Moikka!
Olen yrittänyt kahlata nettiä lävitse, mutta en meinaa löytää tietoa. Miten läsnäolopakkoa on opiskella luokan opettajaksi? Onko ensimmäinen vuosi täyttä tykitystä vai onko useampi, rauhoittuuko jossain kohtaa, onko mihen mahdollista tehdä töitä opiskelun ohessa? Tosi paljon kiinnostaa millaista opiskelu on? Mistä aloitetaan, tehdäänkö paljon käsin esim. askarteluja vai luetaanko ja päntätäänkö enemmän?
Kiitos jo etukäteen vastauksista ja kertokaa kaikkea opiskeluun liittyvää.
Opettajaksi opiskelu
9
663
Vastaukset
- Anonyymi
Etänä ei voi opiskella opettajaksi, ei luokanopettajaksi eikä aineenopettajaksi. Töissä käynti opettajaksi opiskelun ohella voi ajoittain olla hankalaa. Opiskeluun kuuluu nimittäin paljon harjoittelua ja käytännön oppimista. Opetusharjoittelu vaatii tekemistä. Opettajaksi ei vain lueta ja käydä tenteissä tai kirjoiteta esseitä sivumennen.
Lähtökohtana pitäisin sitä, että opettajaksi opiskeleva ei lukukausien aikana paljon käy ansiotöissä, korkeintaan viikonloppuisin, jos jaksaa. Kesäisin sitten eri juttu. - Anonyymi
opettajan työ käytännössä on esillä ja framilla olemista. Opetustyössä
tarvittavan itsevarmuuden saavuttaminen vaati runsaasti treenaamista
juurikin siellä edessä. Etäopiskeluna piilossa se treenaaminen ei onnistu. - Anonyymi
Ap puhuu läsnäolopakosta opettajaksi opiskelun yhteydessä. Tähän on pakko kommentoida, että opettajaksi opiskelu on kokonaan vapaaehtoista. Jos opettajaksi opiskeleminen ei tunnu mieluisalta eikä tapahdu vapaaehtoisesti, on syytä harkita jotain muuta alaa.
Merkittävä osa opettajan opinnoista tehdään koulussa, oppitunneilla koulupäivän aikana. Siitä ei neuvotella.
Suomessa on erittäin hyvä opettajankoulutus sekä teorian että käytännön osaamisen osalta. Opettajaksi valmistunut pystyy heti alusta alkaen tekemään töitä itsenäisesti ja täydellä vastuulla. Tällaista ammattitaitoa ei voi saavuttaa etäopiskelulla.- Anonyymi
Taisin esittää asian aikaisemmin väärin. Tarkoitin läsnäolopakolla sitä, että onko esim 5 päivää viikossa paikan päällä koulua vai onko esim 3 paikan päällä ja kaksi etänä/”läksyjä” tehdessä. Ja meneekö kaikki 5 vuotta samalla ”kaavalla” vai vaihteleeko läsnäolon tarve? Ja onko harjoitteluja työpaikassa miten?
- Anonyymi
Ei tarvitse opiskella. Suurin osa opettajista on ns. epäpäteviä eli varsinaista opettajan pätevyyttä ei ole. Täytyy opetella vain ne taidot mitä tiettyjen aineiden opettajalta vaaditaan ja hakea töihin.
- Anonyymi
Joko yrität provosoida tai luulet enemmän kuin tiedät.
Vakituisista viranhaltijoista käytännössä jokainen on muodollisesti pätevä. Myös sijaiset ja tuntiopettajat melkein kaikki omaavat muodollisen pätevyyden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joko yrität provosoida tai luulet enemmän kuin tiedät.
Vakituisista viranhaltijoista käytännössä jokainen on muodollisesti pätevä. Myös sijaiset ja tuntiopettajat melkein kaikki omaavat muodollisen pätevyyden.Varmasti kunnallisella puolella saattaa näin ollakkin, mutta itse tarkoitin lähinnä yksityisiä oppilaitoksia, ammattikouluja, lukioita, ammattikorkeakouluja ym. Tunnen useitakin epäpäteviä jotka tekevät opettajan töitä kun ei ole muuta oman alan työtä löytynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti kunnallisella puolella saattaa näin ollakkin, mutta itse tarkoitin lähinnä yksityisiä oppilaitoksia, ammattikouluja, lukioita, ammattikorkeakouluja ym. Tunnen useitakin epäpäteviä jotka tekevät opettajan töitä kun ei ole muuta oman alan työtä löytynyt.
...niin ja aloittajalle vinkiksi että kunnallisiin paikkoihin ihan turha hakea kun ovat yleensä sisäpiirin persereikiä jossa etenee vain nuolemalla ja suhteilla. Muutenkin kunnalliset tullaan tulevaisuudessa yksityistämään sitä mukaa kun rahat pikkuhiljaa loppuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti kunnallisella puolella saattaa näin ollakkin, mutta itse tarkoitin lähinnä yksityisiä oppilaitoksia, ammattikouluja, lukioita, ammattikorkeakouluja ym. Tunnen useitakin epäpäteviä jotka tekevät opettajan töitä kun ei ole muuta oman alan työtä löytynyt.
Vähänpä tiedät koulujärjestelmästä ja kouluista. Luuloja sinulla sen sijaan riittää. Ammattiopistot, lukiot ja ammattikorkeakoulut eivät yleensä ole yksityisiä kouluja. Jokaiseen opettajan tehtävään niissä on enemmän kuin yksi pätevä hakija, yleensä kymmeniä päteviä. Opettajan töitä ei tehdä kun muutakaan ei ole tarjolla, päteviä opettajia nimittäin on joka paikkaan.
Mitä minä tiedän, niin ainoastaan joissain kaupallisissa (kalliissa) yksityisissä kielikouluissa käytetään aika paljon myös muodollista kelpoisuutta vailla olevaa työvoimaa. Yksityisiä kosmetelogi- hieroja- ja kampaajakouluja on olemassa, niissä ei kaikilla varmasti ole oikeita opettajan papereita. Näistä oppilaitoksista oppilas ei myöskään saa "valmistumisesta" sellaista todistusta, joka kelpaisi esimerkiksi viralliseksi todistukseksi toisen asteen tutkinnosta ja jonka perusteella voisi hakea yliopistoon.
Yksityisistä ammattikorkeakouluista en ole koskaan kuullutkaan. Mutta mainitse sinä edes yksi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292374
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181484Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52872Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 18700
- 53700
- 25679
- 135623