Se mahdollisuus

että olisimme voineet olla jotenkin tekemisissä toistemme kanssa loppui noin neljä vuotta sitten. Silloinkaan ei tärkein haaveeni toteutunut työhön liittyen. Se pudotti syvälle ja toinen asia mikä pudotti hyvin syvälle, oli sen saman tietyn asian toisto tiettyyn ihmiseen liittyen. Tuntui ettei voinut edes hengittää vapaasti, kun menit mihin tahansa ja jouduit kokemaan sitä esitystä kaikkialla. Siksi ahdistus syveni syvenemistään ja tuskin uskalsit ulos ovesta lähteä. Sen olisi pitänyt olla hälytysmerkki niille jotka projektin aikoinaan aloittivat. Mutta niin ei ollut ja se sai ahdistumaan yhä enemmän ja kun sitä esitystä yhä on liikaa. Toive sen loppumisesta ei mene perille ja siksi kaikki esitys tuntuu kiusaamiselta. Niin kuin lauantainakin, se vanhempi henkilö joka oli esittävinään itseään nuorenpaa. On ollut monen vuoden ajan täysin mahdoton ajatus, että joutuisin olemaan edes hetkenkään samassa tilassa tietyn ihmisen kanssa. On aivan välttämätöntä saada elämisen ja asumisen rauha. Ilo elämään ei palaa ennen kuin nuo asiat toteutuvat. Hyvin tärkeä toive on saada parisuhde suunnilleen ikäiseni kanssa. Keneenkään muuhun en halua tutustua edes ystävänä, koska uusi kumppani olisi myös ystäväni. Toivon että vihdoinkin ymmärrettäisiin miten turhaa ja syvästi haavoittavaa kaikki se esitys on ollut vuosien ajan. Sellaista ei olisi koskaan saanut aloittaa, pelkkää tuhoa se vain on saanut aikaan!
1145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet selvästi haavoittunut jollain tavalla. Joskus oikea ratkaisu on vain kävellä pois tietynlaisten ihmisten luota. Vaikka joutuisin luopumaan työpaikastani (jollaista minulla ei edes irl ole), niin se olisi siltikin sen arvoista jos siellä olisi joku mielestäni ilkeä työkaveri tai esimies joiden kanssa joutuisin olemaan paljon tekemisissä. Joitakin kuukausia sitä varmaan jaksaisi katsella, muttei sen enempää. En enää suostu istumaan iltaa ei-tunneälyisten persoonien kanssa. Enough is enough. Sen rajan voi, ja pitääkin itse vetää mitä suostuu sietämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

että olisimme voineet olla jotenkin tekemisissä toistemme kanssa loppui noin neljä vuotta sitten. Silloinkaan ei tärkein haaveeni toteutunut työhön liittyen. Se pudotti syvälle ja toinen asia mikä pudotti hyvin syvälle, oli sen saman tietyn asian toisto tiettyyn ihmiseen liittyen. Tuntui ettei voinut edes hengittää vapaasti, kun menit mihin tahansa ja jouduit kokemaan sitä esitystä kaikkialla. Siksi ahdistus syveni syvenemistään ja tuskin uskalsit ulos ovesta lähteä. Sen olisi pitänyt olla hälytysmerkki niille jotka projektin aikoinaan aloittivat. Mutta niin ei ollut ja se sai ahdistumaan yhä enemmän ja kun sitä esitystä yhä on liikaa. Toive sen loppumisesta ei mene perille ja siksi kaikki esitys tuntuu kiusaamiselta. Niin kuin lauantainakin, se vanhempi henkilö joka oli esittävinään itseään nuorenpaa. On ollut monen vuoden ajan täysin mahdoton ajatus, että joutuisin olemaan edes hetkenkään samassa tilassa tietyn ihmisen kanssa. On aivan välttämätöntä saada elämisen ja asumisen rauha. Ilo elämään ei palaa ennen kuin nuo asiat toteutuvat. Hyvin tärkeä toive on saada parisuhde suunnilleen ikäiseni kanssa. Keneenkään muuhun en halua tutustua edes ystävänä, koska uusi kumppani olisi myös ystäväni. Toivon että vihdoinkin ymmärrettäisiin miten turhaa ja syvästi haavoittavaa kaikki se esitys on ollut vuosien ajan. Sellaista ei olisi koskaan saanut aloittaa, pelkkää tuhoa se vain on saanut aikaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu