Olit elämäni suurin rakkaus

Anonyymi-ap

Olit se nainen, josta olen koko ikäni haaveillut ja jota olen etsinyt. Juuri se puuttuva palanen. Tiesin sen jo siitä, että sait sisimpäni kuplimaan iloa, toit uutta voimaa päivään ja annoit sisältöä elämään pelkästään olemalla olemassa. Sinussa yhdistyy kaksi ihmettä, ulkoinen ja sisäinen kauneus. Ne sulautuvat niin viehättävällä tavalla yhteen. Olet ihme. Jatkuvan hämmästyksen aihe minulle. Ja huumorisikin on juuri sellaista, jota minä tarvitsen, koska se saa näyttämään synkänkin päivän hyvältä. Silloin kun on raskasta ja mieli on maassa ajattelen sinua piristämässä päivää. Sanomassa jotain aivan yllättävältä kannalta ja katsomassa minuun kujeilevasti. Nyt on kuitenkin aika tehdä tarvittavat johtopäätökset. Kokonainen vuori on edessäni ja monta muuta seikkaa, jotka sanovat, tästä ei tule mitään. Tästä ei seuraa mitään hyvää. Olisin niin toivonut, että nämä asiat olisivat asettuneet aikoinaan hyvällä tavalla ajatellen meitä, mutta nyt se on sula mahdottomuus. Ja nyt en tiedä kenen puolesta minun pitäisi olla pahoillaan. Ei ehkä sinun, koska voi olla, että sydämesi on jossain aivan muualla ja ajatuksesikin askartelevat toisenlaisten ongelmien parissa.

78

4110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jaksota kirjoituksesi. Ei pötköö jaksa lukea. Rivit hyppii silmissä. Hengitä välillä

      • Anonyymi

        Erittäin hyvin oli jäsennelty teksti. Hyvin jaksoi lukea. Toisin kuin sinun teinimäinen, suomenkielen "oikaisu".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvin oli jäsennelty teksti. Hyvin jaksoi lukea. Toisin kuin sinun teinimäinen, suomenkielen "oikaisu".

        Kappalejako! Näin luki usein kouluaineeni lopussa.

    • Anonyymi

      "Menee vaikka läpi harmaan kiven" Ei ole pelkästään sanonta. Helpoin sanoa vaan että luovutit

      • Anonyymi

        Koska olen jo vanha! Ja haluan rauha ja kauneutta elämääni. Ei aina jaksa vääntää asioista. Ei vaan V..TU JAXA! TAJUA JO

    • Anonyymi

      Kenelle tämä on osoitettu? Kauniisti kerrottu. Kerro naisen eka kirjain tai vika? 🤭😊

      • Anonyymi

        Sulle tietysti

    • Anonyymi

      Oho! Kukas se tuollainen ihmenainen oikein on? 😯

      • Anonyymi

        Naarasleijona hihi

    • Anonyymi

      Höpön löpön, tiedät kyllä sydämessäsi että ikävöin.
      Tarvitsen enemmän kuin tiedätkään. Et vain anna mahdollisuutta , että voisi asiota, yllättäviäkin , kertoa.

    • Anonyymi

      Olet elämäni rakkaus.

      • Anonyymi

        Kummalle sukupuolelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummalle sukupuolelle.

        Hän on postilaatikko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on postilaatikko.

        Hän on luukku.

    • Anonyymi

      Ei taida olla ihanne nainen, vaikka yrittää sen kuvan antaa.

    • Anonyymi

      Ai, oletko viimein päätynyt minun vuoreni juurelle? Kylläpäs siinä kesti!

      Nyt siitä sitten vaan reippaasti kiipeämään ylös, toivottavasti olet harjoitellut ja kuntosi kestää.

      Voin vinkkinä kertoa, että pohjoisseinämä on aina synkkä ja rakenteeltaan alati muuttuva ja arvaamaton ja etelärinne taas ympäri vuoden petollisen liukas. Huippu on erityisen jyrkkä ja kapea, tarvitset itseluottamusta ja heittää kaiken ylimääräisen painolastin että sinne pääset kipuamaan.

      Täällä ootellaan, hauskaa vappua!

      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen lähestymiskulma. Kiipeäminen on kuitenkin vain eräs haaste lukuisten muiden joukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoinen lähestymiskulma. Kiipeäminen on kuitenkin vain eräs haaste lukuisten muiden joukossa.

        Niin, tai voithan toki myös lentää.

        Tai ehkä sinun maailmassasi vuoreni onkin jäävuori meressä ja siinä tapauksessa sinun pitää sukeltaa.

        Tai ehkä olet jossain avaruudessa huippuni yläpuolella ja valitset riipputikkaat.

        Nyt taitaa olla aika mennä nukkumaan..

        🤭🤗

    • Anonyymi

      Helpointa on luovuttaa jos kokee ettei mitään pysty asian hyväksi tekemään. Vähän kuin ummetus, on hätä mutta mitään ei lopulta tule koskaan ulos.

      • Anonyymi

        Minkä asian hyväksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä asian hyväksi

        Mistä minä tiedän kun en tunne sinua, jonkun asian hyväksi varmaan koska tuollaista kirjoitat.

    • Anonyymi

      Olen ajatellut lähestulkoon siitä lähtien kun ensi kertaa tavattiin, että vihdoinkin löysin hänet. Että se olet sinä. Se olet sinä tai sitten ei kukaan.

      Vajaa kolme viikkoa sitten huusin keskellä yötä hätähuudon, että et antaisi periksi vielä. Pelkäsin niin kauheasti, että menetän sinut ennen kuin olen sinua saanutkaan. Pyysin, ettet vielä luovuttaisi, kun ollaan jo niin loppusuoralla. Ollaan niin lähellä tätä nykytilanteen loppua ja sen alkua, että voisimme kohdata toisemme jossain sen huoneen ulkopuolella, omana itsenämme.

      Vielä toissapäivänä olin varma siitä, että kaikki päättyy vielä hyvin. Tunsin sen sisimmässäni, että meidät oli tarkoitettu toisillemme, ja sama mitä tapahtuu, me pääsemme siitä yli ja kaikki kääntyy parhain päin. En ikinä ole ollut kenestäkään niin varma.

      Ja nyt... En ymmärrä tätä.
      Miksi kaikki meni yhtäkkiä pirstaleiksi?

      • Anonyymi

        Missä huoneessa te sitten olette tavanneet? Ja missä päin Suomea tämä sinun kaivattusi oikein on? Samanlaisia tuntemuksia myös minulla, mutta epäilenpä, että oikeasti olen vain kuvitellut kaiken.

        Hullujen huoneella. Eli suljetulla osastolla. Sinne ei muut pääse.

      • Anonyymi

        Minusta me emme hänen kanssaan ole päässeet missään vaiheessa edes alkusuoralle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä huoneessa te sitten olette tavanneet? Ja missä päin Suomea tämä sinun kaivattusi oikein on? Samanlaisia tuntemuksia myös minulla, mutta epäilenpä, että oikeasti olen vain kuvitellut kaiken.

        Hänen työhuoneessaan. Keski-Pohjanmaalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä huoneessa te sitten olette tavanneet? Ja missä päin Suomea tämä sinun kaivattusi oikein on? Samanlaisia tuntemuksia myös minulla, mutta epäilenpä, että oikeasti olen vain kuvitellut kaiken.

        En tiedä, voiko näin kauniisti kirjoitettu aloitus olla minulle, mutta jos olet hän, niin et ole kuvitellut. Tunteeni ovat edelleen olemassa ja yhtä voimakkaita kuin aiemminkin. Haluan sinut.

        Anteeksi, kun en osannut olla oma itseni viestittelyssä tänään. Olen ollut pitkään niin alistettuna, että joudun välillä siihen moodiin tahtomattani, mutta se ei ole se minä, joka pohjimmiltani olen. Haluaisin nähdä sinut, toivoisin, että törmättäisiin. Varoituksena sen verran, että jos toivottavasti törmätään, niin koko kroppani on tällä hetkellä tosi turvonnut, joten toivottavasti et kauhistu! Mutta se menee ohi.

        Mulla on hirveä ikävä sua, haluaisin vain kainaloosi nyt.

        t. Sivusta kommentoiva nainen, joka teki tänä iltana poikkeuksen ja tuli kirjoittamaan tänne

      • Anonyymi

        I feel u. Samat fiilikset.

        Kirjoitan vielä tämän tänne sinulle, jos olet hän, aloittaja. Rakastan sinua. Tunnen sinua kohtaan samoin, kuin kirjoitit aloituksessa, että olet se ihminen, jota olen odottanut ja etsinyt koko elämäni. Voisin kirjoittaa tähän kaikki mahdolliset lauseet siitä, kuinka ihana olet, ja silti minulle tulisi sellainen olo, etteivät ne riitä kuvaamaan sitä, kuinka paljon sinua rakastan. Minulle ei myös ole mitenkään olennaista, vaikka olisit 150-vuotias, rakastan sinua, ja tärkeää on vain se, että se olet sinä.

        t. Sama, joka kirjoitti tuon lainatun tekstin

        Huiiiiii .. ketä mahdat tarkoittaa noin kauniilla tekstilläsi? Vaikka 150-vuotias jne?

    • Anonyymi

      Kurjaa

    • Anonyymi

      "Jos vuori ei tule Muhammedin luo, Muhammed menee vuoren luo".

    • Anonyymi

      Helpotti varmaan sinua, mutta pahoitit samalla ainakin minun mielen. Tee mitä teet. Oma on elämäsi.

    • Anonyymi

      En ole K2, Everest, Matterhorn tai Annapurna. Tykkään miehistä, jotka kiipeilee koska tykkäävät siitä. En tykkää, että minua idealisoidaan tai verrataan vuoreen. En ole jumalatar vaan tavallinen nainen.
      Vain yksi käy.

    • Anonyymi

      Niin, puhut menneessä aikamuodossa eli et siis enää rakasta häntä? Luovutit rakkauden suhteen? Siinä tapauksessa hän ei ollut elämäsi suuri rakkaus. Hän saattoi olla oppiläksy, joka sinun piti oppia. Tai opettaja. Monesti oivalluksia tekee jälkikäteen. Joskus vasta kun jonkun ihmisen menettää, tajuaa hänen arvon.

      • Anonyymi

        Life goes on... new people.

      • Anonyymi

        Rakastan häntä vieläkin. Rakkaus ei ole loppunut, mutta tilanne on mikä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakastan häntä vieläkin. Rakkaus ei ole loppunut, mutta tilanne on mikä on.

        Kyllä se niin on että jos oikea rakkaus loppuu. Niin ei se sitä ollutkaan koskaan. 😊 että heihei sitten vaan ja hyvästi

    • Anonyymi

      Olet ap kaikessa kauniissa ajatuksissasi sangen ristiriitainen ja lusmu. Jos on vuori ylitettävänä, mutta auringonpaiste vuoren takana niin miksi et ylitä vuorta. Pakko olla taa trollausta, sillä eihän kukaan oikeesti oo noin luuseri.

    • Anonyymi

      kiitos olet mulle rakkauspakkaus ,hyvää yötä nuku hyvin.

    • Anonyymi

      ” Sinussa yhdistyy kaksi ihmettä, ulkoinen ja sisäinen kauneus. Ne sulautuvat niin viehättävällä tavalla yhteen. Olet ihme. Jatkuvan hämmästyksen aihe minulle. ” tirsk va de bubbuu

      • Anonyymi

        Eikö,äläkä naureskele siellä.

      • Anonyymi

        Tää on kun hunajaa sielulle. Jos sais kuulla vielä livenä niin valuisin johkin lattialle 🤤💗

    • Anonyymi

      🥰❤❤

      • Anonyymi

        Olet juuri se minulle tarkoitettu ,haluun sut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet juuri se minulle tarkoitettu ,haluun sut.

        Minä haluun sinut.....

    • Anonyymi

      Lähinnä loukkaavaa tänne elämänsä rakkaudelle kirjoittaa. Osoittaa kyllä ettei toinen oikeasti merkitse yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Tässä totuus

    • Anonyymi

      Elämäsi palstanainen toivottaa hyvää kaikkea ja onnellista jotain. Hyvää yötä.

    • Anonyymi

      Jos olisit tuon tiennyt niin.....ei varmaan mulle.

    • Anonyymi

      Tuore ihastuminen on ihanaa. <3

      • Anonyymi

        se, kun olet kohdannut jonkun jonka kanssa on paljon yhteistä. Samanlaiset arvot ja elämänkatsomus. Keskustelu tällaisen kanssa on antoisaa ja juteltavaa riittää. <3

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se, kun olet kohdannut jonkun jonka kanssa on paljon yhteistä. Samanlaiset arvot ja elämänkatsomus. Keskustelu tällaisen kanssa on antoisaa ja juteltavaa riittää. <3

        Ei mitään tekemistä rakkauden kanssa. Eikö erilaisuus olisi sinunkin elämään välillä ihan piristävää. Kuulostatte molemmat aika tyhmiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään tekemistä rakkauden kanssa. Eikö erilaisuus olisi sinunkin elämään välillä ihan piristävää. Kuulostatte molemmat aika tyhmiltä.

        Niin kuulostat

    • Anonyymi

      Oliko nainen suurikokoinen kirjaimellisesti vai oliko vain tunteesi suuria 🤔?
      Tulipahan mieleen kysyä.

      • Anonyymi

        Miten voit vähätellä sanomalla "vain tunteet suuria"? Olihan hölmösti lohkaistu, oli kyseessä sitten iso tai pieni ihminen. Tunteet eivät ikinä ole "vain suuria". Ne ovat joko suuria tai sitä vähemmän, muttei vain.

        Olen kylmempi ja enempi järki käytäntö kuin tunneihminen jolle tunne on enenmän se mauste eikä ei vie mukanaan niiku myrskyävä meri …joten minä voin todellakin voin kysyä asiaa näin ilman että siitä tarvii vetää pellolista herneitä nenään ja olla tulkisemassa vähättelyksi yms.
        Textin Sisäänlukutaitoa kiitos

        No sen kyllä huomaa tekstistäsi, että olet kylmempi. Osasin sen toki tulkita aivan oikein. En ole vetämässä sen takia herneitä enkä meloneitakaan kuten sinä. Vähättelyä se joka tapauksessa on tunneihmisen mielestä, ei niinkään herneiden vetämistä - osaa sinäkin erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan :) eli sulle suosittelen sitä sisäänlukutaitoa - kaiken kylmyytesi keskellä :)

        Mä en mee tohon vain tunteelisille pitää lässyttää ja puolustella ja paapoa juttuun … ei ole tarvetta siihen sinulla ehkä on .
        Ole rauhassa semoinen mutta älä tyrkytä sitä muiden ainoaksi tai oikeaks vaihtoehdoksi vaan etsi toinen sympaattinen herkkä tunneihminen jakamaan ne fibat…
        Muuten pitää hoksata kohdata erilisuus paremmin. Ja kohdata järkityypit vähemmän tunne enenpi asia tyylillä…
        Mietin koska ajattelit ymmärtää ja tukea ja hyväksyä myös kylmempää käytöstä…
        Niin eihän semmoiset tarvi mitää ymmärrystä. Semoinen muoti on nykyään.
        No Suomessa on vielä paljon tehtävää erilaisuuden hyväksymisessä….

    • Anonyymi

      Aloittaja on hyvä ja kertoo ne "ylitse pääsemättömät esteet". Ja ehkäpä joku osaa antaa sinulle uutta näkökulmaa asioihin 🤔 Esteet on yleensä kokijan omassa päässä, joita tulee paisutelleeksi ajan kanssa.

      • Anonyymi

        Monesti ollaan liian erilaisia toisen kanssa eikä kompromissia ole vaan vaaditaan jotain tiettyä ja sitte itketään ku ei oo …. Tosin on ongelmia mitä ei kestetä olenkaan kun eivat ole vain ajattelutavan ongelmia
        Esim.
        Itse en haluasi terveysongelmieni kansaa esim todella aktiivista ja suorituskeskeistä ihmistä lähelleni joka vain turhautuisi kun odottaa minulta enenmän mihin pystyn eikä jousta yhtään ….
        Siinä ei oikein rakkauskaan oikein riitä….
        Puhutaan miten erilaisuus täydentää itse mutta se oo aina sitä….
        Ainakaan käytänon jutuissa … korvienväli erot on helpompia…

        Oletko yrittänyt puhua hänen kanssaan avoimesti ja rakentavasti näistä asioista, omista tarpeistasi ja toiveistasi?

        Juuri sitä kohti pitää mennä mikä tuntuu pelottavalta, se on se mitä tarvitset. Eli tässä tapauksessa voisin kuvitella sinulle sopii aktiivinen ja suorituskeskeinen ihminen. Et voi ajatella toisen puolesta ”hän turhautuisi eikä jousta” meitä on moneksi.

        Ja sä meet sanooon noin traumatisoituneelle…
        Mä en enää ikinä mene semoista yli liikunnallista kohden kohti kun vastaava yksilö jätti traumat …
        Meni usko siihen että minulle on mitää hyvää tarjolla siinä suunnassa tarjolla …
        En tasan kokeile uudestaan enää ikinä … suojelen itteä pahalta mieluumin…
        Mitä en älynny tehdä,,,,
        Sitäkun ei kukaan tee jos en itse suojele…

        Mene sinä ensin psykopaattin luo ja hänestä päästyäsi valitse uusi psykopaatti tilalle …
        Hulluudesta hulluuteen ….
        ”Kun pelothan pitää kohdata ” ”sä tarvitset sitä”
        Miten olis järkevät rajat ja tolkku.🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko yrittänyt puhua hänen kanssaan avoimesti ja rakentavasti näistä asioista, omista tarpeistasi ja toiveistasi?

        Oon … ei tullu sitä ymmärrystä tai tai tukea tai apua mitä odotin …
        Ei selityksistä tai pyynoistä huolimatta vaan tyyppi lähinnä rääkäs ja kiusas.
        Kaikkea muuta kyllä … oneks elän vielä…..
        kyllä yritin mutta vastaanotto ei ollu kovin toimiva…
        Siksi päätin lähteä siitä suhteesta…
        Minulle tehtiin aika selväksi et minun osani on antaa ei koskaan saada…

        Itse kuitenkin etsin suhdetta jossa molemmat osallistuu…
        Hän olisi toisen luonteisena voinut auttaa minua toipumaan, jaksaan
        Ja olla se rakkaus…
        Sen sijaan ylläpitämisen se osa oli minulla …vaikka voin huonosti…
        Ja hänellä oli paha mieli … ei mitää oikeita ongelmia …

        En pystyny jäämään siihen 💩kuvioon …
        Ehkä joku muu ihmisryhmästä voi olla toisenlainen …
        ja monella muulla on parempi tuuri suhteissaan…
        Minä taas jaksa enää edes haaveilla…
        Käytäntö oli jotain taas ihan muuta mitä haaveili…
        Kiitos et kysyit … harva kysyy…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sä meet sanooon noin traumatisoituneelle…
        Mä en enää ikinä mene semoista yli liikunnallista kohden kohti kun vastaava yksilö jätti traumat …
        Meni usko siihen että minulle on mitää hyvää tarjolla siinä suunnassa tarjolla …
        En tasan kokeile uudestaan enää ikinä … suojelen itteä pahalta mieluumin…
        Mitä en älynny tehdä,,,,
        Sitäkun ei kukaan tee jos en itse suojele…

        Etsi itsellesi sitten samanlainen ”traumatisoitunut” kun itse olet niin hyvä tulee? Me kaikki ei olla samanlaisia kuin se yksi yksilö joka sulle jätti ne traumat. Voit jatkaa itsesi suojelemista mutta maksat siitä aika kovan hinnan jos sen polun valitset. Kaikkea hyvää, kivaa kesää, paljon pesää.

        Samanlaisen ihmisen etsintä ei oo sekään ole aina ratkasu vaa se et osaa asettua omien himojen ja halujen ulkopuolelle edes hetkeksi,,, pysähtyä ajatelmaan muutakin …
        Taisin noista zen energiassa ylös… katselen teitä ulkopuolelta.
        Eli joo kyllä arvasitte mieltä kiitos.

    • Anonyymi

      Ei sinun varmasti tarvitse olla kenenkään puolesta pahoillaan. Jatka elämääsi avoimin mielin ja löydä jotain uutta ja hienoa, sellaista joka tyydyttää sinua ja josta nautit! Tsemppiä tulevaisuuteen🙂

    • Anonyymi

      Näin aamu alkaa lukien hylkäys ilmoituksia 🥺 Mitäpä sitä muuta elämässä tarvitseekaan. Riittävän pitkään oltukin yksin ja näin se menee loppuun asti. Kiitos vaan!

    • Anonyymi

      Kivutaan vaan Rakas yhdessä sinne vuoren huipulle.😂

    • Anonyymi

      Näitä "puuttuvia palasia" eritoten "sielun kumppareita" Alkaa olemaan aivan liikaa 😁 Nykyään joka toisella on joka toisen mutkan takana näitä "sielun kumppareita", joita ei tiennyt olevan olemassakaan 🤭

      • Anonyymi

        ”Sielunkumppaneita”voi olla useita elämän aikana.Ja heitä ei ole vaikea tunnistaa,kun se tulee sun kohdalle.Kaikki ei välttämättä jää sinun elämääsi pitkäksi aikaa.Osa heistä on sinun ystäviä.Joku heistä voi olla sinun elämänkumppani.Jonka kanssa eläminen ja oleminen on erilaista.Jos kaksi ihmistä on tarkoitettu toisillensa.He löytää tien ja keinot toisen luo.Ja sitä ei tarvi aina etsimällä etsiä.Se voi tulla sinun eteesi ja sinun elämääsi ihan yhtäkkiä.Silloin kun vähiten sitä odotat.Se yleensä saapuu sinun luo.Minulla energiat ei valehtele!Ne kertoo minulle hyvissä ajoin.Kun sielunkumppani on tulossa minun luo.Tai on jo minua lähellä.

    • Anonyymi

      Kun me oltiin samassa talossa niin tuntui että on täynnä ri kaipaa mitään. Riittää että olet siinä. Nyt meitä ei enää ole. Ja silti kaipaan sua😮‍💨 koska tää loppuu

      • Anonyymi

        Niinpä. Mietin ihan samaa.

    • Anonyymi

      Sano hänelle: "rakastin sinua eilen, rakastastan sinua tänään, rakastan sinua huomenna.."

    • Anonyymi

      Prööt. En jaksa lukea näin pitkiä enää. Taitaa kevät ja kesä mennä muualla kuin palstalla täysin. Pidä itsesi miehenä ap. moi

    • Anonyymi

      Eipä ollut sitten elämäsi rakkaus hän, ihan selvä kuin pläkki.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    Aihe