Todella häpeän tätä tunnetta, jota pian 1 vuotta täyttävää kummilastani kohtaan tunnen. Olen ihan normaali lapsirakas ihminen (omaa odotan), mutta en pidä kummipojastani yhtään. Se jatkuva kitinä ottaa todella hermoon, ei montaa hetkeä ole kitisemättä tai itkemättä. Välillä saattaa väläyttää hymyn, mutta -anteeksi luoja ja muut tuomitsevat- en näe siinä mitään ihanaa. Se lapsi ei mielestäni ole millään tavalla söpö tai ihana tai kaunis. Suoraan sanottuna mua ärsyttää ja raivostuttaa kyseinen lapsi. Koko ajan pitäisi jotenkin viihdyttää ja lapsen tulisi koko ajan olla keskipisteenä. Ei kai sellainen ole normaalia? Kai aikuiset joskus voivat juoda kahvikupillisen niin, että lapsen vuoro on odottaa viihdytystä. Perustarpeet, nälkä jne, tietysti eri juttu.
Olen päättänyt, että omasta lapsestani ei sellaista vaativaa tule, ettei aikuiset voi mitään muuta tehdä kuin viihdyttää ja toimia hyppyyttäjänä. Lapsen kuuluu mielestäni oppia odottamaan.
Tunnen huonoa omaatuntoa tunteistani ja toivon että lapsen kasvaessa opin hänestä pitämään, mutta tähän asti olen joutunut vain teeskentelemään. Mikä on tosi kiusallista. En minä halua ottaa lasta syliin ja naurattaa tätä, kun ällöttää se naama ja kitinä..
Miksi aina ajatellaankin, että kaikista lapsista kaikki automaattisesti pitävät? Kaikilla eivät kemiat vain kohtaa, mutta koskaan ei saisi sanoa ettei pidä lapsesta.. emmehän me pidä kaikista aikuisistakaan!
Toivon vaan ettei tunteeni tule koskaan ilmi, koska menettäisin hyvänhyvän ystäväni = lapsen äidin siis. Onneksi en näe tuota lasta kovin usein kun asuvat kauempana.
saa haukkua ja mollata ja toivoa tulevalle lapselleni kamalaa kohtaloa, mutta ainakin olen rehellinen.
Olen päättänyt, että omasta lapsestani ei sellaista vaativaa tule, ettei aikuiset voi mitään muuta tehdä kuin viihdyttää ja toimia hyppyyttäjänä. Lapsen kuuluu mielestäni oppia odottamaan.
Tunnen huonoa omaatuntoa tunteistani ja toivon että lapsen kasvaessa opin hänestä pitämään, mutta tähän asti olen joutunut vain teeskentelemään. Mikä on tosi kiusallista. En minä halua ottaa lasta syliin ja naurattaa tätä, kun ällöttää se naama ja kitinä..
Miksi aina ajatellaankin, että kaikista lapsista kaikki automaattisesti pitävät? Kaikilla eivät kemiat vain kohtaa, mutta koskaan ei saisi sanoa ettei pidä lapsesta.. emmehän me pidä kaikista aikuisistakaan!
Toivon vaan ettei tunteeni tule koskaan ilmi, koska menettäisin hyvänhyvän ystäväni = lapsen äidin siis. Onneksi en näe tuota lasta kovin usein kun asuvat kauempana.
saa haukkua ja mollata ja toivoa tulevalle lapselleni kamalaa kohtaloa, mutta ainakin olen rehellinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Ensin sanot että et missään nimessä halua äidin tai tämän lapsen tietävän totuutta suhtautumisestasi ja sitten väität itseäsi rehelliseksi? Mitä rehellistä siinä on että täällä vieraille ihmisille kerrot ongelmastasi?
Aikuisena ja tulevana äitinä sinun pitäisi ymmärtää että ihmiset ovat erilaisia ja niin ovat lapsetkin. Kaikista ei voi pitää, mutta kun vihaa omaa kummilastaan niin ongelma on kyllä todennäköisesti itsessä.
Tuliko muuten mieleen että kenties se on lapselle melkoisen speciaali hetki kun kummi käy harvoin kylässä? Miksi rupesit kummiksi? Et ainakaan lapsen vuoksi niinkuin kummiuden syvin tarkoitus on.
Oikein olet päättänyt mitä lapsestasi tulee? Mitäpä jos päätäntävaltasi ei ulotukaan näihin asioihin?
Olet kyllä siinä oikeassa että lapsen on opittava odottamaan ja myös joustamaan ja antamaan periksi. Se on kuitenkin hämmästyttävää että sinä aikuisena et ole ymmärtäväinen ja joustava lasia kohtaan.
.. sinusta oikein sanoa hyvälle ystävälleen että "en oikein pidä lapsestasi, mutta toivon että joskus opin pitämään". En minä lasta VIHAA, niin kuin sanoit. En vain pidä hänestä.
Ei tarvitse vetää hernettä nenään.
Kirjoitin tänne purkaakseni edes jossain ajatuksiani, koska eipä tästä oikein muuallakaan voi puhua.
Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin niin en minä voinut tietää ennen ristiäisiä kuinka rasittava tapaus kummilapseni tulisi olemaan. Lellitylle luonteelleen hän ei varmaan mitään voi eikä naamataululleenkaan, mutta en minäkään voi tunteilleni. Ei kaikki kukatkaan ole kaikkien mielestä kauniita.
ps. hauska viimeinen lause sinulla
minun kummipoikani oli myös harvinaisen kitisevä kaveri. parahti suorastaan itskuun aina minut nähdessään.
mutta kyse on enempi iästä kuin luonteesta.
olethan toki tietoinen vierastamisesta? se voi alkaa jo 6-9kk iässä ja jatkua lähes kaksivuotiaaseen asti.
ja lapsi on silloin harvinaisen takertuva ja kitisevä ja kammottava.
mutta sitten 2-4vuotiaana kyselykaudessaan ne ovat aivan hurmaavia!
minäkin tunnustan, etten ole mitenkään vauvafriikki. taaperoikäiset kyselijät ja jutustelijat ovat minun suosikkejani
Tähän huomauttaisin ettei alle 1-vuotiaalla voi vielä olla lellitty luonne! Vauvaa ei yksinkertaisesti voi lelliä piloille, sillä vauvan paikka on sylissä!Vauvan kuuluu saada kaikki tahtonsa läpi, vauva kun ei vielä tahdo muuta kuin perushoivaa:ruokaa,unta, syliä ja puhtautta.Lellitty luonne kehittyy kun puhetta ymmärtävä ja osaava lapsi saa kaiken tahtonsa läpi eikä hänellä ole rajoja. Eli kummilapsesi EI VOI vielä olla lellitty!
Minusta tuntuu, että ystäväsi pian huomaa tunteesi ja olette kohta entisiä ystäviä. Näin näppärästi pääset eroon rumasta ja ärsyttävästä kummilapsestasi.
Ajattele nyt sitten tarkkaan ketä pyydät oman lapsesi kummiksi. Saattaa nimittäin olla, että oma lapsesi on jonkun ystäväsi/sukulaisesi mielestä yksinkertaisesti vastenmielinen kuolaava ja haiseva yksilö, josta on mahdoton pitää.
Ensinnäkin haluan huomauttaa että vajaa 1-vuotias ei ole vielä valmis ymmärtämään mitä on odottaminen.Hänelle kaikki on tässä ja heti ja koko maailma on juuri siinä. Ei hän ymmärrä että äiti tai kummitäti haluavat juoda kupin kahvia, eikä hänen vielä tarvitsekkaan ymmärtää. Toiset lapset ovat pienenä erittäin vaativia ja toiset tyytyvät vähään. Luonne-eroja. Omissa lapsissani on ollut molemmanmoisia vauvoja.
Toiseksi tunteillesi et voi mitään. Niistä on turha syyllistyä. Et ehkä pidä kummilapsestasi, mutta voit tulla hänen kanssaan toimeen ja suorittaa kummivelvollisuutesi. Pitää lasta sylissä että äiti saa juoda kahvinsa rauhassa ja anna lapsi sitten takaisin äidille. Sitten vaan hoidat ne synttäri- ja nimpparimuistamiset. Turha siitä on tehdä numeroa itselle tai muille jos et lapsesta pidä. Sitä paitsi tunteesi voivat ajan myötä muuttua kun lapsi kasvaa eikä enää kitise ja ole niin vaativa.
Muista kuitenkin oman lapsesi kohdalla että vauvan ei kuulu osata odottaa. Vauvan paikka on sylissä ja rinnalla ja itkuun kuuluu vastata. Kun lapsi ymmärtää puhetta alkaa tapakasvatus!Ja kun joskus alkaa ärsyttää oman lapsesi kitinä, niin kysy voisiko joku muu hoitaa häntä hetken että saat levätä.Se vauva-aika kuluu nopeasti ja kohta lapsesi jo kirmaa pihalla ja leikkii kaverien kanssa ja saat ihan rauhassa kirjotella keskustelupalstalle (oma kokemus ;))
Toivottavasti et suostunut kummiksi vain ystäväsi vuoksi, ettet uskaltanut kieltäytyä. Eihän siitä tehtävästä kaipa voikkaan kieltäytyä ilman hyvää syytä, sillä sehän on suuri ja merkittävä tehtävä toimia kummina.
Noinkin pieni lapsi tarvitsee ja vaatii, saakin vaatia kaiken huomionsa itselleen, mutta kummina voisit tunteistasi huolimatta ottaa huomioon tämän ystäväsi ja antaa hänelle vaikka hetken aikaa levähtää ja juuri juoda sen yhden kupillisen kahvia aivan rauhassa, se merkitsisi ystävällesi varmasti paljon.
Itse kiinnyin kummilapseeni jo heti lapsen äidin ja lapsen ollessa laitoksella, sillä se oli ihana näky. Itseasiassa oli ihanaa jo lapsen ollessa äitinsä masussa tuntea se ensimmäinen potkaisu jonka kummitäti sai osakseen, se oli jotain suurta.
Ei sinun tarvitse alkaa lapselle lässyttää tms. Riittää kunhan otat huomioon ja puuhailet vaikka vain ihan vähän tuon pienen luontokappaleen kanssa. Itse tiedän kokemuksesta, että kasvaessaan kummilapsellesi on suuri hetki kun kummi tulee ihan vain pistäytymään. Älä häpeä tunteitasi, mutta älä myöskään jää niiden orjaksi, sillä tilanne voi muuttua.
Mietippä kuinka hyvän kaverin lapsesi voi saada kummilapsestasi.
Älä menetä toivoasi, älä mieti lasta pidellessäsi että se on pakko ja velvollisuus pitää häntä tai puuhata hänen kanssaan, ota se siltä kannalta, että se on lapselle mukavaa ja saat ainakin tutustua kummilapseesi. Mahdollisesti halutessasi myös luoda häneen läheisen suhteen. Monilla ei ole siihen ollut tilaisuutta. Kummilapsesi tulee tarvitsemaan sinua vielä murrosiän koukeroissakin.
Se, se on ainakin etuisuus.
On ihanaa olla tukena ja turvana pienelle taaperolle.
Itse ainakin nautin täydestä sydämestäni kummiudestani.
Yritä sinäkin ottaa se ilo siitä irti!
minulle kävi samalla tavoin kummitytön kanssa, kun hän oli pieni. Mutta se ei johtunut siitä, etteikö olisi ollut söpö jne. Tyttö oli 1v ikään asti vain ja ainoastaan äidin hoivissa ja sitten minä hyvää hyvyyttäni suostuin lapsenpiiaksi, että vanhemmat pääsivät yön yli rentoutumaan ja veneilemään. Unohtumaton oli se yö. Omani olivat 6v ja 1/2v ja sitten tämä 1v tinttastiina siihen päälle. Hän ei suostunut hetkeäkään tuosta meillä oloajasta hereillä ollessaan olemaan huutamatta suoraa huutoa. Vierasti niin kovasti, kun ei ollut aiemmin ollut muualla hoidossa. Tyttö oli kuin Jaska Jokunen suu auki ammollaan ja tietysti oma poika liittyi kuoroon. Iiihanaa. Lissää lapsia...
Sain puolenyön jälkeen tytön nukahtamaan syliini. Ei jaksanut enää huutaa. Ja sitten seurasikin vuosisadan ylläri. Vanhemmat eivät tulleetkaan hakemaan lastaan, eivätkä edes ilmoittaneet mitään. Sydän syrjällään, että onkohan ne hukkuneet odotin seuraavankin yön... Ja lapsi huusi siihen asti kunnes mamma saapui iskän kanssa...meni vähän pitkäksi, mutta sen kerran, kun pääsee... Minä ilmoitin, että tämä tytteli ei sitten hoitoon pääse ennenkuin on kasvanut ohi tästä vierastamisesta. Kiitos vain.
Nyt on tytteli jo teini ja suhteet ok. Mutta alkutaival oli hurja.
kun oma lapsesi syntyy ja käy niin onnettomasti että lapsi on vaikkapa koliikkivauva... (saattaapi huutaa yötä päivää eikä mikään mitä yrität tunnu tuohon auttavan)
etkö sitten pidä omasta lapsestasi tämän "vaativuuden" takia.
Sillä "kitinällä" vauvat tai pienet lapset jotka eivät viällä osaa puhua, ilmaisevat omia tarpeitaan oletko koskaan kuullut?
Kyllä jokainen äiti oman koliikkivauvansa hoitaa, mutta ei se tarkoita, että pitäisi rakastaa naapurin koliikkivauvaa. Ihan kaksi eri asiaa HEI!
teet, kun edes täällä kerrot tunteistasi. Itselläni on kaksi lasta, ja yhdyn kyllä samaan, että kaikista lapsista ei vaan voi pitää. Jos siellä joku nyt alkaa päätään aukomaan siitä kuinka ne on puolustuskyvyttömiä ja meidän aikuisten täytyy kaikista pitää niin suoraan sanon että paskat. Meidän ei tarvitse pitää kaikista aikuisista, miksi siis kaikista lapsistakaan? Niillä on omat vanhemmat sen takia, että ne pitää niistä.
Ja aivan idioottimaista mennä sanomaan että jos omasi onkin koliikkivauva, niin etkö pidä siitäkään. Omani eivät olleet, mutta voin vakuuttaa, että jokainen, jolla on koliikkivauva ollut, on tuntenut sen pienen hetken kun ei ole omastaan pitänyt-ja katunut heti ja tullut järkiinsä. Naimisissakin voi olla ja rakastaa miestään ja siihenkin menee hermot useastikkin, ei se nyt helvetti vieköön voi olla niin vaikeaa ymmärtää että KAIKENLAISET tunteet kuuluu elämään, oli niiden kohteena sitten sylivauva tai aikuinen ihminen!!! (tämä ei siis sinulle Kiusaantunut, vaan muille, joiden mielestä kaikista täytyy pitää...)
Tsemppiä sulle, nythän voisit kokeilla sitä että viet vaan lahjat ja käyt muutaman (3-4) kerran vuodessa kummilasta katsomassa. Jos ei tilanne muutu, turha se on sitten valheellista suhdetta ylläpitää lapseen, viet sitten vastedes vain lahjat tai jotain. Ja käydessä aina sanot kahvipöydässä (lapsen vähän kasvettua) että ootappas nyt vähän, kun äiti ja kummi juttelee kun ei olla hetkeen nähty, mennään kohta kattomaan jotain sun lelua tms. Opetat omille tavoille, kyllä ne lapset sellasenkin oppii.
Ja sitäpaitsi - kyllä 1 vuotias voi istua sitterissä vieressä ja odottaa että äiti on kahvikuppinsa juonut. Juuri niistä, jotka otetaan siihen kahvipöytäänkin häsäämään, tulee niitä, jotka ei ikinä osaa mitään odottaa. Jos äiti istuu ihan vieressä omalla tuolillaan ja lapsi sen näkee ja äänen kuulee niin se ei siihen kuole jos äiti kuppinsa loppuun juo ilman sylissä vatkaavaa lasta. Piste.
Ymmärrän hyvin tilanteesi ja tunteesi. Eihän kaikki voi millään tykätä kaikista!
Sama juttuhan se on esim. päiväkodeissakin. Luuletteko tosiaan, että kaikki hoitajat tykkäävät kaikista lapsista? NO EI! Mutta se on ammattitaitoa olla näyttämättä lapselle tai vanhemmille, ettei kyseisestä lapsesta tykkää. Työ on hoidettava hyvin. Kyllä näitä tunteita sitten kahvihuoneessa puretaan työkavereille: "Voi että sitäkin lasta...."
tapauksessani ole kysymys kummilapsistani niin on muutama esim. lasten kavereista joista ei jostain syystä pidä.
Enkä osaa selittää muutoin kuin että "luen rivien välistä" näistä lapsista jotain muuta mitä he esittävät ja sitten nämä näkyvät asiat esim. selän takana pahan puhumista,salakavalasti kiusaamista,lelujen näpistämistä toisilta,inhottavien tekstiviestien laittamista yms.
Enkä myöskään sitten oleta että kaikkien aikuisten täytyy pitää minunkaan lapsistani...
sentään voi "lukea rivien välistä" yhtään mitään. ja alkuperäiselle: lapset aistii aikuisten tunteet tosi hyvin. Mitäs jos lapsi kitisee sitäkin enemmän, koska huomaa, että sinulla on kalsaita tunteita häntä kohtaan?
Juui tästä syystä pieniä lapsia ei pitäisikään laittaa päiväkotiin eikä ainakaan perhepäivähoitoon. Joku "loistava kasvattaja" ei voi sietää lastasi ja luulee, että voi peittää tunteensa. Kun lapsi sen kuitenkin huomaa ja käyttäytyy "hankalasti" kun tietää olevansa epäsuosittu, tulee kasvattajan mielestä todistettua kuinka kauhea lapsi onkaan.
Uskokaa pois, kun tuntee suurta vastenmielisyyttä lasta kohtaan, kyse on aikuisen omasta ongelmasta, ei lapsesta sinänsä.
Ai on ammattitaitoa olla näyttämättä inhoaan.Sanoisin, että on ammattitaidotonta väittää tuollaista.Lapsi kuitenkin vaistoaa oikein hyvin tunteesi, etkä pysty niitä konkreettisessa toimissakaan peittämään.
Ammattitaidon ja koulutuksen merkki olisi hiukan käyttää reflektiotaitojaan ja miettiä, millainen ongelma ITSELLÄ on, miksi tahtoo inhota jotakin lasta.
Minun vanhempi poika meni tarhaan reilu vuoden ikäisenä.. Syy oli minussa ja tulossa olevasta pikkuveljestä.. Mä nukahtelin miten sattuu enkä voinut olla varma poikani turvallisuudesta..
Olen onnellinen että hän pääsi tarhaan, samoin oli poikani!
Tarhassa puhuimme suoraan asioista tyyliin: Lapsesi on erittäin vilkas, hänen perässään on paha pysyä..
MUTTA!!! Silti edelleenkin kun tapaan hänen vanhoja "tarhatätejä ja kodinhoitajia" puhumme lämpimästi, mutta totuudenmukaisesti pojastani.
Kuinka hienosti hän hoitaa nuorempiaan, auttoi ruokalaput, kantoi lautaset tiskikoneeseen.. (myös pikkuveljestään hän aina huolehti, haki tuttia tai tuttipulloa, laittoi peittoa paijasi ja pusutteli)
Tarhassa hän sai olla johtajan kanssa toimistossa hommailemassa/ hoitajien kanssa kahvihuoneessa kahvilla, kun muut lapset nukkuivat.
Toki heillä hermotkin menivät, mutta sain siitä kuulla koska avoimesti asioista puhuin.
Tarhoissa ja tarhatädeissäkin on paljon eroja, mun pojalla oli mahtava tarha.
KIITOS heille sillä tiedän että poikani ei ole mikään Helppo Lapsi.
Niin, että äläpäs väännä sanojani. En ole missään kohtaa puhunut INHOSTA, joka on paljon voimakkaampi sana kuin se, ettei pidä jostakin.
Tosi asia on, että toiset lapset vaan ovat mukavampia kuin toiset, toisista tykkää enemmän kuin toisista. En ole ketään lasta työpaikassani INHONNUT. Kohtelen myös kaikkia lapsia tasavertaisesti (myös niitä ei-mukavampia), en siis mikään inhon virne naamallani. :-)
Pointtini oli joka tapauksessa , että se, ettet pidä jostakin lapsesta, välittyy lapselle ja vaikuttaa sekä sinun, että lapsen käytökseen.
Oletan, että et ole saanut kovin kummoista koulutusta hoitotyöhön, jos ainoa keinosi on kahvitunnilla haukkua lasta.Ammattitaitoinen hoitaja todella käyttää reflektiota työssään.
Olet juuri niitä hoitajia, joiden ei ehkä olisi pitänyt valita lastenhoitoa alakseen, paperit tai mutterit eivät kärsi siitä ettei niitä arvosteta, lapset kärsivät.
tästä kyseisestä 1-vuotiaasta yhtään mitään.
Kerroin vaan oman kokemukseni.Pointtina se, että aloittaja ei ole yksin tuntemuksiensa kanssa....
Taitaa olla nyt turha jauhaa tästä... ;-)
Lapsi tai hänen vanhempansa eivät taatusti tiedä, etten pidä heidän Pekastaan ihan yhtä paljon kuin naapurin Mikosta. Minä en tätä näytä, vaan kuten sanoin, kohtelen kaikkia tasavertaisesti.
En puhunut itsestäni, vaan yleisellä tasolla; monet hoitajat kahvihuoneessa puhuvat siitä, ettei heillä niin sanotusti synkkaa jonkun lapsen kanssa yhtä hyvin kuin toisen. Tämähän on ihan normaalia; (toistan taas) kaikki eivät tykkää kaikista. Eikä päiväkodeissakaan ole töissä mitään yli-ihmisiä. Ei vanhemmatkaan tykkää kaikista hoitajista yhtä paljon, mutta ei tätäkään yleensä huomaa.
Tämä on jonkinlainen "myytti", että hoitohenkilöstö on jotenkin neitseellistä porukkaa. Tästä esimerkkinä esim. se, että monet hämmästyvät jos esim. sairaanhoitaja on vapaa-ajallaan baarissa: "Sisarhentovalkoinen ryyppää, kamalaa..." Ihmisiä ne hoitoalan ihmisetkin vaan on. (Usko tai älä!)
P.S. "Olet juuri niitä hoitajia..." Tjaa, ja sinä olet varsinainen ihmistuntija. :-)
(Anna minun arvata, olet näitä "lähi"hoitajia...)
Kyse siis olikin aivan pienestä vivahde erosta;"naapurin Pekka on vähän kivempi kuin Matti". Hyvä jos et olekaan samaa mieltä kun aluksi annoit ymmärtää ja hienoa, jos juuri sinä pidättäydyt arvostelemasta kahvipöytäkeskusteluissa lapsia (ja heidän vanhempiaan)
Hyvää jatkoa, silti toivon totisesti, ettemme kohtaa ammatillisissa merkeissä.
Tiedän tunteesi, vaikka omaa kummilasta ei minulla olekaan. Vain omat lapseni ja vanhempi niistä erittäin "vaikea". Vauvasta asti ollut... Onneksi hänellä yksi jaksava kummi, muut eivät jaksaneet. Nyt helpottaa kun lapsi jo pian 5vee ja kummit valmiita viemään harrastuksiin (jopa järjestämään sen harrastuksen).
Minun vanhin poikani pian testeihin AD/HDn tähden. Mutta SUURI kiitos heille jotka jaksavat edelleen.. Hän on vilkas paikallaan pysymätön, mutta tiedän itse että hänelläkään ei ole helppoa.
Koita jaksaa.. Kyllä sinä hänestä varmasti tykkäät, mutta koitapas ajatella lapsen vanhempia.. Ystävääsi.. Kuinka väsynyt hän on? Ihanaa että koitat silti jaksaa..
Älä poistu lapsen elämästä.. Äläkä ainakaan Ystäväsi.. Kyllä se viellä helpottaa.
Omaa lasta odotat.. Tästä Ystävästä voi tulla sinulle tärkeämpi.. Ajattele jos oma lapsesi olisi samanlainen.
Ystäväni kanssa saatiin lapset samaan aikaan ja heillä haukuttiin omaa lasta vajaaksi kun ei kehittynyt ja toiminut yhtä aktiivisesti kuin meillä.. (välil ois tehny mieli antaa nuijanukutus että ois ollut poissa vaatimasta kokoajan jotain)
Rakastan tätä vilkasta poikaani yhtä paljon kun tätä nuorempaanikin joka oli aivan vastakohta. Onneksi oli isä ja kummit jotka jaksoivat tukea minua kun olin aivan väsynyt vanhemman poikani kanssa.
Nyt taidan jo sivuuttaa aihetta :)
Voimia Sinulle Kummilapsesi kanssa.
Voimia oman lapsesi kanssa.. Kaikki olemme vain niin erinlaisia.. Meitäkin isän puolelta syytettiin siitä että vanhempi poika oli millanen oli... (päätin viedä neuvolasta postia jossa poikaamme epäiltiin AD/HD lapseksi jo 1vuoden iässä)
Mulla menikin siinä samalla suhde poikki isän vanhempiin...
Parastahan me vain lapsillemme haluamme.
Iloista kesää Sinulle :)
Älä välitä, et sinä sille mitään voi jos et siitä lapsesta pidä. En minäkään pidä omasta kummipojastani. Hän on ollut tosi ärsyttävä jo pienestä pitäen, nyt noin kymmenen vuotiaana on edelleen ärsyttävä tyyppi. Kauniisti sanottuna on oikea pieni riiviö... Kaikista ei voi eikä tarvitse pitää, ei kaikki aikuisetkaan pidä toisistaan!
Jos et pidä lapsesta, niin yritä tavata mahdollisimman harvoin, vain pakolliset jutut. Tsemppiä!
Tuli vaan mieleen mitä ovat "pakolliset kummin jutut"? Ostaa lahjoja synttäreinä tuntemattomalle lapselle? Jos ei normaalistikkaan pidä lapseen yhteyttä, mitä ideaa?
Joo, en todellakaan tarkoittanut pakollisilla jutuilla lahjojen ostamista, en itsekään osta kummilapselleni lahjoja, koska en häntä edes koskaan näe. Tarkoitin sitä, että jos ap. on kummilapsensa äidin kanssa tekemisissä ja ovat kenties hyviäkin ystäviä, niin "pakollisia" juttuja on ne kun joskus käy kylässä, täytyy lapsen kanssa vähän jotain jutella tms. Toisinsanoen hieman osoittaa kiinostusta, ettei loukkaa kummipojan äitiä.
ITSELLÄNI ON KAKSI KUMMILASTA,TOINEN ON POIKA JA TOINEN TYTTÖ.TUO POIKA ON OLLUT ALUSTA ASTI RASITTAVA TYYPPI. VAUVANA OLI TIETTY HURMAAVA MUTTA SITTEN RUPESI INHOTTAMAAN KUN OLI AINA LIKAINEN,RÄKÄINEN JA JOTENKIN VAAN SELLAINEN ETTEN EDES SYLIIN VIITSINYT OTTAA.HÄNELLÄ OLI MYÖS KUMMALLISTA IHOTTUMAA JOTEN SEKIN TEKI OSALTAAN SYLIIN OTTAMISEN INHOTTAVAKSI.NÄMÄ EIVÄT TIETENKÄÄN OLLEET LAOSEN SYYTÄ VAAN VANHEMPIEN JOTKA EIVÄT HUOLEHTINEET LAPSEN PUHTAISTA VAATTEISTA YM.
MUTTA TYTÖN KANSSA MEILLÄ SYNKKAA.HÄN ON USEIN HOIDOSSA LUONANI JA ON HURMAAVA JA MEILLÄ ON HAUSKAA KUN JUTTELEMME KUN HÄN OSAA JO AIKA HYVIN PUHUA.
JA TÄYTYY KYLLÄ SANOA ETTÄ SE ON OLLUT KOHDALLANI LASTEN VANHEMMAISTAKIN KIINNI KUMMAN KUMMILAPSEN KANSSA ON TULLUT PIDETTYÄ ENEMMÄN YHTEYTTÄ.
TOTTAKAI POJANKIN KANSSA ON HELPPO MENNÄ LEFFAAN,HUVIPUISTOON,SIRKUKSEEN YM. KUN ON NIIN ISO ETTEI RUPEA HANKALAKSI.
Se että et lapsesta pidä,ei ole sun eikä myöskään sen lapsen vika,jos lapsi on tottunut olemaan keskipisteenä,siitä voi korkeintaan isiä ja äitiä syyttää..tiedän tunteen.
Ihmiset puhuvat täällä ihan tosi asiaan kun sanovat lapsen aistivan todelliset tunteesi. Lapsi saattaa senkin takia käyttäytyä seurassasi tuolla tavalla.
Onko lapsen äiti koskaan valittanut lapsestaan?
Lapsesta on varmasti mukavaa jos kummi käy, siis jos vanhemmassa iässä olette hyvissä väleissä, mutta turha sinun on sinne mennä jos voit pahoin kummilapsesi seurassa.
Käy harvemmin, mutta kysele silti edes lapsen äidiltä esim. puhelimessa kummilapsesi kuulumisia ja lähetä terveisiä. Jos tilanne ei parane ajan myötä, niin sitten se ei parane.
Pidä kuitenkin yhteyttä lapseen jollain tavalla.
Äidin vikahan se ei ole, että alle 1-vuotias on kaiken keskipisteenä. Väkisinkin pienestä lapsesta tulee keskipiste. Noin pieni ei vielä ymmärrä miksi hänet laitetaan sivuun ja aletaan puuhailemaan jotain muuta. Se opetus tulee hiukan myöhemmässä vaiheessa ja saattaa käydä ihan luonnollisestikin. On ihan normaalia että pieni lapsi kaipaa huomiota. Hän kun ei vielä osaa muulla tavalla kertoa mikä on vialla tai mitä vailla hän on.
Lapsi kyllä aistii kuka hänestä oikeasti vilpittömästi välittää.
Virheen teet silti jos toivosi menetät. Mistä sen voit tietää rakastatko kummilastasi vielä jossakin vaiheessa.
Älä silti oleta että voit kontrolloida oman lapsesi elämää ihan juuri niin kuin haluat.
Mitä tykkäisit jo aikanaan paljastuisi, että lapsesi kummi ajattelee samoin kuin sinä nyt. Mitä tilanteelle tekisit? Mutta vastedes älä suostu kummiksi, kun koskaan ei tiedä etukäteen onko kummilapsi miellyttävä kasvaessaan.
meillä miehelläni (en kuulu kirkkoon) on kaksi kummilasta joista kumpikaan ei tykätä. ja ennen kuin kukaan kommentoi monikkoa niin todella lapset pitävät meitä molempia kummeina ja hyvä niin vaikka ei virallista olekkaan.
nuo kaksi ovat vielä perheistä joissa on useampi lapsi ja molemmissa perheissä on lapsi joka tuntuu todella läheiseltä ja jonka kanssa synkkaa hyvin varsinkin nyt kun ovat teinejä tai nuoria aikuisia, tunne tosin on ollut jo lähes vauvasta sama. kummilapset taas ovat sellaisia joissa molemmissa on juuri sellaisia piirteitä ja paljon jotka ärsyttävät muissa ihmisissä paljon. kyse on siis paljon heidän persoonastaan, mutta kasvatuksella on vielä kruunattu koko komeus.
pyrimme kohtelemaan heitä tasapuolisesti muiden kanssa, mutta kun ei sytytä niin ei.. äidit kyllä haistaa jotain, mutta onnksi eivät kommentoi pahemmin tosin toinen sanoo välillä että jos noin teet tuonkin kanssa niin kai sitten kummipojankin.. no ei todellakaan! eli sälli vaan pleikkarilla pelaa ei muuta ja ukkoni tekee mitä muuta tahansa mutta pleikat ja muut ei kiinnosta yhtään! se sitten siitä.. ja toinen on sellanen jurottaja ettei sanaa saa suusta ulos edes hohtimilla..
kummityttöni on jo koululainen, mutta silti vieläkin vikisee ja kiljuu joka asiasta eikä koskaan ole tyytyväinen mihinkään. aivan hirveä pentu! vauvana hän vielä oli kiva, mutta heti kun persoonallisuus alkoi näkyä, tajusin että tyttö on "hirviö".
tyttö on ns. paremmasta perheestä, mutta käytöstapoja hänelle ei ole saatu opetettua. vanhemmat lellivät tyttöä ja lässyttävät kuin pikkuvauvalle - eipä ihme että tytöstä on kasvanut niin itsekäs ja tyly murjottaja.
olen ajatellut että sitten kun hän on teini, niin ehkäpä hän muuttuu hiljalleen mukavammaksi. en syytä tyttöä itseään ärsyttävästä luoneteestaan: toki on vanhempien kasvatustyylistä pitkälti kiinni, millaiseksi lapsi kasvaa.
AP:lle: en siis olekaan yksin!
Ihan on samanlaisia tuntemuksia mulla.
Silloin kun kummiksi pyydettiin suostuin ilman muuta. Lapsen äiti oli läheinen ystävä jo lapsuuden ajoilta. Tiesin lapsen olevan kauan toivottu ja jo ihan penskoina oli sovittu että "sitten kun saadaan isoina lapsia otetaan toinen kummiksi". Hiukan kyllä mielessä välähti että kuinkahan käy, kun en ole kovin paljon lasten kanssa ollut tekosissa, en ole sellainen "perhe-henkinen" tyyppi ollenkaan. Noh, ajattelin kyllä siitä. Lapsen äiti on niin läheinen että varmaanhan se tuntuu lapsikin läheiseltä ja melkein omalta.
Vaan kuinkas kävi. Tuntui että ystävyys sai mennä. Tavatessamme olin enää pelkkä kummi. Kaikki asiat joista puhuttiin koskivat lasta. Varmaan ihan normaalia alussa, mutta viidessä vuodessakaan ei tilanne ole muuttunut. En tavallaan koe olevani enää tälle äidille mitään muuta kuin lapsen kummitäti:( Ja hän ei enää taida olla muuta kuin ÄITI oikein isoilla omistautuvilla kirjaimilla. (ja tietysti minua painostetaan samaan jamaan.)
Ja mikä pahinta, en siis pidä lapsesta. Alkuunsahan hän oli ihana ja mukava, vaikken lapsen hoidosta muuten kovin ymmärräkään. Mutta nyt kun ikää on tullut, on tästä odotetusta taaperosta kasvanut varsinainen prinsessa, kodin keskipiste johon minunkin tuli kohdistaa kaikki huomioni heillä käydessäni. Muuten seuraa kitinää ja narinaa, armotonta huomion hakemista. Hoida siinä sitten ystävyys-suhdetta...Joka sekin olisi minusta tärkeää?
Niinpä on alkunut käydä niin, että muistan merkkipäivinä sekä jouluna, muuten muutaman kerran vuodessa. Käyn kylässä, jos rahaa on, vien jotain pientä (merkkipvänä tietty lahjat) leikin jonkin aikaa, piirtelen, kyselen lapselta kuulumisia ja lähden pois.
En enää edes yritä luoda kiinteämpää suhdetta lapseen. Kemiat ei vain kerta kaikkiaan pelaa!! Koen lapsen lellityksi, tekonaurua vääntäväksi ipanaksi jota tulisi palvoa. Vanhempien mielestä hän on todella älykäs, minä en ole samaa mieltä.
Tunnen pahaa syyllisyyttä koska en näe lapsessa mitään suloista, en halua helliä häntä tms.
Olen miettinyt huomaavatko vanhemmat ja lapsi tämän etääntymisen...
Odotan vuosien kulumista ja toivon että kun lapsi kasvaa, pääsisin jotenkin paremmin samalle taajuudelle hänen kanssaan.
Kuitenkin muilla ystävilläni on samanikäisiä lapsia, jotka ovat minusta ihan mukavia pikku-ihmisiä ja joiden kanssa voisin lähteä vaikka jossain käymään. (kummi-lapsen kanssa ei tee mieli mennä mihinkään) Johtuneeko sitten siitä että muiden lasten kanssa ei ole paineita siitä että pitäisi tuntua joltain tietyltä...
Ei jaksa kiinnostaa enää yrittää estävyyssuhteen ylläpitoakaan.
Hankala tilanne kun en haluaisi ketään loukata.
Mielestäni vika on sinussa, ei lapsessa.
Eriasia, jos lapsi olisi vaikkapa 5-vuotias, mutta sehän on alle vuoden!
Tottakai hän menee kahvihetkien ylitse!
Vauva itkee jos joku on huonosti, esimerkiksi jos sillä on nälkä, kuuma tai kylmä tms. Ei se ajattele, että mutsi hei, tuus tänne kun en haluu että istut kahvilla ton naikkosen kanssa.
Ärsyttääkö sua se, että keskustellessasi ystäväsi kanssa, vauva alkaa huutaan ja juttutuokio murenee?
Tottakai lapsi "kitisee", koska se on alle vuoden ja tietysti lapsi on keskipisteenä!
"kemiat ei kohtaa", huhhuh! Eihän se lapsi vielä paljoakaan kemioita omista!
Sun pitäisi ehkä etsiä se oikea syy tohon inhoon.
En usko, että se pohjimmiltaan johtuu siitä, että teidän "kemiat ei kohtaa".
Älä kuitenkaan sano ystävällesi asiasta, mitä se edes auttaisi? Kuten sanoit, menettäisit hänet, tai ainakin välinne muuttuisivat. Koita nyt vain oppia tulemaan sen lapsen kanssa toimeen!
Hyvä, että olet rehellinen itsellesi. Osoitat harvinaista ajattelun taitoa, mikä näistä kirjoituksistakin (siis kyky ajatella kateissa) kyllä näkyy.
Olen äiti, minulla on lapsia ja lapsilla kummeja. Vaikka omat lapseni ovat rakkainta maailmassa, niin sen minäkin tajuan, ettei lapsistani voi käskystä kukaan tykätä.
Ole huoleti, rakastat omaa lastasi aikanaan kaikista kitinöistä huolimatta. Silloinkin kun menee hermot, olet lapsesi äiti, ja lapsesi on sinulle rakkainta maailmassa.
Lapsi on vanhemmilleen kuitenkin tärkeintä maailmassa, joten älä pahoita heidän mieltään kertomalla heille mitä ajattelet. Asian kertominen ei helpota sinun, kummilapsesi tai lapsen vanhempien elämää lainkaan.
Uskon vakaasti, että mahdollisuudet siihen, että jonain päivänä alat pitää kummilapsestasi, ovat hyvät. Ei kummin tarvitse lapsen elämässä kovin kiinteästi olla mukana. Tästä mielipiteestä muutamat pomppaavat melkein kattoon, mutta saapi sieltä tulla alaskin todelliseen elämään.
Tämmöstä tämä elämä vaan kuulkaa on. Ei mene kaikki aina käsikirjoituksen mukaan, ja helpointa on arvostella toisia niin kauan kunnes se oma käsikirjoitus menee uusiksi.
Minun kummipoikani on ainoa lapsi ja mielestäni pilalle lellitty ja paapottu. Tavaraa on ja upeat vaatteet. Mikään ei tunnu äidille kelpaavan eikä viemäni lahja viime synttäreillä pojalle. Poika itki ja huusi ettei lahjaa halua. Todella v...tti siinä tilanteessa. Poika on myös ihan mielettömän villi ja juoksee paikasta toiseen kuin päätön kana. Mitään ei tottele ja kaiken saa aina periksi. Ottaa päähän!!!