Niin makaa kuin petaa

TR.maalariN

Olen mielessäni mietiskellyt sitä, mikä sai esim. minut vetäytymään 50 kanavalta sellaiseen tarkkailijan ja peesailijan rooliin.

Eivät minua oikeastaan häirinneet kenenkään keskenäiset kähinät... tai keskustelu keskustelun tasosta tai aloitusaiheista tai keskusteluista...
Vaikka, välillä kyllä siltä tuntuikin, että ne ovat ainoita asioita, joista tänne kirjoittajat ylipäätään innostuvat keskustelemaan.

Keskustelupalstojen aktiiviaika on varmaan vakio.
Niin kauan kun ihmiset tutustuvat toistensa sanoihin ja ajatteluun... se on mukavaa. Mutta, siinä vaiheessa, kun kaikki ovat jämähtäneet johonkin tiettyyn rooliin siten, että nimimerkkin edustaa jotain tiettyä ajattelutapaa ja kukaan ei enää jaksa lukea itse sanoja, häviää se juju joka ihmisen (tai ainakin minut) saa kirjoittamaan.

Anonyymin kirjoittamisen ja krijoitusten lukemisen ilo on jotain samankaltaista kuin ... on firmoilta saatujen joululahjasuklaarasioiden avaus.
Jossain vaiheessa... makea muuttuu vastenmieliseksi ja sitä alkaa kaivata leipää ja voita. Kokonaisia aterioita: aitoja hymyjä ja nauruja... Ja haluaa itsekin olla kokonainen.
käsinkosketeltava ja inhimillinen.

... aika kuluu, tulee uusia kirjoittajia, uusia tarinoita ja riitoja ja....

Aallonpohjat ovat tarpeellisia. Muuten juoksisimme ympyrää kuiten hiiret hyrrässä...

Jokainen täällä kirjoittanut, on silti ...painanut kämmenenjälkensä tuonne seinään. Katsokaa vaikka... käpälänjälkiä ajoilta ennen meitäkin.

Nämä kirjoituksemme saattavat olla tulevien sukupolvien kulttuuriantropologien tutkimusmateriaalia. Aika soma ajatus;)))

...luoja paratkoon, miten he näitä mahtavatkaan lukea;)))


*lättää kämmenen omaan kämmenenjälkeensä, hetkeksi... ja jatkaa matkaa*

nähdään taas...

7

895

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leikki

      Olin täällä kauan rekisteröitymättä ja kun riidat pahenivat tammi- helmikuussa niin poistuin. En käynyt kertaakaan tällä sivulla. Riitojen aiheet olivat niin typeriä.

      Nyt, jos vastaan vaikka hupi- tai muuhun harmittomaan ketjuun, en rekisteröidy, sillä en loukkaa viesteilläni ketään.

      En provosoidu, vaikka tälläkin nikillä sitä on yritetty. Asiallinen vastaus jos on aihetta, asiattomuuksiin en vastaa.

      On totta, että keskustelupalstojen aktiiviaika on vakio, joskus on juttelijoita paljon ja joskus vain muutaman sanan kirjoittajia (en siis väheksy heitä, jos vastaus ei tarvi montaa sanaa.)

      En ymmärrä, että meidän ikäisemme viitsivät vastata selviin provoviesteihin. Jätetään jäähyväisiä julkisesti ja sitten palataan. Minä hiivin hissukseni pois ilmoittamatta kenellekään ja siksi paluu oli helppo, ei nolo.

      En kovin paljoa tänne edes kirjoita kun aikani on rajallinen.

      Salaisuutena voin kertoa, että edellisellä nikilläni löysin täältä sydänystävän ja kirjeenvaihto käy vilkkaana. Ei kannata udella.

      Minä kuitenkin kirjoitan jos siltä tuntuu, vakavimpiin rekattuna, leikkimielisiin muuten vaan.

      Saan tästä kirjoituksestani kovat tuomiot, mutta en välitä, en ehkä luekaan.

      (Frasien alkaa töllöstä, pakko lopettaa;-)

    • mekatron

      Asiallisesti sanottu.
      Sinua ei kyllä voi tyhmäksi sanoa.
      Fiksu olet immeiseksi!

    • amado.mio

      Kyllästyminen tulee joskus, hetkeksi tai joskus lopullisesti. Palstakeskustelu on ensin todella hauskaa, se vie mukanaan, tulee riippuvaiseksi jollakin tavalla. Minua häiritsevät riidat, ja sen takia en ole kirjoittanut tänne avauksia enää. Jos omasta ketjusta tulee ”suosittu” vain riidan takia, se tuntuu kurjalta.
      Ei väliä vaikka kirjoitukseni häviäisivät, ja toivon että jollekin on jäänyt niistä ajatuksenpoikanen, uusia näkökantoja niin kuin minulle. Monet asiaketjut niin kuin sinun ovat herättäneet ajatuksia, olen lukenut niitä vaikka en ole kommentoinut. Sen pitäisi olla palstan tarkoitus, herättää ajatuksia ja vaihtaa mielipiteitä, eikä riidellä tyhjänpäiväisyyksistä. On ikävää jos päätät jatkaa matkaa, ymmärsinkö väärin, toivottavasti?

    • Maalaismies*

      Kuka muistaa ja makustelee Finlandialla palkittuja teoksia, ketä kiinnostaa romaani, jonka ex-pääministeri valitsee vuoden parhaaksi?

      Elävä ilmaisu etsii aina kanavia virallisten ulkopuolelta. Tekisi mieli pitää luento Gutenbergin painon tulosta keskiajalla, kuinka se kertaheitolla käänsi kirjallisuuden nurin, mutta en tee sitä - että alkaisin luennoida. Varsinkaan fiksuille ihmisille.

      Olen nauttinut lukemisesta palstoilla siinä kuin mistä lukemastani kirjallisuudesta hyvänsä - ja minä luen paljon. Se vähäinen kirjoittamiseni, millä osallistun täällä, pitää meikäläistä kasassa. Ihan niin kuin lenkkeily fyysisellä puolella - ennen romahtamista. Kiitos TR.maalariN, kiitos kaikki, olette hienoa porukkaa!

    • tuntuu pitkään. Kiitos.:)

    • TR.maalariN

      kylläkään tätä kirjoitustani jäähyväisiksi tarkoittanut ....
      Minulle tämä oli pohtimista siitä, miksi tällaiset palstat, aina välillä vaimenevat
      ja kirjoittajien aktiivisuus vaihtelee.

      Toivottavasti, ette ole kovin pettyneitä;)

      Jos olisin lopettamassa, vetänyt herneet esim. jostain nenääni... niin vaikenisin sen kummempia kommentoimatta...

      Älkää siis haudatko, ennenkö olen kylmennyt;)) *hymy*

      En minä myöskään koe, että se, että kirjoituksenit täällä säästyvät, olisi minulle erityisen tärkeää... Vain ajatus siitä, että näistä täällä kirjoitetuista jutuista, kaikkien jutuista, on samaan tapaan aikaa kuvaavaa, kuin esim. sota-ajan kirjeet... on mielenkiintoinen.
      ... koska niin se on, halusimmepa sitä tai emme..

      • Korpikenraali

        >Vain ajatus siitä, että näistä täällä kirjoitetuista jutuista, kaikkien jutuista, on samaan tapaan aikaa kuvaavaa, kuin esim. sota-ajan kirjeet... on<
        Istun usein peltotilkkuni laidalla olevalla kivellä ja mietin että kukahan näillä kivillä istui n.250 vuotta sitten, löysin nimittäin pellostani kolikoita jotka olivat vuodelta 1650-1700. Mitähän ne silloin miettivät....


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1792
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1189
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      859
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      595
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe