Sarjavalittaja

Anonyymi-ap

Valtava taakka Joutsan kunnalle tämä sarjavalittaja.

633

8509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitähän se on ollut jo pitemmän aikaa.

      • Anonyymi

        Onkohan ihan terve?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan ihan terve?

        Joutsa ei ole poikkeus, sarja- taikka ammattivalittajia on vähintään yksi ihan jokaisessa kunnassa kuntien viranhaltijoitten ja luottamusmiesten riesana.

        Minun omassa synnyinkunnassani Evijärvellä valtuusto päätti erottaa kunnan koko seitsenjäsenisen teknisen lautakunnan ja valita saman tien uuden lautakunnan, niin että vain yksi vanhan teknisen lautakunnan jäsenistä vaihtui. Taustasyynä tuon yhden henkilön erottamiseen kunnan teknisen lautakunnan jäsenyydestä oli hänen pitkään jatkunut epäasiallinen käytöksensä kunnan viranhaltijoita kohtaan.

        Siis Evijärven kunnanvaltuusto käytännössä erotti yhden teknisen lautakunnan jäsenen, mikä tapahtui käytännössä siten, että ensin valtuusto erotetti koko teknisen lautakunnan ja saman tien valittiin uusi lautakunta kaikilta muilta kokoonpanon osilta edellisen lautakunnan kaltaisena, mutta vain yksi vanhan lautakunnan jäsenistä jätettiin valitsematta uuteen lautakuntaan ja tuon valitsematta jätetyn tilalle valittiin uusi lautakunnan jäsen.

        https://yle.fi/a/74-20017752

        https://www.evijarvi.fi/images/poytakirjat/2023/Valtuusto/11_Tilapisen_valiokunnan_loppuraportti_ja_muistio.pdf


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joutsa ei ole poikkeus, sarja- taikka ammattivalittajia on vähintään yksi ihan jokaisessa kunnassa kuntien viranhaltijoitten ja luottamusmiesten riesana.

        Minun omassa synnyinkunnassani Evijärvellä valtuusto päätti erottaa kunnan koko seitsenjäsenisen teknisen lautakunnan ja valita saman tien uuden lautakunnan, niin että vain yksi vanhan teknisen lautakunnan jäsenistä vaihtui. Taustasyynä tuon yhden henkilön erottamiseen kunnan teknisen lautakunnan jäsenyydestä oli hänen pitkään jatkunut epäasiallinen käytöksensä kunnan viranhaltijoita kohtaan.

        Siis Evijärven kunnanvaltuusto käytännössä erotti yhden teknisen lautakunnan jäsenen, mikä tapahtui käytännössä siten, että ensin valtuusto erotetti koko teknisen lautakunnan ja saman tien valittiin uusi lautakunta kaikilta muilta kokoonpanon osilta edellisen lautakunnan kaltaisena, mutta vain yksi vanhan lautakunnan jäsenistä jätettiin valitsematta uuteen lautakuntaan ja tuon valitsematta jätetyn tilalle valittiin uusi lautakunnan jäsen.

        https://yle.fi/a/74-20017752

        https://www.evijarvi.fi/images/poytakirjat/2023/Valtuusto/11_Tilapisen_valiokunnan_loppuraportti_ja_muistio.pdf

        Tuon tason lampaat saavatkin erota. Kyllähän nyt yksi ääliö täytyy aina voida ulostaa mistä tahansa.

        Suomessa mielisairaita siedetään käsittämättömän paljon...


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        🍒 ­­­N­y­­­m­­f­o­m­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17849465U

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Höpöhöpö. Hyvä että joku ees huolehtii ettei kunnanjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan kaikki laittomat esitykset mene sukkana läpi

      • Anonyymi

        Sokea kanakin joskus jyvän löytää kun paljon nokkii. Sarjavalittaja kuitenkin aiheuttanut erittäin paljon hallaa Joutsalle.


    • Anonyymi

      Ei ole enää ihan normaalia, että yksi tyyppi työllistää yksin valituksillaan kunnan johtavat viranhaltijat. Hylsyjä tulee valituksista.

      • Anonyymi

        Onko Joutsassa nyt menossa samankaltainen tilanne mikä oli Etelä-Pohjanmaalla Evijärvellä ja joka johti siellä kunnan yhden teknisen lautakunnan jäsenen, kunnanvaltuutettu Jarkko Pahkakankaan (kok.) erottamiseen kunnan teknisen lautakunnan jäsenyydestä, jota yllä on selostettu.


    • Anonyymi

      Hallinnon terrorisointia hänen toimintansa on.

      • Anonyymi

        En ole joutsalainen, joten ei ole aavistustakaan, mistä juuri tässä tapauksessa on kyse.

        Sensijaan tuo termi "sarjavalittaja" herätti kiinnostukseni!

        Voisiko sarjavalittajaksi ryhtymistä käyttää aivan laillisena kostokeinona viranomaisia vastaan ? Kosto syy: Se, että asiallisiakaan valituksia ei käsitellä asiallisesti, vaan ne vaietaan tai ainakin pyritään ns. vaikenemaan kuoliaaksi.

        Eli jos asiallinen valitukseni ei johda mihinkään, niin miten voisi hyötyä siitä, että alkaa tämän jälkeen aivan kostotarkoituksessa valittaa aivan kaikesta, mistä lain mukaan on mahdollista valittaa ?

        Tilanne kun Suomessa on jo pitkään ollut se, että vaikka viranomaisen pitäisi lain mukaan toimia asiallisesti, näin ei käytännössä tapahdu, vaan viranomainen syrjii kansalaisia ja pienyrittäjiä, ja suosii suuryrityksiä, ja jos 2 yritystä joutuu ristiriitaan keskenään, usein viranomainen suosii perusteettomasti suurempaa yritystä.

        Ja entä yleinen tapa, millä Suomen viranomaiset hoitavat asioita?

        Onko sinulla auto?

        Mieti tätä:

        1. Vaikka et ajaisi autollasi mihinkään, niin pelkästä auton käyttövalmiina pitämisestä joudut maksamaan ajoneuvoveroa. Täysin yhtään mihinkään perustumaton vero!

        2. Jokaisesta bensiinilitrasta maksat huomattavan osuuden myyntihinnasta veroa. Jos bensiini olisi 100% verotonta, se maksaisi Suomessa n. 0,75 €/litra.

        3. Autosi vakuutusmaksut sisältävät 24% vakuutusmaksuveroa. Sensijaan vakuutuksista ei peritä arvonlisäveroa. MUTTA: tuo 24% vakuutusmaksuvero on ankarampi verotusmuoto kuin sellainen vaihtoehto, että vakuutusmaksuvero poistettaisiin ja se korvattaisiin sillä, että vakuutusmaksuista alettaisiin periä arvonlisäveroa. Miksikö? Koska JOS vakuutusmaksuvero korvattaisiin arvonlisäverolla, niin silloin vakuutusyhtiöllä olisi oikeus vähentää oman liiketoimintansa tarpeisiin tehtyihin ostoihin sisältyvä arvonlisävero, eli kokonaisverotus alenisi hieman. Vakuutusmaksut saattaisivat jopa alentua, tai ainakin niiden mahdolliset korotukset jäisivät pienemmiksi.

        4. Vaikka autoilijoilta yhteensä kerätään miljardeja euroja vuodessa autoiluun kohdistuvina veroina ja muina viranomaismaksuja (niin, esim. katsastusmaksusta vain osa menee katsastuksia tekevälle yritykselle, osa ohjautuu katsastuksen viranomaismaksuna valtiolle, eli on ns. piilovero), niin tästä huolimatta valtiolla ei muka ole rahaa teiden asianmukaiseen kunnossapitoon, eli kevättalvella syntyy riski, että rikot autosi ajaessasi sen tiessä olevaan yllättävään kuoppaan, ja huonoissa näkyvyysolosuhteissa noita kuoppia ei välttämättä näe ennalta, ennenkuin auton pyörä jo osuu sellaiseen.

        5. Jos hankit sähköauton, niin koska sähköautot ovat tyypillisesti bensiiniautoja kalliimpia, niin jo pelkkä arvonlisävero on huomattava autoiluun kohdistuva verotusmuoto. Eikä (piilo)verotus lopu tähän: Jos sähköauton ajoakku on valmistettu Kiinassa (kuten usein on), niin ajoakkuun kohdistuu huomattavan korkeat tullimaksut. Tämäkin voidaan katsoa piiloverotukseksi.


    • Anonyymi

      Hehehee näivettyvä kunta + sarjavalittaja = 😵‍💫

    • Anonyymi

      Keskisuomalainen voisi uutisoida tästä. Joku voisi laskea valitusten ja oikaisuvaatimusten määrän viimeisten vuosien ajalta.

    • Anonyymi

      Kyllä jo yli kasikymppinen ihminen, ei enää kaikkea ymmärrä ja nyt vasta tutustunut kuntapolitiikkaan. Istuu ensimmäistä kautta.

      • Anonyymi

        Ehkä valitusten teko on eläkeukon harrastus?


      • Anonyymi

        En tie mistä asiasta on kyse, mutta minkä takia istuu ekaa kautta? No tehän ootte sen ite sinne äänestäny, eikö vaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä valitusten teko on eläkeukon harrastus?

        Vieläkö teillä on se siellä Joutsassa ristinänne, huh! Tiedättekö menneisyyttä..


    • Anonyymi

      Jospa Joutsan Seudulla olisi särmää lähestyä tätä asiaa jostain näkökulmasta? Valtuuston pj Kuurne kirjoitti osuvasti asiasta.

    • Anonyymi

      Joutsan kunta vs sarjavalittaja 10 - 1.

    • Anonyymi

      Narsistille tämmönen toiminta on ihan luonnollista.

    • Anonyymi

      Joutsan joutopäivät ovat kesällä, onko mitään nähtävää?💫

    • Anonyymi

      Melkoista touhua, että kunnan ylimmät päättävät elimet käyttävät aikaansa ja energiaansa hänen jonninjoutavien oikaisuvaatimusten ja valitusten käsittelyyn.

      • Anonyymi

        Katoppa, kun ne on käsiteltävä. Laki vaatii
        Miks äänestitte tuommosen?


    • Anonyymi

      Alkaa kylillä porukat olemaan vihaisia

    • Anonyymi

      Kuihtuva kunta ja tällainen sarjahäirikkö...

    • Anonyymi

      Hän on niitä harvoja älyllisiä olentoja kunnanpäättäjissä

      • Anonyymi

        aivan


      • Anonyymi

        Perusteletko? Älykkö ei tee liukuhihnalta oikaisuvaatimuksia ja valituksia, jotka eivät menesty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perusteletko? Älykkö ei tee liukuhihnalta oikaisuvaatimuksia ja valituksia, jotka eivät menesty.

        Missä näistä on vika: a) virheiden tekijöissä, b) virheiden esille tuojissa vai c) niissä, jotka eivät virheitä suostu korjaamaan?


    • Anonyymi

      Ei tarvitse kenenkään valittaa, jos kaikki menisi niin kuin laki määrää. Täällä toimitaan mutu tuntuman mukaan ja viranhaltijalla ei ole tahtotilaa selvittää miten asiat hoidetaan lakia ja järjestystä kunnioittaen.

      Korruption kitkeminen pois on mahdotonta.....

      • Anonyymi

        Miksei valitukset menesty? Niistä tulee vaan hylsyjä koko ajan. Tainnut mennä sarjavalittajalla tunteisiin nämä asiat. Järki sumentunut. Eikös hänet pullautettu tarkastuslautakunnasta pihalle 😂


    • Anonyymi

      Tais itse erota tarkastuslautakunnan puheenjohtajuudesta, kun ei pystynyt hoitamaan niitä annettuja tehtäviä. Piti vaan puuttua ja valittaa ihan kaikesta muusta. Sit syytti ettei nauttinut luottamusta. Kukapahan siihen nyt luottas.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti, just noin se meni. Teki itsensä naurunalaiseksi.


    • Anonyymi

      ketjun aloittaja kirjoittaa jatkuvasti omia typeriä kommenttejaan = sarjatyperys

      • Anonyymi

        Mutta aloittaja toimii nimettömänä selkääpuukottajana ja maalittajana. On rohkeaa toimia rehellisesti omalla nimellään. Harva siihen uskaltautuu. Harva edes viitsii pabeutua asioihin niin, että löytää tehdyt virheet, tai edes osan niistä.

        Miksi Joutsassa noin aasimaisesti vastustetaan virheiden korjaamista? Ei virheiden tekeminen ole vielä rikos, mutta se on, jos niitä kieltäytyy korjaamasta.


    • Anonyymi

      Ootkos ihan varma , sarja luulosairas ?

    • Anonyymi

      Jees jees pojat ja tytöt eivät tykkää jos kyseenalaistetaan heidän hyväveli kerhon toimet ! Olet silloin sopimaton jengiin .

      • Anonyymi

        Hehhehhee. Kuka lakisi oikaisuvaatimusten ja valitusten määrän? Sitten voisi laskea ne, jotka ovat johtaneet johonkin.


      • Anonyymi

        Rajansa kaikella!


      • Anonyymi

        Luhangassa taas toimitaan niin, että kunnan 'johtaja' sanelee, mitä pitää olla mieltä, ja mummut ja papat mistään ymmärtämättä nostavat kättä niin kuin on käsketty. Näin laittomasta tehdään Luhangassa laillista änkyröiden vapisevilla käsillä. Ja kun joku yrittää tuoda normaaleja käytäntöjä ja avoimuutta peliin, häntä aletaan selkäänpuukottaa. Typerästi ja alatyylisesti, mistä näkyy hänen vastustajiensa taso. Varmaan sama Jousassakin.


    • Anonyymi

      Ajatelkaa, jos sarjavalituksiin kuluvan energian voisi valjastaa kunnan elinvoiman kehittämiseen 🫣

      • Anonyymi

        Sillä energiamäärällä lämmittäisi Joutsan omakotitaloja monta talvea.


    • Anonyymi

      Eipä taida olla tunkua kun Joutsaan rekrytoidaan kunnalle johtavia viranhaltijoita.

    • Anonyymi

      Ei näytä olevan yhtään viranhaltijan paikkaa auki Joutsassa? Mistäs tuo tieto oli peräisin?

      • Anonyymi

        No ei nyt 😂 mutta tulloohan niitä jossain vaiheessa.


      • Anonyymi

        Urvelo 😂 ei kukaan ole väittänytkään, että nyt olisi.


    • Anonyymi

      Mut jos joskus joku valitaan, niin johan kyseinen henkilö siitäkin valittaa, jos ei käy hänen pirtaan.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Siihen työhön on tosi mukava tulla kun valitus päällä.


    • Anonyymi

      Vastarannan kiisket ja marmattajat kokoontuvat jostain syystä Joutsassa aina kokoomukseen. Aiemmin kokoomusta pidettiin kykypuolueena. Mutta onhan se tosiaan kyky olla aina poikkiteloin kaikkien kanssa.

    • Anonyymi

      Näin se menee. Joutsan kokoomusta/ kokoomuslaisia johdetaan sivusta. Huikon viisaat veljekset, tulleet pappa Viljaseen. Täys, sanonko mikä.

    • Anonyymi

      Valitusoikeutta pitäisi rajoittaa kunnallisista päätöksistä. Nykyisellään kaiken maailman sairaat ihmiset pääsee terrorisoimaan kunnallista päätöksentekoa.

    • Anonyymi

      Näin juuri.

    • Anonyymi

      Ihmetellä täytyy mistä riittää energia moiseen valittamiseen. Täytyy olla ihmisellä kovasti katkeruutta sisällään. Toivottavasti oppisi näkemään asioita myös oman kuplansa ulkopuolelta.

      • Anonyymi

        Näin on, mennyt pahasti tunteisiin ja järki sumentunut täysin.


      • Anonyymi

        Tehnyt itsestään naurunalaisen 🫣


    • Anonyymi

      Oliko vöyhkä jo lääkärinä?

    • Anonyymi

      Kuulin semmosta, et olis joutunut keskussairaalasta laboratorion johtavan lääkärin virasta pois. Sit pääs Joutsaan ylilääkäriksi. Kyllä kai sillä on ollut vaikeuksia henkilöstön kanssa. Narsistinen luonne.

      • Anonyymi

        Pönttö sekoittuu iän myötä koko ajan enemmän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pönttö sekoittuu iän myötä koko ajan enemmän.

        Kyllä nää sen ansaitset


    • Anonyymi

      Jousassa pärjää vai jees jees tyyppinen henkilö .

      • Anonyymi

        Heheheheee. Onhan tämän sarjavalittajan toiminta törkeää. No pari kertaa on sokea kana jyvän löytänyt mutta on kyllä nokkinutkin vuosia aktiivisesti. Aika iso osa kuntalaisista tosi vihaisia 😡


    • Anonyymi

      Valitusten teko on eläke-ukon harrastus

      • Anonyymi

        Saako eläkkeellä oleva lääkäri kirjoittaa itselleen lääkereseptejä?


    • Anonyymi

      Sorruin kerran katsomaan valtuuston kokousta. Yhden miehen muppet show. Noloa katsottavaa mutta tosi hyvää viihdettä.

      • Anonyymi

        Kuka siellä oli pääroolissa?


      • Anonyymi

        Luhangassa samantapainen tilanne. Siellä tosin on pari kolme omilla aivoillaan ajattelevaa, muut nostavat kättä niin kuin käsketään, mistään mitään ymmärtämättä.

        Tässäkään ketjussa ei ole yhtään kommenttia itse asioista. Keskitytään vaan keksimään pilkkaa anonyyminä. Tähdätään asioiden esille tuojaan, ei osata puhua asioista. Minä en ole perehtynyt Joutsan ongelmiin, mutta oletuksena on, että enemmistö on harvoin oikeassa. Jos lakia rikotaan, se ei sillä korjaannu, että enemmistö nostaa vapisevaa kättään, kun äänestetään, kuka kannattaa aktiivijäsenen ehdotusta vastaan.


    • Anonyymi

      Moni on vihainen jatkuvista valituksista. Niillä ei ole kuin negatiivisia vaikutuksia.

    • Anonyymi

      Poloinen 🤭

    • Anonyymi

      On hyvä että kunnassa on joku joka seuraa päätöksien tekijöiden touhuja , ilman puolueen tuottamaa rasitetta joka tukkii suun . Tuo viimemainittu on pesiytynyt äidinmaidossa tenavienkin rasitteeksi tietynlainen yksisilmäisyys .

      • Anonyymi

        Kuinka monta prosenttia valituksista on menestynyt?


    • Anonyymi

      Tässä on lopputulos kun tunteet saa vallan järjestä 😔

      • Anonyymi

        Kovin moni on menettänyt järkensä kun tunne vie sosialidemokratian pauloihin . Syntyy tunne paremmuudesta ja halusta hallita kanssaeläjiä , laatimalla kaavoja /malleja / ja hallintaa mitä asumuksesi pihassa saa olla/säilyttää .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovin moni on menettänyt järkensä kun tunne vie sosialidemokratian pauloihin . Syntyy tunne paremmuudesta ja halusta hallita kanssaeläjiä , laatimalla kaavoja /malleja / ja hallintaa mitä asumuksesi pihassa saa olla/säilyttää .

        Miten lie paikkakunndn kokoomuslaiset suhtautuu sarjavalittajaan? Ei oikein mennyt putkeen hänen tarkastustautakunnan puheenjohtajuuskaan 😂😂😂


    • Anonyymi

      Kuntalaki muotoutuu siten miten lukija sen ymmärtää , eriävä ymmärrys ei välttämättä ole väärä .

      • Anonyymi

        Heheheheheee 😂😂😂 Muuten hyviä valituksia mutta väärällä ymmärryksellä tehtyjä 🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      Sarjavalittaja parantaa Joutsan elinvoimaa ja nostaa kunnan uuteen kukoistukseen 🤭

    • Anonyymi

      Joutsan päättäjät tekee aivan sarjatulella huonoja päätöksiä, osaamattomuudessaan

      • Anonyymi

        Kuntalaisilla on sellaiset päättäjät, jotka he ansaitsevat! Itsepähän olemme heidät äänestäneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalaisilla on sellaiset päättäjät, jotka he ansaitsevat! Itsepähän olemme heidät äänestäneet.

        Tuo oli tosi kommentti. Ei voi kuin katsoa peiliin ja äänestää paremmin seuraavalla kerralla.


    • Anonyymi

      Sarjavalitetaan Joutsa Suomen kartalle 🤗

      • Anonyymi

        Joutopäivillä voisi olla sarjavalitusnäytös talomuseolla


    • Anonyymi

      Esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun asiat menneet ns. tunteisiin 🙄 Tehnyt itsestään pellen 🤡

      • Anonyymi

        Niin päättäjät ovat tehneet🤡


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin päättäjät ovat tehneet🤡

        Huom. yksikössä. Yksi päättäjä eli sarjavalittaja 😁


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huom. yksikössä. Yksi päättäjä eli sarjavalittaja 😁

        Ainut fiksu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainut fiksu

        Kerrotko hänen aikaansaannoksensa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko hänen aikaansaannoksensa?

        Ajattelin samaa missä mainittaisiin jokaisen muunkin kunnassa vaikuttavan osaamisen/tuoman plussan ? Minusta pitkähkö miinus sopii melkein jokaiseen ennen sadun julkaisua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajattelin samaa missä mainittaisiin jokaisen muunkin kunnassa vaikuttavan osaamisen/tuoman plussan ? Minusta pitkähkö miinus sopii melkein jokaiseen ennen sadun julkaisua

        Surkialla mallilla on asiat kun kukkaan ei ossoo mittee 😂😂😂


    • Anonyymi

      Kukkaan, kukkaan, oi kukkaan, ei ossoo mittään!!!

    • Anonyymi

      Sarjavalittaja tekee oikaisuvaatimuksia päätöksistä, jotka eivät ole edes oikaisuvaatimuskelpoisia.

    • Anonyymi

      Mitä pahaa me ollaan tehty, että meitä on tällä valittajalla "siunattu"? Ei voi ymmärtää.

    • Anonyymi

      Henkilöstö tässä on kovilla. En yhtään ihmettele jos työntekijät ei pitkään viihdy kunnassa.

      • Anonyymi

        Näin on


    • Anonyymi

      Henkilöstö oman edun/toimeentulon vuoksi hakee aina mahdollista uutta virkaa . Muutenhan jää peräkammari pojan rooliin . On viisasta pyrkiä etenemään elämässä

      • Anonyymi

        Joutsan kunnan maine alkaa olla jo tiedossa, ei ole ainakaan tunkua hyvistä hakijoista. Kiitos höyrypää-valittelijan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joutsan kunnan maine alkaa olla jo tiedossa, ei ole ainakaan tunkua hyvistä hakijoista. Kiitos höyrypää-valittelijan.

        Saattaa olla että valitusten tekijä on ainoa järkevä tyyppi , on vain ulkona ns hyväveli yhteisöstä ja siinä syy miksi hänen kantaa ei hyväksytä . Voitte kokea tuollaista kun kasvatte aikuisuuteen .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaa olla että valitusten tekijä on ainoa järkevä tyyppi , on vain ulkona ns hyväveli yhteisöstä ja siinä syy miksi hänen kantaa ei hyväksytä . Voitte kokea tuollaista kun kasvatte aikuisuuteen .

        🤡🤡🤡 tunne ja ikä sekoittaneet huru-ukon pöntön 😵‍💫


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaa olla että valitusten tekijä on ainoa järkevä tyyppi , on vain ulkona ns hyväveli yhteisöstä ja siinä syy miksi hänen kantaa ei hyväksytä . Voitte kokea tuollaista kun kasvatte aikuisuuteen .

        Totuuden ääni kuuluu tästä kommentista.


    • Anonyymi

      Maanantain kunnanhallituksen esityslistalla näyttää taas useampia valituksia ja kanteluita olevan. Eikä taida osata enää sähköpostiaan käyttää jos listaa tarkastelee.

      • Anonyymi

        Huh niin näyttää olevan kaksi hallintokantelua ja kaksi oikaisuvaatimusta. Sairasta touhua.


    • Anonyymi

      Tämä herra on niiin lutunen

    • Anonyymi

      Kyllähän sen jokainen jo luulis tietävän et uuden oppiminen jo vaikeaa, kun mittarissa yli 80 v.

    • Anonyymi

      Vastenmielistä tällainen yhden kuntalaisen vuosia kestänyt kiukuttelu!

    • Anonyymi

      Hyvää jatkoa valituksiin , ompahan jotain järkevää ajankulua kunnastakin tilin tekevälle . Työmäärähän laski minimiin kun soteen liitettiin suurin osa kunnan tehtävistä ja henkilökunnasta . Siis harmaaseen arkeen ajanvietettä /viihdettä

    • Anonyymi

      Ja veron maksajat maksaa. Eihän se tietysti yhteiskunnan tuilla eläjiä hetkauta.

    • Anonyymi

      Näin se vaan on.Toivottavasti jo väsyy ennen ysikymppiä.

    • Anonyymi

      Valtava rasite kunnalle eikä se kokoomuksenkaan maine tästä parane. Ukkeli hämmensi kuulemma ensin keskustassa ja sitte vihreissä ja nytte kokoomuksessa. Persuihin seuraavaksi? Sarjaloikkari.

    • Anonyymi

      Näin aamutuimaan huomaan että täällä on sarjavalittajat valittelemassa mielestään väärinvalittelijan toimista . Virrenveisuu sopinee näemmä useammalle ?

      • Anonyymi

        Sinusta sarjavalittaja valittelee oikein, vaikka lähes pelkkiä hylsyjä tulee tai sitten oikaisuvaatimus ei ole edes oikaisuvaatimuskelpoinen eli sitä ei käsitellä ollenkaan?


    • Anonyymi

      Muualla tämmöset sekottajat potkitaan pois puolueesta, mut Joutsan kokoomukseen pääsee kaikki tämmöset. On siellä muutama nuorempia asiallisiakin kavereita.

      • Anonyymi

        Antaa todella huonon kuvan puolueeEn paikallisesta toiminnasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaa todella huonon kuvan puolueeEn paikallisesta toiminnasta.

        www.joutsankokoomus.fi/hallitus


    • Anonyymi

      Mutta onhan hän kuitenkin hyvin seksikäs mies

    • Anonyymi

      Tunnetta lisää peliin 😊 Kohta nähdään sellainen kummajainen, että kaikki kunnanhallituksen yhden kokouksen aiheet ovat sarjavalittajan oikaisuvaatimuksia 😂

    • Anonyymi

      Iltapäivälehdille olisi tässä jutunjuurta sarjahukuttajien ja sarjakuristajien jatkoksi: Joutsan sarjavalittaja 😁

    • Anonyymi

      Munasarja valittaja.

    • Anonyymi

      Huh huh . Ompa yksi asia mikä kiinnostaa vaalikarjaa ? Ehkä ei vielä vaalikelpoisia .

    • Anonyymi

      Hän on yksi Joutsan komeimmista miehistä.

      • Anonyymi

        Oih minulla housut märkänä aina kun näen hänet 😍


    • Anonyymi

      Sama täällä, joka kerta menee kuset housuun, kun nään kyseisen henkilön.

    • Anonyymi

      Sarjavalittajat ovat kiinnostuneita yhden henkilön poliittisesta aktiivisuudesta . Olisiko valittajien valittajat syytä ns ohjata hamekankaiden valintaan ? Josko ihan samettia heille

      • Anonyymi

        Minä kyllä teen sinun kommentistasi oikaisuvaatimuksen 🤗


    • Anonyymi

      Hän on kuumaakin kuumempi uros!

    • Anonyymi

      Valtuuston kokous on jälleen maanantaina. Kaikki linjoille seuraamaan sarjavalittajan ja opetuslapsensa tarjoamaa näytelmää!!!

      • Anonyymi

        Mistä saa linkin kokoukseen. Se tragikomedia pittää nähä 🤭


    • Anonyymi

      Hän on ihan niinkuin pienet lapset, jos ette tee näin, niin teen valituksen hallinto oikeuteen. En sit tiedä, minkälainen kasvattaja on sit ollut, mut omakin poika tehnyt itsarin. Vähän raakaa luettavaa, mut tää on tosi juttu. Mut hänestä voi olla kyl moneks. Nyt asuu uusio avioliitossa. Emäntä on ollut jo aikoja ihan pimennossa, ei liiku enää mukana, niinkuin ennen. Onkohan niin kovan komennon alla, tiedä häntä.

    • Anonyymi

      Vinkatkaa iltapäivälehdille tai Ylen MOT:lle. Olisi hyvä esimerkki siitä, mihin nykyinen laaja valitusoikeus kunnallisisssa asioissa voi pahimmillaan johtaa.

    • Anonyymi

      Kyllä joka hänen kynsiinsä joutuu, niin ihan sääliksi käy. Ei oo enää normaalia toimintaa.

    • Anonyymi

      Onko sarjavalittaja ollut aina kokoomuslainen vai onko tehnyt loikkia puolueiden välillä?

    • Anonyymi

      Ollut, keskustassa ja vihreissä. Mut kokoomus on hyvä kotipesä hänelle.

    • Anonyymi

      Katsoin valtuuston kokouksen. Ilmiselvää on, ettei sarjavalittaja tule toimeen kenenkään kanssa johtuen hänen persoonastaan. Siitä kertoo sekin, että toimii jo kolmannessa puolueessa. Luoja paikkakunnan kokoomuslaisia armahtakoon 🙄 Onneksi valtuuston pj Kuurne ja hallituksen pj Maukonen ovat tolkun ihmisiä 👏

    • Anonyymi

      Juu ja näköjää persut on alkanu peesata sarjavalittajaa. Meillä on hienoo kuntapolitiikkaa täällä. Yks sarjavalittaja ja peesaripersut. Vai onko sittenkin pessaripersut,?

    • Anonyymi

      Persut kovia huutelemaan, mut pakoilee vastuuta.

    • Anonyymi

      Valittaja saa naista aina halutessaan Joutsassa. On sen verran fiksu ja komea mies.

    • Anonyymi

      Hylsyjä tulloo...Kunnanhallitus on hylännyt sille tehdyn kunnan viestintäsuunnittelijan valintaa koskeneen oikaisuvaatimuksen. Kuinkahan mones hylsy sarjavalittajan oikaisuvaatimukseen tai valitukseen?

    • Anonyymi

      Seksiä tihkuva mies hän on

    • Anonyymi

      Nätisti sanottuna persoonaltaan sellainen, ettei tule kenenkään kanssa toimeen. Puoluekin ehtii vaihtua vielä monta kertaa 🤭

      • Anonyymi

        Ei tule toimeen edes itsensä kanssa 😂


    • Anonyymi

      Seuraava puolue voi olla opposiittiö.

    • Anonyymi

      Varsinkin silmät ovat hänellä söpöt

    • Anonyymi

      Silmät sil on siniset, vaik on kieronlaiset, nam.

    • Anonyymi

      Mikä on valitusten ja oikaisuvaatimusten "onnistumisprosentti"?

      • Anonyymi

        Jos kymmeniä ja kymmeniä tehtailee niin ihme, jos ei joku osu kohilleenkin. Sokea kanakin löytää jyvän kun aikansa nokkii.


    • Anonyymi

      Toivottavasti niistä on kirjanpito ja joskus tulis esille. Niinkuin on toivottu avoimmuutta.

    • Anonyymi

      Silmät ja myös peppu ovat kivat

      • Anonyymi

        🥰 Olen aivan märkä joka kerta kun näen hänet 😍


    • Anonyymi

      Peppunen on kiva hällä näin miehen silmin . Naiset vois kertoa etupuolen heppusesta.

      • Anonyymi

        Kokonaisuutena kaikkien naisten ihanne uros. Komea, koulutettu ja seksikäs.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokonaisuutena kaikkien naisten ihanne uros. Komea, koulutettu ja seksikäs.

        Tuo taisi olla sarjavalittajan itsensä kirjoittama kommentti 😂


    • Anonyymi

      Onkohan se edes totta että nämä valitukset jotka ovat jopa olleet ainakin osittain ihan oikeita ovat muka maksaneet kunnalle jotain ihan mahottomia summia, epäilen. Tämä hysteria näistä summista on kunnanhallituksen ja valtuustonpuheenjohtajan propagandaa. Syystä siitä että niissä valituksissa yleensä arvostellaan juuri heidän tekemiään päätöksiä. Herätys äänestäjät, Kepulaiset ovat ajaneet Joutsan suorastaan ahdinkoon.

      • Anonyymi

        Kerro edes yksi valitus, jonka lopputulos on ollut jollain tavalla positiivinen ja merkittävä kunnan kannalta?


      • Anonyymi

        Kyllähän ne valitukset työllistää, jonkuhan ne on kuiteskin käsiteltävä, muut työt on tehtävä siinä sivussa. Lehellä luki, et kyseinen valittaja ehottanut, et palkattas joku joka niitä valituksia käsittelis. Sen ainaskin olis ihan ilmasta touhua.


    • Anonyymi

      On suorastaan kiihottavaa kun joku valittaa...

    • Anonyymi

      IHTE EE VALITA KOSKOO PAITS JOOS SAHIT LOPPUU SIT MINÄ HUUVAN HEH HEH HÖÖ

    • Anonyymi

      EE PIÄ PAEKKOOSA MINÄ JUON AENA VUAN KOSSUA HENK HAESOO RAEKKAALTA TUO O JOKU TOENE UKKO

      • Anonyymi

        SAHTII JUON USO SE POEKA


    • Anonyymi

      Onkohan valittaja hyvä suutelija?

    • Anonyymi

      Hänen huulensa ovat pehmeää, sulaa vahaa. Olen päässyt pusutuntumaan.

      • Anonyymi

        Tuntuma ? Jopas nyt ei kai sinun partaiset kasvosi ole harhailleet märkiä päiväunia ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntuma ? Jopas nyt ei kai sinun partaiset kasvosi ole harhailleet märkiä päiväunia ?

        😂😂😂


    • Anonyymi

      Erittäin moni joutsalainen alkaa olla kurkkuaan myöten täynnä sarjavalittajan toimintaa 😠

    • Anonyymi

      Ala-arvoisista päättäjistä tämä soppa johtuu

    • Anonyymi

      Hän on niin lutunen, hänellä on kauniit kasvonpiirteet ja erityisen söpöt simmut🥰

    • Anonyymi

      Alapään simmu suorastaan välkehtii. Oon päässyt senkin näkemään piirongista .

      • Anonyymi

        Parempia päätöksiä päätöksentekijöiltä, jätetään suhmurointi pois, silloin ei ole tarvetta valittaa.
        Jos joku tarttuu selvittämään asioita on silloin ikävä ihminen ja ei lukeudu joo joo miehiin ja naisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempia päätöksiä päätöksentekijöiltä, jätetään suhmurointi pois, silloin ei ole tarvetta valittaa.
        Jos joku tarttuu selvittämään asioita on silloin ikävä ihminen ja ei lukeudu joo joo miehiin ja naisiin.

        Miksi valitukset eivät menesty? Eikö silloin ole kyse valittajan suhmuroinnista?


    • Anonyymi

      Uskon että valittaja on loistava ja kyltymätön rakastaja. Valitusten tekeminen vaatii samanlaisia ominaisuuksia ja mielen lujuutta, joita taitavilta rakastajiltakin edellytetään.

    • Anonyymi

      Hänessä kieltämättä on tihkuvaa karismaa ja seksuaalista vetovoimaa. Olemuksensa, eleensä, ilmeensä ja kevyen ilmava kävelytyylinsä vetävät jollain mystisellä tavalla voimakkaasti puoleensa.

    • Anonyymi

      Puolueiden kiertopalkinto. Kolmas puolue kieroksessa, neljäs lienee persut. Muutama vuosi persuissa mutta mihin sen jälkeen?

    • Anonyymi

      Mä oon kyl sitä mieltä, et hänen paikkansa on kokoomuksessa. Etsii vertaisiaan, sekoomuslaisia.

    • Anonyymi

      Eiks olis demareissa oikein ministeriainesta ??? Heillehän sopii kaikki

    • Anonyymi

      Parhaiten sopisi Ano Turtiaisen VKK:hon 😳

    • Anonyymi

      Myös Ano on aikas söpö mies

    • Anonyymi

      Valittaja on viisas ihminen. Hänellä on laajaa oppineisuutta ja sydämmen sivistystä. Persoonana hän on valloittava ja puoleensavetävä. Kirsikkana kakun päällä, hän on tavattoman seksikäs henkilö, joka ei koskaan valita turhasta.

      • Anonyymi

        🤣🤣🤣 toi oli hyvä!


      • Anonyymi

        Ilmeisesti ei tule toimeen oikein kenenkään kanssa 🙄


    • Anonyymi

      Hän on ihkun ihana uros 🥰❤🥰

      • Anonyymi

        Niimpä kyllä klo 23:07 olisi jo iltaluisto parhaimmillaan .


    • Anonyymi

      Ja mikä makuumutteri. Ja sehän on herran antimet, kun on pitkät kantimet.

    • Anonyymi

      Voisi kuvitella hänen olevan sänkyhommissakin aikamoinen peto. Eikä valita ihan pienistä.

    • Anonyymi

      Siitähän hän just valittaakin, kun ei oo niin isosta antaa takas.

    • Anonyymi

      Tuskin hänellä on naisten saannin suhteen mitään valittamista.

      • Anonyymi

        Ainut asia, mistä ei valita.


    • Anonyymi

      Niin, mitäpä sitä valittamaan jos saa naista yllin kyllin. Eli ei elossa tuolta osin ole valittamista.

    • Anonyymi

      Ei voi valittaa, että meillä on näin aktiivinen poliitikko

    • Anonyymi

      Hän on kertakaikkisen ihana ihminen, oikea NAMU!

      • Anonyymi

        Juu, ei valittamista


    • Anonyymi

      Joutsalaisten suuri enemmistö on pahalla päällä

    • Anonyymi

      Et ossoo lempiä yhtä hyvästi kuin ihana valittajamme, vai ossootko?

    • Anonyymi

      Hän on suuri mulkero, jolla on pieni mulkero.

    • Anonyymi

      Mistäs sinä hänen vehkeidensä koon tiedät? Lähtökohtaoletus lienee, että hänen vehkeensä ovat aivan normaalimittojen puitteissa niin pituuden kuin paksuudenkin osalta.

      • Anonyymi

        Olen nähnyt


    • Anonyymi

      Ja tuuhea karvoitus, ihan niinkuin lamppuharja.

      • Anonyymi

        😂😂😂


    • Anonyymi

      Sen verran korkeaa moraalia edustaa, että täytyy olla puhtaat siemenet pusseissaan.

    • Anonyymi

      Hahahahahahahaaa 😁

    • Anonyymi

      Tänäänkin, Suomen lipun päivänä, sarjavalittaja tehtailee uusia valituksia 🤭

    • Anonyymi

      Tällä keskusteluketjulla jo 3 000 katselukertaa ja lähes 200 kommenttia.

    • Anonyymi

      Joitakin ärsyttää tämä valittaja. Toisille taas epäkohtien esille nostaminen on äärimmäisen seksikästä toimintaa. Se jos mikä synnyttää fiboja.

      • Anonyymi

        Jokin hänessä vain sytyttää. Herrasmiesmäisyys, sujuva mutkaton käytös, ystävällisyys, älykkyys, komeus...


    • Anonyymi

      Toivottavasti tehdään selvitys ja kooste kaikista valituksista ja oikaisuvaatimuksista vuosien ajalta. Yksi höyrypää hyppyyttää koko kunnan päätöksentekokoneistoa ja virkamiehiä.

    • Anonyymi

      Hän on viisas ihminen jolla on terävä kynä. Juuri tällaisia toimeen tarttujia tarvitaan. Seksikkyys ym. ominaisuudet ovat sitten ylimääräistä bonusta.

      • Anonyymi

        Hehehee sarjavalittaja kehuu itseään 😂😂😂


    • Anonyymi

      Valittaja on negatiivinen termi. Käyttäisin mieluummin esim. käsitteitä sillanrakentaja tai kehitysinnovaattori. Hän on kansainvälisen tason ajattelija, kun me muut painimme täällä piirikuntatasolla. Sillanrakentajamme nostaa esiin teemoja ja epäkohtia yhteiskunnan syvävirtauksia ymmärtäen. Me tavikset emme edes ymmärrä valitusten ja oikaisuvaatimusten perimmäisiä perusteita. Hän on yhteiskunnassamme niitä harvoja, joilla on niin sanotusti palikat kasassa.

      • Anonyymi

        Ruahahahaa 🤣


    • Anonyymi

      Jousalaiset ova aina jees jees tyyppejä syystä että halutaa sopia ns seuraan . Soraääniä esittävä on uhka korttitalolle .

    • Anonyymi

      Sen verran joutsalaisten tuntoja olen aistinut, että valtaosa tuomitsee sarjavalittajan jatkuvasti tehtailemat valitukset ja oikaisuvaatimukset, jotka eivät johda mihinkään. Lokaavat Joutsan kunnan mainetta työnantajana ja vievät energiaa kunnan kehittämiseltä. Jotenkin tuntuu sairaalloiselta jo valittajan toiminta.

    • Anonyymi

      Monet joutsalaiset ovat aivan hullaantuneet tähän ihmiseen. Hänestä tihkuva karisma ja viisaus ovat valloittaneet joutsalaisten sydämmet. Toki on vastustajiakin kuten aina, kun joukosta nousee itseään sivistyneempiä ja pätevämpiä ihmisiä.

      • Anonyymi

        No nythä sie vitsin murjasit 😆


    • Anonyymi

      Hän on niiiiiiin ihana ja valloittava herrasmies 🥰

    • Anonyymi

      Kukaan ei osaa kertoa, mikä on parasta, mitä tämä sarjavalittaja on saanut aikaan vuosien kuluessa.

    • Anonyymi

      Höyrypää taistelee Joutsan kuntaa vastaan.

    • Anonyymi

      On kyllä viisas ja seksikäskin mutta enempi pitäisi hakea kompromisseja kuin riitoja

    • Anonyymi

      Seksikäs joo mutta viisaudesta en osaa sanoa

    • Anonyymi

      Mitähän psykiatri sanoisi, jos pyydettäisiin analysoimaan sarjavalittajan luonnetta?

    • Anonyymi

      Mitäs hän sanois jos pyydettäis sitä samaa sinusta.🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Ei se kahto ammattia, on sitä sit narsisti, selkäänpuukottaja tai kiusaaja. Kun kattoo tänäpäivänä noita tappoja ja murhia, niin paljon on korkeasti kouluttautuneita henkilöitä osallisena niihin. Vintti rupeaa pimenemään.

      • Anonyymi

        Täällä ulakon tason voi huomata 150 parjaa 1 . Kuten lapset hiekkalaatikolla .


    • Anonyymi

      Kyseisen henkilön äly pelaa kuin partaveitsi. Hän on komea ja hyväryhtinen. Liikkumisensa on vakaata ja kimmoisaa.

    • Anonyymi

      Olen saanut tutustua häneen valituksen tiimoilta ja voin sanoa hänen olevan hyvin asiansa tunteva mies. Lisänä tulee sellainen suuren maailman värittämä tyyli, mikä veti minut siinä tilanteessa liki veteläksi.

    • Anonyymi

      Kansainvälinen herrasmies, jolle Joutsan piirit ovat kertakaikkisen väärää tasoa.

    • Anonyymi

      Epätervettä touhua. Pikkulapsimaista uhmaikäisen kiukuttelua, jos asiat ei mene oman tahdon mukaan.

    • Anonyymi

      Kunnassa lomaillaan heinäkuu, mahtaa olla sähköpostit lomilta palatessa pullollaan valituksia, oikaisupyyntöjä ja tietopyyntöjä.

      • Anonyymi

        Ilman muuta on. Sarjavalittajalla tahti kiihtyy ja pää pehmenee iän myötä vaan lisää. Tunnetasokin ottaa kierroksia 🤭


    • Anonyymi

      Mistä muka Joutsaan saataisiin toinen yhtä asiantunteva, syvällinen, ajatteleva, sivistynyt, koulutettu, kielitaitoinen, korrekti, hyväkäytöksinen, komea, hurmaava ja kokonaisuutena valloittava persoona. Ilmoittakaa jos tiedätte jonkun vastaavan.

      • Anonyymi

        Ruahahahahaaa, sulla on hyvä huumori 😆😆😆 Sarjavalittaja on sadomasokistin unelma sänkykamarikumppanina. Valitusta riittää 😂😂😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruahahahahaaa, sulla on hyvä huumori 😆😆😆 Sarjavalittaja on sadomasokistin unelma sänkykamarikumppanina. Valitusta riittää 😂😂😂

        Kannattaisiko ottaa lääkkeet ohjeiden mukaan ? Onhan sinua neuvottu mikä helpottaa keväisin ilmenevään tilaasi .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisiko ottaa lääkkeet ohjeiden mukaan ? Onhan sinua neuvottu mikä helpottaa keväisin ilmenevään tilaasi .

        Nyt on keskikesä 🤭


    • Anonyymi

      Viimeisin keissi:

      Joutsan kunnanhallitus hallinto-oikeudelle: oikaisuvaatimusta ei voi tehdä asiassa, joka koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa

    • Anonyymi

      Hän on vaan niin uuh...uuh...kaikkien naisten märkä uni😛

    • Anonyymi

      Alkaa kylillä kuntalaiset käymään kuumana jatkuvien valitusten johdosta. Sarjavalittaja on persona non grata.

    • Anonyymi

      Hyvin sanavalmis ja oppinut on kyseinen henkilö. Osaa käyttäytyä tilanteiden mukaisesti ja osaa ottaa erilaiset ihmiset huomioon, ilman minkäänlaista oman itsensä korostamisen tarvetta.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Aivan ylivertainen kaikkiin muihin tällä seutukunnalla.


    • Anonyymi

      On jotenkin kuvaavaa, että kunnassa asuvaa viisainta, lämminhenkisintä ja komeinta henkilöä näin lyödään ja alistetaan.

    • Anonyymi

      Kateelliset nillittää kun kerrankin on joku, joka on oikeasti pätevä ja päätään pidempi muita.

      • Anonyymi

        Missä se pätevyys näkyy? Mikä on parasta, mitä hän on saanut aikaiseksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se pätevyys näkyy? Mikä on parasta, mitä hän on saanut aikaiseksi?

        klo :10,06 edellinen lie 9 kahvitauolla arvioimassa ? Aikaansaannos jäänee häneltäkin virkahenkilötasolle .


    • Anonyymi

      Hän on parannellut käytännössä vieläkin pahempia potilaita kuin täällä kirjoittelevat viisastelijat ovat. Eikö siinä ole meriittiä ihan tarpeeksi? Ja lisukkeena vielä kansanomaisuus, valloittavuus ja seksikkyys.

    • Anonyymi

      Kolmatta tai neljättä kertaa kysyn. En ole vielä saanut yhtään vastausta. Mikä on parasta, mitä sarjavalittaja on saanut aikaiseksi monien vuosien aikana tekemillään kymmenillä (sadoilla?) valituksilla? Paljonko energiaa, aikaa, rahaa niiden käsittely on vienyt?

    • Anonyymi

      Kuten edellä todettu, hän on oikeasti parantanut lukuisia potilaita. Mitkäs ovat sinun saavutukset?

      Politiikassa hän on nostanut esille monia kipupisteitä, jotka ilman häntä olisivat jääneet huomiotta. Vaikka valitukset eivät usein ole johtaneetkaan varsinaisiin voittoihin. On selvää, että virkamiesvalmistelun ja poliittisen käsittelyn skarppius on parantunut kun tiedetään, että valmistelua valvotaan. En osaa nimetä yhtä tiettyä konkreettista asiaa, joka olisi hänen ansiotaan. Mutta yleinen valveutunut asioiden läpikäynti ja epäkohtiin puuttuminen on mielestäni riittävä ja kunnioitettava suoritus yhdelle poliitikolle.

      Kerroppa nyt sinun saavutuksesi.

    • Anonyymi

      Olipa hyvä kirjoitus, Tosiaan hän on perillä ja jäljillä asioissa, on virkamiehet joutuneet korjaamaan asiavirheitä, jotka muutoin olisivat jääneet voimaan, on hyvä edes joku valvoo.
      Tällä menolla niitä tulee lisää, mutta onneksi on valvontaa, ettei pääse tulemaan pahoja asiavirheitä, jotka jäisivät päätökseksi.

    • Anonyymi

      Ja hän on muutenkin vielä niin ihana ja valloittava persoona.🥰🥰🥰

    • Anonyymi

      Kiukuttelua se on

    • Anonyymi

      Pidän hänen charmikkuudestaan ja elegantista olemuksestaan

    • Anonyymi

      Joutsan Seutuun kysely: hyväksytkö sarjavalittajan toiminnan?

    • Anonyymi

      Hänellä on kyky erottaa oleelliset asiat vähemmän tärkeistä. Hänen analyysinsä ovat erittäin laadukkaita.

      • Anonyymi

        Niinpä, pelkkiä hylsyjä tulee valituksista


    • Anonyymi

      Supliikki, kielitaito, lupsakkuus, älykkyys, hienotunteisuus, avoimuus, rohkeus, viisaus, rehellisyys, iloisuus, sydämmellisyys, sivistyneisyys, taiteellisuus, tunteellisuus... Siinä alkuun joitakin häntä kuvaavia ominaisuuksia.

      • Anonyymi

        Psykopatia on viralliseen tautiluokitukseen sisältymätön luonnehäiriö, jota voidaan mitata luotettavasti.
        Sen piirteitä ovat lipevyys, mahtipontisuus, itsekeskeisyys, syyllisyydentunteen ja empatian puuttuminen, valehtelu, petollisuus, tunne-elämän pinnallisuus...


    • Anonyymi

      Viettääkö tämä "Joutsan ylpeys" kesälomaa? Jaksaa sitten taas valittaa.

      • Anonyymi

        Olisitpa kertonut miten haluat toimia valituksesi kanssa ? Valitus valittajasta .


    • Anonyymi

      Työssäkäyvät viettävät kesälomaa, niinkuin sinä.
      Toivottavasti kesälomaa viettävät pitävät pitkät kahvitauot ja ruokailuhetket, ei tarvitse töihin tullessa niitä pitää, kuin työehtosopimuksen mukaisesti ja voi pureutua sitten työntekoon.

    • Anonyymi

      Minulla ei ole hänestä mitään valittamista. Fiksu ja viisas henkilö on kyseessä. Voimme kaikki olla ylpeitä, että meillä on kunnassa edes yksi tällainen asioihin paneutuva visionääri.

      • Anonyymi

        Juu kunnan elinvoima lisääntyy ja yhteisöllisyys paranee hänen myötään 😂😂😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu kunnan elinvoima lisääntyy ja yhteisöllisyys paranee hänen myötään 😂😂😂

        Osuit aivan naulan kantaan. Hänen ansiostaan virkamiesvalmistelu terävöityy ja ryhdistäytyy. Yhteisöllisyys lisääntyy, kun yhteisön jäsenet ymmärtävät asiantuntemuksen vahvistuvan ympärillään. Palveleehan se juuri koko yhteisöä, ei vain sen yksittäisiä jäseniä. "Valittajaksi" joidenkin haukkuma henkilö on myös tavattoman hauska seuramies ja tarinaniskijä, mikä sekin vahvistaa yhteisöllisyyttä.


    • Anonyymi

      Aivan vastustamattoman ihana ihminen 🥰

      • Anonyymi

        Lukenut, mutta kuitenkin niin tavallinen


    • Anonyymi

      Koska loikkaa seuraavaan puolueeseen? Mikä puolue suostuu hänet ottamaan vastaan? Persuille taitaa kelvata kuka tahansa 😂

    • Anonyymi

      Älykkään ja fiksun henkilön ottaisi riveihinsä mikä puolue tahansa. Hän menestyisi halutessaan myös valtakunnan politiikassa. Joutsassa hänen kykynsä ja lahjakkuutensa menevät täysin hukkaan.

      • Anonyymi

        Tuleeko toimeen kenenkään kanssa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko toimeen kenenkään kanssa?

        Ei älkää, sallikaa mun nauraa. Kiesus…


    • Anonyymi

      Oli hyvä kirjoitus, Joutsassa ei ole montaa fiksua henkilöä luottamustoimiin saatika valtakunnan politiikkaan. Arvostan hänen tuomia nostoja Joutsan kunnan asioissa.

    • Anonyymi

      Kannattaisikohan päättäjien ja kunnan virkamiesoletettujen tehdä hommansa ja päätöksensä siten kuin ne oikeasti kuuluu tehdä? Se olisi ehkä helpoin tai ainakin järkevin keino päästä eroon valituksista. Tietty jos halutaan tehdä Joutsaisasti niin jatkuu...

    • Anonyymi

      Hän on kyvyiltään aivan eri sarjassa muiden päättäjien kanssa. Tästä tasoerosta seuraa se, ettei hän vaikuta tulevan toimeen muiden kanssa. Muiden kyvyt eivät yksinkertaisesti riitä ymmärtämään hänen nostojaan.

    • Anonyymi

      Erittäin huono on valitusten ja oikaisuvaatimusten onnistumisprosentti. Sokea kanakin löytää useammin jyvän.

      • Anonyymi

        Maksetaan kaikki kuntalaiset tämän...idiootiin valituksista....siitä on päästävä eroon!


    • Anonyymi

      Ennemmin pitää päästä eroon koko kunnasta, joka ei menesty millään mittareilla. Pitäisi olla iloisia, että on edes yksi toisinajattelija, joka tuulimyllyjä vastaan yrittää muutosta toimintatapoihin.

      • Anonyymi

        Juuri näin, muutosta toimintatapoihin, ja oltaisiin tasavertaisia henkilöstöä kohtaan. Johtamisasiat olisi hyvä laittaa kuntoon.


      • Anonyymi

        Tuulimyllyjä vastaan taistelee toinen poliitikko...


    • Anonyymi

      Arvostaisin, jos valitukset olisivat harkittuja ja johtaisivat johonkin. Nyt tehtailee niitä liukuhihnalta. Näyttää, että tunne vie järkeä.

    • Anonyymi

      Hän ainakin yrittää nostaa keskustelun ja valmistelun tasoa, vaikka valitukset eivät useimmiten johdakaan muutoksiin. Tämä myönnettäköön. Mutta hän ainakin yrittää. Mitäs te täällä kirjoittelevat häntä vastustavat olette tehneet asioiden kehittämiseksi? Mikä on teidän oma kompetenssinne, kokemuksenne, koulutuksenne jne. asioiden eteenpäin viemisessä???

      • Anonyymi

        Minusta sarjavalittajan toiminta kokonaisuudessaan menee miinuksen puolelle. Tehnyt enemmän hallaa kuin hyödyllistä.


    • Anonyymi

      Ei pidä paikkaansa, menee plussan puolelle, on hyvä kun jokin on hereillä päätösten valmisteluista ja teoista ja miten niitä tehtaillaan. Useampikin kantaa ottava voisi olla hereillä.

    • Anonyymi

      Uskottavuus kärsii, kun ampuu lähes kaikkea, mikä liikkuu. Harkintaa ja järkeä sarjavalittajan touhuun enemmän.

    • Anonyymi

      Jousan jannut ovat rähmällään demareiden ja kepun jaloissa , lie jonkinsortin napanuora heidän välillä ?

    • Anonyymi

      Mielestäni hänen kohdallaan on syytä nostaa esiin myös muita positiivisia ominaisuuksia. Esim. seksikkyys ja puoleensavetävyys ovat tällaisia.

    • Anonyymi

      Meikoinen höyrypää kun pitää koko ajan valittaa

      • Anonyymi

        Mitä ? hänen toimista valitetaan täällä päivittäin . Kuka onkaan valittava ? katso peiliin .


    • Anonyymi

      Hyvä kommentti yllä! Täällähän ne todelliset valittajat ovat! Tämä ns. "valittaja" on parasta mitä Joutsassa on ollut. Hänellä on kaikki palikat kasassa, ja positiivisella tavalla kehittävä ote asioihin. Ja täällä jo aiemmin mainitut ominaisuudet kuten seksikkyys ovat niin totta kuin olla voi.

      • Anonyymi

        "...positiivisella tavalla kehittävä ote asioihin." 😂😂😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...positiivisella tavalla kehittävä ote asioihin." 😂😂😂

        Mikäs on sinun oma panoksesi kunnan kehittämiseen, kun täällä itse valitat syyttäen muita valittamisesta??? Toiset tekevät ja toiset vain lonksuttelevat leukojaan.


    • Anonyymi

      Hyvä, juuri näin, mikähän tämän valittajan, joka täällä valitta arvomaailma on sitä ihmettelen, eikun alat kehittämään kuntaa positiisempaan suuntaan jos on taitoa.

    • Anonyymi

      On surkuhupaisaa, että täällä jotkut "älyköt" valittavat valittajasta.🤣 Todennäköisesti nämä kirjoittelijat eivät ymmärrä oikeasta valittamisesta ja oikaisuvaatimuksista yhtään mitään. Mitähän siitä tulisi, jos heidän tulisi tehdä valitus tai oikaisuvaatimus jostakin kunnan päätöksestä.🤣 Asianmukaisten valitusten laatiminen vaatii nimittäin osaamista ja ammattitaitoa. Valitettavasti vain yksi poliitikko osaa Joutsassa tämän taidon.

      • Anonyymi

        Joo on hän sitä sen verran reenannut 🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      Valittaminen ja oikaisuvaatimukset ovat tärkeä osa asioiden valmistelun kokonaisprosessia. Sitä eivät ole pelkästään suunnittelu, päätöksentekoon liittyvät käsittelyt, toimeenpano ym. Hyvä, asiantunteva valitus ei mene koskaan hukkaan, vaikkei se muodollisesti läpi menisikään. Se parantaa aina valmistelun tasoa. Hyvä valittaja on kultakimpale kunnalle, joka toiminnallaan synnyttää ikäänkuin "korkoa korolle" efektin. Täällä olevat narisijat ovat pelkkiä tyhjänpuhujia.

    • Anonyymi

      Suurinosa teksteistä on tyhjää täynnä, muutamia tosi fiksuja kannanottoja on niinkuin edellinen teksti, kannattaisi otsikkoa vaihtaa tyhjän puhujista, millaisia kommentteja siihen alkaisi tulla.

    • Anonyymi

      Asiantuntemukseen perustuvien valitusten tekeminen on osaamista vaativa taitolaji, johon täällä kirjoittelevat huulten heiluttelijat eivät edes kykenisi. Joutsahan voisi tehdä korkeatasoisesta valittamisen osaamisestaan jopa markkinointivaltin vaikkapa sloganilla "Laadukkaan ja joutsaisen valittamisen superkunta Joutsa - valittamista hyvien asioiden puolesta".

    • Anonyymi

      Ajatellaan positiivisuuden kautta. Onneksi on vain yksi sarjavalittaja. Ajatelkaa, jos niitä olisi kymmenen tai viisikymmentä 🫣

    • Anonyymi

      Huolella laadittu valitus/oikaisuvaatimus on usein paljon tärkeämpi kuin itse asia jota valitus koskee. Hyvä valitus on itsearvoisesti erittäin tärkeä kunnallinen toimenpide.

      • Anonyymi

        Naulan kantaan. Mikään ei voita hyvää valitusta👍👍👍


      • Anonyymi

        Heheheheee. Sarjavalittaja voisi perehtyä esim. aiheeseen "milloin ja kuka voi tehdä oikaisuvaatimuksen". Sen jälkeen niistä suurempi osa otettaisiin käsiteltäväksi.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Valittamisen taso Joutsassa on hyvin korkea. Valitukset/oikaisuvaatimukset ovat selkeitä, analyyttisiä ja asioiden ytimiin osuvia. Valittaja itse on osaava, laaja-alainen ja asioihin syvällisesti perehtyvä. Ihmisenä hän on hyväsydäminen, lämmin ja valloittava persoona.

      • Anonyymi

        Valittamisen taso Joutsassa korkea 🤭🤭🤭


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valittamisen taso Joutsassa korkea 🤭🤭🤭

        Kerro yksikin kunta, jossa tehdään parempia valituksia kuin Joutsassa.


      • Anonyymi

        Tärkeää ei ole itse asia vaan hyvä valitus!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tärkeää ei ole itse asia vaan hyvä valitus!!

        Olet selvästi huumori-ihmisiä 🤗


    • Anonyymi

      Valittajia näyttää olevan runsaasti , lieneekö vaikeat kotiolot aiheuttaneet ikuisen virren mitä joku toinen on tehnyt . Kuten täällä ?

      • Anonyymi

        Harkintakyky pettää pahasti kun sarjassa valitetaan vaikka sun mistä.


    • Anonyymi

      Narsku?

    • Anonyymi

      Pullahti pois tarkastuslautakunnasta pj:n hommista. Silloin meinasi hampaita naurattaa 😁 Ei saanut muiden kannatusta ajatuksilleen. Se ei ollut yllätys.

    • Anonyymi

      Tuossa toisessa ketjussa kaivataan pride- tms. tapahtumaa Joutsaan. Mielestäni pikemminkin tämän valitus/oikaisuvaatimus -teeman ympärille voitaisiin rakentaa parin kolmen päivän mittainen tapahtuma, jossa olisi ko. aiheesta seminaareja, työryhmätyöskentelyä, jonkinlainen "valita sinäkin" -kilpailu, näyttely erilaisista valituksista ja oikaisuvaatimuksista jne. Tämä olisi erinomainen ja omaperäinen erottautumisen väline Joutsalle. Ja aidosti asia, jossa olemme vahvoja.

      • Anonyymi

        Erinomainen ajatus! Joutopäivillä voisi olla sarjavalitusnäytös talomuseolla. Sarjavalittaja valittaisiin Joutomieheksi 2024 😆


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erinomainen ajatus! Joutopäivillä voisi olla sarjavalitusnäytös talomuseolla. Sarjavalittaja valittaisiin Joutomieheksi 2024 😆

        Hyvä ajatus tuokin! Ja kun täällä on näitä valittajasta valittavia, heillä olisi tapahtumassa mahdollisuus näyttää taitonsa parempien valitusten tekijöinä, kun nämä nykyiset valitukset eivät kerran miellytä. On reilua, että jos arvostelee jotakuta, joutuu itse näyttämään mihin pystyy. Sitten katsottaisiin saivatko nämä aikaiseksi mukamas parempia valituksia.


    • Anonyymi

      Tuli hyvä kommentti, he tosiaan voisivat näyttää mihin pystyvät vai pystyvätkö mihinkään. Epäilen näistä valittajista ei olisi kunnallisvalituksen tekijäksi.

    • Anonyymi

      On aivan eri asia valittaa täällä ihan huvikseen kuin tehdä aito kunnallisvalitus, mikä vaatii todellista asiantuntemusta. Jätettäisiin pois turha ruikutus näillä palstoilla ja annettaisiin kunnalllisvalitusten tekeminen niille jotka sen osaavat, oikeille ammattilaisille.

    • Anonyymi

      Valitusten ja oikaisuvaatimusten tasosta kertoo paljon se, että ne eivät johda mihinkään eli hylsyjä tulee.

    • Anonyymi

      Kunta voisi hakea sarjavalittajalle Suomen Valkoisen Ruusun suurristiä ketjuineen. Hän on Suuri Sankari 🤭

    • Anonyymi

      Kuinka monta kunnallisvalitusta täällä valittavat ovat itse tehneet? Eivät takuulla yhtään, eivätkä siihen edes kykenisi. Kunnallisvalitus on ammattilaisen hommaa, täällä valittavat ovat rupuporukkaa, joka ei ymmärrä vaativasta kunnallisvalittamisesta tuon taivaallista.

    • Anonyymi

      Pitää paikkaansa hän on asiansa osaava, verrattuna moneen muuhun virkamieheen.
      Monenlaista suun soittajaa joutsan kunnassa työskentelee toiset vähemmän korkealla työ moraalilla tähän olisi hyvä puuttua ovat kalliita olijoita työnantajalle. On mennyt huonompaan suuntaan tämän vuoden alusta. Onkohan johtajistosta tähän asiaan puuttujiksi vai ovatko hampaattomia.

    • Anonyymi

      Onneksi meillä on vain yksi sarjavalittaja vaikka sekin on liikaa

    • Anonyymi

      Saisi olla useampikin, noilla päätöksenteoilla, vie uskottavuutta päätöksentekoon.

    • Anonyymi

      Ei Joutsan kunnassa kauaa kukaan johtava viranhaltija viihdy kun valituksia ja oikaisuvaatimuksia tulee ovista ja ikkunoista.

    • Anonyymi

      Hyvä valitus on parasta kunnallista toimintaa! Meidän kaikkien pitäisi olla ylpeitä siitä, että edes yksi valistunut näkee vaivaa hoitaa keskeistä päätöksentekoon liittyvää prosessia kunnassa. Valitukset ja oikaisuvaatimukset tulisivat olla kunnan strategian keskiössä, eivätkä mikään halveksittu toiminto.

      • Anonyymi

        "Valitukset ja oikaisuvaatimukset tulisivat olla kunnan strategian keskiössä, eivätkä mikään halveksittu toiminto."

        Tuo on sarjavalittajan itse tänne kirjoittama ajatus 🤫


      • Anonyymi

        Ruahahahahaaa noin ei voi ajatella kuin sarjavalittaja 😂 Kunnan strategia keskiössä 😆😆😆 Ei helevetti sentään 😁😁😁


      • Anonyymi

        Kiitos makeista nauruista hahahahahaaaa 😂


    • Anonyymi

      Täällä ei selvästi ymmärretä kunnallisvalittamisen syvintä ajatusta. Kunnallisvalittaminen ja oikaisuvaatimukset tulisi todella olla kunnan toiminnan ydintä, ei jotain marginaalia. Täällä kirjoittelevat eivät ole sisäistäneet mitä kunnallisvalittaminen oikeasti on.

    • Anonyymi

      Häirikkö, joka valittaa aina kun asiat ei mene hänen toivomallaan tavalla. Luulee olevansa jokin besserwisser.

    • Anonyymi

      Umpikujaan joutui Tarkastuslautakunnan pj:nä. Kovasti on pätemisen tarvetta.

    • Anonyymi

      Voi tätä valittajien tasoa täällä. Onneksi kunnassa on edes yksi asiansa osaava ammattilainen. Kyllä olisi muuten valittamisen taso umpisurkeaa. Ettekö ymmärrä edes hävetä?

      • Anonyymi

        Yksi asiansa osaava valittaja 😂 Joka valittaa sarjana 🤭


    • Anonyymi

      Kun muista ei ole valittajiksi, jos jätetään täällä valittajat pois, yhtä valitustahan täälläkin näyttää olevan. Ei todellakaan kaikki valmistelut/päätökset mene niinkuin niiden tulisi mennä, siksi luulisi useamman kiinnittävän huomiota päätöksiin jo valmistelu vaiheessa.

    • Anonyymi

      On hupaisaa, että täällä valitetaan valittamisesta sellaisten henkilöiden toimesta, jotka eivät koskaan ole itse tehneet kunnallisvalituksia. Eivätkä siihen edes kykene. Täällä kuitenkin ollaan niin tietävinään millainen on hyvä tai huono kunnallisvalitus. Sama koskee oikaisupyyntöjä.

      • Anonyymi

        Hyvä kunnallisvalitus on sellainen, joka menee läpi eli jolla saadaan päätös muutettua!


    • Anonyymi

      Minä tein kerran oikaisu pyynnön ja osasin ilmeisen hyvin,nyt on taas autoni ovi kuin uusi eikä kukaan huomaa että olisikaan ollut kurtussa.

    • Anonyymi

      Moni on jo saanut tarpeekseen tästä vuosia jatkuneesta valitusrumbasta.

    • Anonyymi

      Jos valittaa vaikkapa orkesterin kapellimestarin toiminnasta, pitää ymmärtää jotain musiikista ja orkestereiden johtamisesta. Sama koskee kunnallisvalituksia ja oikaisupyyntöjä. Nyt kuitenkin täällä valittavat valittajasta sellaiset, jotka eivät ymmärrä itse asioiden sisällöistä eivätkä valittamisen (kunnallisvalittamisen) prosesseista yhtään mitään. Yksi henkilö osaa ja edes yrittää valittaa, vaikka valitukset eivät läpi menisikään. On huima ero louskuttaa leukojaan tai ainakin yrittää valittaa.

      • Anonyymi

        "Ainakin yrittää valittaa" heheheheheee nyt hampaita naurattaa 😁😁😁

        Valitus oli mahtavan hienosti laadittu mutta se tuli hylsynä takaisin. Ei helevetti 😂😂😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ainakin yrittää valittaa" heheheheheee nyt hampaita naurattaa 😁😁😁

        Valitus oli mahtavan hienosti laadittu mutta se tuli hylsynä takaisin. Ei helevetti 😂😂😂

        Kerroppa montako valitusta itse olet tehnyt ja mistä asioista? Et näytä ymmärtävän kunnallisvalittamisesta yhtään mitään. Eihän niissä tarkoitus olekaan se, että aina tehty päätös kumottaisiin. Vaan että osattaisiin vastaisuudessa ottaa huomioon valituksessa esitettyjä näkökulmia, ja että valmistelun taso monipuolistuisi ja nousisi. Ei valitus aina viittaa siihen, että esim. tietty päätös olisi muodollisesti väärä ja siksi oikaistava. Täällä kirjoittavilla on hyvin kapea-alainen ja yksipuolinen näkemys valittamisesta. Nähdään puu, mutta ei metsää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroppa montako valitusta itse olet tehnyt ja mistä asioista? Et näytä ymmärtävän kunnallisvalittamisesta yhtään mitään. Eihän niissä tarkoitus olekaan se, että aina tehty päätös kumottaisiin. Vaan että osattaisiin vastaisuudessa ottaa huomioon valituksessa esitettyjä näkökulmia, ja että valmistelun taso monipuolistuisi ja nousisi. Ei valitus aina viittaa siihen, että esim. tietty päätös olisi muodollisesti väärä ja siksi oikaistava. Täällä kirjoittavilla on hyvin kapea-alainen ja yksipuolinen näkemys valittamisesta. Nähdään puu, mutta ei metsää.

        Erittäin fiksua tekstiä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin fiksua tekstiä!

        Ymmärrän kunnallisvalittamisesta se, että valitus on hyvä, jos sen johdosta päätös todetaan lainvastaiseksi tms. ja päätös muuttuu. En ymmärrä, miten se voi olla hyvää toimintaa, että ammutaan hehtaaripyssyllä sarjalaukauksia.


    • Anonyymi

      Tekemisen puutetta sarjavalittajalla. Eläkeukon harrastus.

    • Anonyymi

      Jos Joutsan persona non grata-henkilö -äänestys järjestettäisiin olisi valittaja keulilla. Muutamia kannattajia hänellä on.

    • Anonyymi

      Klo 17.12.29 oli tosiaan fiksu kirjoitus.

      • Anonyymi

        Ei muuta kun ryhdytään kaikki tekemään kunnallisvalituksia 😁😁😁


    • Anonyymi

      Tuo aikaisempi kirjoitus siitä, että valitus olisi hyvä jos "se todetaan lainvastaiseksi..." on juuri tätä ymmärtämättömyyttä ja kapea-alaisuutta. On selvää, että ihmiset ovat keskimäärin varsin "ymmärtämättömiä" ja suhtautuvat kriittisesti näihin valituksiin. Jos kadulla kysytään satunnaisilta ihmisiltä vaikkapa sitä kuka on Suomen ulkoministeri, enemmistö ei tiedä oikeaa vastausta. Vielä harvempi samoin kuin täällä viisastelevat eivät tiedä kunnallisvalittamisen todellista laaja-alaista luonnetta ja tarkoitusta. Siksi tätä keskustelua on mahdotonta käydä sivistyneesti ja todellisin argumentein. Kun ymmärrys on kovin rajoittunutta.

      • Anonyymi

        Näin kirjoitti itse sarjavalittaja, jonka mielestä hänen upeat valituksensa ovat itsessäön hienoja, vaikka ne eivät ole johtaneet mihinkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin kirjoitti itse sarjavalittaja, jonka mielestä hänen upeat valituksensa ovat itsessäön hienoja, vaikka ne eivät ole johtaneet mihinkään.

        Onneksi on edes yksi asiansa taitava kunnallisvalitusten tekijä. Jos asia olisi täällä kirjoittelevien tietämättömien höperöiden varassa, valitusten käsittelijät kuolisivat nauruun niiden onnettomasta tasosta.🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin kirjoitti itse sarjavalittaja, jonka mielestä hänen upeat valituksensa ovat itsessäön hienoja, vaikka ne eivät ole johtaneet mihinkään.

        Ovathan ne johtaneet. Täälläkin sivukaupalla keskustellaan asiasta. Ja varmasti virkamiehet ja poliitikot valmistelevat asioita tarkemmin, kun tietävät että asioita seurataan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovathan ne johtaneet. Täälläkin sivukaupalla keskustellaan asiasta. Ja varmasti virkamiehet ja poliitikot valmistelevat asioita tarkemmin, kun tietävät että asioita seurataan.

        Kerro yksi merkittävä asia, joka on muuttunut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro yksi merkittävä asia, joka on muuttunut?

        Valmistelu ja päätöksenteko ovat parantuneet kun tiedetään, että asioita seurataan ja niihin puututaan. Tätä ei tietenkään voi todistaa millään absoluuttisella mittarilla. Mutta yleisesti tutkimusten pohjalta tiedetään, että asioiden seuraaminen ja niihin puuttuminen tehostavat asioiden hoitamista. Kun on tietynlainen "pelko", että huolimattomuudet ja virheet johtavat johonkin.


    • Anonyymi

      Ajatelkaa asioita laajemmin, kyllähän se tuo varovaisuutta asioiden hoitoon ja nyt tietysti mietitään oikoreittiä ettei olisi niin näkyvää päätösten teko.

    • Anonyymi

      Moni olisi valmis antamaan sarjavalittajalle litteran huitsin nevadaan. Härskiä terrorisoida kunnan toimintaa tehtailemalla valituksia liukuhihnalta.

    • Anonyymi

      Täällä kirjoitteleville valittajille pitäisi antaa fudua persuksille. He eivät ymmärrä kunnallisvalittamisesta mitään, mutta silti sanottavaa mukamas riittää. Meillä on kunnassa ylivertaisen älykäs ja osaava kunnallisvalittaja, josta tulisi olla ylpeä. Ongelma ei ole hän, vaan osaavasta valittamisesta mitään ymmärtämättömät horisijat.

      • Anonyymi

        Littera Huitsin Nevadaan. Siellä voi tehtailla jonnin joutavia kunnallisvalituksiaan ja yrittää päteä mielin määrin.


    • Anonyymi

      Hän on kunnassa harvoja, jolla on ns. palikat kasassa. Paitsi älykäs ja sivistynyt, hän on tavattoman vetovoimainen ja hurmaava ihminen. Kunnallisvalittamisen ohella näyttöjä on muiltakin elämän osa-alueilta runsaasti. Mites ne teidän näyttönne?

    • Anonyymi

      Onhan sillä näyttöä, saanut keskussairaalasta potkut, siellä oli kans vaikeuksia tulla toisten kanssa toimeen. Sit otettiin Joutsaan ylilääkäriksi, jossa myös oli ongelmia alaistensa kanssa.

    • Anonyymi

      Voisiko olla niinpäin, että muut ovat kateellisia, kun joukossa on yksi muita älykkäämpi, pystyvämpi ja hurmaavampi ihminen?

    • Anonyymi

      Kukapahan nyt narsistia kadehtii, ainakaan hänen läheisiä tahi alaisia.

    • Anonyymi

      On tämä hassua keskustelua. Täällä ei ymmärretä millainen kultakimpale joukossamme on. Heti kun on joku selvästi muita fiksumpi, häntä aletaan lyödä.

    • Anonyymi

      Kultakimpale vai, kyseinen kirjoittaja ?

    • Anonyymi

      Tunteet vie vahvasti järkeä. Todella kova pätemisen tarve ja eläkeukolla tekemisen puute. Siinä syyt, miksi ampuu valituksia hehtaaripyssyllä.

      • Anonyymi

        Olet selvästi kateellinen hänelle. Et selvästikään ole koskaan tehnyt ainuttakaan kunnallisvalitusta tai oikaisupyyntöä, etkä ymmärrä niiden laaja-alaista tehtävää. Onneksi kunnallisvalittaminen ei ole täällä noin kapea-alaisen orientaation varassa. Tilanne olisi kovin onneton.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet selvästi kateellinen hänelle. Et selvästikään ole koskaan tehnyt ainuttakaan kunnallisvalitusta tai oikaisupyyntöä, etkä ymmärrä niiden laaja-alaista tehtävää. Onneksi kunnallisvalittaminen ei ole täällä noin kapea-alaisen orientaation varassa. Tilanne olisi kovin onneton.

        🫣😂😂😂 ei hyvän tähen...no sinulla on oikeus mielipiteeseesi.


    • Anonyymi

      Toistan. Kuka kadehtii narsistia ???

    • Anonyymi

      Minä en ole tehnyt kunnallisvalituksia. Arvostan kuitenkin ihmisiä, jotka ovat jossain asiassa hyviä. Kunnallisvalittamisen on laji, jota hyvin harvat osaavat. Täällä osaavat kirjoitella mitä sattuu kaikki. Minäkin, enkä mitenkään halua nostaa itseäni muiden yläpuolelle, enkä valita niistä jotka yrittävät. Mutta täällä leukojaan loksuttavat ns. "valittajat" eivät saa arvostustani. Kunnallisvalittamisessakin teot ratkaisevat, eivät pelkät puheet.

      • Anonyymi

        Nimenomaan sarjavalittajan teot ratkaisevat. Sohii sinne sun tänne, osumia ei tule. Onhan niillä työllistävä vaikutus 😆


    • Anonyymi

      Hän on ihana ja valloittava herra. Mites on noiden sinun tekojesi laita? Minä myönnän, että omat saavutukseni ovat olemattomia häneen verrattuna. Niin, kerroppa omista ansioistasi.

    • Anonyymi

      Pitäisi olla "ammattitaitoa" nähdä, milloin valituksella on edes jonkinlaisia läpimenomahdollisuuksia. Ammattitaidottomuudesta kertoo se, että pelkkiä hylsyjä tulee. Jokainen sellaiseen pystyy mutta normaali-ihmisen järki sanoo, että niin ei todellakaan kannata tehdä.

      • Anonyymi

        Et edelleenkään ymmärrä kunnallisvalittamisen perimmäisiä tavoitteita. Voi todeta, että et ymmärrä kunnallisvalittamisesta oikeastaan yhtään mitään. Sorry suorapuheisuuteni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et edelleenkään ymmärrä kunnallisvalittamisen perimmäisiä tavoitteita. Voi todeta, että et ymmärrä kunnallisvalittamisesta oikeastaan yhtään mitään. Sorry suorapuheisuuteni.

        Sarjavalittaja on siis Suuri Sankari ja tehnyt ison palveluksen joutsalaisille 🤭


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sarjavalittaja on siis Suuri Sankari ja tehnyt ison palveluksen joutsalaisille 🤭

        Kyllä näin on. Kultakimpale suorastaan. Jos vaan ymmärtäisit kunnallisvalittamisen syvimmän olemuksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näin on. Kultakimpale suorastaan. Jos vaan ymmärtäisit kunnallisvalittamisen syvimmän olemuksen.

        Äänestän häntä vuoden 2024 Joutomieheksi 😁😁😁


    • Anonyymi

      Kolmessa kuukaudessa 5 000 katselukertaa tällä keskusteluketjulla. Kiinnostaa ja herättää tunteita. Muutamia kannattajia sarjavalittajalla on mutta lähes kaikki tuomitsevat hänen toimintansa. Tunteet vie järkeä ja kova pätemisen tarve saa lisää vauhtia myllyyn.

    • Anonyymi

      On hyvä, että on edes jokin, joka puuttuu päätöksentekoon, ettei mene ihan nappia painamalla päätöksenteko. Onko suhdeluku liian sopiva , kun äänestetään. Mikä puolue on enemmistö kunnanhallituksessa.
      Ei kannata jauhaa, miksei valitukset menesty.

      • Anonyymi

        Tämä!!! Sarjavalittajalla ja sen kannattajilla, jonka kommentti tämäkin alkuperäinen varmasti on, on joku ihmeen pakkomielle kepusta. Jos kepua ei olisi, niin kaikki olisi näille olevinaan paremmin. Valituksetkin menisi läpi.

        Sehän se päätöksenteon tarkoitus onkin. Vain valittaa. Jos sarjavalittajan kantelut olisi mennyt läpi, niin täällä ei olisi sote-keskusta eikä hammashuoltoa ja kirjastokin saisi pian etsiä uuden kortteerin. Kalliiksi on se mies käynyt kuntataloudelle.


    • Anonyymi

      Se on sitä demokratiaa, turha siitä on valittaa.

    • Anonyymi

      Tästä asiasta on mahdotonta keskustella järkevästi, kun käsitykset valittamisen tarkoituksesta ja tavoitteista ovat aivan erilaiset. "Valittajasta valittavien" mielestä kunnallisvalittaminen on kielteinen asia, koska valtaosa valituksista ei johda tehtyjen päätösten muuttamiseen. Mutta jos kunnallisvalittamisella nähdään laajempia tarkoitusperiä kuten asioiden valmistelun seurannan tehostaminen tai tavoite terävöittää ja monipuolistaa asioiden valmistelua, kunnallisvalittamisen oikeutuksen perusteet muuttuvat radikaalilla tavalla. Tällöin "valittajasta valittavien" näkökulma jää valitettavan kapeaksi ja ontoksi.

    • Anonyymi

      Sarjavalittaja jakaa selväsri tunteita. Faktaa on kuitenkin, että sarjavalittajan poliittinen ja kunnallishallinnon osaaminen on todella kevyttä. Osa porukasta ihailee ja puolustelee häntä, koska se on mieheksi kohtelias, ystävällinen ja fiksu mies. Js lääkäri! Lääkäriä katsotaan aina ylöspäin. Se tietää kaiken.

      Aika ressukoita ovat ne sen sarjavalittjan opetuslapset, jotka valtuustossa jaksavat sen vuorisaarnoja kuunnella ja vielä kannattaa. Sarjavalittaja on täys narsisti, joka hyppyyttää näitä ressukka rassukoita. Eikä ne edes huomaa mitään. Ihmettelen ,että jo vuosia valtuustossa istuneet ja Leivonmäen aikaiset poliitikot eivät huomaa joutuneensa hyppykepeiksi.

      • Anonyymi

        Olen täysin samaa mieltä!


    • Anonyymi

      Kovin on kevyttä analyysiä yllä, ei voi muuta todeta. Toivottavasti kirjoittaja itse vastaisuudessa osallistuu politiikkaan ja nostaa sen tasoa. Ja ennenkaikkea, nostaa kunnallisvalitusten ja oikaisuvaatimusten laadun aivan uusiin sfääreihin. Jäämme odottamaan.🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Selkärankaa nyt joutsalaisilta poliitikoilta, että otatte kantaa tähän vuodesta toiseen jatkuvaan sarjavalittämiseen. Valtuuston pj asiaan topakasti ottikin jo kantaa jokunen kuukausi sitten kirjoituksessaan Joutsan Seudussa. Hallituksen pj:kin tuntuu selkärankaiselta tässä asiassa. Ei ole mitään tolkkua siinä, että yksi narsisti terrorisoi kunnallista päätöksentekoa aivan tolkuttomilla valituksillaan ja oikaisuvaatimuksillaan. Se on kunnallisen laajan valitusoikeuden väärinkäyttöä.

      • Anonyymi

        Kyllä yksi häirikkö pitää kuriin saada. Ainakin ilmaisemalla paheksunta hänen toiminnalleen. Juridisesti häntä ei pysty pysäyttämään ja toki voi vaikka kiihdyttää tahtia, jos oikein alkaa pääkoppaa sekoittamaan.


    • Anonyymi

      Varsinkin naiset pitävät tästä älykkäästä, sydämellisestä ja seksikkäästä miehestä. Sen sijaan miehet tuntuvat olevan hänelle lähinnä kateellisia.

      • Anonyymi

        Narsistit ja psykopaatit osaavat hurmaamisen taidon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistit ja psykopaatit osaavat hurmaamisen taidon.

        Tuollaisen diagnoosinko olet saanut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisen diagnoosinko olet saanut?

        Hei, toi oli väsynyt läppä 😴


    • Anonyymi

      Kunnallisvalittamisen ammattilainen on äärettömän vetovoimainen, karismaattinen ja lutunen. Useat naiset ovat nimenneet hänet Joutsan seksikkäimmäksi mieheksi. Siinä on teille "valittajasta valittajille" tavoitetta. Että pääsette kunnallisvalittamisessa samanlaisiksi osaajiksi ja bonuksena yhtä valloittaviksi persooniksi. Onnistuuko?🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Narsku on ihku 🥰


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsku on ihku 🥰

        Hän on aidosti ihana 🥰


    • Anonyymi

      "Pussaisin puhki jos voisin", totesi ystävättäreni keskustellessamme hänestä.

    • Anonyymi

      Hyvä ihminen hää on turha morkata häntä

    • Anonyymi

      Koska vaihtaa puoluetta?

    • Anonyymi

      Tuskin pahasti pieleen menee jos toteaa, että hän on Joutsan viisain ja seksikkäin mies.

      • Anonyymi

        Sinä olet hokenut tätä samaa jo kymmeniä kertoja 🤣🤣🤣 No yksi mielipide muiden joukossa vain.


    • Anonyymi

      Kyllä hän on kultainen

      • Anonyymi

        On sulla väsyneet jutut 😴🥱


    • Anonyymi

      Onneksi on edes yksi jolla on kaikki palikat kasassa. Täällä valittavilla ne ovat pahasti levällään.

    • Anonyymi

      Kuntalaiset osoittavat halveksuntansa tämän valittajasedän toiminnalle.

    • Anonyymi

      Täällä toistetaan ja kerrataan päivästä toiseen samoja palikka juttuja.

    • Anonyymi

      Kunnallisen valitusoikeuden väärinkäyttöä. Joku vastuu pitäisi tuntea.

    • Anonyymi

      Hän on niin lutunen mies 🥰

    • Anonyymi

      Eniten arvostan hänessä asioihin perehtymistä, määrätietoisuutta ja näkemyksellisyyttä.

      • Anonyymi

        🤭🤭🤭🫣


      • Anonyymi

        Nimenomaan näkemys puuttuu kun tehtailee valituksia vuodesta toiseen urakalla, eivätkä ne johda mihinkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤭🤭🤭🫣

        Kuka tahansa pystyy samantasoiseen näkemyksellisyyteen 😵‍💫


      • Anonyymi

        Mitä näkemystä se on, jos pelkkiä hylsyjä tulee valituksiin ja oikaisuvaatimuksiin?


    • Anonyymi

      Hän ymmärtää yhteiskunnan syvävirtauksia ja sen vuorovaikutuksen moninaisia muotoja. Tarvittaessa hän kykenee laatimaan kunnallisvalituksia mm. useilla eri kielillä.

      • Anonyymi

        Jopa munkkilatinaksi 🤭🤭🤭


    • Anonyymi

      Hänellä on sitä arvokasta sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, jota täällä kirjoittavilla ei nimeksikään ole. Hän tietää miten toimia yhä monimutkaisemmassa yhteiskunnassa erilaisten intressitahojen kanssa. Näitä ominaisuuksia ja niiden arvoa ei Joutsassa lainkaan ymmärretä.

    • Anonyymi

      Pystyy tekemään valituksen, vaik häpykielellä.

    • Anonyymi

      Hänessä huokuu sivistys ja kansainvälisyys. Ryhti on ylväs ja askellus määrätietoista ja vakaata. Toivottavasti hänen terveytensä ja rohkeutensa kestää. Kuka muu näitä kunnalle elintärkeitä kunnallisvalituksia ilman häntä tekisi?

    • Anonyymi

      Hupaisa episodi oli hänen pätkätyönsä Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana 🤭

    • Anonyymi

      Jospa hän ei muutoinkaan katsonut vaikutukseltaan tärkeänä tarkastuslautakunnan puheenjohtajuutta. Muissa luottamustehtävissä pääsee enempi vaikuttamaan päätöksentekoon.
      Luottamushenkilönä toiminen ei ole työtä.
      Pätkätyöntekijät ovat lähinnä ns keikkatyöntekijöitä.

      • Anonyymi

        Menetti kasvonsa siinä jutussa. Ei kukaan lähtenyt mukaan hänen vöyhötykseensä. Sitten otti ja lähti hiekkalaatikolta "minä en enää leiki teidän kanssa!" Heheheheheeee 😁


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menetti kasvonsa siinä jutussa. Ei kukaan lähtenyt mukaan hänen vöyhötykseensä. Sitten otti ja lähti hiekkalaatikolta "minä en enää leiki teidän kanssa!" Heheheheheeee 😁

        Käyttäytyy aivan sosialidemokraatin tapaan .


      • Anonyymi

        Kyllä tarkastuslautakunta on painava paikka vaikuttaa asioihin ja kiinnittää huomiota koko kuntaorganisaation toimintaan.


    • Anonyymi

      Kyky kohdata ihminen lämpimästi, avoimesti ja kunnioittavasti on hänen tärkeä ominaisuutensa. Hän on aina pyyteettömästi valmis auttamaan muita. Politiikassa hän pyrkii etsimään eniten yhteistä hyvää tuovia ratkaisuja. Hienolla tavalla hän aina ottaa muiden erilaisetkin näkökannat huomioon etsiessään väyliä rakentaviin kompromisseihin.

    • Anonyymi

      Hän ei tosissaan kuuntele toisten mielipiteidä, ei kunnioita äänestys tuloksia, ei ymmärrä mitä demokratia on. Kun oli tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, hävisi äänestyksen, niin siitäkin vielä valitti, ja kertoi ettei ole luottamusta. Sit eros puheenjohtajuudesta kun ei ymmärrä mitä on demokratia.

      • Anonyymi

        Kirjoitit täyttä asiaa!


    • Anonyymi

      Sit toisiin aivopestyihin uppoo kaikki mitä hän vaan puhuu ja kirjottaa.

    • Anonyymi

      Hänellä on poikkeuksellisen laajaa näkemystä yhteiskunnan tilasta, ja oivaltavia ratkaisuehdotuksia havaittuihin ongelmiin. Hän kykenee täydentämään omaa osaamistaan laajoista asiantuntijaverkostoistaan. Hän ei ole sarjavalittaja. Hän valittaa korkeintaan viikottain ja aina asiasta. Sen sijaan täällä kirjoittelevat valittavat jopa useita kertoja päivässä täyttä horinaa. Eli kuka onkaan sarjavalittaja?🤣

      • Anonyymi

        🤭😂😂 Sulla on hyvää huumoria 😁😁😁


      • Anonyymi

        "Hän ei ole sarjavalittaja. Hän valittaa korkeintaan viikottain ja aina asiasta." Hahahahahaaaa, naurattaa niin että vatsaan sattuu 🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      Kyllä niitä aivopestyjä opetuslapsia näköjään piisaa.

    • Anonyymi

      Mitähän tapahtuisi, jos kaikki joutsalaiset kiukuttelisivat valittamalla aina kun kunnan päätökset eivät mene kuten haluaisivat?

    • Anonyymi

      Terävä äly yhdistettynä empatiaan ja sydämellisyyteen ovat erittäin harvinaisia ominaisuuksia. Hänellä nämä ominaisuudet yhdistyvät. Täällä kirjoittelevat eivät ymmärrä millainen kultakimpale hän on. Juuri tämä ymmärtämättömyys yhdistettynä kateuteen synnyttää horinoita, joita täällä saamme lukea.

      • Anonyymi

        Näin kirjoittaa sarjavalittaja itsestään 🤣


    • Anonyymi

      Typeryys tiivistyy tälläkin viestiketjulla . Ikävä huomata että samantason jengiä on tuollainen määrä . Lieneekö keskustalaisten / demareiden jäsenmäärä edes noin mittava ?

    • Anonyymi

      Lempeys ja monipuolinen asioiden analysointikyky ovat hänen ylivertaisia vahvuuksiaan. Voisin ajatella, että seuraavaksi parhaat Joutsassa yltävät max. 12 prosenttiin tästä.

    • Anonyymi

      Nyt oli hyviä kommentteja , suurin osa näistä kirjoituksista on typerää kirjoittelua, vailla järkeä. Olisi hyvä lopettaa tämän kaltainen kirjoittelu, luulis että olisi muutakin ajateltavaa.

    • Anonyymi

      Vaikea kuvitella rakastettavampaa hahmoa kuin hän.

    • Anonyymi

      Smiea?

    • Anonyymi

      Itseäni miellyttää hänessä tavallisuus vaikka on korkeaksi koulutettu lääkäri

    • Anonyymi

      Hän saa sukat pyörimään jalassa

    • Anonyymi

      Tyylistä päätellen täällä 1-2 henkilöä puolustaa sarjavalittajaa. Kannatusta siis löytyy 🫣

    • Anonyymi

      Ihan tavallinen, korkeasti koulutettu narsisti.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä olen. Kuvittelee itsestään mahdottomia.


    • Anonyymi

      Jo häntä ei oes kuka sitte näitä valituksia osaisi tehdä, häh?

    • Anonyymi

      Mitä harrastat? Kunnallisvalituksia.

    • Anonyymi

      Aikuinen mies ja joka asiasta valittaa kun ei mene oman tahdon mukaan

      • Anonyymi

        Mitäpä juuri tässä ite tiet, valitat🤣


    • Anonyymi

      Se maanläheisyys ja juurevuus hänessä se vetoaa, täällähän sitä vasta valitetaankin, paljo enemmän kun tämä valittaja konsanaan

    • Anonyymi

      Kunta voisi hankkia hänelle ihan ikioman hiekkalaatikon, jossa voisi tehdä hiekkakakkujaan. Voisi heitellä hiekkaa ihan vapaasti ja kiukutella kun siltä tuntuu.

    • Anonyymi

      Hänellä on riuskat otteet sekä ilmiömäinen kyky mukauttaa toimintaansa vallitsevien olosuhteiden mukaisiksi - ehdottomasti jatkoon!

    • Anonyymi

      Kunta vois kyllä palkata hänelle avustajan, että kerkiis paremmin perehtyä niihin valituksiin, ettei tulis hylsyjä niin paljon. Ei varmaan tulis kunnalle sen kalliimmaks ja ei menis niin paljoa virkamies aikaa mitä nyt menee. Jaksamista virkamiehille.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti!


    • Anonyymi

      Uskomatonta. Sarjavalittaja kunnanhallitukseen. Nyt tukehtuu kunnan päätöksenteko lopullisesti. Valittaa aina kun päätös ei ole hänen mieleisensä. Kokoomuksen kannatus Joutsassa laskee jyrkästi. Synkkä päivä Joutsan kunnallispolitiikassa.

    • Anonyymi

      Semmosia ne paikkajaot. Kokoomus nyt näyttää oikein mahtisa, toivottavasti saavat herra Kalle jäykkäkangen pysymään aisoissa. Ei varmaan ollut mieleinen jäsen hallitukseen.

      • Anonyymi

        Vaikuttaa siltä, että sarjavalittaja vie Joutsan kokoomusta kuin litran mittaa. No vaalit tulee 1,5 vuoden kuluttua, jossa kuntalaiset ottavat kantaa...


      • Anonyymi

        Johan tällaiselle touhulle nauraa aidan seipäätkin 😂 Sarjavalittaja kunnanhallituksen jäseneksi. Ou nou 😵‍💫


    • Anonyymi

      On tärkeää, että kunnassa uskalletaan rohkeasti harjoittaa kunnallisvalittamista asiantuntevasti ja niin, etteivät polvet notkahtele ja huulet väpätä.

      • Anonyymi

        Ei voi olla asiantuntevaa, jos vuosia tehtailee valituksia, joista tulee hylsyjä 🫣


    • Anonyymi

      Joutsan kokoomuksessa ajetaan nyt nuoret nousevat poliitikot nurkkaan. Siellä päättää vanha änkyrä valittaja sekä Huikot ja valtuuston puheenjohtajaksi nouseva Iiris. Aikamoinen soppa keitetty. Kannattas niiden nuorempien jo harkita puolueen vaihtoa.

      • Anonyymi

        Järkyttävää 🥺


      • Anonyymi

        Eiköhän sarjavalittaja pullahda hallituksestakin pihalle aivan kuten pullahti Tarkastuslautakunnastakin 🤭


    • Anonyymi

      Varmaan tulee niin käymään, kun ei tiedä mitä tarkoittaa demokratia.

      • Anonyymi

        Nyt ei Kokoomukselle hyvä heilu! Käsittämätön valinta.


    • Anonyymi

      Sarjavalittaja valittiin kunnanhallituksen jäseneksi - suuri osa kuntalaisista joko ihmettelee tai on vihaisia. Monelta loppuu lopullisesti usko kunnallispolitiikkaan.

    • Anonyymi

      Nuori kokoomuslainen valtuutettu pullautettiin pihalle hallituksesta ja tommonen sit tilalle. Kyllä varmaan hallituksen kokouksetkin venyy aamu tunneille.

      • Anonyymi

        Kuntalaiset antavat palautteensa seuraavissa kunnallisvaaleissa!


    • Anonyymi

      Ei kai valtuusto voi hyväksyä sitä Ilmosta puheenjohtajaksi!?!!!! Kenen älynväläys se on ollut esittää Ilmosta ja Wilmannia näille paikoille? Miksei muut puolueet tee mitään? Ihan on edesvastuutonta ja älytöntä politiikkaa Joutsssa. Taidan muuttaa Luhankaan.

    • Anonyymi

      Kepulle nauraa pajumäkikin!!!

    • Anonyymi

      Kaltsu on ihana ja viisas mies!

    • Anonyymi

      Kun millään ei ole enää mitään väliä. Sekoomus.

      Tuolla sloukanilla sitten seuraaviin kuntavaaleihin. Eikös juu? Hävettää, että onkin pitänyt viime vaaleissa äänestää kokoomusta. Ei toistu virhe enään. Ei toistu. Ei.

    • Anonyymi

      Kepulaiset on venäläisten ystäviä

    • Anonyymi

      The Muppet-showksi muuttuu Joutsan kunnallispolitiikka lopullisesti. Kuntakuva saa kovan kolahduksen. Ei narsistia tai psykopaattia pidä valtaan päästää!

    • Anonyymi

      Nyt pitäisi lehdistön herätä tekemään juttua jostain näkökulmasta. Vuosia valituksia ilman menestystä tehtaillut kunnanvaltuutettu valittiin kunnanhallitukseen. Hullua!

    • Anonyymi

      Hyvä mies hän on mitä ihmettä urputatte juntit

    • Anonyymi

      Valtuusto voi vielä kaataa sovitut henkilövalinnat (Ilmonen valtuuston pj:ksi, Willman hallituksen jäseneksi). Nyt ryhtiä muiden puolueiden valtuutetut!

    • Anonyymi

      Nyt riittää kylillä puheenaiheita. Kokoomuksen toiminta suurennuslasin alla.

    • Anonyymi

      Willmanilla on juuri sitä näkemyksellisyyttä ja laaja-alaista asioiden ymmärrystä, jota Joutsa kipeästi tarvitsee. Ns. iso kuva on hänellä hallussa erinomaisen hyvin.

      • Anonyymi

        Viisas ja pystyvä mies on kyseessä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viisas ja pystyvä mies on kyseessä

        Mitä tämä viisas mies on tehnyt Joutsan hyväksi?


    • Anonyymi

      Saanut Joutsan maailman kartalle valituksien määrällä.

    • Anonyymi

      Willman ei käytä aikaansa turhuuksien vaan hoitelee yhteistä tulevaisuutta ja ihmiselämän eri käänteitä taitavammin kuin yksikkää toinen

      • Anonyymi

        😂😂😂


    • Anonyymi

      Aika näyttää kun on nyt hallituksen jäsen, jospa rupeis saamaan jotain positiivistäkin aikasiks.

      • Anonyymi

        Turha toivo


    • Anonyymi

      Kunnallisvalittaminen on yksi kunnan ydintoiminnoista. Siksi on merkillistä, että asiaa hoitaa täällä vain yksi ihminen.

      • Anonyymi

        Ruahahahahaaa. Joo sano vielä, että kunnallisvalittaminen pitää saada osaksi kunnan strategiaa 😁😁😁


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruahahahahaaa. Joo sano vielä, että kunnallisvalittaminen pitää saada osaksi kunnan strategiaa 😁😁😁

        Niin pitäisikin. Et näköjään ymmärrä kunnallisvalittamisen perimmäisestä olemuksesta yhtään mitään. Sääli.


    • Anonyymi

      Olisiko kykyä tehdä / toteuttaa niin ettei ole tarvetta valittaa , lienee kepulle ja demareille ylivoimainen kynnys huomata että on muitakin kun vain he kaksi

    • Anonyymi

      Tässä sarjavalittajalle perustietoa:

      Valitusperusteet:
      Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
      • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
      • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa, tai
      • päätös on muuten lainvastainen.

    • Anonyymi

      Voisiko Joutsan kunta kustantaa sarjavalittajalle peruskurssin, jossa hän saisi tietoa kunnallisvalittamisesta, oikaisuvaatimuksista ja niihin liittyvistä asioista? Tuo kurssi maksaisi itsensä moninkertaisesti takaisin jos/kun tulisi joku tolkku vuosia jatkuneeseen valitusrumbaan.

      • Anonyymi

        Kannatan kurssin kustantamista sarjavalittajalle


    • Anonyymi

      Tämä kurssitus pitäisi kohdistaa täällä riekkuville "mukamas" tietäjille. Onneksemme heidän kapasiteettinsa ei riitä kunnallisvalitusten tekemiseen. On kaikille eduksi, että he saavat purkaa valittamisen tarpeensa tällä harmittomalla foorumilla.

    • Anonyymi

      Kerroppas kaikkitietäväinen paljon on onnistumis % näissä valituksissa ? Taidat kuulua ihan samaan lamppusarjaan.

      • Anonyymi

        Sokea kanakin löytää jyvän useammin kuin sarjavalittaja onnistuu valituksissaan/oikaisuvaatimuksissaan 🤭


    • Anonyymi

      Kuka tahansa osaa tehdä sellaisia valituksia ja oikaisuvaatimuksia, joista tulee hylsyjä tai jotka tulee bumerangeina takaisin 😂😂😂

    • Anonyymi

      Hän on hyvin avulias, hyväntahtoinen ja miellyttävä ihminen. Viisaampi kuin täällä kirjoittelevat yhteensä. On kuntavalittamisen ja oikaisuvaatimuksen mestari. On akateemisesti koulutettu, kielitaitoinen, kokenut, kiertänyt muuallakin kuin Joutsassa. Täällä kirjoittelevat ovat kiertäneet kansakoulupohjalta korkeintaan tahkoa.🤣

      • Anonyymi

        Vai ihan mestari...heheheheheeee 😁😁😁


    • Anonyymi

      Tässä keskustelussa ylittyi 6000 katselukerran raja...

    • Anonyymi

      Vaikka kuinka olis viisas, mut politiikan ammattilainen hän ei oo ja tuskin koskaan tuleekaan. Aivopesijä mestari, kun hän jotain puhuu tai kirjottaa, niin jotkut aivopestyt uskoo kaiken ja vielä jatkavatte perättömiä puheita.

      • Anonyymi

        Onneksi kannattajia ei kovin montaa enää ole.


    • Anonyymi

      Tulee saamaan kovan äänipotin seuraavissa vaaleissa. Suurin osa ihmisistä kannattaa häntä. He eivät kilju näillä palstoilla kuten täällä kirjoittavat. Erityisesti naiset ihailevat häntä myös ihmisenä pitäen häntä tavattoman valloittavana ja vetovoimaisena. Monet ovat sanoneet häntä seksikkääksikin.

      • Anonyymi

        Minun käsitykseni kylillä jutustelujen perusteella on hänen kannatuksestaan ihan toisenlainen.


    • Anonyymi

      Kyllä se pää rupee jo yli kasikymppisellä pehmiämään, hyvä kun hoitas omat asiat vaan.

    • Anonyymi

      Tällä miehellä on kyllä pätevyyttä vaekka mihin ja ikä tuopi vaan kokemuksia hommiin

    • Anonyymi

      Onneksi vaalit on jo 1,5 vuoden kuluttua

    • Anonyymi

      Poliittista kokemusta ei ikäänsä nähden juuri ole mitään. Ensimmäinen valtuusto kausi meneillään.

    • Anonyymi

      Olihan sillä aikasemmin lautakunta paikka, muistaakseni perusturvalautakunnassa, mut ei ollut oikein kykenevä sitäkään hoitamaan ja sit valtuutettuna tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, ei myöskään siellä ollut menestystä. Kyllä tämä jo jotain kertoo.

      • Anonyymi

        Samaa olen tuumaillut


      • Anonyymi

        Leuka rintaan ja kohti uusia epäonnistumisia 🫣


    • Anonyymi

      Mites nämä teidän omat näytöt? Millaista koulutusta, kokemusta, poliittista kokemusta, kielitaitoa, kansainvälisyyttä, aineellista vaurautta yms. teillä itsellänne on? Jos on varaa moittia henkilöä, jolla on näyttöjä monilta elämän osa-alueilta, pitäisi olla kanttia kertoa myös omista näytöistään.

      • Anonyymi

        Kyllä tavan kuntalainen saa ilman arvostella ja arvioida tätäkin sarjavalittaja-poliitikkoa.


      • Anonyymi

        Mitä näyttöjä hänellä on valituksistaan ja oikaisuvaatimuksistaan? Olen asiaa monta kertaa kysynyt. Yhtään vastausta en ole saanut.


    • Anonyymi

      Kyllähän niitä vastauksia on tullut kysymykseesi,
      Ihan hyviä sellaisia.

      • Anonyymi

        Niin laitatko tähän edes yhden?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin laitatko tähän edes yhden?

        Sinun pitää vaivautua itse hakemaan ne.


    • Anonyymi

      Täällä kysellään, et minkälaista kokemusta politiikasta, kielitaitoa ja kaikkea muuta. Eiks se luulis piisaavan et maksaa verosa kuntaan. Tämmönen valittaja sit polttaa niitä vero euroja. Mitä hyötyä siitä kunnalle on vaik olis kuinka kouluja käynyt, mut valittaa vaa.

      • Anonyymi

        Just näin!


    • Anonyymi

      Kunpa joku tekisi koosteem sarjavalittajan toiminnasta. Kuinka kauan tätä on jatkunut, montako valitusta/oikaisuvaatimusta tehnyt ja miten ne ovat "menestyneet". Siitä saisi maakunta- ja paikallislehdet jutunjuurta.

      • Anonyymi

        Samaan koosteeseen valitusten käsittelyyn käytetyt työtunnit viranhaltijoiden ja muiden työntekijöiden osalta. Realistinen laskelma aiheutuneista kuluista!


    • Anonyymi

      Toivottavasti ovat pitäneet kirjanpitoa kyseisistä työtunneista ja mitä ne on tullut maksamaan. Mut niitä kun vaan piisaa aivopestyjä opetuslapsia.

      • Anonyymi

        Tässä keskustelussa ei taida olla kuin muutama tukija. Tyylistä näin päättelen. Yksi kehuu koko ajan miten seksikäs ja ihana henkilö valittaja on 😄Voipi olla että toinen heistä sarjavalittaja itse 😂


    • Anonyymi

      Terävä ja ryhdikäs on tämä mies ei pitäis teijänkää aina valittaa parhaansa yrittää sen pitäisi riittää

    • Anonyymi

      Terrorisoinut Joutsan päätöksentekoa jo vuosia

    • Anonyymi

      On se osan mielestä sexykii vaikkeivat kaikki tykkeekkää

    • Anonyymi

      Joutsa on kauhea työpaikka johtaville viranhaltijoille 😵‍💫

    • Anonyymi

      Onko tämä sarjavalittaja löytänyt pysyvän pesän Kokkareissa? Keskusta ja Vihreät jo käynyt läpi. Huh.

    • Anonyymi

      Kyllähän yks henkilö luottamus elimissä voi saada kunnalle paljonkin haittaa, vaikka ei hänen kannattajat ja puolue kaverit ymmärräkkää. Palkataan kuka tahaansa kuntaan, niin aina valitusta pukkaa. Kohta varmaan avoimiin paikkoihin ei oo yhtään hakijaa. Kyllä se huonokin kello kaus kantaa.

      • Anonyymi

        Huono kello se vasta kauaksi kantaakin


    • Anonyymi

      Suurin puute lienee ruskeakielisyyden välttely ?

    • Anonyymi

      On erikoista, että täällä valittaa melkoisen yksinkertaisen oloista porukkaa. Nillittäjiä, joilla ei itsellä ole näyttöjä luultavasti yhtään mistään, eikä varsinkaan kunnallisvalittamisesta. He eivät edes ymmärrä kunnallisvalittamisen strategista luonnetta, joka on paljon enemmän kuin se, tuleeko valituksesta muodollinen hylkäys vai meneekö se läpi. Tämän ymmärryksen puutteen takia keskustelu täällä on juuri näin löysää kuin se on.

    • Anonyymi

      JUSTIISA näin se on kun joku yrittää se pittää heti kyykyttee alas meijän tavallisten tantturoiden tasolle ei sua olla parempi näin se aina on ja tulloo olemaan sen takia myö pysyttään heikkenevänä seutuna

      • Anonyymi

        Ei nämä tiällä ymmärrä mistää mittee


      • Anonyymi

        "...kun joku yrittää..." joo yritystä on todella ollut jo vuosia 😂


    • Anonyymi

      Hyvin sanottu että tiällä ei kukkaa tiijä mistää yhtää mittää se on kyllä niin totta kun olla ja voipi

    • Anonyymi

      Ketkä sitä Willmannia nyt ovat hallitukseen viemässä? Nimet pitää julkaista.

      • Anonyymi

        Tiijätkö sinä muka jostain jottain en usko?🤣


    • Anonyymi

      Pöljien juttelua kaikki täällä. Kukaan ei tunnu tietävän asiastaan josta kirjoittaa.

      • Anonyymi

        Kaikki tietävät asian kovan ytimen. Yksi henkilö, joka on kunnanvaltuutettu ja kohta kunnanhallituksen jäsen on tehnyt jo vuosia valtavan määrän kunnallisvalituksia ja oikaisuvaatimuksia, jotka eivät johda mihinkään. Toiminta kertoo täydellisestä harkintakyvyn puutteesta.


    • Anonyymi

      Olisko persut ja kokkarit jotka yrittää leiriytyä ja esittää Kallea kunnanhallitukseen. Semmosen kuvan oon kyl saanut tästä näytelmästä.

      • Anonyymi

        Jännä nähdä miten asian käsittely valtuustossa menee. Löytyykö vahvoja poliitikkoja, jotka panevat kampoihin?


    • Anonyymi

      Taitoa sekin vaatii, että onnistuu tekemään vuosia aivan älyttömän monta valitusta, jotka ei johda mihinkään 😲

    • Anonyymi

      Joo ei tämä kirjuuttelijoiden joukko mikään neropattien kerho ole. Valitetaan valittajasta valittaen valitusten tasosta ymmärtämättä mitään valittamisesta.🤣 Ei liene mahdollista muualla kuin Joutsassa.🤣

    • Anonyymi

      Ohan se ihan hyvä varmaan, kun on olevinaan muita viisaampi, kuten tämä kirjoittaja. Kallen kanssa samaa lamppusarjaa.

    • Anonyymi

      Ei ole ihme jos kunta ei menesty kun katsoo näitä kirjoituksia. Ymmärtämättömät pöljät arvostelevat henkilöä, joka edes yrittää parantaa toimintatapoja. Arvostelu kohdistuu laajemman näkökulman puuttuessa kapeanäköisesti vain siihen, että kunnallisvalituksista tulee hylsyjä. Pöljät eivät ymmärrä kunnallisvalittamisen strategista luonnetta. Itsekin myönnän olevani olemattoman tietämätön arvostelun kohteena olevaan todelliseen kunnallisvalittamisen virtuoosiin nähden. Mutta ainakin myönnän sen, päinvastoin kuin täällä valittavat, omasta mielestään "viisaat".

      • Anonyymi

        Valittajien kuntahan tämä onkin. Lueskelin joku aika sitten kunnan erilaisia pöytäkirjoja. Samat nimet toistuvat valituksissa ja oikaisussa. Wilman ja Ilmonen. Kumpikaan heistä ei saa tukea muilta. Joutsan kokoomuksella on kaksi omaa Väyrystä. Uivat vastavirtaan ja valittavat. Wilmanni vaihtanut jo yhtä monta kertaa puoluetta kuin kepun Väyrynen. Nyt kun kunnanhallituksessa jatkaa samaa linjaa niin perustaa pian oman ryhmän, kun muualta ei tukea tule. Että mikä se kunnallisvalittamisen strateginen luonne on? Näillä kahdella se on vain änkyröinti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valittajien kuntahan tämä onkin. Lueskelin joku aika sitten kunnan erilaisia pöytäkirjoja. Samat nimet toistuvat valituksissa ja oikaisussa. Wilman ja Ilmonen. Kumpikaan heistä ei saa tukea muilta. Joutsan kokoomuksella on kaksi omaa Väyrystä. Uivat vastavirtaan ja valittavat. Wilmanni vaihtanut jo yhtä monta kertaa puoluetta kuin kepun Väyrynen. Nyt kun kunnanhallituksessa jatkaa samaa linjaa niin perustaa pian oman ryhmän, kun muualta ei tukea tule. Että mikä se kunnallisvalittamisen strateginen luonne on? Näillä kahdella se on vain änkyröinti.

        Osut kommentillasi aivan oikeaan!


    • Anonyymi

      Ei oo kyllä järkimiehiä tiällä pelekkää negatiivista haukkumista on asiat

      • Anonyymi

        En keksi mitään hyvää sarjavalittajan toiminnassa. Asia olisi toinen, jos tekisi harkiten sellaisia valituksia, jotka menestyisivät. Nyt aiheuttaa vain hallaa Joutsan kunnalle. Kunnan mainekin työnantajana kärsii. Ei tänne hyvät virkamiehet hae kun edessä olisi joutua sarjavalittajan maalitauluksi.


    • Anonyymi

      Lopputulos on tämä kun aikuiselta ihmiseltä puuttuu harkintakyky. Ampuu sarjatulella summamutikassa eikä tähtää ollenkaan.

    • Anonyymi

      Mitäpä jos edellä kirjoittelevat tekisivät täällä hourimisen sijaan malliksi muutaman esimerkillisen kunnallisvalituksen ja oikaisupyynnön. Tulisi varmaan hyvää jälkeä.🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Ilman muuta pystyn tekemään sellaisen kunnallisvalituksen tai oikaisuvaatimuksen, josta tulee hylsy 😂😂😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman muuta pystyn tekemään sellaisen kunnallisvalituksen tai oikaisuvaatimuksen, josta tulee hylsy 😂😂😂

        Joo sitten voi sanoa taitoa olevan kun valituksen johdosta saa päätöksen muuttumaan esim. sillä perusteella, että päätös on ollut lainvastainen tai se on tehty muuten virheellisesti.


    • Anonyymi

      Kommenttien tasosta päätellen muutama persu näyttää täällä kommenteillaan tulleen tukemaan sarjavalittajaa 🤭

    • Anonyymi

      Hän on ystävällinen, hyväsydäminen, avoin, viisas ja seksikäs mies.

      • Anonyymi

        Tämän olet täällä todennut jo parikymmentä kertaa 😁 Nämä asiat eivät tee hänen tekosiaan yhtään hyväksyttävämmiksi.


    • Anonyymi

      Seksikkyyvestä en tìijä mutta muut luonnehdinnat pittää paikkansa ylivoimane tietäjä ja tekijä hän on tiällä nämä muut tiällä kirjuttaa ihan höpöjä

      • Anonyymi

        Missä asiassa/asioissa hän on ylivoimainen? Perustelut, kiitos 🤭


    • Anonyymi

      Asioihin perehtymisessä, niiden laaja-alaisessa ymmärtämisessä, kunnallisen valmistelun valvonnassa, nopeassa reagoinnissa asioihin, kielitaidossa, toimimisessa eri tehtävissä eri alueilla, kansainvälisyydessä, kunnallisvalitusten ja oikaisuvaatimusten määrällisessä ja laadullisessa laatimisessa (vaikka ne eivät muodollisesti päätöksiä muuttaisikaan), keskustelun ylläpitämisessä (mm. tämä palsta). Lisäksi hän on hoitanut runsaasti ihmisiä ja pelastanut ihmishenkiä. Täälläkin taitaisi olla lisää hoidon tarpeessa olevia.🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Parissa lautakunnassa yrittänyt toimia. Erittäin huonolla menestyksellä. Tarkastuslautakunnan pj:nä teki itsensä naurunalaiseksi 😂


      • Anonyymi

        Politiikassa pelkkiä epäonnistumisia! Pullautti itsensä tarkastuslautakunnan pj:n hommista pihalle. Heheheheee 😁


      • Anonyymi

        Kertokaa yksi asia politiikassa, missä on tullut onnistuminen? Politiikassa voi menestyä vain rakentavasti toimimalla ja demokraattisesti tehtyjä päätöksiä kunnioittamalla. Politiikassa ei voi onnistua, jos tehtailee valituksia aina kun päätös ei itseä miellytä.


    • Anonyymi

      "Lisäksi hän on hoitanut runsaasti ihmisiä ja pelastanut ihmishenkiä." Miten tämä tähän sarjavalitusasiaan liittyy 😊

    • Anonyymi

      Joutsa on tullut tunnetuksi kuntakartalla kunnallisvalittamisesta ja asioiden valmisteluun kiinnitetään enemmän huomiota. Kaikki joutuvat skarppaamaan. Jos olisi kunnallisvalittamisen sm-kilpailut, Joutsa voittaisi. Eikö kunta voisi ryhtyä myymään kunnallisvalittamisen palveluja muillekin kunnille? Keskustelukulttuuri ja ilmapiiri ovat aivan huipputasolla. Mitä se olisikaan ilman kuntavalittamista?

      • Anonyymi

        Heheheheeee 🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      Taitaa Joutsan kunnallinen päätöksenteko tukehtua lopullisesti, jos sarjavalittaja todella valitaan kunnanhallituksen jäseneksi.

    • Anonyymi

      Hän on parasta mitä kunnassa on koskaan tapahtunut!!!

      • Anonyymi

        Asiansa osaava touhun ja tolkun mies


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiansa osaava touhun ja tolkun mies

        Niin onnii mutta ei sitä tiällä ymmärretä pitäis olla vuan hiljaa eikä tehhä mittää olla yhtä hölmö kun muutkii


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin onnii mutta ei sitä tiällä ymmärretä pitäis olla vuan hiljaa eikä tehhä mittää olla yhtä hölmö kun muutkii

        Persut täällä kommentoimassa tasosta päätellen 🤭


    • Anonyymi

      Joutsan kunta on painajaismainen työpaikka. Ei ole luvassa hyviä hakijoita avoimeksi tuleviin virkoihin. Huono kello on kuulunut kauaksi. Jokainen voi miettiä, mistä tämä johtuu. Onko tällaisellä kunnalla olemassaolon oikeutusta itsenäisenä kuntana?

    • Anonyymi

      On se kumma kun tiällä pittää kirjuttoo ja valittoo vaikka ei tietäs mistää mittää outoa on meininki ei voi muuta sannoo

    • Anonyymi

      Osaako joku sanoa, minä vuonna sarjavalittaja tehnyt ensimmäisen kunnallisvalituksensa?

    • Anonyymi

      Ei ole kummoista yhteiskunnallisen tietämyksen taso näissä jutteluissa ei ole kunnalle hyvä jos on vuan yksi mies joka tietää asioista eekä öyhötä sinne tänne niin kuin muut

    • Anonyymi

      Sekopäistä on meno Joutsan kunnallispolitiikassa. Yksi mätä omena valitettavasti pilaa koko sadon.

    • Anonyymi

      Meillä on juuri niin hyvät päättäjät kuin ansaitsemme. Itse olemme heidät äänestäneet.

    • Anonyymi

      Kunnallisvalittaminen on yksi kunnan ydintoiminnoista. Ja nyt sen hallitsee vain yksi henkilö. Ei näytä hyvältä kunnan tulevaisuus.

      • Anonyymi

        Heheheheee. Sano vielä, että kunnan stategian pitäisi perustua kunnallisvalittamiseen 😂😂😂 Naurattaa niin, että vatsaan sattuu 🤣🤣🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heheheheee. Sano vielä, että kunnan stategian pitäisi perustua kunnallisvalittamiseen 😂😂😂 Naurattaa niin, että vatsaan sattuu 🤣🤣🤣

        Kyllä, alat pikkuhiljaa päästä asian ytimeen. Kerroppa jokin kunnallisvalittamista muka tärkeämpi kunnan tehtävä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, alat pikkuhiljaa päästä asian ytimeen. Kerroppa jokin kunnallisvalittamista muka tärkeämpi kunnan tehtävä.

        Kuntastrategiassa voisi lukea: "Joutsan kunnan tärkein tehtävä on turvata kuntalaisille laadukkaat kunnallisvalitukset". Heheheheheheeee 😆😆😆


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntastrategiassa voisi lukea: "Joutsan kunnan tärkein tehtävä on turvata kuntalaisille laadukkaat kunnallisvalitukset". Heheheheheheeee 😆😆😆

        Nythän niistä on ollut laatu hyvin kaukana, koska ne eivät ole johtaneet yhtään mihinkään.


    • Anonyymi

      Totisesti totisesti olet kaiken hyvän ansainnut.

    • Anonyymi

      Tämä on parempaa viihdettä kuin Putous teeveessä 🤭

    • Anonyymi

      Hyvin tehdyt kunnallisvalitukset luovat edellytykset myös muiden palvelujen kehittämiselle. Näin ollen kunnallisvalittamista voi pitää kunnan ydintehtävänä ja mahdollistajana kaikelle muulle. Hyvien kunnallisvalitusten kunta pärjää myös kilpailussa muiden kuntien kanssa.

      • Anonyymi

        Niin miten sarjavalittajan valitukset ovat luoneet pohjaa muiden palvelujen kehittämiselle? 😋 Onpa melkoisen hulluja väitteitä 😵‍💫 Onko sinulla lääkitys kohdallaan vai oletko unohtanut ottaa tablettisi?


      • Anonyymi

        Minusta vuosia jatkuva, mihinkään johtamaton sarjavalittaminen päinvastoin vie aikaa ja energiaa kunnan toiminnan ja palvelujen kehittämiseltä. Aivan eri asia olisi, jos valitukset olisivat harkittuja ja siten kohdistettuja, että ne johtaisivat tehtyjen päätösten muuttumiseen esim. lainvastaisina tai muuten väärällä tavalla tehtyinä.

        Nyt sokea mies räiskii haulikolla sinne sun tänne ja yhteenkään metsälintuun ei osu edes vahingossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta vuosia jatkuva, mihinkään johtamaton sarjavalittaminen päinvastoin vie aikaa ja energiaa kunnan toiminnan ja palvelujen kehittämiseltä. Aivan eri asia olisi, jos valitukset olisivat harkittuja ja siten kohdistettuja, että ne johtaisivat tehtyjen päätösten muuttumiseen esim. lainvastaisina tai muuten väärällä tavalla tehtyinä.

        Nyt sokea mies räiskii haulikolla sinne sun tänne ja yhteenkään metsälintuun ei osu edes vahingossa.

        Sarjavalittajalla ei tunnu olevan käsitystä edes siitä, milloin oikaisuvaatimuksen saa tehdä 😵 Monta jätetty käsittelemättä, koska asia ollut sellainen, ettei oikaisuvaatimusta voi lainmukaan edes tehdä.


    • Anonyymi

      Hän on parasta mitä täällä on tapahtunut kuunaan

    • Anonyymi

      Hyvä kunnallisvalitus on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Se on tulevaisuuden sijoitus. Sen suorat ja kerrannaisvaikutukset eivät näy välittömästi, vaan vasta pidemmällä aikavälillä.

      • Anonyymi

        Meidän pitäisi rekrytoida Joutsan kuntaan hyvä kunnallisvalittaja. Paino sanalla hyvä. Nykyinen on todella surkea, eikä kasikymppisestä kouluttamalla enää hyvää saa millään ilveellä! Kunnallisvalittamisen perusteetkaan ei ole hallussa.


    • Anonyymi

      Kannatan uuden kunnallisvalittajan palkkaamista kuntaan. Mielestäni nykyinen kunnallisvalittaja on erittäin pätevä tehtävässään, mutta lisäkäsipareja tarvitaan. Uusi henkilöresurssi mahdollistaisi nykyistä tehokkaamman syventymisen valitusten sisältöjen mukaan. Toinen kunnallisvalittaja voisi erikoistua esimerkiksi virantäyttöihin ja luottamushenkilöiden paikkajakoihin. Toinen valittajista voisi puolestaan erikoistua vaikkapa sivistystoimen ja teknisen toimen asioihin. Nämä ihan vain esimerkkeinä. Nyt kunnallisvalittaminen on liiaksi yhden, sinänsä asiantuntevan, ihmisen varassa.

      • Anonyymi

        Entä jos rekrytointi epäonnistuu. Sitten meillä on kaksi sokeaa haulikkomiestä, jotka roiskii summamutikassa. No jos jompikumpi sitten vaikka ens vuojen elokuussa saisi sorsan tippumaan. Meillehän voisi perustaa vaikka "kunnallisvalituslautakunnan" ja rekrytoida legioonan virkamiehiä laatimaan vastineita sokeiden haulikkomiesten huuhaavalituksiin.


    • Anonyymi

      Rekrytointiin liittyy toki aina riskinsä. Siinä on oltava huolellinen. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että kuntaan saataisiin yksi kunnallisvalittaja lisää, ja nimenomaan virkamieheksi. On kohtuutonta, että asia on yhden aktiivisen, jo ikääntyneen luottamushenkilön harteilla.

      • Anonyymi

        On täällä Joutsassa hullua meininkiä. Osa kuntalaisista nauraa ja päivittelee, osa on vihaisia, muutama tukee sarjavalittajaa. Ihan kreisiä 😵‍💫


    • Anonyymi

      Katsokaa boxin ulkopuolelta, niin nyt vastustamanne kunnallisvalitukset alkavatkin näyttää kunnan menestystekijöinä. Älkää jumittuko johonkin vanhaan.

    • Anonyymi

      Turhaa valittelua . Eihän kalle lueskele tällaisia roskistuotoksia . J a me jotka lueskelemme emme merkitse yhteiskunnan rattaissa kuin roskaa /jätettä olemmepa mitä mieli-puolta hyvänsä .

    • Anonyymi

      Hyvä mies hää on parraasa yrittää meijän kunnan hyväksi pohtii asioita ei laske työtuntija hyviä ajatuksia esittää tulevaisuuteen

      • Anonyymi

        Kerro mitä hyviä ajatuksia hän on esittänyt tulevaisuuteen?


    • Anonyymi

      Joutsan Seutu teki erittäin hyvän koko aukeaman jutun sarjavalittajasta ja kunnanjohtajan näkemyksistä sarjavalittajan toiminnasta.

    • Anonyymi

      Aiheuttajan se ylimääräistä työtä kunnassa kun ensin tehdään hommat miten sattuu ja sit valituksen jälkeen pitää korjata,siis tehdä oikein kuten olisi pitänyt tehdä jo ennen valitusta.

      • Anonyymi

        Montako tällaista tapausta on ollut, että valitus/oikaisivaatimus/hallintokantelu on johtanut johonkin?


    • Anonyymi

      Valtuuston kokous 4.9. mielenkiintoinen henkilövalintojen osalta. Valitaanko Kalle Willman "sukkana" hallitukseen vai löytyykö poliitikoista jämäkkyyttä kyseenalaistaa asia? Ehkä asia on jo lammaslaumassa sovittu etukäteen kaikkien puolueiden kesken?

    • Anonyymi

      Kalle on järkimies ottakee sen viisaat ajatukset ja neuvot huomioon hänen tukena paljon porukkoo jotka arvostaa työtään ja viisauttaan ei oo mikkää turhanpäiten kirjottelija

    • Anonyymi

      Pohdituttaa se, onko jossain asiassa sarjana (tässä tapauksessa kunnallisvalituksissa/oikaisuvaatimuksissa/hallintokanteluissa ym.) toimivalla ihmisellä ns. kaikki inkkarit kanootissa.

    • Anonyymi

      Joutsa vois julistautua Suomen kovimmaksi valittajakunnaksi Kalle tekköö kunnallisvalituksiaan osa valittaa Kallesta ja loput valittaa näistä Kallen valittajista eli kaikki valittaa jostain kukkaa ei oo tyytyväinen onkoha missää muualla näin raju méeninki.

    • Anonyymi

      "Joutsa on liki 4300 asukkaan virkeä valituskunta eteläisessä Keski-Suomessa nelostien varrella. Negatiivisuus ja valittaminen on kuntamme leimallinen piirre."

      • "...negatiivisuudesta ja valittamisen taidoista saamme rakennuspuita tulevaisuuden rakentamiseen"...


      • Anonyymi
        pekkatuppuri kirjoitti:

        "...negatiivisuudesta ja valittamisen taidoista saamme rakennuspuita tulevaisuuden rakentamiseen"...

        Kerrotko konkreettisen esimerkin, mitä tuo käytännössä voisi olla?


    • Anonyymi

      Ihan jo pelkästään virkamiesten ja luottamushenkilöiden roolien selkeytyminen. Samoin kannattaa korostaa asioiden valmistelun laadun parantumista, kun sitä systemaattisesti seurataan. Ja tottakai ilmapiiri vapautuu myös muussa vuorovaikutuksessa. Onhan ketjussa aiemmin viitattu mm. seksuaalisuuteen. Tässä joitakin esimerkkejä.

      • Anonyymi

        Hän on niin ihana ja seksikäs


    • Anonyymi

      Odotetaan valtuuston 4.9. kokousta...

    • Anonyymi

      Tällä keskustelulla 7000 katselukertaa

      • Anonyymi

        + 600 kommenttia


    • Anonyymi

      Onko hän mielestänne Joutsan seksikkäin mies?

    • Anonyymi

      Äänestäjät seuraavat tilannetta tiiviisti

    • Anonyymi

      Liekkö nyt kaikkein seksikkäin mutta kolmen kärjessä ehkä kuitenkin

      • Anonyymi

        Ketäs nämä muut ovat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketäs nämä muut ovat?

        Kunnanjohtaja Nissinen on yksi 🤗


    • Anonyymi

      Torikahvio on pullollaan sexyjä miehiä

    • Anonyymi

      Ei ole ensi viikon valtuuston esityslistaa vielä kunnan sivuilla. Kuntalaiset odottavat kokousta hyvin suurella mielenkiinnolla. Valitseeko valtuusto sarjavalittajan kunnanhallituksen jäseneksi ilman yhtään puheenvuoroa? Onko asialla jo ennen kokousta myös demareiden ja keskustan hyväksyntä? Kunnallisvaaleihin enää 1,5 vuotta...

    • Anonyymi

      Joutsalaiset odottavat henkeään pidättäen: saako sarjavalittaja ylennyksen kunnanhallituksen jäseneksi? Jos saa, mitä sen jälkeen tapahtuu? Putoaako taivas niskaan? Kokoomusta seurataan suurennuslasilla.

    • Anonyymi

      "Sarjavalittajaksi" haukuttua myös ihaillaan laajasti. Pitäisikö siis ottaa käyttöön termi "sarjaihailtu"?

    • Anonyymi

      Tavattoman valloittava persoona hän on

    • Anonyymi

      Mikä ihmeen taakka? Hyvä että joku edes pitää kuntalaisten puolia, ettei tämä "pikku Napoleon" hovinarreineen vie koko kuntaa kuseen. Minusta on vaan positiivinen asia ulospäin, että toisetkin näkee ettei kunnassa kaikki asiat mene yhden ihmisen tahdon mukaisesti. Kun ei ne muut lampaat uskalla olla erimieltä. Joutsan kunnassa, varsinkin kunnanvirastossa, pärjää sellaiset työntekijät, jotka ovat valmiit nuolemaan herrojen ... ja pomppimaan ja pokkuroimaan heidän tahtomallaan tavalla. He voivat sitten ajaa omaa etuaan ja tarvittaessa alistaa ja haukkua muita, jos se vaan pönkittää omaa asemaa. Hyvänä esimerkkinä tämä yksi naikkonen, ns. jokapaikan höylä, jonka pitää olla joka paikassa osallisena ja kuuluu ilmeisesti tähän kolmen miesoletetun joukkoon sulostuttajana ja viestintuojana, eli kunnanjohtaja, hallintojohtaja, elinkeinokoordinaattori sekä henkilöstöasiantuntija. Piru meidät perii, jos nämä saavat huseerata ihan mielinmäärin ja kunnan suurin puolue nyökyttelee ja on samaa mieltä, kunhan vaan saa sopivia vastapalveluksia. Ja ompahan kunnanviraston henkilökunnalla jotain tekemistä, kun pohtivat vastauksia näihin valituksiin. tuskin viranhaltijat niitä tekee, vaan kyllähän ne työt teetetään toimistosihteereillä tms. Jotka taas vastaavasti saavat rahallisen korvauksen ylimääräisestä työstä tai ylimääräistä lomaa.

    • Anonyymi

      Hän on vaan niin kertakaikkisen sensuelli ja tunteellinen että polvet notkahtavat häntä ajatellessa

      • Anonyymi

        Tiällä ihan samanlaiset vaikutukset


    • Anonyymi

      Oli hyvä kirjoitus 3.9. Klo 18.45.06 , juuri näin,
      On todella hyvä, että on joku jota pitää varoa.
      Onhan joutsan kunnassa vielä samaan joukkoon kuuluvia, saavat olla kun elopellossa, ei voi kun ihmetellä heitä, mm koordinaattorit ja etsivä nuorisotyö.

    • Anonyymi

      Kaiken muun hyvän lisäksi hän on söpö

      • Anonyymi

        Se on kaikkein tärkeitä 🤭


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kaikkein tärkeitä 🤭

        Ei täällä kovin montaa muuta söpöä miestä olekaan


    • Anonyymi

      Seutukunnan viisain, hyväsydämisin ja sexyin mies

    • Anonyymi

      Kuntalsiset seuraavat suurella mielenkiinnolla jatkossakin tätä järjettömältä tuntuvaa valitusrumbaa.

    • Anonyymi

      Kuntalaiset odottavat laadukkaita, napakoita ja tulevaisuuteen katsovia valituksia tulevaisuudessakin.

      • Anonyymi

        Minulla aivan toisenlainen käsitys kuntalaisten toiveista. Juuri kukaan ei tykkää vuosia jatkuneesta valitusrumbasta. Kyllä valitusta tehdessä pitää käyttää normaalin aikuisen ihmisen harkintakykyä. Nyt harkintakyky ei ole normaali ollut.


    • Anonyymi

      Kaikki viittaa hänen olevan hyvin avarakatseisen, yhteistyöhakuisen ja nallekarhumaisen hellän.

      • Anonyymi

        Lempikappaleensa on "Tahdon olla sulle hyvin hellä"


    • Anonyymi

      Hän on harkitseva, syvällinen, lempeä mutta samalla kuitenkin rohkea ja urhea

      • Anonyymi

        Harkitseva 🫣


    • Anonyymi

      Joutsalaisena veronmaksajana vaadin sarjavalittajalta aikuismaista, vakaata harkintaa. Aivan karmeaa roiskimista ollut valitus- ja oikaisuvaatimustehtailu.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Murrosikäiset ja uhmaikäiset lapset kiukuttelevat joka asiasta. Aikuisilta odotetaan seestyneempää toimintaa.


    • Anonyymi

      Viranhaltijoiden tulisi valmistella asiat pykälien mukaan ja päättäjien tulisi tehdä fiksumpia päätöksiä.

    • Anonyymi

      Hän on myös hienotunteinen, kulturelli, hyväsydäminen ja yhteiskunnallisesti tiedostava.

      • Anonyymi

        ...harmoninen, seesteinen, eloisa, syvällinen, herkkä, juureva...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...harmoninen, seesteinen, eloisa, syvällinen, herkkä, juureva...

        Rautainen ote asioihin, vangitseva esiintyminen, valloittava olemus, tihkuva karisma.


    Ketjusta on poistettu 46 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4030
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2081
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      549
      1647
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      94
      1366
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1038
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      916
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      828
    Aihe