Ne haukkuvat kilpaa työttömiä loisiksi ja oleilijoiksi yrittäen nostattaa työssäkäyvien kateutta heitä kohtaan. Väitetään, että työttömät kyllä työllistyvät, kun vaan heidän muutenkin surkeaa elintasoaan alennetaan.
Tietenkään työttömät eivät sillä tavalla työllisty, mutta köyhtyvät ja samalla äärioikeisto ja oikeisto ja niitten kannattajat voivat tuntea entistä suurempaa ylemmyyden tunnetta heitä kohtaan.
Tietenkään työttömät eivät sillä tavalla työllisty, mutta köyhtyvät ja samalla äärioikeisto ja oikeisto ja niitten kannattajat voivat tuntea entistä suurempaa ylemmyyden tunnetta heitä kohtaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Puoluejohdon hyvä-veli-järjestelmä takaa heille aina hyväpalkkaisen työn.
Jos ei hommia jostain ihmeen syystä löytyisi saa sopeutumisrahaa.
Tavallinen työtön on ihan eri asemassa. Ehdoton enemmistö työttömistä
on kunnon ihmisiä, joille työttömäksi jääminen voi olla katastrofi.
Monilla on perhe elätettävä. Eivät he halua olla työttömiä.
Miksi oikeisto leimaa heidät luusereiksi ? Se on halpamaista,
Kun itseä työttömyyden iskiessä odottaa 3000-5000 euron sopeutumisraha
on helppo halveerata muita.
Varakkaat maksavat vähemmän veroa kuin keskituloinen palkansaaja.
Varakkaat maksavat jopa 60 prosenttia veroja tuloistaan. Kova työ ja yrittäminen,
sitten viedään veroina liian suuri prosentti!
Se helposti näivettää työnhaluja.
Varkaat sosdemit Kojamossa jne eivät maksa mitään
Varakkaat harrastavat verosuunnittelua(kiertoa) jonka edelliset hallitukset ovat heille hyväksyneet ja rakentaneet. Vain puhdasta palkkatuloa nauttivat maksavat täydet verot.
Demarit ovst pervertoineet yhteiskunnan oleiluksi
""Halla-aho totesi, että Suomessa ja etenkin pääkaupunkiseudulla on samaan aikaan työvoimapula ja paljon työttömiä.
- Suomalaisia ja varsinkin nuoria haukutaan laiskoiksi, kun työnteko ei kiinnosta, mutta aika harva on niin hullu, että tekee raskasta työtä, jos saman saa tekemättäkin.""
8:18
Kommentti täynnä halveksuntaa. Taas.
Beng
9:14
Kumpikohan meistä se häirikkö on?
Taidat olla poraaja, sillä niin monta perhettä mainitsit.
Ehkä olet ex-rouva venemaalt?
Beng
Yrittäjät itse työttömiä tekevät. "Tehostavat toimintaa" eli potkivat
työntekijöitä pellolle. Sen jälkeen alkaa haukkuminen.
Ihmisarvon loukkaaminen potkujen jälkeen on suorastaan sairasta toimintaa.
Lyödään lyötyä.
Lyödään oleilijaa niin että raikaa ettei niitä tule lisää
Oikeisto haukkuu itse poispotkimiaan.
Esimerkiksi paperitehtaita on suljettu toinen toisensa jälkeen.
Sen jälkeen aletaan kepittää poispotkittuja ja viedään heiltä ihmisarvo.
Kaipolan paperitehdas lakkautettiin osin henkilöstön liian korkeiden palkkojen takia – Toimitusjohtaja itse tienasi seitsemän miljoonaa euroa.
UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen lopetti Jämsän Kaipolan paperitehtaan kertoen kirjeessään siihen myös s y y l l i s e t. Niistä yksi on Pesosen mukaan henkilöstön liian korkeat palkat. Se on osittain totta. Pesonen itse tienasi viime vuonna seitsemän miljoonaa euroa.
Mene kuuleviv ettuun ihmisarvo ei makda demarille mitään
Pesonen voisi tutkia muiden maiden palkkoja vastaavista töistä ja elinkustannuksia.
Pesonen ei osaa johtaa yritystä kannattavasti. Itkee. Ei miun syy, muiden syy.
Markkinointi?
Kiva, ettei Pesonen nää nälkää.
'Onhan se niin oikein?'(sarkasmia)
Beng
10:31
Mielikuvituksesi on rajaton.
Ei sinulla rahaa tai osakkeita ole. Skits.
Kielenkäyttösi on perporarin.
Beng
Poliitikolle (kuten Mieto) tulee heti kolme tonnia käteen sopeuttamisrahaa ja enemmänkin jos on useampi kausi eduskunnassa takana napinpainajana.
Täysinolla. Se makasi vaakasuunnassa 4 kepuvuotta eikä hoitanut ollenkaan mettämiästen asiaa
Demaripskisiset ovat tiensä valinneet
Ruotsinlaivat ovqt virolaisia
Paperiteollisuus on eteläamerikkalaista
Nyt kaakkois- Suomessa on paine ajaa läskiset demarit ulos koloistaan, omakotitalo, 2 autoa ja pakastin täynnä jäätelöä, kirnupiimää ja talkkunaa ruokana ja muuta hyvää
Jos alue kiinnostaa kannattaa seurata ostomieleddä tuleeko alennudta taloksupoissa
Demarien kähmimällä verottomasti saatu Kojamo on tänä vuonna laskenut 20% ja 12 kuukauden aikana 40% ja ne voivat myös joutua liriin kiinteistöbineksessä korkojen takia, jos matuja vähennetään. Matujen Kela- vuokratuet maksetaan suoraan demarien tilille Kojamoon
Eikö se ole sitä ulkoilaisten investointia, minkä perään on muutama kymmentä vuotta huudettu ja missä ei taida hirveästi olla järkeä.
Strategisia omistuksia ja wualaa.....
Beng
Kokoomuslaiset on mestareita hävittämään valtion omaisuutta.
Kokoomus ei onnistu kuin valtion omaisuuden hukkaamisessa.
Niiden pitää haukkua duunareita, ettei huomio kiinnittyisi niin paljon
niitten omiin pahoihin mokiin.
Niinpä.
Niillä on liikaa rahaa. Haluavat omia valtion omaisuutta.
Ensin vievät rahat, sitten muuntavat omaisuuden itselleen.
Siinä mulla sosialisteja.
Beng
Mitähän ne 'Fortumin leikatut palkkiot' ovat?
Beng
Otetaan yksi kerrallaan UPM
Vuoden alussa ajattelin että koska UPM on valtaisa energiatuottaja
ja Urugayn ja Saksan Itä-osan biotekniikan työllistäjä
niin siinä on kultakaivos josta vain pitää poimia
Sitten suljetulla listaalla oli nimimerkki xxxxx joka kertoi terminologisesti
oikeaa asiantuntijatekstiä mikä on selluteollisuuden tilanne
tarkoitan että en voi tietää tietääkö mutta teksti vaikutti asiantuntevalta
jättäydyin tukematta alalla ja sitten vielä eräs kaverini joka raahaa minulle
artikkeleita hesarista kun tapaamme uimahallissa urheilun merkeissä
raahasi arvoita Kemin tehtaasta ja sen kauhukuasta MetsäGroupille
jne
jättäydyin siis ulkopuolella vastoin tahtoani ja lisäksi vielä maalaisten pankki
OP kehui vuoden alkupuolella metsäalan taivaisiin en uskonut sitä sitten
lopputulos tänä vuonna
Enso alas 11 prosenttia
Metsägroup alas 25 prosenttia
UPM alas 15 prosenttia
TIETENKIN nämä taas jossain vaiheessa nousevat kun antiikkisia tehtaita on saatu pantua kiinni ja löydetty uusia ideoita mutta hittiä ei pidä ottaa kauheasti ettei jää takamatkaa
Orpo on pienten puheiden johtaja. Kokoomuslaiset pääministerit ovat aina olleet pettymyksiä, eivätkä vähiten kokoomuslaisille itselleen.