Kumpi oli suurempi onnettomuus?

Yuval Noah Harari väittää kirjassaan 'Homo Sapiens', että maatalouden "keksiminen" oli ihmiskunnan pahin onnettomuus. Minä väitän, että jumalien keksiminen oli vähintään yhtä paha. Ennen jumalien keksimistä ihmiskunta sai elantonsa metsästyksestä ja keräilystä. Ihmiset elivät pieninä laumoina tasa-arvoisesti. Kaikilla oli samat oikeudet, ruoka jaettiin tasapuolisesti ja kaikilla oli pääsy valtaan eli käytännössä siis tasapuolinen vaikuttamismahdollisuus päätöksenteossa lauman tekemisistä.

Jumalien myötä tuli epätasa-arvo (miesten ja naisten välille ja syntyi luokkayhteiskunta), omaisuuden epätasainen jako ja yksilöiden valta ja vaikutusmahdollisuudet vähenivät nollaan. Toisaalta jumalat mahdollistivat suurempien yhteisöjen muodostumisen. Laumoista tuli kaupunkivaltioita, valtioita ja lopulta imperiumeja. Nämä tarvitsivat yhteisiä helppoja tarinoita, joita toimitettiin jumalmyyttien muodossa.

Kysymykseni ja keskustelun avaus liittyy siihen, olisiko ollut mahdollista siirtyä metsästäjäkeräilijöiden egalitarismista suoraan nykyisen kaltaiseen monarkiaan? Vai olivatko jumalat pakollinen välivaihe? Löytyykö ihmiskunnan historiasta parempia jumalia kuin vihaiset, väkivaltaiset ja kostavat aabrahamilaiset jumalat? Miten idän uskonnot, edistivätkö ne demokratiaa ja kansojen välistä yhteistointaa? Entä Amerikoiden alkuperäiskansojen jumalat?

8

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Kysymykseni ja keskustelun avaus liittyy siihen, olisiko ollut mahdollista siirtyä metsästäjäkeräilijöiden egalitarismista suoraan nykyisen kaltaiseen monarkiaan? "

      Mitä vittua kirjoitin? 😂 Tätä se punaviinin nauttiminen tekee. Virke kuuluu oikein kirjoitettuna:

      Kysymykseni ja keskustelun avaus liittyy siihen, olisiko ollut mahdollista siirtyä metsästäjäkeräilijöiden egalitarismista suoraan nykyisen kaltaiseen *demokratiaan*?

      Egalitarismi = Egalitarismin mukaan millään ryhmällä ei saa olla moraalista etuoikeutta muihin nähden. Jokainen yksilö on käsitettävä redusoimattomana yksikkönä. Jyrkkä egalitarismi katsoo, että kaikki hyvät on jaettava tasan yhteiskunnan jäsenten kesken, mutta monet egalitaristit sallivat erilaisten palkkioiden kiinnittämisen eri yhteiskunnallisiin asemiin niin kauan kuin ne ovat yhtäläisesti avoimia kaikille.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Egalitarismi

      • Anonyymi

        No hieman jo ihmettelin tuota lukiessani. Mutta oli sinulla sen verran hyvä syy selitykseksi, että uskon sen.


    • Anonyymi

      Antiikin Kreikassa ei ilmeisesti ihan hirveästi ollut uskonnollisia vainoja eli metsästäjäkeräilijöiden egalilitarsimi - kreikan egalitaristinen demokratia - moderni demokratia olisi voinut olla kehityspolku. Kuinka paljon olisimme olleet edellä ilman vuohipaimenten uskontoa? 1000 vuotta? Teknologinen singulariteetti olisi jo saavutettu ja ihminen vallannut koko universumin?

    • Anonyymi

      Jälkiviisaus on imelin viisauden laji sanoi Konsta Pylkkänen.

    • Anonyymi

      Jospa ateistit kokeilisivat, vaikkapa ihan pienessä mittakaavassa omaa utooppista arjen todellisuuttaan? Siten, että annettaisiin resurssit, mutta teistien kanssa ei saisi olla tekemisissä. Ja perustettaisiin jonkinlainen ateistinen vatikaanivaltio kokeilualustaksi. Mitä ateistit ajattelevat ko. yhteiskunnallisessa kokeilussa käyvän? Monilla uskonnoillahan on omat pyhät paikkansa ja valtioalueita, jotka liittyvät niiden kerrontaan.

    • Anonyymi

      "Minä väitän, että jumalien keksiminen oli vähintään yhtä paha. "

      Tekoälyn keksiminen on pahin kaikista. Mutta minkä teet, kun tiede ja innovaatiot tulevat menemään omia polkujaan. Mikään ei voi estää AI:n kehitystä maailman älykkäimmäksi digitaaliseksi entiteetiksi.

    • Anonyymi

      Sen verran vastalausetta aloitukseen, että mitenkähän tasa-arvoinen metsästäjäyhteisö on mahtanut olla vammaisille...

      Muutoin kyllä mielenkiintoisia ja kysymisen arvoisia kysymyksiä. Käsitykseni on, että monoteistien jumalat mahdollistivat suurten valtakuntien synnyn, tosin Rooma, joka nujersi ne Kreikan pienet demokratiat, ei kyllä siinä vaiheessa vielä ollut monoteistinen.

      Kyllä se ehkä on niin, että tarvittiin jumalat ja niihin liittyneet irrationaaliset uskomukset, että yhtä muutaman kymmenen ihmisen metsästäjä-laumaa suuremmat kokonaisuudet saattoivat syntyä. Ja kun ne olivat syntyneet, ne ahmivat sisäänsä pienemmät.

    • Anonyymi

      siellä missä oli vilja aitta niin siellä oli niin paljon ihmisiä , että niitä piti jotenkin hallita
      vastaus oli uskonto

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      39
      3419
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2635
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2594
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1836
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1566
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1341
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1288
    8. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1259
    9. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      109
      1201
    10. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1166
    Aihe