Avohoitaja loukkaantui kun halusin vaihtaa hoitajaa

Anonyymi-ap

Koen, ettei suhtautunut yhtään ammattimaisesti ja objektiivisesti, vaan loukkaantui jotenkin tunteellisesti ja henkilökohtaisesti.

Hän lähinnä yrittää keksiä perusteluita, miksi ei tarvi vaihtaa. Ja on heittämässä minua ulos avohoidosta. Vaikka vasta viime kuussa minulla oli skitsofrenian oireita ja jaksaminen ja vointi on huonontunut. Vaikea elämäntilanne, joka aiheuttaa jatkuvasti stressiä.

Pitääkö sitä saada psykoosi ja ja joutua osastolle?

"Kaikkemme ollaan tehty". Ja sulla on yhä nämä samat ongelmat. Joten siksi hoidon voisi lopettaa. Kiva ajatus, pitäisikö tuo tulkita, että olen toivoton tapaus? Meitä ei kiinnosta, pidä ongelmasi.

Ehkä juuri tuon takia haluan vaihtaa koska ongelmat eivät ole ratkenneet ja toinen hoitaja vaikutti paremmalta.

Hän on monta kertaa sivuuttanut, kun selitän että on vaikeuksia jossain asiassa. Ihan kuin ne ongelmat sillä poistuisi ettei niitä huomioida.

Hän perustelee, että kaikki apu on jo annettu, ja ihan turhaan mitään hoitajaa vaihtaa. Ja että mitä he voisivat muka tarjota.

Mulla on vaikeuksia ihan peruselämäntavoissa. Ehkä nämä tulee yleensä hoidettua osastolla ja toimintaterapeutin kanssa. Itse en ollut valmis käsittelemään elämäntapojani tai muuttamaan niitä silloin. Häpesin niitä asioita, niin en kertonut.

Tämä hoitaja ajattelee, että kaikki asiat sujuu normaalisti niin ei tajua ongelmia. Eikä siksi aina kehtaa sanoa jos ei suju hyvin.

Koen, että tämä hoitajan aikana elämä on vähän pysähtynyt. Edellinen toimintaterapeutti ja lääkäri tiimi oli tehokkaampi ja edistyin hurjan paljon ja nopeasti asioissani.

8

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Teit sitten uuden aloituksen, minä olen se, joka eilen kirjoitin, että hoitaja on saattanut ottaa nokkiinsa tuosta sinun halusta vaihtaa hoitajaa.
      Neuvoin jo eilen, että otapa yhteyttä johonkin " ylempään " siellä avohoitoyksikössä ja kerro tuosta asiasta.
      Eivät he kai sen takia saa hoitosuhdetta lopettaa ja heittää asiakasta pihalle, jos ei juttu luista jonkun hoitajan kanssa. Vaihtoon vaan.

      • Anonyymi

        Aa, no siitä varmaan sitten tajusin sen. Kiitos siitä.

        Joo, oli suuri tarve avautua lisää koska se jäi häiritsemään minua.


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        😍 ­­­N­­y­­m­f­o­­­m­­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17831382T

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Niin, lisää...

      Koko vuoden alku on ollut täynnä pakollisia menoja, ja olen ollut stressaantunut niistä ja muusta vaikeudesta.

      Ja tämä avohoitaja varasi kiireesti lääkäriajan yms. Ajattelin, että tapaamisessa keskustellaan mahdollisesta psykoosin uusiutumisesta. Koska olen pelännyt sitä. Ja olisin halunnut lääkärin arvion siitä.

      No enin aika meni lähinnä hoitajan todistellessa omaa hyödyllisyyttään.

      Niin olen pettynyt ja lamaantunut siitä, että ahdan kalenteriani täyteen yli oman jaksamiseni ja sitten kokous on lähinnä järkytys.

      Koska ajattelin, että on tärkeää arvioida psykoosin uusiutumista nopeasti että pystyy estämään sen.

      • Anonyymi

        Käsitinkö oikein, että sulla olisi se lääkärin aika vasta tulossa?
        Silloinhan voit puhua lääkärille mahdollisesta hoitajan vaihdosta.

        Olet itsekin huomannut ongelmaksi, että haalit itsellesi liikaa ohjelmaa, kalenteria täyteen, jne.
        Pitäisikö miettiä, onko se niin tarpeellista, voisiko välillä ottaa vähän rennommin, eikä haalia tekemistä jatkuvasti?
        Ja jos vähennät kalenterin tapahtumia, tekemisiä, ehkä pääset vähemmällä itsesi syyttelyllä siinäkin asiassa. Jätät aikaa itsellesi enemmän, eikä koko ajan muuta tekemistä. Niin voit välttää pettymistä ja lamaantumista.

        Oma jaksaminen olisi tosi tärkeä ymmärtää, koska sillä tavalla pystyy suojelemaan sitä omaa psyykeä. Kun huomaa, että rasittuu liikaa, on hyvä painaa jarrua.


    • Anonyymi

      Sinulla on oikeus vaihtaa hoitajaa jos tunnet että joku toinen olisi sinun tilanteessasi parempi, ei heillä ole mitään syytä ottaa henkilökohtaisesti jos haluat vaihtaa.

      Eikö ne ymmärtää että kun löytää sen oikean ihmisen jonka kanssa jatkaa hoitoa niin se on mielenterveydelle aina parasta.
      Ei hänellä ole lupaa sanoa että kaikkemme olemme tehneet ja et ole muuttunut, sillä joskus voi niin pieni asia kun uusi ihminen hoidossa tehdä hyvää hoidettaville.

      Heillä ei ole oikeus kieltää ja tehdä oloasi entistä huonommaksi . Minullakin ystävä joka kävi hoitajan puheilla, mutta tämä hoitaja perusti oman hoitolaitoksen siis yksityisen ja ystävälläni ei enää,ole taloudellisesti mahdollisuutta käydä hänen luonaan, huomaan että hänen kuntonsa on tullut huonommaksi sen jälkeen kun hoitaja vaihtui, tämä uusi hoitaja tekee toki kaikkensa mutta kemiat ei stemmaa, joten en ymmärrä että ihmisiä kohdellaan tällä lailla silloin kun ihminen itse pyytää apua jonka ehkä saisi toisen hoitajan työskennellessä hänen kanssaan . Sinun oikeutesi on saada hoitoa ja myös ilmaista se että haluat vaihtaa hoitajaa.

    • Anonyymi

      se noissa mielenterveys jutuissa on aina tuo vaara, eli jos haluaa vaihtaa lääkäriä yms niin jos kohdalle osuu sellainen lääkäri joka ottaa nokkiinsa siitä niin ongelmia tiedossa.. niillä on kuiteskin aika pelottava valta puuttua asiakkaan elämään

      • Anonyymi

        Tämä osittain totta, vaikka potilaan pelko on kyllä suurempi kuin mahdollisuus kenties tuleviin ongelmiin.
        On harvinaista, että seuraisi ongelmia, kun kertoo oman tahtonsa ja omat mielipiteensä.
        Mutta sekin riippuu niin monista asioista liittyen koko hoitosysteemiin, henkilökuntaan, omaan tilanteeseen, jne.
        Sellaistakin on tapahtunut, että joku ottaa nokkiinsa milloin mistäkin, mutta sen takia ei kannata itse sietää ikävää tilannetta. Jos joku asia ei ole hyvin, se on hyvä pyytää oikaisemaan, vaihtamaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      93
      3970
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3337
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      130
      2654
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      215
      2063
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      89
      1826
    6. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1809
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      99
      1780
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      114
      1607
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1311
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1222
    Aihe