Korruptio on syytä ottaa pikaiseen tutkintaan Lieksassa

Nyt on tutkittava pikaisesti korruptio Lieksassa. Keskiössä saarnaaja Timo Väänäsen, GFN, Binderholz, Jarkko Määttänen ja PKO:n kuviot. Tarkastuslautakunta tietysti hymistelee ja kiittelee vesissä silmin. Katsokaa Kuntaliiton aineistoja asiasta! (Miksi Määttäsellä ja Rusasella tuli kiire pois Lieksasta?)
19262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat
  • Juuri niin. Tilintarkastusyhtiötkin ovat sidoksissa kuntiin muiden konsulttitoimeksiantojensa ja niiden myötä huomattavien taloudellisten etujen kautta. Onko todettava, että puolueetonta, kuntien rahoituksesta riippumatonta tilintarkastusta mahdotonta järjestää Suomessa?
    Viimeisimässä digi-Apu -lehdessä on iso juttu Timo Väänäsestä. Ingressissä sanotaan, että jos jotain Lieksassa aikoo yrittää, edellytyksenä on hyvät suhteet Väänäseen ja Väänäsen suhteet muualle.
    Taidatkos sen paremmin sanoa! Väänäsen lonkerot ylettyvät Lieksaan (kh, kh:n lupajaosto ja varmasti myös johtoryhmä), Kiteelle, maakuntahallintoon ja tietysti yrittäjäjärjestöihin.
    Muistutukseksi Väänäsen aikeista voi tsekata vaalikoneen. Siellä Väänänen ei aja palkka-avoimuutta, mutta kyllä vahvasti työttömyyskorvausten leikkaamista.
    On jumalan tai muun henkiolennon kiitos, että Väänäsedtä - kovimmasta kokoomuslaisesta - ei tullut kansanedustajaa. Kepu-kulissi ei vakuuttanut äänestäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Juuri niin. Tilintarkastusyhtiötkin ovat sidoksissa kuntiin muiden konsulttitoimeksiantojensa ja niiden myötä huomattavien taloudellisten etujen kautta. Onko todettava, että puolueetonta, kuntien rahoituksesta riippumatonta tilintarkastusta mahdotonta järjestää Suomessa?

    "jos jotain Lieksassa aikoo yrittää, edellytyksenä on hyvät suhteet Väänäseen ja Väänäsen suhteet muualle"

    Ei pidä paikkaansa. Väänäsen nimen mainitseminen on myös rasite.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Juuri niin. Tilintarkastusyhtiötkin ovat sidoksissa kuntiin muiden konsulttitoimeksiantojensa ja niiden myötä huomattavien taloudellisten etujen kautta. Onko todettava, että puolueetonta, kuntien rahoituksesta riippumatonta tilintarkastusta mahdotonta järjestää Suomessa?
    Viimeisimässä digi-Apu -lehdessä on iso juttu Timo Väänäsestä. Ingressissä sanotaan, että jos jotain Lieksassa aikoo yrittää, edellytyksenä on hyvät suhteet Väänäseen ja Väänäsen suhteet muualle.
    Taidatkos sen paremmin sanoa! Väänäsen lonkerot ylettyvät Lieksaan (kh, kh:n lupajaosto ja varmasti myös johtoryhmä), Kiteelle, maakuntahallintoon ja tietysti yrittäjäjärjestöihin.
    Muistutukseksi Väänäsen aikeista voi tsekata vaalikoneen. Siellä Väänänen ei aja palkka-avoimuutta, mutta kyllä vahvasti työttömyyskorvausten leikkaamista.
    On jumalan tai muun henkiolennon kiitos, että Väänäsedtä - kovimmasta kokoomuslaisesta - ei tullut kansanedustajaa. Kepu-kulissi ei vakuuttanut äänestäjiä.

    Kun Väänäsen ehdokkuus julkaistiin, useat henkilöt Lieksasta ja Nurmeksesta sanoivat, että ei pääse eduskuntaan. Keskustapuolueelta oli väärä ehdokasvalinta.

    Äänestä

Lieksa on korruptoitunut kaupunki.🐰

Äänestä

Onko sulla tietoa paljonko ovat netonneet?

Äänestä
  • Siinäpä se, se pitää pystyä tutkimaan. Mutta miten.
    Ainakin se on selvää, että Väänänen osallistui itseään jääväämättä Bio-laitoksensa kaavatyöhön, lupiin
    ja päätöksiin kaupunginhallituksessa. Kun asia oli kaupunginvaltuustossa Väänänen ja Pöppönen siirtyivät naureskellen kahta riviä ylöspäin eivätkä muka osallistuneet päätöksentekoon.
    Siinäpä onkin selvittämistä, miten kaupungin jätehuolto kytkettiin sekä infra-rakentamisen että jätemassan käytön muodossa Väänäsen bisneksiin.
    Kaikki tuo näkyy kaup.valtuuston kokouksissa, mutta niidenkin keskustelua rajataan.
    Lieksan menestysstrategian mukaan valtuuston kokoukset saavat kestää vain puoli tuntia (josta puolet menee nimenhuutoon ja järjestäytymiseen) ja loppuaika paukutellaan päätökset yksimielisesti.
    Tämä on lieksalainen (määttäsmäinen, kiiskismäinen, kortelaismainen) käsitys demokratiasta. Onpa helvetin hyvä (hyvin huono) kuva annettu niin sisään- kuin ulospäinkin).

