Onko mies oikeutettu hyvitykseen avoeron tapahtuessa.

Anonyymi-ap

Hei, kaipailen kokemuksia miten avoerossa on toimittu yhteisen kiinteistön kanssa.

Taustaa sen verran että asuntolainaa on nostettu 2016 ja on yhteinen, myös lainahuudatus on tehty 50/50. Tässä käsittääkseni noudatetaan yleensä nimiperiaatetta eli omistussuhde on 50/50.
Jo silloin kun haimme tätä yhteistä lainaa oli tuloero valtava, mies tienasi noin neljä kertaa enemmän kuin minä ja tiedossa oli etten pysty panostamaan yhteistalouden kuluihin samassa suhteessa kuin mies. Ensimmäisen vuoden lyhensin lainaa yhtä paljon kuin mies ja sen jälkeen aloin siirtämään tilille korkojen verran ja loput palkasta kului yhteisiin ruokaostoksiin tämä sovittiin suullisesti.

Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta kahden vuoden ikäerolla ja olin ollut heidän kanssaan kotona tai osittaisella hoitovapaalla yhteensä n. 4,5 vuotta. Tuloni olivat aivan olemattomat näiden vuosien aikana ja kaikki etuudet mitä minun tililleni tuli käytettiin lapsiin tai ruokaan ja mies hoiti lainanlyhennyksen korkoineen. Palattuani töihin jatkoimme samalla tavalla yhteisestä sopimuksesta. Mies siirsi lainanlyhennystilille lyhennyksen, minä korot ja lyhynneksen verran toiselle mistä on maksettu koko kuukauden ruoat. Myös lasten harrastus- ja vaatemaksut on joidettu kaiken kaikkiaan minun tuloistani.

Sen ajan kun hoidin lapsia kotona mies on edennyt urallaan ja vaikka omatkin tulot ovat nousseet huomattavasti on miehen valmiiksi hyvä palkka myös tuplaantunut.

Sitten itse asiaan, nyt on avoero väistämättä edessä ja mies laatinut excelin mistä näkee selvästi kumman tililtä lainalyhennysrahat ovat tulleet ja yllätys hän on lyhentänyt yhteistä lainaa 40 000€ enemmän kuin minä ja ilmoitetti että omistussuhde on tarkastettava koska muuten saan kohtuutonta etua erossa.

Otetaanko näissä tilanteissa huomioon iso tuloeromme ja keskinäinen sopimus siitä että mies hoitaa lainan ja minä ruuat sekä lapset? Entä se että olen mahdollistanut hänen työtekonsa ja uralla etenemisen 4,5 ajan? Omat "menetetyt" ansiotulot tuolta ajalta on n. 38 000€ luokkaa jos sillä on mitään väliä. Itse en halua lähteä tappelemaan ja vaatimaan hyvitystä tuosta ajasta mutta tuntuu kohtuuttomalta väittää etten olisi oikeutettu puoleen kiinteistöstä. Oma toive on että nimiperiaatetta kunnioitetaan ja saadaan välit pysymään mahdollisimman hyvinä ettei lasten tarvitse kärsiä tästä enää yhtään enempää.

Onko täällä kenelläkään kokemusta vastaavasta tilanteesta?

12

1499

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikeusaputoimistoon kannattaa olla yhteydessä. Jos avoliittoa ollut yli 5 vuotta niin yleensä menee 50/50 yhteiset hankinnat mutta näissä on eroavaisuuksia ja ammattilaiset tietää.

      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        🍒 ­­N­­y­­m­­­f­­­o­m­­a­­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178288221

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Kannattaa hankkia useita kiinteistöjä ja osakkeita hajauttaa pääomaa. Jatkoja

    • Kyllä tuo omaisuus avioerossa lähtökohtaisesti jaetaan tasan riippumatta siitä kuka asuntolainoja on lyhennellyt juurikin sillä perusteella mitä tuossa listasit, että usein toisen kotonaolo mahdollistaa toisen työnteon.

      Eli älä suostu mihinkään muuhun kuin tasajakoon.

      On hyvä, että haluat olla sovitteleva, mutta omien oikeuksien kohdalla kannattaa olla jämäkkä.

      • Anonyymi

        Kyseessä on avoliitto.


      • Yogamies
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on avoliitto.

        No niinpä onkin sorry.

        Kysyin asiaa tekoälyltä ja tässä sen vastaus:

        Yhteisomistuksessa olevan kiinteistön erottamisen yhteydessä omistussuhteen määrittäminen on tärkeää, jotta voidaan määrittää, miten omaisuus jaetaan avoeron yhteydessä. Yleensä tässä noudatetaan nimiperiaatetta, mikä tarkoittaa sitä, että omistussuhde on 50/50.

        Kuitenkin, vaikka omistussuhde olisi 50/50, voit käyttää avoliiton aikana sovittuja yhteisiä käytäntöjä ja muita seikkoja perusteena sille, että sinulle myönnetään oikeus omaisuuteen tai korvaukseen. Tulonjakoon vaikuttavat esimerkiksi teidän sopimukset yhteisten menojen jakamisesta ja lasten hoidosta. Jos olet huolehtinut koti- ja lapsitöistä, kun taas kumppanisi on kantanut suuremman vastuun lainan maksamisesta, nämä tekijät tulisi ottaa huomioon omaisuuden jakamisessa.

        Mikäli omaisuuden jakamisessa syntyy riitaa, voit kääntyä lakimiehen puoleen. Lakimies voi auttaa sinua selvittämään, mitkä ovat oikeutesi ja neuvomaan sinua siitä, kuinka toimia oikeudenmukaisen ratkaisun saavuttamiseksi.


    • Anonyymi

      Miehellä ei ole oikeutta hyvityksiin jos olet lapsia hoitanut ja mies käynyt töissä. Ei kannata oikeuteen mennä tuosta asiasta koska kulut tulee olemaan 40 000 euroa helposti sen jälkeen jos alkaa oikeudessa vaatia. Oikeus ottaa huomioon hyvinkin tarkasti sen että nainen yleensä on se joka lapsia hoitaa ja on kotona. Siitä on useita esimerkkejä suomessa ja 99% tapauksista oikeus olisi naisen puolella. Lastenkasvatus on suomessa iso asia ja oikeus ottaa sen huomioon.

      T: asianajaja

    • Anonyymi

      Ei oteta huomioon mitenkään. Jos kämppä/kiinteistö molempien nimissä tai muukaan omaisuus kaikki menee puoliksi. Jos omaisuus esim sinun nimissä vaikka mies olis maksanut koko kämpän omilla rahoillaan, kämppä on sinun.

    • Anonyymi

      Anteeksi nyt vain, mutta olisiko aikoinaan kannattanut mennä naimisiin?

    • Anonyymi

      Ihan täysin tuollaiseessa tilanteessa en ole ollut, mutta hieman samantyyppisessä kyllä. Kannattaa pitää mielessä myös se, että verottajalla on oma sanomisensa tuohon, vaikka itse sopisitte mitä. Me päädyimme itse siihen, että 50/50 ollut omistussuhde olisi erossa muutettu 70/30 miehen hyväksi, koska hän tosiaan oli maksanut enemmän. Vaan verottajapa lätkäisi siitä sitten miehelle koko 50% ylimenevästä osuudesta lahjaveron, sillä omistusoikeus oli 50/50.

      • Anonyymi

        Meillä muuten kyllä jo pankki varoitti etukäteen, että verottaja tulee suurella todennäköisyydellä reagoimaan noin ja niinhän se tekikin. Eksä yritti siitä myös valittaa juuri sillä perusteella, että hän oli maksanut lyhennyksiä ja minä vain korkoja. Hänen olisi kuitenkin pitänyt noiden lisäksi pystyä todistamaan miten kaikki muut yhteistalouden kulut oli katettu, eli siis kaikki ruoasta lähtien ja todistamaan että en ole maksanut niistä sitten suhteessa enempää.


    • Anonyymi

      ei mitään oikeutta /kuoleman kautta ei mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe