höttöä sinun tuumailut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä kenenkään uskomiset ja uskon kieltämiset tiedät! Jo on puppua ja höttöä sinun tuumailut.
Eli 13.44; 16 on puppua ja höttöä ennemminkin kuin sivistyneen väen kirjoitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli 13.44; 16 on puppua ja höttöä ennemminkin kuin sivistyneen väen kirjoitus.
Sillä yks Johannesko se saa ihmiset uskomaa ja olemaan uskomatta, mitä ikkinä niillä tarkoitatkaan?
Normaaleilla ihmisillä on kato ihan oma järkI ja oma tahto ja normaslit ihmiset päättää asioistaan itse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä yks Johannesko se saa ihmiset uskomaa ja olemaan uskomatta, mitä ikkinä niillä tarkoitatkaan?
Normaaleilla ihmisillä on kato ihan oma järkI ja oma tahto ja normaslit ihmiset päättää asioistaan itse.Kuten edellinen 15:[06 totesi omilla jaloilla seisominen on uuden rehellisen elämän alku.
Ei tarvitse napanuorassa roikkua koko elämää Ja nimitellä muita luopioiksi ja uskosta osattomiksi tai pimeyden vallassa oleviksi jne jne.
Olis jo vähän sivistystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten edellinen 15:[06 totesi omilla jaloilla seisominen on uuden rehellisen elämän alku.
Ei tarvitse napanuorassa roikkua koko elämää Ja nimitellä muita luopioiksi ja uskosta osattomiksi tai pimeyden vallassa oleviksi jne jne.
Olis jo vähän sivistystä.Näin sanoo ihminen, jolla on synnin sumentamat silmät…. Huoh!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin sanoo ihminen, jolla on synnin sumentamat silmät…. Huoh!
Älä luulekaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä luulekaan.
Onko sulla hirsi silmässä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla hirsi silmässä?
Toivotaan, että SRK saa myös itselleen sen parannuksen armon, jota muille saarnaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivotaan, että SRK saa myös itselleen sen parannuksen armon, jota muille saarnaa.
SRK ei voi saada parannuksen armoa, koska se ei ole ihiminen. SRK on yhdistys, jonka jäseninä on rauhanyhdistyksiä. Rauhanyhdistyksetkään ei ole uskovaisia, koska nekin on yhdistyksiä. Rauhanyhdistyksillä taasen on jäseninä uskovaisia, mutta kaikki uskovaiset ei oo automaattisesti rauhanyhistysten jäseniä. Rauhanydistysten jäseniä on yhteensä nykyisin n. 15 000, mutta uskovaisia vielä jopa 70 000. Ennen Jumalanlapsia oli yli 100 000 ja ryiden jäseniä 30 000. Luopumus ollut viime aikoina kovaa.

SRK: lla on pomonsa.
- Anonyymi
Ei fanaattisista uskonnollisista, poliittisista realiteettien ulkopuolelle elävistä ääriliikkeistä voi seurata kuin ihmisten normaalin elämän vaikeutumista, samaan sarjaan kuuluu nykyinen erityisesti joihinkin kaupunkeihin levinnyt yltiöpäinen vihreä hurmos, joka onneksemme on nyt häviämässä kansalaisten valistuneisuuden johdosta!
Kaikki kunnioitus rehelliselle Alarannalle! - Anonyymi
Ääriliikkeet on ääriliikkeitä ja niissä toiminta sen mukaista.
- Anonyymi
Ja niin moni on vain joukon jatkona.
Ei seistä omilla jaloilla , käytetäänkin vain sana m e, eli lauma päättää.
- Anonyymi
Annetaan jokaisen uskoa mihin haluaa. Itselläni on kavereita monesta eri uskon suuntauksesta ja hyvin tullaan toimeen. Koskaan ei tarvi kyseenalaistaa kenenkään uskoa. Ei tarvitse edes koskaan keskustella aiheesta.
- Anonyymi
Niin kuuluisi olla, mutta kun kiihko liikkeiden määräävät henkilöt muuttuvat heti vihollisiksi niitä kohtaan, jotka esim. haluavat erota heidän fanaatikko uskon harjoittamisesta!
- Anonyymi
Ei tarvitse??? keskustella uskonasioista.
Mitä uskovaisia semmoset on, jotka ei keskustele uskonasioista?
Ettekö osaa.? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse??? keskustella uskonasioista.
Mitä uskovaisia semmoset on, jotka ei keskustele uskonasioista?
Ettekö osaa.?Fanaatikot eivät pysty eivätkä halua keskustella, he vain määräilevät, että muiden pitäisi olla heidän kaltaisia!
- Anonyymi
Ottakaa Alarannasta esimerkkiä rehellisyydessä!
- Anonyymi
Johannes ansaitsee arvostuksemme ja kunnioituksemme.
- Anonyymi
Haapavedelle tarvittaisiin Alaranta ja muita saman kaltaisia.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2744967Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1102543Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1171550- 1011100
Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.3351011Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle139936Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N273903Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin
Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si33807- 39775
IS Viikonloppu 4.-6.4.2026
Nyt on Viitamäeltä pääkuvaton ristikko. Nimimerkki happonen kehui kovasti "On kyllä laadukas pahis, iso kiitos tästä ja78765