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Siinäpä se, se pitää pystyä tutkimaan. Mutta miten.

    Lukekaa Vesihuoltoliikelaitoksen pöytäkirja 02.03.2022

    "Kerantielle on suunnitteilla biokaasulaitos, joka hyödyntää erilaisia jätejakeita kuten jätevesilietettä. Tähän liittyen biokaasulaitoksen toimintaa esiteltiin vesijohtoliikelaitoksen seminaarissa 12.5.2021. Tässä yhteydessä esitettiin, että biokaasulaitos voisi hyödyntää Lieksan kaupungin jätevedenpuhdistamon lietettä toiminnassaan. Lietteen hyödyntäminen vaatii jätevesiviemärin rakentamisen välille Kerantie 19 / Timitrantie 2."

    Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja oli vt. Vesihuoltopäällikkö joka yhdessä kaupunginjohtaja Jarkko Määttäsen kanssa "valtuutettu" jätevesiviemärin hankintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Onko tuo paska putki jo rakennettu? Ja paljonko maksoi?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Onko tuo paska putki jo rakennettu? Ja paljonko maksoi?

    Viimeisimmän salaiittoteorian mukaan hankkeen kustannusarvio on 8,5 milj. euroa josta kaupunkin maksaa hankkeen suunnittelijoille ja vetäjille 8,4 milj. euroa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lukekaa Vesihuoltoliikelaitoksen pöytäkirja 02.03.2022

    "Kerantielle on suunnitteilla biokaasulaitos, joka hyödyntää erilaisia jätejakeita kuten jätevesilietettä. Tähän liittyen biokaasulaitoksen toimintaa esiteltiin vesijohtoliikelaitoksen seminaarissa 12.5.2021. Tässä yhteydessä esitettiin, että biokaasulaitos voisi hyödyntää Lieksan kaupungin jätevedenpuhdistamon lietettä toiminnassaan. Lietteen hyödyntäminen vaatii jätevesiviemärin rakentamisen välille Kerantie 19 / Timitrantie 2."

    Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja oli vt. Vesihuoltopäällikkö joka yhdessä kaupunginjohtaja Jarkko Määttäsen kanssa "valtuutettu" jätevesiviemärin hankintaan.

    Paskaputken kustannukset ovat pois meidän kuntalaisten tienparannusrahoista. Eikö nykyajan yrittäjät toimi enää omalla riskillä? Mitä loiseläjiä näistä on tullut joita pitäisi rahoittaa ja kaikki pedata valmiiksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Hankkeeseen laitetut rahat ovat niiden koneinsinöörien tuottamaa varallisuutta, jotka työskenteli koneinsinööribuumin aikaan Lieksassa. Nyt niille rahoille tuli käyttöä, mutta koneinssit lähti hippalivohkaan ja tiemäärärahat jäi saamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Paskaputken kustannukset ovat pois meidän kuntalaisten tienparannusrahoista. Eikö nykyajan yrittäjät toimi enää omalla riskillä? Mitä loiseläjiä näistä on tullut joita pitäisi rahoittaa ja kaikki pedata valmiiksi?

    Pielisen Bio sijoittajat, jokaisella on tuotto-odotukset sijoittamilleen rahoille. Niin myös kauphall puheenjohtaja Väänäsellä. Ei näytä hyvältä tämä veronmaksajien rahojen käyttäminen Väänäsen bisneksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Pielisen Bio sijoittajat, jokaisella on tuotto-odotukset sijoittamilleen rahoille. Niin myös kauphall puheenjohtaja Väänäsellä. Ei näytä hyvältä tämä veronmaksajien rahojen käyttäminen Väänäsen bisneksiin.

    Pitäisi saada ulkopuolinen tutkinta rahavirroista ja kytkennöistä. Laintuntemus on äärimmäisen heikkoa Lieksan kaupungin hallinnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Pitäisi saada ulkopuolinen tutkinta rahavirroista ja kytkennöistä. Laintuntemus on äärimmäisen heikkoa Lieksan kaupungin hallinnossa.

    Ei ole laintuntemus heikkoa kun te tiedätte jo miten asiat on? Eikun vaan lisää salaiiittoteoriaa, että saamme nauraa.😁

    Äänestä

Miten Lieksassa valtuutetut, liikelaitoksien johtokunnat?
Vapaaliput Vaskiviikon esitykset, teatterit, ilmaiset lounaat ja viinat, matkat...??
https://yle.fi/a/74-20028846

Äänestä
  • Ilmainen viina houkuttelee lieksalaisen päättäjän vaikka museoonkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ilmainen viina houkuttelee lieksalaisen päättäjän vaikka museoonkin.

    Tai vaskiviikolle. Muita konsertteja täällä ei ole.

    Äänestä

Onks Väänänen saarnaaja kans?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt on tutkittava pikaisesti korruptio Lieksassa. Keskiössä saarnaaja Timo Väänäsen, GFN, Binderholz, Jarkko Määttänen ja PKO:n kuviot. Tarkastuslautakunta tietysti hymistelee ja kiittelee vesissä silmin. Katsokaa Kuntaliiton aineistoja asiasta! (Miksi Määttäsellä ja Rusasella tuli kiire pois Lieksasta?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu