Muutto yksin?

Anonyymi-ap

Hei.

Onko kellään kokemuksia muuttamisesta omin voimin?

Itseltä löytyy työpaikka, sekä työkavereita, mutta toimenkuva on itsenäistä, epäsäännöllistä vuorotyötä, joten varsinaisia kavereita ei ole eikä tule hirveästi missään käytyäkään.

Itsellä nykyinen asunto ylimmässä kerroksessa, 5, ja vaikka taloyhtiöstä löytyy pieni komeroa muistuttava hissi, ei sillä voi pesukonetta isompia tavaroita liikutella.

Hankinnassa olisi lähinnä uusi, isohko sohva sekä pöytä, mutta näiden siirtäminen ei hissillä onnistu, eikä yksinkään niitä kovinkaan helpolla pysty viemään rappusia pitkin.

Teille jotka olette kohtalotovereita, kuinka olette muuttonne suorittaneet?

Muuttofirmoja toki löytyy useita, mutta periaatteessa hieman noloa palkata yritystä apuun muutaman huonekalun vuoksi.

Kiitos ja mukavaa vappua.

11

1247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis ihan hyvin voi parin mööpelin takia ottaa muuttofirman. Ja siis muuttofirmojakin on hyvin erilaisia. On niitä täyden palvelun firmoja josta tulee kaveri ruuvimeisselin kanssa kokoamaan mööpelit, ja on niitä mies ja pakettiauto firmoja. Otat siis sen jälkimmäisen. etkä kymmentä kantajaa.

    • Anonyymi

      Asun ja elän yksin. Pari ystävää on, hekin vanhoja vaivaisia kuten olen itsekin.
      Muutin pari vuotta sitten paljon tavaran kanssa. Ostin muuttopalvelun kuljetusliikkeestä, muuttolaatikot, kaksi miestä ja iso muuttoauto. Mitään en kantanut itse autoon enkä autosta uuteen kotiin. Muuttomiesten ja auton tulosta niiden pois lähtöön kului 9 tuntia, tavaraa oli paljon, vaikka matka ei ollut pitkä.
      Itse pakkasin ja purin muuttolaatikot, mutta muuten en niihin koskenut. Muuttolaatikot tuotiin viikkoa ennen muuttoa ja haettiin pois viikon kuluttua muuttopäivästä, kuten oli sovittu.

      Kyllä muuttopalvelujen käyttö on ihan normaalia, tosin aika kallista. Oma muuttoni maksoi yli 1000 euroa. Yhden pakettiauton ja kuljettajan tilaaminen maksaa kuitenkin vain murto-osan tuosta. Kun muuttaa, se maksaa. Siihen on varauduttava jo muuttoa suunnitellessa.

      Muutto oli todella rankka homma. Ilman muuttofirmaa homma olisi ollut mahdoton.

      Tietysti on ihmisiä, joilla on laaja tuttava- ja sukulaispiiri, jotka pannaan töihin hernekeittopalkalla. Itse en sellaiseen alentuisi. Kunniallista on tilata muuttofirma.

    • Anonyymi

      Mä muutin tampereelta vajaan sata kilsaa toiseen suuntaan. Ja kaikki kannoin yksin. Hissiä ei ollut ja toisessa päässä piti kantaa kolmanteen kerrokseen. Pesukone menee nokkakärryillä porras kerrallaan. Mulla oli farmari auto, niin sen sai kallistettua takaluukusta sisään, eli älä nosta. Ulos ottaessa meinas käydä huonosti, kun piha oli jäässä ja alkoi jalkojen alla luistaa. Ehjänä kuitenkin sain. Mun sohva oli vaan 180 pitkä, eli keskeltä kiinni ja kantoon. Huomaathan että sohvan voi laittaa hissiin pystyyn ja jos ei ovesta korkeus riitä, niin laita yläpää ensin hissiin ja liuta ala pää sitten. Nokkakärryillä menee myös sohvapöytä poeraissa. Kannattaa otta kärry tarpeeksi suurilla renkailla. Tai sellasiakin on jossa kehällä kolme pienempää pyörää, pitän mennä helposti rapuissa, mutta ei kokemusta. 120 cm sänkykin menee kantamalla, mutta ei mahdu farmariin vaan piti viedä katolla. Muista aina kaikki nostot selkä suorana ja vältä nostamista, kallistele mieluummin. Pakkaa huonekalut, niin voi reilummin siirrellä. Siirtoalustaksi käy jopa normi rullalauta. Tietenkin jos toi sun sohva tulee huomekaluliikkeestä, niin ota kotiintoimitus. Se etu mikä mulla tietenkin oli, että yksinasuvalla ei mitään turhaa pikkutavaraa ole, astioita, kirjoja koristeita ym.

