Toinen raskaus, menossa 24. viikko. Mua on alkanut pelottaa aivan hirveästi. Ensimmäisessä synnytyksessä ei tapahtunut mitään dramaattista, mutta ennen sitä potemani ponnistusvaihekammo ei synnytyksen myötä ainakaan lieventynyt.
No, en tiedä pelkäänkö itse synnytystä vai ennemminkin sitä, kuinka pärjään sen jälkeen tällä kertaa. Olen ollut elämäni viimeisten 11 vuoden ajan jatkuvasti masentunut. Alkuvuosina olin sairaalahoidossakin kuukausitolkulla monta kertaa ja myöhemmin masennus ja ahdistus ovat vain aina jollakin tavalla kuuluneet elämääni. Ensimmäisen positiivisen raskaustestin tekeminen aiheutti sen, että lopetin lääkityksen, jota en ole ottanut kaikesta huolimatta enää uudelleen käyttöön. Esikoiseni on pian kolmevuotias. Nyt on kuitenkin mm. parisuhteessa ongelmia ja pelkään selviytymistäni.
Pelkään näitä tulevia raskauskuukausia, että kuinka pärjään jo ihan fyysisestikin, kun on tuo esikoinenkin. Nythän en voi lepäillä päivisin hetkeäkään kuten häntä odottaessani. Mieheni ei osallistu lapsen- eikä kodinhoitoon. Ja synnytyksen jälkeen...pelkään synnytysmasennusta. Kaikki tulee olemaan erilaista, koska on esikoinen vauvan lisäksi. Viimeksi olin masentunut, mutta en oikein tajunnut sitä ennen kuin paljon myöhemmin. Mutta nyt vaaditaan paljon enemmän energiaa ja jaksamista. Mahdanko pärjätä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerro peloistasi ja elämäntilanteestasi, sekä tietysti menneisyytesi masennuksista, ellet ole jo sitä tehnyt. Neuvolasta varmaan osataan antaa neuvoja.
Miksi mies ei osallistu? Ehkä olisi syytä neuvotella miehen kanssa ja pitää tiukka linja päällä. Tottakai hänenkin tulee osallistua kodin pyörittämiseen! Ja muutenkin koettakaa saada parisuhdekuntoon. Ja omalla kokemuksella voin sanoa, että yksin pärjää ja jaksaa paremmin lasten/lapsen kanssa kuin huonossa parisuhteessa.
Onko sulla tukiverkostoa? Ehkä joku ystäväsi, sisaruksesi tms. voisi joskus tulla hoitamaan lastasi että voit levätä?
Minulla on jo kolme lasta ja selvitty on. Toisen lapsen syntymän jälkeen iski hirveä pelko että miten pärjään kahden vaippaikäisen kanssa kotona. Mutta jotenkin sitä vaan sinnitteli ja vuoden kuluttua oli jo helpompaa ja masennuskin lieveni kun piti päivärytmin kurissa ja sopi ainakin joka toinen päivä jonkun menon tai kutsui jonkun kylään. Kolmannen lapsen jälkeen sitten pääsikin piru irti ja masennuin todella. Olin sairaalassakin ja sain hyvän masennuslääkkeen, lopetin imetyksen ja sitten alkoi taas aurinko paistaa. Nyt toivon saavani pian neljännen lapsen. Eli puhu neuvolassa. Pyydä päästä mielenterveyshoitajalle, psykologille tms. Etsi mielnterveystyöntekijä joka ymmärtää sinua( kaikkien kanssa ei synkkaa).Ja ota lääkitys vastaan jos tuntuu liian rankalta.Parisuhdeongelmatkin voi helpottua kun saat ulkopuolista apua. Masennus on sairaus jota pitää hoitaa. Ja muuten: sain myös kodinhoitajan masennukseni vuoksi!Eli pyydä apua äläkä jää yksin!!!!