Totta kai on. Siihen liittyy yksi kiinteä vuosipäivä ja pari muuttuvaa päivää: Minä synnyin 14.5.1974 eli tuleva sunnuntai on minun syntymäpäivä. Tänä vuonna äitienpäivä on 14.5.2023. Israelin valtio itsenäistyi 14.5.19…
Palstalla on yhä enemmän hihhuleiden kommentteja, joissa on sanoja peräkkäin käsittämättömänä sekasotkuna. Vaikka itsekin nuoruuden lahkossa näin läheltä aivan käsittämättömiä riemuidiootteja niin jopa niihin verrattuna…
Yuval Noah Harari väittää kirjassaan 'Homo Sapiens', että maatalouden "keksiminen" oli ihmiskunnan pahin onnettomuus. Minä väitän, että jumalien keksiminen oli vähintään yhtä paha. Ennen jumalien keksimistä ihmiskunta s…
Kuningas Charles III kruunataan tänään Westminster Abbeyn kirkossa. Seremonioissa yhdistyy paljon ikivanhoja perinteitä ja uskontoa. Charles III voidellaan pyhällä öljyllä ja varmasti kuulemme hymnin Zadok the Priest, j…
Monet teistit väittävät, että moraali tulee Jumalalta ja moraalittomia ateisteja pidättelee naapurinmurhalta ainoastaan lait ja se, että siitä voi jäädä kiinni. No ei se ihan näin ole. Esimerkiksi kultainen sääntö löyty…
Kadeshin taistelu on yksi parhaiten dokumentoituja muinaisen Lähi-idän taisteluita. Siinä Faarao Ramses II:n egyptiläiset joukot löivät Muwatalli II:n heettiläiset joukot Kadeshissa. Faarao oli vähällä hävitä taistelun …
-Olen ateisti. -Miksi, etkö usko edes luojajumalaamme Mulukuun? -En ole koskaan kuullutkaan Mulukusta. ********** -Olen ateisti. -Miksi, etkö usko edes Jumalaamme? -Jumalan nimissä on tehty niin paljon pahuutta, että si…
Kristityillä on sekava pelastusoppi. Yhdestä, lähinnä UT:n näkökulmasta ihminen pelastuu vain Jumalan armosta eikä ihmisen teoilla ole mitään osaa ja arpaa siinä, kuka pelastuu. 16 Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen …
Minua on aina pelottanut itsekseen puhuvat ihmiset koska mielestäni se on selvä mielisairauden merkki. Itsekseen puhuminen on lisääntynyt selvästi, mutta yleensä helpotuksen tuo se, että huomaa itsekseen puhuvalla oleva…
Hitchensin partaveitsi epistemologinen työkalu, jolla voidaan hylätä tietoon liittyviä väittämiä. Se kuuluu seuraavasti: "Todistamaton väite voidaan hylätä ilman todisteita." Toisin sanoen todistamattomille väitteille v…
Kristityt ovat kansanmurhanneet alkuperäisväestöä ja varastaneet heidän maat ja omaisuuden. Vuonna 1886 lähetyssaarnaaja Martti Rautanen ja kasvitieteilijä Hans Schinz irrottivat kaksi sirpaletta Pohjois-Namibiassa sija…
Positiivista ateismia ei tarvitse todistaa Occamin periaatteen mukaan. Se ei ole myöskään uskoa. Tämä johtuu tietysti siitä, ettei jumalista ole yhtään ainoaa todistetta. Jumalat vertautuvat pikkulasten painajaisten sän…
Palstalla on taas pilkattu ateisteja oikein urakalla joten laitetaanpa vaihteeksi muistutuksena tieteellinen paperi siitä mitä teismi on. Jumalusko on delusionaalista ja patologista. Kansankielellä siis mielisairautta. …
Miksi mielikuvitusolennot sepitetään arkisen kokemuspiirin rajoille, mutta siitä ulospäin? Mielikuvitusolennolla pitää olla kytkentä arkiseen kokemuspiiriin, jotta ihminen ne yleensä käsittää. Olento pitää olla kuitenki…
Skeptikot ovat myytikoita, joiden on kutakuinkin yhtä vaikea kyseenalaistaa näkemystään ja muuttaa mieltään kuin litteään maahan uskovan kreationistin. Hän ei reagoi asiallisella tavalla vastaväitteisiin ja hyviin perus…
Kristityt pitävät Jeesusta itsestäänselvästi nasaretilaisena, mutta aikalaislähteissä ei mainita lainkaan Nasaretia. Matteus teki jopa niin alkeellisen virheen, että sepitti VT:n profeettojen ennustaneen nasaretilaisest…
Uskovaiset selittävät kuinka Paavalin kirjeet ovat lähes silminnäkijäkertomuksia historiallisesta Jeesuksesta. He väittävät, että Paavalin kirjeistä selviää Jeesuksen kuolinvuosi 30 jaa. ja ristiinnaulitsemispaikka. Olk…
Taas on juhlittu aabrahamilaisten uskontojen kevätjuhlia, kristittyjen ja juutalaisten pääsiäistä ja muslimien ramadania. Raketit ja pommit ovat lentäneet taas puolin ja toisin. Sadat ihmiset ovat linnoittautuneet al-Aq…
Sinimustan liikkeen johtaja on asetettu syytteeseen somekirjoituksesta, jossa hänestä tuntuisi hyvältä juutalaisuuden kriminalisointi. ”Syyte tuli Kurun vuonna 2020 julkaisemasta twiitistä, jossa hän kommentoi poikalast…
Avaan keskustelun pääsiäisperinteistä, jotka kristinusko on ominut itselleen, mutta joilla kaikilla on pakanalliset juuret muinaisessa Lähi-idässä ja myös muinaisessa, pakanallisessa Euroopassa. 1. Paasto liittyi maatal…