Jatkuva lihasnykinä pohkeissa jne.

Anonyymi-ap

Hei. Ajattelin kysyä onko täällä kellään samanlaista kuin minulla. Eli oireeni alkoivat toukokuussa 2021 , huomasin että vasemman jalan jalkateräni lihakset ns holvikaari , nyki jatkuvasti samoin oikean mutta vähempi . Lisäksi molempien jalkojen pohkeet nykii varsinkin levossa tuntuu inhottavalta ja samalla tuntuu kihelmöintiä jaloissa ei kipua kummiskaan . Nukkuma asentoa on vaikea löytää pohkeitten nykimisien takia. Pienessä liikkeessä nykimistä ei tunnu . Nyt olen huomannut myös pientä lievää kramppausta/kipua jalka pöydillä , sekä oikea käden nimetön / pikkurilli, olen ammatiltani lihanleikkaaja ja puristus voimaa pitää joka pv käyttää paljon lisäksi seisoma työ . Hieroja sanoo aina kroppani lihakset ovat tukossa , käyn 1 x kk. Sormet puutuilee öisin myös. Oikeassa kädessä todettu lievä rannekanavan tukos. Kävin neurologilla yli 2kk sitten. Neurologi teki testit , käsien ja jalkojen voimat on hyvät eikä muutakaan huolestuttavaa löytynyt . Harrastan juoksua nyt 15v jo. Tänään esim olin juoksemassa 7km , kovalla vauhdilla enkä ole huomannut lihasheikkouksia kösissä tai jaloissa. Motoriikka toimii . Itseä vaivaa edelleen ALS vaikka neurologi sanoi ettei ole sitä . Neurologi meinasi benigni nykinää eli hyvänlaatuista . Ruokkiiko pelkoni alsista koko ajan kroppaani , esim nämä lievät krampit jalkapöydissä ja käsissä joita nyt ilmenneet 3vkon ajan vaihtelevasti :( Olen 44v mies. Olen kova murehtimaan ja stressaamaan muutenkin , myös sairauden pelko on myös jatkuvasti läsnä jo vuosia . Myös Ahdistuneisuus häiriö todettu jo vuosia sitten . Kiitos teille. Löytyiskö lohtuttavia sanoja keltään . Kiitos vielä . kalium ja magnesium arvot on ok.

6

490

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lihasten nykimisestä käytetään nimitystä faskikulointi.
      Sitä on olemassa ihan hyvänlaatuisenakin, ettei taustalla ole mitään sairautta.
      Jos lihakset ovat jäykähköt muutenkin, ja niitä vielä lisäksi rasittaa liikkumalla paljon, niin ei mikään ihme, jos rentoutuessa alkavat nykiä.

      Itse en paljoa edes liiku, mutta nykimistä on silti lähes joka ilta ja yö. Siihen ei ole löydetty mitään kummempaa syytä.
      Sen verran olen huomannut, jos joskus jalat rasittuvat päivän aikana enemmän, on nykiminenkin iltaisin voimakkaampaa.

      • Anonyymi

        Kiitos kommentistasi. Tunnut olevan hyvin perillä tästä. Olisi tärkeää mulle , jutella asiasta kanssasi jos vaan jaksat ? Mies44


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommentistasi. Tunnut olevan hyvin perillä tästä. Olisi tärkeää mulle , jutella asiasta kanssasi jos vaan jaksat ? Mies44

        No, ehkä jaksaisin, mutta pakko sanoa, että ei minulla varsinaisesti tästä asiasta enempää tietoa ole, mitään sen kummempaa.
        Googlestakin näitä juttuja löytää eri hakusanoilla liittyen lihaksiin ja nykimiseen, niitä olen itsekin joskus katsellut.
        Joskus olen myös lukenut muiden juttuja, juurikin hyvänlaatuisesta lihasten nykimisestä.
        On muuten yllättävän yleistä, huomasin lueskellessani.


      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        🍑 ­N­­y­m­f­­o­m­­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17847974M

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Kuulostaa rokotehaitalta ja ajankohtakin sopii.

      • Anonyymi

        Miten aina näitä rokoteasioita sullotaan joka juttuun, aiheesta viis?
        Joillain on jäänyt ns. " levy päälle ", kun jaksaa ja jaksaa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      93
      3970
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3337
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      130
      2654
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      215
      2063
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      89
      1826
    6. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1809
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      99
      1780
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      114
      1607
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1311
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1222
    Aihe