Kun sinimusta giljotiini alkaa leikata leipäjonot alkavat kasvaa

Monen pieneläkeläisen asema on taloudellisesti kiikun kaakun. Todennäköinen eläkeindeksin jäädyttäminen tai leikkaaminen pienentää eläkkeitten ostovoimaa
ja lisää eläkeläisköyhyyttä,
Indeksin on tarkoitus säilyttää eläkkeen ostovoima, vaikka indeksistä
huolimattakin eläkkeen ostovoima hiipuu.
57454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Eläke on eläkeläisen palkka. Antaisiko palkansaaja laskea palkkaansa ?
Sipilä laski palkkoja. Sai ikuiset vihat.

Äänestä
  • Jos Marinin velkahallitus ei olisi toiminut niin holtittomasti velanoton kanssa, niin isompia leikkauksia ja tukien vähentämisiä ei tarvitsisi tehdä.
    Turha syyllistää tulevaa hallituskokoonpanoa pakollisista säästötoimista.

    Äänestä

Suurituloisimmat maksavat vähemmän veroa kuin keskituloinen
palkansaaja ja vähemmän kuin osa eläkeläisistä.
Suurituloisen korkein veroprosentti on 20. Tai ei mitään osasta tulojaan.

Äänestä

Äärioikeiston ja oikeiston on tarkoitus päästä eläkeläisköyhistä eroon
- niistä mitkä on vielä koronan jäljiltä hengissä -

Äänestä

giljotiini on ranskalainen ja keskiysleiri englantilainen keksintö ja demarion varttihullu ja tuntipelle

Äänestä
  • Hitlerin keksintöjä, jota persu ihailee.

    Äänestä

Leipäjonot kasvoivat huimasti jo Marinin hallituksen aikana vaikka hän sanoo pitävänsä köyhien puolta.
Miten se on mahdollista? Vai vastako hän suunnitteli alkaa sen köyhien puoltapitämisen sillä ehdolla, jos saa jatkoaikaa?

Äänestä
  • Näin uutisoi aina luotettava Suomen Uutiset (PersuPravda)

    Totuus oli jotain ihan muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Näin uutisoi aina luotettava Suomen Uutiset (PersuPravda)

    Totuus oli jotain ihan muuta.

    Sehän on hyvä, että on muutakin uutisointia kuin vihervasemmistolainen propaganda mitä valtamedia syytää

    Äänestä

  • Helsingissä leipäjonot alkoivat kasvamaan oikein vauhdilla vuonna 2016.

    Mikä hallitus se olikaan.....

    Vuonna 2022 valtio rahoitti touhua kahdella miljoonalla eurolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Helsingissä leipäjonot alkoivat kasvamaan oikein vauhdilla vuonna 2016.

    Mikä hallitus se olikaan.....

    Vuonna 2022 valtio rahoitti touhua kahdella miljoonalla eurolla.

    Suomalainen jonottaa vaikka peräruisketta jos se ilmaiseksi saa.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Sehän on hyvä, että on muutakin uutisointia kuin vihervasemmistolainen propaganda mitä valtamedia syytää

    Sinä olet persu. pidä siitä kiinni:))

    Äänestä

KYllä suomi alkaa olla eutroopsan köyhimpiä' maita kohta loppuuruokasin.
hyvinvoinia alueet on valhettta ja vain rikkaiden käytössä.. Rahtalkaa lppua vaikka ei ole velkaakaa, koska eläkkeitä leikataan ja hinat nousee

Äänestä
  • Et tiedä köyhyydestä mitään, persu. Revi vaan keppanaa naamaasi.

    Äänestä

PAHINMÄKI PAASAUKSESSA

Stadi on kaaoksessa joka johtuu sen johdosta, Stadia johtavat kaanit
huli- peli- af- kaanit ovat sotkeneet koko kaupungin
Nyt
hulikaani p. a. Hinmäki yllyttää taisteluun tuhoamaan

HELSINGIN apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas) yllyttää ihmisiä kaduille marssimaan Petteri Orpon (kok) tulevaa oikeistohallitusta vastaan. – Pitää mennä yli sata vuotta taaksepäin historiassa kansakuntamme synkimpään vuoteen 1918, että löytyy yhtä oikeistolainen hallitus kuin mitä Petteri Orpo nyt lähtee muodostamaan, Arhinmäki kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

Äänestä
  • Stadi on kaaoksessa. Stadia johtaa KOKOOMUS.

    Äänestä

Vieraslaji ps Mäenpää sinimusta " 30-luvun isänmaalliset esi-isämme haudassaan vaatii velvoittaa aatettamme puolustamaan "

Äänestä
  • Mäenpää (PS) on myös n atsijärjestö Suomi Sisun jäsen ja sen piiripäällikkö.

    Äänestä

Oli kokoomuksessa yksi järkeväkin. Kirsi Piha on kertonut edustavansa vastakkaista arvomaailmaa kuin Halla-aho!

Äänestä
  • Persujen mediasta tulee virus koneeseen. Eikä p*skapaperissa ole mitään lukemista.

    Äänestä

Sinimustien tarkoitus on hävittää vähintään köyhät eläkeläiset Suomesta -
ne joita ei korona ole vielä tappanut.
Siten saadaan "julkisen sektorin menoja" pienennettyä.

Äänestä

Pitänee alkaa syksyllä harjoitella leipäjonossa seisomista,
että talvella kunto kestää.

Äänestä

Onko avaaja demutollolla jo hallitusohjelma,vaikka ei ole hallitustakaan?

Äänestä
  • Ihan itsekö huomasit, ettei hallitusta....

    Äänestä

Leipäjonoja ei olisi jos ilmaista ruokaa ei tarjottaisi . Ehdotankin että ruokaa tarjottaisiin vain jonkin työn suorittamisen jälkeen . Niin todella tarvitsevat tekisivät homman saadakseen ruuan , osa poistuisi huomatessaan etteivät oikeasti tarvitse mitään .

Äänestä
  • Leipäjonoissa suurin osa on eläkeläisiä. He ovat jo työnsä tehneet.
    Menkää työikäiset vätyspersut töihin niin työttömien määrä vähenee 200000:lla.

    Äänestä

Persut etupäässä leipäjonoissa ovat ja myyvät saamansa ruuan
saadakseen kaljaa.

Äänestä
  • Niikko auttaa kai sitten persuja, kun osuu omaan nilkkaan. Tuet loppuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Niikko auttaa kai sitten persuja, kun osuu omaan nilkkaan. Tuet loppuu.

    Ei Niikoo enää auta sinimustia. Se putosi niistä ja kuuluu nyt vain
    hihhulihelluntailaisiin mihin Sari Essaijakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei Niikoo enää auta sinimustia. Se putosi niistä ja kuuluu nyt vain
    hihhulihelluntailaisiin mihin Sari Essaijakin.

    Miksei Niikko liity nyt lahkolaisten hurmospuolueeseen ? Essayah olisi ottanut
    varmaankin avosylin vastaan.

    Äänestä

PS ja Kokoomus ajavat köyhiä hurmosliikkeeseen Niikon taakse jonon
jatkoksi.

Äänestä

Niikko syö itse leipäjonon antimet.

Äänestä

Mitähän indeksejä aloittaja tarkoittaa? Esim. työeläkeindeksi on ihan oma lajinsa ja se nousi ainakin minulla vuoden alusta 6,9 %. Jos aivan ihmeitä ei pian tapahdu, työeläkeindeksi nousee myös kuluvan vuoden aikana vähintään tuon saman verran ja se johtaisi työeläkkeiden vastaavaan korotukseen vuoden alusta. Muistetaan nyt että eläkeläisissä, erityisesti hyviä eläkkeitä saavissa, on melkoisesti myös Kokoomuksenkin kannattajia, olisiko hallituksella kanttia kajota heihin?

Äänestä
  • Ei indeksi tule nousemaan enää 6,9 % eikä varsinkaan kuluvan vuoden aikana.
    Sehän nousee aina vuoden alussa paitsi viime vuoden elokuussa
    Marinin hallituksen ansiosta pienituloisimmat saivat
    ylimääräisen indeksikorotuksen.

    Ei ole poissuljettua, etteikö Orpon hallitus jäädyttäisi työeläkeindeksejä
    ja leikkaisi 600000:lta köyhältä vielä asumistuenkin.
    Ainakin se on luvannut tehdä niin.

    Tämä pyöveli-hallitus on valmis mihin vain.

    Äänestä

Hyvin menee eläkkeellä , reilu pari tonnia eläkettä pieni vastike asunnosta. Vähän säästöjä, kiva katsoo kun vasemmiston porukka ulisee !

2Äänestä
  • Samoin ajattelen eläkeläisenä, koska mieheni kuoli ja nyt saan vielä tämän lesken eläkkeen, joten raha on kuin tämän "humoristin kirjoituksesta". että Pankkikirjalla on vain "paljon rahaa" ja kun nosti, niin tuli viesti, että nosti hiemaan, mutta jäi vielä paljon rahaa.

    Minusta se oli kiva viesti, koska eikös meidän ikäiset ole syntyneet siihen kuuluisaan Kekkosen aikaan, jolloin oli mukamas kaikille töitä. No ei ollut, joten suurin osa pakenikin pois maasta ja me raukat jotka jäimme saimme työtä, josta ei paljon eläkettä kertynyt.

    Äänestä

EU:lta Suomi saa ruoka-apua, muttei tarpeeksi.

Äänestä

Miten ne asiat nyt voivat olla niin huonosti?
Eikö Marinin hallitus parantanutkaan eläkeläisten asemaa ja auttanut pienituloisia?
Mistä ne kaikki köyhät ja nälkään kuolemaisillaan olevat yhtäkkiä ilmestyivät,jos edellisen hallituksen jäljiltä jäi hyvin toimiva yhteiskunta.

Jos kerran jo pienet, mahdollisesti toteutettavat leikkaukset tulevat käyttöön ja pudottavat kansalaiset siihen tilanteeseen, että kuolema kolkuttelee nurkan takana, niin tuskin voi syyttää tätä uutta hallitusta siitä, että se on aiheuttanut tämän tilanteen.

Jättikö Marinin hallitus ihmiset minimitoimeentulon varaan, vaikka rahaa riitti ulkomaille jaettavaksi?

Äänestä
  • Saivartelu on noloa.....

    Äänestä

  • Nykyisen hallituksen kaavailemat leikkaukset ja kiihtyvä inflaatio, tulos ei ole vähävaraisten mieleen.

    Äänestä

  • Marin palautti ne tuet, jotka edellinen Sipilä-Orpo-Soini-hallitus leikkasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Marin palautti ne tuet, jotka edellinen Sipilä-Orpo-Soini-hallitus leikkasi.

    Jos palkka olisi kaikilla niin suuri, ettei tukia tarvittaisi palkan jatkeeksi, niin tukiin kuluisi paljon vähemmän valtion varoja.

    Äänestä

Tulevat leikkaukset eivät ole "pieniä", koska ne kohdistuvat jos ennestään
heikossa asemassa oleviin.

Äänestä
  • Miten ihmeessä täällä on nyt niin paljon heikosti toimeentulevia?
    Ei pitäisi olla, jos edellinen hallitus on onnistunut.

    Äänestä

Kokoomus on käänteinen Robin Hood. Otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille.

Äänestä

Oisko persun aika vihdoin tajuta, ettei hallitus maksa palkkoja eikä ole
mukana palkkaneuvotteluissa.
Yritysten omistajat päättävät minkälaista palkkaa ne työntekijöilleen maksavat.

Äänestä

Ei riitä raha sairaseläkeläisellä nytkään edes ruokaan, lääkkeistä puhumattakaan ja sitten Kela ihmettelee, miksi ei ole käytetty kaikkia reseptilääkkeitä. Ei vaan ole varaa ostaa.

Äänestä
  • Eläke on monilla liian pieni, vaikka olisi ikänsä töitä tehnyt.
    Kyllä ihmisen lääkkeensä täytyy saada. Eikä Kelalta saa mitään tukea niihin ?

    Äänestä

Hallitus nostaa lääkkeitten alv:ia. Lääkkeitten hinta nouse.
Jos viedään asumistuki, ei ole siihen vähänkään varaa kuin ennen.

Äänestä

Kansallinen kokoomus on nyt Kansallinen romahdus
Romahdus arvojen suhteen, sen Orpo on saanut aikaiseksi ryhtymällä yhteistyöhön peruSSuomalaisten kanssa.

Äänestä

Orpon tasa-arvoinen Suomi tarkoittaa sitä, että rikkaat on keskenään
tasa-arvoisia. Muista ei ole mitään väliä.

Äänestä

Giljotiini leikkaa, mutta Purran mukaan siitä seuraa "parempi elämä".
Tuonpuoleisessa . . . ?

Äänestä

Ajelevat 80t maastureilla paikanpäälle. Nälkä yllättänyt. Ne jotkut.

Äänestä

Sinimusta giljotiini voi kohdata yllättävää vastustusta syksyllä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Monen pieneläkeläisen asema on taloudellisesti kiikun kaakun. Todennäköinen eläkeindeksin jäädyttäminen tai leikkaaminen pienentää eläkkeitten ostovoimaa
ja lisää eläkeläisköyhyyttä,
Indeksin on tarkoitus säilyttää eläkkeen ostovoima, vaikka indeksistä
huolimattakin eläkkeen ostovoima hiipuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu