Pihalla maatessani yöllä säpsähdin puoliuneen ja täysuneen.
Päivähoroskooppi on henkinen Kala ja henget heräävät eloon.
Ei riittänyt, että näin täysunia, sen päälle heräsin unessa ja ajattelin todellisuutta todeksi, mikä kuitenkin sekin oli unta vain, perkele. Painoin pääni tyynyyn ja tajusin, että olen unessa enkä valveilla, koska ihmettelin sitä, mitä näin ja kuka olin. Aika sekavaa todellisuutta!
Siinä oli joku tyttö, jonka kanssa olin telepatian langalla vuoropuhelussa.
Heräsin yöllä kanssa kun hiiri söi eväitäni. Saman hiiri teki edellisenä yönä kun löysin jauhoissani hiiri tai rottareijan. Ajoin eläimen pois.
Täysunessa näin jonkun kylmän, ruumiittoman hengen kävelevän kohtiani nurmikkoa pitkin. Yllätyin kun se tuli luokseni. Makasin vatsalla ja tunsin kuinka henki kosketti minua kädellä kaulaan. En tahtonut sen kosketusta. Henki hieroi niskaani. Näin henkeä avoimemmin ja se oli motoristi, jolla oli kypärä. Oliko hän kuollut onnettomuudessa, ajattelin. Ehkä tuli katsomaan, että olinko kunnossa tai jotakin. Kylmäävä tunne oli kehossa hengen kosketuksesta. Niin suoraan se tuli kohti, että yllätti.
Edellisen tytön kautta jotenkin näin vielä Suomen historiasta valkokaartilaisen, jolla oli valkoinen lappu. Sotilasta ammuttiin ja ajattelin sen paikan olleen jossakin siinä, missä makasin lähellä.
Uniyön jälkeen olo on levoton kuin ei nukkuisi hyvin.
Kuitenkin pidin vaihtoehdon, että motoristin henki olisi ollut myös astraalikeho, joka seikkailee kehon nukkuessa, mutta että noin voimakkaasti!
Maa pitäisi sisällään kaikki salaisuudet eikä mikään tapahtuma unohtuisi, mikä tapahtui sen päällä, mutta on oma lajinsa avata geologisen karman.
Koditon: Säpsähdin hengen kosketukseen
Anonyymi-ap
2
73
Vastaukset
- Anonyymi
Nukun katkonaisesti, n.3-4 tunnin pyrähdyksin. Horoskooppini on myös Kalat.
Jopa päiväsaikaan näen "enneunia" asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Esim.vaaleista, jossa etukäteen näytettiin tulosta ja huudettiin vielä nimeäni, että havahtuisin/muistaisin tuloksen . Myös eräästä tulipalosta tuli enne. - Anonyymi
Kännikaloilla on kuulemma tuommoisia ongelmia pitkään kestäneen ryyppyputken jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä802809Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2951626Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461527- 871371
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011349Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2999Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832