Nyt kaikki kynnellekykenevät vauhdittamaan persuja pois hallitusneuvotteluista jotta vasemmistoarvot saavat jatkoaikaa.
Kiitos Ylelle siitä, että jaksaa edistää maamme kehitystä kelpo kehitysmaaksi.
Maahanmuuttoa tarvitsemme kipeästi, kun vasemmiston äänestäjät ovat käyneet harvalukuisiksi.
Arvopohja vaatii arvopohjaa eli sinipunaa
163
1444
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä on heti hinnat nousseet kun äärioikeisto on päässyt valtaan.
Terrassakin aivan mahdottomasti nousseet hinnat!
Arhinmäen joukot, tarvitaan vallankumousta ja äänestystulosten mitätöintiä!
Nyt työläiset ja maahanmuuttajat, avatkaa silmänne!- Anonyymi
Ei se kuulkaa mikään äärioikeisto Suomessa saa menestystä aikaiseksi. Persu äänestäjiin kuuluu niin monenlaista housunkuluttajaa, ettei hallituksessa olo pitkään kestä. Uudet vaalit ja kansa on tyytyväinen vasemmisto hallitukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Eipäs ole. Olet desAntti.
- Anonyymi
Huomasin että talitinttikin lauloi mollissa duurin sijaan kun persut sai noin paljon ääniä...ja vielä varasti äänestäjiä vasemmistopuolueilta.....pöyristyin.
- Anonyymi
Loppuu muuten laiskoilta makaaminen....Tehkäämme laiskurit kaikkemme jotta porvarihallitus ei pakota meitä työkykyisiä lorvijoita ansaitsemaan itse elantoamme...
Eikös se ole ihmisoikeuksien polkemista ,,,Oikeutemme on elää veronmaksajien palkoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomasin että talitinttikin lauloi mollissa duurin sijaan kun persut sai noin paljon ääniä...ja vielä varasti äänestäjiä vasemmistopuolueilta.....pöyristyin.
Kyllä pöyristyin minäkin; tai no, pöyristyn aika monesta asiasta.
- Anonyymi
Kehitysmaakin on parempi kuin vassarien kehitysvammaismaa joksi sitä olitte muuttamassa.Teidän mielestä on ok muunmuassa:
-vaihtaa valkoiset muuhun porukkaan jakamalla tappavia pistoksia valkoisille ja haalimalla samalla valloittajia muualta
-tuhota valkoisten terveyden lisäksi toimeentulo
-tuhota valkoinen perusperhe mies,vaimo,lapset, ja vaihtaa se sateenkaarihomosteluun, vapaisiin suhteisiin, polyamoriajätteeseen ja muuhun mielisairauteen
Enemmistö kansoista jokapuolella maailmaa haluaa tuon jätteen loppuvan, ja loppuuhan se kun kansa äänesti sitä vastaan Suomessakin.
Jatkossa pridemarssinne voitte viettää porin metsässä tai hangassuon kaatopaikalla poissa normaalien ihmisten näköhermoilta.- Anonyymi
Marinin hallitus pitäisi pakottaa katsomaan työnsä jälkiä niin että ymmärtäisivät hävetä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus pitäisi pakottaa katsomaan työnsä jälkiä niin että ymmärtäisivät hävetä.
Eikö ole parempi, että Marinin hallituksen vihreään teknologiaan panostus alkaa tuottaa hedelmää.
Tulossa on noin 70 miljardin sijoitukset ja tuhansittain uusia työpaikkoja. Työvoimapula on edelleen suurenemassa ellei saada muualtakin uutta työvoimaa.
Tätä uutta talouden valtavaa nousua vastustaa vieläkin Perussuomalainen Puolue. Ei ilmeisesti sovi heidän arvopohjalleen, että eivät pääsekään kurittamaan köyhiä enää montaa vuotta.
- Anonyymi
Arvopohja haluaa ylläpitää arvopohjaa. eli luonnollista vihreää siirtymää.
Arvopohjista sukupolvien kautta persuihin-siirtymä voi tapahtua joko luonnollista tietä tai veronmaksajien suosimalla luonnottomalla tavalla.- Anonyymi
Yrityksiä kaatuu ja lopettaa nyt ennätystahtia. On aloja, joissa liikevaihto on vähentynyt yli 70% sodan takia. Käännettä parempaan ei ole näköpiirissä, vaan päinvastoin tuleva vuosi tulee olemaan entistäkin huonompi. Ihmiset eivät osta mitään ylimääräistä, ainoastaan ruoka käy kaupaksi ja ruuassakin halvimmat vaihtoehdot.
- Anonyymi
Iltasanomat se jaksaa jauhaa perussuomalaisvastaisuutta!
Tänäänkin ”veikataan” persuministerien töppäilyistä vaikka hallitustakaan ole vielä saatikka persuministerinimityksiä!
Hoh hoijaa!- Anonyymi
Luuletko persu ministerien saavan jonkun viisastenkirjan käyttöön, jos ne valitaan kokkarien apupuolueeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko persu ministerien saavan jonkun viisastenkirjan käyttöön, jos ne valitaan kokkarien apupuolueeksi.
Kylläpä joitakin närästää. Tämä oli monessa mielessä vaalivoitto menelle. Kommunistit on nyt kaikki oppositiossa, vasurit, demarit ja vihreät. Pysyköön siellä myös.
Ikävää on että näitä kolmea edustaneet ministerit saavat jatkaa kansanedustajina, vaikka eivät koskaan ole suomen kansaa edustaneetkaan.
Eurooppaan kärräsivät herrojen kaviaarirahastoon suomalaisten raatamat rahat.
Tiedättekö mitä se Fortumin Uniperisotku oikeasti tuli maksamaan?
Edellinen hallitus pitäisi panna maksamaan valtiolle näitä takaisin koko elämänsä ajan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä joitakin närästää. Tämä oli monessa mielessä vaalivoitto menelle. Kommunistit on nyt kaikki oppositiossa, vasurit, demarit ja vihreät. Pysyköön siellä myös.
Ikävää on että näitä kolmea edustaneet ministerit saavat jatkaa kansanedustajina, vaikka eivät koskaan ole suomen kansaa edustaneetkaan.
Eurooppaan kärräsivät herrojen kaviaarirahastoon suomalaisten raatamat rahat.
Tiedättekö mitä se Fortumin Uniperisotku oikeasti tuli maksamaan?
Edellinen hallitus pitäisi panna maksamaan valtiolle näitä takaisin koko elämänsä ajan.Niin no ja katso mitä tuleman pitää, sitten katsotaan olitko oikeassa. Ennen ei voi osoittaa sinullekaan miten väärässä köyhät olivat äänestäessään rikkaat valtaan eduskunnassakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin no ja katso mitä tuleman pitää, sitten katsotaan olitko oikeassa. Ennen ei voi osoittaa sinullekaan miten väärässä köyhät olivat äänestäessään rikkaat valtaan eduskunnassakin.
Onko vielä noin hölmöjä että uskoo vaalien olevan rehellisiä.
Vaalit on suurta näytelmää. Kansa ei päätä tässä maassa yhtään mistään, eikä vaikuta yhtään missään.
Jo EU äänestys oli täyttä vaalivilppiä. Suomalaiset ei halunneet unioniin mutta sinne vaan mentiin valheellisilla äänestystuloksilla.
- Anonyymi
Politrukit on heränneet,taitaa ottaa pattiin mokoma vaalimenestys.
- Anonyymi
No et sinäkään köyhä kovin hereillä ole. Uusi hallitus lupaa siis, jos siinä on persut. Valtionvelkaa ei oteta, YLE vero lakkautetaan, ulkomaanapu lakkautetaan, terveydenpalvelu yksityistetään, kuntavero? jne...
- Anonyymi
Oli menestys että Ohisalon naamanvääntely loppui ministerinaitiossa, oli menestys ettei Sanna Marin enää häpäise maatamme esiintyen maailman medioissa huumebileitä virka-asunnollaan pitävänä pääministerinä.
Oli menestys että huonokäytöksinen ja huonomoraalinen vasemmistoliiton kommunistiministeri ei häväise suomen hallitusta enää, pelaamalla puhelimensa kanssa istuntojen aikana, pukeutumalla eduskuntaan kuin kassialma, eikä päästele opetusministerimäisiä lausahduksia medialle kuten vaalitappiosta, että "vituttaa kuin pientä oravaa".
Se oli hienosti tehty, kansa oikein konkreettisesti näki mitä porukkaa nää tyttöministerit on.
Päätöntä lapsellista kohellusta.- Anonyymi
Pieni on sinunkin maailmasi, jos noilla perustein haluat tulevaisuudessa toimeentulosi alentaa pysyvästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pieni on sinunkin maailmasi, jos noilla perustein haluat tulevaisuudessa toimeentulosi alentaa pysyvästi.
Eikö isänmaan imago maailmalla mrkitse muka mitään?!
Oletpa tyhmä.
Maailma nauroi heti meidän hallitukselle, alkaen Venäjä ja Viro.
Kun kävi selväksi että Suomea vetää joukko pilallehemmoteltuja koululaistyttöjä, niin eurooppa haistoi kusetuksen rajattomat mahdollisuudet, alettiin kestitsemään Tuppuraisia että saadaan uunotettua Suomi ostamaan konkurssikypsä Uniper energiayhtiö velkoineen.
Tässä meille oikeita esimerkkejä, vaikka hallituksen naruissa oleva media yrittää kaunistella tosiasioita.
Marinin hallitus tuhosi suomen omavaraisuuden ja bruttokansantuotteen.
Siinä fakta pöydällä vaikka jauhoilla sitä koittaisi vaimentaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö isänmaan imago maailmalla mrkitse muka mitään?!
Oletpa tyhmä.
Maailma nauroi heti meidän hallitukselle, alkaen Venäjä ja Viro.
Kun kävi selväksi että Suomea vetää joukko pilallehemmoteltuja koululaistyttöjä, niin eurooppa haistoi kusetuksen rajattomat mahdollisuudet, alettiin kestitsemään Tuppuraisia että saadaan uunotettua Suomi ostamaan konkurssikypsä Uniper energiayhtiö velkoineen.
Tässä meille oikeita esimerkkejä, vaikka hallituksen naruissa oleva media yrittää kaunistella tosiasioita.
Marinin hallitus tuhosi suomen omavaraisuuden ja bruttokansantuotteen.
Siinä fakta pöydällä vaikka jauhoilla sitä koittaisi vaimentaa.Naiset asialla nii menee kaikki päin vttua. Samoin sote.
Naisen logiikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö isänmaan imago maailmalla mrkitse muka mitään?!
Oletpa tyhmä.
Maailma nauroi heti meidän hallitukselle, alkaen Venäjä ja Viro.
Kun kävi selväksi että Suomea vetää joukko pilallehemmoteltuja koululaistyttöjä, niin eurooppa haistoi kusetuksen rajattomat mahdollisuudet, alettiin kestitsemään Tuppuraisia että saadaan uunotettua Suomi ostamaan konkurssikypsä Uniper energiayhtiö velkoineen.
Tässä meille oikeita esimerkkejä, vaikka hallituksen naruissa oleva media yrittää kaunistella tosiasioita.
Marinin hallitus tuhosi suomen omavaraisuuden ja bruttokansantuotteen.
Siinä fakta pöydällä vaikka jauhoilla sitä koittaisi vaimentaa.Sanna Marin palkittiin uraauurtavana eurooppalaisena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiset asialla nii menee kaikki päin vttua. Samoin sote.
Naisen logiikka.Vaan miten sujuu Purralta rokkenrol.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marin palkittiin uraauurtavana eurooppalaisena.
Uraa voi tehdä niin monenlaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marin palkittiin uraauurtavana eurooppalaisena.
Dosentti Johan Bäckman on myös palkittu ulkomailla. Häntä kunnioitetaan ja pidetään asiantuntijana.
Onhan hän sivistynyt, akateeminen, yliopistoihminen.
Katso vaan niin sivistyt arvopohjaan!
https://www.youtube.com/live/cSjcclYB-98?feature=share
Meilläkin Porissa on oma vastaava, Furuholm! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marin palkittiin uraauurtavana eurooppalaisena.
Marin on Suomen kaikkien aikojen arvostetuin politiikko maailmalla.
Arvostelijat repiköön siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin on Suomen kaikkien aikojen arvostetuin politiikko maailmalla.
Arvostelijat repiköön siitä.Putiniakin arvostetaan ulkomailla monessakin maassa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putiniakin arvostetaan ulkomailla monessakin maassa!
Samoin Cicciolinaa, vaikka tuskin poliittisesta erikoisosaamisesta.
Hänen valttinsa oli tissit paljaana parlamenttiin.
- Anonyymi
Suomalaisetkin vähenee,koska jää miesten kontolle paljon asioita näin sotien läheisyys,mikä arveluttaa meno ja pelotkin.Lääkitykset,ehkäisyt,huumeet pitävät huolen.Koiria kyllä on enempi lapsina.Lisät,tuet ja eläkkeet sekä muut avustukset,kun elatushuolet paina vaan kuinka paljon avustusta saa.Työpaikat menneet ja myyty ulos,mistäs ne työpaikat syntyy?Kuka sitten työt tekee,jos maailma tärisee ja järisee?
- Anonyymi
Ota valiumisi, se rauhoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ota valiumisi, se rauhoittaa.
Mikä neuvoksi kun nettikauppa on hyytynyt täysin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä neuvoksi kun nettikauppa on hyytynyt täysin?
Orpo voisi alkaa kokoamaan sinipuna hallitusta. Persujen perseilyt nyt vaan ei toimi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo voisi alkaa kokoamaan sinipuna hallitusta. Persujen perseilyt nyt vaan ei toimi.
Orpo pelastaa ja yhdessä yössä tapahtuu ihme ja lama peruuntuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo pelastaa ja yhdessä yössä tapahtuu ihme ja lama peruuntuu.
Persut pois
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo pelastaa ja yhdessä yössä tapahtuu ihme ja lama peruuntuu.
Mikä lama. Tarkoitatko koronasta ja Ukrainassa käytävästä sodasta johtuvasta kauppavajeesta menetetyistä rahoista. Niitä ei Orpo, eikä Purra pelasta, lisää velkaa myös tullaan ottamaan ja saadaksemme Orpon vaatiman kuuden miljardin leikkaukset köyhiltä otettuna näyttämään ne porvarien työvoitolta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut pois
Punamulta olisi ainut joka suomen tässä tilanteessa voisi enää pelastaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä lama. Tarkoitatko koronasta ja Ukrainassa käytävästä sodasta johtuvasta kauppavajeesta menetetyistä rahoista. Niitä ei Orpo, eikä Purra pelasta, lisää velkaa myös tullaan ottamaan ja saadaksemme Orpon vaatiman kuuden miljardin leikkaukset köyhiltä otettuna näyttämään ne porvarien työvoitolta.
Luotan Orpoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luotan Orpoon.
Purraan en.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purraan en.
Antti rinne pää ministeriksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antti rinne pää ministeriksi
Vanhasen hallituksen aikana kaikki oli vielä hyvin. Suomi oli itsenäinen. Markka takaisin ja pois eu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhasen hallituksen aikana kaikki oli vielä hyvin. Suomi oli itsenäinen. Markka takaisin ja pois eu.
Minka Kuustonen ministeriksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minka Kuustonen ministeriksi!
Räsänen johtoon ja Henrikson myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhasen hallituksen aikana kaikki oli vielä hyvin. Suomi oli itsenäinen. Markka takaisin ja pois eu.
Mitä tekisit markalla, laittaisitko sen kellumaan 50 pennin arvolla ja kenen kanssa kävisit kauppaa ei EU maana markalla. Venäjän kanssako irtisanoutuneena Natosta vielä. Älkää nyt persumieliset hulluja puhuko.

Euro on huijausta. Markka takaisin ja pois eu. Suomi takaisin itsenäiseksi. Ei natolle. Markalla sai enemmän kuin eurolla. Eu on iso huijausyritys. Pienet maat kuten suomi maksavat.

Mielipide impolasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielipide impolasta
Impolan Arhinmäki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tekisit markalla, laittaisitko sen kellumaan 50 pennin arvolla ja kenen kanssa kävisit kauppaa ei EU maana markalla. Venäjän kanssako irtisanoutuneena Natosta vielä. Älkää nyt persumieliset hulluja puhuko.
Persut huutaa naama punaisena asioista joita ei pysty perustelemaan käytännön muodoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut huutaa naama punaisena asioista joita ei pysty perustelemaan käytännön muodoin.
Ei pysty kokoomuskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pysty kokoomuskaan.
Kyllä pystyy jos äänestäjiä uskoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pystyy jos äänestäjiä uskoo.
Hallitusta ei ole edes muodostettu, kun jo persut on sitä kaatamassa. Voi sanoa, sitä saa mitä äänestää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antti rinne pää ministeriksi
Kunhan maksaa ensin ne vappusataset niin katotaan sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä neuvoksi kun nettikauppa on hyytynyt täysin?
Mitä tuotetta myyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räsänen johtoon ja Henrikson myös.
Henriksonille piisaisi lyhyempi johto ja johonkin torilamppuun olisi hyvä että kaikki näkee.Räsänen voisi laittaa setalaiset kuriin jotta homosaatio ei etene enää ja normaali väki saa tilaa kuten enemmistölle kuuluu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tekisit markalla, laittaisitko sen kellumaan 50 pennin arvolla ja kenen kanssa kävisit kauppaa ei EU maana markalla. Venäjän kanssako irtisanoutuneena Natosta vielä. Älkää nyt persumieliset hulluja puhuko.
Mitä teet jeneillä tai muilla vinkuintian rahoilla? Niillä tehdään kauppaa koko ajan, teille europelleille se ei vaan mene jakeluun.
EU on vaaleilla valitsemattomien juutalaisten herrakerho joka haluaa kaikki muut maat alaisuuteensa.Kaikki valta heille vai? Haista nyt jo maon punainen kirja ja tunge se sanonko minne? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä teet jeneillä tai muilla vinkuintian rahoilla? Niillä tehdään kauppaa koko ajan, teille europelleille se ei vaan mene jakeluun.
EU on vaaleilla valitsemattomien juutalaisten herrakerho joka haluaa kaikki muut maat alaisuuteensa.Kaikki valta heille vai? Haista nyt jo maon punainen kirja ja tunge se sanonko minne?Sano.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut huutaa naama punaisena asioista joita ei pysty perustelemaan käytännön muodoin.
”… ei pysty perustelemaan käytännön muodoin.”
Buaaaaahhh….hoho…hohooo!!!
Käytännön muodoin!!!!
Heheheeee….on siinä….hoh…hohohohoooo….
….käytännön muodoin!!!!🤪 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minka Kuustonen ministeriksi!
Väyrynen pääministeriksi 😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhasen hallituksen aikana kaikki oli vielä hyvin. Suomi oli itsenäinen. Markka takaisin ja pois eu.
Ohoh, vai meinaatko että yksin pärjättäisiin , nyt vitsin murjaisit .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euro on huijausta. Markka takaisin ja pois eu. Suomi takaisin itsenäiseksi. Ei natolle. Markalla sai enemmän kuin eurolla. Eu on iso huijausyritys. Pienet maat kuten suomi maksavat.
Ei me pärjättäis yksinään , kun meillä ei ole mitään luonnonrikkauksia, eikä mitään isoja kansainvälisiä yrityksiä. Suomi maksaa niin myös muut EU maat , uskon , jos meillä menis oikeen huonosti , niin meitäkin tuettaisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä teet jeneillä tai muilla vinkuintian rahoilla? Niillä tehdään kauppaa koko ajan, teille europelleille se ei vaan mene jakeluun.
EU on vaaleilla valitsemattomien juutalaisten herrakerho joka haluaa kaikki muut maat alaisuuteensa.Kaikki valta heille vai? Haista nyt jo maon punainen kirja ja tunge se sanonko minne?Hä Israeliko on EU : ta siellähän juutalaiset asuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väyrynen pääministeriksi 😂😂
Mika Aaltoila pääministeriksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mika Aaltoila pääministeriksi.
Krista Kiuru haluaa päämisteriksi.
- Anonyymi
Vaadin Paavo Väyrysen pääministeriksi, Ano Turtiaisen valtiovarainministeriksi, Presidentistä voimme luopua kun ei Suomessa ole kelvollisia siihen hommaan.
Sari Essayah, Annika Saarikko ja Riikka Purra ministereiksi.
Suomen pitää luopua turhista ministerinviroista, niitä on puolet liikaa.
Orpo ei sovi ministeriksi. - Anonyymi
Miksi kukaan ei puhu Käärijän mummosta, joka on Annika Saarikon kanssa samaa Keskustaa!
Siitä vihreä väri.
Käärijä on keskustan tuote ja Annika Saarikon lanseeraama!
Eteenpäin tsatsatsaaaa! - Anonyymi
Vihreät arvopohjat. Siihen kääriäiset. Ei Jormat.
Gurva. - Anonyymi
Biudeee…lähti ja tuli takaisin…naiset tekee tuota …
Se on sallittua ja ihan normaalia näille median hyväksymille arvopohjallisille.
Punakka media odottaa kielipitkällä että hurrit lähtisivät ja punavihertäjät pääsisivät taas romuttamaan Suomea!- Anonyymi
Nyt olisi ns, tuhannen taalan paikka perustella väitteensä "punavihreistä" Suomen romuttajina, jos osaa. Kaveria ei kannata käyttää tietolähteenä.
- Anonyymi
Naisilla on kuukautiset ja vanhoilla naisilla on vaihdevuodet.
Tiäksäääää tua noi!
Siitä johtuu notta muslimimaissa heitä pidetään epävakaina päätösten tekemiseen.
Miehet ei lähde neuvotteluista ovet paukkuen ja mikä pöljempää…tulisi vielä naama punaisena takaisin.
Bideeeeee olisi voinut suksia hevonvitunhelvettiin tomaattitarhalleen Närpesiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisilla on kuukautiset ja vanhoilla naisilla on vaihdevuodet.
Tiäksäääää tua noi!
Siitä johtuu notta muslimimaissa heitä pidetään epävakaina päätösten tekemiseen.
Miehet ei lähde neuvotteluista ovet paukkuen ja mikä pöljempää…tulisi vielä naama punaisena takaisin.
Bideeeeee olisi voinut suksia hevonvitunhelvettiin tomaattitarhalleen Närpesiin.Näeo, hormonipillerit seuraavalle hallitukselle työsuhde lääkityksenä ja Petteri Orpolle tupla annostus, niin saadaan Suomi nousuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt olisi ns, tuhannen taalan paikka perustella väitteensä "punavihreistä" Suomen romuttajina, jos osaa. Kaveria ei kannata käyttää tietolähteenä.
Oletko seurannut ylipäätään uutisia 2019 vaalien jälkeen. Tyttö-trio jakoi rahaa laiskureille ja Välimeren maiden roistoille. Antin käsi heti yrittäjän taskulla kun avasi silmänsä kooman jälkeen.
Nyt pienee kehitysapu ja annetaan Suomen lusmuile keppiä, kun porkkanalla saanut aikaan kuin lisääntyvää halua olla tekemättä TÖITÄ.
Heikoista pitäähuolehtia, mutta terveelle ruumiille töitä ja edut vastikkeellisiksi. Harmittaahan se kun joutuu töitä tekemään, kun ennen makaamallakin raha kilahti tilille ja päivällä kömmittiin ylös sängystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisilla on kuukautiset ja vanhoilla naisilla on vaihdevuodet.
Tiäksäääää tua noi!
Siitä johtuu notta muslimimaissa heitä pidetään epävakaina päätösten tekemiseen.
Miehet ei lähde neuvotteluista ovet paukkuen ja mikä pöljempää…tulisi vielä naama punaisena takaisin.
Bideeeeee olisi voinut suksia hevonvitunhelvettiin tomaattitarhalleen Närpesiin.Miehet kannetaan pois salista , niin, kun yksi persu aikoinaan, mutta tuo iso persu sanoi, että häntä ei kanneta pois, oliko Toni Halme.
- Anonyymi
Joko Biudeeen kuukautiset on ohi?
- Anonyymi
Tämä BaudeePää lienee joku maahanmuuttaja, katugänkiläinen.
Venäläinen punavihreän koneen tuottama kotoutuja🥷 - Anonyymi
Noin vanhalla tammalla on puolet alapäästä jauhettu minkin rehuksi...ei siis pelkoa
- Anonyymi
Kovaa on.
- Anonyymi
Mistävitunkoomasta tuo Tappo Furuholm kommari on nyt herännyt sättimään persuja.
Huutaja-Furu vaatii persuja vaatimaan EU-eroa!
Ja sitten muuta!- Anonyymi
Älä ota enää.
- Anonyymi
Persujen mukaanottaminen ”hallitusneuvotteluihin” on teatteria.
Lisää velkaa, bileet jatkuu. Elinkeinoelämä tahtoo rahaa, kepulaiset huutaa lisää tukia, punaviherlusmut haluavat lisää mustilaisia, vanhapiiat isokulllisia…
Punaviherkepukokoomus on arvopohjalla!
Ne arvot, ne arvot….! - Anonyymi
Agitattori aloitti nopeasti mahdollisen uuden hallituksen mollaamisen
- Anonyymi
Edellinen hallitus olikin aivan paska. En kylläkään tiedä millä tavalla, mutta paska kuitenkin.
- Anonyymi
Sananmuodostus on vaikea tyylilaji, jos sen haluaa tehdä tyylillä.
Karkeasti sanottuna aja millä ajat, mutta Brownilla loput.
Vihreät arvot ilman siirtymää on kuin muna ilman partaa.☹️ - Anonyymi
Olisiko aika lakata puhumasta vihreistä arvoista, ne on Ohisalon mukana painuneet ikuisesti unohduksiin.
Piipertäköön jokainen omilla arvoillaan omiin suuntiinsa ilman vihreitten tuuliviiriä. - Anonyymi
Putinskaja Tapijo Huutajamesooja Furuholm, herää koomasta, tee jotain persuvastaista!
Demokratia tarvitsee kommareita hallitukseen !!! - Anonyymi
Miksi ainoa työväenpuolue PS pitäisi ajaa pois hallitusneuvotteluista?
Kaiken maailman sosialistiset internationalistit, liiton oravan ystävät ja feministit saisivat hallita Suomessa, mutta työläisten suu haluttaisiin tukkia?
Tosi outo juttu.- Anonyymi
Persut on oikeisto populistinen puolue, ei työväenpuolue dorka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut on oikeisto populistinen puolue, ei työväenpuolue dorka.
Työväenpuolue pitää kirjoittaa näin että "työ väen puolue".
- Anonyymi
Useimmiten ripuli on vain väliaikainen vaiva, mutta joskus se varoittaa jostakin vakavammasta ongelmasta. Ota yhteys lääkäriin, jos ripuli kestää lapsella yli 24 tuntia tai aikuisella yli kolme vuorokautta. Soita lääkäriin heti, jos ripuliin liittyy näitä oireita: vakava vatsa- tai peräsuolikipu
- Anonyymi
Punavihreillä on oikea asenne!
Suomi tarvitsee lisää ja lisää Ouagadougousta korkeasti, - hyvin korkeasti koulutettuja taksikuskeja, banaanien hyllyttäjiä, mittanauhan nollapään pitäjiä, halpatyövoimaa, - hyvin halpaa työvoimaa.
Ammattiyhdistykset ja punavihreät sekä elinkeinoelämä haluavat orjatyövoimaa!
Miksi persut vastustavat tätä vaikka kunnat, valtio ja Kela maksavat heidän elantonsa kun palkkaa ei ole varaa maksaa.
Valtiokin saa lainaa! Miksi sitä ei voisi ottaa? Ilmaista rahaa!!!- Anonyymi
Somialaiset saa olla ja makata työtön kun musta mies tehdä paskaduunia ilmaiseksi.
Pian musta mies makata myös ja taas tarvita uusi orjatyövoima tehdä kaiki työ homma.
- Anonyymi
Suomi ei tarvi punaa mihinkään. PS on juuri oikea puolue ja paljoilta vahingoilta oltaisiin säästytty ilman kassa tyttöjä ym harhaisia hihhuleita.
- Anonyymi
Kassatytölle lavastettiin tohtorireissu, ettei täydellinen katastrofi leviäisi maailmalle.
Tää on meetoojuttu, naiset peittelee surkeuttaan.
Ne luulee että pääministerille riittää kun vilauttaa tissiä Voguen kannessa.
Nyt tehtiin Kataiset, ulos maasta, eu nimellisvirka viideksi vuodeksi ja sitten takaisin Suomeen kun savu on hälvennyt. - Anonyymi
Ennenaikaisena syntyneelle vauvalle äidinmaito on hyvin tärkeää, sillä maidon eri ainesosat ja erityisesti oligosakkaridit auttavat pienen keskosvauvan immuunipuolustuksen kehittymisessä ja suojaavat häntä vakavilta infektioilta. Keskosvauvat saavatkin yleensä ensiviikkojen aikana joko vanhempansa omaa maitoa tai luovutettua äidinmaitoa
- Anonyymi
Hei hönö. Älä ota tinapaperihattua pois päästä että sinut tunnistaa.
Äidinmaidosta voi alkaa eri aiheketjussa sössöttämään vain joku ällö hiljattain porsinut, joka ei pidä siitä että politiikkaamme arvostellaan.
Kaksi vaihtoehtoa Porissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei hönö. Älä ota tinapaperihattua pois päästä että sinut tunnistaa.
Äidinmaidosta voi alkaa eri aiheketjussa sössöttämään vain joku ällö hiljattain porsinut, joka ei pidä siitä että politiikkaamme arvostellaan.
Kaksi vaihtoehtoa Porissa.Kiuru ja Kiuru.
- Anonyymi
RKP pelaa punavihreiden kanssa omaa peliä.
Li Anderssonni (hurri) saa Kierosuu Henrikssonnilta(hurri) tietoja hallitusneuvotteluista.
Tulette näkemään kuinka hurrit 2 prosentin kannatuksellaan valitsevat näytelmän jälkeen punaviherjauhojemgin jatkamaan Suomen tuhoamista.
Kokoomuksen vuoro olla apupuolueena kepun sijaan.- Anonyymi
En myöskään luota Hendriksoniin. Koko ärkkope sallitaan vain säälistä mukaan, kun on niin pieni puolue.
Vähän sama kuin saamelaiset, vanha vähemmistökulttuuri on suojelukohde perinteiden ja kielen vuoksi, jonka ei haluta katoavan.
Mutta RKP ministerikausi oli pelkkää joo joo meininkiä, aivan turha Hendrikson oli ministerinä. Ei tullut mitään uutta eikä jäänyt pois mitään vanhaa.
Pelkkä läsnäoloministeri.
- Anonyymi
Vihreät arvot halutaan takaisin, mutta ne saavutetaan ilman Ohisaloa ja vihreän siirtymän miljardimaksujakin.
Käypä hinta parisataa. - Anonyymi
Lisää velkaa, maailmanloppu lähestyy!
Hallelujaa!
Ja Timo Soinille pitäisi tehdä aportti! - Anonyymi
Mites ne Porin asiat,koska ne laitetaan kuntoon?Päivähoito,koulutus,työllistäminen sekä terveydenhoito ja vapaa-aika,koska keskustellaan vain muista asioista porilaisina.
- Anonyymi
Nyt ymmärrän vihreän siirtymän, kun Ohisalo siirtyi ulos hallituksesta.
Onko tämän jälkeen vihreitä arvoja enää olemassakaan?- Anonyymi
Olkiluoto 3 tuottaa puhdasta ja lähes ilmaista sähköä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olkiluoto 3 tuottaa puhdasta ja lähes ilmaista sähköä.
Ohisalo vastustaa ydinvoimaa, vaikka ilman sitä ei pärjätä.
Ei ainakaan vielä, tuskin koskaan kun maailma täyttyy kaiken aikaa ja tarve lisääntyy.
Kello käy, ihmiskunnan aika on päättymässä.
Jos sais kerran reissullansa 🎵 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohisalo vastustaa ydinvoimaa, vaikka ilman sitä ei pärjätä.
Ei ainakaan vielä, tuskin koskaan kun maailma täyttyy kaiken aikaa ja tarve lisääntyy.
Kello käy, ihmiskunnan aika on päättymässä.
Jos sais kerran reissullansa 🎵Amerikasta tulee tietoa humanoidien tulevan antamaan uutta teknologiaa ja maailma pelastuu jäälleen kerran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amerikasta tulee tietoa humanoidien tulevan antamaan uutta teknologiaa ja maailma pelastuu jäälleen kerran.
Se on valhetta. Edesmenneen Juhan af Grannin kerrotaan sanoneen että ei mitään humanoideja ole olemassakaan.
Jenkkien merijalkaväki ne Nordstream kaasuputkenkin kävivät todennäköisesti räjäyttämässä, eivät olleet humanoideja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amerikasta tulee tietoa humanoidien tulevan antamaan uutta teknologiaa ja maailma pelastuu jäälleen kerran.
Kerta ei riitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerta ei riitä.
Jälleen kerran on enemmän kuin vedenpaisumuksesta autettu Nooan arkki joka oli upota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälleen kerran on enemmän kuin vedenpaisumuksesta autettu Nooan arkki joka oli upota.
Tutkimalla raamattua löytää miten toisesta maailmasta on maassa käyty rakentamassa pyramidit ja muita ihmeitä. Suomesta löytyy hiidenkivi hautoja ja Kaleva osuus raamatusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutkimalla raamattua löytää miten toisesta maailmasta on maassa käyty rakentamassa pyramidit ja muita ihmeitä. Suomesta löytyy hiidenkivi hautoja ja Kaleva osuus raamatusta.
Mutta kuka rakensi pyramidihuijauksen 🤔
- Anonyymi
Elin keinoelämä ja ruotsinkielinen tomatinkasvattajariistäjä haluaa orjatyövoimaas!
Haluaaa!!!
Lisää kevytyrittäjiä maahan.
Sitä haluaa arvottomat arvopohjalliset, kepu, rkp, kok,sdp, vihreät ja tietenkin lusmut furuholmilaiset.
Miksi muuten kommareilla on ruotsinkielist rkp-nimet! Furuholm, Li Andersson, Henriksson…Sanna Marin, Furuholm! Siipiveikkoja eli loisia!- Anonyymi
Ano Turtiainen vkk ainakin puolueen jäsentensä kanssa uskoo lättymaahan. Heillä on myös Venäjän, sekä Jumalan mielinen mukainen arvopohja ja ovathan nämä saaneet sen ymmärryksensä lähtökohtaisesti ps puolueelta. Mihin ps on kadottanut veljeytensä Venäjään ja vihansa EU maita kohtaan.
- Anonyymi
Kukapa nyt ei RKP.n orjaksi haluaisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ano Turtiainen vkk ainakin puolueen jäsentensä kanssa uskoo lättymaahan. Heillä on myös Venäjän, sekä Jumalan mielinen mukainen arvopohja ja ovathan nämä saaneet sen ymmärryksensä lähtökohtaisesti ps puolueelta. Mihin ps on kadottanut veljeytensä Venäjään ja vihansa EU maita kohtaan.
Persujen oli jälleen kerran käännettävä takki arvottomana puolueena, päästäkseen nyt kokoomuksen apupuolueena hallitukseen, jossa toimiessaan vipuvartena hallituksen itsensä kaatajina. Millä Orpokin kokkarina ajattelee neuvotellessaan persujen kanssa mistään mitään.

Orpon on pakko neuvotella Purran kanssa, mutta ei ole pakko päästä yksimielisyyteen. Persuista leivotaan jälleen kerran apinoita! Valitettavasti.
- Anonyymi
Turhaan Turtiaista haukutaan
Tosimies paikallaan.
Hänessä on yksi ikävä luonteenpiirre, minkä tähden hänet jätettiin pois uudelta kaudelta. Se että hän sanoo asiat kovin karkeasti ja suoraan eduskunnan istunnoissa, ja se ei ole hallituksen eikä kansanedustajien mieleen.
Meidän katsojien mieleen se on.
Ano on pitkälti oikeassa. Niinistö Co. Marin nosti venäjän uhan huippuuna ajattelemattomilla lausunnoillaan Venäjästä. Tällainen kärpäsenpaskan kokoinen valtio uhosi heille Sanna Marinin suulla kuin olisi rahkeitakin siihen.
Niin tyhmää politiilkkaa että häpeän.
Venäjä oli hyvä kauppakumppani, teimme puolin ja toisin hyvää tulosta, oli edullista kaasua ja polttoainetta.
Mitä nyt on?
Turha on median suitsutella ainakin minulle että Niinistö on hyvä presidentti, kun hommasi meidät natoon.
Se ei mennyt niin.
Ajattelematon uhoaminen johti siihen. että alkoi olla vitsit vähissä, ja natoon mentiin häntä koipien välissä kun alkoi veli venäläinen pelottamaan.
Siinä ei ole mitään ylhäistä, näen siinä pelkuruutta.
Suomi ei ole turvassa, ei nyt eikä ehkä koskaan. Marinin hallitus pakotti kaikki suomalaiset sodan uhan alle. Se on anteeksiantamatonta.
Ylpeys on kauhea tauti, mutta lankeemuksen edellä se käy aina. Lintukotoa ei enää ole. Eikä se ole suomalaisten syy, eikä tällaisesta kuulu jaella kunniatohtorin arvoja, vaan karkoittaa maasta epäisänmaalisen toiminnan vuoksi.- Anonyymi
Mitä jos ryssämieliset muuttaisitte uskossanne sinne Turtiaisen, lättymaan toiselle puolelle. Saatte vielä valita kummalle puolelle lättymaata🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos ryssämieliset muuttaisitte uskossanne sinne Turtiaisen, lättymaan toiselle puolelle. Saatte vielä valita kummalle puolelle lättymaata🤣
Raamatun mukaan Jumala loi maan ja taivaan. Loiko lättymaan molemmin puolin ja kuinka monta lättyä se Jumala niitä loi ja jos monta, niin minne ne muut. Toivottavasti otti kuitenkin huomioon muillakin lätyillä parkkipaikat ja pensan hinnan. Ydinvoimasta voimme olla luotuna kiitollisia, kun ei voi tietää miten paksu lättymaa on öljyä öljyporauslautoilta poratessa, voi tulla läpi poratessa vesi pesään.
- Anonyymi
Miksi Ano Turtiainen on niin punainen vaate eräille?
Ja nämä eräät ovat koskaan aikuistumattomia räkänokkabimboja, joiden uusi barbie on Sanna Marin.
Heidän idolinsa ryyppää ja remuaa kuin teini, vieläpä virka-asunnolla päihteiden alaisena olevien vieraiden kanssa. Häpeällinen juttu.
Ano ei ole tehnyt mitään epäkuranttia, muuta kuin aiheesta sättinyt eduskuntaa.
Hän tekee politiikkaa vakavalla mielellä. Toisin kuin moni muu siellä. Hän ei nuoleskele kollegoiden perseitä vaan tekee työtä isänmaan ja kansalaisten parhaaksi.- Anonyymi
Niin ja mites sitten suu pannaan kun todetaan, että maa on sittenkin litteä ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja mites sitten suu pannaan kun todetaan, että maa on sittenkin litteä ???
Voi olla että vuoden loppuun mennessä on lappu luukulla. Lapussa lukee: Suljettu kannattamattomana!
- Anonyymi
Mikähän mahtaa olla suljettuna vuoden loppuun mennessä?
- Anonyymi
Näyttää pahasti siltä, että persu Purra myy persettä ja Suomi saa porvari hallituksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää pahasti siltä, että persu Purra myy persettä ja Suomi saa porvari hallituksen.
Sitä saa mitä tilaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa.
Nyt sitten Purra ja Orpo vuorostaan tulille hallituksen ministereinä, niin nähdään mihin saakka oikeistolaisen pinna venyy kyselytunneilla ja miten hyvin äänestäjät muistaa mitä puoluetta tuli äänestettyä.

Tuo on sairasta. Siellä on kokonaan uusi joukkue ja peli käynnistyy hitaasti.
Pitäisi odottaa hyvää ja toivoa parasta, eikä heti alkaa arvostelemaan negasti kun ei ole vielä saatu hallitustakaan kokoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on sairasta. Siellä on kokonaan uusi joukkue ja peli käynnistyy hitaasti.
Pitäisi odottaa hyvää ja toivoa parasta, eikä heti alkaa arvostelemaan negasti kun ei ole vielä saatu hallitustakaan kokoon.Meinaako joku Suomen asioiden helpottuvan uuden hallituksen myötä. Paskat ja nekin tulee muuta, kuin Purran pikkareihin josta Orpo reppanan saa niitä sitten putsata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaako joku Suomen asioiden helpottuvan uuden hallituksen myötä. Paskat ja nekin tulee muuta, kuin Purran pikkareihin josta Orpo reppanan saa niitä sitten putsata.
Alkoi tulla jo isoa jöötii Purran pöksyihin, nyt jo tosiaan ennen hallituksen muodostamista. Mutta eikö me se jo tiedettykin, tai no minä ainakin tiesin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkoi tulla jo isoa jöötii Purran pöksyihin, nyt jo tosiaan ennen hallituksen muodostamista. Mutta eikö me se jo tiedettykin, tai no minä ainakin tiesin.
Orpon juoksutyttö Purra, jatkaa mihin persu Lindströmin kesken eräinen työ jäi Sipilän hallituksen aikana. Ha haa, laitetaan työ kannattavaksi, laittaen pienipalkkaiset tekemään kahta työtä. Työttömistä sitten tehdään vanhan kunnonajan huutolaisia. Edelleen kuitenkin ulkomaan rahoitus jatkuu ja matu kanta lisääntyen Suomessa. Tämänkin me tiesimme, tai no minä ainakin tiesin. Persu äänestäjän on tämä nyt vain koettava tämäkin nöyryytys uudesraan, kunnes käy kuten edellisen oikeisto Sipilän hallituksessa. Mutta tämän me jo tiesimmekin. Tai ainakin minä tiedän.

Jotain en minäkään tiedä. Miksi Orpo kavahti tosi pahasti siltä kysyttäessä eläkkeiden leikkauksista. Liittyykö se asumisentuen madaltamisen tuomaan eläketulon heikentämiseen.

Hieno juttu oikeistohallituksen antavan vähävaraisille mahdollisuuden maksaa leikkauksilla avustuksista 6 miljardin verran Suomen tekemää velkaa pois. Kyllä toimeentulevat persut on nyt katkeria, ettei noussut pääministeripuolueeksi näin säästöjä tekemään.

Kukaan ei huomannut ironiaa. Ei tietenkään, koska kaikilla toimeentulon alarajassa/ alle ja joihin esim, kiky vaikuttaa, elää puskurirahastolla (oma laina). Pääasia on nyt porvari hallitus, joka kohta on lainvoimainen, saa jatkaa ulkomaan pankkien ja mm, italian rahoitusta suomalaisten vähäosaisilta leikatuista toimeentuloista. Tosiaan tuleva oikeisto hallitus muodostuu menoista, ilman valtion velkaa ja kaikki ovat tyytyväisiä äänestystulokseen jolla kokkari, persu enemmistö vallanpitävinä muodostuu. EU muuttui hyväksi ja velka jota ei vähäosaisilta voi leikata takaisin maksamalla, muuttui pahaksi.

Demarit siipeilijöineen ottivat holtittomasti velkaa " ei velalla väliä "nyt itketään ,kun joudutaan maksamaan velkoja pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit siipeilijöineen ottivat holtittomasti velkaa " ei velalla väliä "nyt itketään ,kun joudutaan maksamaan velkoja pois.
Ny leikataan. Onneksi ei demarit pääse rikkailta sitä enää tekemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit siipeilijöineen ottivat holtittomasti velkaa " ei velalla väliä "nyt itketään ,kun joudutaan maksamaan velkoja pois.
Arhinmäki sanoi ettei velkaa tarvi maksaa takaisin.
- Anonyymi
Kansa on vaaleissa puhunut turhat pulinat pois.
- Anonyymi
Helpotti hoitaja kiintiöitä. Nyt niitä on tarpeeksi. Onneksi on, leikattavat kohteet alkaa olla vähiin päin leikattu. Ajatelkaa, tai siis huomatkaa kaikki, tämä ennen kuin hallitusta on edes muodostettu.
- Anonyymi
RKP on niin Suomi-vastainen kuin muutkin punavihreät.
Ruotsinkielinen Pohjanmaa ei suostunut sodan jälkeen vastaanottamaan kotinsa ja maansa ryssille menettäneita SUOMALAISIA.
Karjalaisten jälkeläiset muistavat tämän tosiasian iluisesti!- Anonyymi
Ruotsinkielinen minijoukko on nyt muka niin suvaitsevainen, niin suvaitsevainen ja liberaali!
Paskat!
Orjatyövoimaa haluavat, ilmaista työvoimaa tomaattitarhoilleen!😡 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsinkielinen minijoukko on nyt muka niin suvaitsevainen, niin suvaitsevainen ja liberaali!
Paskat!
Orjatyövoimaa haluavat, ilmaista työvoimaa tomaattitarhoilleen!😡Juurikin noin. Maata ei aikanaan edes myyty suomenkielisille.... Parempaa väkeä aikoinaan. Toivottavasti koko suomenruotsalaisuus häviää pikkuhiljaa. Suvaitsevat somaleja paremmin kuin kantasuomalaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin noin. Maata ei aikanaan edes myyty suomenkielisille.... Parempaa väkeä aikoinaan. Toivottavasti koko suomenruotsalaisuus häviää pikkuhiljaa. Suvaitsevat somaleja paremmin kuin kantasuomalaisia.
Ruotsinkieliset ovat olevinaan herrakansaa kuten vaikka saksalaiset.
Sota-aikana hurrit luikkivat sotaa pakoon Ruotsiin ja käyttäytyivät sodan jälkeen evakkoja kohtaan todella törkeästi.
Toivottavasti tuo märkäpesäke häviää Suomesta.
- Anonyymi
Hurrialueet voitaisiin alueluovuttaa ihan vapaasti katujengiuffaffaaruotsalaisille.
Keskimääräinen älykkyysosamäärä nousisi Suomessa.
Kommuu nistit voitaisiin Andrs sonnin johdolla antaa Wagnerin ja Putinin tueksi taisteluun natseja ja rasisteja vastaan. - Anonyymi
Kiitoksia kaikille punavihersokeille, jotka ovat työskennelleet suomalaisvastaisesti!
Erikoisesti lämmittää RKP-vastaiset sosialistien kannanotot, joilla pyritään katkaisemaan persujen suomalaisuuryhtiliike!- Anonyymi
Etten paremmin sanoisi.
- Anonyymi
Anarkiaaa…!
https://youtube.com/shorts/pFHTfYFNVdc?si=H0SRD_qpeRW7cCF9 - Anonyymi
Sosialismi takaisin, eläköön vallankumous!
Anarkiaa!
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581361Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491185Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221084Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2101043- 1261030
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307937- 42919
- 72885
- 72833