      • Anonyymi

        Ja tärkei unohtu että kun laitat tavarat hissiin älä mene itse mukaan, koska tavarat voi kiilautua hossin oveen ja sä murskaannut kuoliaaksi. ELI KÄVELE JA PAINA NAPPIA.


      • Anonyymi

        Joo, toi onnistuu kovakuntoiselta mieheltä mutta ei heiveröiseltä naiselta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, toi onnistuu kovakuntoiselta mieheltä mutta ei heiveröiseltä naiselta.

        Sorry, en tullut ajatelleeksi, kun yleensä tälläset yksin tekijät on miehiä. Sellasta ei tarvi auttaa ajattelumallia meillä. Ja naisilla taas on sitä turvaverkkoo. No eihän se silleen tietenkään välttämättä mene. mutta toisaalta mä painan 60 kg, ettei se välttämättä painosta riipu mitä jaksaa nostaa.


    • Anonyymi

      Jos siis hankit uuden sohvan niin huonekalufirman poijaat sen kantaa tupaan jos on kuljetus mahdollisuus. Rappusin kolmanteen kun muutettiin ei ollut hissiä mutta muuttofirma vei painavammat jutut.

    • Anonyymi

      Jos ostat kaupasta, niin kysy kuljetuspalvelua.

    • Anonyymi

      Itse joutunut käyttää mutto firmaa. Katso Kirkko ja kaupuni lehteä. Siellä välillä on ilmoituksia tavaran kuljetus halvalla. Lehti löytyy netistäkin.

    • Anonyymi

      Kyllä niiltä muuttofirmoilta voi muuttoapua kysyä ihan pelkkien huonekalujenkin kuskaamiseen ja myös ne kantajat saa sieltä firmasta. Itse muutin jokunen vuosi sitten muuttofirman avulla ja oli kuskin lisäksi kaksi muuttomiestä joista meni lisämaksu, mutta mielelläni maksoin kun ei sitten itse tarvinnut kantaa mitään. Elämäni helpoin muutto oli kun tarvitsi vain pakata tavarat vanhassa asunnossa ja sitten uudessa purkaa laatikoista paikoilleen. Muuttomiehet laittoi huonekalut valmiiksi niille paikoille mitkä näytin mihin mikäkin tulee, niin ei niitäkään sitten yksin tarvinnut siirrellä.

    • Anonyymi

      Mutta varotuksen sana. Mä oon ollu muutaman kerran varamiesten kautta muuttofirmassa. Ja käytännössä siinä oli kaksi varamiestä ja yksi jakeluautoyrittäjä. Eikä meillä kellään ollut kokemusta ainostakaan muutosta. Useamman kerran tein ja aina oli uusi kokematon kaveri parina. Hirveen pientä palkkaa siitä maksettiin ja lopulta kieltäydyin. Vielä kerran sieltä kysyttiin kuskiksi, mutta en menny, kun ei ajokokemusta kuormaautosta ollut sitten inssiajon. Ammattipätevyyksiähän ei tuollon vielä vaadittu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      64
      3194
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      137
      2246
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1838
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      168
      1513
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      85
      1408
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1406
    7. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1371
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1162
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1120
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      34
      1058
    Aihe