vän jämäkkä ykkönen sisäministeriks hyvä laura mahtavaa
laura huhtasaari sisäministeriks on näyttävä ja järki nainen olis tehtävässään riittä-
6
85
Vastaukset
- Anonyymi
olen samaa mieltä
- Anonyymi
Leena Lardot Consulting tytär maksullinen Helsingissä.
- Anonyymi
Parempi että pysyy prysselissä.
- Anonyymi
Mahamadou sai rangaistukseksi neljä kuukautta ehdollista vankeutta, vaikka syyttäjät vaativat hänelle vähintään puolentoista vuoden vankeusrangaistusta.
Syyttäjien mukaan Mahamadoun aikomuksena oli osallistua terroristisena taistelijana jihadiin ja terroristijärjestöjen toimintaan Syyriassa tai Länsi-Afrikan valtioissa.
Syyttäjän mukaan Mahamadou oli tutustunut ääri-islamilaisten terrorijärjestöjen toimintaan ja erilaisia väkivallantekoja koskevaan aineistoon ainakin vuodesta 2019 lähtien. Tuolloin maaliskuussa lähettämissään viesteissä mies oli kertonut Boko Haramin ja Isiksen olevan hänellä veressä. Viestit on lähetetty ennen syytteen teonkuvausta.
Todisteiden mukaan Mahamadou on vuonna 2022 pyytänyt Isiksen ohjekirjaa. Viestit oli kirjoitettu arabiaksi. Hän oli kysellyt myös ”jihad-taistelijaveljiensä” kuulumisia. Keskustelijat olivat toistuvasti viitanneet toisiinsa veljinä.
Telegramissa Mahamadou oli kuulunut muun muassa ”Kirjojen kirjasto” ‑nimiselle kanavalle, jonne oli koottu terroristien koulutusmateriaalia. Materiaaleissa opetettiin muun muassa tarkka-ampumista, salamurhaamista sekä pomminteko-ohjeita. Mahamadou oli sitä kautta saanut haltuunsa myös teologisen oppaan, jossa perusteltiin, miksi ”uskottomien teurastaminen” on sallittua. Tätä kyseistä teosta syytetty ei koskaan muista nähneensä. Syyttäjän mukaan miehellä ei ollut minkäänlaista tutkimustarkoitusta, joka olisi voinut oikeuttaa tietojen hankkimisen.
Autoillessaan Mahamadou oli kuunnellut jihad-nasheedeja ja laulanut mukana.
Mahamadou on entinen SM-tason nyrkkeilijä. Hän nyrkkeili ensin juniorina ja myöhemmin aikuisten kisoissa ainakin vuoteen 2020 saakka. Mies saavutti urallaan mitalisijoja. - Anonyymi
persu on rikollissia kaikki
herää
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?721394En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061237- 1131175
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K741099Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop69967IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var76772Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9722Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän374717- 41711
- 53676