Uusi mahdollisuus pysäyttää dementian ja parkinsonin eteneminen?

Anonyymi-ap

Helsingin yliopiston johtama tutkimus on onnistunut osoittamaan, kuinka muun muassa muistisairauksia aiheuttavan haitallisen proteiinin kertymistä estetään niin kutsutulla PREP-estäjällä.

PREP eli prolyylioligopeptidaasi-entsyymi on aivoissa ja muuallakin elimistössä esiintyvä solun sisäinen proteiini, jonka on todettu kiihdyttävän hermorappeumaa edistäviä haitallisia toimintoja, kuten haitallisten proteiinien kertymistä ja solujen hapetusstressiä.

Alzheimerin taudissa ja useassa muussa muistisairaudessa esiintyy solunulkoisten ”plakkien” lisäksi myös hermosolujen tukirankaa vakauttavan Tau-proteiinin haitallista kertymistä. On arveltu, että Tau-proteiinin irtautuminen solujen tukirangasta ja kertyminen olisi yksi tärkeimmistä tekijöistä hermosolutuhon takana muun muassa Alzheimerin taudissa ja otsalohkodementiassa.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa professori Timo Myöhäsen tutkimusryhmä osoitti PREP-estäjän olevan tehokas Tau-proteiinin kertymisen vähentämiseen perustuvissa malleissa. PREP-estäjä vähensi Tau-proteiinin kasautumista ja paransi solujen elävyyttä erilaisissa solumalleissa, mukaan lukien otsalohkodementian- ja liikehäiriöitä aiheuttavan ja aivoja rappeuttavan etenevän supranukleaarisen halvauksen potilasperäisissä hermosoluissa.

Professori Timo Myöhäsen johtama tutkimusryhmä on jo aiemmin osoittanut, että PREP-proteiinin estäjillä voidaan vaikuttaa Parkinsonin taudin etenemiseen useissa hiirimalleissa. PREP-estäjät vaikuttivat erityisesti Parkinsonin taudille tyypillisiin proteiinikertymiin vähentämällä niitä suoraan ja lisäämällä niiden hajotusta solujen ”kierrätyskeskuksen” kautta.

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/aivot/uusi-mahdollisuus-pysayttaa-dementian-eteneminen

Several prolyl endopeptidase inhibitors are known, and have been suggested as possible nootropic and antidepressant drugs. Notable compounds include:

Pramiracetam
Baicalin
JTP-4819
KYP-2047
S-17092
Berberine

https://en.wikipedia.org/wiki/Prolyl_endopeptidase

Yksi näistä estäjistä on berberin. Berberin voi vaikuttaa reseptilääkkeiden vaikutukseen haitallisesti, siksi pitää ensin kysyä lääkäriltä voiko käyttää berberiiniä lääkkeiden kanssa.

https://duckduckgo.com/?t=ffab&q=berberiini&atb=v320-1&iax=images&ia=images

1

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

      🍒 ­­N­­y­­­m­f­­­o­m­a­­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17828656D

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      91
      3942
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3307
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      125
      2617
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      207
      1938
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1774
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      80
      1675
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      95
      1668
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      110
      1529
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1291
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1192
    Aihe