Kuuluu kummia Oulun yliopistosta;

Erääseen tiedekuntaan on tullut töihin ihminen jonka kanssa ei pärjää kukaan. Ja samalla puhutaan siitä että se ei ole pärjännyt edellisessäkään työpaikassaan ollenkaan.
Mitä varten tuollaisia henkilöitä otetaan töihin Oulun yliopistoon joka kuitenkin on työmarkkinoiden yläreunassa. Tuohan häiritsee kaikkia henkilöitä ko. tiedekunnassa, siis sekä vakituisia työntekijöitä että opiskelijoita !!!!

Todella outo ja rasittava tilanne, vai onko !!!
18337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Onko niin että tämä syrjimänne ajattelee omilla aivoilla toisin kuin te muut, ja se erilaisuus pelottaa?

Muutama vuosi sitten oli tutkittu suomalaista tutkimusta ja siellä kyllä samanhenkisiä otettiin porukkaan, koska halutaan runnoa sovittu tutkimustulos läpi?

Suomessako ei ole korruptioa?

Äänestä
  • Olet oikeassa tunnustaessasi olevasi ihmisiä pelkäävä ja riidanhaluinen
    marginaali. Emme kuitenkaan ole kiinnostuneita kohtalostasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olet oikeassa tunnustaessasi olevasi ihmisiä pelkäävä ja riidanhaluinen
    marginaali. Emme kuitenkaan ole kiinnostuneita kohtalostasi.

    Entäpä sitten kun ongelmien aiheuttaja onkin sellainen ilkimys, jolla on erittäin hyvät sosiaaliset (lue: manipulointi) kyvyt? Sitten syntipukiksi tullaan maalaamaan joku sellainen joka ei tajunnut kumarrella ilkimystä ja siten liittyä hänen hoviinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Entäpä sitten kun ongelmien aiheuttaja onkin sellainen ilkimys, jolla on erittäin hyvät sosiaaliset (lue: manipulointi) kyvyt? Sitten syntipukiksi tullaan maalaamaan joku sellainen joka ei tajunnut kumarrella ilkimystä ja siten liittyä hänen hoviinsa.

    Sillä ei ole merkitystä onko uhri kuinka avulias ja ystävällinen ja hyvä työntekijä. Jos hyvä manipuloija haluaa tehdä hänestä syntipukin niin se onnistuu helposti, varsinkin jos uhri ei tuo itsestään mitään esille. Silloin ilkimys tietysti haukkuisi hänet narsistiksi, koska puhuu itsestään. Mutta tekisi sen salavihkaa, uskoutuen.

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    ❤️ ­­N­­­y­­­m­­f­­­o­m­­­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17827441Y

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Yliopiston käynyttä väkeä kannattaisi tuoda halpamaista jolloin palkkatasoa saataisiin kaikilta alemmalle tasolle ja koulutusmääriä voitaisiin reilusti pudottaa .

Äänestä
  • Koko yliopistokoulutus on turhaa. Tyhmäksi opiskelevat itsensä. Melkoisia friikkejä.

    Äänestä

Maa tarvitsee koulun käyneitä osaajia ja tekijöitä. Sellaisia akateemisia johtajia ja suunnittejoita, jotka eivät ymmärrä mitään käytännöstä ja toteutuksesta, maa ei tarvitse.

Äänestä
  • Mutta kun Suomen yliopistoista ei tule mainitsemiasi osaajia, vaan täysiä kirjanoppineita tumpeloita toisten haitaksi pyörimään. Koulutusta kyllä tarvitaan, mutta koulutusta on myös lyhyet kurssit johonkin ammattiin. Kuusi vuotta tai yleensä ebemmän yliopistossa on liikaa ja liian spesifiä, koska moniosaajia tarvitaan.
    Yliopistossa moni lukee itsensä pöpiläänkin. Yliopisto myös kouluttaa liikaa esimerkiksi opettajia, joista ei lopulta ole alalle.

    Äänestä

Yliopistollehan pääsee nimen omaan sellaiset epäsosiaaliset ja tai muuten vähän vinksahtaneet persoonallisuudet jotka eivät pääse minnekään muualle töihin.

Äänestä
  • Saatatpa olla hyvinkin oikeassa. Tunnen muutaman ja kuvio passaa...

    Äänestä

  • Varmasti yliopistossa kuten muuallakin on jonkin verran ihmisiä jotka ovat kohtalaisesti tai vahvasti autistisia, eikä siinä ole mitään pahaa. Eri asia kokonaan on jos on ilkeä ja kiero juonittelija. Autisteilla on usein vahva moraalin taju, siis käsitys oikeasta ja väärästä ja pyrkivät toimimaan oikein ja hyvän moraalin mukaan, mutta sosiaaliset suhteet voivat olla hankalia. Vaikeutta lisää jos on koulukiusaamista taustalla (yleensä on) tai muita asioita esim. keskosena syntyneillä on useammin vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa. Syyt käytökseen tulevat aina menneisyydestä ja ulkopuolelta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Varmasti yliopistossa kuten muuallakin on jonkin verran ihmisiä jotka ovat kohtalaisesti tai vahvasti autistisia, eikä siinä ole mitään pahaa. Eri asia kokonaan on jos on ilkeä ja kiero juonittelija. Autisteilla on usein vahva moraalin taju, siis käsitys oikeasta ja väärästä ja pyrkivät toimimaan oikein ja hyvän moraalin mukaan, mutta sosiaaliset suhteet voivat olla hankalia. Vaikeutta lisää jos on koulukiusaamista taustalla (yleensä on) tai muita asioita esim. keskosena syntyneillä on useammin vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa. Syyt käytökseen tulevat aina menneisyydestä ja ulkopuolelta.

    Jos kehtysvammaiset koulutetaan, niin yliopistokoulutus on se jonka suorittavat, ellei Luovi.

    Äänestä

Johdohenkilön pitää tehdä paljon tuhoa ennen kuin uskotaan johdon olleen paha.
Takana olisi jo kokonainen hautausmaa.

Äänestä
  • Kauris on molo usein.
    Joku Oinas, Kaksonenkin..vesimies, jousimies

    Äänestä

Saako ongelmahenkilö kiinnityksen paikkaan, jossa tarkoitus RAIVATA tietä?

Laitoksessa ongelma ja tilataan väliaikainen siivoaja.

Varmaa että kiinnitys ei ole pitkäkestoinen, mutta tavoitehakuinen.

Muu vaihtis olisi byrokratian korruptio, että henkilö on jonkun suvun mafia.

Äänestä

Moro, itse kävin OAMK:n ja lähdin vetämään.
Nyt aineina amfetamiini, unilääkkeet, viina, bensa, rauhoittavat, viina, pilvi ja pornoelokuvat!

En itse tule toimeen kenenkään kanssa, mutta aineet auttaa!

Äänestä
  • Minä kävin kulttuuriantropologian tohtoriksi ja samat eväät meillä👍Voitaisko joskus rakastella ja katsella samalla ponoa, kuten härkäpari?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Erääseen tiedekuntaan on tullut töihin ihminen jonka kanssa ei pärjää kukaan. Ja samalla puhutaan siitä että se ei ole pärjännyt edellisessäkään työpaikassaan ollenkaan.
Mitä varten tuollaisia henkilöitä otetaan töihin Oulun yliopistoon joka kuitenkin on työmarkkinoiden yläreunassa. Tuohan häiritsee kaikkia henkilöitä ko. tiedekunnassa, siis sekä vakituisia työntekijöitä että opiskelijoita !!!!

Todella outo ja rasittava tilanne, vai onko !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu