Rakkaalle terveiset täältä Chiang Maista.

Aivan ensimmäiseksi hyvä Feikki-Trolli Tyttö Neitinen 2010 täytynee todeta, että kovin monta muuttuvaa olemusta "Terveestä" päästäsi olet minusta luonut, joten olisi jo aika ymmärtää, että sinulla on ongelma itse itsesi kanssa.

Toiseksi kerron, että sinun haave-elämänkertasi kaipaisi jälleen päivitystä.

""Hänen ikäisensä ukko"? Teemuko se siellä huutelee kun lause kertoo että olet nuorempi, kun taas senssuna esität olevasi 64 vuotias?
45 vuotiaalle hieman vanhoolliselle miehelle se tuli yllärinä että silloiset 30-34 vuotiaat naiset oli aikuisviihdekulttuurin kasvattamia ja siinä meinasi "pappa" jäädä jo jalkoihin siinä vaatimustasossa".

Edellä olevaa olisi syytä tarkistaa selityksiesi kanssa, että koska muutit haavethaimaahan?

"En ole niin varakas kuin mitä kiusallani olen Pertti Pasasen antanut ymmärtää".

Tuo edellinen onkin sitten hauska totuus ja nyt voikin pohtia tarkemmin, että miten nämä Kloonisi TT, 44, SS ja HukkapalaLaiffi onkaan myös antanut "Ymmärtää" samaa elvistelyä, jota olet "Kiusallasi" esittänyt?

Sen tosin uskon että voinet asua Hesalaisen yksiön hintaisessa kodissa olosuhteissasi puskista huudellen, koska se on sinun turvallisuudellesi eduksi sen sijaan, että tapaisit minut.

7

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Puskista huutelu"?

      "Edelleenkään en aio millekään nettipellelle alkaa kertoa nimeäni.
      Siitä tulee harmia vain sinulle."

      Siis Dille hyvä. Katsot että jollekin muulle tulee harmia, mikäli ......

      Mitäpä tuohon muuta sanomaan, kuin että Grattis Sbuge, pysy puskassasi että ei tule muille harmia, jos sieltä uskaltaisit Pellenaamasi kanssa tulla ihmisten ilmoille.

      Niin ja terveiset HaaveKorealaisille kakaroilles ja Ammattipyllistäjällesi.

    • Anonyymi

      On taas vähäjärkinen Teemupoika ottanut hieman rohkaisua lauantain kunniaksi.

    • Anonyymi

      Oliko kuvalinkkiä Chiang Maista missä kohdassa tuota selostusta? Räps?

    • Anonyymi

      "puskista huudellen, koska se on sinun turvallisuudellesi eduksi sen sijaan, että tapaisit minut"

      Hui!

      • Anonyymi

        Se on ihan sairaan pelottava jo ajatuksenakin kohdata mestari jolla on aivopesussa ja villalangassa usean danin musta vyö. Hoivatalon 75 senttiä korkean aidan yli karatessa hän käyttää A-tikkaita, vaikka metrin päässä olisi portti auki. Tulee seikkailun makua elämään.
        Viimeksi saivat kiinni kun mestari pälyili kuvajaistaan Tebolin ikkunasta ja kyseli ohikulkijoilta että onk toi mä tuolla tebskalla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ihan sairaan pelottava jo ajatuksenakin kohdata mestari jolla on aivopesussa ja villalangassa usean danin musta vyö. Hoivatalon 75 senttiä korkean aidan yli karatessa hän käyttää A-tikkaita, vaikka metrin päässä olisi portti auki. Tulee seikkailun makua elämään.
        Viimeksi saivat kiinni kun mestari pälyili kuvajaistaan Tebolin ikkunasta ja kyseli ohikulkijoilta että onk toi mä tuolla tebskalla?

        Ja cittarin aulassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4120
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2810
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      69
      2708
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      153
      2510
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      72
      2142
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      326
      2003
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      32
      1498
    8. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      39
      1437
    9. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1423
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1295
    Aihe