Kun kohtasit elämässäsi ongelmia, tai vastoinkäymisiä, ja aloit kenties saada niistä henkisiä oireita, ja hakeuduit mt-palveluihin, tai tk: seen lääkärin/hoitajan vastaanotolle, niin koitko, että sinua ja oireitasi tutkittiin tarpeeksi? Koitko, että tulit kuunnelluksi ja ymmärretyksi oikein? Kohdeltiinko sinua inhimillisesti ja empaattisesti? Koitko, että sinut kohdattiin ihmisenä, vai tunsitko, että sinut nähtiin vain sairauden viitekehyksen sisällä olevana?
Tuliko sinulle tunne, että lääkäri ei nähnyt ja ajattele sinua tasaveroisesti kohdattavana ihmisenä, vaan vain yhdentekevänä potilaana, jonka kokemuksilla, elämässä koetulla historialla ja tunteilla ei ole mitään väliä?
Millainen kuva sinulle on tullut alalla olevista lääkäreistä ja hoitajista? Oletko kokenut, että heille on oma asema, iso palkka, valta, ja sen käyttäminen tärkeämpää, kuin se, että ihminen saisi apua, tukea ja inhimillistä ja eettistä hoitoa? Vai tuliko enemmänkin sellaisia huonoja kokemuksia, että lääkäri/lääkärit tekivät omalla kohdallasi sellaisia hoitopäätöksiä, jotka eivät tuntuneet, tai olleet oikein, tai että ne olisivat olleet mielivaltaisesti tehtyjä? Ts. onko alalla oleville lääkäreille valtaan pääseminen ja vallan käyttäminen se pääasia? Jos niin on, että todellinen alalle hakeutumisen motiivi onkin jokin aivan muu, kuin ihmisten auttaminen ja hyvinvoinnin edistäminen, niin sitten se on todella huolestuttavaa.
Tähän kyselyyn saa kaikki, niin potilaat, kuin alalla olevat vastata.
Itselleni on ainakin tullut se kuva, että potilaiden hyvinvointi, elämänlaatu, tai olosuhteisiin keskittyminen ja elämässä oireiden taustalla olleet taustasyyt ovat olleet toissijaisia ja merkityksettömiä. Jotkut lääkärit halusivat omalla kohdallani vain käyttää omaa valtaa ja asemaansa, välittämättä siitä, olivatko kyseiset tehdyt päätökset edes ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavia. Puhumattakaan siitä, että ne olisivat olleet aina edes lääketieteellisestikään oikein perusteltuja ja oikeutettuja. Etenkään, jos muiden sairauksien mahdollisuutta ei edes mietitä ja oteta huomioon.
Kysytäänköhän muuten näitä kaikkia edellä mainittuja asioita koskaan missään kyselyissäkään? Tulipahan vain mieleen..
Tuliko sinulle tunne, että lääkäri ei nähnyt ja ajattele sinua tasaveroisesti kohdattavana ihmisenä, vaan vain yhdentekevänä potilaana, jonka kokemuksilla, elämässä koetulla historialla ja tunteilla ei ole mitään väliä?
Millainen kuva sinulle on tullut alalla olevista lääkäreistä ja hoitajista? Oletko kokenut, että heille on oma asema, iso palkka, valta, ja sen käyttäminen tärkeämpää, kuin se, että ihminen saisi apua, tukea ja inhimillistä ja eettistä hoitoa? Vai tuliko enemmänkin sellaisia huonoja kokemuksia, että lääkäri/lääkärit tekivät omalla kohdallasi sellaisia hoitopäätöksiä, jotka eivät tuntuneet, tai olleet oikein, tai että ne olisivat olleet mielivaltaisesti tehtyjä? Ts. onko alalla oleville lääkäreille valtaan pääseminen ja vallan käyttäminen se pääasia? Jos niin on, että todellinen alalle hakeutumisen motiivi onkin jokin aivan muu, kuin ihmisten auttaminen ja hyvinvoinnin edistäminen, niin sitten se on todella huolestuttavaa.
Tähän kyselyyn saa kaikki, niin potilaat, kuin alalla olevat vastata.
Itselleni on ainakin tullut se kuva, että potilaiden hyvinvointi, elämänlaatu, tai olosuhteisiin keskittyminen ja elämässä oireiden taustalla olleet taustasyyt ovat olleet toissijaisia ja merkityksettömiä. Jotkut lääkärit halusivat omalla kohdallani vain käyttää omaa valtaa ja asemaansa, välittämättä siitä, olivatko kyseiset tehdyt päätökset edes ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavia. Puhumattakaan siitä, että ne olisivat olleet aina edes lääketieteellisestikään oikein perusteltuja ja oikeutettuja. Etenkään, jos muiden sairauksien mahdollisuutta ei edes mietitä ja oteta huomioon.
Kysytäänköhän muuten näitä kaikkia edellä mainittuja asioita koskaan missään kyselyissäkään? Tulipahan vain mieleen..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinun, tai ylipäätään kenenkään, elämän olosuhteet ja oireilusi taustalla olevat sosiaaliset tai ihmissuhdeongelmat eivät kuulu lääketieteen piiriin eikä niitä voi korjata lääketieteen keinoin. Lääkäri ei siis voi auttaa näissä asioissa.
Miksei voisi, esim. vaikkapa psykososiaalisella ja ratkaisukeskeisen terapian keinoin. Ei se nyt paljon enempää älliä vaadi, kuin niiden reseptienkään kirjoittaminen. Vai onko se niin vaikeata syventyä vähän enemmän ihmisen elämässä oleviin tekijöihin, joilla on kuitenkin suuri vaikutus jokaisen ihmisen henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen.
Ihminenhän nimenomaan reagoi elämässään oleviin stressitekijöihin, ongelmiin ihmissuhteissa, ympäristön vaikutuksesta, tapahtumiin ja vallitseviin olosuhteisiin psyykkisesti ja joskus myös psykiatrian näkökulmasta "oireilemalla". Jos niihin taustalla oleviin tekijöihin ei kiinnitetä mitään huomiota, ja olevia ongelmia ratkaista, fokuksen ollessa vain ihmiselle tehdyssä diagnoosissa, ajatellaan vain sairaus, diagnoosi ja lääkekeskeisesti, niin sitten psykiatria on kokonaan hakoteillä ja väärillä urilla.
Jokaiseen kysymykseen voisin vastata sekä että.
Hyvää, huonoa, ja kaikkea niiden väliltä on tullut koettua.
Ei kukaan voi sanoa, että olisi ainoastaan huonoa, tai ehkä myöskään pelkästään hyviä kokemuksia. Vaihtelua riittää.
Osittain on myös itsestä kiinni, millaisessa vaiheessa esim. psyykkinen oireilu on, sekin aiheuttaa muutoksia siihen, millaisena kokee kohtelunsa ym.