Onko mitään järkeä lääkitä

Anonyymi-ap

Onko mitään järkeä lääkitä ihmisiä psyykenlääkkeillä niin, että ei tajua vuosiin tai vuosikymmeniin mitään ulkopuolisesta maailmasta? Onko se psyykenlääkitys pitkiksi ajoiksi ja loppuelämäksi hyvä, jos voi joutua keiden tahansa vähemmän hyvää tarkoittavien uhriksi, koska ei huumaavan tilansa takia ole tässä maailmassa?

141

1094

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nähtävästi.

    • Anonyymi

      Järki toimii kyllä lääkittynäkin, mutta muuta järkeä ei ole kulkea vuosikausia aivosumussa.
      Näin jälkeenpäin voin kertoa, että muisti kyllä pätkii takavuosilta pitkiltäkin ajanjaksoilta. Asioita on muistissa vain sieltä täältä, paljon on unohduksissa, tai oikeastaan tiedostamattomissa.
      Ja toki jälkeenpäin miettinyt, oliko mitään järkeä. Vuodet meni aika lailla hukkaan.

      • Anonyymi

        Moni on pilannut elämänsä psyykenlääkkeiden takia ihan samalla tavalla kuin muutkin huumeiden käyttäjät. Sitä ei ymmärretä tai ei välitetä, vaikka useilla se ei ole ollut oma valinta. Kuka korvaa pilalle menneen elämän? Ei kukaan. Eikä se pakkolääkitsijöitä edes liikuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni on pilannut elämänsä psyykenlääkkeiden takia ihan samalla tavalla kuin muutkin huumeiden käyttäjät. Sitä ei ymmärretä tai ei välitetä, vaikka useilla se ei ole ollut oma valinta. Kuka korvaa pilalle menneen elämän? Ei kukaan. Eikä se pakkolääkitsijöitä edes liikuta.

        "Moni on pilannut elämänsä psyykelääkkeiden takia ihan samalla tavalla kuin muutkin huumeiden käyttäjät"
        Tällaisesta ajattelusta pitäisi päästä eroon. Sen sijaan täytyy ajatella että lääkärit ovat pilanneet minun elämäni laittamalla minut tietämättäni lääkeriippuvaiseksi ja ylläpitää minua siinä uudistamalla uudestaan ja uudestaan reseptini.

        Ruvetaan antamaan näille elämän pilaajille OIKEA OSOITE, syylliset esille ja vastuuseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni on pilannut elämänsä psyykenlääkkeiden takia ihan samalla tavalla kuin muutkin huumeiden käyttäjät. Sitä ei ymmärretä tai ei välitetä, vaikka useilla se ei ole ollut oma valinta. Kuka korvaa pilalle menneen elämän? Ei kukaan. Eikä se pakkolääkitsijöitä edes liikuta.

        Ja vielä enemmän ovat ihmiset olleet tyytyväisiä lääkehoitoonsa . Se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle . Joten mitään ei voi yleistää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vielä enemmän ovat ihmiset olleet tyytyväisiä lääkehoitoonsa . Se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle . Joten mitään ei voi yleistää

        Kyse on siitä, että ihmisiä on huijattu ja pakotettu syömään myrkkyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vielä enemmän ovat ihmiset olleet tyytyväisiä lääkehoitoonsa . Se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle . Joten mitään ei voi yleistää

        Missähän on lähde tähän tutkimukseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Moni on pilannut elämänsä psyykelääkkeiden takia ihan samalla tavalla kuin muutkin huumeiden käyttäjät"
        Tällaisesta ajattelusta pitäisi päästä eroon. Sen sijaan täytyy ajatella että lääkärit ovat pilanneet minun elämäni laittamalla minut tietämättäni lääkeriippuvaiseksi ja ylläpitää minua siinä uudistamalla uudestaan ja uudestaan reseptini.

        Ruvetaan antamaan näille elämän pilaajille OIKEA OSOITE, syylliset esille ja vastuuseen.

        Olisko niinkuin itse sairaudella osaa näissä jutuissa , kun niin kärkkäästi syytellään lääkkeitä ja lääkäreitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on siitä, että ihmisiä on huijattu ja pakotettu syömään myrkkyjä.

        Ketään ei pakoteta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missähän on lähde tähän tutkimukseen?

        About jokaisen miekkarin ilmoitustaululla.

        Mutta missä on se tutkimus että ihmiset joutuvat rikoksen uhreiksi lääkityksensä vuoksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        About jokaisen miekkarin ilmoitustaululla.

        Mutta missä on se tutkimus että ihmiset joutuvat rikoksen uhreiksi lääkityksensä vuoksi?

        Voisitko tarkentaa millä tavalla rikoksen uhriksi? Millaisen rikoksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on siitä, että ihmisiä on huijattu ja pakotettu syömään myrkkyjä.

        Niin, mieti, miten voi olla ihmisiä, jotka eivät tajua, että sinä tiedät paremmin mitä he tarvitsevat, kuin hän itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko tarkentaa millä tavalla rikoksen uhriksi? Millaisen rikoksen?

        Voin.

        Sellaisen rikoksen, mitä aloitusviestissä tarkoitetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Moni on pilannut elämänsä psyykelääkkeiden takia ihan samalla tavalla kuin muutkin huumeiden käyttäjät"
        Tällaisesta ajattelusta pitäisi päästä eroon. Sen sijaan täytyy ajatella että lääkärit ovat pilanneet minun elämäni laittamalla minut tietämättäni lääkeriippuvaiseksi ja ylläpitää minua siinä uudistamalla uudestaan ja uudestaan reseptini.

        Ruvetaan antamaan näille elämän pilaajille OIKEA OSOITE, syylliset esille ja vastuuseen.

        Ajattelin, että minä ja lääkärit pilasimme elämäni yhteistyöllä.
        Lääkärit kirjoittivat reseptejä, minä ostin lääkkeet ja söin ne.

        No, ehkä ei ihan noin. Elämä tavallaan pilalla, tavallaan ei. Onneksi on vielä paljon jäljelläkin.
        Kun jaksaa olla positiivinen kaikesta siitä, mitä vielä on, sujuu elämä joten kuten.
        On niitä huonompiakin aikoja ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin.

        Sellaisen rikoksen, mitä aloitusviestissä tarkoitetaan.

        Rikokseksi tuota on vaikea väittää, ei menisi edes syyteharkintaan.
        Ja miten sen nyt kukakin ajattelee, jotkut ovat lääkkeistä myös hyötyneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko niinkuin itse sairaudella osaa näissä jutuissa , kun niin kärkkäästi syytellään lääkkeitä ja lääkäreitä

        Minkälaista objektiivista näyttöä siitä sairaudesta on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketään ei pakoteta

        Psykiatriassa pakotetaan syömään lääkkeitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikokseksi tuota on vaikea väittää, ei menisi edes syyteharkintaan.
        Ja miten sen nyt kukakin ajattelee, jotkut ovat lääkkeistä myös hyötyneet.

        Lääkkeiden syöttäminen pakottamalla tai huijaamalla on myrkyttämistä!

        Jotkut kokevat saavansa hyötyä ties mistä myrkkykemikaaleista. Se ei tarkoita, että ketään saisi pakottaa tai huijata syömään mitään lääkkeitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkkeiden syöttäminen pakottamalla tai huijaamalla on myrkyttämistä!

        Jotkut kokevat saavansa hyötyä ties mistä myrkkykemikaaleista. Se ei tarkoita, että ketään saisi pakottaa tai huijata syömään mitään lääkkeitä.

        Niitä ei voi pakottaa syömään muualla kuin osastohoidossa.
        Kukaan ei tule kotiin laittamaan pillerin pilleriä kenenkään suuhun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä ei voi pakottaa syömään muualla kuin osastohoidossa.
        Kukaan ei tule kotiin laittamaan pillerin pilleriä kenenkään suuhun.

        Henkilön huijaaminen syömään lääkkeitä on myös myrkyttämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketään ei pakoteta

        Tuo ei pidä paikkaansa. Kyllä se yritys on kovaa. Painostusta ja henkistä väkivaltaa lopulta niin pitkälle että mielisairaalan portilla on asia selvitetty että vainon kohteeksi joutunut uhri ei lääkkeitä tarvitse sen enempää kuin psykiatriakaan. Uskomatonta mutta totta.
        Vetäköön itsensä päänsä sekaisin kemikaaleillaan psykiatrit jotka väkisin koettavat muille aineita tyrkyttää aiheetta. Onkohan lääketehdas agressiivisen toiminnan taustalla ja rahapalkkiot?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilön huijaaminen syömään lääkkeitä on myös myrkyttämistä.

        Kukaan ei huijaa mitenkään, ei ihme ettet tule terveeksi kun kirjoituksesi on epäilyä koko ajan.
        Turha toivoa että asenteellasi koskaan tervehdyt.
        Joten jatka elämääsi ihan rauhassa syyttelemällä muita, lääkäreitä, lääkkeitä ja yhteiskuntaa sillä siitä se sairaus näkyy selvästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei pidä paikkaansa. Kyllä se yritys on kovaa. Painostusta ja henkistä väkivaltaa lopulta niin pitkälle että mielisairaalan portilla on asia selvitetty että vainon kohteeksi joutunut uhri ei lääkkeitä tarvitse sen enempää kuin psykiatriakaan. Uskomatonta mutta totta.
        Vetäköön itsensä päänsä sekaisin kemikaaleillaan psykiatrit jotka väkisin koettavat muille aineita tyrkyttää aiheetta. Onkohan lääketehdas agressiivisen toiminnan taustalla ja rahapalkkiot?

        Monenko mielisairaalan portilla se sinäkin olet ollu näitä ihmisiä ruotimassa?

        Tiedätkö ollenkaan minkälainen prosessi on tarkkailulähete, tai tahdon vastainen hoito?

        Pitäisikö sinun kertoa myös verottajalle, että lääkärit saavat agressiivisuus palkkioita, jostain kumman syystä he eivät tiedä sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei huijaa mitenkään, ei ihme ettet tule terveeksi kun kirjoituksesi on epäilyä koko ajan.
        Turha toivoa että asenteellasi koskaan tervehdyt.
        Joten jatka elämääsi ihan rauhassa syyttelemällä muita, lääkäreitä, lääkkeitä ja yhteiskuntaa sillä siitä se sairaus näkyy selvästi.

        Psykiatria on täyttä huijausta: ei ole olemassa mitään mielisairauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vielä enemmän ovat ihmiset olleet tyytyväisiä lääkehoitoonsa . Se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle . Joten mitään ei voi yleistää

        Sen verran voi yleistää näistäkin keskusteluista päätellen, että riittävän hyvä hoitosuhde on aina tarpeen :) Hoitosuhde ei tarkoita teknistä hoitokontaktia.

        Mitä mieltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen verran voi yleistää näistäkin keskusteluista päätellen, että riittävän hyvä hoitosuhde on aina tarpeen :) Hoitosuhde ei tarkoita teknistä hoitokontaktia.

        Mitä mieltä?

        Sitä mieltä, että mahdollisimman monen kohdalla pitäisi olla hyvä hoitosuhde, jos sellaisen tarpeessa on.
        Valitettavasti tänä päivänä on vaikeaa päästä minkäänlaiseen hoitoon, vaikka tarvitsijoita on jo paljon enemmän kuin aiemmin.

    • Anonyymi

      On asiaa tässä ketjussa. Minä olen vieläkin, 25 vuoden jälkeen, tosi vihainen että terveyskeskuslääkäri suostutteli minut aloittamaan ssri-lääkityksen, fluoksetiinin. Tuon jälkeen olen 2 kertaa yrittänyt jättää sen pois ja löytää muuta tukea elämääni, sillä mitään hyötyä ei 10 mg:sta liene. Pois sitä en voi jättää, oikein pahat olot tulee jos lääkkeen lopetan. Eikä ole mitään apua siihen, ei varsinkaan nyt kun minulla ei ole ketään pysyvää lääkäriä mielenterveysasioihini. Pärjäilen, mutta kurjaa on olo usein. Vihainen lääkkeestä samanaikaisesti.

      • Anonyymi

        Koko tämä psyykelääkeongelma ja ihmisten vaurioittaminen on alkanut siitä, että tk-lääkärit alkoivat syöttää niitä ihmisille. Heitä ei voi syyttää koko ilmiöstä, koska koulutus ja lääketehtaiden mainonta oli kaiken takana. Eiväthän lääkärit omasta päästään voi keksiä hoitotoimenpiteitä vaan he ottavat sen tiedon mitä kulloinkin heille syötetään.

        Kun sitten lääkkieden haittavaikutukset alkoivat ryöstäytyä ja näkyä vastaanotoilla eivät lääkärit ymmärtäneet höykäsen pöläytystä siitä, eivätkä ymmärrä vieläkään lääkkeiden tuomia uusia sairauksia ja ihmisen kehon rappeuttavia vaikutuksia.

        Ihmisestä itsestään tehtiin syyllinen lääkäreiden aiheuttamiin haittoihin. Masennus, ahdistuneisuus ja aivojen serotoniini häiriöt ja muut senkaltaiset diagnoosit alkoivat lisääntyä ryminällä ja mieleltään terveitä ihmisiä alettiin heittää psykiatriseen hoitojärjestelmän uhreiksi vuosikausiksi usein loppuelämäksi, jossa heidät lääkitään oikeasti sairaaksi. On kauheaa todeta, että vaikka lääkkeitä syötetään vuosikymmeniäkin, mitään paranemista ei tapahdu. Miksi sitten niitä pitää syödä kun kerran ei ole mitään hyötyä? Ihmisen persooona muokataan mielenterveysihmiseksi ja hän sopeutuu elämään siinä.

      • Anonyymi

        Moni tarvitsee pienen tuki annoksen koko elämänsä ajan
        Moni vanhempi potilas joka saa pienen tukiannoksen on sanonut että heidän kohdallaan se on ollut hyvin tarpeellinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko tämä psyykelääkeongelma ja ihmisten vaurioittaminen on alkanut siitä, että tk-lääkärit alkoivat syöttää niitä ihmisille. Heitä ei voi syyttää koko ilmiöstä, koska koulutus ja lääketehtaiden mainonta oli kaiken takana. Eiväthän lääkärit omasta päästään voi keksiä hoitotoimenpiteitä vaan he ottavat sen tiedon mitä kulloinkin heille syötetään.

        Kun sitten lääkkieden haittavaikutukset alkoivat ryöstäytyä ja näkyä vastaanotoilla eivät lääkärit ymmärtäneet höykäsen pöläytystä siitä, eivätkä ymmärrä vieläkään lääkkeiden tuomia uusia sairauksia ja ihmisen kehon rappeuttavia vaikutuksia.

        Ihmisestä itsestään tehtiin syyllinen lääkäreiden aiheuttamiin haittoihin. Masennus, ahdistuneisuus ja aivojen serotoniini häiriöt ja muut senkaltaiset diagnoosit alkoivat lisääntyä ryminällä ja mieleltään terveitä ihmisiä alettiin heittää psykiatriseen hoitojärjestelmän uhreiksi vuosikausiksi usein loppuelämäksi, jossa heidät lääkitään oikeasti sairaaksi. On kauheaa todeta, että vaikka lääkkeitä syötetään vuosikymmeniäkin, mitään paranemista ei tapahdu. Miksi sitten niitä pitää syödä kun kerran ei ole mitään hyötyä? Ihmisen persooona muokataan mielenterveysihmiseksi ja hän sopeutuu elämään siinä.

        No miksi mieleltään terveet ihmiset menevät lääkäriin yleensä ollenkaan ,
        Minä en käsitä tuota valittamista koska jos lääke ei sovi niin se vaihdetaan toiseen. Sitten on usein sairaus joka tekee olon huonoksi
        Ennen kirjoitettiin ihan toisia mielialan lääkkeitä potilaille ja ne olivat tehokkaita, nykyisin lääkkeet pyritään saamaa niin hyviksi kun voidaan ettei niistä pitäisi olla suurempaa haittaa . Sitten kun eräät ottavat vaan murusia luullen että se olisi jotenkin miedompaa lääkitystä , silloin ei ole ihmekään ettei ne auta kun itse annostellaan. Myös hyvä ottaa selville jos lääke nautitaan tyhjään vatsaaan vai ruuan kanssa tai yötä vasten , myös se mikä ruoka ei sovi yhteen lääkkeiden kanssa.
        Näissäkin asioissa on niin monta monessa jotka pitää tietää että saa optimaalisen hoidon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miksi mieleltään terveet ihmiset menevät lääkäriin yleensä ollenkaan ,
        Minä en käsitä tuota valittamista koska jos lääke ei sovi niin se vaihdetaan toiseen. Sitten on usein sairaus joka tekee olon huonoksi
        Ennen kirjoitettiin ihan toisia mielialan lääkkeitä potilaille ja ne olivat tehokkaita, nykyisin lääkkeet pyritään saamaa niin hyviksi kun voidaan ettei niistä pitäisi olla suurempaa haittaa . Sitten kun eräät ottavat vaan murusia luullen että se olisi jotenkin miedompaa lääkitystä , silloin ei ole ihmekään ettei ne auta kun itse annostellaan. Myös hyvä ottaa selville jos lääke nautitaan tyhjään vatsaaan vai ruuan kanssa tai yötä vasten , myös se mikä ruoka ei sovi yhteen lääkkeiden kanssa.
        Näissäkin asioissa on niin monta monessa jotka pitää tietää että saa optimaalisen hoidon

        Kunnihminennsanoo, että hän ei halua syödä psyykenhuumeita, se täytyy uskoa. Ketään ei pidä pakottaa ottaa elimistöönsä mitään huumaavia aineita. Vain sairaalassa sen ymmärtää, koska on kriisitilanne. Mutta tuollaiset loppuelämän höpinät saa unohtaa. Yleensäkin sairaaloissacannetaan aivan liian suuria määriä ja liian vahvoja lääkkeitä. Sitä on mieluummin vähän pidempään sisällä, kunhan annetaan vain vähän pienempäänanmosta. Eikä mitään lähes tajuttomaksi tekevää myrkkyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnihminennsanoo, että hän ei halua syödä psyykenhuumeita, se täytyy uskoa. Ketään ei pidä pakottaa ottaa elimistöönsä mitään huumaavia aineita. Vain sairaalassa sen ymmärtää, koska on kriisitilanne. Mutta tuollaiset loppuelämän höpinät saa unohtaa. Yleensäkin sairaaloissacannetaan aivan liian suuria määriä ja liian vahvoja lääkkeitä. Sitä on mieluummin vähän pidempään sisällä, kunhan annetaan vain vähän pienempäänanmosta. Eikä mitään lähes tajuttomaksi tekevää myrkkyä.

        Muualla kuin sairaalassa ei voida pakottaa syömään lääkkeitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni tarvitsee pienen tuki annoksen koko elämänsä ajan
        Moni vanhempi potilas joka saa pienen tukiannoksen on sanonut että heidän kohdallaan se on ollut hyvin tarpeellinen

        Kellä on todiste että joku tarvii tukiannoksen elämänsä ajaksi? Ei ainakaan kannata käyttää todisteeksi sitä jos ihminen alkaa kärsiä lopetusvaiheessa jopa alkuperäistä pahemmin, koska keho mukautuu aineeseen (dependence) ja vuosien käytön lopetuksesta tulee kaikenmoisia vieroituaoireita unen häiriintymisestä, ahdistustasojen nousuun, mielialojen heittelyyn. Se on ihan yleinen seuraamus psykoaktiivisista aineista. Vuosia jos on tottunut olemaan aineen alla niin hankalahan se on yhtäkkiä käsitellä tunteitaan ilman. Itse olen kokenut kuinka vaikea kyseisistä aineista on vuosien jälkeen päästä irti.

        Se on sama kun joku kehuu että pössy auttaa hänen uniongelmiinsa ja ahdistukseen mutta henkilöllä ei olisi näitä tässä mittakaavassa jos ei olisi koukuttautunut pössyyn(dependence) ja jos pössyä ei enää vedä niin johan ahdistaa ja ei uni tule simmuun. Pakko siis saada pössyä nukkumiseen. Ja ihminen kuvaa sen auttavan vaikka aine on pahentanut koko ongelmat tai puhkaissut niitä.
        Mietin olisiko noilla ihmisillä ollut tarvetta käyttää ainetta koko elämänsä ajan jos heitä ei olisi "koukutettu* niihin. Pitää myös huomioida kuinka silmät sokkona ihmisten aivoilla leikitään määrätessä näitä huomattavasti yleisiä tutkimusaikoja pidemmiksi ajoiksi.

        Ei ole myöskään takeita että ihmisen vointi pysyisi lääkkeessä stabiilina toleranssi-ilmiön takia mikä liittyy psykoaktiivisiin aineisiin. Mutta onneksi psykiatrialla on ratkaisuna" pommittaa aivoja " yhä uusilla aineilla sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miksi mieleltään terveet ihmiset menevät lääkäriin yleensä ollenkaan ,
        Minä en käsitä tuota valittamista koska jos lääke ei sovi niin se vaihdetaan toiseen. Sitten on usein sairaus joka tekee olon huonoksi
        Ennen kirjoitettiin ihan toisia mielialan lääkkeitä potilaille ja ne olivat tehokkaita, nykyisin lääkkeet pyritään saamaa niin hyviksi kun voidaan ettei niistä pitäisi olla suurempaa haittaa . Sitten kun eräät ottavat vaan murusia luullen että se olisi jotenkin miedompaa lääkitystä , silloin ei ole ihmekään ettei ne auta kun itse annostellaan. Myös hyvä ottaa selville jos lääke nautitaan tyhjään vatsaaan vai ruuan kanssa tai yötä vasten , myös se mikä ruoka ei sovi yhteen lääkkeiden kanssa.
        Näissäkin asioissa on niin monta monessa jotka pitää tietää että saa optimaalisen hoidon

        Useimmiten ne tilanteet ovat ohimeneviä kriisejä elämäss. Psykiatria pakottaa ihmisiä loppuelämän huumaamiseen. Huumeiden käyttäjiltä jää rlämä elämättä. Se menee ohi olematta mukana elämässä. Ne eivät saa järjestystä aikaan elämässä, vasn täyden kaaoksen kykenemättä pitämään itsestään huolta. Korvauksia kuuluisi monien saada. Mutta mutkään korvaukset eivät korjaa pilalle mennyttä elämää. Minun elinaikana sellaista ei varmasti tule tapahtumaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa herätään ymmärtämään tuollaisen huumeilla pakkopuoskarointiin, mitä tuhoa se voi saada aikaan. Sanotaan, että yhteiskunta vaatii. Suurin osa yhteiskunnasta ei ymmärrä mitään koko asiasta. Sellaisilta sitten kysellään mielipiteitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muualla kuin sairaalassa ei voida pakottaa syömään lääkkeitä.

        Onhan se helppo sanoa, kun niihin koukutetasn jättiannoksilla, eikä niistä pääse irti millään ilveellä. Siinä sitten olet koukussa koko loppuelämän, joka onkin tarkoitus. Sitä hoetaan taukoamatta. Loppuelämänhän se on, pakotettuna, koska irti ei päästetä typerän käypähoitosuosituksen takia. Jonka tarkoitus todennäköisesti on pitää huoli siitä, että kassakone kilisee vuosikymmeniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se helppo sanoa, kun niihin koukutetasn jättiannoksilla, eikä niistä pääse irti millään ilveellä. Siinä sitten olet koukussa koko loppuelämän, joka onkin tarkoitus. Sitä hoetaan taukoamatta. Loppuelämänhän se on, pakotettuna, koska irti ei päästetä typerän käypähoitosuosituksen takia. Jonka tarkoitus todennäköisesti on pitää huoli siitä, että kassakone kilisee vuosikymmeniä.

        Käypähoidosta löytyy aina uusia pillereitä suositeltavaksi. Kelakin on yksi syypää kun edellyttää usein lääkkeiden kokeilua tukien /terapian saamiseksi.
        Jos sortuu tosiaan joskus ja saa kriisin elämässä eikä kykene vaikkapa toimimaan yhteiskuntakin yrittää viittoa menemään lääkäreille.

        Se ei ole vain yksilön itsensä päätös. Hei alanpa vetämään aineita. Sinne voi ajautua. Itse ajauduin psykiatrialle alunperin hakiessani keskusteluapua tärkeän ihmisen poismenoon ja alakuloon. If I only knew olisin pysynyt poissa tuolta. Joku joskus sanoikin että ei niitä pillereitä kannata vetää. Ja oikeasa oli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käypähoidosta löytyy aina uusia pillereitä suositeltavaksi. Kelakin on yksi syypää kun edellyttää usein lääkkeiden kokeilua tukien /terapian saamiseksi.
        Jos sortuu tosiaan joskus ja saa kriisin elämässä eikä kykene vaikkapa toimimaan yhteiskuntakin yrittää viittoa menemään lääkäreille.

        Se ei ole vain yksilön itsensä päätös. Hei alanpa vetämään aineita. Sinne voi ajautua. Itse ajauduin psykiatrialle alunperin hakiessani keskusteluapua tärkeän ihmisen poismenoon ja alakuloon. If I only knew olisin pysynyt poissa tuolta. Joku joskus sanoikin että ei niitä pillereitä kannata vetää. Ja oikeasa oli

        On ironista että elämä on paljon tasaisempaa ilman murehtimista onko ottanut pillerin oikeeseen aikaan ettei puske viekkarit (dependencessä tärkeää on se että aineen pitoisuus kehossa pysyy tasaisena) tai vieroitusyrityksiä tai vieroituksia.
        Vielä traumat psykiatriasta on jääneet kuinka annoin heidön pilata aivojani ja kehoani nuoresta pitäen niin puutteellisella tutkimusnäytöllä. Itsesyytöksiä on.

      • Anonyymi

        Silloin ehkä tarvitset sen 10 Mg otettavaksi. Onko se nyt niin ihmeellistä kun muitakin lääkkeitä syödään elämän loppuun ja jos saa niistä paremman olon niin mikä siinä silloin haittaa .
        Itse syön elämäni loppuun lääkettä myös kilpirauhasen vuoksi enkä pidä sitä mitenkään ihmeellisenä jos satun unohtamaan niin heti tunnen kropassani

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnihminennsanoo, että hän ei halua syödä psyykenhuumeita, se täytyy uskoa. Ketään ei pidä pakottaa ottaa elimistöönsä mitään huumaavia aineita. Vain sairaalassa sen ymmärtää, koska on kriisitilanne. Mutta tuollaiset loppuelämän höpinät saa unohtaa. Yleensäkin sairaaloissacannetaan aivan liian suuria määriä ja liian vahvoja lääkkeitä. Sitä on mieluummin vähän pidempään sisällä, kunhan annetaan vain vähän pienempäänanmosta. Eikä mitään lähes tajuttomaksi tekevää myrkkyä.

        Masennus lääkkeet eivät huumaa ketään . Ja älä mene lääkäriin ollenkaan vaan hoitele ihan itse omat juttusi , koska sinulla on ennakkoluulot aika pahasti päässä .äjos minä masennun niin varmana olen valmis ottamaan siihen lääkkeet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se helppo sanoa, kun niihin koukutetasn jättiannoksilla, eikä niistä pääse irti millään ilveellä. Siinä sitten olet koukussa koko loppuelämän, joka onkin tarkoitus. Sitä hoetaan taukoamatta. Loppuelämänhän se on, pakotettuna, koska irti ei päästetä typerän käypähoitosuosituksen takia. Jonka tarkoitus todennäköisesti on pitää huoli siitä, että kassakone kilisee vuosikymmeniä.

        Kyllä niistä on mahdollista päästä irti.
        On omaa kokemusta, sekä on olemassa varmaan aika iso määrä ihmisiä, jotka ovat jotain lääkettä joskus jonkin aikaa käyttäneet, mutta lopulta lopettaneet.
        En käyttänyt vain yhtä tai kahta eri lääkettä, vaan vuosien varrella tuli aikamoinen arsenaali vedettyä läpi.
        Minullekin sanottiin aikoinaan, että täytyy käyttää lopun elämää, mutta asioita voi harkita itsekin. Eikä lopetus onnistu, jos ei ole itse varma itsestään. Täytyy olla valmis kokeilemaan pärjääkö ilman lääkkeitä.
        Ja tulee aika varmasti vieroitusoireita, mutta sen takia niitä sanotaan vieroitusoireiksi, kun niillä on tapana mennä ohi, kun vieroitus on viety onnistuneesti loppuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kellä on todiste että joku tarvii tukiannoksen elämänsä ajaksi? Ei ainakaan kannata käyttää todisteeksi sitä jos ihminen alkaa kärsiä lopetusvaiheessa jopa alkuperäistä pahemmin, koska keho mukautuu aineeseen (dependence) ja vuosien käytön lopetuksesta tulee kaikenmoisia vieroituaoireita unen häiriintymisestä, ahdistustasojen nousuun, mielialojen heittelyyn. Se on ihan yleinen seuraamus psykoaktiivisista aineista. Vuosia jos on tottunut olemaan aineen alla niin hankalahan se on yhtäkkiä käsitellä tunteitaan ilman. Itse olen kokenut kuinka vaikea kyseisistä aineista on vuosien jälkeen päästä irti.

        Se on sama kun joku kehuu että pössy auttaa hänen uniongelmiinsa ja ahdistukseen mutta henkilöllä ei olisi näitä tässä mittakaavassa jos ei olisi koukuttautunut pössyyn(dependence) ja jos pössyä ei enää vedä niin johan ahdistaa ja ei uni tule simmuun. Pakko siis saada pössyä nukkumiseen. Ja ihminen kuvaa sen auttavan vaikka aine on pahentanut koko ongelmat tai puhkaissut niitä.
        Mietin olisiko noilla ihmisillä ollut tarvetta käyttää ainetta koko elämänsä ajan jos heitä ei olisi "koukutettu* niihin. Pitää myös huomioida kuinka silmät sokkona ihmisten aivoilla leikitään määrätessä näitä huomattavasti yleisiä tutkimusaikoja pidemmiksi ajoiksi.

        Ei ole myöskään takeita että ihmisen vointi pysyisi lääkkeessä stabiilina toleranssi-ilmiön takia mikä liittyy psykoaktiivisiin aineisiin. Mutta onneksi psykiatrialla on ratkaisuna" pommittaa aivoja " yhä uusilla aineilla sitten.

        Ei nämä ole helppoja asioista kellekään , ja minä tiedän että moni on pienellä annoksella pärjäillyt vuosikausia .
        Joten ihmiset reagoivat eritavalla aineisiin, mutta kukaan ei reagoi verenpainelääkkeiden eikä kilptauhas lääkkeisiin tai sydän lääkkeisiin vaikka niitä syödään koko elämä , vain sana psyyke tekee monelle sen että ollaan vastahangassa.

        Kun hyväksyy tilansa ja osaa ajatella että minulla on juuri nyt näin ja otan tätä kyseessä olevaa lääkettä niin saattaa olla että hyväksyminen tekee asiat helpommaksi ja paraneminen lähtee siitä, ja eräänä päivänä on irti lääkkeistään.

        Miten luulet että, esim verenpaine lääkkeet vaikuttavat ihmisen aivoihin, tai insuliinit. Kaikissa on. Niitä sivuvaivoja

        Joten ihmiset jotka ovat saaneet esim skitsofrenian ja saavat siihen lääkityksen lopettavat usein ottamasta kun tuntevat voivansa hyvin,
        niin miksi he ajautuvat aina takaisin psykiatrin vastaanotolle kun omaiset tapaavat sanoa että ” nyt tuo ei taas ota lääkkeitään”

        Koska sillä menee lujaa , ja sillä millä menee todella lujaa tulee äkkilähtö psyykkiselle osastolle .
        Tavalliset ihmiset eivät tiedosta asioista lääkärin näkökulmasta vaan luulevat tietävänsä itse parhaiten, niin että ei kannata itse tehdä analyysejä asioista mihin ei ole pitkää koulutusta sillä lääkäri tekee analyysinsä ihan muilla perusteilla . Joten jos on lääke vastainen niin miksi mennään lääkäriin, sillä psyykkisiin vaivoihin ei ole muita lääkkeitä muuta kun ne mitkä apteekista saa. Joten tunne elämän ailahtelu on aikamylseistä näissä sairauksissa siksi lääkettä syödään kauemmin vaikka miten hyvin voisi .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ironista että elämä on paljon tasaisempaa ilman murehtimista onko ottanut pillerin oikeeseen aikaan ettei puske viekkarit (dependencessä tärkeää on se että aineen pitoisuus kehossa pysyy tasaisena) tai vieroitusyrityksiä tai vieroituksia.
        Vielä traumat psykiatriasta on jääneet kuinka annoin heidön pilata aivojani ja kehoani nuoresta pitäen niin puutteellisella tutkimusnäytöllä. Itsesyytöksiä on.

        Kai sinulla on ollut syy mennä lääkäriin kun olet saanut lääkkeet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni tarvitsee pienen tuki annoksen koko elämänsä ajan
        Moni vanhempi potilas joka saa pienen tukiannoksen on sanonut että heidän kohdallaan se on ollut hyvin tarpeellinen

        Siinä onnsuuri ero sen kanssa, haluaako itse vapaaehtoisesti syödä lääkkeitä, ja sen kanssa, kun väkisin pakotetaan käyttämään niitä. Injektiot ovat törkeintä mitä voi olla,. Jos joku ottaa niitä mielellään, se on hänen asiansa. Eikä niitä ihan väkisin yleensä pakoteta. Mutta poikkeuksiakin on. Kyllä sen koko toihunntajuaa aivan selvästi. Luullaan, että kun ne lääkkeet on jääneet pois, niin nyt laitetaan injektio. Ei ne lääkkeet ole ”jääneet” pois noin vain, vaan siinä on yritetty vuosikausia vieroittaa irti aineista, niin eikun uusdelleennaloitetasn kierros alusta. Loppuelämä loppuelämä vaan hoetaan. Ja kun apua pyytää vieroitukseen, niin tuleeko sitä? Ei todellakaan tule. Katsos kun on käypähoitosuositus, joka perustuu huuhaahan, eikä ihmisen todellista tilannetta tiedetä ollenkaan. Kyllä kai siinä vieroituksessa menee ihan sekaisin, kun tukilääkitystä ei anneta. Sitten luullaan ”mielisairauden” palanneen. Ja eikun taas pumpataan lisää myrkkyä elimistöön. Siinä meni taas hukkkaan uusi yritys vapautus huumeista. Uusi kierros alkaa jälleen. Jotkut ovat päässeet ulkimaille muuttaessaan kokonasn irti psykiatrian louttomasta hyrrästä, jota pitää yllä moni taho. Kehdataan vielä vasten naamaa kehua tieteellisyydellä. Senon yhtä tieteellistä kuin kadulta saatavat huumeet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai sinulla on ollut syy mennä lääkäriin kun olet saanut lääkkeet

        Taas mennään. Joo, oli. Oli hankalaa elämässä, mm.kuolemantapauksia lähipiirissä, yksinäisyyttä, oli niin paljon mielen päällä, nuoruudesta kasvu aikuiseksi mukaanlukien. Eli ihmisyyteen kuuluvia juttuja. Ihmiselämässä voi kaikenlaista tapahtua.

        Mutta ei se silti tarkoita että aineita kannattaa määrätä. Niitä en pyytänyt enkä halunnut niitä aineita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nämä ole helppoja asioista kellekään , ja minä tiedän että moni on pienellä annoksella pärjäillyt vuosikausia .
        Joten ihmiset reagoivat eritavalla aineisiin, mutta kukaan ei reagoi verenpainelääkkeiden eikä kilptauhas lääkkeisiin tai sydän lääkkeisiin vaikka niitä syödään koko elämä , vain sana psyyke tekee monelle sen että ollaan vastahangassa.

        Kun hyväksyy tilansa ja osaa ajatella että minulla on juuri nyt näin ja otan tätä kyseessä olevaa lääkettä niin saattaa olla että hyväksyminen tekee asiat helpommaksi ja paraneminen lähtee siitä, ja eräänä päivänä on irti lääkkeistään.

        Miten luulet että, esim verenpaine lääkkeet vaikuttavat ihmisen aivoihin, tai insuliinit. Kaikissa on. Niitä sivuvaivoja

        Joten ihmiset jotka ovat saaneet esim skitsofrenian ja saavat siihen lääkityksen lopettavat usein ottamasta kun tuntevat voivansa hyvin,
        niin miksi he ajautuvat aina takaisin psykiatrin vastaanotolle kun omaiset tapaavat sanoa että ” nyt tuo ei taas ota lääkkeitään”

        Koska sillä menee lujaa , ja sillä millä menee todella lujaa tulee äkkilähtö psyykkiselle osastolle .
        Tavalliset ihmiset eivät tiedosta asioista lääkärin näkökulmasta vaan luulevat tietävänsä itse parhaiten, niin että ei kannata itse tehdä analyysejä asioista mihin ei ole pitkää koulutusta sillä lääkäri tekee analyysinsä ihan muilla perusteilla . Joten jos on lääke vastainen niin miksi mennään lääkäriin, sillä psyykkisiin vaivoihin ei ole muita lääkkeitä muuta kun ne mitkä apteekista saa. Joten tunne elämän ailahtelu on aikamylseistä näissä sairauksissa siksi lääkettä syödään kauemmin vaikka miten hyvin voisi .

        Niin tai osalla tulee lähtö kun heillä on dependence aineisiinsa. Vieroitus puhkaisee fyysisiä ja henkisiä oireita ja usein sotkee unen. Uni on kemiallinen prosessi jota välittäjäaineita peukaloivat aineet sotkee.
        Supersensitivity psychosis teorian mukaan antipsykootit altistaa psykooseille joitakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä onnsuuri ero sen kanssa, haluaako itse vapaaehtoisesti syödä lääkkeitä, ja sen kanssa, kun väkisin pakotetaan käyttämään niitä. Injektiot ovat törkeintä mitä voi olla,. Jos joku ottaa niitä mielellään, se on hänen asiansa. Eikä niitä ihan väkisin yleensä pakoteta. Mutta poikkeuksiakin on. Kyllä sen koko toihunntajuaa aivan selvästi. Luullaan, että kun ne lääkkeet on jääneet pois, niin nyt laitetaan injektio. Ei ne lääkkeet ole ”jääneet” pois noin vain, vaan siinä on yritetty vuosikausia vieroittaa irti aineista, niin eikun uusdelleennaloitetasn kierros alusta. Loppuelämä loppuelämä vaan hoetaan. Ja kun apua pyytää vieroitukseen, niin tuleeko sitä? Ei todellakaan tule. Katsos kun on käypähoitosuositus, joka perustuu huuhaahan, eikä ihmisen todellista tilannetta tiedetä ollenkaan. Kyllä kai siinä vieroituksessa menee ihan sekaisin, kun tukilääkitystä ei anneta. Sitten luullaan ”mielisairauden” palanneen. Ja eikun taas pumpataan lisää myrkkyä elimistöön. Siinä meni taas hukkkaan uusi yritys vapautus huumeista. Uusi kierros alkaa jälleen. Jotkut ovat päässeet ulkimaille muuttaessaan kokonasn irti psykiatrian louttomasta hyrrästä, jota pitää yllä moni taho. Kehdataan vielä vasten naamaa kehua tieteellisyydellä. Senon yhtä tieteellistä kuin kadulta saatavat huumeet.

        Jos minun pitäisi käydä vielä kierros lääkkeitä ennemmin kuolisin. Käydä siis vielä kierros sen jälkeen kun vieroittauduin lääkkeestä jota määrättiin kokiessani toisesta lääkkeestä haittaa ja sitä ennen vieroittauduin lääkkeestä jota määrättiin toisen vieroitusoireisiin. Kaikki paniikki ja hätä lähti purkaessa kasa noita ja aivot alkoi pelata paremmin.

        En olisi enää valmis eikä hermostoni jaksaisi enää yhdenkään haittoja tai vieroitusoireita. Hermostoni on finaalissa. Loppupuolella käyttöä tuli enää pelkkää haittaa.

        Tiedän että en enää joudu tilanteeseen missä minulle määrättäisiin lääkkeitä. Pelkään eniten vanhuutta jos höperöityisin ja jossain vanhainkodissa päätyisi aineisiin. Pitäisi sitä ennen päättää maallinen taivallus jos olisi mitään dementian merkkejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käypähoidosta löytyy aina uusia pillereitä suositeltavaksi. Kelakin on yksi syypää kun edellyttää usein lääkkeiden kokeilua tukien /terapian saamiseksi.
        Jos sortuu tosiaan joskus ja saa kriisin elämässä eikä kykene vaikkapa toimimaan yhteiskuntakin yrittää viittoa menemään lääkäreille.

        Se ei ole vain yksilön itsensä päätös. Hei alanpa vetämään aineita. Sinne voi ajautua. Itse ajauduin psykiatrialle alunperin hakiessani keskusteluapua tärkeän ihmisen poismenoon ja alakuloon. If I only knew olisin pysynyt poissa tuolta. Joku joskus sanoikin että ei niitä pillereitä kannata vetää. Ja oikeasa oli

        Käypä hoito, käypä hoito.
        Pillereitä ei tulisi syöttää diagnoosin mukaan, vaan potilaan voinnin mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nämä ole helppoja asioista kellekään , ja minä tiedän että moni on pienellä annoksella pärjäillyt vuosikausia .
        Joten ihmiset reagoivat eritavalla aineisiin, mutta kukaan ei reagoi verenpainelääkkeiden eikä kilptauhas lääkkeisiin tai sydän lääkkeisiin vaikka niitä syödään koko elämä , vain sana psyyke tekee monelle sen että ollaan vastahangassa.

        Kun hyväksyy tilansa ja osaa ajatella että minulla on juuri nyt näin ja otan tätä kyseessä olevaa lääkettä niin saattaa olla että hyväksyminen tekee asiat helpommaksi ja paraneminen lähtee siitä, ja eräänä päivänä on irti lääkkeistään.

        Miten luulet että, esim verenpaine lääkkeet vaikuttavat ihmisen aivoihin, tai insuliinit. Kaikissa on. Niitä sivuvaivoja

        Joten ihmiset jotka ovat saaneet esim skitsofrenian ja saavat siihen lääkityksen lopettavat usein ottamasta kun tuntevat voivansa hyvin,
        niin miksi he ajautuvat aina takaisin psykiatrin vastaanotolle kun omaiset tapaavat sanoa että ” nyt tuo ei taas ota lääkkeitään”

        Koska sillä menee lujaa , ja sillä millä menee todella lujaa tulee äkkilähtö psyykkiselle osastolle .
        Tavalliset ihmiset eivät tiedosta asioista lääkärin näkökulmasta vaan luulevat tietävänsä itse parhaiten, niin että ei kannata itse tehdä analyysejä asioista mihin ei ole pitkää koulutusta sillä lääkäri tekee analyysinsä ihan muilla perusteilla . Joten jos on lääke vastainen niin miksi mennään lääkäriin, sillä psyykkisiin vaivoihin ei ole muita lääkkeitä muuta kun ne mitkä apteekista saa. Joten tunne elämän ailahtelu on aikamylseistä näissä sairauksissa siksi lääkettä syödään kauemmin vaikka miten hyvin voisi .

        "The disease centred model is borrowed from general medicine and presents drugs through the prism of the disease, disorder or constellation of symptoms the drugs are thought to treat. According to this view, drugs have their effects in a diseased or abnormal nervous system. The important effects of drugs are the ones they exert on the disease process. All other effects are of secondary interest and are referred to as ‘side effects’. An example from medicine, one that is often cited by psychiatrists in an effort to re-inforce the disease centred model, is the use of insulin in diabetes. By replacing the body’s failing supply of the hormone insulin, replacement insulin treatment helps to move the body towards a more normal state. However, even symptomatic treatments like pain killers act in a disease centred way because they produce their effects by counteracting some of the physiological processes that produce pain.

        In contrast, the ‘drug-centred’ model suggests that far from correcting an abnormal state, as the disease model suggests, psychiatric drugs induce an abnormal or altered state. Psychiatric drugs are psychoactive substances, like alcohol and heroin. Psychoactive substances modify the way the brain functions and by doing so produce alterations in thinking, feeling and behaviour. Psychoactive drugs exert their effects in anyone who takes them regardless of whether or not they have a mental condition. Different psychoactive substances produce different effects, however. The drug-centred model suggests that the psychoactive effects produced by some drugs can be useful therapeutically in some situations. They don’t do this in the way the disease-centred model suggests by normalising brain function. They do it by creating an abnormal or altered brain state that suppresses or replaces the manifestations of mental and behavioural problems."

        https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/

        Itse näen nykyisin psyykenlääkkeet J.Moncrieffin mallin mukaan, jossa ne nähdään psykoaktiivisina aineina sen sijaan että niitä verrattaisiin johonkin fyysiseen sairauden hoitoon verrattaviin lääkkeisiin suoraan. Psykoaktiivisina aineina ne eivät korjaa epänormaalia biologista tilaa aivoissa ja tekevät epänormaalin ja muuttuneen tilan aivoissa.

        Tästä näkökulmasta en itse ainakaan söisi psyykenlääkkeitä koko ikääni. Toki jos oikeasti, todistetusti, ei mikään muu asia tehoaisi parantamaan oloa ja olisin sekoamassa kokoajan niin ehkäpä se voi olla ihan perusteltua.
        Tokihan koskaan ei voida todistaa, että olisinkin oikeasti aineetta ajan saatossa voinutkin päästä ongelmistani yli ja aineet on myös kroonistanut ongelmia ja "koukuttaneet minut". Ja se voisi aikojen saatossa jopa altistaa oloni huononemiselle, erityisesti vieroitusyrityksissä joissa voisin saada jopa alkuperäistä pahempia relapseja.

        Uskon että pitkällä tähtäimellä keho adaptoituu niin vahvasti näihin psykoaktiivisiin aineisiin (dependence), että niistä irti pyristely voi olla vaikeaa ja voi olla erottaa aineen oikeasti suotuisaa vaikutusta siitä että sillä yritetään vältellä vieroitusoireita. Tämä kuuluu dependence-ilmiöön. Vieroitusoireet voivat olla henkisen tason oireita ja fyysisen tason oireita unen häiriintymiseen asti, koska unikin on kemiallinen prosessi mitä välittäjäaineita sotkevat psyykenlääkkeet voi sotkea. Kun uni sotkeentuu ja häiriintyy niin haittana tai vieroitusoireena psyykenlääkkeistä, vastako voi pääkin sotkeentua. Psykiatrian aineet vaikuttavat ihan unen arkkitehtuuriin asti, jossa ne voivat muuttaa evoluution pitkään tietynlaiseksi rakentamia unijaksoja esim supistaen jotain unen jaksoja (esim. masennuslääkkeet rem-unen). Tokihan jotkut kokevat psykoaktiivisista aineista hyötyä uneensa, muttei sekään tarkoita etteikö niistä voisi etenkin pitemmän päälle jotain haittaakin olla unelle.

        Oma näkökulmani vuosia lääkkeitä popsineena on se, että plasebovaikutus voi etenkin masennuslääkkeissä olla suuri ja en näe niin suurta etua lääkkeistä verrattuna omalla kohdalla esim. elämäntapakeinoihin mielialassa että hehkuttaisin lääkettä jonain hienona tukilääkkeenä. Se voi olla sellainen tukilääke että se pitää toki olotilan tasaisena koska keho on tottunut siihen, ja ilman voi olla kurjaa, ja voi joutua etsimään uusia selviytymiskeinoja ja kohtaamaan tunteita enemmän. Ihmisellä voi jäädä merkittävä oppimisprosessi tekemättä jos näkee olonsa kohenemisen ja hallinnan puhtaaksi lääkkeen ansioksi. Hän ei näe kaikkia niitä askelia yhtä hyvin millä on oppinut hoitamaan itseään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni tarvitsee pienen tuki annoksen koko elämänsä ajan
        Moni vanhempi potilas joka saa pienen tukiannoksen on sanonut että heidän kohdallaan se on ollut hyvin tarpeellinen

        Siitä tarvitseeko joku tuki tai muun lääkityksen koko elämänsä ajan, päättää ohminen itse. Vain hän tietää, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Psykiatriassa vain sanotaan, että se on loppuelämän. Ei edes kysytä, haluaako ihminen itse! Ja miksiköhän näin kauhea meteli loppuelämänlääkkeestä? No siksi, kun niistä huumausaineista ei pääse millään h**vetlllä irti vaikka mitä tekisi. Oikat lääkärit määräävät lääkkeitä, mutta eivät he ketään pakota syömään niitä. Sairaalajakson jälkeen ei ole pakko syödä, sanotaan, mutta kyllä Poli vahtii kuin haukka, että huumeet tulee otettua. Moni joutuu turvautumasn katukauppaan päästäkseen irti kovista psykitrian huimeista. On turha verrata oikeaa läketiedettä ja oikeita lääkäreitä huumepuoskareihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miksi mieleltään terveet ihmiset menevät lääkäriin yleensä ollenkaan ,
        Minä en käsitä tuota valittamista koska jos lääke ei sovi niin se vaihdetaan toiseen. Sitten on usein sairaus joka tekee olon huonoksi
        Ennen kirjoitettiin ihan toisia mielialan lääkkeitä potilaille ja ne olivat tehokkaita, nykyisin lääkkeet pyritään saamaa niin hyviksi kun voidaan ettei niistä pitäisi olla suurempaa haittaa . Sitten kun eräät ottavat vaan murusia luullen että se olisi jotenkin miedompaa lääkitystä , silloin ei ole ihmekään ettei ne auta kun itse annostellaan. Myös hyvä ottaa selville jos lääke nautitaan tyhjään vatsaaan vai ruuan kanssa tai yötä vasten , myös se mikä ruoka ei sovi yhteen lääkkeiden kanssa.
        Näissäkin asioissa on niin monta monessa jotka pitää tietää että saa optimaalisen hoidon

        Vastaukseksi tuohon terveiden ihmisten menemiseen lääkärille, että mielenterveysongelmat eivät ole sairauksia. Ja apua mennään hakemaan yleensä ihimenevään elämäntilanteesern. Mutta ylllätys yllätys, oletkin älkiä loppuelämän huumeessa kiinni. Halusit tai et. Ja varsinkin silloin on suuri vaara joutua tahtomattaan huumeiden käyttäjäksi, jos on aiemmin ollut käyntiä mielisairaalassa. Siinä ei oma tahto tai mielipide paina mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaukseksi tuohon terveiden ihmisten menemiseen lääkärille, että mielenterveysongelmat eivät ole sairauksia. Ja apua mennään hakemaan yleensä ihimenevään elämäntilanteesern. Mutta ylllätys yllätys, oletkin älkiä loppuelämän huumeessa kiinni. Halusit tai et. Ja varsinkin silloin on suuri vaara joutua tahtomattaan huumeiden käyttäjäksi, jos on aiemmin ollut käyntiä mielisairaalassa. Siinä ei oma tahto tai mielipide paina mitään.

        Söin monet vuodet neuroleptejä ja muitakin lääkkeitä, mutta huumeisiin en ole ikinä sortunut.
        Lääkkeet ja huumeet ovat eri asia, vaikka kuinka muuta väitettäisiin.
        Jos pitäisi valita psyyken lääkkeet vai oikeat huumeet, niin lääkkeisiin taitaisin taipua.
        Siis jos nuo kaksi olisivat ainoat vaihtoehdot. No, onneksi ei ole.

    • Anonyymi

      Riippuu myös mistä sairaudesta on kysymys , jos on masennus niin kyllä siihen saa lääkkeitä eikä niitä niin kauan tarvitse syödä .mutta jos on joku vaikeampi muoto kyseessä niin ehkä tarttee lääkkeen vaihdon jos ei auta ne mitä syö, pitää kertoa lääkärille vointinsa

      • Anonyymi

        Huono fiilis ei ole sairaus. Mikään fiilis ei ole eikä voi olla sairaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono fiilis ei ole sairaus. Mikään fiilis ei ole eikä voi olla sairaus.

        Kaikilla on/on ollut joskus huono fiilis.
        Ei silloin sairas ole.
        Tässä asiassa olet oikeassa.

    • Anonyymi

      Ei siinä mitään järkeä ole,mutta halvemmaksi tulee ei tarvitse palkata kalliitaa hoitijia ja samalla yhteiskunta tavallaan heittää potilaan ULOS!

      • Anonyymi

        Ei tule halvemmaksi.Päinvastoin.

    • Anonyymi

      Ei voi kun taas ihailla sitä mielen notkeutta, kuinka valitetaan skitsofrenia lääkityksestä, vaikka väitetään vain sairastavan pikku alakuloa.

      Mielen agrobatia pitäisi ehdottomasti olla olympia laji, niin suomikin pääsisi kultakantaan, ja meidän narskut saisi ansaitsemaansa kunniaa.

      • Anonyymi

        Sanoo joku projisoiva (näkee narsismia kaikkialla) hoitaja/perskipuinen potilas joka näkee oikeudekseen määritellä kokoajan muita ihmisiä.

        Minä en ole juuri antipsykootteja syönyt mutta tunnen sympatiaa noita myrkkyjä syöviä kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoo joku projisoiva (näkee narsismia kaikkialla) hoitaja/perskipuinen potilas joka näkee oikeudekseen määritellä kokoajan muita ihmisiä.

        Minä en ole juuri antipsykootteja syönyt mutta tunnen sympatiaa noita myrkkyjä syöviä kohtaan.

        Sellainen vanha viisaus yläasteen ensiapukurssilta. Se joka koviten huutaa, ei ole se pahiten loukkaantunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen vanha viisaus yläasteen ensiapukurssilta. Se joka koviten huutaa, ei ole se pahiten loukkaantunut.

        Sä et ole viisautta nähnytkään

      • Anonyymi

        Vähän sillä tavalla se valitettavasti menee, vaikkei skitsofreniaa olisikaan.
        Skitsofrenia on psykoosisairaus, joita on muitakin, ja niihin yleisesti käytetään psykoosilääkkeitä, neuroleptejä.
        Nykyään myös masennukseen ja ahdistukseen, kuten myös unettomuuteen, kirjoitetaan usein näitä neuroleptejä, se on ihan yleisessä tiedossa.
        Ihminen voi valittaa neuroleptien haitoista, vaikka ei skitsofreniaa sairastaisikaan.
        Että tällaista mielessä ilman olympialaisiakaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän sillä tavalla se valitettavasti menee, vaikkei skitsofreniaa olisikaan.
        Skitsofrenia on psykoosisairaus, joita on muitakin, ja niihin yleisesti käytetään psykoosilääkkeitä, neuroleptejä.
        Nykyään myös masennukseen ja ahdistukseen, kuten myös unettomuuteen, kirjoitetaan usein näitä neuroleptejä, se on ihan yleisessä tiedossa.
        Ihminen voi valittaa neuroleptien haitoista, vaikka ei skitsofreniaa sairastaisikaan.
        Että tällaista mielessä ilman olympialaisiakaan...

        Mutta minkään mielisairauden olemassaolosta ei ole olemassa mitään objektiivista näyttöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta minkään mielisairauden olemassaolosta ei ole olemassa mitään objektiivista näyttöä.

        Selittäisitkö sitten, sen paradoksin, miksi sairaudentunnottomuus on kuitenkin totta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta minkään mielisairauden olemassaolosta ei ole olemassa mitään objektiivista näyttöä.

        Olet kuin itseään toistava papukaija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kuin itseään toistava papukaija.

        Vaikka tässä on tullut hyvä tovi tätä foorumia seurattua, niin kyllä tämä kevät on ollut ylitse muiden. Sen verran väsyneitä prykiatrian vastaiset argumentit ovat olleet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selittäisitkö sitten, sen paradoksin, miksi sairaudentunnottomuus on kuitenkin totta?

        No siis eihän kukaan voi olla mielisairaudentunnossa koska ei ole sellaista olemassa kuin mielisairaus.
        Tai se on ainakin fakta että mitään lääketieteellistä mielisirautta ei ole.Ja näin ollen ei ole myös lääketieteellistä mielisairauden hoitoakaan.

        Mielenpahoinvointi ei johdu mielisairauksista.
        Kyse on vaan siitä miten ihminen reagoi elämässä eri tilanteissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka tässä on tullut hyvä tovi tätä foorumia seurattua, niin kyllä tämä kevät on ollut ylitse muiden. Sen verran väsyneitä prykiatrian vastaiset argumentit ovat olleet.

        Yksinkertainen kysymys: Minkälaista objektiivista näyttöä teillä on minkään mielisairauden olemassaolosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selittäisitkö sitten, sen paradoksin, miksi sairaudentunnottomuus on kuitenkin totta?

        "Selittäisitkö sitten, sen paradoksin, miksi sairaudentunnottomuus on kuitenkin totta?"

        Mitä tarkoittaa, että sairaudentunnottomuus on kuitenkin totta? :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksinkertainen kysymys: Minkälaista objektiivista näyttöä teillä on minkään mielisairauden olemassaolosta?

        Tällä hetkellä toimintaan parhaan saatavilla olevan tieteellisen tiedon persuteella.

        Tulevaisuudessa tieto ja toimintatavat tulevat aivan varmasti muuttumaan, mutta toimintaa ei lopeteta sen takia, että sinä et hyväksy tämän hetken parasta saatavilla olevaa tieteellistä tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä hetkellä toimintaan parhaan saatavilla olevan tieteellisen tiedon persuteella.

        Tulevaisuudessa tieto ja toimintatavat tulevat aivan varmasti muuttumaan, mutta toimintaa ei lopeteta sen takia, että sinä et hyväksy tämän hetken parasta saatavilla olevaa tieteellistä tietoa.

        Psykiatria ei valitettavasti ole mitään tiedettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatria ei valitettavasti ole mitään tiedettä.

        Kyllä se on yhteiskunnan hallinnan väkivaltakoneiston tiedettä, jonka perus on etsiä keinoja hallita ihmisiä yleisen moraalin sivuuttaen suuren yleisön asiaa ymmärtämättä.

        Toisin sanoen väkivallan harjoittamisesta yksilöitä kohtaan propagandan ja suoria väkivallan merkkejä jättämättömin keinoin.
        Samaan propagandistiseen väkivaltaan kuluu ihmisoikeuksien ja perustarpeiden vastainen toiminta hallinnollisin keinoin a valheellisin rikosoikeuden suomin valtuuksin.

        Ihminen on sosiaalinen ja valtahierarkinen laji, jonka vallan paikoille pyrkivät moraalisesti kaikkein heikoimmat, empatiakyvyttömät henkilöt, joka empatiakyvyttömyys eli psykopatia, yllätys-yllätys ei löydy näiden empatiakyvyttömien henkilöiden luomasta ja ylläpitämästä muka-oppijärjestelmästä. Ei tietenkään löydy, sillä hehän silloin luokittelisivat itsensä sairaiksi ja ympäristölle vaarallisiksi, ja tälläisinä asettaisivat itsensä oman oppi-järjestelmänsä mukaisesti pakko-toimenpidetarpeiseen kategoriaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Selittäisitkö sitten, sen paradoksin, miksi sairaudentunnottomuus on kuitenkin totta?"

        Mitä tarkoittaa, että sairaudentunnottomuus on kuitenkin totta? :D

        Tää on taidettu sanoo sulle jo joskus aikasemminki, mutta anonyymi netissä ei voi näytellä tyhmää, koska kaikki ottaa sen todesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siis eihän kukaan voi olla mielisairaudentunnossa koska ei ole sellaista olemassa kuin mielisairaus.
        Tai se on ainakin fakta että mitään lääketieteellistä mielisirautta ei ole.Ja näin ollen ei ole myös lääketieteellistä mielisairauden hoitoakaan.

        Mielenpahoinvointi ei johdu mielisairauksista.
        Kyse on vaan siitä miten ihminen reagoi elämässä eri tilanteissa.

        Sitähän on itseasiassa tutkittu ihan kohtalaisen paljon, että miksi jotkut ihmiset selviävät hyvinkin järkyttävistä ja traumatisoivista tilanteista, ja toiset taas traumatisoituu "itsestään" ilman näkyviä syitä.

        Varsinkin kun mennään vakaviin mielenterveyshäiriöhin esimerkiksi skitsofreniaan, niin sitä ei todellakaan pysty selittämään yksin elämään reagoinneilla. Siellä on aivan liikaa yhtäläisyyksiä, sukulaisuus suhteisiin, aivomuutoksiin jne.

        Suosittelen tutustumaan tutkimuksiin, ja nykypsykiatriaan yleensäkkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän on itseasiassa tutkittu ihan kohtalaisen paljon, että miksi jotkut ihmiset selviävät hyvinkin järkyttävistä ja traumatisoivista tilanteista, ja toiset taas traumatisoituu "itsestään" ilman näkyviä syitä.

        Varsinkin kun mennään vakaviin mielenterveyshäiriöhin esimerkiksi skitsofreniaan, niin sitä ei todellakaan pysty selittämään yksin elämään reagoinneilla. Siellä on aivan liikaa yhtäläisyyksiä, sukulaisuus suhteisiin, aivomuutoksiin jne.

        Suosittelen tutustumaan tutkimuksiin, ja nykypsykiatriaan yleensäkkin.

        Julkisella puolella ei anneta, eikä edes tarjota mahdollisuutta mihinkään traumaterapioihin. Ei etenkään, jos potilaalla on diagnoosina skitsofrenia. Katsokaas, kun tällä tavalla hoitohenkilöstö pystyy sillä diagnoosiverukkeella ja siihen vetoamalla käytännössä "pesemään kätensä", jotta ei tarvitse potilasta "hoitaa" millään muilla tavoilla, kuin diagnosoinneilla, ja neuroleptilääkkeillä. Koska mitään muuta apua, tukea, tai hoitoa ei heille tarjota. Tutustupa sinä vain vähän tarkemmin ja enemmän psykiatriassa, ja etenkin julkisella puolella oleviin ja vallitseviin toimintapoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kuin itseään toistava papukaija.

        Mitään papukaija sairautta ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän on itseasiassa tutkittu ihan kohtalaisen paljon, että miksi jotkut ihmiset selviävät hyvinkin järkyttävistä ja traumatisoivista tilanteista, ja toiset taas traumatisoituu "itsestään" ilman näkyviä syitä.

        Varsinkin kun mennään vakaviin mielenterveyshäiriöhin esimerkiksi skitsofreniaan, niin sitä ei todellakaan pysty selittämään yksin elämään reagoinneilla. Siellä on aivan liikaa yhtäläisyyksiä, sukulaisuus suhteisiin, aivomuutoksiin jne.

        Suosittelen tutustumaan tutkimuksiin, ja nykypsykiatriaan yleensäkkin.

        Eiköhän ne neuroleptit myös aiheuta niitä aivomuutoksia. Tai krooninen stressi. Tai päihdeongelmat.

        Sikälimikäli kattavasti on muka voitu löytää jotain aivomuutoksia skitsofreniassa. Yksi kirjoittaja joka tännekin on kirjoittanut asiantuntevia tekstejä tutkimuksista osaisi varmaan paremmin kirjoittaa tästä.

        Mitä traumoihin tulee, uskoisin että on helpompi esim suhtautua traumoihin jos esim on elänyt lapsuuden jossa ei ole kroonisesti ollu flight or fight tilassa millä voi olla sitten taas vaikutuksia myöhemmässä elämässä tai ei ole toistuvaa traumatisoitumista(c-ptsd).

        Sympatiani niille jolle on lyöty joku pseudotieteellinen mystinen aivomuutos sairausdiagnoosi jonka ei nähdä parantuvan johon kuuluu kaikennäköisiä uskomuksia missä ihmisen paskat geenit tai vialliset aivot aiheuttaa tuon. Saat tuon kuulostamaan että traumatisoituneet ihmiset on jotenkin herkempiä ja viallisia kun traumatisoituvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä hetkellä toimintaan parhaan saatavilla olevan tieteellisen tiedon persuteella.

        Tulevaisuudessa tieto ja toimintatavat tulevat aivan varmasti muuttumaan, mutta toimintaa ei lopeteta sen takia, että sinä et hyväksy tämän hetken parasta saatavilla olevaa tieteellistä tietoa.

        Parhaan saatavilla olevan tieteellisen tiedon mukaan ei ole olemassa mitään verikoetta, röntgenkuvaa, koepalaa tai mitään vastaavaa objektiivista menetelmää osoittamaan minkään mielisairauden olemassaolo. Psykiatria on täyttä huijausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän on itseasiassa tutkittu ihan kohtalaisen paljon, että miksi jotkut ihmiset selviävät hyvinkin järkyttävistä ja traumatisoivista tilanteista, ja toiset taas traumatisoituu "itsestään" ilman näkyviä syitä.

        Varsinkin kun mennään vakaviin mielenterveyshäiriöhin esimerkiksi skitsofreniaan, niin sitä ei todellakaan pysty selittämään yksin elämään reagoinneilla. Siellä on aivan liikaa yhtäläisyyksiä, sukulaisuus suhteisiin, aivomuutoksiin jne.

        Suosittelen tutustumaan tutkimuksiin, ja nykypsykiatriaan yleensäkkin.

        Aivosairaudet kuuluvat neurologiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkisella puolella ei anneta, eikä edes tarjota mahdollisuutta mihinkään traumaterapioihin. Ei etenkään, jos potilaalla on diagnoosina skitsofrenia. Katsokaas, kun tällä tavalla hoitohenkilöstö pystyy sillä diagnoosiverukkeella ja siihen vetoamalla käytännössä "pesemään kätensä", jotta ei tarvitse potilasta "hoitaa" millään muilla tavoilla, kuin diagnosoinneilla, ja neuroleptilääkkeillä. Koska mitään muuta apua, tukea, tai hoitoa ei heille tarjota. Tutustupa sinä vain vähän tarkemmin ja enemmän psykiatriassa, ja etenkin julkisella puolella oleviin ja vallitseviin toimintapoihin.

        Kukas siellä julkisella puolella sitä terapiaa, saa jos kaikki terapeutit on yksityisiä?

        Tää terapia kuvio on jo sinun kanssa käyty läpi. Terapia ei voi olla sitä, että ajasta iäisyyteen vatuloidaan asioita, vaan siinä pitää olla tavoite. Osa sitä tavoitetta on se, että sinä itse haluat ja sitoudut siihen.

        Jos siis tiedät että ongelmasi johtuu traumasta, niin tee asialle jotakin, mene sinne yksityiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne neuroleptit myös aiheuta niitä aivomuutoksia. Tai krooninen stressi. Tai päihdeongelmat.

        Sikälimikäli kattavasti on muka voitu löytää jotain aivomuutoksia skitsofreniassa. Yksi kirjoittaja joka tännekin on kirjoittanut asiantuntevia tekstejä tutkimuksista osaisi varmaan paremmin kirjoittaa tästä.

        Mitä traumoihin tulee, uskoisin että on helpompi esim suhtautua traumoihin jos esim on elänyt lapsuuden jossa ei ole kroonisesti ollu flight or fight tilassa millä voi olla sitten taas vaikutuksia myöhemmässä elämässä tai ei ole toistuvaa traumatisoitumista(c-ptsd).

        Sympatiani niille jolle on lyöty joku pseudotieteellinen mystinen aivomuutos sairausdiagnoosi jonka ei nähdä parantuvan johon kuuluu kaikennäköisiä uskomuksia missä ihmisen paskat geenit tai vialliset aivot aiheuttaa tuon. Saat tuon kuulostamaan että traumatisoituneet ihmiset on jotenkin herkempiä ja viallisia kun traumatisoituvat.

        Eiks joskus olis helpompaa vaan googlata itte.

        https://duckduckgo.com/?q=sxhizophrenia+brain&t=newext&atb=v266-1&ia=web

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siis eihän kukaan voi olla mielisairaudentunnossa koska ei ole sellaista olemassa kuin mielisairaus.
        Tai se on ainakin fakta että mitään lääketieteellistä mielisirautta ei ole.Ja näin ollen ei ole myös lääketieteellistä mielisairauden hoitoakaan.

        Mielenpahoinvointi ei johdu mielisairauksista.
        Kyse on vaan siitä miten ihminen reagoi elämässä eri tilanteissa.

        Sulla on nyt varmaan vähän huonompi vaihe tuossa reagoinnissa.
        Hoet samaa asiaa, vaikka se on sinun oma mielipide ja se on tullut kaikille selväksi jo moneen kertaan.
        On myös ihmisiä, jotka ovat eri mieltä kuin sinä, ja sekin on hyväksyttävä, halusit tai et.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on yhteiskunnan hallinnan väkivaltakoneiston tiedettä, jonka perus on etsiä keinoja hallita ihmisiä yleisen moraalin sivuuttaen suuren yleisön asiaa ymmärtämättä.

        Toisin sanoen väkivallan harjoittamisesta yksilöitä kohtaan propagandan ja suoria väkivallan merkkejä jättämättömin keinoin.
        Samaan propagandistiseen väkivaltaan kuluu ihmisoikeuksien ja perustarpeiden vastainen toiminta hallinnollisin keinoin a valheellisin rikosoikeuden suomin valtuuksin.

        Ihminen on sosiaalinen ja valtahierarkinen laji, jonka vallan paikoille pyrkivät moraalisesti kaikkein heikoimmat, empatiakyvyttömät henkilöt, joka empatiakyvyttömyys eli psykopatia, yllätys-yllätys ei löydy näiden empatiakyvyttömien henkilöiden luomasta ja ylläpitämästä muka-oppijärjestelmästä. Ei tietenkään löydy, sillä hehän silloin luokittelisivat itsensä sairaiksi ja ympäristölle vaarallisiksi, ja tälläisinä asettaisivat itsensä oman oppi-järjestelmänsä mukaisesti pakko-toimenpidetarpeiseen kategoriaan.

        Täällä palstallahan olisi hyvin paljon tietäviä ihmisiä hoitamaan noita psykiatriankin töitä..
        Että ei kun yrittämään vaan, niin pääsee itse käyttämään omaa valtaa, jos siltä tuntuu.
        Valta on yleensä sellaisella, joka valtaan haluaa, mutta ei sekään sovi ihan kaikille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä palstallahan olisi hyvin paljon tietäviä ihmisiä hoitamaan noita psykiatriankin töitä..
        Että ei kun yrittämään vaan, niin pääsee itse käyttämään omaa valtaa, jos siltä tuntuu.
        Valta on yleensä sellaisella, joka valtaan haluaa, mutta ei sekään sovi ihan kaikille.

        Sekös se sitten onkin alalle hakeutuvilla pääasiallisesti mielessä, se valtaan pääsy, ja vallan käyttäminen, kun opiskelevat lääkäriksi? Minä kun luulin, että ihmisten hoitaminen ja auttaminen? Kiitos sen mielikuvan lopullisesta romuttamisesta. Viis siis ammattietiikasta ja kaikista eettisistä näkökohdistakin. Sanoit sen totuuden aika suoraan, näinhän se on, mitä toit esille. En ole ikinä uskonutkaan, että he ajattelisivat potilaita ja heidän hyvinvointiaan. Oma napa ja egohan, valta ja raha taitavat olla heille tärkeimpiä asioita ja etusijalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiks joskus olis helpompaa vaan googlata itte.

        https://duckduckgo.com/?q=sxhizophrenia brain&t=newext&atb=v266-1&ia=web

        Juu se kun googlaat vaan sanalla masennus tai skitsofrenia niin löydät totuuden. Juupa juu. Höpsis.
        Se vaatii vähän enemmän kaivelua ja kriittisen tutkimusnäytönkin kaivelua, koska psykiatrian tutkimusnäyttö on usein korruptoitunutta ja lääkemyyntikeskeistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka tässä on tullut hyvä tovi tätä foorumia seurattua, niin kyllä tämä kevät on ollut ylitse muiden. Sen verran väsyneitä prykiatrian vastaiset argumentit ovat olleet.

        Ei tuo vastaisuus muuta koskaan muotoaan.
        Sama virsi kaikilla, jotka valittavat, lääkärit ja lääkkeet, ei mitään uutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkisella puolella ei anneta, eikä edes tarjota mahdollisuutta mihinkään traumaterapioihin. Ei etenkään, jos potilaalla on diagnoosina skitsofrenia. Katsokaas, kun tällä tavalla hoitohenkilöstö pystyy sillä diagnoosiverukkeella ja siihen vetoamalla käytännössä "pesemään kätensä", jotta ei tarvitse potilasta "hoitaa" millään muilla tavoilla, kuin diagnosoinneilla, ja neuroleptilääkkeillä. Koska mitään muuta apua, tukea, tai hoitoa ei heille tarjota. Tutustupa sinä vain vähän tarkemmin ja enemmän psykiatriassa, ja etenkin julkisella puolella oleviin ja vallitseviin toimintapoihin.

        Skitsofrenioita on erilaisia.
        Kyseiseen sairauteen ei välttämättä ole mitään sopivaa terapiaa.
        Toki sairauden mahdollisia syitä pystytään käymään läpi terapiassakin.
        Ehkä vallalla on yleisesti ajatus, että skitsofreenikot olisivat jotenkin menetettyjä tapauksia, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.
        Leima on näillä psyykeongelmilla todella suuri, ikävä kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekös se sitten onkin alalle hakeutuvilla pääasiallisesti mielessä, se valtaan pääsy, ja vallan käyttäminen, kun opiskelevat lääkäriksi? Minä kun luulin, että ihmisten hoitaminen ja auttaminen? Kiitos sen mielikuvan lopullisesta romuttamisesta. Viis siis ammattietiikasta ja kaikista eettisistä näkökohdistakin. Sanoit sen totuuden aika suoraan, näinhän se on, mitä toit esille. En ole ikinä uskonutkaan, että he ajattelisivat potilaita ja heidän hyvinvointiaan. Oma napa ja egohan, valta ja raha taitavat olla heille tärkeimpiä asioita ja etusijalle.

        Lähtökohtaisestihan se onkin niin, että heillä on halu hoitaa ja auttaa.
        Mutta sinne sekaan mahtuu myös sellaisia, joilla voisi olla parempi ura jollain muulla alalla.
        Ainakin sen mitä itse olen vuosien saatossa tavannut lääkäreitä, myös psykiatreja, niin suurin osa on ollut aivan asiallisia, ymmärtäviä, ja tahtoneet tehdä parhaansa potilaan hyväksi.
        Ei ole kyse mistään romuttamisesta, silloin jokin romuttuu, jos aletaan yleistää asioita ja ihmisten tapoja. Yleistäminen ei ole oikein ,eikä hyväksi, liittyy sitten mihin tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu se kun googlaat vaan sanalla masennus tai skitsofrenia niin löydät totuuden. Juupa juu. Höpsis.
        Se vaatii vähän enemmän kaivelua ja kriittisen tutkimusnäytönkin kaivelua, koska psykiatrian tutkimusnäyttö on usein korruptoitunutta ja lääkemyyntikeskeistä.

        Ai että vain sairaudentunnottomat, hoidon- ja lääkevastaiset ihmiset ovat sertifioituja käyttämään googlea?

        Oletko muuten kuullu parviälystä. Tutustu ihmeessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu se kun googlaat vaan sanalla masennus tai skitsofrenia niin löydät totuuden. Juupa juu. Höpsis.
        Se vaatii vähän enemmän kaivelua ja kriittisen tutkimusnäytönkin kaivelua, koska psykiatrian tutkimusnäyttö on usein korruptoitunutta ja lääkemyyntikeskeistä.

        Riittävän hyvää tietoa kun löytää luettavakseen, voi jonkin verran mielipiteet psykiatriasta muuttua, myöskin positiivisempaan suuntaan.
        Tieto on se, joka auttaa ihmistä ymmärtämään asioita. Tietämättömyys herättää vastenmielistä suhtautumista ja pelkoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on nyt varmaan vähän huonompi vaihe tuossa reagoinnissa.
        Hoet samaa asiaa, vaikka se on sinun oma mielipide ja se on tullut kaikille selväksi jo moneen kertaan.
        On myös ihmisiä, jotka ovat eri mieltä kuin sinä, ja sekin on hyväksyttävä, halusit tai et.

        No ei se toki mun elämään vaikuta millään lailla.
        Jos joku haluaa uskoa ihmisen keksimään humpuukisairauteen mihin ei ole olemassa mitään tieteellistä totuuspohjaa olemassa.Toki on oma henkilökohtainen asia mihin uskoo.
        Mutta nämä jotka ovat uskoneet,On muuten käynyt aika huonosti näitten lääkkeitten kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään papukaija sairautta ei ole.

        Onko joku väittänyt, että sellainen muka olisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne neuroleptit myös aiheuta niitä aivomuutoksia. Tai krooninen stressi. Tai päihdeongelmat.

        Sikälimikäli kattavasti on muka voitu löytää jotain aivomuutoksia skitsofreniassa. Yksi kirjoittaja joka tännekin on kirjoittanut asiantuntevia tekstejä tutkimuksista osaisi varmaan paremmin kirjoittaa tästä.

        Mitä traumoihin tulee, uskoisin että on helpompi esim suhtautua traumoihin jos esim on elänyt lapsuuden jossa ei ole kroonisesti ollu flight or fight tilassa millä voi olla sitten taas vaikutuksia myöhemmässä elämässä tai ei ole toistuvaa traumatisoitumista(c-ptsd).

        Sympatiani niille jolle on lyöty joku pseudotieteellinen mystinen aivomuutos sairausdiagnoosi jonka ei nähdä parantuvan johon kuuluu kaikennäköisiä uskomuksia missä ihmisen paskat geenit tai vialliset aivot aiheuttaa tuon. Saat tuon kuulostamaan että traumatisoituneet ihmiset on jotenkin herkempiä ja viallisia kun traumatisoituvat.

        Tarkotatko sitä asiantuntijaa, joka väitti tietävänsä kaikki asiat paremmin kuin loppu lääketiede, ja todisteeksi heitti aina jonkun linkin tutkimukseen?

        Sitten kun kävit lukemassa sen tutkimuksen, niin jokaisesa oli aina joku. "Lisätutkimusta tarvitaan." "Otanto ei ollut riittävä." "Käytetyt menetelmät eivät soveltuneet" Bla bla blaa...

        Ei siks, etteikö jotkut vaihtoehtoiset näkökulmat olisi mielenkiinotoisia, tai joskus jopa johtaisikin tieteellisiin läpimurtoihin, mutta sellaisen ennenaikainen esittäminen ei ehkä tee parhautta mielenterveydelle tai kuntoutujille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkotatko sitä asiantuntijaa, joka väitti tietävänsä kaikki asiat paremmin kuin loppu lääketiede, ja todisteeksi heitti aina jonkun linkin tutkimukseen?

        Sitten kun kävit lukemassa sen tutkimuksen, niin jokaisesa oli aina joku. "Lisätutkimusta tarvitaan." "Otanto ei ollut riittävä." "Käytetyt menetelmät eivät soveltuneet" Bla bla blaa...

        Ei siks, etteikö jotkut vaihtoehtoiset näkökulmat olisi mielenkiinotoisia, tai joskus jopa johtaisikin tieteellisiin läpimurtoihin, mutta sellaisen ennenaikainen esittäminen ei ehkä tee parhautta mielenterveydelle tai kuntoutujille.

        Itse en ole perehtynyt skitsofreniaan mutta sen käsityksen olen saanut että kyseessä ei ole mikään tieteelliseltä validiteetiltaan yhtä luotettava sairauskuvaus kuin joku syöpä biologisena sairautena, sen sisällä voi olla heterlgeeninen joukko ihmisiä erilaisine syyseuraussuhteineen oireille ja pitäisi todella poissulkea ihmisille syötettyjen aineiden ja päihteidenkäytön merkitys poikkeavissa aivokuvissa jos tällaisia on.
        Joissain tutkimuksessa on esim havaittu apinoilla aivomuutoksia neuroleptattuna. En ihmettele lainkaan jos pitkäaikaislääkkeet näyttelee roolia esim ns.negatiivisissa oireissa. Neuroleptaus saa varmaan monetkin ulospäin näyttämään vähintäänkin sairaalta jo itsessään

        En ole tähän aiheeseen itse perehtynyt niin paljon joten siksi toivoin että joku joka olisi perehtynyt kriittisempään näyttöön skitsofreenikoksi leimattujen poikkeavista aivokuvista. Sen olen myös käsittänyt että ilmeisesti vähempään lääkitsemiseen dialogimaisempaan otteeseen (huomioi enemmän psyyken ongelmissa sosiaalisen ympäristön paremmin) perustuvassa avoimen dialogin mallissa Keroputaalla skitsofrenian ilmaantuvuus on ollut alhaisempaa jos olen näin käsittänyt.

        En ihmettele jos tautiin sisältyvä stigmataakka sen epämääräisine kuvauksineen periytyvyydestä ja aivosairautena plus yhdistettynä luuloihin esim siitä että lääkkeetön skitsofreenikko olisi vaarallinen ym toimii jollekin taakkana Kuinka moni naistenlehdissä esim kertoisi yhtä innoissaan skitsofreniastaan kuin nykyajan "muotisairauksista"

        Itse olen netissä tutustunut kahden skitsofreenikoksi todetun kertomukseen jotka ovat kokeneet että siitä parantuminen on mahdollista(lääkkeettä) koska näkevät että kyseessä on heidän kohdallaan ollut monimutkainen traumareaktio ja traumaan pureutuminen on auttanut.
        Toki ainahan voi olla mahdollista että ihmiset on dg väärin. Itse taas epäilen että mistä tahansa psykiatrian diagnoosista voi selvitä jopa lääkkeettä koska en pidä psykiatrian sairauksia tieteellisesti täysin valideina toivottomina tiloina vaikka diagnooseista itsessään on hankala päästä eteenpäin elämässään

        Toki tuon diagnoosin alle on varmaan dumpattu kaikenlaista päihteillä kuuppaansa vahingoittaneista alkaen. Juttelin kerran diagnoosin edustajan kanssa ihan IRL joka kertoi huomattavan pitkästä ja runsaasta päihdehistoriasta.

        Esim julkkis psykologi Jordan Petersonillekin oli vissiin vanhoilla päivilla diagnosoitu skitsofreenikoksi jonkun psykiatrin toimesta kun hänen lääkärinsä oli mm.vieroitellut häntä rauhoittavista miten sattuu, tunkenut lisää lääkkeitä ja hän oli saanut akatisian. Hän taisi hakea jostain Venäjältä apua tilanteeseen :D ja taisi hylätä psykiatrian lääkitsemisneuvot. Sittemmin on ihan jatkanut uraansa kuin ennenkin, muutaman vaurion psykiatrian lääkkeistä saaneena


        Ei ole ainut tarina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en ole perehtynyt skitsofreniaan mutta sen käsityksen olen saanut että kyseessä ei ole mikään tieteelliseltä validiteetiltaan yhtä luotettava sairauskuvaus kuin joku syöpä biologisena sairautena, sen sisällä voi olla heterlgeeninen joukko ihmisiä erilaisine syyseuraussuhteineen oireille ja pitäisi todella poissulkea ihmisille syötettyjen aineiden ja päihteidenkäytön merkitys poikkeavissa aivokuvissa jos tällaisia on.
        Joissain tutkimuksessa on esim havaittu apinoilla aivomuutoksia neuroleptattuna. En ihmettele lainkaan jos pitkäaikaislääkkeet näyttelee roolia esim ns.negatiivisissa oireissa. Neuroleptaus saa varmaan monetkin ulospäin näyttämään vähintäänkin sairaalta jo itsessään

        En ole tähän aiheeseen itse perehtynyt niin paljon joten siksi toivoin että joku joka olisi perehtynyt kriittisempään näyttöön skitsofreenikoksi leimattujen poikkeavista aivokuvista. Sen olen myös käsittänyt että ilmeisesti vähempään lääkitsemiseen dialogimaisempaan otteeseen (huomioi enemmän psyyken ongelmissa sosiaalisen ympäristön paremmin) perustuvassa avoimen dialogin mallissa Keroputaalla skitsofrenian ilmaantuvuus on ollut alhaisempaa jos olen näin käsittänyt.

        En ihmettele jos tautiin sisältyvä stigmataakka sen epämääräisine kuvauksineen periytyvyydestä ja aivosairautena plus yhdistettynä luuloihin esim siitä että lääkkeetön skitsofreenikko olisi vaarallinen ym toimii jollekin taakkana Kuinka moni naistenlehdissä esim kertoisi yhtä innoissaan skitsofreniastaan kuin nykyajan "muotisairauksista"

        Itse olen netissä tutustunut kahden skitsofreenikoksi todetun kertomukseen jotka ovat kokeneet että siitä parantuminen on mahdollista(lääkkeettä) koska näkevät että kyseessä on heidän kohdallaan ollut monimutkainen traumareaktio ja traumaan pureutuminen on auttanut.
        Toki ainahan voi olla mahdollista että ihmiset on dg väärin. Itse taas epäilen että mistä tahansa psykiatrian diagnoosista voi selvitä jopa lääkkeettä koska en pidä psykiatrian sairauksia tieteellisesti täysin valideina toivottomina tiloina vaikka diagnooseista itsessään on hankala päästä eteenpäin elämässään

        Toki tuon diagnoosin alle on varmaan dumpattu kaikenlaista päihteillä kuuppaansa vahingoittaneista alkaen. Juttelin kerran diagnoosin edustajan kanssa ihan IRL joka kertoi huomattavan pitkästä ja runsaasta päihdehistoriasta.

        Esim julkkis psykologi Jordan Petersonillekin oli vissiin vanhoilla päivilla diagnosoitu skitsofreenikoksi jonkun psykiatrin toimesta kun hänen lääkärinsä oli mm.vieroitellut häntä rauhoittavista miten sattuu, tunkenut lisää lääkkeitä ja hän oli saanut akatisian. Hän taisi hakea jostain Venäjältä apua tilanteeseen :D ja taisi hylätä psykiatrian lääkitsemisneuvot. Sittemmin on ihan jatkanut uraansa kuin ennenkin, muutaman vaurion psykiatrian lääkkeistä saaneena


        Ei ole ainut tarina.

        Tässä siis tarinantynkää Petersonista jolle siis joku lääkäri oli diagnosoimassa skitsofreniaa jättäen lääkehaitat huomioimatta kunnolla.

        https://thepostmillennial.com/breaking-media-falsely-accuses-jordan-peterson-of-having-schizophrenia

        Ei ole ainut kertakun olen vastaavantyyliseen tarinaan törmännyt. Kerran törmäsin tarinaan jossa jonkun vanha äiti oli vieroitettu miten sattuu suunnilleen seinään rauhoittavista ja siitä seurasi aikamoinen romahdus ja hän sai skitsofreniadiagnoosin jonkin aikaa siitä aika iäkkäänä. Tungettiin lääkettä yksi toisensa jälkeen ja vanha naisrukka oli sekavassa tilassa. Veikkaan että skitsofreniaa diagnosoidaan esim tällaisissa tilanteissa ihmisille

        Ero siinä saako joku pysyvän skitsofreniadiagnoosin on kriittinen ajattelu ja ymmärtääkö iatrogeeniset syyt taustalla ja saako itsensä tuosta pillerikierteestä pois. Peterson selvisi käsittääkseni haitoista ja ei ole kauaa kun huonon jaman jälkeen myi Suomessakin salia täyteen. Lieköhän neuroleptattuna olisi yhtä luova puhuja enää?

        Jollekin se skitsofrenia voi olla vaikka ihan vaikka lapsuustrauma joka jää käsittelemättä ja saa uusia ilmenemismuotoja. Avain on trauman käsittely. Niin ainakin niissä parissa tarinassa mitkä olen lukenut.

        Tai kukaties joku on oikeasti käyttänyt päihteitä liikaa. Sitten siihen psyykenlääkkeitä. Onko oikea syy joku perinnöllinen aivosairaus että pää sekoaa vai ihan vaan että sotkee nuppinsa tuhannen solmuun päihteillä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä siis tarinantynkää Petersonista jolle siis joku lääkäri oli diagnosoimassa skitsofreniaa jättäen lääkehaitat huomioimatta kunnolla.

        https://thepostmillennial.com/breaking-media-falsely-accuses-jordan-peterson-of-having-schizophrenia

        Ei ole ainut kertakun olen vastaavantyyliseen tarinaan törmännyt. Kerran törmäsin tarinaan jossa jonkun vanha äiti oli vieroitettu miten sattuu suunnilleen seinään rauhoittavista ja siitä seurasi aikamoinen romahdus ja hän sai skitsofreniadiagnoosin jonkin aikaa siitä aika iäkkäänä. Tungettiin lääkettä yksi toisensa jälkeen ja vanha naisrukka oli sekavassa tilassa. Veikkaan että skitsofreniaa diagnosoidaan esim tällaisissa tilanteissa ihmisille

        Ero siinä saako joku pysyvän skitsofreniadiagnoosin on kriittinen ajattelu ja ymmärtääkö iatrogeeniset syyt taustalla ja saako itsensä tuosta pillerikierteestä pois. Peterson selvisi käsittääkseni haitoista ja ei ole kauaa kun huonon jaman jälkeen myi Suomessakin salia täyteen. Lieköhän neuroleptattuna olisi yhtä luova puhuja enää?

        Jollekin se skitsofrenia voi olla vaikka ihan vaikka lapsuustrauma joka jää käsittelemättä ja saa uusia ilmenemismuotoja. Avain on trauman käsittely. Niin ainakin niissä parissa tarinassa mitkä olen lukenut.

        Tai kukaties joku on oikeasti käyttänyt päihteitä liikaa. Sitten siihen psyykenlääkkeitä. Onko oikea syy joku perinnöllinen aivosairaus että pää sekoaa vai ihan vaan että sotkee nuppinsa tuhannen solmuun päihteillä

        Skitsofreniassa mielenkiintoinen kirjoitus on esim tämä

        "I have seen the heavy and cruel burden placed upon countless human beings by being diagnosed with the term “schizophrenia.” For many, it was a traumatic social process they were subjected to. I know that many of the people who did this diagnosing were just acting out of the impoverished training they had received in medical school, residencies, internships, and clinical placements. Much of their received trainings have been shaped by economic and political influences of the pharmaceutical companies. Scientific red flags were ignored, e.g., trans-diagnostic genetic and neurobiological findings; multiplicity of etiologies, courses and outcomes; the diagnostic over-representation of African Americans and Latinos; the increase in diagnoses in urban settings and migration; and the far better recoveries in so-called “developing nations” compared to “developed nations” as documented consistently in the WHO studies."

        Often students are taught early on in their careers that people diagnosed with “schizophrenia” do not recover, may be violent, and are not helped by speaking with them about their “psychotic” experiences. They are told they have a “biogenetic brain disease.” None of these are truly borne out by research or ongoing in-depth clinical immersion experiences. In 1997, at an ISPS conference in London, I presented a paper which detailed the large overlap in neuroscience findings between so-called “schizophrenia” and chronic stress, childhood maltreatment (including peer bullying), social isolation and defeat, and I would now add the detrimental effects of stigmatization."
        .....
        "The following terms have been dropped from DSM and/or our language about “mental health issues”: neurotic, homosexuality, imbecile, retarded, mental deficiency, mental retardation, Asperger’s, simple schizophrenia, hebephrenia, etc. Isn’t it time to drop the highly stigmatizing term “schizophrenia”? In the public’s psyche the term “schizophrenia” embodies the concepts of dangerousness and non-recoverability (if someone recovers, the diagnosis itself is thought to be retrospectively incorrect). This term can be traumatic for many who have to bear it. It may increase the person’s sense of being damaged, socially isolated, feared and rejected, etc. There is even research showing that a biological conception of etiology increases stigmatization. Many clinicians incorrectly and unethically write off these persons as being beyond psychotherapeutic help.
        ....
        No wonder many people “deny” they have such a diagnosis—wouldn’t many of us do the same if it increases one’s sense of social isolation, “badness,” despair, terror, helplessness, loss of control, stigma and social rejection/defeat? These psychosocial processes may have contributed to the very origins of “symptom” formation in the first place." https://www.madinamerica.com/2017/12/apa-drop-stigmatizing-term-schizophrenia/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skitsofreniassa mielenkiintoinen kirjoitus on esim tämä

        "I have seen the heavy and cruel burden placed upon countless human beings by being diagnosed with the term “schizophrenia.” For many, it was a traumatic social process they were subjected to. I know that many of the people who did this diagnosing were just acting out of the impoverished training they had received in medical school, residencies, internships, and clinical placements. Much of their received trainings have been shaped by economic and political influences of the pharmaceutical companies. Scientific red flags were ignored, e.g., trans-diagnostic genetic and neurobiological findings; multiplicity of etiologies, courses and outcomes; the diagnostic over-representation of African Americans and Latinos; the increase in diagnoses in urban settings and migration; and the far better recoveries in so-called “developing nations” compared to “developed nations” as documented consistently in the WHO studies."

        Often students are taught early on in their careers that people diagnosed with “schizophrenia” do not recover, may be violent, and are not helped by speaking with them about their “psychotic” experiences. They are told they have a “biogenetic brain disease.” None of these are truly borne out by research or ongoing in-depth clinical immersion experiences. In 1997, at an ISPS conference in London, I presented a paper which detailed the large overlap in neuroscience findings between so-called “schizophrenia” and chronic stress, childhood maltreatment (including peer bullying), social isolation and defeat, and I would now add the detrimental effects of stigmatization."
        .....
        "The following terms have been dropped from DSM and/or our language about “mental health issues”: neurotic, homosexuality, imbecile, retarded, mental deficiency, mental retardation, Asperger’s, simple schizophrenia, hebephrenia, etc. Isn’t it time to drop the highly stigmatizing term “schizophrenia”? In the public’s psyche the term “schizophrenia” embodies the concepts of dangerousness and non-recoverability (if someone recovers, the diagnosis itself is thought to be retrospectively incorrect). This term can be traumatic for many who have to bear it. It may increase the person’s sense of being damaged, socially isolated, feared and rejected, etc. There is even research showing that a biological conception of etiology increases stigmatization. Many clinicians incorrectly and unethically write off these persons as being beyond psychotherapeutic help.
        ....
        No wonder many people “deny” they have such a diagnosis—wouldn’t many of us do the same if it increases one’s sense of social isolation, “badness,” despair, terror, helplessness, loss of control, stigma and social rejection/defeat? These psychosocial processes may have contributed to the very origins of “symptom” formation in the first place." https://www.madinamerica.com/2017/12/apa-drop-stigmatizing-term-schizophrenia/

        Ehkäpä näistäkin syistä joku saattaa olla denialismissa siitä onko skitsofreniaa olemassa tai olla vastaan heille annettuja skitsofreniadiagnooseja.

        Tokihan moni hoitotyöntekijä ei osaa ollenkaan ajatella asioita toisen ihmisen näkökulmasta, miten tuollainen diagnoosi voi toimia täysin päinvastoin tarkoitusperissään ihmisten auttamisessa, jos se stigmatisoi, niputtaa ihmiset tietynlaiseksi ryhmäksi jolle jopa survotaan tietynlaista apua.

        Ihmiset jotka saavat tuon diagnoosin joutuvat kantamaan kuin tietynlaista stereotyyppikuvaa niskassaan jatkuvasti. Heidän koko minuutensa on diagnosoinnissa laitettu kuvainnollisesti laatikkoon toisen ihmisen toimesta missä heidän ongelmansa on kuvattu toisen ihmisen suulla, mitä se on. Muut ihmiset, mukaanlukien pahimmillaan hoitoväki, näkee heidät tietyn stereotyypin läpi. Kuva voi olla hyvinkin värittynyt, miten on nähtävissä ylläolevasta kirjoituksesta.

        Itse uskon, että oireet ovat varmasti todellisia, mitä ihmiset kokevat ja voivat muistuttaa toisten ihmisten oireita joilla on sama diagnoosi mutta silti olen hyvin kyyninen psykiatrian diagnoosijärjestelmää kohtaan, jo lähtien siitä miten paljon psykiatrien näkökulmat voivat erota toisen psykiatrin näkökulmista mikä potilaan mielenterveydessä on vikana. Myöskin kun tietää mitä haittaa psykiatrian aineista voi tulla, se on lisännyt skeptisyyttäni psykiatriaa kohtaan, koska ihmisiä jatkuvasti diagnosoidaan erilaisten lääkkeiden alla mahdollisesti lääkehaittoja kokien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riittävän hyvää tietoa kun löytää luettavakseen, voi jonkin verran mielipiteet psykiatriasta muuttua, myöskin positiivisempaan suuntaan.
        Tieto on se, joka auttaa ihmistä ymmärtämään asioita. Tietämättömyys herättää vastenmielistä suhtautumista ja pelkoa.

        Valitettavasti hyväkään tieto ei ainakaan omaa kokemustani psykiatriasta muuta positiivisemmaksi. Olen toki nähnyt positiivisiakin puolia psykiatriassa mutta yleensä lähinnä siksi, että olen törmännyt siellä ihmisiin jotka kykenevät jonkinverran kriittiseen ajatteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei se toki mun elämään vaikuta millään lailla.
        Jos joku haluaa uskoa ihmisen keksimään humpuukisairauteen mihin ei ole olemassa mitään tieteellistä totuuspohjaa olemassa.Toki on oma henkilökohtainen asia mihin uskoo.
        Mutta nämä jotka ovat uskoneet,On muuten käynyt aika huonosti näitten lääkkeitten kanssa.

        Siis minä uskon täysin että ihmisten kokemat oireet ovat todellisia ja ne voivat vaikuttaa ihmisten kykyyn toimia ja elää elämäänsä niin kuin he esimerkiksi haluaisivat elää, millainen elämä olisi oikeasti täyttymstä antavaa tai yhteiskunta heidän olettaisi elävän. Ja toki, joidenkin ihmisten kokemat oireet voivat muistuttaa toisiaan, ja toki, jos oikein kaivellaan, näillä ihmisillä voi olla samankaltaisia kokemuksia ollut elämässä (esim. lapsuuden traumatisoitumista). Mutta, näiden diagnoosien sisällä voi oikeasti olla huomattavan erilaisia ihmisiä. Ja ymmärrän kyllä pointtisi harvinaisen hyvin tuosta humpuukisairaudestaa

        Ymmärrän pointinkin diagnoosikeskeiselle hoidolle, koska tästä näkökulmasta on helpompi rakentaa hoitoa. Ongelmaksi tulee se, että ihmiset on erilaisia ja siitä huolimatta vaikka kuinka psykiatria väittää että hermoston lamaaminen sedatoimalla on hyvää hoitoa suurelle osalle, osa kärsii tästä ja siitä että he ei sovi psykiatrian oppiin josta voi jo itsessään miettiä kuinka tervettä tällainen ajattelutapa on ihmisten hoidossa.

        Mutta siitä minä en pidä psykiatriassa, että se muka vastustaa stigmaa, kuitenkin ihmisiä innokkaasti karsinoihin jakamalla vahvistaa stigmaa. Aina tulee olemaan ihmisiä jotka käyttävät lyömäaseina usein näitä psykiatrian ja näiden diagnoosien ympärillä on paljon tarinoita, stereotyyppejä, jonka he joutuvat kantamaan niskassaan, ihan syyttöminä tästä. Ihmiset muodostaa toisista ennakko-odotuksia jo pukeutumisen ja ulkoisen habituksen perusteella. Samallalailla, hoitoväki mukaanlukien, psykiatrian työntekijät muodostavat ihmisestä paljon käsityksiä jo pelkän diagnoosiin sisältyvien myös mielikuvien perusteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei se toki mun elämään vaikuta millään lailla.
        Jos joku haluaa uskoa ihmisen keksimään humpuukisairauteen mihin ei ole olemassa mitään tieteellistä totuuspohjaa olemassa.Toki on oma henkilökohtainen asia mihin uskoo.
        Mutta nämä jotka ovat uskoneet,On muuten käynyt aika huonosti näitten lääkkeitten kanssa.

        Joillekin voi käydä huonommin, joillekin paremmin, tätäkään ei voi yleistää.
        Omalla kohdallani vihoviimeinen mahdollisuus, onnistunut hoitojakso, oli yhdistelmällä pienehkö määrä ( verrattuna aiempiin runsaisiin lääkityksiin ) lääkettä ja hyvä hoitokontakti/-paikka.

        Itse on oivallettava, mikä on itselle hyväksi ja mikä ei. Eteenpäin ei pääse, jos ei itsellä ole siihen tahtoa, ihan kaikilla ei edes ole voimia psyykkisen vointinsa takia, valitettavasti.
        Ja mitä enemmän on kaikkea vastaan, oli se sitten lääkitys, hoitohenkilökunta tms., sen vaikeampaa on itsensä kuntoon saaminen.
        En toki tarkoita sitä, että kaikkeen täytyisi suostua tai mihinkään ei saisi sanoa vastaan.
        Mutta itsekin on joissain kohdin joustettava, jos sitä hoitoa ja apua tosissaan haluaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkotatko sitä asiantuntijaa, joka väitti tietävänsä kaikki asiat paremmin kuin loppu lääketiede, ja todisteeksi heitti aina jonkun linkin tutkimukseen?

        Sitten kun kävit lukemassa sen tutkimuksen, niin jokaisesa oli aina joku. "Lisätutkimusta tarvitaan." "Otanto ei ollut riittävä." "Käytetyt menetelmät eivät soveltuneet" Bla bla blaa...

        Ei siks, etteikö jotkut vaihtoehtoiset näkökulmat olisi mielenkiinotoisia, tai joskus jopa johtaisikin tieteellisiin läpimurtoihin, mutta sellaisen ennenaikainen esittäminen ei ehkä tee parhautta mielenterveydelle tai kuntoutujille.

        Mielenterveydelliset asiat ovat haastavia, koska kukaan ei näe tai pääse toisen ihmisen pään sisään kurkkimaan ja katsomaan, mikä siellä mahtaa olla mahdollisesti vähän pielessä.
        Tuskin koskaan edes lääketiede pääsee täysin perille ihmisten aivoituksista, on ne aivot ja kaikki mitä siellä tapahtuu, sen verran monimutkaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en ole perehtynyt skitsofreniaan mutta sen käsityksen olen saanut että kyseessä ei ole mikään tieteelliseltä validiteetiltaan yhtä luotettava sairauskuvaus kuin joku syöpä biologisena sairautena, sen sisällä voi olla heterlgeeninen joukko ihmisiä erilaisine syyseuraussuhteineen oireille ja pitäisi todella poissulkea ihmisille syötettyjen aineiden ja päihteidenkäytön merkitys poikkeavissa aivokuvissa jos tällaisia on.
        Joissain tutkimuksessa on esim havaittu apinoilla aivomuutoksia neuroleptattuna. En ihmettele lainkaan jos pitkäaikaislääkkeet näyttelee roolia esim ns.negatiivisissa oireissa. Neuroleptaus saa varmaan monetkin ulospäin näyttämään vähintäänkin sairaalta jo itsessään

        En ole tähän aiheeseen itse perehtynyt niin paljon joten siksi toivoin että joku joka olisi perehtynyt kriittisempään näyttöön skitsofreenikoksi leimattujen poikkeavista aivokuvista. Sen olen myös käsittänyt että ilmeisesti vähempään lääkitsemiseen dialogimaisempaan otteeseen (huomioi enemmän psyyken ongelmissa sosiaalisen ympäristön paremmin) perustuvassa avoimen dialogin mallissa Keroputaalla skitsofrenian ilmaantuvuus on ollut alhaisempaa jos olen näin käsittänyt.

        En ihmettele jos tautiin sisältyvä stigmataakka sen epämääräisine kuvauksineen periytyvyydestä ja aivosairautena plus yhdistettynä luuloihin esim siitä että lääkkeetön skitsofreenikko olisi vaarallinen ym toimii jollekin taakkana Kuinka moni naistenlehdissä esim kertoisi yhtä innoissaan skitsofreniastaan kuin nykyajan "muotisairauksista"

        Itse olen netissä tutustunut kahden skitsofreenikoksi todetun kertomukseen jotka ovat kokeneet että siitä parantuminen on mahdollista(lääkkeettä) koska näkevät että kyseessä on heidän kohdallaan ollut monimutkainen traumareaktio ja traumaan pureutuminen on auttanut.
        Toki ainahan voi olla mahdollista että ihmiset on dg väärin. Itse taas epäilen että mistä tahansa psykiatrian diagnoosista voi selvitä jopa lääkkeettä koska en pidä psykiatrian sairauksia tieteellisesti täysin valideina toivottomina tiloina vaikka diagnooseista itsessään on hankala päästä eteenpäin elämässään

        Toki tuon diagnoosin alle on varmaan dumpattu kaikenlaista päihteillä kuuppaansa vahingoittaneista alkaen. Juttelin kerran diagnoosin edustajan kanssa ihan IRL joka kertoi huomattavan pitkästä ja runsaasta päihdehistoriasta.

        Esim julkkis psykologi Jordan Petersonillekin oli vissiin vanhoilla päivilla diagnosoitu skitsofreenikoksi jonkun psykiatrin toimesta kun hänen lääkärinsä oli mm.vieroitellut häntä rauhoittavista miten sattuu, tunkenut lisää lääkkeitä ja hän oli saanut akatisian. Hän taisi hakea jostain Venäjältä apua tilanteeseen :D ja taisi hylätä psykiatrian lääkitsemisneuvot. Sittemmin on ihan jatkanut uraansa kuin ennenkin, muutaman vaurion psykiatrian lääkkeistä saaneena


        Ei ole ainut tarina.

        Kirjoitit uskovasi, että diagnoosista voi selvitä.
        Sairaudesta voi selvitä, mutta diagnooseista psykiatrian puolella eroon pääseminen onkin jo aivan eri asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäpä näistäkin syistä joku saattaa olla denialismissa siitä onko skitsofreniaa olemassa tai olla vastaan heille annettuja skitsofreniadiagnooseja.

        Tokihan moni hoitotyöntekijä ei osaa ollenkaan ajatella asioita toisen ihmisen näkökulmasta, miten tuollainen diagnoosi voi toimia täysin päinvastoin tarkoitusperissään ihmisten auttamisessa, jos se stigmatisoi, niputtaa ihmiset tietynlaiseksi ryhmäksi jolle jopa survotaan tietynlaista apua.

        Ihmiset jotka saavat tuon diagnoosin joutuvat kantamaan kuin tietynlaista stereotyyppikuvaa niskassaan jatkuvasti. Heidän koko minuutensa on diagnosoinnissa laitettu kuvainnollisesti laatikkoon toisen ihmisen toimesta missä heidän ongelmansa on kuvattu toisen ihmisen suulla, mitä se on. Muut ihmiset, mukaanlukien pahimmillaan hoitoväki, näkee heidät tietyn stereotyypin läpi. Kuva voi olla hyvinkin värittynyt, miten on nähtävissä ylläolevasta kirjoituksesta.

        Itse uskon, että oireet ovat varmasti todellisia, mitä ihmiset kokevat ja voivat muistuttaa toisten ihmisten oireita joilla on sama diagnoosi mutta silti olen hyvin kyyninen psykiatrian diagnoosijärjestelmää kohtaan, jo lähtien siitä miten paljon psykiatrien näkökulmat voivat erota toisen psykiatrin näkökulmista mikä potilaan mielenterveydessä on vikana. Myöskin kun tietää mitä haittaa psykiatrian aineista voi tulla, se on lisännyt skeptisyyttäni psykiatriaa kohtaan, koska ihmisiä jatkuvasti diagnosoidaan erilaisten lääkkeiden alla mahdollisesti lääkehaittoja kokien.

        Joskus on osastoilla ollut muutamia hoitajia, jotka ovat käyttäytyneet potilaita kohtaan alentavasti, olleet ylimielisiä ja omaavinaan ylen määrin valtaa hoitotyössään.
        Ihan kuin syyllistäisivät potilaita " oma vikanne kun olette sairaita ".
        Näitä ei onneksi kovin montaa mahdu isoonkaan joukkoon hoitajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis minä uskon täysin että ihmisten kokemat oireet ovat todellisia ja ne voivat vaikuttaa ihmisten kykyyn toimia ja elää elämäänsä niin kuin he esimerkiksi haluaisivat elää, millainen elämä olisi oikeasti täyttymstä antavaa tai yhteiskunta heidän olettaisi elävän. Ja toki, joidenkin ihmisten kokemat oireet voivat muistuttaa toisiaan, ja toki, jos oikein kaivellaan, näillä ihmisillä voi olla samankaltaisia kokemuksia ollut elämässä (esim. lapsuuden traumatisoitumista). Mutta, näiden diagnoosien sisällä voi oikeasti olla huomattavan erilaisia ihmisiä. Ja ymmärrän kyllä pointtisi harvinaisen hyvin tuosta humpuukisairaudestaa

        Ymmärrän pointinkin diagnoosikeskeiselle hoidolle, koska tästä näkökulmasta on helpompi rakentaa hoitoa. Ongelmaksi tulee se, että ihmiset on erilaisia ja siitä huolimatta vaikka kuinka psykiatria väittää että hermoston lamaaminen sedatoimalla on hyvää hoitoa suurelle osalle, osa kärsii tästä ja siitä että he ei sovi psykiatrian oppiin josta voi jo itsessään miettiä kuinka tervettä tällainen ajattelutapa on ihmisten hoidossa.

        Mutta siitä minä en pidä psykiatriassa, että se muka vastustaa stigmaa, kuitenkin ihmisiä innokkaasti karsinoihin jakamalla vahvistaa stigmaa. Aina tulee olemaan ihmisiä jotka käyttävät lyömäaseina usein näitä psykiatrian ja näiden diagnoosien ympärillä on paljon tarinoita, stereotyyppejä, jonka he joutuvat kantamaan niskassaan, ihan syyttöminä tästä. Ihmiset muodostaa toisista ennakko-odotuksia jo pukeutumisen ja ulkoisen habituksen perusteella. Samallalailla, hoitoväki mukaanlukien, psykiatrian työntekijät muodostavat ihmisestä paljon käsityksiä jo pelkän diagnoosiin sisältyvien myös mielikuvien perusteella.

        Tuossa on niin totta tuo, että mielikuvat ovat iso tekijä muiden suhtautumisessa vaikkapa mt-diagnoosin omaavaan ihmiseen.
        Tuntematon ( esim. lääkäri ) ottaa potilaan huoneeseensa, on ennen sitä lukenut potilaan taustatiedot koneeltaan. Siellä lukee mahdollisia diagnooseja, lääkäri tekee jo sen perusteella mielessään käsityksen potilaasta, jonka on vasta kutsumassa sisälle huoneeseen.
        Tietämättä potilaan elämästä yhtään mitään hän on jo valmiiksi tehnyt oman mielikuvan tuiki tuntemattomasta ihmisestä.

        Ihminenhän on pohjimmiltaan ihan samanlainen kuin kaikki muutkin, ei ihminen ole sama kuin olemassa oleva diagnoosinsa.
        Ylipäänsä liittyen kaikkeen elämiseen ja ihmisten kanssakäymiseen, ensin olisi hyvä tutustua toiseen, ennen kuin alkaa tehdä omia mielikuvia, tai jopa mahdollisesti jonkun toisen kertoman perusteella jostain ihmisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenterveydelliset asiat ovat haastavia, koska kukaan ei näe tai pääse toisen ihmisen pään sisään kurkkimaan ja katsomaan, mikä siellä mahtaa olla mahdollisesti vähän pielessä.
        Tuskin koskaan edes lääketiede pääsee täysin perille ihmisten aivoituksista, on ne aivot ja kaikki mitä siellä tapahtuu, sen verran monimutkaista.

        Siksi pitäisi suhtautua nöyremmin siihen että jollekin annetaan koko elämän kestäviä sairausmerkintöjä. Joillekin niistä tulee taakka jo itsessään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi pitäisi suhtautua nöyremmin siihen että jollekin annetaan koko elämän kestäviä sairausmerkintöjä. Joillekin niistä tulee taakka jo itsessään

        Vai poistetaanko skitsofreniadiagnoosi papereista muka joskus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei se toki mun elämään vaikuta millään lailla.
        Jos joku haluaa uskoa ihmisen keksimään humpuukisairauteen mihin ei ole olemassa mitään tieteellistä totuuspohjaa olemassa.Toki on oma henkilökohtainen asia mihin uskoo.
        Mutta nämä jotka ovat uskoneet,On muuten käynyt aika huonosti näitten lääkkeitten kanssa.

        Saanen olla taas erimieltä.

        Meinaan että yllättävän monta tuntia tunnut viettävän foorumlla aikaa asiasta joka ei muka vaikuta sinun elämään millään lailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai poistetaanko skitsofreniadiagnoosi papereista muka joskus?

        Skitsofreenikkojen ongelma on se, että ne menee kertomaan kaikille olevansa skitsofreenikkoja.

        Siinä mielessä voisi tietenkin olla hyvä, ettei sitä diagnoosia olisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skitsofreenikkojen ongelma on se, että ne menee kertomaan kaikille olevansa skitsofreenikkoja.

        Siinä mielessä voisi tietenkin olla hyvä, ettei sitä diagnoosia olisi.

        Ei ne kaikki sitä kerro, joillain ei tiedä kuin omaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en ole perehtynyt skitsofreniaan mutta sen käsityksen olen saanut että kyseessä ei ole mikään tieteelliseltä validiteetiltaan yhtä luotettava sairauskuvaus kuin joku syöpä biologisena sairautena, sen sisällä voi olla heterlgeeninen joukko ihmisiä erilaisine syyseuraussuhteineen oireille ja pitäisi todella poissulkea ihmisille syötettyjen aineiden ja päihteidenkäytön merkitys poikkeavissa aivokuvissa jos tällaisia on.
        Joissain tutkimuksessa on esim havaittu apinoilla aivomuutoksia neuroleptattuna. En ihmettele lainkaan jos pitkäaikaislääkkeet näyttelee roolia esim ns.negatiivisissa oireissa. Neuroleptaus saa varmaan monetkin ulospäin näyttämään vähintäänkin sairaalta jo itsessään

        En ole tähän aiheeseen itse perehtynyt niin paljon joten siksi toivoin että joku joka olisi perehtynyt kriittisempään näyttöön skitsofreenikoksi leimattujen poikkeavista aivokuvista. Sen olen myös käsittänyt että ilmeisesti vähempään lääkitsemiseen dialogimaisempaan otteeseen (huomioi enemmän psyyken ongelmissa sosiaalisen ympäristön paremmin) perustuvassa avoimen dialogin mallissa Keroputaalla skitsofrenian ilmaantuvuus on ollut alhaisempaa jos olen näin käsittänyt.

        En ihmettele jos tautiin sisältyvä stigmataakka sen epämääräisine kuvauksineen periytyvyydestä ja aivosairautena plus yhdistettynä luuloihin esim siitä että lääkkeetön skitsofreenikko olisi vaarallinen ym toimii jollekin taakkana Kuinka moni naistenlehdissä esim kertoisi yhtä innoissaan skitsofreniastaan kuin nykyajan "muotisairauksista"

        Itse olen netissä tutustunut kahden skitsofreenikoksi todetun kertomukseen jotka ovat kokeneet että siitä parantuminen on mahdollista(lääkkeettä) koska näkevät että kyseessä on heidän kohdallaan ollut monimutkainen traumareaktio ja traumaan pureutuminen on auttanut.
        Toki ainahan voi olla mahdollista että ihmiset on dg väärin. Itse taas epäilen että mistä tahansa psykiatrian diagnoosista voi selvitä jopa lääkkeettä koska en pidä psykiatrian sairauksia tieteellisesti täysin valideina toivottomina tiloina vaikka diagnooseista itsessään on hankala päästä eteenpäin elämässään

        Toki tuon diagnoosin alle on varmaan dumpattu kaikenlaista päihteillä kuuppaansa vahingoittaneista alkaen. Juttelin kerran diagnoosin edustajan kanssa ihan IRL joka kertoi huomattavan pitkästä ja runsaasta päihdehistoriasta.

        Esim julkkis psykologi Jordan Petersonillekin oli vissiin vanhoilla päivilla diagnosoitu skitsofreenikoksi jonkun psykiatrin toimesta kun hänen lääkärinsä oli mm.vieroitellut häntä rauhoittavista miten sattuu, tunkenut lisää lääkkeitä ja hän oli saanut akatisian. Hän taisi hakea jostain Venäjältä apua tilanteeseen :D ja taisi hylätä psykiatrian lääkitsemisneuvot. Sittemmin on ihan jatkanut uraansa kuin ennenkin, muutaman vaurion psykiatrian lääkkeistä saaneena


        Ei ole ainut tarina.

        Mikä estää tutustumasta oikeisiin skitsofreenikkoihin, eikä vain pelkkiin tarinoihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne kaikki sitä kerro, joillain ei tiedä kuin omaiset.

        Totuuden nimessä on sanottava, että ei aina, mutta aivan turhan usein omaiset on niitä sylkykuppeja jotka saa tietää viimeisenä, tai ylipäätään ovat niitä syyllisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitit uskovasi, että diagnoosista voi selvitä.
        Sairaudesta voi selvitä, mutta diagnooseista psykiatrian puolella eroon pääseminen onkin jo aivan eri asia.

        ITsellän on noita diagnooseja ihan omasta takaa, mutta en koe että niistä olisi elämässäni tällä hetkellä juurikaan haittaa.

        Esimerkiksi voisi vaikka kertoa työuraa, joka sai positiivista nostetta, kun lopetti sen uhriutumisen ja rupesin kehittämään asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi pitäisi suhtautua nöyremmin siihen että jollekin annetaan koko elämän kestäviä sairausmerkintöjä. Joillekin niistä tulee taakka jo itsessään

        Kukapa se pragmaattista lääkäriä kaipaa, pääasia että hän on nöyrä ja suostuu harhaisen ihmisen jokaiseen vaatimukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saanen olla taas erimieltä.

        Meinaan että yllättävän monta tuntia tunnut viettävän foorumlla aikaa asiasta joka ei muka vaikuta sinun elämään millään lailla.

        "Saanen olla taas erimieltä.

        Meinaan että yllättävän monta tuntia tunnut viettävän foorumlla aikaa asiasta joka ei muka vaikuta sinun elämään millään lailla.

        Saat toki olla.Mutta olet väärässä.
        Sä kuvittelet että täälä on yks ja sama tyyppi kyseenalaistamassa psyykesairauden olemassa oloa.Täälä käy monet eri tyypit kyseenalaistamassa psyykesairauden olemassa oloa.

        Vuosittain korkeintaan muutama tunti menee aikaa täälä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Saanen olla taas erimieltä.

        Meinaan että yllättävän monta tuntia tunnut viettävän foorumlla aikaa asiasta joka ei muka vaikuta sinun elämään millään lailla.

        Saat toki olla.Mutta olet väärässä.
        Sä kuvittelet että täälä on yks ja sama tyyppi kyseenalaistamassa psyykesairauden olemassa oloa.Täälä käy monet eri tyypit kyseenalaistamassa psyykesairauden olemassa oloa.

        Vuosittain korkeintaan muutama tunti menee aikaa täälä.

        Montako on sinun mielestä monta? Kolmekymmentä? Kuusikymmentä? Sata? enemmän?

        Jutut edustaa senverran kapeaa katsontakantaa, että valistunut arvaukseni on alle viisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä estää tutustumasta oikeisiin skitsofreenikkoihin, eikä vain pelkkiin tarinoihin?

        Suosittelen.
        Olen tuntenut useampia skitsofreenikoita, etupäässä laitoksissa ollessani, eivätkä he ole sen kummempia ihmisiä kuin kukaan muukaan.
        On itsellekin jollain lailla terapeuttista, kun näkee muitakin, joilla on omat sairautensa.
        Koskaan ei pidä niputtaa yhteen kasaan ihmisiä, joilla on kaikilla vaikka sama diagnoosi. Jokainen on yksilö, ja jokaisessa on jotain hyvää sairaudesta huolimatta.

        Yleensähän kaikki tuntematon mistä ei ole tietoa tai kokemusta, herättää ennakkoluuloja ja pelkoakin.
        Ja muiden kertomiin ( tai kirjoittamiin ) tarinoihin kannattaa suhtautua aina pienellä varauksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ITsellän on noita diagnooseja ihan omasta takaa, mutta en koe että niistä olisi elämässäni tällä hetkellä juurikaan haittaa.

        Esimerkiksi voisi vaikka kertoa työuraa, joka sai positiivista nostetta, kun lopetti sen uhriutumisen ja rupesin kehittämään asioita.

        Tässä hyvä esimerkki positiivisuudesta. Tsemppiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä hyvä esimerkki positiivisuudesta. Tsemppiä.

        Itse en tykkää kutsua ihmisiä skitsofreenikoiksi. Sanon ennemmin ihmisiksi jolle on diagnosoitu skitsofrenia.

        Olen törmännyt näihin ihmisiin. Keskustellut heidän kanssaan, niin verkossa kuin livenä.

        Se olisi tietysti hieman helpompaa rakentaa sitä työuraa ilman tiettyjä fyysisiä rajoitteita ja oireita mitkä on alkaneet lääkeharmin myötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en tykkää kutsua ihmisiä skitsofreenikoiksi. Sanon ennemmin ihmisiksi jolle on diagnosoitu skitsofrenia.

        Olen törmännyt näihin ihmisiin. Keskustellut heidän kanssaan, niin verkossa kuin livenä.

        Se olisi tietysti hieman helpompaa rakentaa sitä työuraa ilman tiettyjä fyysisiä rajoitteita ja oireita mitkä on alkaneet lääkeharmin myötä.

        Siis jos työurista puhutaan, niin sehän ei tietenkään olisi ihan ideaali tilanne jos ihminen viisikymppisenä jäisi eläkkeelle, jonkun lääkeharmin jälkeen käytettyään lääkettä kaksikymmentä vuotta.

        Mutta se olisi aivan huima parannus, ja ihan semi hyvä tulos, verrattuna nykytodellisuuteen, missä ihmiset jäävät jo parikymppisenä koulujen tai työelämän ulkopuolelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en tykkää kutsua ihmisiä skitsofreenikoiksi. Sanon ennemmin ihmisiksi jolle on diagnosoitu skitsofrenia.

        Olen törmännyt näihin ihmisiin. Keskustellut heidän kanssaan, niin verkossa kuin livenä.

        Se olisi tietysti hieman helpompaa rakentaa sitä työuraa ilman tiettyjä fyysisiä rajoitteita ja oireita mitkä on alkaneet lääkeharmin myötä.

        Kaikki eivät saa mahdollisuutta työuran rakentamiseen lainkaan.
        Kerrot tavanneesi skitsofreenikkoja, mutta oletko tavannut skitsofreenikkoa, joka on sairastanut vuosikausia ja sairaus on kroonistunut?
        Lääkkeet ovat silloin heille se ainoa mahdollisuus pysyä edes elämänmenossa kiinni, vaikka työnteko on kuitenkin mahdotonta.
        Jotkut kun tarvitsevat niitä lääkkeitä, siitä ei pääse mihinkään.
        On olemassa vakavammin sairaita, sekä heitä, joilla sairaus on lievempänä.

    • Anonyymi

      Ursulalla oli kiire. Jyrkikin läksi.

    • Anonyymi

      Itselleni oli määrätty "sairauden hoitoon" neuroleptejä, ja SSRI-lääkkeitä, vaikka olikin taustalla alunperin traumataustaa, syrjäytymistä ja CFS. Eipä tarjottu mitään traumaterapiaa, eikä mitään muutakaan tukea ja apua oikeastaan annettu. Avohoitokäynnit olivat yhtä tyhjän kanssa. 20 vuotta elämästä meni täydessä aivosumussa ja ajelehtiessa.

      Lääkkeet aiheuttivat tunne-elämän katoamista ja hiipumista. Voi sanoa niinkin, että sitä puolta ei oikeastaan ole ollut enää vuosikymmeniin.

      Akatisia, syrjäytyminen ja tunteiden katoaminen ja menneet traumat ajoivat päihteiden pariin. Minkä seurauksena ajaduin hyväksikäytön ja pahoinpitelyjen kohteeksi. Lääkkeet ja alkoholi ovat todella tuhoisa yhdistelmä. Joten siinä mielessä aloituksessa mainittu seikka siitä, että voi ajautua käyttämään päihteitä, ja jos käyttää samalla neuroleptejä (jotka ovat tavallaan huumaavia aineita) ja saattaa joutua raiskatuksi, piti paikkansa ainakin minun kohdallani. Ihminenhän on siinä tilanteessa hyvin puolustuskyvyttömässä tilassa. Eli tässä elämässä tulikin omalle kohdalle niitä traumoja vain lisää. Kuka yhden ihmisen kokemista tapahtumista välittää mitään? Koska sehän on vain yksittäisen ihmisen oma tragedia.

      Sen sijaan ihmettelen edelleenkin sitä, miksi terveydenhuollossa ja etenkin psykiatriassa ohjeistetaan, että tietyn diagnoosin saaneiden täytyy käyttää kyseisiä lääkkeitä psykoosien ennaltahkäisemistarkoituksessa vieläpä koko elämänsä ajan? Kun on vielä viitteitä siitäkin, että ne aiheuttavat myös muullekin somaattiselle ja neurologiselle terveydelle merkittävää haittaa, vahinkoa ja tuhoa, lisäsairauksien muodossa. Minusta se on edesvastuutonta toimintaa lääkäreiltä. Neuroleptien vaikutuksesta pitkäaikaiskäytössä ei ole olemassa mitään spefisiä ja laaja-alaisia tutkimuksia.

      • Anonyymi

        Ne lääkkethän voisi jäädä ostamatta ja käyttämättä, jos ei olisi tarvittavia määräyksiä.

      • Anonyymi

        Kiitos tarinasi jakamisesta.

        Uskoisin, että traumat jäävät herkästi hoidossa vähemmälle huomiolle, koska hoito ei ole traumainformoitua..
        Moni saa erilaisia muita diagnooseja, ennenkuin edes sivuttaisiin sitä asiaa, että traumatisoituminen voisi olla se alkuperäinen syy mistä oireet on kummunneet ja niitä alkuperäisiä syitä hoitamalla voitaisiin päästä paljon parempiin tuloksiin kuin määräilemällä masennuslääkkeitä vaikkapa masennukseen joka ei ole syy vain oire. Valitettavan usein monenlainen mielialaoireilu joka on reaktio johonkin ikävään sattuneeseen sitten vaikkapa diagnosoidaan masennukseksi tai ahdistukseksi tai muuksi eikä tunnisteta vaikkapa trauman vaikutusta tähän eikä pureudutakaan niihin syihin kunnolla.

        Tokihan traumaattisista kokemuksista puhuminen voi olla monelle hankalaa, ja ne siksi voivat jäädä pimentoon. Diagnosointiprosessi voi olla myös hyvin karkea, kun yritetään selvitellä mikä ihmisellä on ja jo se voi repiä auki traumoja.

        Sitten pahimmillaan vielä ihmiselle sanotaan, että masennus on peräisin " serotoniini, noradrenaliini ja dopamiini -nimisten välittäjäaineiden epätasapainotiloista. " https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Potilasohjeet/Psykiatria/Masennus_eli_mielialalaakkeet(25726)
        Ja sitten ihminen alkaa selittää elämäänsä niin, että hänellä nyt vain on tällaisia aivokemiallisia häiriöitä, joita vain pitää hoitaa lääkkeillä. Ihmisestä tehdään kuin aivokemioidensa ja biologian uhri, ja ratkaisu on vain uskoa lääkäriinsä joka määrää pilleriä toisensa perään. Tässäkö vasta ihminen alkaakin olla ulalla siitä mikä hänet saikaan voimaan huonosti.

        Olen aina ihmetellyt myös sitä, mitä hemmetin hoitoa on sedaatio eli keskushermoston lamaaminen. Se on ihan yleistä hoitoa psykiatriassa.. Vielä enemmän ihmettelen tunteita leikkaavien lääkkeiden määräämistä, ja sitä että niitä kutsutaan vielä virheellisesti masennuslääkkeiksi, vaikka ne kaventavat ihmisen kapasiteettia pahimmillaan prosessoida ja työstää tunteitaan ja pahimmillaan olla ihminen kokonaisvaltaisella tavalla niiden napsaisten esim. seksuaalielämän pois. aina kun jotain napsaistaan pois se kertoo myös aineen merkittävästä kyvystä sotkea tunne-elämää.

        Itse en ihmettelisi yhtään, mikäli krooninen masennuslääkkeiden ja muiden psyykenlääkkeiden käyttö pitemmällä tähtäimellä johtaa niin huonompiin hoitotuloksiin, altistaa krooniselle masentuneisuudelle ja tunnelamalle ja lisää kokonaisvaltaista hämmennystä ihmisellä, kun hänen tunne-elämäänsä on niin raskaasti muokattu. Veikkaan, että lääkkeet voivat lisätä tässä suhteessa esimerkiksi dissosiaation kokemuksia.

        Ihmettelen myös suuresti tätä, että puhutaan, että lääkkeitä pitäisi käyttää koko elämä varsinkin jos tutustuu tutkimusnäytön köyhyyteen pitkäaikaiskäytössä. Sekään ei ole estänyt psykiatriaa "parkkeeraamasta" suuren määrän väestöä pitkäksi aikaa pillereille. Nämä potilaat ovat tietyllä tapaa koe-eläimiä, mitä heille ei sanota. Sitähän ei koskaan voi sataprosenttisesti sanoa, etteikö heidän pahimmillaan esim. vuosien mittaan potentiaalisesti vaikeutuvat oireensa tai romahtelut vieroitusyrityksien aikana voi johtua osittain myös siitä, että heidät on laitettu käyttämään päivästä toiseen psykoaktiivisia aineita, joihin keho ja kehon homeostaasi mukautuu, joiden stabiilina pysyvästä vaikutuksesta ei ole mitään takeita ja yhtälailla hoitotulokset voi pitemmällä tähtäimellä myös huonontua koska ei nämä lääkkeet mitään sellaisia välttämättä ole jotka tuottavat myönteistä tasaista samanlaista vaikutusta vuodesta toiseen jo johtuen siitä että psykoaktiivisten aineiden kroonisen käytön lakeihin kuuluu esim toleranssi ja hermosolujen reseptoreissa voi hiljalleen tapahtua muutoksia ja teho heiketä, ja aine kääntyä käyttäjäänsä vastaan. Aineiden kanssa käy siis tismalleen sama ilmiö kun huumeidenkäyttäjän tunne-elämä turtuu eikä huumeet tuota enää euforiaa, alkoholinkäyttäjä ei saa enää samanlaista iloista känniä kuin ensimmäisenä ryyppypäivänään jatkaessaan alkoholinkäyttöä ja negatiivisia seuraamuksia alkaa tulla muitakin aikojen saatossa niin psyykkiselle kuin somaattiselle terveydelle. Ei, en vertaa että psyykenlääkkeiden vaikutusmekanismi on suoraan verrattavissa alkoholiin tai huumeisiin mutta onhan niissä yhtäläisyyksiä (toleranssi, adaptaatio, vieroitusoireet jne)

        Tunteiden turtuminen ei ole se pahin ongelma vaikka itsessään voi olla jo paha ongelma, vaan juuri myös haitat neurologiselle ja somaattiselle terveydelle. Negatiivisten aivomuutosten tutkiminen psykiatriassa lääkkeiden seurauksena ei kuulu heidän intresseihin yhtä paljon kuin esim. lisääntyneen neuroplastisuuden todistelu, positiiviset vaikutukset jo YHDEN pillerin jälkeen, lääkkeissä oikeasti on tehoa masennukseen- tyyliset tutkimukset.

        Psykiatriasta voi jäädä käteen syvä hämmennys. Diagnoosimerkintöjä, jotka ei pohjimmiltaan selitä mistä ongelmat kumpuavat, kunnon tuen puuttuminen kun kaikkea on vain lääkitty, omista tunteista irtaannuttavia pillerikuureja joista taistelu irti voi olla yhtä tuskaa ym

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos tarinasi jakamisesta.

        Uskoisin, että traumat jäävät herkästi hoidossa vähemmälle huomiolle, koska hoito ei ole traumainformoitua..
        Moni saa erilaisia muita diagnooseja, ennenkuin edes sivuttaisiin sitä asiaa, että traumatisoituminen voisi olla se alkuperäinen syy mistä oireet on kummunneet ja niitä alkuperäisiä syitä hoitamalla voitaisiin päästä paljon parempiin tuloksiin kuin määräilemällä masennuslääkkeitä vaikkapa masennukseen joka ei ole syy vain oire. Valitettavan usein monenlainen mielialaoireilu joka on reaktio johonkin ikävään sattuneeseen sitten vaikkapa diagnosoidaan masennukseksi tai ahdistukseksi tai muuksi eikä tunnisteta vaikkapa trauman vaikutusta tähän eikä pureudutakaan niihin syihin kunnolla.

        Tokihan traumaattisista kokemuksista puhuminen voi olla monelle hankalaa, ja ne siksi voivat jäädä pimentoon. Diagnosointiprosessi voi olla myös hyvin karkea, kun yritetään selvitellä mikä ihmisellä on ja jo se voi repiä auki traumoja.

        Sitten pahimmillaan vielä ihmiselle sanotaan, että masennus on peräisin " serotoniini, noradrenaliini ja dopamiini -nimisten välittäjäaineiden epätasapainotiloista. " https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Potilasohjeet/Psykiatria/Masennus_eli_mielialalaakkeet(25726)
        Ja sitten ihminen alkaa selittää elämäänsä niin, että hänellä nyt vain on tällaisia aivokemiallisia häiriöitä, joita vain pitää hoitaa lääkkeillä. Ihmisestä tehdään kuin aivokemioidensa ja biologian uhri, ja ratkaisu on vain uskoa lääkäriinsä joka määrää pilleriä toisensa perään. Tässäkö vasta ihminen alkaakin olla ulalla siitä mikä hänet saikaan voimaan huonosti.

        Olen aina ihmetellyt myös sitä, mitä hemmetin hoitoa on sedaatio eli keskushermoston lamaaminen. Se on ihan yleistä hoitoa psykiatriassa.. Vielä enemmän ihmettelen tunteita leikkaavien lääkkeiden määräämistä, ja sitä että niitä kutsutaan vielä virheellisesti masennuslääkkeiksi, vaikka ne kaventavat ihmisen kapasiteettia pahimmillaan prosessoida ja työstää tunteitaan ja pahimmillaan olla ihminen kokonaisvaltaisella tavalla niiden napsaisten esim. seksuaalielämän pois. aina kun jotain napsaistaan pois se kertoo myös aineen merkittävästä kyvystä sotkea tunne-elämää.

        Itse en ihmettelisi yhtään, mikäli krooninen masennuslääkkeiden ja muiden psyykenlääkkeiden käyttö pitemmällä tähtäimellä johtaa niin huonompiin hoitotuloksiin, altistaa krooniselle masentuneisuudelle ja tunnelamalle ja lisää kokonaisvaltaista hämmennystä ihmisellä, kun hänen tunne-elämäänsä on niin raskaasti muokattu. Veikkaan, että lääkkeet voivat lisätä tässä suhteessa esimerkiksi dissosiaation kokemuksia.

        Ihmettelen myös suuresti tätä, että puhutaan, että lääkkeitä pitäisi käyttää koko elämä varsinkin jos tutustuu tutkimusnäytön köyhyyteen pitkäaikaiskäytössä. Sekään ei ole estänyt psykiatriaa "parkkeeraamasta" suuren määrän väestöä pitkäksi aikaa pillereille. Nämä potilaat ovat tietyllä tapaa koe-eläimiä, mitä heille ei sanota. Sitähän ei koskaan voi sataprosenttisesti sanoa, etteikö heidän pahimmillaan esim. vuosien mittaan potentiaalisesti vaikeutuvat oireensa tai romahtelut vieroitusyrityksien aikana voi johtua osittain myös siitä, että heidät on laitettu käyttämään päivästä toiseen psykoaktiivisia aineita, joihin keho ja kehon homeostaasi mukautuu, joiden stabiilina pysyvästä vaikutuksesta ei ole mitään takeita ja yhtälailla hoitotulokset voi pitemmällä tähtäimellä myös huonontua koska ei nämä lääkkeet mitään sellaisia välttämättä ole jotka tuottavat myönteistä tasaista samanlaista vaikutusta vuodesta toiseen jo johtuen siitä että psykoaktiivisten aineiden kroonisen käytön lakeihin kuuluu esim toleranssi ja hermosolujen reseptoreissa voi hiljalleen tapahtua muutoksia ja teho heiketä, ja aine kääntyä käyttäjäänsä vastaan. Aineiden kanssa käy siis tismalleen sama ilmiö kun huumeidenkäyttäjän tunne-elämä turtuu eikä huumeet tuota enää euforiaa, alkoholinkäyttäjä ei saa enää samanlaista iloista känniä kuin ensimmäisenä ryyppypäivänään jatkaessaan alkoholinkäyttöä ja negatiivisia seuraamuksia alkaa tulla muitakin aikojen saatossa niin psyykkiselle kuin somaattiselle terveydelle. Ei, en vertaa että psyykenlääkkeiden vaikutusmekanismi on suoraan verrattavissa alkoholiin tai huumeisiin mutta onhan niissä yhtäläisyyksiä (toleranssi, adaptaatio, vieroitusoireet jne)

        Tunteiden turtuminen ei ole se pahin ongelma vaikka itsessään voi olla jo paha ongelma, vaan juuri myös haitat neurologiselle ja somaattiselle terveydelle. Negatiivisten aivomuutosten tutkiminen psykiatriassa lääkkeiden seurauksena ei kuulu heidän intresseihin yhtä paljon kuin esim. lisääntyneen neuroplastisuuden todistelu, positiiviset vaikutukset jo YHDEN pillerin jälkeen, lääkkeissä oikeasti on tehoa masennukseen- tyyliset tutkimukset.

        Psykiatriasta voi jäädä käteen syvä hämmennys. Diagnoosimerkintöjä, jotka ei pohjimmiltaan selitä mistä ongelmat kumpuavat, kunnon tuen puuttuminen kun kaikkea on vain lääkitty, omista tunteista irtaannuttavia pillerikuureja joista taistelu irti voi olla yhtä tuskaa ym

        Kiitos selkeästä, asiantuntevasta ja tietoa antavasta kirjoituksestasi! On aina ilo ja nautinto lukea asiantuntevaa, ajatuksia herättäviä ja pohdinnan arvoisia hypoteesejä. Voi kunpa alalla olevatkin näkisivät tämänkin tekstin, minkä olet kirjoittanut. Siinä olisi paljon heillekin mietittävää ja todesta ( opiksi) otettavaa.

    • Anonyymi

      Ei tietenkään ole järkeä, jos on kyseessä muutoin ei-vaikeaoireinen. Järkeä on tarkistaa lääkehoito vähintään kerran vuodessa.

      • Anonyymi

        Tarkistaminen on aika usein sitä, että lääkäri sanoo " jatketaan lääkitystä ". Asiaan sen kummemmin paneutumatta.
        Toki voi käydä toisellakin tapaa, että tarkastellaan perehtyen asioihin.

    • Anonyymi

      Traumatisoituneiden ihmisten hoidossa olisi todella tärkeää terapia, ihminen pääsisi puhumaan ja purkamaan traumojaan ja käymään läpi sitä, mitä siellä taustalla on.
      Lääkkeet eivät poista kuin ehkä oireita, joita ajan saatossa traumoista useinkin seuraa.
      Lääkkeet eivät poista itse sitä traumaa, se olisi käsiteltävä terapiassa.
      Kuka haluaisi elää jonkun trauman kanssa koko ikänsä, ei varmaan kukaan. Helppoa se ei ainakaan ole.

      • Anonyymi

        Traumassa vellominen ei automaattisesti paranna tilannetta.

        Mutta jos kerta tiedät, että tarvitset traumaterapiaa, niin ota lusikka kauniiseen käteen ja mene traumaterapiaan.

    • Anonyymi

      Itselläni on koulukiusaamistausta lapsuudesta. Ja olen joutunut raiskatuksi ainakin kolme kertaa elämäni aikana. Samoin pahoinpidelty vakavasti kerran, tekijällä oli väkivaltataustaa. Terapiassa en ole koskaan ollut, eikä sitä ole minulle koskaan koko elämäni aikana tarjottukaan.

      Julkisella puolella kouluaikojen tapahtumat eivät koskaan kiinnostaneet. Hoidoksi ja avuksi määrättiin vain neuroleptejä. Joista ei ole traumoihin ja niiden käsittelyyn mitään hyötyä.

      Miten olen pärjännyt? Lähinnä raahautumalla päivästä toiseen. Välillä uin erittäin syvissä vesissä, masennun ja väsyn helposti. Alkoholin käyttäminen käy usein mielessä. Olen ollut raittiina noin vuoden.

      • Anonyymi

        Fool me once, shame on you. Fool me twice, shame on me,

    • Anonyymi

      ALOITTAJA kirjoitti "Onko mitään järkeä lääkitä ihmisiä psyykenlääkkeillä"

      Ainakin meidän tapauksessa on ehkä ollut. Vaimo on syönyt samaa mielentila/psyykelääkettä yli 40 vuotta ja melko onnellisia nyt ollaan.

      Ongelmat alkoi kun kaikki lapset olivat 10-12 v ja meidän ollessa alta 30v. Riideltiin, kumpikaan ei halunnut eroa, koska kaikki periaatteessa oli todella hyvin eikä haluttu tuottaa vanhemmillemme pettymyksiä ja lapsillemme esimerkkiä.
      Vaimon vanhemmat oli hyvin uskonnollisia , kirkkouskovaisia, ei lahkolaisia. Vaimo halusi elää tavallisen ihmisen iloista elämää, siinäpä oli opettelemista.

      En kyllä ole varmaa oliko vaimolla samaa lääkettä alussa, mutta nyt on ollut samaa ainakin lähes 30 vuotta.
      1948

      • Anonyymi

        Noinhan se on, että kyllä niissä järkeäkin on. Parhaitenhan sen tietävät ihmiset, joilla kokemusta vaikka läheisen sairastamisesta.
        Jos kerran lääkkeen kanssa saa elettyä tyydyttävää, hyvääkin elämää, niin mikäs siinä.
        Typerämpäähän se olisi, jos ei käyttäisi lääkettä, josta on apuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan se on, että kyllä niissä järkeäkin on. Parhaitenhan sen tietävät ihmiset, joilla kokemusta vaikka läheisen sairastamisesta.
        Jos kerran lääkkeen kanssa saa elettyä tyydyttävää, hyvääkin elämää, niin mikäs siinä.
        Typerämpäähän se olisi, jos ei käyttäisi lääkettä, josta on apuja.

        Tietenkin vapaaehtoisten aikuisten pitää saada myrkyttää itseään. Ongelma on siinä, että noita syötetään pakolla ja petoksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin vapaaehtoisten aikuisten pitää saada myrkyttää itseään. Ongelma on siinä, että noita syötetään pakolla ja petoksella.

        Pakottaa voi vain osastolla pakkohoidossa.

      • Anonyymi

        Missä on sellainen lääkäri joka kirjoittaa kolmenkymmenen vuoden ajan aina uudestaan ja uudestaan reseptin uusintoja?

        40 vuoden jälkeen käytettävällä lääkkeellä ei ole enää mitään vaikutusta. Elimistö on vain tottunut siihen ja oppinut elämään sen kanssa.

        Ihan sama kuin tupakan poltto, elimistö vaatii sitä kun on syntynyt riippuvuus mutta ei siitä mihinkään apua ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on sellainen lääkäri joka kirjoittaa kolmenkymmenen vuoden ajan aina uudestaan ja uudestaan reseptin uusintoja?

        40 vuoden jälkeen käytettävällä lääkkeellä ei ole enää mitään vaikutusta. Elimistö on vain tottunut siihen ja oppinut elämään sen kanssa.

        Ihan sama kuin tupakan poltto, elimistö vaatii sitä kun on syntynyt riippuvuus mutta ei siitä mihinkään apua ole.

        Ei ole tilanteita, että sama lääkäri kirjoittaisi niitä reseptejä monet kymmenet vuodet.
        Lääkärit vaihtuvat vähän väliä, liiankin usein.
        Aina seuraava, uusi lääkäri lukee edellisten lääkäreiden kirjauksia potilaasta, ja sama lääkitys saattaa jatkuakin vuosikausia.
        Lääkärit myös ovat kovin erilaisia, jokaisella on oma tyylinsä tehdä hoitotyötä. Jokainen myös toimii oman asenteensa tavalla potilaita kohdatessaan.
        Sen takia heissä on paljon eroja. Ne on kai ne kemiat, kuten sanotaan....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakottaa voi vain osastolla pakkohoidossa.

        Eli syötetään pakolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli syötetään pakolla.

        Niin, pakkohoidossa olevalle potilaalle.
        Jos pakkohoitopotilas ei suostu lääkkeitä syömään, niin sitten lykätään piikkiä peppuun.
        Mutta edelleen, nämä vain pakkohoidossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, pakkohoidossa olevalle potilaalle.
        Jos pakkohoitopotilas ei suostu lääkkeitä syömään, niin sitten lykätään piikkiä peppuun.
        Mutta edelleen, nämä vain pakkohoidossa.

        Kyse on vangista eikä potilaasta. Lääkkeen pakkosyöttäminen on myrkyttämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tilanteita, että sama lääkäri kirjoittaisi niitä reseptejä monet kymmenet vuodet.
        Lääkärit vaihtuvat vähän väliä, liiankin usein.
        Aina seuraava, uusi lääkäri lukee edellisten lääkäreiden kirjauksia potilaasta, ja sama lääkitys saattaa jatkuakin vuosikausia.
        Lääkärit myös ovat kovin erilaisia, jokaisella on oma tyylinsä tehdä hoitotyötä. Jokainen myös toimii oman asenteensa tavalla potilaita kohdatessaan.
        Sen takia heissä on paljon eroja. Ne on kai ne kemiat, kuten sanotaan....

        Kirjoitit tosi osuvasti siitä millaista on nykyisin lääkärien työ hoitaa potilaitaan. Lääkärit lukevat edellisten kolleegoittensa kirjoittamia kirjauksia jopa vuosienkin takaa ja jatkavat sitten siitä ikäänkuin jatkokertomuksena.

        Tällainen on kauheaa, luottamukseni lääkäreihin alkaa horjua ihan tosissaan koska minä en enää ole minä vaan paperille kirjattu diagnoosi jonka sairauspersoonan ovat määrittäneet jotkut ulkopuoliset omien ajatustensa, luulojensa ja oletustensa perusteella.

        Kun potilaat alkavat olla lääkäreille vain mustaa valkoisella, heidän kykynsä kohdata ihmistä ja hänen avun tarvettaan JUURI SILLÄ HETKELLÄ alkaa kadota.

        Tällaisesta pitäisi saada julkisuudessa ihmisille enemmän tietoa.

    • Anonyymi

      Äänestyslippuun jos jotain pientä jälkeä saa niin on hyvä. Valvonnassa tietysti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1897

    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719

    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584

    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1306

    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244

    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1242

    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1206

    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1182

    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1171

    10. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1166
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt