Joulukuussa tapasin yhen pojan baarissa. Se tanssi kaveriporukassa ja mie "kuolasin" sitä läheisestä pöydästä... Ihastuin siihe ensinäkemältä, se oli kivannäköne, tummatukkane, siististi pukeutunu... miuta vähän vanhempi. Menin sit tanssilattialle myös, ja myo ajauduttiin tanssii yhessä. Hymyiltii, tuijoteltii toisiimme ja vähän juteltiikin. Kumpikaan ei koskenu toiseen. Tanssittii jalat kipeiks ja lähettii kaupungille käppäilee. Juteltii lisää ja viihyttii hyvin toistemme seurassa. Aamusella vaihettii numeroita ja mie hyppäsin taksiin. Vähän ajan kuluttua se soittikin ja halus vaa varmistaa et annoin oikeen numeron :)
Viikonpäästä nähtii. Käytii kahvilla ja kattelee joululahjoja. Ja ajeltiin autolla. Juteltiin, naurettiin, eikä koskettu toisiimme. Mie olin ihan onnessani!
Aikaa kului, läheteltii välillä viestejä. Sillä oli kiireitä.
Mie rupesin jo hermostumaan, ku ei nähty. Se pisti sit viestii: En ole ollut rehellinen sinulle. Minä seurustelen. Ihastuin sinuun niinpaljon että en uskaltanut kertoa totuutta! Olen pahoillani kaikesta hyvästä ja pahasta. olisipa tilanne toinen mutta kun ei, en varmaan sit enää kuule sinusta mitään?!
Vaikka ei nähty kun parikertaa, ehin ihastuu! Ja se on vieläkin mielessä... Elämä jatkuu! =) Mut numero on vielä tallessa... niisk...

Vastaukset 4
Vanhimmat
yritys hyvä kymmenen.
Entäs sitten? Itse puhun hyvin usein juuri samalla tavalla. En tiedä mistä johtuu, asun Itä-Uusimaalla, isäni on Pohjois-Karjalasta ja äitini oulun tienoilta. Etelärannikola olen aina asunut. Mistä lie johtuu
siinäpä sitä onkin miettimistä ihastuakko vai rakastua itse seurustelen mutta vieras liha kiinostaa varsinki nuori liha.. taidan olla sairas,, mutta minkäpä sitä tunteileen voi.
Anna palaa vaan, kyllä siippas ymmärtää.