Natisevat Ocut

Joiltakin henilöiltä on täällä kuulunut valituksia, että heidän uuden Ocunsa kojelauta ääntelee jatkuvasti ajaessa. Tuli vaan mieleen, että olisko ne mahdollisesti Ambient-luokan Ocuja?

Ocujen sisämateriaaleissa on eroja varustuksesta riippuen, mutta en henk.koht tarkalleen tiedä Ambienten kojelaudasta. Ainakin Elegancen kojelaudan ja muun sisustan mustat yläosat ovat kimmoisaa ja kosketeltaessa hieman pehmeää kumiseosta tai jotain. On muuten laadukkaan oloista, eikä yhtään muovisen tuntuista tai näköistä. Järjellä ajatellen, eihän sellainen materiaali voi natista niin kuin kova muovi, jota siis kojelaudassa ei juurikaan ole.
313897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Itellä on elegance ja natisee, nitisee ja paukkuu todella pahasti. Ja hintalaatumieskin on osallistunut tämän aiheen keskusteluihin niin aktiivisesti, että luulis jo selvinneen että se möykkä lähtee siitä metalliritilästä koelaudan päällä. Ja koelaudan möykkähän on ominaisuus, kuten maahantuojan takuuasioista vastaava henkilö on asian sanonut, eli ei korjata.

Äänestä
  • "Ja koelaudan möykkähän on ominaisuus..."

    Ei ole. Täällä on tasan kaksi nimimerkkiä, jotka ovat valittaneet kojelaudan jatkuvasta mölinästä ja ne ovat määä vaaan!!! ja Oktaaviknaussi (Teuvo).

    Jos tuo todella pitäisi paikkansa, niin olisihan siitä mainittu edes jossain testissäkin. Kuten itsekin totesit, vika oli vain omassa autossasi. Onhan tuo kyllä huonoa palvelua Skoda-liikkeeltäsi, mutta sillä nyt ei ole tekemistä itse auton kanssa.

    Äänestä

  • Hintalaatumies kirjoitti:

    "Ja koelaudan möykkähän on ominaisuus..."

    Ei ole. Täällä on tasan kaksi nimimerkkiä, jotka ovat valittaneet kojelaudan jatkuvasta mölinästä ja ne ovat määä vaaan!!! ja Oktaaviknaussi (Teuvo).

    Jos tuo todella pitäisi paikkansa, niin olisihan siitä mainittu edes jossain testissäkin. Kuten itsekin totesit, vika oli vain omassa autossasi. Onhan tuo kyllä huonoa palvelua Skoda-liikkeeltäsi, mutta sillä nyt ei ole tekemistä itse auton kanssa.

    jossa koeajaja mainitsi, että kaikki 3 hänellä ajossa ollutta Ocu II natisi kojelaudasta, joten...

    Äänestä

  • onko?? kirjoitti:

    Kerrotko vielä, että missä numerossa ja millä sivulla näin sanottiin. Jos et osaa sanoa lähdettä tuon tarkemmin, uskottavuutesi kärsii...

    Äänestä

  • Hintalaatumies kirjoitti:

    Kerrotko vielä, että missä numerossa ja millä sivulla näin sanottiin. Jos et osaa sanoa lähdettä tuon tarkemmin, uskottavuutesi kärsii...

    Kun en arkistoi tilaamiani lehtiä, niin en voi kertoa missä numerossa ko. lausahdus oli. Muistiinse vain jäi, sillä olinhan itsekkin miettinyt Ocun ostoa aikoinani. Kyseessä on muistaakseni alle 4 kk vanha Tuulilasi.

    Jos tämä sinua kovasti jää vaivaamaan, niin käy vaikka kirjastossa lukemassa vanhoja Tuulilasi lehtiä.

    Olen tuulilasini lukenut ja arkistoinutkin. Lukaisinpa tuossa eräänä päivänä sen ison, virallisen testin uudestaab läpi 1.6 FSI Elegancesta, eikä siinä puhuttu mitään kojelaudasta. Sitä vastoin siinä haukuttiin häiritsevää tuulen suhinaa takaovien tienoilla. Artikkelissa tosin, sanottiin, että ongelman pitäisi hävitä uudemmassa tuotantosarjassa. Ilmeisesti näin onkin tapahtunut, koska kukaan ei ole sellaisesta valittanut.

    Huhtikuun Tuulilasi sivu 53.

    "Laatuvaikutelma on muuten asiallinen, mutta lähes joikaisesta tähän mennessä ajamaamme Octaviaa on vaivannut mystinen ongelma: kylmäkäynnistyksen jälkeen kojelaudasta on kuulunut minuuttitolkulla iloista (heheh) rasahtelua auton vähitellen lämmitessä."

    Sattui olemaan vanha lehti talossa. Ei ollut lähtenyt vielä kierrätykseen.

    Äänestä

en ainakaan tiedä, että kojelauta tehtäisiin eri aineesta. Itse asiassa täälläkin on se jo tullut esiin, että ritilä, joka läpi lämppärin ilma puhalletaan tuulilasiin, on metallia, ja on oletettu että tämän lämpölaajeneminen aiheuttaisi napsunaa. Tiedä häntä.

itselläni on Ambiente, mutta napsumista tapahtuu vain pakkasesta lämmetessä ja vain muutaman kerran.

Pidetäänpä gallup, kertokaapa muutkin?

Äänestä
  • No minulle henkilökohtaisesti tämä maahantuojan takuuasioista vastaava sanoi, että tämä napsuminen kuuluu kaikissa ocu II:ssa mm.kaikissa maahantuojan esittelyautoissa(ei kylläkään kuulunut siinä jonka itse koeajoin ennen kuin autoni tilasin). Omassa ocussani toi möykkä alkoi parin tuhannen km:n jälkeen ja on nyt jo todella paha ja maahantuojan sekä paikallisen huollon mukaan tämä on ominaisuus ja sille ei tehdä mitään. Alkaa käydä sen verran hermoille skodan tapa hoitaa asioita, että toista skodaa ei tule ja kaduttaa tämä ensinmäinenkin. OPELIN SENTÄÄN SAI AINA KORJATTUA!!!!

    Äänestä

  • vaaan!!! kirjoitti:

    No minulle henkilökohtaisesti tämä maahantuojan takuuasioista vastaava sanoi, että tämä napsuminen kuuluu kaikissa ocu II:ssa mm.kaikissa maahantuojan esittelyautoissa(ei kylläkään kuulunut siinä jonka itse koeajoin ennen kuin autoni tilasin). Omassa ocussani toi möykkä alkoi parin tuhannen km:n jälkeen ja on nyt jo todella paha ja maahantuojan sekä paikallisen huollon mukaan tämä on ominaisuus ja sille ei tehdä mitään. Alkaa käydä sen verran hermoille skodan tapa hoitaa asioita, että toista skodaa ei tule ja kaduttaa tämä ensinmäinenkin. OPELIN SENTÄÄN SAI AINA KORJATTUA!!!!

    jauhaa tuota samaa soopaa. Jo on takuuasioista vastaavalla oltava otsaa, jos menee väittämään, että nitinät tai natinat kuuluvat autoon. Eivät varmasti kuulu, ei niistä ainakaan mitään mainintaa ole varustelistalla. Ja vaikka menisikin, niin eipä sitä kannata todesta ottaa. Mikähän tämän takuuasiamiehen nimi mahtaa olla?

    Äänestä

  • Ei napsu yhtään...tässä on kilometrejä nyt ~9300...sen verran näyttää elegancessa olevan erilaista materiaalia...noin äkkiä katsottuna, että noi keskikonsolin sivut on karvaisia...kun taas omassa ambiente ocussa ne on muovista. Muutenkin tää Elegance -varusteinen tuntuu paljon laadukkaammalta kuin ambiente-varusteinen!!!

    Äänestä

  • vaaan!!! kirjoitti:

    No minulle henkilökohtaisesti tämä maahantuojan takuuasioista vastaava sanoi, että tämä napsuminen kuuluu kaikissa ocu II:ssa mm.kaikissa maahantuojan esittelyautoissa(ei kylläkään kuulunut siinä jonka itse koeajoin ennen kuin autoni tilasin). Omassa ocussani toi möykkä alkoi parin tuhannen km:n jälkeen ja on nyt jo todella paha ja maahantuojan sekä paikallisen huollon mukaan tämä on ominaisuus ja sille ei tehdä mitään. Alkaa käydä sen verran hermoille skodan tapa hoitaa asioita, että toista skodaa ei tule ja kaduttaa tämä ensinmäinenkin. OPELIN SENTÄÄN SAI AINA KORJATTUA!!!!

    mulla kohta 18000 km,eikä ole mitään ylimääräistä napsumista-vain renkaat(good year nct5)pitävät kovaa ääntä karkealla asfaltilla.. NASTAT KIELTOON!

    Äänestä

  • Oktaaviknaussi kirjoitti:

    Ei napsu yhtään...tässä on kilometrejä nyt ~9300...sen verran näyttää elegancessa olevan erilaista materiaalia...noin äkkiä katsottuna, että noi keskikonsolin sivut on karvaisia...kun taas omassa ambiente ocussa ne on muovista. Muutenkin tää Elegance -varusteinen tuntuu paljon laadukkaammalta kuin ambiente-varusteinen!!!

    No joo tiedän kyllä, että kaikkieivät napsu mutta tämä maahantuojan takuuasioista vastaava(en muista nimeä, mutta jos jotain se kiinnostaa niin voin sen ettiä) väitti, että kaikki uudet ocut napsuu mm. kaikki maahantuojan esittelyautot. Omasta mielestäni autossani on selkeä vika, mutta huollon ja maahantuojan mukaan kyseessä on ominaisuus joten sitä ei voi korjata. Tuulilasin testissä mainittiin, että tuulilasin koeajamissa ocuissa on kuulunut koelaudan napsumista lämpiämisen aikana. Ja OPELIN SAI AINA KORJATTUA!!!

    Äänestä

  • vaaan!!!! kirjoitti:

    "Tuulilasin testissä mainittiin, että tuulilasin koeajamissa ocuissa on kuulunut koelaudan napsumista lämpiämisen aikana."
    -Lämpiämisen aikana talvella, kojelaudan muutama napsaus ei ole sama kuin, että se napsuu ja kitisee koko ajan säästä riippumatta. Tässä on nyt varmaan mennyt kaksi eri asiaa sekaisin. Korostan siis vielä, että jatkuva kojelaudan elämöinti ei kuulu asiaan, eikä ole ominaisuus. PISTE.

    Kiristäkää jo ne ruuvit, niin napsuminen loppuu.

    Äänestä

  • vaaan!!!! kirjoitti:

    No joo tiedän kyllä, että kaikkieivät napsu mutta tämä maahantuojan takuuasioista vastaava(en muista nimeä, mutta jos jotain se kiinnostaa niin voin sen ettiä) väitti, että kaikki uudet ocut napsuu mm. kaikki maahantuojan esittelyautot. Omasta mielestäni autossani on selkeä vika, mutta huollon ja maahantuojan mukaan kyseessä on ominaisuus joten sitä ei voi korjata. Tuulilasin testissä mainittiin, että tuulilasin koeajamissa ocuissa on kuulunut koelaudan napsumista lämpiämisen aikana. Ja OPELIN SAI AINA KORJATTUA!!!

    täällä palstalla, mutta menepä käymään liikkeessä ja pyydä audienssia huoltopäällikölle tai vastaavalle dirikalle ja keskustele asiallisesti korjausvaihtoehdoista. Uskon, että asia saadaan kuntoon.

    Jatkuvaa natinaa ei tartte kenenkään kuunnella, ja myös me täällä Suomi-palstalla olemme kyllästyneet jatkuvaan naputukseen aiheen tiimoilta.

    Äänestä

  • rutiset kirjoitti:

    Maahantuojan takuuasioista vastaava Petri Haapaniemi sanoi, että asiasta on tehty laaturaportti tehtaalle syksyllä, mutta koska sieltä ei ole tullut mitään ohjeita niin kyseessä on ominaisuus(unohtunut painaa esitteeseen) ei vika, eli ei voida korjata. Huomaa maahantuojan asenteesta, että kauppa käy, mutta edestään löytää mitä taakseen jättää eli on ainakin minulla viimeinen skoda. Ymmärrän kyllä että uudessa autossa voi olla vika jos toinenkin, mutta ne pitäis kyllä hoitaa hieman eri tavalla kuin skodan maahantuojalla tuntuu olevan tapana. Huollossa auto on ollut 3vuorokautta asian takia, mutta eivät voi tehdä mitään koska ei ole korjausohjeita. Ja en muista sitä tuulilasin numeroa joku tämän vuoden numero missä oli ocun testi. Ja OPELIN SAI SENTÄÄN AINA KORJATTUA!!!

    Äänestä

  • vaaan!! kirjoitti:

    Paljonko Haapaniemen tiedossa näitä napsumisvikoja oli?

    Octaviaan suunnittelussa ei ole otettu Pohjolan oloja huomioon, marginaalisena amrkkina-alueena ei myöskään reklamaatioita.

    ainakin nuo kaksi asiaa näyttäisi olevan Suomen talven ongelmia: kojelaudan lämpölaajenemisesta aiheutuvat äänet ja polttoainetankin suojaluukun jäätyminen. Kumpikaan ilmiö ei välttämättä Etelä-Europassa aiheuta häiriöitä...

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    "ainakin nuo kaksi asiaa näyttäisi olevan Suomen talven ongelmia: kojelaudan lämpölaajenemisesta aiheutuvat äänet ja polttoainetankin suojaluukun jäätyminen."

    - Niinpä. Kojelaudan lämpölaajenemisongelma liittyy nimen omaan vain talvella kylmäkäynnistykseen ja tämä pieni ongelma häviää heti auton lämmetessä. Koko hommalta vältytään käyttämällä lohkolämmitintä. Parin tyypin valittama kojelaudan jatkuva nitinä ja kitinä lämpimälläkin säällä taasen viittaa johonkin ihan muuhun, ja juuri se ei siis ole mikään VAG-auton ominaisuus.

    ps. bensatankin korkki ei muuten ole koskaan jäätynyt kiinni. Hyvää tuuriako?

    myös sekoittaa asioita? Lohkolämmittimellä ei tasan ole mitään vaikutusta kojelaudan napsumiseen.

    Kabiinin ollessa kylmä, puhaltimesta tuulilasiin puhallettava lämmin ilma juuri nimenomaan saa aikaan sen lämpölaajenemisen ja siitä syntyy tuo ääni?!

    Äänestä

  • yrittää kirjoitti:

    "myös sekoittaa asioita? Lohkolämmittimellä ei tasan ole mitään vaikutusta kojelaudan napsumiseen."

    -Jaa, eikö. Tämä olettamus pohjautuukin vain ja ainoastaan omiin kokemuksiini. Ittellä ainakaan ei oo talvella napsahtelua kuulunut ja syyksi arvelen, että on melkein aina käynnistetty lämpimänä. Joskus on joutunut pitämään ulkosalla talvipakkasella ilman lämppäriä ja sillon on muutama napsaus kuulunut matkan alussa kun on aamulla lähdetty.

    vain moottorin, ei ohjaamoa. Kuten edellä sanoin, kun lämmintä ilmaa alkaa puhaltaa tuulilasiin, napsuminen alkaa - mutta totta on, että napsuminen on heti laantunut, jatkuvasti sitä ei kuulu.

    Äänestä

  • puhetta kirjoitti:

    Paljonko Haapaniemen tiedossa näitä napsumisvikoja oli?

    Haapaniemen mukaan napsumis vika on kaikissa uusissa ocuissa mm. maahantuojan kaikissa esittelyautoiss ja hän myös mainitsi tämän että tuulilasissa oli myös mainittu että kaikki heidän ajamansa autot ovat napsuneet.

    Äänestä

  • lämmittää kirjoitti:

    vain moottorin, ei ohjaamoa. Kuten edellä sanoin, kun lämmintä ilmaa alkaa puhaltaa tuulilasiin, napsuminen alkaa - mutta totta on, että napsuminen on heti laantunut, jatkuvasti sitä ei kuulu.

    Minun Skodassani ainakin napsuu. Napsuu nimittäin Eberi talvella. Edellisessä pelitti yli viisi vuotta mainiosti ja nykyisessä vuoden verran. Napsuminen tietää läämmintä autoa. On se vaan ilo startata, kun kolinat on poissa. Viimassa ja kylmässä on niin mukava painautua lämpimään penkkiin.

    Äänestä

Golfin kestotestistä bongattua:

...huollossa etsittiin syytä kojelaudan ajoittaiselle napsumiselle...

...kojelaudan ääntely liittyy ilmeisesti lämmityslaitteen toimintaan eikä sille löydetty varsinaista syytä...

Äänestä
  • Kun testit ja käyttäjät on hehkuttaneet uuden Ocun ominaisuuksia, on provoilijoiden oljenkorret käyneet varsin ohkaisiksi. Ei auta kuin tarttua joidenkin mainitsemaan napsahteluun. Vaikka se olisi sitten Golfista peritty ominaisuus.

    No, jäähän vielä se bensatankin lukitus, joka kai poikkeaa Golfista. Kunhan sekin on takuuna nykyisiin ja lastentautikorjauksena tuleviin Ocuihin korjattu, mistäs sitten vakioprovoilijamme aiheensa ammentaa?

    Äänestä

  • sammio tyhjenee kirjoitti:

    Kun testit ja käyttäjät on hehkuttaneet uuden Ocun ominaisuuksia, on provoilijoiden oljenkorret käyneet varsin ohkaisiksi. Ei auta kuin tarttua joidenkin mainitsemaan napsahteluun. Vaikka se olisi sitten Golfista peritty ominaisuus.

    No, jäähän vielä se bensatankin lukitus, joka kai poikkeaa Golfista. Kunhan sekin on takuuna nykyisiin ja lastentautikorjauksena tuleviin Ocuihin korjattu, mistäs sitten vakioprovoilijamme aiheensa ammentaa?

    No eipä tässä ole mistään provoilusta kyse, enkä kyseen alaista ocun ominaisuuksi. Tässä nyt on vaan kyse siitä, että autossa on selkeä VIKA(ja tuntuu olevan monessa muussakin ocussa) JOKA EI KIINNOSTA MAAHANTUOJAA EIKÄ HUOLTOA OLLENKAAN!!! Ja jos se ottaa noin koville, että joku julkisesti kertoo että sinun hintalaatu suhteeltaan täydellisessä ocussa voi olla vika, niin älä lue näitä viestejä.PS. opelin sentään sai aina korjattua.

    Ja joku provoilijahan näkyy kirjoittaneen jutun huhtikuun -05 Tuulilasiin sivulle 53.

    Äänestä

  • vaaan!! kirjoitti:

    No eipä tässä ole mistään provoilusta kyse, enkä kyseen alaista ocun ominaisuuksi. Tässä nyt on vaan kyse siitä, että autossa on selkeä VIKA(ja tuntuu olevan monessa muussakin ocussa) JOKA EI KIINNOSTA MAAHANTUOJAA EIKÄ HUOLTOA OLLENKAAN!!! Ja jos se ottaa noin koville, että joku julkisesti kertoo että sinun hintalaatu suhteeltaan täydellisessä ocussa voi olla vika, niin älä lue näitä viestejä.PS. opelin sentään sai aina korjattua.

    Olen aivan varma, että saavat tuon asian tavalla tai toisella korjattua takuuseen. Totta kai uskon, että tuo ongelma Ocussa on. Kojelaudan narinasta sen sijaan ei paljoa muualla netissä tai lehdissä ollut juttua, tällä loistavalla palstalla sitä on hehkutettu. Muualla puhutaan ykisttäisistä napsahduksista.

    "opelin sentään sai aina korjattua."

    Tuota, eikös se ollut juurikin niin, että jos Opel sattui olemaan kunnossa, sen täytyi olla vialla ...

    Äänestä

Lopettakaa jo! Ei niissä ole mitään eroa laadussa,
on se Sokota Ambiente,Elegnce tai Classic.
Laatu on aivan muiden merkkien tasolla, jotka tulevat hihnalta robojen kasaamana.
Minulla II-malli 10.000km ajettu, eikä natise!
Joskus jotain kuuluu, kun pakkasesta pannaan käymään paikojen lämmetessä.
Kaverin uusi bemarikin natisi kun sisätilat alkoivat lämmetä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Hintalaatumies kirjoitti:

Joiltakin henilöiltä on täällä kuulunut valituksia, että heidän uuden Ocunsa kojelauta ääntelee jatkuvasti ajaessa. Tuli vaan mieleen, että olisko ne mahdollisesti Ambient-luokan Ocuja?

Ocujen sisämateriaaleissa on eroja varustuksesta riippuen, mutta en henk.koht tarkalleen tiedä Ambienten kojelaudasta. Ainakin Elegancen kojelaudan ja muun sisustan mustat yläosat ovat kimmoisaa ja kosketeltaessa hieman pehmeää kumiseosta tai jotain. On muuten laadukkaan oloista, eikä yhtään muovisen tuntuista tai näköistä. Järjellä ajatellen, eihän sellainen materiaali voi natista niin kuin kova muovi, jota siis kojelaudassa ei juurikaan ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu