Oikeastaan rakastan kevättä, valon lisääntymistä ja luonnon puhkeamista kukkaan. Mutta kun kevät etenee pitemmälle, petyn aina. Hormonit hyrrää, kaipaan vastakkaisen sukupuolen seuraa. Sitä että olisi joku joka välittäisi minusta ja pysyisi siinä vierellä.
Kaipaan ties monennettako vuotta "meitä". Ei ole mitään meitä, on ainoastaan minun hullaantumiseni. Jossain kohtaa kevättä romahdan aina.
Haluaisin varmaan vapaaksi näistä kahleista, mutten osaa irrottautua.
Et voi silti pyöritellä minua mielesi mukaan. Tyydyn tähän yksinäisyyteeni ja odotan että itkut lakkaa joskus. Kaikkihan loppuu lopulta joskus.
Mekaanisesti pidän itseni hengissä. Syön, juon, peseydyn. Mutta en pysty elämään.
Kaipaan ties monennettako vuotta "meitä". Ei ole mitään meitä, on ainoastaan minun hullaantumiseni. Jossain kohtaa kevättä romahdan aina.
Haluaisin varmaan vapaaksi näistä kahleista, mutten osaa irrottautua.
Et voi silti pyöritellä minua mielesi mukaan. Tyydyn tähän yksinäisyyteeni ja odotan että itkut lakkaa joskus. Kaikkihan loppuu lopulta joskus.
Mekaanisesti pidän itseni hengissä. Syön, juon, peseydyn. Mutta en pysty elämään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aika heikkoa on. Mulla on järkyttävä trauma josta kukaan ei välitä. Kukaan ei anna mulle kontrollia ja voimaa takaisin. Kukaan ei anna mulle selviytymiskeinoja takaisin eläväksi ihmiseksi
No eipä ole sinullakaan helppoa. Ja tiedän, että hän ei myöskään ole minulle se juurisyy pahaan oloon. Traumat minullakin taustalla. Sitä minäkin mietin että mistä niitä voimia saisi. Ihan väkisin saan tehtyä ne pakolliset, etten kuole nälkään. Muuhun ei löydy energiaa, kaikki mennyt. Ap
Minuako sä kaipaat😁🤩🤭
Täälläkin samanmoista tunnetta, elän, hengitän, suoriudun tehtävistä. Tyhjyys on vallannut mieleni, sisimpäni. Vaihtelevasti oon saanu jotain ammennettua itsestäni jokaiseen päivään, tuntien samalla sen tyhjyyden olemassaolon. Joogannut, se auttanut palaamaan itseeni ja siihen, mitä olin ennen ja millainen pohjimmiltani olen. Tuntunut, että kadotin itseni, kun kadotin rakkaan ihmisen. Ymmärrettävää kyllä. Rikki. Voimaton. Sanatonkin. Surullinen ja poissaoleva. Kuitenkin niin läsnä, voimissani, sanaisa, tyhjän tilalla yhä rakkautta mutta yksipuolista .. se ei silloin tunnu ollenkaan täyteläiseltä. Ei omalta. Ei toisenkaan. Lämpö puuttuu. Kodin henki, enkä tarkoita että toisen pitäisi olla siivoamassa tai kokkailemassa, vaan se tietynlainen kodikkuus puuttuu, kun hän ei ole täyttämässä näitä tyhjiä kohtia. Epätoivo - olematta siltikään niin hirveä kuin luulisi, mutta se on omalla tavallaan. Epäusko - ajatuksena, miten voin enää ikinä tuntea rakkautta ketään toista kohtaan, koska ei voi olla enää suurempaa rakkautta kuin mitä koin hänen kanssaan. Yksin - loppuelämäkö? Niin. Yksin. En kuitenkaan yksinäinen, mutta yksin. Tyhjyys - kun hän oli, en muuta tarvinnut, hän täytti kaiken olemalla siinä. Mutta vaikka minulla olisi kotini täynnä vieraita, tuntisin saman tyhjyyden. Ja surun. Epätoivon ja -uskon. Lämpö - on kuin muisto hänen läheisyydestään tuntiessani kehonsa omassani. Muisto - tuo tyhjyyden väliaikaisesti täyttävä albumi. Kuin kuvakirja, joka haalistuu auringonpaisteessa näkemättä silti aurinkoa. Hän - elämäni valo. Elämäni ilo. Elämäni rakkaus. Hän.
Kauniisti kirjoitit rakkaudestasi. Kun kerran kokee sen oikean rakkauden, ei siitä tunnu olevan paluuta.
Joskus on mennyt pahin olo ohi siten, että annan tunteiden tulla ja seuraavana päivänä on jo parempi olo.
Välillä hetkeksi olen unohtanut tuskan toisten seurassa ja mukavalla tekemisellä. Mutta kaipaus uuvuttaa, siinä taustalla kun on.
Ristiriita syntyy, kun en kuitenkaan haluaisi viettää elämääni yksin. En ole mikään erakkoluonne, vaikka välillä omaa tilaa kaipaan. Mutta kukaan ei kiinnosta hänen jälkeensä. Yksi iso osa-alue jää kokonaan toteutumatta.
Ei lämpöä, ei läheisyyttä, ei seksiä, ei sitä asioiden jakamista, mitä voisi suhteessa olla. Ne on itselleni ja varmaan monelle ihmiselle ihan sellaisia perustarpeita.
Kirjoitat kuten itsekin ajattelen. Ristiriitaisuuttakin kyllä tullut mielessäni, mutta se hetken päästä jää taka-alalle, koska kaipaus valtaa mielen taas. Nuo osa-alueet ovat jokaisella ne omat, mitä kaipaa ja tarvitsee, useimmilla juurikin nuo samat kuin sinulla. Henkilökohtaisesti tunnemme ne omalla tavallamme ja tasolla, joka ei ole aina sama kuin jonkun muun. Mutta mutta .. tuo läheisyys ja lämpö, jotka mainitsit kuten myös seksi .. ne ovat niitä oleellisimpia asioita suhteessa ja kun ne puuttuvat, huomaa sen tyhhyyden, sen aukon, mikä jää kun toista ei enää ole. Toteutumatta jää paljon asioita, tuntuu että mikään ei toteudu oikealla tavalla, vaikka toteuisikin. Siltikin siitä jää ikäänkuin uupumaan jotain. Entäs esimerkiksi lumisade? Katselet sitä ja mietit, olisipa hän tuossa vieressäni katsomassa kaikkia kauniita hiutaleita, jotka valkaisee maan .. tai kevätsade .. ne pienet pisarat ja toivot, että hän olisi siinä .. tai tulisi sateen mukana .. tällaisia minä ajattelen, missä menenkin.