Islamin ydin on Jumalan ykseys. Se että Jumala on yksi – kaikissa sanan merkityksissä.
Ei voi esimerkiksi sanoa, "Jumala on yksi ja se-ja-se on myös Jumala."
Ei voi sanoa, "Jumala on yksi; aurinko on jumala ja kuu on jumala."
Ei voi sanoa, "Jumala on yksi ja me olemme kaikki Jumalia."
Ei voi myöskään sanoa, "Jumala on yksi, mutta jakautunut kahteen/kolmeen/kymmeneen osaan."
Kaikki nämä lausahdukset ovat ristiriitaisia ja epäloogisia.
Ihminen ei voi olla muslimi jos hän ei ymmärrä Jumalan ykseyttä ja liittää Jumalalle kumppaneita, lapsia, vanhempia, vaimoja tai mitään mukamas yhdenvertaista.
Islamin viestin ydin on, että Jumala on yksi
48
433
Vastaukset
- Anonyymi
Totuus on iäti että Jumala on yksi. Se on ratkaisu kaikkia uskontoja ajatellen. Jumala on Suurin ja tutkimaton sekä Koraanin mukaan paras Luojista. Mutta TODELLISUUDESSA on olemassa islamin lisäksi muita uskontoja joilla on omat käsitykset ylijumalista ja luojista.
Totuus johtaa sielun lohdutukseen ja pelastukseen. Mutta todellisuus pitää myös kyetä tunnustamaan faktaksi. Sunna kertoo että islam joutuu kokemaan monta takaiskua uskon asioiden suhteen. Mutta taistelee miekan avulla kunnes jokainen lausuu uskontunnustuksen ja maksaa Zakat veron.
Pahinta lienee synkretismi. Monet kristittyjen lahkot käyttävät sunnaa mutta eivät tunnusta islamia silti.
Mä oon kiinnostunut kaikista uskonnoista, mutta lohdun sielulle saa vain uskomalla yhteen Jumalaan. Intian uskonnot kiehtoo oppinsa synkretismillä ja tietojen syvyydellä. Itse pidän esim. Vasudeva ja Korkein Herra sanojen viitaavan Allahiin Intiassa.
Kaikki muut uskot tulevat olemaan petollisia ja valheellisia paitsi usko yhteen Jumalaan. Intian Mahabharata teos kertoo esim. Maailmansodasta jossa teurastetaan yli 400 miljoonaa asukasta. Islam on selkeä Rauhan uskonto esim. Verrattuna raamatun sotafantasioihin. Mä valitettavasti en kykene yksin islamia pitämään ainoana, vaan kaikki pyhät kirjat kiinnostaa. Kumpa Mahdi toisi voiton islamin puoleen.- Anonyymi
Miten kristityt muka käyttää sunnaa kun eivät edes tiedä mikä se on?
Kyllä Mahdi tuo voiton, mutta yksilön oikea voitto on taivas, joten et välttämättä ole Mahdin tulossa todistamassa. Muslimin ensisijainen tavoite on taivas - ei poliittinen voima. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten kristityt muka käyttää sunnaa kun eivät edes tiedä mikä se on?
Kyllä Mahdi tuo voiton, mutta yksilön oikea voitto on taivas, joten et välttämättä ole Mahdin tulossa todistamassa. Muslimin ensisijainen tavoite on taivas - ei poliittinen voima.Salaam!
En ole vielä kovin paljoa Sunnaa lukenut, mutta se vähäkin mitä olen lukenut on saanut minut törmäämään silloin tällöin juttuihin joita esim. helluntailaiset käyttää evankelioidessaan uskottomia. Esim. kun Sunna sanoo jotenkin että Joka pitää islamia tai Profeettaa (saas) riittävänä eikä muuta tarvita niin juuri samoja sanoja eräs Helluntailainen käytti minuun Jeesuksen asettaen Profeetan (saas) paikalle vain.
Mä painotan luottamusta Mahdiin sen tähden kun olen sunnasta lukenut eräitä profetioita islamin joutumisesta vaikeuksiin. Esim. Koraani kielletään, meneminen 73 lahkoon jne. Mä luotan siihen, että Mahdilla on niin oikea oppi ja usko sekä sanat ja esimerkillinen käytös jotta mikään kirous ei hänen aikanaan voi kohdata islamia. Toivottavasti en ole väärässä.
Salaam! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salaam!

Salaam!ONKOS JO LUVASSA TUONPUOLEISESSA KIVENPYÖRITYKSESTÄ AINAKIN 72- NEITSETTÄ TARJOLLA JA KAIKKI MUUKIN ILMAISUUS TAATTUA ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salaam!
En ole vielä kovin paljoa Sunnaa lukenut, mutta se vähäkin mitä olen lukenut on saanut minut törmäämään silloin tällöin juttuihin joita esim. helluntailaiset käyttää evankelioidessaan uskottomia. Esim. kun Sunna sanoo jotenkin että Joka pitää islamia tai Profeettaa (saas) riittävänä eikä muuta tarvita niin juuri samoja sanoja eräs Helluntailainen käytti minuun Jeesuksen asettaen Profeetan (saas) paikalle vain.
Mä painotan luottamusta Mahdiin sen tähden kun olen sunnasta lukenut eräitä profetioita islamin joutumisesta vaikeuksiin. Esim. Koraani kielletään, meneminen 73 lahkoon jne. Mä luotan siihen, että Mahdilla on niin oikea oppi ja usko sekä sanat ja esimerkillinen käytös jotta mikään kirous ei hänen aikanaan voi kohdata islamia. Toivottavasti en ole väärässä.
Salaam!En tiedä mistä puhut että ei tarvita muuta.. Islamissa, kuten kaikissa uskonnoissa, olennaista on kyllä usko itsessään, mutta Islamissa usko yksin ei riitä. Tarvitaan myös tekoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä mistä puhut että ei tarvita muuta.. Islamissa, kuten kaikissa uskonnoissa, olennaista on kyllä usko itsessään, mutta Islamissa usko yksin ei riitä. Tarvitaan myös tekoja.
Se on vain yksi Hadith ja samaa asiaa kuvastaa oppi siitä että Muhammed (saas) on profeettojen sinetti.
En tarkoittanut muuta kuin että mun mielestä hadith merkitsee että islamin kun on valinnut uskokseen ei tarvitse enää muita uskontoja havitella tai paluuta takaisin niihin. Sillä Islam saa 100 vuoden välein Mujaddid uudistajan.
En ottanut kantaa siihen miten islamia kuuluu harjoittaa, vaan että Islam toki hyväksyy kaikki enkelit ja Jumalan kirjat yms, mutta on ylempi monin tavoin muita uskontoja ja RIITTÄVÄ KENEN TAHANSA USKOKSI.
Salaam!
Anteeksi että kirjoitan vähän sekavasti ja vaikeasti ymmärtää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on vain yksi Hadith ja samaa asiaa kuvastaa oppi siitä että Muhammed (saas) on profeettojen sinetti.
En tarkoittanut muuta kuin että mun mielestä hadith merkitsee että islamin kun on valinnut uskokseen ei tarvitse enää muita uskontoja havitella tai paluuta takaisin niihin. Sillä Islam saa 100 vuoden välein Mujaddid uudistajan.
En ottanut kantaa siihen miten islamia kuuluu harjoittaa, vaan että Islam toki hyväksyy kaikki enkelit ja Jumalan kirjat yms, mutta on ylempi monin tavoin muita uskontoja ja RIITTÄVÄ KENEN TAHANSA USKOKSI.
Salaam!
Anteeksi että kirjoitan vähän sekavasti ja vaikeasti ymmärtää.tehkääs temppuja mitäs tykkäätte MUHAMETTINNE KANSSA JA KERA
KATOKAAS - KUN TEILTÄ PUUTTUU SE YKSI JA SEN MUKANA KAIKKI
- Anonyymi
Miten uskontoonne on pahhuus niinkin kovasti esillä ja sarjalait ja kivi, jota kierrätte ja kumarratte alvariinsa ???
JA MUIHIN MAIHIN TUNKEUTUMINEN ON TEILLÄ AIVAN KUNIASSANNE SIITÄ MITÄEN METAKKAA JA HUUTOA ALVARINSA MUITA VÄÄRÄTUSKOISIKSI MEINAATTE JA RASEIKSI JOS ETTE PÖYTIIN ENSINMÄISINÄ PÄÄSE...- Anonyymi
Mikä pahuus? Mitä pahaa sharia laissa muka on?
Ei kukaan kivelle kumarra eikä edes kierrä sitä (Muslimeista). Me kierretään Kaabaa koska niin on käsketty pyhiinvaelluksella tekemään.
Kaikki maa on Allahin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä pahuus? Mitä pahaa sharia laissa muka on?
Ei kukaan kivelle kumarra eikä edes kierrä sitä (Muslimeista). Me kierretään Kaabaa koska niin on käsketty pyhiinvaelluksella tekemään.
Kaikki maa on Allahin.Luulette vain allhin orjat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä pahuus? Mitä pahaa sharia laissa muka on?
Ei kukaan kivelle kumarra eikä edes kierrä sitä (Muslimeista). Me kierretään Kaabaa koska niin on käsketty pyhiinvaelluksella tekemään.
Kaikki maa on Allahin.Allanin ei allahin
- Anonyymi
Islam elää mennyttä aikaa ja siksi tämä on täysin tyssätävä näillä suomi helvetöidä.
- Anonyymi
Mihin ovat levitäytyneet:
- seutu on tuhohottu näiten järettömyyksillä ja alkukantaisilla tavoilla. - Anonyymi
Uskokoo ihminen mihin tykkää,,, mutta se on näiten tuhoisat tavat laumoin - joka vapaan elämä tuhoaa tyystin vapailta ihmisiltä, tämä on se kauhein pointi näissä.
JA TÄMÄ KAIKKI ON JO SUOMESSAKIN NÄHTÄVILLÄ - Anonyymi
Suomalaisten on nyt viimeistään avattava silmämme totuutta näkemään ja pitämään suomi omissa käsissämme.
- Anonyymi
Näähän valuu suomen ilmaisuuksiin tuhot mielissä.
- Anonyymi
Jeesus on paras Opettajamme. Hän opetti näin:
"Etkö usko, että minä olen Isässä (Jumalassa) ja Isä on minussa? " Joh. 14:10.
Isä on siis Jeesuksessa ja Jeesus on Isässä. Tämän tähden Jeesus sanoi myös: "Minä olen ovi. Kuka ikinä tulee sisälle minun kauttani, hän pelastuu." Joh. 10:9.
Kukaan ei siis pääse Taivaaseen eikä Paratiisiin muutoin kuin Jeesuksen kautta, tulemalla ensin Hänen luokseen. "Minä olen Tie, Totuus ja Elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani!" Joh. 14:6.
Isä Jumala toimii ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Siksi Jumalan kuuloon ei mene yhtäkään rukousta ellet rukoile Jeesuksen nimessä.
Ota jo tänään vastaan Jeesus Kristus syntiesi sovittajaksi ja elämäsi Herraksi. Näin sinusta tulee Jumalan lapsi. Ja sitten pääset tämän elämän jälkeen Taivaaseen. Muuten joudut helvettiin. Mutta Jumala ei tahdo sinun menevän sinne.
.- Anonyymi
Jeesus sanoi olevansa lähetetty Vain israelilaisille. Oletko sinä israelilainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoi olevansa lähetetty Vain israelilaisille. Oletko sinä israelilainen?
Jeesus sanoi juutalaisille opetuslapsilleen:
"Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta (Jaakobin jälkeläisistä). Niitäkin minun tulee johdattaa, ja ne kuulevat minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen." Joh. 10:16.
Hän sanoi tässä, että syntinsä anteeksi saaneet ja Israelin Jumalan kanssa yhteyteen tulleet ovat kaikki YHTÄ PELASTUNEIDEN LAUMAA, joilla on yksi Paimen, Jeesus Kristus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoi juutalaisille opetuslapsilleen:
"Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta (Jaakobin jälkeläisistä). Niitäkin minun tulee johdattaa, ja ne kuulevat minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen." Joh. 10:16.
Hän sanoi tässä, että syntinsä anteeksi saaneet ja Israelin Jumalan kanssa yhteyteen tulleet ovat kaikki YHTÄ PELASTUNEIDEN LAUMAA, joilla on yksi Paimen, Jeesus Kristus."Myös muita lampaita", okei, oletko sinä yksi niistä vai ja millä perusteella? Jos Jeesus olisi tarkoittanut kaikkia "lampaita" siis kaikkia eläviä ihmisiä silloin ja tulevaisuudessa maailman loppuun saakka, olisi hän oletetusti sanonut niin.
Missä hän sanoi että syntinsä anteeksi saaneet...?
- Anonyymi
Tämä on näin.
- Anonyymi
Islamin tuhoisuus on hemmo yhteiskuntien tuhoamista menneiseen aikaan aivan houruloiksi järetömyyksin.
- Anonyymi
Väärän profeetan uskonto. Varastettu juutalaisuudesta, kristinuskosta ja muista varhaisemmista uskomuksista, ja muokattu maailman valloitusta varten alistamalla yksinkertaiset ihmiset täysin. Ja pitämällä heidät yksinkertaisina. Voi pyhä yksinkertaisuus.
- Anonyymi
Islamissa on liedot lähettiläät,,, jotka valtausmielin pyrkivät runnomaan tuhoavia tapojaan joustaviin kultuureihin tuhot mielissään.
JA TÄMÄ KAIKKI ON NÄHTÄVISSÄ JOKA PAIKASSA MIHIN OVAT EDENNEET- Anonyymi
Siinä on Jumaluus kaukana,,, jos näitten annetaan vapaasti levitäytyä ja tuhota vapaita elämän yhteiskuntia sairausmiellillän täysin elämälle kelpaamattomiksi.
- Anonyymi
Jeesus Kristus on ainoa Pelastaja. Vain Hän on sovittanut syntimme sijaisuhrillaan, verellään ja kuolemallaan sekä voitollisella ylösnousemuksellaan.
Hän osti meidät itselleen ikuiseksi kuningaskunnaksi. Ilm. 1:5,6.- Anonyymi
KIVI SE ON JOTA KUMARTAVAT IKUISESTI, SILLÄ MERKITYT
- Anonyymi
MAA OTTAA OMANSA JA MULTA SYÄ LOPUT
- en ymmärrä mikä merkitys tällä on, matkallamme
VAIHTOEHTOJA ON VAIN YKSI - Anonyymi
Muslimeita on paljon kääntynyt kristityiksi. He ovat antaneet elämänsä kokonaan Jumalalle ottaessaan vastaan Jeesuksen Kristuksen syntiensä sovittajaksi. Nämä ex-muslimit ovat kristittyjen parhaimmistoa. He ovat Jumalalle erityisen rakkaita.
- Anonyymi
Huomattavasti enemmän ihmisiä kääntyy kristinuskosta islamiin kuin toisin päin. Islamista lähtevät ovat aina niitä islamia harjoittamattomia, jotka eivät tykkää kun on paljon sääntöjä. Kristinuskossa saa tehdä mitä vaan, koska Jeesus.
- Anonyymi
jumala on keskisormi 🤣 https://pt-media.org/2023/05/05/128167/
- Anonyymi
Luulevatkos nää suomen täyttävänsä ja tuhoavansa tavoilleen ?
- Anonyymi
Tuhoaminen on näille PYHYYTTÄ ja KUNNIAKASTA.
- Anonyymi
Passaakos tätä valoa tähän oikkein pistääkkää esillekään USKON SIEMENESTÄ ?
----
Matteuksen evankeliumi 13:31-33
”Jeesus esitti heille myös tällaisen vertauksen:
’Jumalan valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.’
Vielä hän esitti heille toisen vertauksen:
’Jumalan valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani’.”- Anonyymi
Uskon Siemen on jokahetkistä elämää, ei tämä ole mitään mennyttä kerraten
KAIKKEUS VALMISTAA MEILLE JOKAHETKISTÄ POLKUAAN
Mutta - MITÄ ISLAM ON vanhojen fraasien kiertämistä kiven ympärillä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskon Siemen on jokahetkistä elämää, ei tämä ole mitään mennyttä kerraten
KAIKKEUS VALMISTAA MEILLE JOKAHETKISTÄ POLKUAAN
Mutta - MITÄ ISLAM ON vanhojen fraasien kiertämistä kiven ympärilläKaikkeus on kiveä kovempi ja Jumalaa ankarampi. Se vähä minkä olen oppinut sitä tuntemaan vaikuttaa siltä.
Ette kai te kerro Kaikkeudesta perättömiä valheita tai toiveunia hellyyttä kaipaavan miehen. Ei kaikkeus ole hellä ainakaan kaikille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkeus on kiveä kovempi ja Jumalaa ankarampi. Se vähä minkä olen oppinut sitä tuntemaan vaikuttaa siltä.
Ette kai te kerro Kaikkeudesta perättömiä valheita tai toiveunia hellyyttä kaipaavan miehen. Ei kaikkeus ole hellä ainakaan kaikille.Kaikkeus on kaiken takana ylläpitäjänä ja luojana ja pisti mailman tyhjyyteen elämän pystyyn IKUISUUTTAAN.
Elämä on ikuista taaplaamista hyvineen ja huonoineen, koska emmi ikuista hyvyyttä kestäisi.
- Kaikkeuden anteeksianto on myös täydellistä LUOJAMME HYVYYTTÄ
- MIKÄ JEESUS KUVAELMIN TUUAAN ESILLE
- Anonyymi
Orpo väläyttää perussuomalaisempaa maahanmuuttopolitiikkaa – ”Vaalituloksen pitää näkyä”
Helsingin poliisi palautti neljä henkilöä Irakiin – Palautetuilla rikostuomioita
Poliisin mukaan henkilöiden palautus sujui hyvin. - Anonyymi
Allahin luoma pimeys hävittää ELÄMÄN VALON IHMISELTÄ.
PIMEÄ LUHYTNÄKÖISYYS ON LUULO, JOLLA ÄKKISELTÄÄ LUULEE OLEVANSA ELÄMÄNSÄ HERRA
TULEVAT KOKEMAAN TÄMÄN VIELÄ KARVAASTI.- Anonyymi
Allahin opetus on - kun teet tämän sinut palkitaan tällä.
VOIKOS PIMEYS OLLA PIMEÄNPÄÄ ?
- Anonyymi
Jeesus Kaikkeus on USKON esilletuloa,,, mitä KIRJANOPPINEET EIVÄT KÄSITÄ
VAAN LARAAVAT KIRJOJAAN MITÄÄN TOTUUTTA LÖYTÄMÄTTÄ
JEESUS OLI ALUSTA JA JATKUU ja JATKAA IANKAIKKISUUTEEN
HÄN ON ELÄMÄN KUNIGAS elikkä elävä usko on tätä ja jokaisen saatavilla. - Anonyymi
Islam on on paremminkin diktaattori,joka kahlitsee empaattisen ajattelun kehittymisen puhdasoppisella vangitsemisella!
- Anonyymi
Islam elää maalista helveteä ja sitä ylläpitää säänöillään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islam elää maalista helveteä ja sitä ylläpitää säänöillään.
Mukas taivaskin on näitein neitseilyitä, on tämä kokonaisuus näillä täyttä kaistaa pahhuutta kaikki.
- Anonyymi
Koskas islamissa näinen nostetaan tähän asemaan ja vapauteen, meneekös miljoonia vuosia vielä ?
>> Niittykukkaset Reijo Taipale- Anonyymi
Muutamalla sanalla kerrotaan kaikkeus tuntein ja totuudellisesti yhteenkuuluvaisuus.
- Anonyymi
Monoteismi eli yksijumalaisuus kukoisti Israelissa Tuomarien aikana joka oli köyhää ja ahdistavaa aikaa. Mutta sitten alkoi muu palvonta kun Israel valitsi kuninkaan pappeuden asemesta. Ja kuninkaan valtaistuin siunattiin ikuiseksi ja Salomo otettiin Jumalan Pojaksi.
Tuleva Jumalan valtakunta 2028 perustuu jälleen köyhyyteen ja ahdingoihin ja on monoteistinen jos Jumala suo? Mutta on kyllä olemassa myös polyteismiin, kuninkaan teismiin yms. Viittaavia agendoja ja suunnitelmia Jumalan valtakunnan suhteen.
Jumala kykenee poistaan sodan ja armeijat, mutta se ei ole ikuinen ratkaisu sillä talouselämä tarvitsee armeijan olemassaolon pärjätäkseen.
Monoteismi ei yksinomaa fundamentalistisena kelpaa, vaan pitää olla Kuningas, Lähettiläs tms.
Paras ja täydellinen Monoteismi kyllä varmasti tulee olemaan suppean piirin tai kansan asia. Vieraat kansat on sotatanner ja omaa monia omia jumalia. Kun taas tuo yksi suppea piiri eli eliitti elää tuhansia sukupolvia ja muut sortuu kolmen tai neljän sukupolven eli 500 vuoden kuluessa.
Suomi sai katolisen uskon 1000, mutta sortui 1500 luterilaisuuteen. Ja nyt on taas 2000 uusi sortuminen edessä. Sillä tuhansiin sukupolviin elää vain pieni eliitti.- Anonyymi
ISLAMILLA EI OLE ELÄMÄN OSUUTTA
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 967715
Naista muistuttamaan leikattu mies halventaa Miss Suomi-kisatkin
Itkeäkö 😭 vai nauraa? 😂 https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rimi-riutta-on-historian-ensimmainen-transsukupuolinen-mis3663959KT: Ella Kanninen paljastaa vakavasta syöpäepäilystä: "Valmistauduin pahimpaan"
Ella Kanninen on mm. Puoli seitsemän ja Ellan matkassa -sarjojen toimittaja-juontaja. Pari vuotta sitten hän sai järkytt292523Lauri Tähkä raiskasi naisen
Mikähän himo joillain on raiskaamiseen, Laurillekin taatusti bändäreitä riittäisi jonoksi asti vapaaehtoisina valmiina k1422428Lähden mun kanssa viikonlopuksi jonnekin?
Vaikka Tampereelle. Ollaan yhdessä koko viikonloppu. Heinä-elokuussa? Minä maksan.1281961Joko käytät WC-paperia talouspaperin korvikkeens?
Sekä vessapaperien että talouspaperien hinnat ovat nousseet vuodessa jopa 35% verran. Täällä pehmopaperien valmistuksen1491351Onko laastarisuhde ainoa keino päästä yli?
Olisiko mitään ideaa aloittaa laastaritapailusuhde sellaisen ihmisen kanssa, jolle tietäisi myös itse olevansa laastari?641175Mitä teitte tänään?
Mitä palstalaiset teitte tänään? Oliko mitään tavallisesta poikkeavaa? Tapahtuiko jotain kivaa tai vaikka ikävää? Näitte1531053Sähköautojen tulipaloherkkyys pitäisi saada kuriin
Eihän tuollaisia uskalla ostaa: Parkkihallissa lauantaina räjähtänyt sähköauto syttyi nyt liekkeihin autoliikkeen pihass1621000Ajanvarauksellako mies?
Rakas, kerro, miten uskaltaisin soittaa? Kuinka voin mitenkään ikinä täällä saada varmistuksen, että toivot mun soittav59961