Tynkkysen aivopieru Ylen sisällöntuotannosta nosti Keskustankin vanhat koplaukset pintaan

Anonyymi-ap

"Keskiviikkona Sebastian Tynkkynen (ps) tiedusteli Twitterissä seuraajiltaan, mistä Ylen sisällöistä tai kanavista olisi varaa leikata. Aiemmin saman päivänä Tynkkynen oli nimitetty viestintää ja digitalisaatiota hallitusneuvotteluissa pohtivan jaoston puheenjohtajaksi.

Kun Petteri Orpolta (kok) tiedusteltiin torstaina, tuleeko hänen hallituksensa puuttumaan Ylen sisältöihin, hän vastasi, että ”ei todellakaan”.

Kohu oli valmis.

Tämä ei kuitenkaan ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun poliitikko pyrkii vaikuttamaan median ja varsinkin Yleisradion toimintaan.

Vuosien varrelta on löydettävissä useita esimerkkejä poliitikkojen yrityksistä puuttua journalistisiin sisältöihin.

Juha Sipilän (kesk) ja Yleisradion toiminnasta nousi kohu marraskuussa 2016, kun Yle julkaisi Kansan Uutisten esille nostaman uutisen pääministeri Sipilän mahdollisesta esteellisyydestä hallituksen Terrafame-kaivoksta koskevassa rahoituspäätöksessä.

Kohu laajeni, kun selvisi, että Ylen johto oli kieltänyt uutisoimasta asiasta enää laajemmin. Suomen Kuvalehti teki marraskuussa 2016 paljastusjutun Ylen hyllyttämistä Sipilä-jutuista sen jälkeen, kun Sipilä oli ottanut yhteyttä Yleen Terrafame-uutisoinnin myötä.

Samalla nousi esiin väitteitä, että Ylen johto oli pidemmän aikaa taipunut Sipilän hallituksen painostukseen."

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009564195.html

Mistä meillä riittää näitä Hitlereitä ja Mussolineja politiikkaan, jotka yrittävät laittaa vallan vahtikoiran häkkiin sen sijaan, että sen annettaisiin tehdä työnsä journalismin periaatteita kunnioittaen? Unkarin vaiko peräti Venäjän mediasääntöjä poliittiset suhmuroijat tänne haluavat, ettei totuus pääsisi kansalaisten kuuluviin? Hufvudstadsbladetin päätoimittaja, Helsingin Sanomien tuleva vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi on twiitissään asian ytimessä, samoin MustRead-verkkojulkaisun päätoimittaja Erkka Railo.

https://twitter.com/EYlajarvi/status/1654342960262029314?cxt=HHwWhICxsYiKtPUtAAAA

https://twitter.com/ErkkaRailo/status/1654213674851082246?cxt=HHwWjIC9gdWk-fQtAAAA

53

380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      MustReadko on joku muu kuin pikku-ukkojen perustama PaskRead

      Yle on ilman muuta laihdutettava pierualevittävä viherpunainen sekundatoimittajien lepokoti joka ostamalla urheilua ja Hollywood- sarjoja HBO .... syö muita kanavia

      En halua maksaa Yle- veroa
      Itse tilaan noin 15 taivaskanavaa enkä seuraa paljon Ylen propaganda- tuuttia heikkotasoisia vihersossukeskusteluja

      Yle- veto ainskin pois ja Yle laihdutuskuurille
      Kuuria ja kuria röyhkeään Yleen

      • Anonyymi

        Eli uskot kaiken maksukanavatöhnän?

        Suomen kleli aika uniikki juttu.

        Erityisesti eri murteet viihdyttäviä.

        Ihan kohtuu hyvin Yle suoriutuu hommastaan.

        Leikkauksista puhuminen yritys vaikuttaa sisältöihin.


      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        😋 ­­­N­y­­m­­f­o­m­­­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17848141g

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tynkkynen itse on se puolivillainen.


      • Anonyymi

        Tynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaTynkkynen hyvinkin oikeassaqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tynkkynen itse on se puolivillainen.

        Sipilän hyvä ystävä


    • Anonyymi

      VIHERPUNAISET LEVITTÄVÄT YLESSÄ HUUHAATA JA SALAILEVAT TIEDOT TOIMINNASTAAN. Salaavat käytön ja mankuvat lisää rahaa. Salaileva kaverikapitalismi rehottaa Ylessä

      Yle on täysi musta laatikko verrattuna tavanomaiseen verovarojen käyttöön, jossa asiat ovat lain nojalla julkisia yksittäisiä kahvikuitteja myöten. Esimerkiksi palkkasummaa Yle ei julkista edes yksikkötasolle eriteltynä. Ainoastaan toimitusjohtajan palkka sekä muun johtoryhmän yhteenlasketut palkat kerrotaan eriteltynä

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/d0062c1b-6910-4975-aada-3de75193cf5d
      Yle ei kerro mihin käyttää veronmaksajien rahoja – salailu tekee keskustelusta mahdotonta

      Ylen rahoituksen ympärillä käydään paljon typerää keskustelua – ja suurin syyllinen siihen on Yle itse

      Yle antaa vain hyvin yleistasoista tietoa siitä, miten se rahojaan käyttää. Ohjelma- tai edes yksikkökohtaisia taloustietoja Ylestä ei saa – yksittäisistä ostoista puhumattakaan.

      • Anonyymi

        Itsesiassa jokaiselle Yleveroa maksavalle kuuluisi "musta laatikko" joka toimisi Hot Spot Terminaalina.
        Nokia pystyy rakentamaan sellaisen tietyillä spekseillä.

        Monet yhteiskunnan eri palvelut tavoittaisi sitä kautta livenä asioitaessa eri instanssien kera Reaaliajassa. 1 Teran muisti riittää mainiosti siihen.Kamera jonka voi avata ja sulkea milloin itse haluaa.Näyttönä tietty Tv.

        Webbikamerat ihan peruspullaa mutta kaikilla ei ole taitoja eikä laitteita siihen.
        Monien asiointipalveluiden käyttöliittymä onneton toteutukseltaan.

        Pitää ola Juniori Seniori ja Pro käyttöliittymä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsesiassa jokaiselle Yleveroa maksavalle kuuluisi "musta laatikko" joka toimisi Hot Spot Terminaalina.
        Nokia pystyy rakentamaan sellaisen tietyillä spekseillä.

        Monet yhteiskunnan eri palvelut tavoittaisi sitä kautta livenä asioitaessa eri instanssien kera Reaaliajassa. 1 Teran muisti riittää mainiosti siihen.Kamera jonka voi avata ja sulkea milloin itse haluaa.Näyttönä tietty Tv.

        Webbikamerat ihan peruspullaa mutta kaikilla ei ole taitoja eikä laitteita siihen.
        Monien asiointipalveluiden käyttöliittymä onneton toteutukseltaan.

        Pitää ola Juniori Seniori ja Pro käyttöliittymä.

        Kyllä Tynkkynen on oikeassa "pillupäiväkirjan " suhteen, ei sen hinnan takia vaan sisällön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Tynkkynen on oikeassa "pillupäiväkirjan " suhteen, ei sen hinnan takia vaan sisällön.

        Ei ole pakko katsoa eikä lukea. Aina on OFF painike.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole pakko katsoa eikä lukea. Aina on OFF painike.

        Mutta on pakko maksaa ja se on väärin.

        Sipilä oli niin kokematon politiikassa että hän luuli että mediassa puhutaan totta.
        Ei tiennyt fake news -Ylestä ja muista valemedioista, joita Suomi on pullollaan, mutta 4 vuoden aikana oppi tuntemaan.


      • YLE TEKI MAANPETTURI HERTTA KUUSISESTA IHAILEVAN SARJAN.
        KARI KONTIO OLI KESÄTÖISSÄ YLE:LLÄ JA YLEN PARTAMIEHET MOITTIVAT KONTION KOVASTA TYÖMORAALISTA.


      • Anonyymi

        Viherpunikit voivat tehdä omia ohjelmiaan, mutta ei verorahoilla. Ylelle olisi annettava mahdollisuus tehdä ohjelmiaan mainoskanavana tai/ ja maksukanavana. Mikäli katsojia on vähän, ei sisältö ole katsojia kiinnostava. Tällöin ohjelma on kannattamattomana lopetettava. Toisaalta yle kilpailee verorahoin mainos tai korttirahoitteisten kanavien kanssa, mikä ei ole oikein.

        Ylen rahoitus on yhdessä hallituskaudessa n 2 miljardia. Yle vero kurittaa jokaista, aivan pienituloisinta lukuunottamatta. Jos yle hankkisi rahoituksen kortti tai mainostuloina, kevenisi ihmisten verotus ja valtio saisi tuloja verottamalla yleä kanavamaksuilla ja muilla verottajan keksimillä keinoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole pakko katsoa eikä lukea. Aina on OFF painike.

        Mutta maksaa pitää.


    • Anonyymi

      Nyt tämä Atte" Sensuur"i Jääskeläinen sai palkkioksi SiTra paikan Jyrki Boy Kataisen jäljiltä.

      Kepulisti vai Kokkare siinäpä kysymys vaiko sittenkin pelkkä kikkare?

      Sipilä-Gate kiistaton näyttö sekä moraalistaan ja etiikastaan.
      Sensuroi jopa teksti tv sisällön aina kun joku poliitikko älähti itseään koskevia uutisia.

      Wahlroosin ja Herlinin verokeinottelusta kertova MOT-jakso sensuroitiin.

      Toki herran pelko on viisauden alku mutta ei koske maallisia herroja eikä narreja.

      • Anonyymi

        Viritteillä oleva kokopersuhallitus yrittää aivan selvästi kiristää ja uhkailla Sipilän lahkon tavoin Ylen toimitusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viritteillä oleva kokopersuhallitus yrittää aivan selvästi kiristää ja uhkailla Sipilän lahkon tavoin Ylen toimitusta.

        Ylen rahoitus nyt vain kammataan auki.
        Pelottaako?


      • Anonyymi

        Vain suomen- ruotsn- tai saamenkieliset käy.


    • Sebu on Homo..Ja Homo on Sebu hhhhhhhhhhhhhhhhhhhhaaaaaaaaa

    • Anonyymi

      Kepulaisten Oulun helluntailaisseurakunta erotti Sebu Tynkkysen homoseksuaalisuuden takia. Valtakunnansyytäjä vanhatäti pisti homovihassaan tuomioita, kun Tynkkynen puolusti homoseksuaaleja kehitysmaatörkyoppeja vastaan (samatäti ei vetänyt oikeuteen sosdemshiiaa juu talaisvastaisesta julkeasta rasismistajoka levisi ympäri maailmaa mm. USAhan kun demari pillkkasi uskonnotonta miljardööriä)

      Tynkkynen on perussuomalaisten homojen yhdistyksen puheenjohtaja, Ja tutkii Ylen tuhlailua Säätytalolla viran puolesta säästöjä varten https://pbs.twimg.com/media/FvNc3MFX0AIH4I4?format=jpg

    • Anonyymi

      sipilä laittoi koko suomen paskaksi ja tilasi mamut jengeineen

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Varsinainen persujen paskamyrsky tämä ketju. Ja Keskustan palstalla, hmmm.....

      • Anonyymi

        Paskamyrskyt on persuille tuttuja ja Oulun vaalipiirin ääniharava Tynkkyselle varsinkin, housuihin paskominen julkisesti lähtölaukaus uralle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskamyrskyt on persuille tuttuja ja Oulun vaalipiirin ääniharava Tynkkyselle varsinkin, housuihin paskominen julkisesti lähtölaukaus uralle.

        Olisikohan ollut sakastiinpaskoja Hakkaraisella opissa?


    • Sebu on ihan oikeassa. YLE:n voisi muuttaa mainosrahoitteiseksi ja maksukanavaksi.
      Mitä "riippumattomuuteen" tulee niin talo on täynnä kommunisteja mihin Kari Kontio vainaakin viittasi.
      Muistan vieläkin kuinka Päivän Peilissä oltiin kiimassa Nicaraguan Sandinisti fasisteihin.
      1982 YLE:n toimittajat moittivat Westerholmia että hän oli asettunut Kekkosen vadtaehdokkaaksi 1978.
      "Täällä Aarre Mojonen, Noskova". (Sliippareista kertovassa kirjassa).

      • Anonyymi

        En huomannut, että Tynkkynen olisi puhunut mainosrahoitteisuudesta. Maksukanavahan Yle on jo nyt, joten taisi tarkoittaa Yle-veron keventämistä yhtiön palveluja karsimalla.

        Mainosrahoitteinen Yle vääristäisi kilpailua sikäli kuin mikään yksityinen firma edes haluaisi mainostaa kummankaan puolen Merisäätä ja Liikennetiedotteita.


      • Anonyymi

        Pallopaituli on sitä mieltä, että köyhät eläköön uutispimennossa, jotta eivät tulisi häiritsemään kansalaispisteidesi keräämistä? Diktatuuri rules?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pallopaituli on sitä mieltä, että köyhät eläköön uutispimennossa, jotta eivät tulisi häiritsemään kansalaispisteidesi keräämistä? Diktatuuri rules?

        Myös kirjastot pitäisi tehdä maksullusiksi ainakin netin käytön suhteen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        En huomannut, että Tynkkynen olisi puhunut mainosrahoitteisuudesta. Maksukanavahan Yle on jo nyt, joten taisi tarkoittaa Yle-veron keventämistä yhtiön palveluja karsimalla.

        Mainosrahoitteinen Yle vääristäisi kilpailua sikäli kuin mikään yksityinen firma edes haluaisi mainostaa kummankaan puolen Merisäätä ja Liikennetiedotteita.

        Syksyn MM-turnsuksessa Pasasen Peetu oli Discoverylls valovuoden parempi kuin YLE.
        Mitä tekee YLE:llä kun on netti ja suoratoistiopalvelut.


      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Myös kirjastot pitäisi tehdä maksullusiksi ainakin netin käytön suhteen.

        Olet sinä todella himmeä päästäsi, ei voi oikein muuta sanoa. Näin omilla tuloillani toimeentulevana en kuitenkaan allekirjoita noin idioottimaista ehdostusta, minkä esitit. Kirjastoilla on yhteiskunnallinen, sivistyksellinen tehtävä. Sinä haluaisit siis lisää matalaotsaisuutta Suomeen, että olisi enemmän riistettäviä ja persuilla kannattajia?

        Kirjastot ovat tärkeä osa suomalaista sivistysvaltiota.


      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Myös kirjastot pitäisi tehdä maksullusiksi ainakin netin käytön suhteen.

        Olisipa hassua. Eiväthän ne yleisölle varatut koneet, joilla on mahdollisuus surffailla, edes maksa kirjastoille mitään ylimääräistä, koska niiden omat tietokannat ovat nykyään nettiyhteyden takana. Ne harvat, jotka käyvät surffailemassa kirjaston koneilla, tekevät sitä todelliseen tarpeeseen.

        Jos kirjoille tulisi lainausmaksu, se menisi käytännössä kirjojen kustantajille ja kirjailijoille nykyisten lainauskorvausten vastineeksi. Kunnallisvero ei siitä juuri keventyisi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisipa hassua. Eiväthän ne yleisölle varatut koneet, joilla on mahdollisuus surffailla, edes maksa kirjastoille mitään ylimääräistä, koska niiden omat tietokannat ovat nykyään nettiyhteyden takana. Ne harvat, jotka käyvät surffailemassa kirjaston koneilla, tekevät sitä todelliseen tarpeeseen.

        Jos kirjoille tulisi lainausmaksu, se menisi käytännössä kirjojen kustantajille ja kirjailijoille nykyisten lainauskorvausten vastineeksi. Kunnallisvero ei siitä juuri keventyisi.

        Sinänsä.alemmille sosiaaliluokille olisi tarpeellista lähinnä keskittyä yksinkertaisiin suorittaviin töihin.


      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Sinänsä.alemmille sosiaaliluokille olisi tarpeellista lähinnä keskittyä yksinkertaisiin suorittaviin töihin.

        Sisäsiittoisuuden aiheuttamaa mielen kieroutumista vaiko Halla-ahon kanssa yhteisiä lukuhetkiä kansallissosialistisen kirjallisuuden parissa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En huomannut, että Tynkkynen olisi puhunut mainosrahoitteisuudesta. Maksukanavahan Yle on jo nyt, joten taisi tarkoittaa Yle-veron keventämistä yhtiön palveluja karsimalla.

        Mainosrahoitteinen Yle vääristäisi kilpailua sikäli kuin mikään yksityinen firma edes haluaisi mainostaa kummankaan puolen Merisäätä ja Liikennetiedotteita.

        Merisää ja liikennetiedotteet ovat teknisiä kanavasopimusten yksityiskohtia, jotka hoidetaan aivan varmasti. Maksukanavalla ilmeisesti tarkoitetaan kanavaa, jonka ohjelmatarjonnan tai osan siitä voi halutessaan ostaa.


    • Anonyymi

      kepulaiset kaatuu

    • Anonyymi

      suomalaisten rahoilla vihervasemmiston woke politiikkaa ja Sipilä keskusta auttaa?

      • Anonyymi

        Äärioikeistopersut ovat täysin aivopestyjä tuolla woke-vouhotuksellaan. Ottaa lujille tehdä Suomesta oikeistodiktatuuri?


    • Anonyymi

      Sipilä on suurimaami

    • Anonyymi

      Kyllä on YLEllä kova hätä, kun pitää jokaisessa lähetyksessä pääaiheena kertoilla, kuinka hallitusneuvottelut ovat vaikeat Perussuomalaisten takia. Asiantuntijoiksi sitten otetaan henkilöitä mm. hyvin vasemmistomyönteiseksi tiedetystä Tampereen yliopistosta. Eipä tarvinnut MTV:n uutisissa korostaa Perussuomalaisten vänkäämistä tällä kertaa. Missä YLEn puolueettomuus ja tasapuolisuus? Tulisiko kertoa Kokoomuksen ja RKP:n vaatimuksista. Mihin on jäänyt uutisointi vasemmiston uhitteluista?

      • Anonyymi

        Sipilän syy


      • Anonyymi

        Yle vääristelee, kun sitä ottaa pannuun, kuinka sujuvasti hallitusneuvottelut tällä kertaa käyvät. Väitetään, että perussuomalaisten heikkoutena ovat kokemattomat neuvottelijat, vaikka juuri ensikertalaisissa on neuvottelujen vahvuus. Vanhat asenteet ja ennakkoluulot eivät ole enää jarruna. Ulkonaisestikaan ei ole pukupakkoa tai määräyksiä, miten silmälaseja käytetään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yle vääristelee, kun sitä ottaa pannuun, kuinka sujuvasti hallitusneuvottelut tällä kertaa käyvät. Väitetään, että perussuomalaisten heikkoutena ovat kokemattomat neuvottelijat, vaikka juuri ensikertalaisissa on neuvottelujen vahvuus. Vanhat asenteet ja ennakkoluulot eivät ole enää jarruna. Ulkonaisestikaan ei ole pukupakkoa tai määräyksiä, miten silmälaseja käytetään.

        No mitenkäs Yle muka vääristelee, kun tasapuolisesti kaikki valtamediat ovat uutisoineet varsin samansuuntaisella viestillä? Totuus pitäisi piilottaa? Persu-Pravda on tietysti eri asia, kun siellä nyt ei muutoinkaan pahemmin faktoja tarkistella vaan höystetään persuja lähes uskonnollisella paatoksella kirjoitetulla tavalla.

        Ei ole mitään epäselvää, etteikö persujen peppukipuilu kylmien faktojen edessä ole saanut puolueen öyhöttäjäedustajat polttamaan kääminsä, kun löperöt lupauksensa ovat menossa roskakoppaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitenkäs Yle muka vääristelee, kun tasapuolisesti kaikki valtamediat ovat uutisoineet varsin samansuuntaisella viestillä? Totuus pitäisi piilottaa? Persu-Pravda on tietysti eri asia, kun siellä nyt ei muutoinkaan pahemmin faktoja tarkistella vaan höystetään persuja lähes uskonnollisella paatoksella kirjoitetulla tavalla.

        Ei ole mitään epäselvää, etteikö persujen peppukipuilu kylmien faktojen edessä ole saanut puolueen öyhöttäjäedustajat polttamaan kääminsä, kun löperöt lupauksensa ovat menossa roskakoppaan.

        mitävittua yniset ylen tasapuolisuudesta
        YLE KERTOO UUTISET PAINOTTAEN JOTAIN HULLUA ASIAA TAI VAIKENEE
        YLE vaikeni esim. 2019 rasistishiian kirjoituksisa jonka seuraksena se pääsi NELJÄKSI
        VUODEKSI SDPN
        RIVEISSÄ PILAAMAAN SUOMEN MAINETTA EDUSKUNNASA JA ISTUU SOPEUTTAMISRAHALLA PSKAAPUHUMASSSA VIELÄKIN

        jos yle olisi kirjoittanut sdpmaturaiskaajan vaasassa olisi sdp hävinnyt 2019 jne


    • Anonyymi

      Sipilän syy

    • Anonyymi

      yle vaikeni Sdp:n kuntavaaliehdokkaalle yli kolmen vuoden vankeustuomio: Raiskasi naisen rikoskumppaninsa kanssa vain pari viikkoa ennen vaaleja –

    • Anonyymi

      yle vaikeniPohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi joulukuun alussa kaksi vaasalaismiestä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin vuonna 2017 tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta. Philip Muisya Kimuya ja John Marc Okello tuomittiin kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen. sdp ehdokas

    • Anonyymi

      Toinen tuomituista, Okello, oli kevään 2017 kuntavaaleissa sdp:n ehdokkaana. Okellon ehdokasesittely on edelleen nähtävissä Vaasan sdp:n verkkosivulta. Ehdokasesittelyssään Okello ilmoittaa olevansa pääluottamusmies sekä shop steward, joka tarkoittanee kaupan myyjää.

    • Anonyymi

      Kun Tynkkynen paljasti Sipilän kutsumien seksuaalirikollisten puuhat Sipilän
      poliittinen ura katkesi YLE EI HUOLEHTINUT KANSAN TURVALLISUUDESTA VAAN SEBU TYNKKYNEN. Yle silitti törkypoliitikon päätä ja selitteli

    • Anonyymi

      Ylen rahoitusta
      uutisten manipuloijan ja niistä vaikenian

      vähennetään nyt rivakasti

    • Anonyymi

      keskustallah on suuri

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      80
      1562
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1024
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      922
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      689
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      79
      664
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    Aihe