Väkivaltainen naapuri

Anonyymi-ap

Olin juuri valmistunut ammattiin ja muutin tuntemattomalle seudulle. Löysin kylän laitamista pienen omakotitalon, jonka vuokrasin.

Ihan alusta pitäen ihmiset alkoivat kysellä kuinka pärjään naapurini kanssa. Sanoin, että hyvin menee, niin kuin menikin. Olin päättänyt, että tuntemattomalla seudulla en ala juoruja levittelemään, muuten minä olen todellisissa vaikeuksissa.

Noin kuukausi muuttoni jälkeen näin naapurini ensimmäisen kerran humalassa, hän kunnioitti vierailullaan minua. Sinä iltana ymmärsin, että hän oli paskamainen tyyppi. Aikansa rähistyään hän poistui, niin minä luulin, enkä edes kiiruhtanut lukitsemaan ovea. Ryminällä hän tuli sisälle ja hänellä oli mukana notkea koivuvitsa. Tullessaan hän ilmoitti minun tarvitsevan kunnolle selkääni.

Eikä siinä sen enempää keretty neuvottelemaan, kun hän karkasi kimppuuni. Olin pannut merkille, että humalaiset eivät ole kovinkaan riskiä miehiä, mutta kyllä tässä tapauksessa löytyi lujasti voimaa. Niinhän siinä kävi kuin pelkäsin. Hän oli melkoisesti minua isompi ja oli raskaissa hommissa. Minä yritin päästä häneltä karkuun ja hän yritti repiä housujani alas. Hän kääri siitä pisteet. Housuni oli lytyssä nilkoissa, ihan kuin minulla olisi ollut nilkkaraudat. Seuraavana päädyin hänen syliinsä mahalleni ja hänen vasen käsivartensa kietoi minut otteeseen kuin kuristajakäärme. Ja sitten vitsa alkoi laulaa. Ja lujaa lauloikin ja minä yhdyin kuoroon. Kun olin marissut hänen sylissään sain armon.

Kun olin saanut housuni ylös, huomasin hänen kadonneen. Seuraava yö menikin miettiessä mitä tästä eteenpäin.

1

3068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Spedellä taas sekottaa buaahaa

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      112
      1681
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe