Olen väsynyt ja yksin. Asun kaukana ihmisistä jotka ovat minulle tärkeitä. Rv 30 5. Pelottaa kaikki. Muutin pois 2v sitten kauas. Rakkauteni oli ihana ja minua enemmän toivoi lasta. Kaikki meni suht. ok tuohon 17viikolle asti. Sen jälkeen vauva alkoi näkymään ja minun hoikkaan roppaan alkoi tulla turvotusta. Nyt n.10kg painoa tullut lisää. Hän ei todennäköisesti voi sietää minua. Katsella siis.
Ennen niin aktiivinen seksimme on loppunut-tai jos ei oteta huomioon paria kertaa kk. Jolloin minä en ehdi mukaan..tai jotain sinne. Kaikenkaikkiaan en muista milloin olisin nauttinut viimeksi sänkyelämästämme.
Mietin onko syy todellakin muuttunut ulkonäköni ja toki täytyy myöntää, hormoonit ovat olleet koholla minulla ja olen ollut hankalakin. Kertaakaan en ole saanut huomiota raskausaikanani, siis hellyyttä muuten kuin silloin kun mies haluaa seksiä-noin pari krt/kk.
Vatsaani hän ei ole kokeillut kertaakaan, ei varmaan saata. Ennen hän hyväili minua, suukotteli pitkin iltaa ja piti sylissä.. Nyt kun tarviin sitä paljon enemmän ja huomiota kuin silloin, se kaikki on totaalisesti nolla. Ei hän minulle huuda tai muuta sellaista. On vain omissa oloissaan ja silloin kun keskustelemme, hän vitsailee kaikenaikaa. Olen yrittänyt saada kiinnostumaan vauvasta ja minusta enemmän, mutta asia kääntyy aina pois johonkin typerään näyttelemiseen. Haluaisin takaisin kotiin.
Kerran hän sanoi, ettei suhteemme muutu ennenkuin vauva on syntynyt.. noh, miksi sitten piti alkaa tekemään koko lasta kun hänen odottaminen on näin voimille ottavaa.. Minä olin kovin epäileväinen vauvan teon suhteen ja mies ei voinut ymmärtää miksi. Puhui kauniisti meistä ja meidän rakkaudesta.. missä se nyt on kun eniten sitä rakkautta tarvitsen.. mietin ihmeissäni..
Toki mietin, että jos minulle on käynyt vanhanaikaisesti, jos mieheni on yllättäen löytänyt uuden ihmisen, jonka kanssa haluaisi elää elämäänsä ja nyt katuu kun aloitti sen minun kanssa. (huom, olemme lähempänä 40 vuotta kuin 30) En olisi kauhuissani, en ollenkaan, pärjäisin lapsen kanssa kahden. Toki lähtisin takaisin kotiin. Nyt työmatkalla ollut jo kolme päivää, tulee ehkä keskiviikkona takaisin. Tekisi mieli saada selvyys koko asiaan. Siis jos kysymys tälläisesta. En tekisi asiasta dramaattista, ehkä olisin huojentunut. Ehkä syy ei ollutkaan minussa ja muuttuneessa ulkomuodossani vaan hänessä itsessään. Se olisi helpottava tieto minulle.
Kaikenkaikkiaan varmaan kovin epäselvä kirjoitus, halusin kirjoittaa kun en oikein itsekkään tiedä miltä tämä kuulostaa-heh, siis näyttää kirjoitettuna.
Olen kuitenkin yksin. Vielä vähän aikaa. Kohta minulla on lapsi, jolle omistan elämäni.
Kuitenkin mukavaa-tai parempaa odotusaikaa kaikille odottajille.
Ennen niin aktiivinen seksimme on loppunut-tai jos ei oteta huomioon paria kertaa kk. Jolloin minä en ehdi mukaan..tai jotain sinne. Kaikenkaikkiaan en muista milloin olisin nauttinut viimeksi sänkyelämästämme.
Mietin onko syy todellakin muuttunut ulkonäköni ja toki täytyy myöntää, hormoonit ovat olleet koholla minulla ja olen ollut hankalakin. Kertaakaan en ole saanut huomiota raskausaikanani, siis hellyyttä muuten kuin silloin kun mies haluaa seksiä-noin pari krt/kk.
Vatsaani hän ei ole kokeillut kertaakaan, ei varmaan saata. Ennen hän hyväili minua, suukotteli pitkin iltaa ja piti sylissä.. Nyt kun tarviin sitä paljon enemmän ja huomiota kuin silloin, se kaikki on totaalisesti nolla. Ei hän minulle huuda tai muuta sellaista. On vain omissa oloissaan ja silloin kun keskustelemme, hän vitsailee kaikenaikaa. Olen yrittänyt saada kiinnostumaan vauvasta ja minusta enemmän, mutta asia kääntyy aina pois johonkin typerään näyttelemiseen. Haluaisin takaisin kotiin.
Kerran hän sanoi, ettei suhteemme muutu ennenkuin vauva on syntynyt.. noh, miksi sitten piti alkaa tekemään koko lasta kun hänen odottaminen on näin voimille ottavaa.. Minä olin kovin epäileväinen vauvan teon suhteen ja mies ei voinut ymmärtää miksi. Puhui kauniisti meistä ja meidän rakkaudesta.. missä se nyt on kun eniten sitä rakkautta tarvitsen.. mietin ihmeissäni..
Toki mietin, että jos minulle on käynyt vanhanaikaisesti, jos mieheni on yllättäen löytänyt uuden ihmisen, jonka kanssa haluaisi elää elämäänsä ja nyt katuu kun aloitti sen minun kanssa. (huom, olemme lähempänä 40 vuotta kuin 30) En olisi kauhuissani, en ollenkaan, pärjäisin lapsen kanssa kahden. Toki lähtisin takaisin kotiin. Nyt työmatkalla ollut jo kolme päivää, tulee ehkä keskiviikkona takaisin. Tekisi mieli saada selvyys koko asiaan. Siis jos kysymys tälläisesta. En tekisi asiasta dramaattista, ehkä olisin huojentunut. Ehkä syy ei ollutkaan minussa ja muuttuneessa ulkomuodossani vaan hänessä itsessään. Se olisi helpottava tieto minulle.
Kaikenkaikkiaan varmaan kovin epäselvä kirjoitus, halusin kirjoittaa kun en oikein itsekkään tiedä miltä tämä kuulostaa-heh, siis näyttää kirjoitettuna.
Olen kuitenkin yksin. Vielä vähän aikaa. Kohta minulla on lapsi, jolle omistan elämäni.
Kuitenkin mukavaa-tai parempaa odotusaikaa kaikille odottajille.
Vastaukset 9
Vanhimmat
miksi et näyttäisi tätä kirjoitusta hänelle suoraan?mihinkään ei saa selvyyttä jos ei kysykkään...eikä mitään ratkaisua asiaan ole ennekuin tietää mikä on oikea ongelma.joten kehotan sua kertomaan suoraan tästä hänelle niin säästytte molemmat.
lähden pois.
olen yrittänyt puhua -vaihtaa huonetta kärsivän näköisenä tai aloittaa riidan.
puhelut joita saan työmatkalta ovat lyhyitä, persoonattomia ja kuin vihamielisiä.
mulla on keskiviikkoon asti aikaa lähteä. pakkaan joitain vaatteita ja lähden.
olen kiitollinen vastauksestasi. kiitos että jaksoit lukea.
mukavaa kesää sinulle ja perheellesi.
Kuulostat todella masentuneelta. Itseäni vaivaa moni suhteeseen liittyvä asia myös. Tuntuu todella pahalta näin raskausaikana murehtia asioita, joita ei tällä tavoin edes miettisi. Normaalisti meillä on kaikki hyvin ja periaatteessa on näin raskausaikanakin. Itse olen yrittänyt miettiä omaan tilanteeseeni ja tyytymättömään olotilaani ratkaisua. Mietippä vielä rauhassa. Älä tee hätiköityjä päätöksiä, sillä vaikka olet yksin, niin on sinulla kuitenkin se mies edes hiukan siinä vierelläsi. Itse olen pahaa oloani selittänyt hormooneilla ja niiden heilahduksilla. Yritän ajatella, että moni masentava ajatus juontaa juurensa siitä, että tässä raskaana ollessa ei koe olevansa henkisesti kovinkaan vahvoilla ja hormonit vievät mennessään.itseäni tuo huomio on hiukan olotilaa helpottanut. Sillä yritän ajatella että kenties loppujen lopuksi huono olo voi mennä ajan myötä ohi ja tilanne tasoittuu ja mieli ei enää ole niin epätoivoinen. Tietenkin jokainen tekee ratkaisunsa elämästään ja on todella ikävää, että sinulla on noin vaikean oloinen tilanne.
hei mörköfantti,
kiitos. olet oikeassa siinä että hormoonit vie mennessään. olen tietoinen (kipeästi tietoinen) siitä koska huomaan itsessäni muutoksia ja tiedostanut ne. kerroin inhottavasta olotilastani myös miehelleni. siis omasta muutoksestani. (miehellä on lapsi ed.liitosta ja näinollen "kokenut" yhden raskauden) olen pyytänyt "armoa" siis kärsivällisyyttä mielialavaihdoksieni johdosta.
ollaan puhuttu-tai minä olen-tästä asiasta. vannoin muuttuvani takaisin entiseksi kun pääsen tästä hormonimyrskystä sisälläni. en osaa suhteuttaa. mielestäni en ole aivan hirveitä tai edes lähellekään pultteja tms saanut. toki olen herkempi huomattavasti kuin ennen, mutta kaikenkaikkiaan kaipaan ymmärrystä. ymmärrystä, etten väsymyksen ja nesteen keräytymisen jälkeen voi näyttää entiseltäni ja hormoonien voimasta saatan itkeä helpommin.
olen pakannut. mietin vielä tänään. ja vielä vähän huomenna. lähden keskiviikkona. kassi on pakattu mutten tiedä vielä osoitetta.
olkaa ihmiset onnellisia parisuhteessanne. minä olin hetken. luulin löytäneeni ainutlaatuisen suhteen. olin olevinani.. :) kuljin nenä pystyssä koska minulla oli mies joka rakasti minua. noh, erehdyin vähän, ja tein vähän tyhmiä ratkaisuja. lähdin mukaan elämänleikkiin joka ei mennytkään suunnitelmien mukaan. -vanhanaikaista.
en syytä ketään. edes itseäni-jos ei toisin todisteta. minulla on vain pahaolla.
mietin siis vielä tänään.
Jotenkin tulee mieleen että miehelläsi on ehkä jotain tosi pahoja kokemuksia siitä kun hänen aiempi kumppaninsa oli raskaana. Hän ei jotenkin osaa ajatella että sinä olet ihan eri ihminen, ja liittää raskauden ajan muutokset alitajuisesti kokemuksiinsa aiemmassa suhteessa. On tietysti tosi hankalaa kun hän ei pysty puhumaan asiasta, joten tuskinpa suostuu kenellekään ammattiauttajallekaan puhumaan.
Toivon että osaat tehdä oikean ratkaisun, voihan olla että ero auttaa häntä huomaamaan että kaipaa kuitenkin sinua, tai jos ei kaipaa, niin ainakin sitten tiedät että teit oikean ratkaisun. En siis tarkoita että kannustan sinua eroamaan, mutta ehkä pieni erillään olo tekee teille kummallekin hyvää, jos nyt siltä tuntuu.
Toivon kaikkea hyvää sinulle, toivon että osaat kuitenkin nauttia raskaudestasi. Parempihan sekin on yksin kuin sellaisen seurassa, joka tekee olon ikäväksi.
Itse olen samoilla raskausviikoilla kärsinyt samanlaisista tuntemuksista. Siitä, että olenko tehnyt sittenkään oikeanlaisen päätöksen vaiko elämäni virheen. Epävarma olo ja tyytymättömyys omaan kumppaniin on suhteettoman suuri. Kuitenkin olen yrittänyt miettiä, että onko se oma puoliso se joka on muuttunut, vai katsooko sitä itse asioita läpi hieman erivärisillä laseilla, näin raskauden aikana. Nyt ärsyttää niin moni asia. Päiväkirja on yksi hyvä purkukeino omille ailahteleville ajatuksille. Kirjaa rehellisesti ylös ajatuksiasi, kirjaa positiiviset hyvät puolet asioista ja sitten ne negatiiviset asiat, mitkä aiheuttavat ongelmia. Asian konkretisoimalla paperille ajatukset omassa päässäkin helpottavat. Ja monesti ongelma paha olo häviää ja vaimenee, kun saa sen todellakin itselleen tiedostettua, että mikä minulla tässä riepoo. Asian ääneen sanominen, vaikka itselleen, helpottaa myös.
Puhut paljon myös ulkonäkösi muuttumisesta. Itse olen myös melkein koko raskauden ajan miettinyt ja puhunut miehelleni muutoksista ja omista ajatuksistani. Lopputuloksena se, että hän on kyllästynyt koko aiheeseen. Fyysiset muutokset ovat melko rajuja, mutta yleisesti ottaen voimme ajatella, että meillä on loppuelämä aikaa laittaa itsemme kuntoon jos vain haluamme. Ei siitä liikaa kannata mieltänsä pahoittaa, vaikka hurjalta tuntuu aina välillä. Fyysisiin muutoksiin helpottaa ajatus siitä, että miksi muutun ja minkä takia? Fyysiset muutokset vaikuttavat myös seksipuoleen. Itse olen miettinyt, että on todella kamalaa mikäli tämmöinen olotila jää päälle. Ei olisi vaikea liittyä nunnaluostariin näillä haluilla, mikäli muutosta ei tule raskauden jälkeen parempaan suuntaan:). Itse nautin sänkyhommista viimeksi syksyllä ja raskauden aikana olen vain miettinyt ja miehenikin kanssa jutellut, että olisi mukava kun asiasta nauttisi. Huumorilla kannattaa yrittää eteenpäin, minulla ainakin elämäni paskimmat sänkyhommat on kirjattuna mieleeni näinä raskauskuukausina, asia ihan todellakin on mielestäni huvittava muutos, josta yritän olla stressaamatta. Ainut mikä asia itseäni hieman stressaa on se, kuinka synnytyksen jälkeen näiden kaikkien hormonitoimintojen romahdettua mieli muuttuu ja kuinka kauan kestää, että voi taas olla ns. oma itsensä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kaivoonkaaan ei kannata hypätä, sillä eihän sitä tiedä jos siinä onkin paljon kylmää vettä ja pitää vaan äkkiä kömpiä ylös:)
Kaikesta huolimatta toivotan sinulle kaikkea hyvää ja toivon, että saat helpotusta elämään, jollakin konstein. Kuitenkin toivon, että yritetään olla liikaa murehtimatta, sillä tuntuu pahalta, että myös lapsi on jollain tavalla tässä asiassa mukana. Toisaalta voihan sitä ajatella, että pienestä saakka tuo lapsi ainakin oppii mitä stressi ja paha olo on. Stressiä tuo myös yleinen ajatus siitä, että tämä pitäisi olla elämän onnellisinta aikaa...mutta voiko se aina olla niin?
kyllä uskon sinua. olen varmaankin kovin väsynyt myös itseeni. päivät pääskytysten olen täällä kotona ja pyörin samojen asioiden ympäröimänä. yritän etsiä uusia ideoita, millä saisin päästäni pois nämä samat ajatukset jotka toistuvat uudelleen ja uudelleen.
pelkään kuitenkin että olen oikeassa. jotenkin olen elämäni aikana oppinut ns. luottamaan omiin vaistoihini. usein on käynyt niin, että olen (aikaisemmassa elämässä) tiedostanut joitain asioita ja vaisto on sanonut, että peräänny!! -en ole niin kuitenkaan tehnyt ja huomannut jälkikäteen, että olisi pitänyt tehdä kuin vaisto sanoi.. nyt minun pitää mennä. en selviä tästä muuten. luultavasti sotken ja pilaan myös mieheni elämän jos jään. -en saa sitä tunnetta pois itsestäni. aikaisemmin kun kaikki oli vielä hyvin, ennen raskautta, en olisi voinut uskoa, että näin käy.
uskon sen että raskausviikkoni ovat otolliset tällaiselle pohdiskelulle, kuten sanoitkin. En epäile sitä. mietin vain sitä että hormoonitoiminta pitäisi näkyä vain minussa ei miehessäni..? kun tai jos on niin selvää, että hormoonit vie minua ja ajatuksiani sekä myös toki tunnustan, toistuvat samankaltaiset päivät, ja jos minulla on se entinen ihminen rinnallani-joka minua rakasti niin selvästi-miksi hän ei ota sitä huomioon.. uskon ja tiedän pystyväni tähän, lapsen hoitoon ja yhteiseen elämäämme, tosituviin rutiineihin, velvollisuuksiin, vastuuseen, arkeen kaikenkaikkiaan. mutta en usko että pystyn siihen jos en tiedä tässä vaiheessa olenko sittenkin erehdys mieheni puolelta. inhottaa ajatuskin, että hän katuisi minua ja raskautta. koska siltä se toisinaan vaikuttaa.
kuka odottava isä ei olisi jossainvaiheessa innoissaan edes kerran kokeillut äidin vatsaa ja sitä silitellyt. kuka ei olisi joskus silittänyt vaimonsa hiuksia ja puhunut pehmeitä-(kuin ennenkin) tai ottanut kädestä kiinni kävelyllä tai kaupungilla.. kuka innokkaana odottava isä lähtee työmatkalle viikoksi niin, että oven raosta huikkaa hiljaa hei, ei jää odottamaan vastausta vaan ovi on kiinni, ennen kuin ehdin aukaista suuni, saati sitten ehdin eteiseen.
minuun koskeminen on vaikeata. kuka kääntää pään pois kun yritän suukottaa suulle, tai nukkumaan mennessä on valmiiksi kääntänyt selän ja sanaa sanomatta nukahtaa.
voisin kai jatkaa pieniä yksityiskohtia loputtomiin, mitkä saavat minun vaistoni sanomaan minulle että ota tuo kassi eteisen lattialta ja mene juna-asemalle. ymmärrän senkin että kaikki mitä ylle kirjoitin ovat pieniä asioita-mutta minä tarviin niitä! olen liian vanha elämään tätä elämää niin että ainoa kommunikointi tapa on joko riitely tai vitsailu.
olen käyttäytynyt tyhmästi ja lapsellisesti kun olen yrittänyt kertoa miltä minusta tuntuu-näin ajattelen asian. koska sillä tavoinhan olen anonut häneltä että: rakasta minua, edes vähän, että jaksan tämän ajan paremmin! niin ei ole aneluista huolimatta tapahtunut. enhän minä voi pyytää tai vaatia toista välittämään.
enkä haluaisi tehdä sellaista huomiota, että kun synnytyksen jälkeen alan saada ulkonäköni takaisin niin mieheni käytös muuttuisi entiseksi.. -ei sellainen ole rakkauta.
nytkin katselen meidän kuvaa kirjahyllyssä, hän on niin rakkaan näköinen. toivon, että lapsemme muistuttaa häntä.
luen uudelleen viestinne. lohduttavat. on selvä, että on muillakin samanlaisia mielessä-vaikka en ole hyvilläni, että joku muu kävisi läpi tällaista tunnemyrskyä sisällään, on lohduttavaa ajatella etten ole kuitenkaan yksin.
Itselläni hieman sama tilanne.
Tulin yllättäin raskaaksi.
Mies painosti ja kiristi aborttiin, en mennyt.
Jouduin alusta asti käydä hyvin rankkojen vaiheiden kautta läpi sen, että tulen todennäköisimmin olemaan kaksistaan vauvan kanssa.
Toisen ajatuksiin ja käytökseenhän ei voi vaikuttaa, vaikka kuinka toivoisi.
Jouduin julmalla tavalla huomata, kuinka toisessa tuli esiin vihan, inhon tunteet vauvaa kohtaan, jota kannan sisälläni.
Ja näin toisessa ihmisessä aivan uuden piirteen, jota en välttämättä olisi koskaan halunnut hänessä nähdä.
Jos tilanteesi hyvin vaikea siellä, voisi uusia voimia antaa oman kodin suunnittelu vauvalle ja sinulle.
Jos miehesi OIKEASTI välittää sinusta ja vauvasta kyllä hän tulee kuulumaan elämääsi vielä, kunhan koitat lähteä ilman suurempaa "dramatiikkaa" ja riitoja.
kiitos sinulle viestistä. onnea sinun ja vauvan elämään oikein roppakaupalla. oli paha lukea tilanteestasi.
ilman dramatiikkaa aion lähteä, enkä aio edes riidellä. mutta onhan se väistämätöntä, sille ei mahda mitään-lähtö siis.
huomenna mieheni tulee kotiin reissusta. lähden aamulla, toivon, että ottaa tänään yhteyttä niin voin kysyä ajan milloin täällä.
toivon tietenkin, että ero auttaa meitä molempia luomaan parempaa tulevaisuutta yhdessä. ikävä kyllä odotan pahinta, eli että mieheni on kovin helpottunut ja alkaa tekemään käytännön järjestelyitä lopullisen eron suhteen. sen tiedän että rahallisesti hän tulee lapsestaan huolehtimaan-kaikella kunnioituksella-ja myöskin haluaa olla lapsensa elämässä. mutta uskoakseni teen hänelle palveluksen. mutta parempi myös minun puolelta koska en halua päivästä toiseen nähdä hänen kärsivää ilmettään ja onnetonta olemustaan.
toivon sinulle kovin paljon kaikkea hyvää elämääsi!