Ei enää tunnu

Että ikinä kaipaisit nainen. Tuntuu että oon aivan yksin koko maailmassa. Olenkin melkein yksin. Mutta pärjään kyllä. Täällä en aio kirjoitella, kun täällä huijaa vain itseään ja toisia, jos ammentaa toivoa täältä. Muutenkin täällä on tylsiä ihmisiä, jotain varattuja ja sitten rakastelijoita, ei ollenkaan sivistyneitä ja kivoja tyyppejä.
1290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minä kirjoitan täällä vielä silloin tällöin, mutta olen aiempaa varovaisempi siinä, etten omi enää mitään aloituksia itselleni. Tämä palsta on niin vaarallinen ihmiselle, joka aidosti välittää ja on syvässä kaipuussaan herkässä tilassa. Luota sinäkin siihen, mitä kenties oikeassa elämässä näet.

Äänestä

Kaipaan sua usko pois.

Äänestä

Nainen mielummin jakaa miehen toisten naisten kanssa kuin tyytyy johonkin.

Äänestä
  • lapsista n. 1/3 on jonkun toisen kuin sen miehen joka lasta luulee omakseen.
    kannattaa tehdä aina se isyystesti.

    Äänestä

  • Kertoo vaan minkälaisia naisia valitset itse, niitä hutsutapauksia.

    Äänestä

En kaipaa sinua.

Äänestä

Musta tuntuu samalle ettei rakkaani mies enää kaipaa ja ajattele mua.

Äänestä

Olen luovuttanut jo ajat sitten. En kaipaa ketään eikä kukaan kaipaa minua. Nautin jokapäivästä.

Äänestä

Minä kaipaan miestä aina ja ihan koko ajan. Olen kyllästynyt tähän palstaan.

Äänestä

Tuo on kyllä totta: täällä huijaa itseään, kun lukee toisille tarkoitettuja viestejä ja uskoo niiden olevan itselleen omalta kaivatultaan. On niin paljon samoja tilanteita päällä koko ajan, että monelle osuu tekstit kohdalleen.

Äänestä

Kyllä mä välillä kaipaan. Siis ajattelen häntä. Olen varma, että tuntee sen.

Äänestä

Pois silmistä, pois mielestä- sehän toimii

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Että ikinä kaipaisit nainen. Tuntuu että oon aivan yksin koko maailmassa. Olenkin melkein yksin. Mutta pärjään kyllä. Täällä en aio kirjoitella, kun täällä huijaa vain itseään ja toisia, jos ammentaa toivoa täältä. Muutenkin täällä on tylsiä ihmisiä, jotain varattuja ja sitten rakastelijoita, ei ollenkaan sivistyneitä ja kivoja tyyppejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu